Seksihui! Nuorten seksi on taas väkivaltaista ja huolestuttavaa

Hesari on yleensä melko laadukas lehti sanavalintojensa ja otsikoidensa kanssa, mutta juttu nuorten seksin trendeistä, erityisesti kuristamisen suosiosta, oli kuin tunkkainen tuulahdus jostakin 80-luvulta. Voisi kuvitella, että journalistien osaamiseen kuuluisi välttää räikeästi normittavaa kieltä, mutta niin vaan Hesari otsikoi juttunsa: "Väkivaltainen seksi-ilmiö leviää huolestuttavasti teinien keskuudessa".

Otsikossa on jo kaksi isoa kannanottoa: väkivalta ja huolestuttava. Kun seksiin liittyviä ilmiöitä sanoitetaan valtavirtamediassa, usein tyyli on vähättelevä ja sormea heristelevä. Niin tässäkin jutussa. Raju seksi ja siihen joskus liittyvät kuristamisleikit nähdään ensisijaisesti väkivaltana. Tällaisen moralistisen otteen sijaan asiassa pitäisi tehdä selkeä rajanveto, että väkivallasta (suostumuksen vastaisesta toiminnasta) ja seksitavoista puhutaan selvästi erillisinä asioina. Nyt koko aihe sotketaan yhdeksi liejuksi, jossa ei puuroja ja vellejä erota toisistaan mitenkään.

Rajut otteet seksissä kiinnostavat ja kiihottavat monia. Niistä puhutaan nuorten suosimissa sosiaalisissa medioissa juuri siksi. Ja myös siksi, että seksuaalikasvatus on edelleen haparoivaa ja vanhanaikaista, eikä se useinkaan pysty tavoittamaan todellisia, nuorten elämässä läsnä olevia ilmiöitä. Raju seksi ja BDSM kiinnostavat nuoria ja siksi niistä pitää puhua. Vain hyvällä dialogilla ja oikealla tiedolla voidaan ehkäistä seksi-ilmiöiden haitallisia puolia ilman, että tukahdutetaan nuorten omaa seksuaalisuutta.

Sormenheristely ei ole toiminut ennen, eikä se toimi nytkään. Minua hämmästyttää se, miten seksuaalisuuden asiantuntijat jutussa menevät taas samaan vanhaan ansaan puhumaan nuorten päälle tuomitsevan aikuisen positiosta. Vai onko kyse toimittajan päälleliimaamasta asenteesta?

Kuristaminen seksi-ilmiönä sisältää tietysti riskejä, mutta riskit eivät ole välttämättä erityisen suuria, jos sen tekijöillä on tietoa ja ymmärrystä siitä, millaisia riskit ovat ja miten niitä voi pienentää. Kuristamisleikkejä voi leikkiä myös ilman, että kuristetaan kovaa tai että sitä viedään vaarallisille rajoille. Ja jos kovemmat otteet kiinnostavat, niin ymmärrys kuristamisen hyvistä ja huonoista tavoista on tarpeen mahdollisimman turvallisen leikkimisen varmistamiseksi. 

BDSM-seksi tai vaikkapa kuristaminen sen osana ei ole väkivaltaa. Väkivalta on suostumuksen vastaista toimintaa. Kuristaminen suostumuksellisena seksileikkinä on yhtä vähän väkivaltaa kuin paini tai lääkärintarkastus. Nekin olisivat väkivaltaa ilman suostumusta. Minusta on suostumuskeskustelun kannalta huolestuttavaa, että asiantuntijoiden tähdittämässä lehtijutussa sotketaan ja hämärretään sitä, mitä suostumus tarkoittaa. 

Ja on ilman muuta selvää, että yllättävä kuristaminen kesken seksin, ilman siitä keskustelemista etukäteen tai luvan kysymistä itse tilanteessa, on suostumuksen vastaista ja väkivaltaista toimintaa. Sitä on täysin ok krititisoida. Kaikkien tulee ymmärtää, että suostumus pitää selvittää etukäteen, jos haluaa tehdä jotakin, mistä ei ole aiemmin ollut puhetta tai mikä ei sisälly seksikumppanien yhteisymmärrykseen seksistä. Tämä edellyttää rajojen ymmärtämistä ja kunnioittamista sekä keskustelutaitoja.

Hesarin jutussa otetaan esille lopuksi olennaisia asioita: some tuottaa erilaisia ilmiöitä ja paineita, eikä niiden kohdalla ole mitään takeita siitä, että somevaikuttajien ajatukset tai opit olisivat hyviä tai turvallisia. Seksuaalikasvatus ei pysty nykymuodossaan vastaamaan ilmiöihin. Tänä(kin) asia on taas yksi lisäperustelu sille, miksi seksuaalikasvatus pitäisi ottaa vakavasti yhteiskunnassamme, ja miksi sille pitäisi tarjota oikeita resursseja pelkän huolilätinän sijaan. 

Cuties, humps ja turha kohina lasten ja nuorten seksuaalisen kasvun ympärillä

Netflix julkaisee 9. syyskuuta palvelussaan Cuties-elokuvan, joka käsittelee 11-vuotiaiden tyttöjen tanssiryhmää. Senegalilaistaustaisen ohjaajan elokuvaa (alkup. Mignonnes) on kuvailtu osuvaksi kuvaukseksi monikulttuurisen tyttöporukan kasvusta nykyiseen mediakylläiseen seksuaalikulttuuriin. Elokuva on saanut pääasiassa hyvän vastaanoton, ja se on palkittukin useampaan otteeseen (HS 23.8.).

Elokuvasta nousi somekohu, koska joukko amerikkalaisia kommentaattoreita tuomitsi sen kylmiltään "pedofilian normalisoimisena" ennen kuin oli edes nähnyt elokuvaa - tietysti. Kohua siivitti Netflixin julkaisema mainoskuva, jossa näytetään tytöt twerkkaamassa. Forbesin Scott Mendelson toteaa, että kohu luultavasti tekee elokuvasta paljon tunnetumman ja kiinnostavamman, mitä se olisi ollut ennen kohua, joten sikäli meuhkaajat tekevät sille vain markkinointipalveluksen.

Ehkä mainoskuva oli tarkoituksellinen kohutemppu, ken tietää, mutta joka tapauksessa se sai konservatiivikommentoijien pedofiiliset fantasiat valloilleen. Riehakkaimmillaan kommentointi on ollut salaliittoteoriapiireissä, joissa leffan Netflix-julkaisu on kytketty osaksi QAnon-sekoilua. Kyseisen salaliittoteorian kannattajien jutuissa pyörivät mm. pedofiilit, satanistit ja Hitler, ja tietysti tällainen elokuva on vain salaisen satanistiringin uusin yritys tehdä pedofiliasta yleisesti hyväksytty kiva juttu...

Nuorten tyttöjen seksuaalinen herääminen ja seksuaalisten voimavarojen kokeileminen ei ole uusi aihe elokuvissa. Indie-leffoissa se on ollut vakiokamaa jo pitkään. Esimerkiksi Rakkautta ja anarkiaa -filmifestivaalin ohjelmassa teemaa käsittelee joka vuosi useampi leffa. 

Cuties kuvaa hyvin tavallista vaihetta esiteinien seksuaalisessa kasvussa. Sen tuominen valkokankaalle suoraviivaisesti nostaa sen näkyviin myös niille, jotka haluaisivat ennemmin sulkea silmänsä maailmalta ja ihmisyydeltä ja hokea sokeina juma-laa-laa-laa-laa...

Kun työskentelin opettajana ala-asteella vuosia sitten, seurasin 11-vuotiaiden tyttöjen esitystä koulun tilaisuudessa. He esittivät tanssiesityksen The Black Eyed Peasin kappaleeseen My Humps piukoissa vaatteissa. Myös musiikkivideon koreografiaa oli kopioitu tanssiin. Salissa olevilla vanhemmilla ja opettajilla oli varsin jänskiä ilmeitä esityksen aikana. 

my hump my hump my hump x100
my lovely little lumps
check it out  

Johtuen ehkä suomalaisesta jäyhyydestä, esitys ei johtanut sen kummempiin protestetihin tai valituksiin. Se oli oikein hyvä asia, sillä tytöt eivät olisivat ansainneet mitään turhaa kitinää aikuisilta. He valitsivat itse biisin, harjoittelivat esityksen ja halusivat kokeilla, miten heidän tanssitaitonsa ja orastavat seksuaaliset voimavaransa kantavat sellaisen läpi. Ja tietenkään heillä ei ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mihin kaikkeen laulun sanat ja videon liikkeet ihan tarkalleen vihjaavat.

Vaikka esitystä (tai elokuvaa) olisikin vaivaannuttavaa tai kuumottavaa seurata, on aikuisten tehtävä ymmärtää, että lapset ja nuoret kokeilevat ja harjoittelevat aikuisten maailman ilmiöitä. Seksuaalisuus on täysin normaali osa tätä prosessia. Aikuiset voivat sensitiivisesti ohjata ja tukea tätä matkaa, mutta kielteinen puuttuminen lasten ja nuorten ilmaisuun olisi nujertavaa ja lannistavaa. Emme kaipaa enää yhtään seksuaalikielteisen ankeuttamisen haavoittamaa ihmistä tähän maailmaan.

Cuties-elokuvasta on kirjoitettu, että se käsittelisi esiteini-ikäisten tyttöjen kohtaamaa seksualisointia ja kovaa mediakulttuuria. Tämä on höpsö näkemys. Se, että seksuaalikulttuuri on muuttunut ja medioitunut parin viime vuosikymmenen aikana, ei oikeuta sen demonisoimista. Kaikki ei ole pahaa ja vaarallista, vaikka se ei olisikaan niin kuin kommentaattorien omassa nuoruudessa joskus vittu 40-luvulla...

Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja jo vauvasta alkaen. Heitä ei voi seksualisoida, koska he ovat sitä jo. Sen sijaan heidän seksuaalisuutensa heijastelee heitä ympäröivää todellista seksuaalikulttuuria, ja niin pitääkin olla. He oppivat nuoresta asti käsittelemään sitä ja pärjäämään siinä. 

Sen sijaan, että lasten ja nuorten seksuaalinen kasvu esitetään ongelmana tai vaaroja täynnä olevana ilmiönä, pitäisi keskittyä siihen, miten kasvua tuetaan myönteisesti, ja miten vahvistetaan hyviä tapoja kasvaa omaehtoiseksi seksuaaliseksi toimijaksi. Twerkkaaminen voi hyvin olla yksi osa kasvua. Aikuisten on osattava olla kasvun tukena, ei käpertyä omiin seksiangsteihinsa ja kaataa niitä lasten ja nuorten päälle.

Kaikki tämä kertoo vain siitä, että seksuaalikasvatusta tarvitaan kipeästi, eivätkä sitä tarvitse ainoastaan lapset ja nuoret.

Kun minuuttikin on liikaa?

Lasten ja nuorten ruutuaikaa koskeva keskustelu nojaa usein perustelemattomille huolille ja väärinymmärryksille siitä, mikä digitaalisten medioiden rooli nykyelämässä on. Keskustelu muistuttaa läheisesti nuorten pornon käytöstä esitettyjä huolia. Molemmissa tapauksissa liikutaan vahvasti pelkofantasioissa ja unohdetaan tutkia, mistä ilmiössä itse asiassa on kyse, ja mitä mieltä nuoret ovat siitä itse.

Median käyttöön, pelaamiseen ja pornoon liittyvillä huolilla on paljon yhteistä. Huolten keskiössä on sukupolvikokemusten yhteismitattomuus. Vaikka teknologiajuna menee eteenpäin nopeasti, kärsii keskustelu suurelta osin vauhdin illuusiosta. Vastaavaa huolipuhetta on esitetty vuosikymmen toisensa jälkeen kaikenlaisia nuorten kotkotuksia ja kulttuurin rappiota vastaan. Huolen käyttövoimana on laiskuus perehtyä huolta herättävään ilmiöön.


Pornon käyttöön liittyvät huolet rakentuvat suurelta osin yleisen pornokeskustelun pohjalle. Uskonnollis-konservatiivisen seksuaalikielteisyyden päälle nouseva diskurssi näkee pornon avoimen ja pidäkkeettömän seksuaalisuuden automaattisesti vihollisena. Vastaavasti seksipositiivinen liberalismi pitää avointa seksuaalista ilmaisua vain hyvänä asiana. Poterot ovat valmiit ja nuoret joutuvat harhailemaan näreikössä keskellä ideologista laukausten vaihtoa.

Tasokas mediatutkimus tähtää pornon tarkastelussa neutraaliuteen ja ideologisten kuoppien välttämiseen. Vaikka täydellinen neutraalius on ihanne, jota ei voi saavuttaa, on tärkeää muodostaa tutkimuskohteesta mahdollisimman laaja ja tarkka kokonaiskuva ilman arvottamista. Silloin on mahdollista ymmärtää, että porno osana ihmisen eroottista ilmaisua on valtava ilmiö, jonka vaikutukset kulttuuriimme ovat monimutkaisia, monisuuntaisia ja kehämäisiä.

Ihmisen seksuaalisen ilmaisun moninaisuus tuottaa mitä erilaisimpia pornon muunnelmia, jotka puolestaan vaikuttavat seksuaalikulttuuriin ja sitä kautta jälleen ihmisen seksuaaliseen ilmaisuun. Porno ei siis ole mikään digitaalisesta hämärästä noussut hirviö, joka turmelee ihmisen puhdasta, luonnollista seksuaalisuutta, vaan se on ihmisen seksuaalisuutta itseään!
Kun lähestymistavaksi otetaan pyrkimys neutraaliuteen, voidaan myös nuorten pornon käyttö nähdä tarkemmin ja kokonaisvaltaisemmin osana seksuaalikulttuuria. Silloin tärkeimpänä tietolähteenä ovat itse nuoret pornon käyttäjinä: heidän kokemuksensa, käsityksensä ja toimintansa. Silloin aikuisten huolten sijaan tärkeämmäksi kysymykseksi nouseekin se, mitä nuoret aikuisilta ja kasvattajilta kaipaavat.

Kokemukset seksuaali- ja mediakasvatuksesta viittaavat siihen, että pornon osalta tarvitaan suoraa puhetta ja rehellistä dialogia. Tarvitaan siis avointa keskustelua nuorten kanssa ilman häpeilyä tai peittelyä: pornoa ei pidä demonisoida, mutta myöskään mahdollisia pornon käytön haittoja ei saa lakaista maton alle. Suoruus helpottaa myös ongelmista puhumista. Jos pornosta on vaikea keskustella, tai jos kasvattaja tuomitsee jo pelkän ajatuksenkin pornon katsomisesta, ei ongelmiakaan ole mahdollista nostaa esille ilman häpeää.

Porno ei tule katoamaan seksuaalikulttuuristamme. Sen vastustaminen on ajanhukkaa. Sen sijaan energiaa kannattaa käyttää tasokkaan keskustelun ylläpitämiseen aiheesta. Nuoret ovat suuri pornon käyttäjäryhmä, ja he myös tuottavat enenevästi eroottista ilmaisua eri medioihin. Heidän jättämisensä ulos pornokeskustelusta on ehkä pahin virhe, minkä seksuaali- tai mediakasvattaja voi tehdä.

***

Tämä teksti on julkaistu myös Mediakasvatusseuran blogissa osana Ruutuaikaa-kampanjaa, jossa nostetaan keskusteluun lasten ja nuorten digimedioiden käyttöä koskevia aiheita.

Nuorten väliset seksisuhteet eivät ole rikoksia

Itä-Suomen hovioikeus antoi 19-vuotiaalle tuomion seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska hän oli ollut yhdynnässä 14-vuotiaan kanssa. Henkilöt olivat harrastaneet seksiä täydessä yhteisymmärryksessä ja seurustelleet sen jälkeen jonkin aikaa.

Oikeus oli pohtinut erityisesti ikäeroa ja todennut sen melko suureksi. Tuomio annettiin pitkälti tämän perusteella. Lisäksi nuorempi osapuoli oli ollut humalassa ja kyseessä oli ollut hänen ensimmäinen yhdyntänsä. Oikeus myös totesi, että henkilöt eivät seurustelleet keskenään ennen seksiin ryhtymisstä.

Tuomio annettiin äänin 2-1. Vapauttamisen kannalla ollut tuomari katsoi, että yhteisymmärryksessä harrastetusta seksistä ei pitäisi antaa tuomiota, ja että nuoret voivat olla ikäänsä nähden varsin erilaisilla kehitystasoilla.

Ei pitäisikään. Tässä tapauksessa lakia käytettiin nuijan tavoin tylppänä instrumenttina, vaikka tällaisissa tapauksissa pitäisi harjoittaa tarkkaa ja täsmällistä eettistä harkintaa. Nuoren suostumut ja ymmärrys tilanteesta on tärkein punnittava, ei ikäero, kokemattomuus tai älytön edellytys seurustelusta.

Nuorten seksuaalioikeuksien lähtökohdasta nuoren kuuleminen on tällaisissa tilanteissa kaikista tärkeintä. Koska nuori itse koki vahvasti, että häntä ei oltu millään tavalla loukattu, ja myös jutusta päätellen kertoi kantansa selkeästi ja johdonmukaisesti, ei tuomiota olisi pitänyt antaa. Koko prosessi loukkaa kummankin nuoren oikeutta päättää omasta seksuaalisuudestaan.

Tapaus on tyypillinen esimerkki tylpän legalismin ongelmasta. Suojaikäraja on tällaisissa tapauksissa enempi haitaksi kuin hyödyksi. Kun oikeus tarkastelee pääasiassa teknisiä seikkoja ja jättää suostumuksen analyysin vähemmälle, päädytään vääriin ratkaisuihin.

Siksi myös suojaikärajan alentamisesta tai jopa poistamisesta pitäisi keskustella vakavasti. Suomessa vallitseva 16 vuoden ikäraja on korkea, kun sitä verrataan naapurimaihin ja nuorten seksielämän aloittamisikiin. Moni 15-vuotias on jo aloittanut seksipuuhat. Olisi hyvä myös harkita suojaikärajan sijaan mallia, jossa viranomaiset ja oikeus arvioisivat nuorten seksisuhteisiin liittyviä rikosepäilyjä aina suostumuksen perusteella. Tällainen vaihtoehto on hyvin perusteltu juuri nuorten erilaisilla kehitystasoilla ikään nähden, nuoren kuulemisella, hänen näkemyksensä kunnioittamisella sekä sillä, että monet nuoret kokevat suojaikärajan seksin ikärajana, joka ennemmin rajoittaa kuin suojaa heitä.

Joka tapauksessa oikeusistuimien ja muiden viranomaisten täytyy huomioida nuorten seksuaalioikeudet ja kuunnella nuoria näissä tilanteissa. Legalistinen ajattelu ja nuijan kopauttelu on surkeinta mahdollista seksuaalikasvatusta.

Mies-poika mediassa

Olen seurannut seksuaalisuutta ja seksuaalirikoksia käsitteleviä uutisia jo päälle kymmenen vuotta. Olen tänä aikana kiinnittänyt useasti huomiota siihen, miten seksuaalirikoksen epäillyn/tekijän ja uhrin sukupuoli vaikuttaa suoraan siihen, millaisia ilmauksia hänestä käytetään.

Uutisointia seuraaville on jo varmasti tuttu juttu, miten teini-ikäiset tytöt kuvataan tahdottomina nukkeina, joilla ei ole toimijuutta tai seksuaalisuutta. Toinen, hieman hankalammin tartuttava ilmiö on mystisten mies-poikien esiintyminen jutuissa.

Nimittäin, kun 17-vuotias ihmisuros on rikoksen uhri tai riskeille altis, häntä kutsutaan pojaksi tai jopa lapseksi. Jos taas samainen 17-vuotias ihmisuros on epäiltynä seksuaalirikoksesta, hän on mies. 

Tässähän menee aivan sekaisin. Onko kyseessä nyt täysivaltainen häikäilemätön rikollinen, vai väräjävä viaton poikanen? Toimittaja päättää sen meidän puolestamme fiiliksensä mukaan!

Sanavalinta paistaa varsin räikeästi läpi tuoreesta Ilta-sanomien jutusta, jossa 17-vuotias mies vapautettiin seksuaalirikosepäilystä. Alle 18-vuotias uhri on kuitenkin aina tyttö. Jostakin syystä naaraat ovat useammin lapsia kuin urokset, vaikka kyseisten olentojen kronologinen ikä olisi täsmälleen sama. Ehkä toimittajat pitävät naisia lapsellisina?

Vaikka tällaisissa sanavalinnoissa on kyse pienestä jutusta, ne paljastavat hyvin yleisen ennakkoluulon, jonka mukaan ihmisuros on aina tekijä ja toimija, ja sellaisena täydessä vastuussa kaikista tilanteista, joita elämässä tulee eteen. Naaras puolestaan nähdään usein viattomana, passiivisena ja heikkona, vaikka tapaus kertoisi aivan muuta.

Saman päivän uutisista bongattu juttu avioeroriidassa hirviöksi muuttuneesta naisesta vahvistaa stereotyypin vaikutukset: viaton mies kärsi naisen valheiden ja sekoilujen takia vuosien piinan. Käräjäoikeuskin uskoi naisen kertomuksia, vaikkei mitään konkreettista todistusaineistoa ollut.

Sukupuolikäsityksillä on merkitystä rikosprosesseissa ja niiden uutisoinnissa. Ottakaahan ammattilaiset laput silmiltänne!

***
Korjattu biologinen ikä kronologiseksi iäksi (29.5.).

Murrosiän lykkäämisen etiikkaa

Transnuorille annettavista hormonaalisista hoidoista käydään paljon eettistä keskustelua, jonka ytimessä on kysymys siitä, voiko nuori antaa suostumuksensa omaan sukupuoliseen kehitykseensä puuttumiseen. Ongelmallista on, että hormonien tai niiden salpaajien käyttö vaikuttaa myös sukupuoli-identiteetin kehittymiseen ja sitä kautta päätöksenteon edellytyksiin. Tällöin pätevän suostumuksen ehtona oleva "riittävät tiedot" ei näyttäisi toteutuvan, ja ratkaisu on ennemmin hyppy tuntemattomaan kuin informoitu päätös.

Osalle transnuorista lähestyvä murrosikä näyttää katalalta loukulta, sillä se muokkaa voimakkaasti kehon sukupuolisia tunnusmerkkejä. Lapsen vartalo on melko androgyyni ja mahdollistaa sukupuoli-identiteetin rakentamisen ilman suurta kehoristiriitaa. Murrosikä tuo ristiriidan tullessaan, jos kehossa tapahtuvat muutokset menevät eri suuntaan koetun sukupuolen kanssa.

Yhtenä ratkaisuna tilanteeseen on aikalisä eli murrosiän lykkääminen hormonisalpaajilla. Saadulla lisäajalla pyritään selvittämään, millaiset ratkaisut olisivat parhaita kussakin tapauksessa. Murrosiän lykkääminen on kuitenkin lääketieteellinen interventio, joka pitää aina oikeuttaa eettisesti. Hankaluuksia tuottaa se, että tapaukset ovat hyvin yksilöllisiä, eikä mitään nyrkkisääntöä tunnu olevan mahdollista löytää. Lisäksi asiaan vaikuttavat myös sukupuoleen liittyvät kulttuuriset käsitykset, aktivistien kiivailu, lääketieteen etiikka ja nuoren vanhempien tai muiden läheisten näkemykset.

Aihetta käsiteltiin melko laajasti WPATH-järjestön symposiumissa Bangkokissa äskettäin (helmikuu 2014). Keskustelin asiasta siellä mm. bioetiikan ja endokrinologian asiantuntijoiden kanssa. Olen aiemmin pitänyt etiikan näkökulmasta juuri suostumuksen antamiseen liittyviä ongelmia esteenä murrosiän lykkäämiselle, mutta joissakin tapauksissa näyttää siltä, että suostumuskysymykset jäävät sivuseikaksi.

Osa transnuorista pelkää murrosikää valtavasti. Heille se edustaa liukumista poispäin omasta sukupuolikokemuksesta ja vaikeuksien lisääntymistä. Ei ole ihme, että jotkut kärsivät syvästä masennuksesta ja itsetuhoisuudesta tässä elämänvaiheessa. Jotkut jopa ajattelevat, että kuolema on parempi vaihtoehto kuin murrosiän läpikäyminen.

Tällaisissa olosuhteissa murrosiän estäminen hormonisalpaajilla alkaa näyttää varsin perustellulta. Filosofinen kysymys suostumuksen pätevyydestä alkaa menettää merkitystään silloin, kun nuoren elämä ja hyvinvointi ovat vakavasti uhattuina. 

Eettisen arvioinnin painopiste siirtyy tällöin sopimusetiikasta enemmän utilitaristisen kokonaishyvän arvioinnin suuntaan: vaa'alla punnitaan hyötyjä ja haittoja. Jos uhkat elämää ja hyvinvointia kohtaan eivät ole akuutteja tai erityisen suuria, kysymykset suostumuksen pätevyydestä ja sukupuolisen identiteetin kehitykseen puuttumisen oikeuttamisesta nousevat taas isompaan rooliin arvioinnissa.

Asuuko perheessäsi ääliövanhempi?

Vanhempainliiton umpimielinen kampanja nuorten alkoholinkäyttöä vastaan on tunkeutunut mieliimme väkivaltaisesti bussipysäkeiltä ja mainosplakaateista (samaan tapaan kuin porno ja alusvaatemainokset heidän mielestään tunkeutuvat kaikkialle).

Vaikka kampanjan taustalla on varmasti sinänsä kaunis ajatus, ovat kampanjan välittämät viestit aivan älytöntä roskaa. Ajatustyöskentely ei näytä kuuluvan kampanjan päänikkarien toimenkuvaan.

Kampanja hyökkää voimakkaasti sellaisia vanhempia vastaan, jotka ostavat ala-ikäisille lapsillensa alkoholia. He ovat muka viinatrokareita tai sinisilmäisiä typeryksiä. Syyttelevän ja aggressiivisen kampanjan tausta-ajatuksena on yltiölegalistinen näkemys, jonka mukaan jokainen alle 18-vuotias nuori on lapsi ja että näiden "lasten" alkoholinkäyttöön liittyy aina rikos, koska alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos.

Kampanjassa jopa sanotaan suoraan, että "Älä salli lapsesi alkoholinkäyttöä missään tilanteessa." Viinilasi juhlaillallisella... RIKOS! Kuohuviinin kilistely syntymäpäivillä... RIKOS! Saunaolut perheen kans RIKOS!

Yksisilmäisen lakiin tuijottamisen vuoksi Vanhempainliitto on kieltämästä vanhemmilta oikeuden kasvattaa lapsensa järkevään ja kohtuulliseen alkoholikulttuuriin. Sellaiseen kuuluu alkoholin käyttö järkevissä määrin yhteisesti hyväksytyissä tilanteissa. Ei ole mitään järkeä lähteä täysimittaiseen hyökkäykseen skumppalasillisia ja saunakaljoja vastaan.

Jos teinit päättävät juhlia perjantai-iltana kaljan kera, olisiko hyvä, että asiasta voisi puhua fiksusti omien vanhempien kanssa? Jos vanhemmat ovat tietoisia asioista ja jopa ostavat oluita, he tietävät täsmälleen, mitä heidän pilttinsä juovat, kenen kanssa ja missä. Vaihtoehtona on hankkia juomat spurgu-Penalta ja mennä salaa leikkipuistoon dokaamaan ja valehdella äipälle jotain sekavaa krapulapäissään. Tämä lienee Vanhempainliiton kannattama linja?

Täyskiellon vaatiminen ja sekä vanhempien että nuorten syyllistäminen tuottavat tilanteen, jossa Vanhempainliitto tunkee poliisia vanhemman paikalle. Samalla se tekee mahdottomaksi asiallisen keskusteluyhteyden syntymisen nuorten ja vanhempien välille. Nuoren kanssa neuvottelemisen ja keskustelemisen perusasioita on järkevät joustovarat ja nuoren vastuuttaminen. Poliisin roolin vaatiminen vanhemmalta tuottaa pelkkää jäykkäniskaista kouhottamista.

Vanhempainliiton linja on ollut yhtä idioottimainen ja jyrkkä myös seksuaaliasioissa. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilaa ahdisti RFSU:n taannoinen seksuaalikasvatusvideo, koska siinä puhuttiin suoraan seksistä ja seksuaalisuudesta. Erityisesti homoseksuaalisuuden luonteva käsittely oli konservatiivileirille vaikea paikka.
On varsin häiriintynyttä, että tällainen näköalaton konservatiivilinnake kuvittelee esiintyvänsä kaikkien vanhempien edunvalvojana. Tosiasiassa vanhempien määrä ja kirjo on valtava, joten Vanhempainliitto edustaa oikeasti vain aktiivitoimijoidensa näkemyksiä. Pelkkä ajatuskin vanhempien järjestöstä on naurettava. Yhtä lailla voisimme perustaa Ihmisliiton, joka yrittää väittää edustavansa kaikkia ihmisiä.

Pysäytä idioottivanhempi! Sano ei Vanhempainliiton roskalle!

Apua, tyttärelläni on seksuaalisuus!

Seksikuvia, herutusta, sextingiä! Mihin tämä maailma on menossa! Miltä tuntuu löytää omasta tyttärestä provosoivia kuvia? Aaaaa...

Länsi-Uusimaan juttu käsittelee äidin huolta siitä, että hänen tyttärensä poseeraa seksikkäästi verkossa julkaistuissa kuvissa. Jutussa kerrataan perushuolet: kuvia voi katsoa kuka tahansa, kuvia ei saa välttämättä enää pois verkosta, kuvia voidaan käyttää väärin... Sosiaalisten medioiden turvallisen käytön osaaminen on ilman muuta tärkeää ja itsensä suojeleminen arvokasta. Nyt kun pakollinen hyväkivamantra on sanottu, voidaan katsastaa jutussa ilmaistuja asenteita vähän tarkemmin. 

Jutun lähtöolettamuksena vaikuttaa olevan se, että nuoren seksuaalinen tai eroottinen itseilmaisu olisi jotenkin itsessään ei toivottavaa tai vaarallista. Onko kyse äidin kipuilusta pikku mussukan kasvaessa, vai onko kyse seksuaalikulttuuriimme sitkeästi pesiytyneestä epäluulosta avointa seksuaalisuuden ilmaisemista kohtaan? Arvelen, että kummastakin. Kun vanhemman kontrolli teinin elämästä alkaa vähentyä, huoli lapsen pärjäämisestä on ymmärrettävä. Miksi huoli kuitenkin niin usein kohdistuu juuri seksuaalisuuteen ja sen ilmaisemiseen, lienee kulttuurimme painolastia.

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille elämän keskeisimpiä voimia, joka määrittelee ihmissuhteita ja omaa identiteettiä. Olisi yllätys, jos se ei ilmenisi kaikessa sosiaalisessa toiminnassa oli kyse niin tanssilavoista kuin verkkomediastakin. 50-luvulla paheksuttiin salaa tansseihin karkaavia nuoria, nyt ahdistutaan verkon seksikuvista ja viestintävälineiden käytöstä. Jokaiseen aikaan ja välineeseen liittyvät omat myönteiset ja kielteiset puolensa. Sosiaalisen medioiden ja kuvien jakamisen taivastelu sinänsä ei vie ajattelua eteenpäin.

Vaikka vanhempien huoli on monella tavalla ymmärrettävä, voisiko toisenlaisiakin suhtautumismahdollisuuksia nostaa esille? Miksi lähes ainoa viesti tällaisissa artikkeleissa on "muistakaa, että kuvia voidaan väärinkäyttää". Kun tämä on sanottu, voitaisiin jatkaa, että "jos haluat kuvia julkaista, opettele kohtaamaan myös ikävä palaute". Jos asenne on "minä olen hyvä ja kaunis", voi mahdolliselle ikävälle palautteelle sanoa pyh.

Vallalla oleva huolipuhe ei auta nuoria kohtaamaan mahdollisesti eteen tulevia tilanteita eikä vahvista heidän toimijuuttaan verkkomedioiden käyttäjänä. Sen sijaan varoittelu ja toppuuttelu tuottavat todennäköisesti vastareaktioita ja "mutsi ei vaa tajuu" -asenteita, jotka eivät auta vanhempien ja nuorten välisessä keskustelussa, eivätkä auta nuorta toimimaan järkevästi internetissä.

Huomautan, että järkevä toiminta ei missään tapauksessa tarkoita siveää ilmaisua ja pidättymistä kuten moni tuntuu ajattelevan. Sen sijaan järkevää on ymmärtää ja hallita toimintaansa ja toimintaympäristöään oli se mikä tahansa. Esimerkiksi järkevä sextingin harjoittaja tietää mitä tekee, ymmärtää riskien päälle ja asennoituu ongelmiin rakentavasti. Päivittelyn sijaan vanhempi voi esimerkiksi keskustella nuoren kanssa asiallisesti siitä, miten nuori aikoo suhtautua, jos ex-rakas päättääkin laittaa tissikuvat nettiin. Keskustelun tarkoituksena ei pidä olla kiellon perusteleminen, vaan nuoren oman päätöksen kirkastaminen - oli päätös mikä tahansa.

Huolipuhe olettaa, että seksuaalisessa ilmaisussa on jotakin arveluttavaa tai vaarallista. Mitä jos ei olekaan? Jos internetissä sukkuloivaa nuorta vahvistettaisiin olemaan oman seksuaalisuutensa suvereeni subjekti, ehkä ongelmiakin syntyisi vähemmän. On täysin takapajuista keskittyä varoitteluun ja toppuutteluun sen sijaan että vahvistettaisiin määrätietoisesti nuorten itsetuntoa ja toimijuutta.

Kartalla seksistä!

RFSU julkisti tiistaina (17.4.) seksuaalikasvatusvideon Kartalla seksistä. Se on suomennos 2010 julkaistusta Sex på kartan -videosta, joka on saanut Ruotsissa sekä opettajilta että nuorilta erinomaista palautetta.

Kartalla seksistä on suorapuheinen, selkeä ja positiivinen puolituntuinen animaatio seksuaalisuuden perusasiosta ja seksielämän aloittamisesta. Se käsittelee niin terveysasioita kuin seksitapoja ja nautintoakin. Erityistä siinä on se, että seksi esitellään hyvänä, iloisena ja monimuotoisena asiana ilman kieltoja tai toppuuttelua.

Elokuvan julkistustilaisuudessa puhunut Hans Olsson Sex på kartanin tuotantotiimistä totesi, että he halusivat tarkoituksella välttää perinteistä negatiivissävyistä terveysvalistusta ja valitsivat iloisen nautintoa ja seksuaalioikeuksia korostavan näkökulman.

Uusi näkökulma on todella tervetullut suomalaiseen seksuaalikasvatukseen. Perinteinen terveysvalistus näkee seksin ongelmien, uhkien ja vaikeuksien alueena. Elokuva puolestaan esittelee mahdollisuuksia, iloa, nautintoa ja osaamista. Lisäksi siinä otetaan hienosti huomioon ihmisten erilaisuus niin seksitavoissa kuin seksuaalisessa suuntautumisessakin.

Välittömästi käynnistynyt julkinen keskustelu on tavanomaista seksuaalikasvatuksen ympärillä vellovaa vähällä tiedolla ja ymmärryksellä käytävää nahistelua. Yllätyksellisempää on Vanhempainliiton tyly kielteinen kanta elokuvaa kohtaan. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila syyttää RFSU:ta "pinnalliseksi kaupustelijaksi", joka koettaa edistää kaupallisia intressejään lasten ja nuorten kustannuksella. 

Kurttilalta lienee unohtunut, että liiketoiminnastaan huolimatta RFSU on maailman vanhin seksuaalikasvatusta edistävä asiantuntijajärjestö, josta moni maa on ottanut oppia seksuaalikasvatusta rakentaessaan.

Kenen etua Vanhenpainliitto oikein ajaa? Kannanoton perusteella vaikuttaa siltä, että liittoa kiinnostaa enemmän omien arvokäsitystensä pönkittäminen kuin lasten ja nuorten etu tai asiallinen keskustelu seksuaalikasvatuksesta. Liitto yrittää esiintyä kaikkien vanhempien äänitorvena, mutta onneksi aktiivien mielipide ei ole kaikkia vanhempia edustava.

Seksuaalikasvattajien keskuudessa niin Suomessa kuin maailmallakin on todettu, että suora, selkeä ja häpeilemätön materiaali ja keskustelutapa toimii seksuaaliasvatuksessa parhaiten. Tästä on esimerkkinä mm. Hollannin linja - varhain, paljon ja suoraan - sekä Britanniassa tehdyt uudet avaukset tällä rintamalla ja Yhdysvalloissa monet sikäläisen häveliäisyyden kriitikot katsovat Euroopan avaramielistä seksuaalikasvatusta kaihoten.

Myös julkistamistilaisuudessa kuullut 8-luokkalaiset nuoret kannattivat yksimielisesti ja auliisti elokuvan tapaa käsitellä seksuaalisuutta. Taitaa olla niin, että seuraava seksuaalikasvatuselokuva pitääkin suunnata umpimielisille vanhemmille...

***

Aihetta on käsitelty myös Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, Uudessa Suomessa, Nelosella ja Rönsy-blogissa. Kotimaa 24 kiinnittää huomiota siihen, että elokuvan lesbotyttö on nimetty Anniksi. Liekö tämä vastaveto inhottavan Älä-alistu -kampanjan Annin näkemyksille homoseksuaalisuudesta?

Kalupakki seksuaalikasvatukseen

Jotta tämä tietoverkkopäiväkirja ei keskittyisi pelkkään urputtamiseen, nostan tällä kertaa esille kerrassaan mainion aiheen: HIV-säätiö on julkistanut äskettäin työkalupakin seksuaalikasvatuksen käyttöön!

Kalupakki sisältää kirjallista materiaalia, spärdäreitä, liukuvoiteita sekä jäljitelmät jormasta ja pimperosta. Välineillä on tarkoitus tutustuttaa kasvatettavat sekä anatomiaan, ehkäisyyn että seksin apuneuvoihin. Lisätietoja materiaalista löytyy täältä.

Kuten on tavallista seksuaalikasvatuksen saralla, kalupakki on saanut joidenkin yksilöiden seksiahdistuksen kohoamaan epäterveelliselle tasolle. Tuloksena on miltei poikkeuksetta ääliömäinen avautuminen keskustelupalstoilla.

Avautumisista ei kannata tehdä päätelmiä kansan tahdosta tai yleisestä mielipiteestä, sillä juuri ne, joita asia häiritsee kokevat suurinta tarvetta purkaa painettaan julkisesti. Valtaosa seksiasioita käsittelevistä avautumisista on närkästymisen aiheuttamaa pahanhajuista aivopäästelyä, joka kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Asiain tilaan tyytyväiset jaksavat vain harvoin ilmoitella näkemyksiään verkon turuilla. Muutamia nohevia poikkeuksia lukuunottamatta heitä näkee lähinnä keskustelujen toisessa aallossa, jolloin kirjoittamisen motiivina on usein kyrpiintyminen ensireaktioiden kiihkeään idiotismiin.

Seksuaalikasvatuksessa tarvitaan opetusvälineitä, kuvallisia materiaaleja ja suoraa puhetta, joilla opetusta havainnollistetaan ja kytketään reaalitodellisuuteen. HIV-säätiön kalupakki on aimo askel oikeaan suuntaan!

Maailman seksuaaliterveyspäivä 4.9.

Maailman seksuaaliterveyspäivän kunniaksi Suomen seksologinen seura julkaisi alla olevan kannanoton.

***

Seksuaalisuus on myös nuoren oikeus

Juuri julkaistussa tutkimuksessa haastateltiin 135 tv-ohjelmien tuottajaa 65 maasta. Tutkimus osoitti, että vain Pohjoismaissa ja Hollannissa tuotetaan lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmia, joissa voidaan käsitellä seksuaaliaiheita melko rennossa ja hyväksyvässä hengessä.

Nuorille katsojille näissä maissa tarkoitettuihin kasvatuksellisiin ohjelmiin voi sisältyä alastomuutta, eroottisuutta, seksuaalista huumoria ja melko vapaata puhetta seksistä ja ruumiin erilaisista toiminnoista. Vastaavia ohjelmia ei voida tuottaa edes Yhdysvalloissa tai muissa länsimaissa; ja vielä vähemmän kolmannen maailman maissa.

Syyskuun neljäntenä juhlitaan Maailman seksuaaliterveyden päivää. Tänä vuonna fokuksessa ovat nuorten seksuaalisuuteen liittyvät näkökulmat. Valitulla teemalla tahdotaan nostaa nuorten oikeutta omanlaiseen seksuaalisuuteensa sekä myönteiseen ja kehitystä tukeviin tietoihin ja taitoihin ympäri maailman.

Seksuaalisuus on jokaisessa oleva elinikäinen ominaisuus. Kohti aikuisuutta kulkeva nuori luo käsitystä itsestään, sukupuolestaan sekä seksuaalisuudestaan, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Riittävä tuki, suojelevat rajat ja turva aikuiselta, asiatieto ja kosketuksen lämpö ovat merkittäviä arvoja seksuaalikehityksen matkalla. Seksuaalisuudesta tulisi puhua avoimesti nähden seksuaalisuus ja seksi ihmiselämän terveellisenä ja positiivisena voimavarana.

Maailman seksuaaliterveyden päivä muistuttaa vastuusta, joka aikuisella seksuaalikasvattajana on. Siksi aikuisen on hyvä pysähtyä pohtimaan omia käsityksiään seksuaalisuudesta. Ne välittävät arvoja siitä, millaisena aikuinen maailman näkee ja millaista ihmisyyttä hän kasvatuksessaan eteenpäin kuljettaa. Seksuaalikasvatuksen tulisi avata ja mahdollistaa tilaa nuoren omille erilaisille vaihtoehdoille, jotka mahdollistavat aktiivisen toiminnan. Kasvatuksen tulisi lähteä liikkeelle kasvajien todellisuudesta – huomioiden millaista arkea nuoret tänä päivänä elävät.

Nuoren seksuaalinen kehitys on intensiivistä ja tunteiden täyttämää. On tärkeää puhua nuorta ympäröivän maailman oletuksista, suorituspaineista ja mielikuvista, joista moni nuori on kehityksensä keskellä hämmentynyt ja epävarma. Yhtä lailla on olennaista nostaa esille seksuaalisuuden luvallisuutta ja iloa. Seksuaalisuudenkin saralla koko kylä kasvattaa.

Nuori kaipaa ennen kaikkea lupaa seksuaalisuuteen, seksuaalisuuden suomaan iloon ja moninaisiin tunteisiin. Lupaa omannäköiseen ja -tuntuiseen kokemukseen, nautinnon tavoittelemiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen kaikissa elämänvaiheissa. Seksuaalinen kehitys tapahtuu askel kerrallaan. Se tulee saada kulkea omaa tahtoa ja tarpeita kuunnellen, ei ulkopuolisiin paineisiin vastaten.

Kehittyvä lapsi ja nuori ei saa jäädä seksuaalisuutensa kanssa yksin. Seksuaalisuuteen tai sen toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa sääntöä ja ohjetta. Tärkeintä on löytää perille omaan itseensä ja ainutlaatuisuuteensa seksuaalisuudessaan.

Maaret Kallio Puheenjohtaja
Osmo Kontula Varapuheenjohtaja
Suomen Seksologinen Seura

Keskustelua seksuaalikasvatuksesta

Sexpo järjesti viime keskiviikkona (1.6.2011) keskustelutilaisuuden, joka käsitteli kysymystä, mitä kaikkea seksuaalikasvatusmateriaaleissa saa näyttää. Katsastimme tilaisuudessa erilaisia materiaaleja ja puhuimme erilaisten materiaalien sopivuudesta erilaisiin kasvatus- ja/tai valistustilanteisiin.

Alla on linkkejä tilaisuudessa esiteltyihin materiaaleihin:

• Ote seksuaalivalistusvideosta vuodelta 1971.
• Ruotsalainen televisiossa esitetty Sex på kartan -animaatio.
• Anatomiaa ja muuta materiaalia Sexperience-sivustolta Britanniasta.
• Fittfakta ja Kukkunskap RFSU:lta. Vinkki: pdf-esitteet sisältävät paljon kuvia!

Lisäksi nostin esille kysymyksiä siitä, voisiko erilaisia hyvään seksiin tähtääviä opasvideoita ja vastaavia materiaaleja hyödyntää kasvatuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi Alexander-instituutin Loving Sex -videosarja sekä Vivid Edin että Nina Hartleyn opasvideot.

Ne ovat aikuisille tarkoitettuja seksioppaita, joissa kulloinkin aiheena olevat puuhat esitellään sekä teoriassa että käytännössä mitään peittelemättä. Voisiko tämän kaltaisista materiaaleista ottaa oppia myös nuorten seksuaalikasvatuksen materiaaleissa? Olisiko sellaisista kilpailemaan pornon kanssa nuorten seksitietojen lähteenä?

Internet kilpailee koulujen virallisen seksuaalikasvatusagendan kanssa. Se on nopea, helppo ja tehokas kanava erilaisten viestien välittämiselle. Mikäli koulujen seksuaalikasvatus ei ole ajatuksia herättävää, haastavaa ja realistista, se jää armottomasti muiden medioiden jalkoihin.

Jos alastomuuden, seksin ja sukuelinten käsitteleminen seksuaalikasvatuksessa tuntuu ahdistavalta, niin kannattaa muistaa, että sanalla sex saa Googlen kuvahaussa puolessa sekunnissa eteensä kaikenlaista kuvamateriaalia pussailusta hard-coreen.

Tämä on todellisuutta, jossa me elämme, ja sen käsitteleminen vaatii modernia pedagogiikkaa. Piilottelun, peittelyn, välttelyn ja toppuuttelun ajat ovat lopullisesti ohi!

Pornokasvatusta?

YleX:n uutisille antamani haastattelu (25.5.) on synnyttänyt kiinnostavan keskustelun seksuaalikasvatusmateriaalien luonteesta. Haastattelu oli vain lyhyt pätkä, mutta sen ytimenä oli ajatukseni siitä, että seksuaalikasvatusmateriaalien pitäisi olla totuudenmukaisia ja rehellisiä.

YLE:n verkkotoimitus teki haastattelun pohjalta jutun, joka toimittaja päätti otsikoida raflaavasti, mutta harhaanjohtavasti. Tämä juttu puolestaan poiki useita eri uutisia mm. Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Tulipa myös käytyä jälleen aina lystikkäässä Korporaation haastattelussa (26.5.) Josefiina Barakan tekemä haastattelu Iltalehteen tuo selkeimmin esille kantojani asiaan. Kiitän häntä tarkkaavaisesta kuuntelusta ja näkemyksiäni reilulla tavalla ilmaisevasta tekstistä!

Kiinnostava yksityiskohta lehtijutuissa on se, että terveystiedon opettajat komppaavat kantaani ainakin periaatteellisella tasolla :o) Opettajat kaipaavat muutenkin lisää keinoja, aikaa ja materiaaleja seksuaalikasvatuksen toteuttamiselle.

Kannatan näissä lehtijutuissa sellaista ajatusta, että seksuaalikasvatusmateriaaleissa pitäisi olla enemmän valokuvia ja videota, joissa esitettäisiin alastomia kehoja, sukupuolielimiä ja seksiäkin kursailematta ja eksplisiittisesti. Tällaista seksuaalikasvastusmateriaalia on toki jo olemassa ja monet seksuaalikasvattajat myös käyttävät sitä. Eksplisiittisiä materiaaleja on tehty eri menetelmillä jo kultaiselta 60-luvulta asti. Nykyisin asiat voidaan tehdä vielä paremmin ja ottaa huomioon modernien opetusmenetelmien mahdollisuudet, hienotunteisuus ja seksuaalisuuden monimuotoisuus.

Materiaaleina voitaisiin käyttää esimerkiksi kuvasarjoja erilaisista kehoista ja sukupuolielimistä ja keskustella samalla siitä, miten erilaisia ihmiset ovat ja mitä ajatuksia ja tuntemuksia oma keho herättää. Samalla voitaisiin hyvin puhua myös anatomiasta, herkistä alueista, kosketuksesta jne. Ensimmäisiä seksikokemuksia voitaisiin käsitellä esimerkiksi lyhyillä videonpätkillä, missä aihetta lähestytään monista eri näkökulmista, seksin tekniikasta epävarmuuden käsittelyyn ja kumppanin huomioonottamiseen.

Rapakon takana päämajaansa pitävä seksuaalivalistusjärjestö RFSU on erittäin tunnettu kuvamateriaaleistaan. Heillä on mm. kuvasarjoja sukupuolielimistä ja myös juliste, jossa on vieri vieressä erilaisia pimpsoja pienissä kuvissa. Lisäksi Sex på kartan -animaatiota on kehuttu (ja kohuttu) suorasta ilmaisustaan. Sex is not the enemy -blogi on myös hyvä esimerkki siitä, miten seksiä ja seksuaalisuutta voi kuvata valokuvin tyylikkäästi, hienotunteisesti ja monipuolisesti. Housuitta-blogikin ottaa kantaa aiheeseen ja ehdottaa käytännön toteuttamistapoja kuvalliselle valistamiselle.

Yllä olevat esimerkit kuvaavat kehittämissuuntia, joita minulla on ollut mielessäni ottaessani kantaa tähän asiaan. RFSU:n sivuilla joutuu vähän seikkailemaan, että löytää kuvamatskuja, mutta toivon, että seikkailu on antoisaa aiheesta kiinnostuneille (ja kiitos tovereilleni linkeistä!)

***

Koko keskustelun suurena ongelmana on ollut sanan porno käyttö. Ihmiset sekoavat ja muuttuvat kuolaaviksi analfabeeteiksi pornon aiheuttamien mielikuvien äärellä. Jopa Väestöliiton asiantuntijoiden kommentit ovat paikoin olleet väärinkäsityksiä marinoituna väärinkäsityksissä.

Pornoon takertuminen johtaa siihen, että mielikuvat liikkuvat tyypillisen aikuisviihteen maisemissa. Tuskin kukaan seksuaalikasvattaja lampsii seksikauppaan ja laittaa löytämänsä Anal Intruder 7 -rainan pyörimään luokassa. Seksuaalikasvatusmateriaalit eivät ole pornoa, vaikka ne kuvaisivatkin sukupuolielimiä ja seksiä peittelemättä.

Toinen typeryys keskustelussa on ollut hätkähdyttävän mustavalkoinen ajatus siitä, että keskusteleminen materiaaleista tarkoittaisi ihmissuhde- ja tunnekasvatuksen sivuuttamista. Väite on yhtä järkevä kuin se, että juuston laadusta keskusteleminen tarkoittaisi makkaran vihaamista. Hyvä seksuaalikasvatus on aina monipuolista ja eri näkökulmat huomioivaa.

Seksuaalikasvatuksen laatu riippuu sen sisällön ja pedagogiikan yhteispelistä. Hyvä seksuaalikasvatus ottaa useita eri näkökulmia seksuaalisuuteen ja tarkastelee asiaa dialogisesti oppilaiden kanssa. Eksplisiittistä kuvamateriaalia pitää aina käyttää osana kokonaisuutta. Tietoa tarvitaan myös seksin tekniikasta ja siihen liittyvistä väärinkäsityksistä, myyteistä ja odotuksista. Brittitutkimuksen mukaan erityisesti pojat kaipaavat keskustelua juuri käytännön asioista. Osmo Kontula käsittelee asiaa tässä artikkelissa.

Seksuaalikasvatuskeskustelujen vakituinen huolenaihe on ollut se, että liian monet nuoret käyttävät pornoa keskeisenä seksuaalitiedon lähteenä. Se on ilman muuta ongelma. Nyt kuitenkin tässä keskustelussa nuorten pornonkatselua on oudosti pidetty argumenttina sen puolesta, että eksplisiittistä seksuaalikasvatusmateriaalia ei pitäisi missään tapauksessa näyttää seksuaalikasvatustunnilla.

Eli koska nuoret ovat jo nähneet pornoa (90% 15-vuotiaista on), ei kuvallista kasvatusmateriaalia saa näyttää koulussa. Mitäh?

Eikö ole ilman muuta parempi, että koulussa voitaisiin keskustella ja arvioida näettyä ja koettua aikuisen johdolla? Suora puhe ja rehelliset materiaalit antavat taatusti nuorille parempia valmiuksia kohdata seksuaalisuuden itsessään, toisissa ja yhteiskunnassa - myös siis pornon - kuin pelkät iänikuiset anatomiakalvot ja hermostuneet opettajan puheenvuorot seurustelusta.

Ihmissuhteisiin ja seksiin liittyvien taitojen ja valmiuksien opettaminen on osa laadukasta seksuaalikasvatusta. Sen menetelminä voivat olla esimerkiksi draamapedagogiikka, tarinoiden lukeminen ja reflektio, kuvalliset materiaalit, dialogi ja itsenäinen tiedon etsintä. Seksuaalikasvatuksen keskeisenä tehtävänä on tuottaa itsenäisiä ja rationaalisia toimijoita, jotka rakentavat itse omaa seksuaalisuuttaan. Opettajan tehtävänä on ohjata prosessia ja tarvittaessa myös moderoida keskustelua ja tarjota tietoa sekä perusteltuja näkökulmia asiaan.

Myös joidenkin oppilaiden kokema epävarmuus tai epämukavuus pitää ottaa huomioon, mutta se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että hyviä materiaaleja tai menetelmiä jätetään käyttämättä siinä pelossa, että jotakuta voi se häiritä. Sensitiivisyys oppilaiden reaktioille tarkoittaa asiasisältöjen ja niiden herättämien tunteiden purkamista ja turvallisen tilanteen luomista. Se voi olla opettajalle haastavaa, mutta oikea ratkaisu haasteiden edessä tuskin on asian lakaiseminen maton alle.

Murrosikäisten poikien touhua

Vaihda Raamattusi pornoon -tempaus on onnistunut oivallisesti jo ennen alkuaan. Tempauksen tavoitteena on ollut härnätä esille asenteita, jotka kumpuavat Lähi-idän uskontojen ja seksuaalisuuden vuosituhantisesta ongelmallisesta suhteesta.

Närkästyneitä vastalauseita on tullut runsaasti niin tempauksen Facebook-sivulle kuin keskustelupalstoillekin (Ilta-sanomat, Uusi-Suomi, Kauppalehti, pahamaineisetvauvafoorumit...). Toki joukossa on paljon tempauksesta ilahtuneitakin, mutta tuohtumus on ilmassa sakeana kuin pohjolan sääskiparvi.

Lystikkäintä näissä keskusteluissa on huomata härnäyksen osuvan maaliin. Poliittisesti korrektit kulissit repeilevät kun vapaa-ajattelijoita syytetään ahdasmielisiksi, sovinisteiksi, murrosikäisiksi ja heidän päälleen langetellaan yhtä jos toistakin kirousta omahyväisen ylemmyydentunnon suojista.

Sokeus kulttuurihäiriköinnille ajaa tuohtujat juuri siihen ansaan, johon heidät haluttiinkin. Kuvien raastamisella ja pönäkän arvokkuuden murentamisella on pitkät perinteet filosofiassa ja modernissa populaarikulttuurissa. Monet suuret kreikkalaiset, Sokratesta myöten, olivat tunnettuja epäsovinnaisuudestaan, jonka tavoitteena oli paljastaa olemassaolevien ihanteiden ja käytäntöjen ohuus. Myös Nietzsche on tunnettu kristinuskoon kohdistuneesta vasaroinnistaan.

Nykyisessä populaarikulttuurissa "haistakaa vittu" -journalismin suuri esikuva on tietysti Larry Flyntin Hustler. Tästä hyvästä mies on yritetty tappaa useaan otteeseen. Muita mainittavia uranuurtajia ovat olleet MAD ja underground-sarjakuva kokonaisuudessaan. Kotomaassamme samaa linjaa edustaa Pahkasika ja ajoittain teekkarien itseironinen huumori. Punk-kulttuuri on henkeen ja vereen äkkiväärää. Sen koko olemassaolo perustuu epäsovinnaisuuden kultivoinnille.

Korrektiuteen perustuva arvontunto on vallankäytön keino, jota kunnon kansalaisiksi itsensä luokitteleva enemmistö käyttää. Naurunalaiseksi tekeminen on vastalääkettä sovinnaisuudelle, jonka todellinen tarkoitus on ainoastaan kyykyttää niitä, jotka eivät halua sopeutua vallitsevaan arvomaailmaan tai elämäntapaan.

Pornotempauksen tarkoitus onkin siis räjäyttää kertynyt lika poliittisen korrektiuden päältä ja osoittaa, millainen on ihmisten käsitys "arvokkaasta ja oikeasta", silloin kun heidät saadaan kiinni housut nilkoissa. Kun sovinnaisuuden rajoja tarpeeksi tökitään, niin syntyvä närästys paljastaa kaikenlaisia henkisiä oksennuksia.

Näiden parhaimmistoa on ehdottomasti tempauksen syyttäminen "murrosikäisyydestä". Tässä katteeton ylemmyydentunto tulee erittäin hyvin esille. Murrosikäisten nuorten kapina vanhempiensa arvoja kohtaan on jokaisen sukupolven käymä taistelu. Sovinnaisuuteen jumiutuvat vanhemmat eivät pysty näkemään kapinassa mitään hyvää. He olettavat, että heidän omahyväisen pullea olemisensa edustaa ihmisyyden parhautta. Sen kyseenalaistavat nuoret ovat "ongelmatapauksia", halveksuttavia ja väheksyttäviä.

Samaa halveksuntaa pyritään levittämään kaikkeen ei-toivottuun. Sovinnaisia ihmisiä ei kiinnosta kysyä, miksi pitäisi toimia sata vuotta vanhan typerän tavan mukaan tai miksi pitäisi kunnioittaa tuhansia vuosia vanhaa taikauskoa nykyelämän ohjenuorana. Heistä tällaisten kysymysten esittäminen on vain keskenkasvuista ja ärsyttävää. Maailma on heille valmis sellaisenaan - kunnes he huomaavat pudonneensa maailman menosta jo reilun aikaa sitten.

Paheksunta ja tuomitseminen on enemmistön käyttämää painostusvaltaa. He väittävät tietäväntä mikä todella on arvokasta, oikeanlaista seksiä, aikuista, kaunista ja hyvän maun mukaista. Myös muiden pitäisi alistua heidän arvoihinsa. Porno ei ainakaan kelpaa heille (vaikka hekin käyttävät suljettujen ovien takana) , eikä arvokasta ja pömpöösiä uskonnollisuutta saa pilkata.

Kun tempausta syytetään ahdasmielisyydestä ja mauttomuudesta, on hyvä muistaa, että juuri liberaali yhteiskunta sallii kaikenlaiset maut. Jos eläisimme uskonnollisen dogmin kantapään alla, ei mauttomuudelle olisi sijaa - virallisen elämäntavan rikkojat olisivat linnassa tai mullan alla. Tätä voi käydä testaamassa esimerkiksi kiihkeän katolisissa yhteisöissä tai Iranissa.

Julkinen mauttomuus on hieno asia. Se on vapauden indikaattori.

Naimaan isosiskon papereilla

Lähiaikojen viranomaislausuntojen ristiinlukeminen aiheuttaa kylmiä väreitä. Jos kaikki tiukentajat saisivat tahtonsa läpi seksuaalilainsäädännön osalta, olisi tämä maa pian samanlaisessa jamassa kuin Australia, jossa lapsipornotuomion voi saada Simpsons-pilakuvista.

Oikeusministeriön työryhmä esittää, että kaikkien yhdynnät alle 16-vuotiaan kanssa pitäisi järjestään katsoa törkeäksi lapsen seksuaaliseksi hyväksikäytöksi. Brax komppaa: "Tarpeellinen muutos!" Onhan niin, että teini-ikäiset eivät koskaan halua seksiä, onhan?

Kun tämä aie luetaan ristiin poliisiylijohtaja Paateron haaveiden kanssa, niin saadaan jännittävä kokonaiskuva nuorten seksisuhteiden tulevaisuudesta. Paateron mielestä olisi hyödyllistä ryhtyä pitämään Amerikan mallin mukaista julkista seksuaalirikollisten listaa, jossa julkaistaan nimet, kuvat ja asuinpaikat.

Näin päästään tilanteeseen, jossa 17-vuotias henkilö voidaan tuomita törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun hän harrastaa seksiä 15-vuotiaan seurustelukumppaninsa kanssa. Sitten laitetaan tämän "lapsenraiskaajan" kuva internjettiin ja kaikki ovat onnellisia, kun naapuruston Rane käy pistämässä pedofiilin kylmäksi...

Tällaisiin ylilyönteihin päädytään, kun seksikauhu on vallalla, eikä faktatietoa osata käyttää hyödyksi. Viimeisimpien lukujen mukaan nuorista 30% aloittaa yhdyntänsä alle 16-vuotiaina. Näistä tapauksista vain murto-osaan liittyy kaltoinkohtelua. Mitähän oikeusministeriö oikein on kriminalisoimassa?

Paateron viittaus ameriikan esimerkkiin on sekin yhtä surkuhupaisa. Siellä nimi lävähtää listalle varsin herkästi, jos on varomaton seksikumppaninsa valinnassa tai ehdottelee turhan tiukkapipoiselle tyypille. Listojen tyypillisimpiä rikoksia on "statutory rape", joka on komeasti raiskaukseksi nimetty, mutta tosiasiassa seksisuhde alaikäisen kanssa. Kun Yhdysvalloissa yleinen suojaikäraja on 18, niin yksi jos toinenkin kansalainen on vain lain kouran välttänyt kurja raiskari.

Amerikkalaista oikeudenmukaisuutta seksuaalirikoksissa edustaa myös tapaus, jossa nainen sai elinkautisen tuomion pussailtuaan huppelissa 13-vuotiasta teinipoikaa ja pakottaessaan tämän koskettamaan rintojaan. Hyvällä käytöksellä hän voi päästä 10 vuoden päästä ehdonalaiseen. Mutta koska rikos on kaamea ja iljettävä seksirikos, johtaa se elinikäiseen merkintään julkisessa seksuaalirikollisten rekisterissä.

Hyvä Amerikka! Tällainen malliko halutaan Suomeenkin? Hei Paaaaaterooo?

Tulevaisuudessa pitänee siis kysyä kaikilta nuoren näköisiltä seksikumppaneilta paperit ensiksi ja varmistaa henkilöllisyys viranomaisten avulla. Pitää vain toivoa, ettei tule vastaan huijaria, joka esiintyy isosiskon papereilla. Sehän olisi aivan törkeää hyväksikäyttöä!

Lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista

Hesarin Vieraskynä-palstalla oli tänään (8.2.2010) kirjoitus lapsiin kohdistuvien seksuaalirikosten nimikkeistä. Siinä Liisa Kaukio-Rasilainen ja Aki Rasilainen esittivät hyväksikäyttörikosten uudelleen nimeämistä raiskauksiksi tai pahoinpitelyiksi. Ehdotus on periaatteessa hyvä, sillä "hyväksikäyttö" on terminä omituinen, koska olennaista on uhrin kokema vääryys eikä tekijän saama hyvä - kuten kirjoittajat järkeilivät. Parempi yleistermi voisi olla esimerkiksi "kaltoinkohtelu".

Kirjoituksen käsitteellinen selkeys kuitenkin katoaa, kun kirjoittajat ehdottavat raiskausta nimikkeeksi sellaisille tilanteille, joissa alle 16-vuotias on yhdynnässä. Viimeisimmän kyselytutkimuksen (Kontula 2008) mukaan noin neljännes väestöstä on ollut ensimmäisen kerran yhdynnässä alle 16 vuotiaana ja muut seksuaaliset kokeilut alkavat aina yhdyntöjä aiemmin. Pitäiskö näitä kokemuksia muka alkaa kutsua raiskauksiksi tai väkivallaksi?

Kirjoituksessa käytetään myös "lapsi" -sanaa liian laajasti. On tavallinen kömmähdys puhua murrosikäisistä nuorista lapsina, koska lakiteksti ja viranomaisten kapulakieli pitää kaikkia alle 18-vuotiaita lapsina. On kuitenkin erikoista, että asiaan perehtyneet kirjoittajat ovat tehneet saman virheen. Heidän luulisi ymmärtävän paremmin nuorten seksuaalisuutta ja sen eri vaiheita.

Myös pedofilia-sanaa käytetään tekstin otsikossa väärin. Siinä vaaditaan, että "pedofilia on otettava vakavasti lainsäädännössäkin". Jos ollaan tarkkoja, niin lainsäädännön ei tarvitse ottaa pedofiliaan kantaa millään tavalla, sillä se ei ole rikos. Lasten ja nuorten seksuaalinen kaltoinkohtelu sen sijaan on rikos, johon pitää aina puuttua. Otsikko tosin saattaa olla toimittajan käsialaa, joten vastuun ottakoon hän kelle se kuuluu.

Seksuaaliseen väkivaltaan tulee aina puuttua tiukasti ja tehokkaasti, mutta nuorten seksuaalisuuden kohdalla pitäisi pyrkiä välttämään suojelun halusta tapahtuvia ylilyöntejä ja tiukkoja rajanvetoja. Nuorten seksisuhteissa kun ei ole olennaisinta ikäraja tai ikäero, vaan kysymykset kohdeltiinko nuorta väärin tai koituiko hänelle vahinkoa. Kategorinen väite seksin vahingollisuudesta nuorelle on väärä ja rikkoo nuorten oikeutta tutkia ja toteuttaa seksuaalisuuttaan omaehtoisesti.

Porno vs. äitiys

Hesarin Elämä ja terveys -sivujen toimitus tekee selkeitä linjanvetoja nuorten seksuaalisuuden suhteen. Puolitoista kuukautta sitten (14.9.) sivuilla julkaistu juttu varoitteli kovin sanoin pornon vaarallisuudesta nuorille (siis kaikille alle 18-vuotiaille).

Jutussa valtakunnan tunnetuin seksivalistaja Raisa Cacciatore varoitteli pornon turmelevista vaikutuksista ja toimittaja pisti parastaan mm. seuraavilla ilmauksilla:

Porno etäännyttää nuorta omasta seksuaalisuudesta ja kovettaa herkkyyden, jota nuori tarvitsee ymmärtääkseen seurustelukumppanin odotuksia.

Porno on kuin huume: siitä voi tulla riippuvaiseksi. Jos nuori jää koukkuun voimakkaaseen kiihotukseen ja nopeaan nautintoon, kaikki seksuaalisuuden portaat – ensi katseet ja suudelmat, käsi kädessä kulkemiset ja kosketukset – jäävät kokematta.

Aika rajua tekstiä ottaen huomioon pornon katsojien valtavan määrän. Pornoa katsomalla siis muuttuu kylmäksi sosiopaatiksi, joka ensitreffeillään menee suoraan anaaliseksiin koulun diskon tanssilattialla! Ei siinä ehdi mitään ensi katseita ja kosketuksia...

Kannattaa olla varuillaan sillä näitä kovettuneita pornon katsojia on nuorista miehistä yli 80%. Kirjoitin Hesariin jutusta vastineen ja kommentoin vastineeni sytyttämää pornosotaa täällä.

Maanantain Hesarin (2.11.) Elämä ja terveys -sivuilla julkaistiin juttu vääränikäisistä äideistä. Jutun osana käsiteltiin 17-vuotiaan Veeran äitiyttä erittäin myönteisessä ja valoisassa hengessä. Lapsi putkahti maailmaan Veeran 17-vuotispäivänä, joten lasta on pantu alulle hänen ollessaan 16-vuotias.

Tehdäänpä muutama vertaus: On hieno ja kaunis juttu, kun 16-vuotias tyttö pyöräyttää kersan ja sitoo itsensä tähän elämäntilanteeseen liki 20 vuodeksi. Hän saa tukea ja kannustusta eikä häntä jutun mukaan ole paheksuttu.

Sen sijaan kun 16-vuotias tyttö laittaa itsestään seksikkään kuvan verkkoon, sitä paheksutaan ja moralisoidaan. Tyttöä väheksytään ja aliarvioidaan, ja hänen katsotaan olevan "pornoistuneen" kulttuurin uhri. Jos hän laittaisi herutuskuvan sijaan verkkoon alastonkuvan tai seksikuvan, olisi kyseessä suorastaan rikollinen teko, josta seuraisi ilmoitus viranomaisille ja lastensuojeluun.

Kun 16-vuotias tyttö haluaa päättää omasta seksielämästään ja katsoa pornoa, kerrotaan hänelle tällaisen olevan vaarallista ja vastuutonta. Porno kierouttaa hänen ihmiskuvansa ja tekee hänestä narkomaanin veroisen häviäjän: pornomaanin.

Tämä kaikki on aivan päivänselvää, jos hyväksyy että ihmisen seksuaalisuuden oikea ja luonnollinen käyttötarkoitus on lisääntyminen. Ajatukset seksistä nauttimisesta tai kokeilemisesta ilman sitoutumista ovat turhuutta ja syntiä!

Älyttömin ajatelma on kuitenkin pornojutun huumevertaus. Siinä pornon katsotaan olevan voimakkaiden kemikaalien tapaan suoraan tajuntaan vaikuttavaa kamaa, jolla on pahimmillaan vakavia terveydellisiä riskejä. Sieltä tietokoneen ruudultahan välittyy niitä tappavia porno-FOTONEJA!

Äitiysjutussa sanomatta jäi se, että raskaus ja synnytys muodostavat erityisesti nuorelle äidille suuria terveydellisiä riskejä. Synnytys on todella äärimmäinen seksuaalinen akti ja se runtelee kehoa enemmän kuin lukuisat s/m-sessiot, lävistykset ja superdildot yhteensä. Mutta koska synnyttäminen on perhe-elämän kulminaatiokohta ja konservatiivisen parisuhdeihanteen täyttymys, ei sitä saa arvostella.

Näitä kahta juttua vertaamalla alkaa piirtyä selkeä kuva siitä, miten posketon vinoutuma seksuaalisuuden eri osa-alueiden arvottamisessa on olemassa. Näyttää siltä, että kristillis-konservatiiviset valheet seksuaalisuudesta istuvat aika tiukassa myös Elämä ja terveys -sivujen toimittajien käsityksissä, kun he valitsevat juttuja lehteen ja värittävät aiheita omilla tulkinnoillaan ja kielikuvillaan.

Huomautan vielä, että minulla ei ole mitään nuoria äitejä vastaan. Kukin tehköön seksuaalisuutensa kanssa omat valintansa. Yllä esittämäni vertaus kuitenkin osoittaa kiistatta, että suhtautuminen nuorten seksielämän valintoihin on aivan liioitellun kielteistä silloin, kun he valitsevat kokeilemisen ja nautinnon perheen perustamisen sijaan.

Pornon vaarallisuutta liioitellaan

Hesarin juttu varoitteli pornon vaaroista 14.9. Siinä Väestöliiton lastenpsykiatri ja seksuaalikasvatuksen asiantuntija Raisa Cacciatore nosti jälleen esille pornon oletetun vaarallisuuden. Valitettavasti edes omassa talossa tehty tutkimustyö ei ole saanut Raisaa epäilemään pornonvastaista vakaumustaan. Asiasta on keskusteltu myös Hesarin foorumilla. Alla 19.9. julkaistu vastineeni.

***

Pornon vaarallisuutta liioitellaan suuresti artikkelissa ”Porno väijyy kaikkialla” (HS 14.9.). Raisa Cacciatore esittää siinä asiantuntijana näkemyksiä pornon vaaroista, muttei viittaa minkäänlaiseen tutkimustietoon, joka tukisi hänen mielipiteitään. Tällaisen tutkimustiedon löytäminen olisikin hankalaa, sillä mitään luotettavaa tutkimusta pornon haitallisuudesta ei ole olemassa.

Nykyinen akateeminen keskustelu pornografian vaikutuksista on kallistumassa päinvastaiseen kantaan, jonka mukaan porno ei ole vahingollista, vaan pikemminkin tarjoaa mahdollisuuksia purkaa seksuaalista turhautumista ja täten vähentää seksuaalista väkivaltaa. Tähän viittaavat esimerkiksi Alan Soblen, Anthony D’Amaton ja Todd Kendallin tutkimukset.

David Loftus (2002) on tutkinut pornoa katsovien miesten reaktioita ja tunne-elämää. Hän toteaa, että miesten pornon parissa kokemat tunnereaktiot ovat hyvin monipuolisia ja lähes aina positiivisia. Loftus pitää väitteitä pornon raaistavasta ja alentavasta vaikutuksesta täysin perättömänä.

Myös Osmo Kontulan tutkimukset antavat pornon käytöstä toisenlaisen kuvan, kuin artikkelissa maalaillaan. Hänen viimeisimmän tutkimuksensa mukaan nuoren ikäluokan miehistä 90% ja naisista 60% pitää pornon katselua hyvin kiihottavana. Jos porno olisi niin vaarallista, kuin artikkelissa annetaan ymmärtää, niin lähes koko ikäluokan pitäisi olla jollakin tavalla vahingoittunut, mikä on tietysti täysin absurdi väite.

Porno ei ole persoonallinen paha, joka väijyy viattomia ihmisiä kulmien takana ja kassajonoissa. Nuoret hakeutuvat pornon pariin ihan itse, sillä seksi kiinnostaa heitä valtavasti. On väärin nuoria kohtaan, että Cacciatore seksuaalikasvattajana sivuuttaa heidän näkökulmansa täysin.

Pornon katsominen ei vahingoita ketään. Paljon vahingollisempaa on aikuisten nurja ja holhoava suhtautuminen nuorten seksuaalisuuteen ja luonnolliseen uteliaisuuteen. Nuorten ei ole vaikea ymmärtää pornon olevan fiktiivistä viihdettä, mikäli heidän kanssaan voidaan keskustella asiasta kiertelemättä ja kauhistelematta.

Pornoa nuorille!

Ikärajoihin liittyvä perssilmäinen lakipositivismi on pornon osalta valitettavan yleistä. Vaikka huomattava osa teineistä on pornoa katsonut, eikä heidän sielunsa ole siitä mustaksi muuttunut, niin nykyistä pornon 18 vuoden ikärajaa pidetään silti pyhän tarkoituksenmukaisena.

Suuri dilemma on tämä: Seksuaalikasvattajia ahdistaa se, että nuoret saavat seksuaalitietonsa ja -stimulaationsa ennemmin pornosta kuin terveystiedon tunneilta. Kuitenkaan virallista kasvatuseetosta ei edes yritetä kääntää sellaiseen suuntaan, joka vastaisi nuorten tiedonhalua. Seksuaalikasvatus ei sisällä selkeää ja havainnollista kuva-aineistoa seksistä, koska sehän olisi, apua, PORNOA!

Ajatus pornosta on monille niin kauhistuttava, että eräs pikkiriikkinen asia jää huomaamatta. Kun viranomainen tuottaa seksiopetusvideon terveystiedon materiaaliksi, niin itse seksi jää näkemättä. Kun pornograafikko tuottaa lähes samanlaisen pätkän, katsojalle ei jää epäselväksi, mitä sukupuolielimillä tehdään.

Miksi porno-osaamista ei hyödynnetä seksuaalikasvatuksessa? Nykyiset aikuisten opetuspornon tuottajat ovat osoittaneet kykenevänsä tekemään materiaalia, joka on laadukasta ja havainnollista hyvin käytännöllisellä tasolla. Ongelma piilee lainsäädännössä. Pornon 18 vuoden ikäraja sulkee pois kaiken eksplisiittisen seksiä kuvaavan materiaalin opetuskäytöstä. Ratkaisuna ongelmaan voisi olla pornon ikärajojen porrastaminen muiden elokuvien tapaan.

Seksuaalikasvatukseen suunnitellun materiaalin ikärajaksi voi hyvin laittaa esimerkiksi 13 vuotta, jolloin sen käsittely olisi sallittua ylä-asteikäisten kanssa. Vaniljapornon ikärajaksi sopisi 15 vuotta. Kaikki rajua kohtelua, alistamista ja erikoisempaa meininkiä sisältävät materiaalit voivat pysyä 18 vuoden ikärajalla varustettuna.

Pornon asteittainen vapauttaminen nuorten käsiin poistaisi taas yhden tabun seksuaalisuuden kohdalta. Seksin kuvaaminen videolle ja sen katselu ei tee seksistä sen ihmeellisempää kuin se on itse harjoitettuna. On naurettavaa, että jo seksielämänsä aloittaneet teinit eivät saa laillisesti katsoa seksiä kuvista tai videolta.

Laiton tissi

Mikä on kaiken pahuuden ja kataluuden resepti? No, otetaan yksi teinityttö, yksi tissi ja yksi lävistyskoru ja...

En uskalla jatkaa kuvausta pidemmälle, koska tuohtuneet kansalaiset saattaisivat repiä minut kappaleiksi. Nuorten ottamat lävistyskorut ja tatuoinnit ovat hämmästyttävän voimakkaiden mielipiteiden aihio. Miksi? Symboloivatko ne ehkä konkreettisen kivuliaalla tavalla nuoren irtautumista vanhempansa diktatorisesta päätäntävallasta?

Hesarin keskustelusivulla toistuu järkähtämätön moralistinen virhepäätelmä: lävistykset on rumia, minä en tykkää lävistyksistä -> siis lävistykset pitää kieltää. Kieltolinjalle on lähtenyt myös ruotsalainen valtiopäiväedustaja Lars-Arne: Lävistyksistä pitää säätää laki!

Nuorten itsenäistymiskamppailuun liittyvä keskustelu tuntuu tekevän monista ihmisistä lakipositivisteja. Ikään kuin kiistan nuorten itsemääräämisoikeuden rajoista voisi typistää ikärajoihin tai vanhemmilta anottuihin lupalappuihin. Erityisen ongelmallista on se, että kaiken ikärajana halutaan pitää 18 vuotta, vaikka lapsuus loppuu jo 12 vuoden kieppeillä.

Näiden ikien väliin jäävä nuoriso putoaa hämärään epäihmisyyden välitilaan, jossa he ovat sattumanvaraisten ja mielivaltaisten sääntöjen armoilla. Erotuksena lapsista nuorilla on jo kehittymässä oma halu hallita itseään ja kehoaan ja kokeilla maailman tarjoamia mahdollisuuksia.

Seksuaalisuuden kauheus astuu tällä kertaa kuvaan siinä, miten ruumiinosia arvotetaan kuvitellen naiivisti kulttuuristen tapojen olevan totta. Korvakoru on ihan ok, vaikka viisivuotiaalle tytölle. Huuli- tai nenäkoru on vähintään vaarallinen ja epähygieeninen, ehkä myös rietas ja ruma. Nännikoru sen sijaan on itse paholaisesta seuraava. Koska tissi on SEKSUAALINEN ruumiinosa. Murr.

Sama tauhkaus ilmenee toisessa muodossa siinä, miten sievän nännilävistyskuvan jutun yhteydessä julkaissut Hesari on joidenkin kommentoijien mukaan viimeistään nyt ajautunut roskajournalismiin. Tissi on heille siis tae roskasta ja saastasta. Mitä vittua?