Seksihui! Nuorten seksi on taas väkivaltaista ja huolestuttavaa

Hesari on yleensä melko laadukas lehti sanavalintojensa ja otsikoidensa kanssa, mutta juttu nuorten seksin trendeistä, erityisesti kuristamisen suosiosta, oli kuin tunkkainen tuulahdus jostakin 80-luvulta. Voisi kuvitella, että journalistien osaamiseen kuuluisi välttää räikeästi normittavaa kieltä, mutta niin vaan Hesari otsikoi juttunsa: "Väkivaltainen seksi-ilmiö leviää huolestuttavasti teinien keskuudessa".

Otsikossa on jo kaksi isoa kannanottoa: väkivalta ja huolestuttava. Kun seksiin liittyviä ilmiöitä sanoitetaan valtavirtamediassa, usein tyyli on vähättelevä ja sormea heristelevä. Niin tässäkin jutussa. Raju seksi ja siihen joskus liittyvät kuristamisleikit nähdään ensisijaisesti väkivaltana. Tällaisen moralistisen otteen sijaan asiassa pitäisi tehdä selkeä rajanveto, että väkivallasta (suostumuksen vastaisesta toiminnasta) ja seksitavoista puhutaan selvästi erillisinä asioina. Nyt koko aihe sotketaan yhdeksi liejuksi, jossa ei puuroja ja vellejä erota toisistaan mitenkään.

Rajut otteet seksissä kiinnostavat ja kiihottavat monia. Niistä puhutaan nuorten suosimissa sosiaalisissa medioissa juuri siksi. Ja myös siksi, että seksuaalikasvatus on edelleen haparoivaa ja vanhanaikaista, eikä se useinkaan pysty tavoittamaan todellisia, nuorten elämässä läsnä olevia ilmiöitä. Raju seksi ja BDSM kiinnostavat nuoria ja siksi niistä pitää puhua. Vain hyvällä dialogilla ja oikealla tiedolla voidaan ehkäistä seksi-ilmiöiden haitallisia puolia ilman, että tukahdutetaan nuorten omaa seksuaalisuutta.

Sormenheristely ei ole toiminut ennen, eikä se toimi nytkään. Minua hämmästyttää se, miten seksuaalisuuden asiantuntijat jutussa menevät taas samaan vanhaan ansaan puhumaan nuorten päälle tuomitsevan aikuisen positiosta. Vai onko kyse toimittajan päälleliimaamasta asenteesta?

Kuristaminen seksi-ilmiönä sisältää tietysti riskejä, mutta riskit eivät ole välttämättä erityisen suuria, jos sen tekijöillä on tietoa ja ymmärrystä siitä, millaisia riskit ovat ja miten niitä voi pienentää. Kuristamisleikkejä voi leikkiä myös ilman, että kuristetaan kovaa tai että sitä viedään vaarallisille rajoille. Ja jos kovemmat otteet kiinnostavat, niin ymmärrys kuristamisen hyvistä ja huonoista tavoista on tarpeen mahdollisimman turvallisen leikkimisen varmistamiseksi. 

BDSM-seksi tai vaikkapa kuristaminen sen osana ei ole väkivaltaa. Väkivalta on suostumuksen vastaista toimintaa. Kuristaminen suostumuksellisena seksileikkinä on yhtä vähän väkivaltaa kuin paini tai lääkärintarkastus. Nekin olisivat väkivaltaa ilman suostumusta. Minusta on suostumuskeskustelun kannalta huolestuttavaa, että asiantuntijoiden tähdittämässä lehtijutussa sotketaan ja hämärretään sitä, mitä suostumus tarkoittaa. 

Ja on ilman muuta selvää, että yllättävä kuristaminen kesken seksin, ilman siitä keskustelemista etukäteen tai luvan kysymistä itse tilanteessa, on suostumuksen vastaista ja väkivaltaista toimintaa. Sitä on täysin ok krititisoida. Kaikkien tulee ymmärtää, että suostumus pitää selvittää etukäteen, jos haluaa tehdä jotakin, mistä ei ole aiemmin ollut puhetta tai mikä ei sisälly seksikumppanien yhteisymmärrykseen seksistä. Tämä edellyttää rajojen ymmärtämistä ja kunnioittamista sekä keskustelutaitoja.

Hesarin jutussa otetaan esille lopuksi olennaisia asioita: some tuottaa erilaisia ilmiöitä ja paineita, eikä niiden kohdalla ole mitään takeita siitä, että somevaikuttajien ajatukset tai opit olisivat hyviä tai turvallisia. Seksuaalikasvatus ei pysty nykymuodossaan vastaamaan ilmiöihin. Tänä(kin) asia on taas yksi lisäperustelu sille, miksi seksuaalikasvatus pitäisi ottaa vakavasti yhteiskunnassamme, ja miksi sille pitäisi tarjota oikeita resursseja pelkän huolilätinän sijaan. 

Pervoilun poliittinen puoli - osa 2 - natseja ja orjia

Erilaisten roolileikkien ja skenaarioiden rakentaminen kuulu pervoilun vakiokalustoon. Ne voivat vaihdella pienistä valtaa ilmaisevista eleistä aina täysimittaiseen esitykseen asujen ja rekvisiitan kanssa.

Roolileikeissä on usein kyse simuloidusta vallan väärinkäytöstä seksuaalisen nautinnon saamiseksi, joten erilaiset hyväksikäytön mahdollistavat asetelmat ovat erittäin suosittuja; kopeloiva lääkäri, kiristävä poliisi tai kiduttava natsi ovat suorastaan klassikoita sadomasokismin fantasiakuvastossa.

Erityisen tulenarkoja skenaarioita ovat kulttuurisiin kipupisteisiin osuvat leikit. Esimerkiksi orjuuttaminen tai ihonväriä hyödyntävä alistaminen ovat olleet viime aikoina kovassa keskustelussa USA:ssa. Keskustelun seurauksena osa BDSM-toimijoista on lopettanut termien ”master” ja ”slave” käytön sanastossaan, koska jotkut tulkitsevat niiden viittaavan orjuuden historiaan.

Myös raiskausfantasioiden simuloimisesta on puhuttu paljon feministisessä keskustelussa. Jotkut radikaalifeministit ovat kokeneet kaikenlaisen naisiin kohdistuvan alistamisen patriarkaatin kourana, kun taas liberaalit feministit ovat ymmärtäneet naisen oman seksuaalisen vapauden ensisijaisuuden seksileikkien merkitysten määrittelyssä.

Väkivaltaisten tai riistävien skenaarioiden simulaatiot eivät sinällään ole eettisesti väärin tai edes kyseenalaisia, koska väkivallan esittäminen ei ole todellista väkivaltaa. Kysymykseksi nouseekin, onko jollakin muulla tavalla väärin etsiä seksuaalista mielihyvää esittämällä jotakin menneen ajan vääryyttä? Tai nykyajan vääryyttä?

Leikki leikkinä

Seksuaaliset roolileikit ja skenaariot noudattelevat samanlaisia rakenteita kuin leikki ylipäätään. Leikissä on kyse jostakin tosielämästä irrallisesta toiminnasta, jossa pätevät kuvitteelliset, yhdessä sovitut roolit ja säännöt. Sillä on alku ja loppu, ja kun leikki päättyy, palataan takaisin tosielämään. Leikin osapuolet myös ymmärtävät, ettei leikin toimintalogiikka ole voimassa tosielämässä.

Leikin maailma on kuin kupla rinnakkaistodellisuudessa. Seksuaalisissa roolileikeissä kupla mahdollistaa irstaat lääkärit ja kiimaiset poliisit, joita ei todellisuudessa saisi olla. Roolit ja toiminta tapahtuvat sovituissa puitteissa, ja ne jätetään taakse session jälkeen.

Eettisesti kuplan asetelma on hyvin yksinkertainen: kuplassa leikitty orjuuttaminen ei ole todellista orjuuttamista, eikä leikkinatsi ei ole oikea natsi. Kupla tekee roolileikin ja todellisuuden rajasta selkeän. Eettiset vaatimukset eivät kohdistu leikin sisältöön, vaan siihen, että leikin säännöt on sovittu asianmukaisesti, ja että leikin osapuolten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehditaan leikin aikana ja jälkeen.

Kun seksuaalisia roolileikkejä tehdään yksityisissä tiloissa, ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista oikeutta paheksua tai kyseenalaistaa niitä, vaikka leikeissä olisi hyvin epäsovinnaisia aineksia kuten kiduttajanatseja, raiskareita tai rasisteja. Yksityisyyden suoja on seksuaalisissa asioissa niin merkittävä, että sen rikkoja toimii aina lähtökohtaisesti väärin, vaikka hän kokisikin toisten seksileikit paheksuttavina.

Kaupungilla tai luonnossa toteutuvat roolileikit ovat asemaltaan varsin erilaisia. Kulttuurisesti tulenarat roolileikit voivat aiheuttaa sivullisissa ahdistusta tai väärinymmärryksiä, joten on perusteltua vaatia erityistä huomaavaisuutta niiden tekijöiltä. Seksitörkeilyä ei pidä hieroa sivullisten naamaan, vaan mahdollisissa konfliktitilanteissa tai väärinkäsityksissä pervojen kannattaa toimia varovaisesti.

Pervoyhteisöt julkisen ja yksityisen välissä

Yksityisen ja julkisen väliin jää kiinnostavia tiloja pervoyhteisöjen tapahtumissa, bileissä ja sosiaalisissa medioissa. Näissä kontekstissa sopivuuden rajoja eivät määrittele yleisen sosiaalisen kanssakäymisen normit, vaan yhteisön omat säännöt ja etiketit, jotka tavallisesti sallivat hyvin vapaan seksuaalisen ilmaisun.

Pervoyhteisöjen säännöt eivät yleensä puutu juurikaan roolileikkien sisältöihin, sillä yhteisöjen tarkoitus on mahdollistaa pervoilu mahdollisimman laajasti tiloissa, joissa ei ole sivullisia. Usein tapahtumien säännöillä rajoitetaan sotkuisia tai vaarallisia leikkejä, ja verkossa saatetaan rajoittaa keskustelua ja mediaa sellaisista touhuista, jotka häiritsevät useimpia. Tällaisia ovat esimerkiksi verileikit, eritteet ja vaaralliset leikit.

Tulenarat roolileikit muodostavat haasteen pervoyhteisöjen sisäisille säännöille ja turvallisemman tilan ohjeille, sillä jotkut saattavat reagoida niihin ahdistumalla tai loukkaantumalla, mutta yhteisön tehtävänä on toisaalta luoda vapaata tilaa erilaisten seksuaalisten fantasioiden toteuttamiselle. Monien tapahtumien etiketti ohjaakin ennemmin ahdistuvan henkilön sivummalle kuin puuttuu sessioiden sisältöihin tavalla, joka voitaisiin kokea syrjiväksi tai kink-häpäisyksi.

Toisten reaktioihin perustuva rajoittaminen voisi avata matolaatikon, jossa yhteisön sisällä syntyisi valtataistelu siitä, kenen kink on hyväksyttävä ja kenen ei. Samalla jouduttaisiin punnitsemaan sitä, kenen trauma, loukkaantuminen, ällötys tai inho on riittävän voimakasta tuottaakseen rajoituksia muiden leikeille, niistä puhumiselle tai kuvien ja videoiden julkaisemiselle.

Reaktioiden pohjalta rakentuva etiketti ei ole kestävä eikä toimiva ratkaisu, koska se johtaa sekä mielivaltaisiin rajoittamisperusteisiin että riitaiseen ja epätasa-arvoiseen yhteisöön. Ad hoc -valituksiin ja kiistoihin pohjautuvat säännöt eivät lähtökohtaisesti tuota hyvää lopputulosta, koska niiden taustalla ei ole eettisesti koherenttia järjestelmää, jolla ristiriitoja voitaisiin ratkaista. Ad hoc -kiistoissa ratkaisut perustuvat siihen, keiden sosiaalinen pääoma kussakin tilanteessa riittää kiistan voittoon.

Turvallisemman tilan ja huomaavaisuuden periaatteilla voidaan päästä hyviin kompromisseihin esimerkiksi siten, että mahdollisuuksien mukaan tapahtumatiloja eriytetään sessiotiloihin ja chillaustiloihin, joissa silmille ei tule rajuja leikkejä. Lisäksi voidaan tarjota tukimahdollisuuksia niille, jotka syystä tai toisesta reagoivat voimakkaasti näkemäänsä ja kokemaansa. Näin hankalia tilanteita ennakoidaan toiminnan rakenteilla ilman, että tapahtuman osallistujat tai yhteisön jäsenet joutuisivat varomaan tekemisiään liikaa.

Paheksunnan projektio

Tulenarat roolileikit saattavat nostattaa paheksuntaa pelkästään olemassaolollaan. Esimerkiksi keskellä rasisminvastaista kamppailua voi tuntua käsittämättömältä, että jotkut haluaisivat toisintaa mustien orjien sortoa seksileikeissään. Tämän tyyppinen paheksunta tai loukkaantuminen esittää vaateen, että menneiden aikojen vääryyksillä ei pitäisi leikkiä lainkaan.

Tällainen vaade on kuitenkin kohtuuton, sillä roolileikin suhde todelliseen vääryyteen on vain symbolinen, eikä sellaisen vuoksi ole perusteltua paheksua toisten ihmisten yksityistä toimintaa. Mikäli pelkkä vääryyden esittäminen jossakin muodossa olisi peruste tuomitsemiselle, joutuisimme samalla tuomitsemaan ison määrän historian harrastamista, viihdettä, pelejä ja populaarikulttuuria.

Tällainen tuomio johtaisi samanlaiseen absurdiin tilanteeseen kuin yllä mainitut ihmisten reaktioille perustuvat säännöt, mutta valtavassa mittakaavassa. Esimerkiksi jokainen sotaa käsittelevä videopeli ja lautapeli joutuisi heti jyrän alle, koska kaikki sodat ovat sisältäneet raakuuksia kaikkien sodan osapuolten tekemänä.

Siksi vastaus ei ole tuomitseminen, paheksunta tai rajoittaminen, vaan asioiden erottaminen selkeästi toisistaan. On täysin mahdollista ja ristiriidatonta samanaikaisesti tuomita orjuus ja rasismi sekä leikkiä niillä teemoilla kuplassa. Toisten leikeistä loukkaantuminen projektio, joka aiheutuu loukkaantujan omista käsityksistä ja tunteista, ei itse toiminnasta. Tätä voi hyvin verrata siihen, miten eräitä arvokonservatiiveja loukkaa hirveästi homoseksuaalien olemassaolo.

Julkiset tilanteet ovat eri asia, sillä esimerkiksi rasismin uhria voi oikeasti satuttaa silmille tuleva rasismia sisältävä roolileikki. Tällaisissa tilanteissa on harvoin kyse siitä, että joku tarkoituksella toisi roolileikkinsä julkiseen tilanteeseen, vaan tavallisesti kyseessä on paljastus, kuten esimerkiksi Max Mosleyn tapauksessa. Silloin on tärkeää huomata, että varsinaisia ongelmia ovat yksityisten tietojen paljastaminen ja pahantahtoinen tulkitseminen, ei itse roolileikin sisältö.

Paljastumistilanteissa seksistigma räjähtää silmille ja tuottaa vääristyneen kuvion, jossa seksuaalisesta toiminnasta "jäädään kiinni". Kuvio on läheistä sukua koulukiusaamiselle, jossa uhria voidaan häpäistä ja syytellä ilman mitään todellista perustetta. Pelkästään joukon voimantunne ja verenhimo riittävät kiusaajille oikeutukseksi.

Vaikka joitakuita saattaakin ahdistaa tieto siitä, että toiset leikkivät törkeitä seksileikkejä keskenänsä, huomaavaisuuden vaatimus kulkee kahteen suuntaan. Huomaavainen pervo ei hiero epäsovinnaisia leikkejään toisten naamaan (elleivät he itse niin halua), mutta myös huomaavainen ulkopuolinen ymmärtää, että hänellä ei ole oikeutta puuttua yksityisiin asioihin, vaikka ne häntä ahdistaisivatkin.

Lopuksi

Natsiroolileikit eivät tarkoita fasismin hyväksymistä, eivätkä orjaleikit rasismin vähättelyä. Ne ovat erillisessä kuplassa tapahtuvia seksuaalisia fantasioita. Ihmisillä on kyky lokeroida asioita sekä leikkiä asioilla, jotka edustavat täysin päinvastaisia arvoja kuin tosielämässä. Raudanluja feministi voi rakastaa raiskausleikkejä, eikä se ole mitenkään ristiriitaista.

Tulenarkoja leikkejä leikkivien kannattaa toimia huomaavaisesti, mutta se ei tarkoita itsesensuuria tai väistämisvelvollisuutta. Ennemmin se tarkoittaa sitä, että on hyvä osallistua keskusteluihin, joissa pervoyhteisön sääntöjä pohditaan ja toimintaa fasilitoidaan.

Parhaita ratkaisuja ovat sellaiset, joissa kuullaan herkempien yhteisön jäsenten huolet, mutta ei lähdetä rakentamaan rajoituksia tai hankalia sääntösysteemejä reaktiivisesti. Vaikka jokainen on viime kädessä vastuussa omista tunteistaan ja rajoistaan, hyvällä fasilitoimisella voidaan tuottaa ympäristöjä, joissa erilaiset toiveet ja tarpeet huomioidaan.

Pervoilun poliittinen puoli - osa 1

So you say your kink is not political

aloitti Karada House Instagram-kuvasarjansa. Kyseessä on berliiniläinen shibaria harjoittava studio. Kuvasarja jatkuu muistutuksilla siitä, miten shibari perustuu hojojutsuun (vanhoihin japanilaisten poliisien hallintatekniikoihin), kahleet orjuuteen ja ruoskat rankaisemiseen ja kidutukseen.

Kuvasarja päättyy muistutukseen, että kyseessä ei ole kink-shaming, vaan kutsu pohtimaan sitä, että pervoilu ei tapahdu tyhjiössä. Viimeinen lause kertoo, että

Practicing kink is political. At worst it re-enacts, at best it deconstructs.

Kuvasarjan päätös on tärkeä, sillä se nostaa postauksen aivopierusta keskustelunavaukseksi. Valittu foorumi kuitenkin typistää viestin moralistiseksi käsienheilutteluksi, kuten someaktivismissa on usein tapana. Monimutkaiset kysymykset eivät taivu suosiolla seksikkäiksi Insta-postauksiksi, joten tämäkin jää ohueksi sormenheristelyksi vailla punnittua pointtia.

Koska aihe on tärkeä ja kiinnostava, kaivellaan vähän syvemmin, mistä pervoilun poliittisuudessa voisi olla kyse. Ensiksi nousee tietysti esille seksuaalipoliittinen ulottuvuus, eli pervojen oikeudet seksuaaliseen vapauteen ja ilmaisuun. Tämä on hyvä nostaa esiin heti ensimmäisenä, sillä Karada Housen tiedostava ilmoittelu näyttäisi olevan jännitteisessä suhteessa yksilön vapauteen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaa ilman, että Insta-aktivistit tulevat kertomaan, miten asiasta pitäisi ajatella oikein.

Toisena ulottuvuutena on määrittely- ja representaatiovalta eli kuka ja miten pervoutta rakennetaan ja esitetään kulttuurisena ilmiönä. Ennen 60-luvun murrosta pervoilu oli vahvasti poliisin ja psykiatrin arvioitavana, kun taas yhteiskunnan vapautuessa pervoilu asettuu seksuaalivähemmistökontekstiin oikeusvaateiden esittäjänä. Määrittelyvallasta käydään alituista vääntöä edelleen mm. sairausleiman, median mehustelujen ja erilaisten itsensä ylentäneiden pervogurujen ristiaallokossa.

Karada House ryhtyy representaatiovallan käyttäjäksi postauksellaan, sillä kanssapervojen opettaminen valveutumisen taidoissa on malliesimerkki siitä, miten joku taho katsoo voivansa kertoa muille, miten tulisi pervoilla oikein. Ajoitus keskellä USA:n mellakoita vihjaa, että tarve pervohistorian tarkasteluun on noussut kimmokkeena jenkkien akateemisessa keskustelussa vellovasta kriittisestä historiantulkinnasta ja sen seurauksista esim. patsaiden kaatamisessa.

Pitäisikö nyt siis katkoa köydet ja nahkuroida piiskat vöiksi? Kysymys historian vääryyksien oikomisesta on kolmas ulottuvuus, jota asiassa on syytä tutkia. Insta-postaus väittää, että meidän tulisi olla tiedostavia pervoiluun liittyvistä historiallisista ongelmista, mutta siihen asia sitten jää. Liekö syy köykäisessä someformaatissa vai köykäisessa ajattelussa?

Mitä meidän tulisi tehdä sillä ymmärryksellä, jota asioiden tiedostaminen tuo mukanaan? Ärhäkkäimmät aktivistit vaativat, että kriittisen historiantulkinnan nimissä pitäisi laittaa sorron symboleja matalaksi. Mitä tiedostaminen voisi tarkoittaa pervoyhteisössä ja henkilökohtaisissa pervoiluissa? Asiaan tuntuu jäävän monta aukkoa.

1. Historian tulkitseminen on vaikeaa puuhaa

Kun historiaa tulkitaan nykyhetkestä käsin, sorrutaan usein moralismiin ja anakronismiin. Esimerkiksi moni nykyään loukkaavana koettu representaatio tai termi on ollut 50 vuotta sitten normaalia kielenkäyttöä. Me emme voi julistaa silloin eläneitä ykskantaan roistoiksi, koska silloin syyllistyisimme anakronismiin eli menneen tulkitsemiseen virheellisesti oman aikamme ymmärryksen perusteella. Toki murha on ollut murha myös 50-vuotta sitten, mutta erilaisissa arvoihin, sopivuuteen ja hyväntahtoisuuteen liittyvissä kysymyksissä kulttuuriympäristöllä on paljon merkitystä.

Historia on monimuotoista ja monimutkaista. USA:ssa ajankohtainen rasismikeskustelu, johon myös orjuuden historia liittyy, ei ole ainoa konteksti, johon BDSM-harrastajien suosimat kahleet ja piiskat voi liittää. Kurittamiseen liittyvää historiaa löytyy kaikista kulttuureista erilaisin merkityksin ja sävyin. USA:n historia ole missään tapauksessa universaali mittatikku asioiden merkityksen arviointiin, vaikka kulttuurisokeat jenkkiaktivistit ja muut amerikofiilit yrittävät niin väittää.

Piiskaaminen voidaan yhdistää esimerkiksi uskonnolliseen flagellantismiin, erilaisiin leikkeihin tai vaikkapa vihtomiseen, joilla ei ole yhteyttä mustien orjien sortoon. On siis tarkoitushakuista ja mielivaltaista väittää, että pervojen harrastama piiskaaminen olisi muka symboli 1700-luvun kolmiokaupan riistorakenteille.

Jos historiaa tulkittaisiin yksioikoisen symbolistisesti, niin moni nykyajan arkipäiväinen asia löytäisi jonkin historiallisen yhtymäkohdan sortoon ja riistoon. Liikenteen kehittyminen kytkeytyy sotien vaatimaan logistiikkaan, monilla urheilulajeilla on väkivaltainen historia (esim. miekkailu), viihde tuottaa elämyksiä menneiden aikojen vääryyksillä ja valtaosa kansainvälisestä kaupasta rakentuu vanhojen riistojärjestelmien päälle (osa niistä riistää valitettavasti yhä).

Tällaisessa historiantulkinnassa ei tietenkään ole mitään mieltä. Karada Housen valitsemista esimerkeistä valtaosa on pöhköjä ja amerikkakeskeisiä. Ilman tämänhetkistä pakkomielteistä mediasuhdetta Yhdysvaltain tapahtumiin ne menettävät merkityksensä lähes täysin. Vaikka yritys ojentaa käpälä rasismin vastaiselle taistelulle USA:ssa on hyväntahtoinen, asian kytkeminen historian luentaan on kömpelö virhe.

2. Tekeekö symbolinen kytkös asiasta pahan tai huonon?

Symboliset kytkennät historiaan ovat ongelmallisia mielivaltaisten tulkintojen takia, mutta myös siksi, että menneet vääryydet eivät tuota suoraa eettistä vastuuta nykytulkitsijalle. Oletetaan esimerkin vuoksi, että isoisäni on murhannut jonkun kirveellään, ja minä käytän samaa kirvestä puiden pilkkomiseen mökillä. Onko kirves kyseisen vääryyden symboli? Osallistunko jotenkin rikoksen ylevöittämiseen tai kauheuden vähättelyyn, jos käytän kirvestä yhä halonhakkuussa?

On eettisen analyysin kannalta selvää, että vastuu murhasta pysähtyy sen tekijään, eikä väline muutu siitä pahaksi, koska se on vain esine. Symbolinen suhde on olemassa vain, jos symbolille annetaan merkitys ja valtaa. Halonhakkuu jopa dekonstruoi murhasymbolin ja palauttaa kirveen alkuperäisen merkityksen työkaluna. On eräänlaista taikauskoa ajatella, että murha jotenkin saastuttaisi esineen tai että esine jotenkin siirtäisi vastuuta jälkipolville. Sama pätee kahleisiin ja piiskoihin.

Sama dekonstruktio tapahtuu suostumukseen perustuvassa sadomasokismissa, sillä orjuudessa kyseisiä välineitä käytettiin oikeudettomaan vangitsemiseen ja rankaisemiseen, mutta sadomasokismin ytimessä on yksilön seksuaalinen vapaus ja suostumuksen neuvotteleminen. Tässä esiintyy sama dekonstruktio kuin kirvesesimerkissä. Toisin sanoen sadomasokismin käytännöt ilmentävät jo lähtökohtaisesti symbolista dekonstruktiota sorron välineille.

Insta-postaus peräänkuulutti dekonstruktiota, mutta epäonnistui pointtinsa esittämisessä, eikä huomannut dekonstruktion olevan jo läsnä sadomasokismissa. Sen sijaan Karada House esitti moralistisen vaateen siitä, että jokaisen tulisi olla sen valitsemien kriteerien mukaisesti tiedostava tai muuten he ovat ongelmallisia riiston uusintajia. Mustavalkoisuus yhdistettynä symboliseen pöhköilyyn tekee postauksesta kaikin puolin epäonnistuneen sen hyvästä tarkoituksesta huolimatta.

Moni sadomasokisti älähtää "kahleet ovat orjuuden symboleita" -kritiikkiin vastaamalla, että "pervoiluni ei ole poliittista", koska symbolinen linkki on aidosti murtunut ja kyseistä poliittista kytkentää ei ole olemassa muutoin kuin näennäisesti. Symbolismiin sotketutuneiden aktivistien esittämä "kahle on paha, koska kahleella vangittiin orjia" argumentti on todella lapsellinen, ja toivon syvästi, että sen esiintyminen Karada House:n Insta-postauksessa on hupsu kömmähdys, eikä kuvaa toimijan ajattelun tasoa yleisemmin.

3. Tarttis tehrä jotakinnii?

Vaikka edellisen valossa pervoiluun kohdistuvat aikalaispoliittiset tiedostamisvaatimukset osoittautuvat aika huteriksi, on kuitenkin huomattava, että ihmisten tunnoilla on merkitystä erilaisissa yhteisöissä, myös pervoyhteisöissä. Mitä siis tiedostavan pervon pitäisi tehdä? Yleisten sivistysarvojen kannalta on toki hyvä, että ihmiset tiedostavat toimintansa historian ja mahdolliset symboliset luennat, vaikka ne voivatkin olla kiistanalaisia ja jo monesti virheellisiä. Sivistynyt pervo voi murentaa orjuuden ihannointi -syytökset esimerkiksi dekonstruktioargumentilla.

Tavalliseen kahle- & piiskasessioon tällä tuskin on suurta vaikutusta, sillä historiasivistys ei sinällään näy mitenkään ulospäin, eikä sen tarvitsekaan näkyä. Laajempi yhteisöllinen merkitys tulee kuitenkin siitä, että sivistynyt pervoyhteisö osaa (toivottavasti) tarttua hyvin sellaisiin tilanteisiin, joissa yhteisön jäsen protestoi tai pahoittaa mielensä sellaisista toimintatavoista, jotka viittaavat ajattelemattomasti avoimiin kulttuurisiin kipupisteisiin.

Tällaisesta oli kyse siinä, kun osa USA:n pervoyhteisöistä päätti vaihtaa dominoivaa henkilöä kuvaavan master-sanan kategorisesti top-sanaan, jotta koettu symbolinen yhteys orjuuden historiaan voitiin katkaista. Tämä oli hyväntahtoinen kädenojennus niille, joita sana ahdisti, vaikka historiallinen luenta asian taustalla ei elettä tukisi. Hyväntahtoisuus on kuitenkin parempaa yhteisön rakentamista kuin vänkääminen sanan historiasta, jolla on enempi merkitystä kulttuurihistorioitsijoille kuin pervoille. Ja yksityisesti kuka tahansa voi edelleen käyttää mitä tahansa sanoja haluaa.

Summa summarum, tiedostava pervoilu ei välttämättä velvoita kovin suuriin tekoihin, mutta auttaa pitämään hoksottimet valmiudessa erilaisten kiistojen ja mielipahojen ratkaisemiseksi pervoyhteisössä. Balanssissa on kuitenkin mukana seksuaalisen ilmaisun vapaus, joten ihan yksinkertaisiksi asiaa koskevat kiistat eivät valitettavasti jää. Tilanteissa on vaarana kumartaa yhtäälle ja pyllistää toisaalle, kuten sanonta kuuluu. Pervoyhteisössä tosin pyllistämistä voidaan pitää oikein toivottavana tekona...

Pervot ovat seksuaalivähemmistö, jonka yhteisöllisen toiminnan keskeisenä tarkoituksena on luoda kontakteja, tilaisuuksia ja tiloja erilaisten pervojuttujen toteuttamiselle. Turvallinen ja hyväksyvä tila pervoilulle ja pervoidentiteeteille on yhteisön elinehto ja myös seksuaalioikeuksien suojaama vapaus. Tämän vapauden toteuttamiseksi pervoyhteisössä luodaan tietoisesti epäpoliittinen kupla, jossa tarkoituksella irroittaudutaan ympäröivän yhteiskunnan kulttuurisista kiistoista.

Oma arviointituntosarveni sanoo, että pervokontekstissa seksuaalisen ilmaisun ja toiminnan vapaus nousee kirkkaasti etusijalle suhteessa muihin poliittisiin teemoihin, joita pervoiluun voidaan kytkeä.  Vapautunut pervoilu ilman moralistista syyllistämistä on arvo sinänsä, jota on syytä vaalia.

***

Tämä on osa 1 kahdesta kirjoituksesta, jossa pyörittelen pervopolitiikkaa suhteessa kulttuurisiin kiistoihin. Seuraavassa osassa otan käsittelyyn erilaiset tulenarat seksuaaliset fantasiat ja niiden toteuttamisen. Eli teemana rotuun, riistoon, väkivaltaan liittyvät seksileikit epäpoliittisessa kuplassa. Natseja unohtamatta!

Sadomasokistien alakulttuuri tarvitsee #metoo-herätystä

Julkisessa keskustelussa sadomasokismista tai BDSM:sta muistutetaan usein kuinka se on suostumukseen perustuvaa. Lisäksi maallikkoja valistetaan siitä, miten sadomasokistiset leikit pohjautuvat SSC-sääntöihin eli pyrkivät olemaan turvallisia (Safe), järkeviä (Sane) ja suostumuksellisia (Consensual).

Usein näin toki onkin, mutta nämä fraasit eivät valitettavasti ole koko totuus sm-alakulttuurista. Häiriköinti ja jopa seksuaalinen väkivalta ovat tunnettuja ilmiöitä myös pervojen keskuudessa, ja niistä vaietaan ja kierrellään aivan samalla tavalla kuin muuallakin.

Erityisen kurjaa sm-piireissä tapahtuvissa rajojen ylityksissä on se, että alakulttuurin kuuluvien ihmisten pitäisi olla hyvin perillä rajoista sopimisesta ja niiden kunnioittamisesta. Näin ei kuitenkaan aina ole. Joissakin tapauksissa sadomasokismiin kuuluvat valta-asetelmat ja turvallisuusperiaatteet kääntyvätkin hyväksikäyttäjän käsissä aseiksi. Esimerkiksi luottamuksesta ja yksityisyydestä tulee välineitä, joilla vaiennetaan hyväksikäytön kohteeksi joutunut henkilö.

Sadomasokistien keskustelupalstoilla, kuten BDSM-baarissa, FetLife:ssa ja Jodelissa, on kuvailtu lukuisia tilanteita, joissa luottamusta on käytetty väärin ja rajat on ylitetty leikin varjolla. Osa tapauksista on ollut niin karuja, että rikoksen rajat ovat ylittyneet kirkkaasti. Niistä ei ole kuitenkaan juuri koskaan tehty ilmoitusta tai puhuttu avoimesti, koska tekijä on ollut tunnettu mies sm-ympyröissä, tai tilannetta on pidetty vain väärinkäsityksenä tai lipsahduksena. Vain pari tapausta on johtanut asianmukaiseen käsittelyyn ja tuomioon.

Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että alistuvalle osapuolelle ahdistava tai jopa traumatisoiva kokemus sivuutetaan kevyesti. Enkä nyt puhu parista turhan kovasta lyönnistä tai vähän raisuksi karanneesta leikistä, vaan siitä, että sm-session varjolla ylitetään selvästi jo sovitut rajat tai tehdään jotakin, josta ei ole lainkaan sovittu. Keskusteluissa esiin nousseita tilanteita ovat olleet esimerkiksi:

1. puolitutun henkilön kouriminen “leikillisesti”, vaikka lupaa ei ole,
2. piiskaaminen rinnoille, vaikka vain käsivarsista sovittiin,
3. kovan kivun tuottaminen yhtäkkiä, vaikka tilanteessa on aiemmin ollut vain pientä kiusoittelua,
4. kullilla ahdisteleminen ilman lupaa, kun toinen on ollut sidottuna,
5. yllättävä anaaliseksi kysymättä siitä erikseen, ja
6. seksin tai muun toiminnan jatkaminen turvasanan sanomisen jälkeen.

Kaikki nämä ylittävät lainsäädännössä määritellyt rajat joko seksuaalisen ahdistelun tai pahoinpitelyn nimikkeillä. Viimeisimmät kaksi tapausta ovat raiskauksia. Silti tällaisia tilanteita siedetään “ylilyönteinä” tai “lipsahduksina”, koska sm-traditiossa vallitsee yhä puutteellinen suostumus- ja kommunikaatiokulttuuri.

Sm-sessiot nähdään draamaleikkinä, jota ei ole sopivaa turhaan keskeyttää. Erityisesti alistuvat henkilöt kokevat usein vaikeaksi vetää rajaa silloin, kun sessio on jo käynnissä. Rajojen vetämistä vaikeuttavat olettamukset dominoivan ja alistuvan henkilön välisestä dynamiikasta, ihanteet täydellisestä alistumisesta, esiintymispaineet esimerkiksi bileissä tai kimppasessioissa sekä vallankäytön vuotaminen muihinkin tilanteisiin kuin sovittuihin sessioihin. On tyypillistä, että alistuvilta henkilöiltä odotetaan nöyryyttä ja säyseyttä, jolloin rajojen asettamisesta voi saada hankalan tyypin maineen. Rajoja asettavien henkilöiden koko seksuaalinen identiteetti saatetaan kyseenalaistaa, koska jotkut odottavat heiltä alistumista lähes mihin tahansa.

Onkin nurinkurista, että suostumusta, neuvotteluja ja turvasignaaleja vähätellään toistuvasti erilaisin tavoin, vaikka juuri ne edustavat valistunutta sm-harrastusta ja erottavat toiminnan eettisesti pahoinpitelystä. Ongelmien taustasyinä ovat ihanteet valtarooleista, jotka ovat erittäin syviä, lähes totaalisia, sekä saumattoman immersion tavoittelu. Lisäksi dominoivien henkilöiden huonot tavat, välinpitämättömät asenteet tai jopa turvasignaalien vähättely saatetaan nähdä eräänlaisina lajityyppiin kuuluvina hyveinä, koska kova, karski ja rouhea mies edustaa usein toivottua roolia sm-sessiossa. Tällainen rooli vuotaa joskus myös yhdessä sovitun toiminnan ulkopuolelle, ja tuottaa ei-toivottavaa käytöstä, vaikka niin ei saisi käydä.

Toisena ongelmana on sub-space, joka tarkoittaa alistuvan osapuolen muuntunutta tajunnantilaa. Sub-spacessa alistumisesta tulee syvällinen ja omistautunut kokemus, jossa oma käytös muuttuu kokonaisvaltaisesti alistuvaksi. Tilassa on vaikea tehdä päätöksiä, eikä siitä pääse helposti tai nopeasti omin avuin pois. Moni tämän kokenut on kertonut, että esimerkiksi turvasanan käyttö on käytännössä mahdotonta, kun on päätynyt tilaan.

Syvälle menevissä valta-asetelmissa dominoivan henkilön tehtävänä on huolehtia suostumuksen varmistamisesta ja alistuvan henkilön hyvinvoinnista. Jos suostumuksesta tai rajoista on epäilyksiä, on eettisesti täysin selvää, että silloin rajoille ei mennä kolkuttelemaan, vaan suostumus selvitetään ennen sitä tai leikki keskeytetään. Toki myös alistuvalla osapuolella on velvollisuutensa huolehtia session turvallisuudesta ja omasta toimintakyvystään, mutta eettisesti aktiivisella toimijalla on suurempi vastuu.

Alakulttuurin sisältä kantautuu tarinoita myös väärinkäytöksistä sessioiden ulkopuolella. Niissä on valokuvilla ja henkilötiedoilla kiristämistä, tietojen luvatonta levittämistä, perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja valtadynamiikan väärinkäyttöä, esimerkiksi seksikumppanien nöyryyttämistä, mitätöintiä tai heidän tahtonsa vähättelyä. Kaikki nämä ovat eettisiä rikkomuksia ja osa myös rikoksia.

Toimintakulttuurista pitää keskustella avoimesti ja kriittisesti, jotta perseily saadaan loppumaan. Vaikenemisen ja väistelyn pitää päättyä, ja harmaita alueita ylläpitävät hyväksikäyttäjät pitää saada vastuuseen teoistaan. Moni sm-piirien konkari tietää useita henkilöitä, jotka ovat mustalla listalla tai tiedettyjä hyväksikäyttäjiä. He saavat kuitenkin melko rauhassa jatkaa touhujaan, koska heitä ei ole ilmiannettu poliisille, eikä heidän toimintaansa käsitellä kuin juorujen tasolla. Uudet tulokkaat tai juoruista piittaamattomat saattavat yhä päätyä heidän uhreikseen.

#metoo on lahja myös sm-alakulttuurille, jos kulttuurin sisältä löytyy uskallusta nostaa mirri pöydälle ja sanoa “ei käy” perseilijöille. Vallitsevan toimintakulttuurin kyseenalaistaminen ei tarkoita sitä, että sm-leikeissä olisi mitään vikaa. Kovakin kuritus, alistaminen tai rajummat edge-leikit ovat eettisesti täysin hyväksyttäviä, kunhan ne ovat selkeästi suostumuksellisia ja informoituja.

Sm-alakulttuurit ovat tällä hetkellä murroksessa ja osittain hajoamassa, sillä vanha nahka ja piiska -estetiikka ja sen mukana tulevat asenteet eivät enää toimi nuoremmalle pervosukupolvelle. Nuorempien pervojen maailma on yksilöllisempi, keskustelevampi ja queerimpi, eikä se edellytä vihkiytymistä vanhanaikaisiin stereotyyppeihin ja käytäntöihin, mikä on erittäin hyvä asia. Tulevaisuuden sm-kulttuurin on oltava parempi suostumuksesta neuvottelemisessa ja sen kunnioittamisessa, läpinäkyvämpi ongelmien suhteen ja sitouduttava intohimoisesti turvallisemman tilan periaatteisiin.

Jos pervoyhteisö haluaa päivittää käytäntönsä nykyaikaan, sen on pohdittava uudelleen toimintatapojaan. Hyväksikäytön ja ahdistelun olemassaolo ei ole tietenkään sm-piirien vika, sillä ongelmia on kaikkialla, mutta viaksi kyllä lasketaan se, jos ongelmia ei haluta nähdä eikä korjata. Yhdenkään uuden tulokkaan ei pidä joutua hyväksikäyttäjien traumatisoimaksi, eikä yhdenkään queerin pidä joutua miettimään, onko hänelle paikkaa pervojen keskuudessa.

Terveellisyys ennen kaikkea!

Terveys on uusi moraali monien seksuaalikonservatiivien retoriikassa. Seksuaalikäyttäytymiseen liittyvissä julkisissa keskusteluissa nousee usein esiin kysymys siitä, edustaako toiminta tervettä seksuaalisuutta. Terveyden mittarina käytetään monesti myönteisiä terveysvaikutuksia.

Konservatiivit ovat omaksuneet erityisesti Yhdysvalloissa addiktioilla, parafilioilla ja taudeilla pelottelun omien arvojensa edistämiseksi. Kaikkihan tietävät, että porno addiktoi, homous on seurausta henkisestä rikkinäisyydestä ja että seurustelu ilman papin aamenta johtaa kurjuuteen ja kurkkumätään. 

Valitettavaa näin ajattelevalle lienee se, että kaikki väitteet on  kumottu ja kyseenalaistettu seksologiassa ja muissa ihmistieteissä. Jos tutkimustieto kiinnostaa, katso nämä linkit: Homosexuality and Mental Health sekä Porn Is Not the Problem - You Are.

Otetaan kuitenkin ajatusleikin vuoksi käsittelyyn viimeisin väittämä: avioliitto on terveellisin ihmissuhde. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vakiintuneet ihmissuhteet voivat olla eduksi terveydelle. Avioliitto pidentää ikää ja vähentää mielenterveysongelmia. Avioliittojen terveellisyyttä on käytetty myös argumenttina homoliittojen puolustamiseen.

Tutkimustieto ei kuitenkaan ole aina yksiselitteistä. Ihmissuhdestatukseen liittyvät terveyserot ovat kaventuneet 2000-luvulla huomattavasti, eivätkä avioliiton edut ole kiistattomia: naiminen lihottaa. Lisäksi on olennaista huomata, että nämä ovat keskimääräisiä väestötason terveystilastoja. Terveellisesti syövä ja liikkuva ihminen on aina mässyttävää sohvaperunaa paremmassa kunnossa riippumatta ihmissuhteista.

Vaikka tutkimukset kertoisivatkin avioliiton olevan terveydelle eduksi, ei tällä tiedolla tarvitse olla minkäänlaista vaikutusta yksilön valintoihin. Konservatiivien ilkamointi avioliitosta parhaana ihmissuhteena on ideologista paatosta, jolle terveysargumentointi on vain käyttökelpoinen keppihevonen, ei itsessään tärkeä asia.

Ihmissuhdemuotojen yksilöllisen sopivuuden mittari ei nimittäin ole kenellekään terveellisyys - ei edes konservatiiveille itselleen. Ihmissuhteita ei solmita, ylläpidetä tai lopeteta terveyssyistä, vaan henkilökohtaiseen tunne-elämään ja elämänkatsomukseen liittyvistä syistä. Perinteiseen avioliittokäsitykseen sitoutuneet konservatiivit tuskin vaihtaisivat avoimiin suhteisiin, vaikka kiistaton tutkimusnäyttö osoittaisi ne terveellisimmiksi ihmissuhteiksi.

Jos terveellisyys todella olisi tärkeintä ihmissuhteiden ja seksuaalisen toiminnan perustana, pitäisi kaikkien harkita vakavasti sadomasokismia. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat selkeästi, että sosiaalisesti aktiiviset sadomasokismin harrastajat ovat muuta kansaa paremmassa henkisessä kuosissa. Hollantilaisen Wismeijerin tutkimuksissa havaittiin, että

s/m-harrastajat olivat vähemmän neuroottisia, enemmän ulospäinsuuntautuneita, avoimempia uusille kokemuksille, tunnollisempia ja ja vähemmän miellyttämisenhaluisia kuin ihmiset normiseksiryhmässä. S/m-harrastajat olivat myös psykologisesti terveempiä ja tunsivat suurempaa luottamusta omiin parisuhteisiinsa kuin kontrolliryhmän ihmiset. (HS 4.6.2013)

Evidenssi sadomasokismin myönteisistä vaikutuksista kasaantuu koko ajan. Sadomasokismi ja fetisismi on poistettu sairausluokituksesta Pohjoismaissa ja useat tutkimukset tukevat Wismeijerin tuloksia. Tutkimusparadigma on siirtymässä nopeasti sadomasokismin ymmärtämiseen ennemmin leikkinä tai roolipelinä kuin psykopatologiana.

Mutta miten käy terveellisyydellä ratsastavien seksuaalikonservatiivien? Kun sadomasokismin terveellisyys alkaa näyttää kiistattomalta, lähtevätkö he sankoin joukoin ostamaan piiskoja, kahleita ja nahkahuppuja? Onko tulevaisuuden seksuaalikonservatismin uusi iskulause "Avioliitto ja sm - terveen elämän salaisuudet!"

Sadomasokismi EI ole väkivaltaa

Toimittaja Jarkko Sipilä on Elinkautinen-blogissaan kovasti huolissaan "törkeän väkivaltapornon" myymisestä seksiliikkeissä. Valitettavasti ansioitunut rikostoimittaja ei ymmärrä asiasta paljoakaan. Hänen puolustuksekseen on todettava, että ei ymmärrä keskiverto oikeusoppinut tai lainsäätäjäkään... 

Sipilä väittää, että sadomasokistisessa pornossa esiintyvät piiskaus, steariini, pyykkipojat tai fistaus olisivat väkivaltaa. Hänen mielipiteensä perustuu pelkästään henkilökohtaiseen inhoreaktioon ja tietämättömyyteen. 

Mainitut aktit (ja muut Sipilän blogissaan mainitsemat aktit) ovat sadomasokistisen osakulttuurin perusjuttuja. Kun ne toteutetaan oikein, ne eivät ole vahingollisia vaan tuottavat tekijöilleen nautintoa, vapautumisen tunnetta ja toivottua rajojen ylittämistä. Kun toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja suostumukseen, siinä ei ole mitään eettisesti arveluttavaa. Tämä pätee kaikkeen seksiin sen rajuudesta riippumatta.

Sipilä kutsuu sm-seksivideon sanallista kuvausta "ylitörkeäksi". Tämä kommentti paljastaa Sipilän oman position. Hän järkyttyy siitä, miltä sadomasokistinen toiminta näyttää tai vaikuttaa kokemattomalle sivustakatsojalle. Seuraavaksi hän vetoaa lainsäädääntöön ja käsityksiinsä siitä, että väkivaltaporno voisi aiheuttaa seksuaalirikoksia.

Mikään tieteellinen tutkimus ei ole todistanut pitävästi, että väkivaltaa sisältävät mediat toimisivat väkivaltaisen toiminnan aiheuttajina. Sen sijaan väkivaltatilastojen tarkastelu pitkällä aikavälillä kertoo siitä, että väkivaltaa sisältävien medioiden kulutuksen lisääntyminen korreloi väkivallan vähenemisen kanssa länsimaissa. 

Tämä ei vielä todista sitä, etteikö väkivaltainen media voisi joissakin tapauksissa toimia tekojen kimmokkeena, mutta yleisesti voitaneen todeta, että keskivertokuluttaja ei mene tappamaan tai pahoinpitelemään ketään luettuaan väkivaltakirjailija Sipilän rikosromaaneja. Keskiverto sadomasokismin harjoittaja ei myöskään mene piiskaamaan ketään vastoin tämän tahtoa katsottuaan sm-pornovideoita. Ihmiset eivät ole behavioristisia robotteja.

Kauhistelu ei saa koskaan olla lainkäytön tai eettisen arvioinnin perustana. Sadomasokistisen pornon tuomitseminen siksi, että se näyttää tai tuntuu rajulta on sama asia kuin vapaaottelun tuomitseminen siksi, että se näyttää tai tuntuu rajulta. Todellisuudessa vapaaotteluissa ja urheilussa ylipäätään syntyy enemmän vahinkoa kuin sadomasokistisessa seksissä. Miksi Sipilä ei ole huolestunut urheilun "ylitörkeästä" rajuudesta?

Väkivaltapornon levittämisen kieltäminen laissa on tyypillistä epämääräistä seksuaalirikoslainsäädäntöä. Kun lainsäätäjällä ei oikein ole ollut selkeää käsitystä aiheesta, kielletään vähän jotakin sinnepäin. Myös hallituksen esitys kyseisestä laista on solmussa kieltämisen perusteiden kanssa (kts. Lakiblogin juttu aiheesta).

Kerrataan: Suostumukseen perustuva rajukin fyysinen kuritus (niin urheilussa kuin seksissäkin) on eettisesti aivan sallittua. Aktin videointi ei muuta asiaa mitenkään.

Sadomasokismi ja fetisismi poistuvat tautiluokituksesta

Sexpo-säätiö julkisti alla olevan tiedotteen viime perjantaina (13.5.).

***

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivittää Suomessa käytössä olevaa kansainvälistä ICD-10 tautiluokitusta ja poistaa siitä kohdat ”Sadomasokismi” (F65.5) ja ”Esinekohtainen seksuaalihäiriö” (F65.0) eli fetisismi. Lisäksi luokituksesta poistuvat transvestismiä eli ristiinpukeutumista koskevat kohdat (F64.1 ja F65.1). Pääsyynä luokitusten poistamiselle on se, että niillä ei ole kunnollisia lääketieteellisiä perusteita.

Tautiluokituksen muutos on maakohtainen eli muutokset tulevat voimaan vain Suomessa. Vastaava muutos on jo tehty Tanskassa (1995), Ruotsissa (2009) ja Norjassa (2010).

Sadomasokismi tarkoittaa seksuaalisen nautinnon saamista valtaleikeistä tai kivusta joko toimijana tai toiminnan kohteena. Tavallisimpia esimerkkejä sadomasokismista ovat sitominen ja piiskaaminen. Fetisismi puolestaan tarkoittaa seksuaalista viehtymystä esineisiin tai materiaaleihin kuten esimerkiksi kenkiin, nahkaan tai kumiin. Laajemmassa mielessä sitä käytetään myös tarkoittamaan erityistä kiinnostusta jotakin tiettyä seksuaalista roolia tai toimintaa kohtaan.

ICD-muutosesitys laadittiin SETA ry:n ja Sexpo-säätiön yhteistyönä. Sitä on ollut valmistelemassa suuri ryhmä asiantuntijoita lääketieteen, seksologian ja yhteiskuntatieteiden aloilta. Esityksen allekirjoitti yhdeksän asiantuntija- ja etujärjestöä, mm. Suomen seksologinen seura, sekä neljätoista asiantuntijaa.

Sexpo-säätiö on käynnistänyt muutosesityksen yhteydessä yhteistyöhankkeen, jossa tuotetaan valistusmateriaalia sadomasokismista ja fetisismistä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalojen ammattihenkilöille. Materiaalien tarkoitus on edistää seksuaalisuuden monimuotoisuuden ymmärtämistä ja opastaa ammattihenkilöitä tilanteissa, joissa he kohtaavat ihmisiä, joilla on yllä mainittuja seksuaalisia mieltymyksiä.

Eroottista akrobatiaa

Sexhibition-riennot ovat taas takanapäin. Itse ehdin pistäytymään messuilla lauantaina päivällä, mikä oli sikäli miellyttävää, että känniörvellyksestä ei ollut tietoakaan. Tunnelma oli mukavan unelias ja ilmava. Väkeä oli kuitenkin jo melkoisesti paikalla ensimmäisten esitysten aikaan.

Messujen ehdottomasti hienoin juttu oli Miss Pasonin akrobaattinen show. Hän yhdisti kerrassaan upeasti taituruuden ja eroottisuuden sekä tangolla että trapetsiliinassa. Juuri tämänkaltaista osaamista toivoisin näkeväni enemmän eroottisen esiintymisen maailmassa. Taiteellisuuden ja paljastavan seksikkyyden ei tarvitse sulkea toisiaan pois, vaikka niin monesti ajatellaan.

Toisenlaista akrobatiaa ja läiskettä oli tarjolla smurffiluolassa. SMFR:n osasto oli täynnä vekkuleita laitteita ja avuliaita alan harrastajia tarjoamassa piiskaa!

Lisäys: Messuilla kilpailtiin myös jaappanialaisen olympialajin mestaruudesta. Ilmaseksin SM-tittelin vei nimimerkillä Alice Wonderland työskennellyt neito!

Sadomasokismi ja väkivalta

Malmössa on parhaillaan käynnissä esitutkinta tapauksesta, jossa 16-vuotias tyttö ja 32-vuotias mies harrastivat sm-seksiä. Uutisen mukaan tyttö oli itse lähestynyt miestä kirjeitse ja pyytänyt itseään "hyväksikäytettävän ja nöyryytettävän". Myöhemmin tytön sukulaiset veivät tapauksen poliisille saatuaan tietää tapahtuneesta.

Jutusta tekee erityisen kiinnostavan se, että tapauksen syyttäjä haluaa selvittää, missä menevät yhteiseen suostumukseen perustuvan väkivallan rajat. Nyheter24:n uutisessa mainitut häkissä pitäminen, piiskaaminen ja nänninipistimet eivät tosin vielä kovin pitkälle väkivallan alueelle ulotu.

Valitettavasti tapauksen asiallista käsittelyä varjostaa henkilöiden välinen ikäero, joka ainakin verkkokeskustelussa tulee toistuvasti pääasiaksi itse sadomasokismin sijaan. Kuitenkin lain mukaan 16-vuotias on täysin vapaa päättämään omasta seksuaalisuudestaan. Ruotsissa "suojaikäraja" on vuoden Suomen vastaavaa alempi: 15-vuotta.

Sadomasokistisen seksin rinnastaminen väkivaltaan perustuu yleensä väärinymmärrykselle ja seksiä koskeville ennakkoluuloille. Väkivaltakeskustelu käynnistyy sadomasokistisen seksin yhteydessä todella pienistä asioista, vaikka yhteiskunnassamme harjoitetaan täysin sallitusti vapaaottelua ja jääkiekkoa - Duudsonien sekoiluista puhumattakaan...

Ennakkoluuloista kertoo myös äskettäin mediassa ollut hässäkkä kristillisdemokraattien kansanedustaja Leena Rauhalan reaktioista wiccalaisuudesta kertovaan nuortenkirjasarjaan. Rauhala nosti erityisesti esille sarjan ensimmäisessä osassa esiintyneet muutamat viittaukset alastomuuteen ja sadomasokismiin. Kaj Sotala vastasi hänelle erinomaisesti (ja varsin pisteliäästi), että sadomasokismin mainitseminen tuskin turmelee teini-ikäisiä - sen sijaan seksuaalisuudesta - myös sadomasokismista - olisi keskusteltava nuorten kanssa mahdollisimman avoimesti.

Kristillisdemokraateille ja muille sadomasokismistä peljästyneille olisi saatava teroitettua, että vapaaehtoiset seksileikit eivät ole väkivaltaa. Eivät, vaikka niihin liittyisi nöyryyttämistä tai ruumiin kurittamista. Mikäli vakavia pysyviä vammoja ei tuoteta, niin jokaisella on oikeus käyttää omaa kehoaan haluamallaan tavalla, vaikka joitakuita muita toiminta kummastuttaisikin.

GO MAX GO!

Ilta-sanomat uutisoi tänään (04.06.2008) FIA-pomo Max Mosleyn seksiskandaalin käsittelystä. Uutisen mukaan Max saa pitää virkansa FIA:n puheenjohtajana. Uutinen on siitä erikoinen ja kiehtova, että kerrankin korporaattoreiden maailmassa seksipaljastus EI johda välittömään eroon. Tavallisesti rahavalta on niin patakonservatiivista, että mikä tahansa seksiin vihjaava julkisuus tietää kengänkuvaa perseeseen.

Viestimien reaktiot sitä vastoin ovat tavallisen verenhimoisia. Iltasanomienkin verkkosivun etusivulla aihe oli otsikoitu sanoin: "Käsittämätöntä! Natsiseksi-Max saa jatkaa FIA:n johdossa." Mistä johtuu tällainen revittely? Sama ilmiö oli esillä Kanervan kohussa, jonka jälkeen päätoimittajat vuorollaan puolustautuivat, että ei medialla ollut osuutta skandaalin syntymiseen. Kuka perkele ne jutut sitten on kirjoittanut?

Median moralisoivat paljastusjutut, ja sananvapaus-hurskastelu päälle, osoittavat, että valtamediat eivät ole kärryillä nykyajan vapaamielisestä seksuaalikulttuurista. Jopa härskin laskelmoivat juorulehdetkin yrittävät perustella paljastusjuttujaan epämääräisellä "kansalla on oikeus tietää" -jorinalla. Olisivat edes rehellisiä. Näkyvyyden, levikin ja rahan takia niitä juttuja tehdään. Ns. arvolehdillä kyseessä saattaa olla ihan aito kyvyttömyys käsitellä seksiaiheita.

Max itse tuntui olevan asiasta hyvin perillä. Aiemmassa Iltiksessä (05.04.2008) häntä siteerattiin näin:

"Skandaalilehti sai laittomasti haltuunsa kuvia siitä, mitä tein yksityiselämässäni. Joidenkin mielestä se ei ole hyväksyttävää, mutta se oli harmitonta ja laillista. Useat ihmiset tekevät näitä asioita makuuhuoneissaan. Mutta niin kauan kuin se pysyy yksityisasiana, kenelläkään ei ole huomauttamista."

Erityisesti brittilehtien kauhistelu on ollut huvittavaa seurattavaa. Eivät raukat ole tainneet tietää, että sadomasokismia on harrastettu nykyisenkaltaisissa muodoissa ainakin jo 1700-luvulta lähtien. Ja eivätkä roolileikittely, kivun tuottaminen tai sitominen olleet tuntemattomia varhaisille roomalaisille ja intialaisille - tuskinpa muillekaan aistillisuutta arvostaneille muinaiskulttuureille.

Toimittajat, sivistäkää itseänne!