Seksityöhön liittyviä ongelmia ei ratkaista kielloilla

Poliisi ja lupaviranomaiset ovat jälleen puuttumassa Helsingin ravintoloissa ja kaduilla tapahtuvaan seksin myymiseen. Pitkään jatkuneeseen toimintaan puututaan aina puuskissa silloin, kun joku närkästyy asiasta riittävän paljon. Valitettavasti pitkäjänteinen ja rationaalinen linjanveto puuttuu seksityökeskustelusta lähes kokonaan.

Tämänkertainen ryhtiliike on suunnattu seksin myyjiä vastaan. Viranomaisten lausunnoissa ja lehtikirjoituksissa asia esitetään ikään kuin kyseessä olisi tuholaisongelma, joka tulee saada kuriin. Sen sijaan seksin myyjien perusoikeudet tai turvallisuus eivät vaikuta olevan tärkeitä, vaikka Suomen sitoutuminen ihmisoikeuksien edistämiseen niin vaatiikin.

Kun puhutaan kovasanaisesti seksin myynnin laittomuudesta ravintoloissa, on hyvä muistaa, että kyseessä on varsin keinotekoinen rikos. Ongelma syntyi, kun seksin myynti kiellettiin kaikilla julkisilla paikoilla. Nyt kun puuska laittomuuksien kitkemiseksi on käynnistynyt, asetelmaa pidetään niin itsestään selvänä, että muut ratkaisuvaihtoehdot unohtuvat.

Seksin myyminen on ongelma viranomaisille lähinnä kahdesta syystä: 1) siihen voi liittyä turvallisuus- ja terveysriskejä, ja 2) se herättää närkästystä. Ensimmäinen on rationaalinen huolenaihe, johon pitää puuttua parhailla mahdollisilla keinoilla. Toinen sen sijaan on tunnereaktio, joka kumpuaa useimmiten moralistisista ja perustelemattomista asenteista.

Seksityötä koskeva seksuaalipoliittinen keskustelu on usein heikkotasoista juuri moralististen näkemysten takia. Jos seksityötä pidetään likaisena, inhottavana tai säädyttömänä, ajatellaan usein, että se pitää kitkeä juurineen pois. Tällöin unohtuu se, että varsinaiset ongelmat eivät johdu seksin myymisestä sinänsä, vaan seksin myyjien heikosta yhteiskunnallisesta asemasta ja leimaantumisesta – juuri sellaisista asenteista, joita seksityön kiivaimmat vastustajat edustavat.

Moralismi estää tehokkaiden ratkaisumallien hyödyntämisen seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi. Malliesimerkki tästä ongelmasta on nykyinen parituslaki (RL 20.luku 9§) ja sen tiukka tulkinta. Laissa määritellään kiellettäväksi toimia, jotka ovat millä tahansa muulla alalla aivan tavallisia. Yhteystietojen välittämisen tai tilojen vuokraamisen kriminalisoimiselle ei ole pitäviä eettisiä perusteita.

Nykyinen parituslaki puuttuu muodollisuuksiin tai jo muualla laissa kiellettyihin asioihin kuten pakottamiseen ja väkivallan käyttöön. Lain ei pitäisi tehdä asiallisesti toimivasta seksipalvelujen myyjästä tai edes hänen agentistaan rikollista, vaan puuttua kohdennetusti todellisiin eettisiin ongelmiin, kuten kaikenlaiseen riistoon ja kaltoinkohteluun. Toimitilojen vuokraaminen ei sellaista ole.

Pelkälle kieltämiselle perustuva ajattelu on ongelmien lakaisemista maton alle. Jos sen sijaan asiaa lähdetään tarkastelemaan rationaalisesti, seksityö pitäisi yhteiskunnassa pyrkiä organisoimaan siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän ongelmia kenellekään. Ensimmäinen askel on seksityön kokonaisvaltainen dekriminalisointi. Sen lisäksi pitäisi tuottaa kohdennettuja palveluja ja sääntelytoimia ongelmien ratkaisemiseksi ja haittojen vähentämiseksi.

Saksassa seksityöntekijät maksavat veroja ja ovat oikeutettuja työttömyysturvaan, eläkkeeseen ja muihin sosiaalietuuksiin. Myös bordellin pitäminen on sallittua. Kun seksityölle annetaan asema yhteiskunnassa, vähennetään samalla leimautumista ja mahdollistetaan yhteiskunnan palvelujen täysimääräinen käyttäminen.

Uudessa-Seelannissa seksityö dekriminalisoitiin vuonna 2003. Uudistus on tuottanut hyviä tuloksia: sekä seksityöntekijät että asiakkaat ovat raportoineet turvallisuus- ja terveystilanteen kohentuneen. Uudistuksen vastustajien pelot seksin myynnin määrän räjähdysmäisestä kasvusta eivät ole toteutuneet lainkaan.

Myös seksin myynnin aiheuttamiin häiriöihin voidaan puuttua tehokkailla keinoilla, jos yksisilmäisestä kieltämisajattelusta luovutaan. Muutamissa yksittäisissä ravintoloissa tapahtuvaan seksin myymiseen puuttuminen on täysin nurinkurinen keino, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaisee niitä. Ravintola on rajattu tila, jossa myyjät ja asiakkaat löytävät toisensa aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä sivullisille. Lisäksi ravintoloissa henkilökunta huolehtii järjestyksen pidosta.

Kun ravintoloiden toimintaan puututaan, siirtyy seksin myyminen jonnekin muualle. Kadulle päätyminen on huono vaihtoehto kaikille osapuolille. Tämä asetelma osoittaa, että esitetyt toimenpiteet seksin myymisen kitkemiseksi ovat tehottomia ja epärationaalisia. Niiden sijaan pitäisi pohtia, mikä olisi paras mahdollinen muoto ja paikka seksin myynnille kaikkien osapuolten kannalta.

Seksityökeskustelussa olisi aika siirtyä moralismista harkittuun seksuaalipolitiikan tekemiseen. Ensimmäisillä sijoilla pitäisi olla seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa terveyden ja turvallisuuden edistäminen, yhteiskunnan palveluiden tarjoaminen tehostetusti ilman leimaamista sekä kaikenlaisen riiston ja häiriökäyttäytymisen vähentäminen. Näihin tavoitteisiin voidaan yltää ainoastaan avoimella ja rationaalisella keskustelusta siitä, miten seksityön tekeminen pitäisi yhteiskunnassamme organisoida. 

Bongaa parittaja!

Tästä aiheesta saisi uuden ja upean tositeeveeohjelman. Korkea vaikeusaste on taattu, sillä hommassa on hankaluuksia poliisilla ja ihmiskauppa-asiantuntijoillakin. Jos poliisi ei osaa bongata parittajaa, niin miten sen pitäisi onnistua asiaan vihkiytymättömältä?

Uudehko laki kieltää seksin ostamisen vain parituksen ja ihmiskaupan uhreilta. Ihmiskauppa on teoriassa selkeä juttu, mutta paritus ei. Parituspykälä (Rikoslaki, luku 20, 9§) listaa rikolliseksi toiminnaksi tilan järjestämisen tai vuokraamisen seksikauppaa varten, seksin myyjän majoittamisen ja yhteystietojen välittämisen.

On erittäin perusteltua pyrkiä kitkemään sellaista parittamista, jossa parittaja alistaa ja pitää vallassaan seksiä myyviä henkilöitä. Laissa on kuitenkin kielletty myös täysin asialliset taloudelliset suhteet seksin myyjiin, kuten tilan vuokraaminen. On myös kohtuullisen hankalaa selittää, miksi esimerkiksi seksin myyjiä ja ostajia yhdistämään pyrkivän webbifoorumin ylläpito olisi rikollista toimintaa. Nykyisen lain mukaan se on.

Kun lain parituspykälä on epämääräinen ja tulkinnan varainen, on myös vaikeaa tulkita lakia, joka kieltää seksin ostamisen parituksen uhreilta. Nykyinen tilanne vaikuttaa olevan sellainen, että seksin ostajalla on sangen vähän keinoja selvittää, onko seksin myyjä parituksen uhri vai ei. Virallinen uutisointi antaa tällaisia ohjeita:

"Paritukseen viittaa esimerkiksi se, että seksin myyjään saadaan yhteys välikäden kautta tai että korvaus seksistä maksetaan jollekin muulle henkilölle kuin teon kohteelle. Myös internetissä julkaistavat ilmoitukset maksullisesta seksistä saattavat viitata siihen, että kyse on parituksesta. Näin voi olla silloin, kun esimerkiksi samalla verkkosivustolla on useiden eri henkilöiden samankaltaisia tai toisiinsa liittyviä ilmoituksia."

Ohje on ihan kelvollinen. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että epäselviä tilanteita tuntuu syntyvän. Erityinen ongelma on se, että ulkomailta lyhyelle keikalle Suomeen tuleva seksin myyjä ei välttämättä voi itse hoitaa tiedotusta palveluistaan. Silloin helpoin ratkaisu on turvautua välikäteen. Lainsäädäntö ei valitettavasti kykene erottamaan riistäjäparittajaa asiallisesta välittäjästä.

Sihteeriopiston foorumeilla käydyn keskustelun mukaan moni jättää seksin ostamisen sikseen, jos tilanne vaikuttaa arveluttavalta tai myyjä vastentahtoiselta. Nyt paljastuneet paritustapaukset paljastavat ainakin sen, että hyvin suurelle osalle asiakkaista, myös poliiseille, on todella vaikeaa erottaa paritettuja myyjiä itsenäisistä myyjistä. Myös poliisitutkinta ja sen uutisointi niputtavat kaiken parittamisen rosvosektoriin.

Kun seksin myymistä ja ostamista itseään ei ole laissa kielletty, on erikoista, että parituslakia käytetään välillisesti laillisen toiminnan saattamiseksi arveluttavaan valoon. Kohua nostatellaan virkamiesten seksin ostosta, vaikka toiminta on sinällään laillista. Parituslakia pitäisi muuttaa sellaiseksi, että se keskittyy eettisiin kysymyksiin teknisten sijaan. Mitä merkitystä on seksityöntekijän vuokrasopimuksella tai yhteystietojen välittämisellä, jos varsinainen tavoite on kitkeä riistoa?