Ihmisoikeusrikoksia islamin varjolla ja nettiaktivismin alennustila

Guardian julkaisi sunnuntaina 6.10. jutun, jossa tutkivat toimittajat olivat naruttaneet irakilaisia shia-pastoreita paljastamaan käytäntönsä "väliaikaisten avioliittojen" solmimiseksi. Kyseessä on jyrkän konservatiivisissa muslimimaissa tunnettu toimintatapa, jolla mahdollistetaan niin seksin ostaminen kuin muutkin lyhytaikaiset suhteet kontekstissa, jossa seksi avioliiton ulkopuolella on vakava synti tai jopa rikos.

Järjestelmä on tietysti täysin absurdia uskonnollista roskaa. Se kiertää naurettavalla tavalla jo ennestään naurettavia sääntöjä. Tällaista on elämä uskonnollisen ääriajattelun hallitsemassa ympäristössä. Mutta toiminta ei valitettavasti ole pelkästään naurettavaa, se on myös hyvin vahingollista ja pahimmillaan tyttöjen ja naisten henkiä uhkaavaa.

Guardianin oivallisessa jutussa todetaan, että kyseiset pastorit eivät pelkästään myönnä väliaikaisia avioliittoja rahasta, vaan he myös opastavat miehiä huijaamaan nuoria tyttöjä surutta. Pastorien mielestä on parempi panna teinityttöjä perseeseen, niin neitsyys säilyy, eikä tule hankaluuksia raskauden kanssa. Jos tämä ei mieheltä jostakin syystä onnistu, niin parempi sitten pysytellä riittävän anonyymina, että huijattu tyttö ei pysty myöhemmin vaatimaan oikeuksiaan ja hyvitystä. Irakissa ja monissa muissa muslimimaissa tyttö on pahassa pulassa, jos hän ei ole neitsyt mennessään naimisiin tai jos hän päätyy nuorena raskaaksi avioliiton ulkopuolella.

Pastorien neuvoista paistaa täydellinen piittaamattomuus naisia ja heidän hyvinvointiaan kohtaan. Kuten toimittaja toteaa, näille kusipäille naiset ovat vain lihaa, jonka nautiskeltuaan luut voi heittää kadulle. Ja olisipa tässä kyse vain yksittäisistä kusipäistä. Ei valitettavasti ole. Kyseessä on uskonnollisella ajattelulla oikeutettua rakenteellista misogyniaa, patriarkaalista vallankäyttöä ja täydellistä piittaamattomuutta toisten ihmisten hyvinvoinnista ja oikeuksista. Tämä on syvällä paikallisen uskonnollisen ja kulttuurisen ajattelun rakenteissa.

Kun kirjoitin joskus 2010-luvun puolella kriittisiä tekstejä islamiin syvästi kietoutuneesta naisvihamielisyydestä, seksuaalikonservatismista ja muista ongelmista, jotka koskevat ihmisoikeuksia ja tasa-arvoa, minua syytettiin rajusti rasismista. Erityisesti silloiset intersektionaalisen feminismin nettiaktivistit katsoivat siinä valkoisen setämiehen parjaavan alistettua ruskeaa ihmistä. Ajat olivat silloin sellaiset, että netin kevytaktivismin huippuvuosina mikä tahansa voitiin leimata minuutissa pahuudeksi ilman, että huutajia olisi lainkaan kiinnostanut keskustelun faktapohja.

Leijun jossakin huvittuneen vittuuntuneisuuden välitilassa, kun muistelen niitä keskusteluita. Olin jo silloin aktiivinen kansainvälisessä seksuaalioikeustoiminnassa, eikä minulle ja kollegoilleni ollut millään tavalla epäselvää, etteikö Guardianin jutun kuvaama meininki ollut täyttä totta monissa konservatiivisen islamin hallitsemissa yhteiskunnissa. Osa kollegoistani toimi aktiivisesti juuri niissä yhteiskunnissa seksuaalioikeuksien ja tasa-arvon parantamiseksi, ja juuri heidän näkemyksensä sisälsivät kovinta islamkritiikkiä mitä olen koskaan kuullut.

Erityisen kornia keskustelussa oli se, että minua syytettiin viiden pennin argumenteilla rasistiksi ja islamvihaajaksi, vaikka olen jo hyvin varhain asettunut muslimiyhteiskunnissa elävien ihmisoikeusakvitistien ja kulttuurin avartajien puolelle. Useat heistä ovat nuoria feministinaisia, jotka haluavat muuttaa elinympäristöään sisältä päin. Ja osa heistä oli yhä muslimeita. Nurinkurisesti juuri valkoiset feministit ovat näissä keskusteluissa hyökänneet kriittisten muslimifeministien kimppuun ja syyttäneet minua rasismista samaan hengenvetoon.

Nykyään keskustelu on jo huomattavasti avartunut ja islamin varjolla perseilyä osataan kritikoida järkevästi myös vasemmalle kallellaan olevassa lehdistössä kuten Guardianissa ja Hesarissa, jotka 2010-luvun puolella esiintyivät vielä melko sokeina islamin ongelmille. Omalta kannaltani tässä on huvittavaa se, että minun ei ole tarvinnut muuttaa kantaani islamin, seksuaalisuuden ja tasa-arvon kysymyksiin missään vaiheessa. Lähinnä tilanne on muuttunut siten, että nyt entiset huutajat alkavat kilvan havahtua dogmaattisesta unestaan ja muistella häpeillen käytöstään nettiaktivisminsa raivokkaimpina aikoina.

Islamia ja siihen kytkeytyviä kulttuurisia tekijöitä on täysin mahdollista kritisoida vahvasti sen misogyniasta ja seksuaalioikeusongelmista todeten samalla, että rasismia tai äärioikeustolaista muslimivastaisuutta ei pidä hyväksyä. Samoin vinksahtaneimman intersektionaalisen feminismin ylilyöntejä ja perseilyä pitää voida kritisoida kovastikin todeten samalla, että feminismillä ja globaalilla tasa-arvoliikkeellä on valtavasti annettavaa muslimimaiden naisten aseman parantamiseksi.

Islamin varjolla harjoitetun ihmisoikeuksia halventavan ja rikkovan toiminnan kritiikki ei ole islamofobiaa tai rasismia, vaan se kuuluu feminismin syvään ytimeen. Uskonnon ja kulttuurin tuottaman rakenteellisen misogynian ja patriarkaalisen väkivallan vastustaminen on aina ollut feminismin keskiössä, eikä tämä tehtävä pääty vain valkoisen kristillisen skeidan vastustamiseen.

Harlem Shake ja Hannu Salama

Tanssivideosekoilu on hauska tapa piristää nahkeaa työpäivää, mutta totalitaarisessa tai uskonnollisten normien kuristamassa kulttuurissa siitä voi tulla vapaustaistelun väline. Esimerkiksi Egyptissä ja Tunisiassa Harlem Shake -possea on käytetty humoristisiin mielenosoituksiin konservatiiveja ja uskonoppineita vastaan. Sheikkaajat ovat saaneet toiminnastaan niin pamppua kuin syytteitä säädyttömyydestä - onhan ketkutus ilmiselvä osoitus länsimaisen (seksuaali)kulttuurin hapattavasta vaikutuksesta.

Ketkutusvastarinta ja siitä syntynyt poru kertovat paljon konservatiivisten islaminuskoisten maiden kulttuurisesta murroksesta. Nuoremmat sukupolvet ovat internetin maailmankansalaisia, eivätkä enää sulata jäykkiä uskonnollisia normeja ja konservatiivien valtapyrkimyksiä. Tämä muistuttaa elävästi 60-70-lukujen kotimaista kamppailuamme vapaamman seksuaalikulttuurin ja aateilmapiirin puolesta. Hannu Salaman jumalapilkkatuomio ja sheikkaajien saamat säädyttömyystuomiot ovat eriä pitkässä kamppailussa uskonnollisiin normeihin perustuvaa pönötystä ja pakkovaltaa vastaan.

Uskonnollisten järjestelmien murtamisessa on monissa kulttuureissa noudatettu samankaltaista kaavaa. Kun nuoren väestönosan arvomaailma muuttuu pysyvästi, ei hyökyä voi enää pysäyttää. Pari sheikkaajaa voidaan pidättää, mutta kun vuosien kuluessa uskonnollisten normien rikkomisesta tulee maan tapa, ei pakkovaltakoneisto voi enää asialle mitään. Koko ikäluokkaa on vaikea laittaa vankilaan ja jossakin vaiheessa nuoren ikäluokan edustajat päätyvät valtakoneiston osiksi ja alkavat syödä järjestelmää sisältä päin. Kun poliisikin sheikkaa, on vähän vaikeaa komentaa häntä pamputtamaan kanssasheikkaajia.

Kiinnostavaa on, että Lähi-idän maissa uskontokritiikki ja seksuaalinen kapina ovat nostaneet päätään käsi kädessä wanhan vallan alettua murentua. Ehkä tämä kertoo siitä, miten tärkeä rooli seksuaalisuuden kontrolloimisella on uskonnollisissa ja konservatiivisissa vallankäyttömalleissa. Vaikka Harlem Shake -meemi alkaa olla jo takanapäin, lisää on varmasti tulossa. Pitäkäähän mullahit kiinni turbaaneistanne!

YK: "Tapetaan hei pari homoa!"

Ihmisoikeuksien päivä oli ja meni viime perjantaina (10.12). Sen kunniaksi YK:n on puuhattu tänä syksynä kiireisesti uutta päätöslauselmaa seksuaalivähemmistöjen oikeuksista. Tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden hengessä "seksuaalinen suuntautuminen" päätettiin poistaa listalta, jossa tuomitaan ihmisten teloittaminen mielivaltaisin perustein.

Yyykoon yleiskokouksen ihmisoikeuskomitea on siis sitä mieltä, että ihmisen murhaaminen on ihan ookoo, jos hän sattuu olemaan homo, lesbo, bisse tai transu. Yyykoo ookoo!

Kansainvälinen oikeus alkaa vaikuttaa huonolta vitsiltä, kun sitä normittamaan päästetään ihmisoikeuksista piittaamattomat roistovaltiot. Pukki kaalimaan vartijana osuu tämän prosessin kuvaajaksi napakasti kuin kalashnikov miehimyksen silmien väliin.

Mitä järkeä on sellaisessa päätöksentekoprosessissa, jossa tunnetut ihmisoikeuksien polkijat pääsevät laatimaan päätöslauselmia ihmisoikeuksista? Tätä naurettavaa prosessia vetivät takapajuiset Afrikan maat ja sitä komppasi koko islamilainen revohka. Ai niin, onhan siellä allekirjoittajien joukossa yllä mainittujen lisäksi myös pari muuta demokratian ja ihmisoikeuksien mallimaata: Venäjä ja Kiina!

Kansainvälistä ihmisoikeuskeskustelua ihmetellessä ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Ugandassa pystytetään "homot hirteen" -lainsäädäntöä amerikkalaisten pastorien voimin ja islamilaiset maat antavat oman ihmisoikeusjulistuksensa, jossa kaikilla on oikeus (ja velvollisuus) elää islamin mukaisesti. Venäjän ja Kiinan touhuja katsellaan läpi sormien kaupankäynnin nimissä.

Kun YK:ssa leikitään naurettavaa piirileikkiä idioottien kanssa, samanaikaisesti lukuisia seksuaalivähemmistöihin kuuluvia tapetaan, pahoinpidellään ja vainotaan ympäri maailmaa. Ja piirileikin tuloksena sille väläytetään vihreää valoa. Onhan se kiva, kun uskonnolliset siveyspoliisit, kansalaismilitiat ja muut roskajoukot saavat hirmuvallalleen oikein kansanvälisen yhteisön siunauksen. Voi sitten taas hyvällä omallatunnolla tappaa ja porskuttaa! Saatana!


Lisäys: Ainoa mieltä lämmittävä seikka tässä asiassa on se, että Pohjoismaat olivat jyrkästi esitystä vastaan, Suomi etunenässä. Tämä nostattaa paljon enemmän minun kansalaistuntojani kuin mikään urpoilu kiekkokaukalossa.

Iiiik, homoja!

Muslimifutareiden mielestä vastaan tullut homojoukkue oli niin pelottava, että he katsoivat parhaaksi peruuttaa ennalta sovitun ottelun. Ilmeisesti muslimien mielestä homoista lähtee jotakin sellaista homokaasua, joka salakavalasti muuttaa heidätkin homoseksualisteiksi.

Uskonnollisia tunteita ja niihin liittyvää jäykkäniskaisuutta käytetään toistuvasti perusteluna huonolle käytökselle, toisten syrjinnälle ja umpimielisille näkemyksille. Kristinuskon maallistuessa moisten ääliöiden määrä on vähentynyt tasaista tahtia. Näyttää siltä, että joudumme käymään saman väsytystaistelun uudestaan muslimien kanssa.

Maailman kaikkien vääryyksien keskellä on käsittämätöntä, että joku viitsii vaivata päätään homoseksuaalisuuden kauheudella. Tällaisen idiotismin selittämiseksi tarvitaankin jotakin niin naurettavaa kuin sokeasti hyväksytty uskonnollinen traditio.