Kartalla seksistä!

RFSU julkisti tiistaina (17.4.) seksuaalikasvatusvideon Kartalla seksistä. Se on suomennos 2010 julkaistusta Sex på kartan -videosta, joka on saanut Ruotsissa sekä opettajilta että nuorilta erinomaista palautetta.

Kartalla seksistä on suorapuheinen, selkeä ja positiivinen puolituntuinen animaatio seksuaalisuuden perusasiosta ja seksielämän aloittamisesta. Se käsittelee niin terveysasioita kuin seksitapoja ja nautintoakin. Erityistä siinä on se, että seksi esitellään hyvänä, iloisena ja monimuotoisena asiana ilman kieltoja tai toppuuttelua.

Elokuvan julkistustilaisuudessa puhunut Hans Olsson Sex på kartanin tuotantotiimistä totesi, että he halusivat tarkoituksella välttää perinteistä negatiivissävyistä terveysvalistusta ja valitsivat iloisen nautintoa ja seksuaalioikeuksia korostavan näkökulman.

Uusi näkökulma on todella tervetullut suomalaiseen seksuaalikasvatukseen. Perinteinen terveysvalistus näkee seksin ongelmien, uhkien ja vaikeuksien alueena. Elokuva puolestaan esittelee mahdollisuuksia, iloa, nautintoa ja osaamista. Lisäksi siinä otetaan hienosti huomioon ihmisten erilaisuus niin seksitavoissa kuin seksuaalisessa suuntautumisessakin.

Välittömästi käynnistynyt julkinen keskustelu on tavanomaista seksuaalikasvatuksen ympärillä vellovaa vähällä tiedolla ja ymmärryksellä käytävää nahistelua. Yllätyksellisempää on Vanhempainliiton tyly kielteinen kanta elokuvaa kohtaan. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttila syyttää RFSU:ta "pinnalliseksi kaupustelijaksi", joka koettaa edistää kaupallisia intressejään lasten ja nuorten kustannuksella. 

Kurttilalta lienee unohtunut, että liiketoiminnastaan huolimatta RFSU on maailman vanhin seksuaalikasvatusta edistävä asiantuntijajärjestö, josta moni maa on ottanut oppia seksuaalikasvatusta rakentaessaan.

Kenen etua Vanhenpainliitto oikein ajaa? Kannanoton perusteella vaikuttaa siltä, että liittoa kiinnostaa enemmän omien arvokäsitystensä pönkittäminen kuin lasten ja nuorten etu tai asiallinen keskustelu seksuaalikasvatuksesta. Liitto yrittää esiintyä kaikkien vanhempien äänitorvena, mutta onneksi aktiivien mielipide ei ole kaikkia vanhempia edustava.

Seksuaalikasvattajien keskuudessa niin Suomessa kuin maailmallakin on todettu, että suora, selkeä ja häpeilemätön materiaali ja keskustelutapa toimii seksuaaliasvatuksessa parhaiten. Tästä on esimerkkinä mm. Hollannin linja - varhain, paljon ja suoraan - sekä Britanniassa tehdyt uudet avaukset tällä rintamalla ja Yhdysvalloissa monet sikäläisen häveliäisyyden kriitikot katsovat Euroopan avaramielistä seksuaalikasvatusta kaihoten.

Myös julkistamistilaisuudessa kuullut 8-luokkalaiset nuoret kannattivat yksimielisesti ja auliisti elokuvan tapaa käsitellä seksuaalisuutta. Taitaa olla niin, että seuraava seksuaalikasvatuselokuva pitääkin suunnata umpimielisille vanhemmille...

***

Aihetta on käsitelty myös Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä, Uudessa Suomessa, Nelosella ja Rönsy-blogissa. Kotimaa 24 kiinnittää huomiota siihen, että elokuvan lesbotyttö on nimetty Anniksi. Liekö tämä vastaveto inhottavan Älä-alistu -kampanjan Annin näkemyksille homoseksuaalisuudesta?

Häpiä

Katsoin äskettäin ohjaaja Steve McQueenin elokuvan Shame. Se on harvinaisen hyvin tehty elokuva, joka kuvaa yksilön ongelmallista suhdetta seksiin. Lajityyppinhän liittyy tavallisesti joko moralisointi tai kieli poskessa, mutta tässä elokuvassa ei onneksi ollut kumpaakaan.

Shame sanoitetaan Hesarin arviossa seksiaddiktiota kuvaavaksi elokuvaksi. No, kuvaahan se sitäkin, mutta myös paljon muuta. Olisi yksinkertaistavaa lukea päähenkilönä olevan miehen ongelmat vain seksiriippuvuudesta johtuviksi. Keskeiseksi aiheeksi elokuvassa nouseekin päähenkilön sisko, joka häilyy sekoilun ja itsetuhon välillä. Ei ihme, jos hänen saapumisensa kuvioihin sekoittaa miehen herkän elämänrytmin.

Seksologin silmien läpi katsottuna elokuvassa on kiinnostavaa sen erinomainen kuvaus seksiriippuvuudesta. Seksin keskeisyys päähenkilön elämässä ei ole ongelma, eikä elokuva siitä ongelmaa tee. Kun kaikki on vielä kunnossa, näyttää elo aika stereotyyppiseltä sinkkumiehen elämältä.

Kun elämänrytmi horjahtaa paikoiltaan siskon yllätysvisiitin vuoksi, seksiriippuvuus nousee esille. Päähenkilöä koetteleva henkinen paine ja nurkissa majaileva sisko ajaa hänet kierteenomaiseen käytökseen, jossa hän pyrkii purkamaan painetta seksillä riskeistä ja haasteista piittaamatta. Tilanne purkautuu kun seksiä ja turpasaunaa sisältävä yö on päätöksessä.

Elokuva kuvaa riippuvuutta hyvin juuri siksi, että se ei pyri moralisoimaan päähenkilön seksielämää tai yksittäisiä valintoja. Esimerkiksi maksullista seksiä kuvataan elokuvassa neutraalisti tai jopa positiivisella tavalla. Ongelma sijaitsee päähenkilön korvien välissä. Hänen oma ahdistuksen ja tyydytyksen kehänsä tekee seksistä ongelman - siskon sekoiluakaan unohtamatta.

Häpeä elokuvan nimessä on mielenkiintoinen valinta, sillä päähenkilö on seksuaalisuudessaan varsin häpeämätön. Ehkä häpeä kuvastaakin enemmän suhdetta siskoon ja toimii laukaisevana voimana tapahtumille. Toisaalta taas voisi ajatella häpeän viittaavan seksuaalisuutta yleisesti piinaavaan tuhoisaan häpeämekanismiin, joka monissa meissä kasvatuksen sivutuotteena asustaa.

Nimi on oikeastaan hyvä myös siksi, että se vihjaa moralistiseen näkökulmaan. Nimen ja katsomiskokemuksen välille syntyy herkullinen jännite, kun oivaltaa, että häpeä ja sen puute ovat tapahtumissa mukana  monimutkaisina ja hienovaraisina vaikutussuhteina. Monitahoisuus tekee oikeutta aiheelle.

Elokuvan käsikirjoittajalla on vaihteeksi taustatiedot ja kohtuu hallussa, mikä on yllätys aiheen vaikeuden huomioiden. Täytyy myöntää, että elokuvan katsominen on paljon mukavampaa, kun ei tarvitse hävetä tekijöiden puolesta ja vajota yhä syvemmälle elokuvateatterin pornonpunaisiin istuimiin...

Pompoko ja kultaiset pallit!

Japanilaisen kulttuuriperinnön mutkaton suhde seksuaalisuuteen iskeytyi jälleen tajuntaani Rakkautta ja anarkiaa -elokuvafestareilla. Pompoko kertoo muotoaan muuttavien supikoirien kamppailusta ihmisten kaventaman elinympäristönsä puolesta. Kamppailussa tehokkaaksi aseeksi otetaan hulvattomalla tavalla myös kivekset!

Tanuki-olennot omaavat taikavoimia, joilla he voivat muuttaa muotoaan lähes minkälaiseksi tahansa. Suuret mestarit osaavat järisyttäviä voimia ja voivat muuttaa itsensä vaikkapa lohikäärmeiksi. Erityisen kiehtova taikavoima löytyy kuitenkin uros-tanukeilta, jotka kykenevät pullistamaan ja venyttämään kiveksensä valtaviin mittasuhteisiin. Tämän konstin käyttö huipentuu suuren mestarin lähtöön, jossa hän käyttää kiveksiään laivan purjeena.

Kivestaiat ovat aitoa japanilaista kansanperinnettä. Moiset temput löytyvät vanhoista tanuki-tarinoista ja piirroksista. On upeaa, että japanissa tarinoita kunnioitetaan siinä määrin, että piirroselokuvassakin kivekset saavat arvoisensa aseman! Länsimaisessa animaatioperinteessä, etenkin lapsille suunnatuissa elokuvissa yleensä kaikki viittaukset seksuaalisuuteen leikataan pois jopa tarinan kustannuksella. Niissä eläimillä tai muilla hahmoilla on vehkeet ainoastaan silloin, kun heitä potkaistaan jakoväliin.

Länsimaisen (kristillisperäisen) kulttuurin vakava seksuaaliongelma ilmenee myös siinä, miten suomalaisesta kansanperinteestä on siivottu pois vitun voimasta kertovat loitsut. Myös muu seksiaiheinen kansantieto on kätketty arkistojen hämäriin ja osa arkistomateriaalista on jopa aikoinaan hävitetty säädyllisyyden nimissä.

Sen sijaan Pompokossa supikoirien kivekset vilahtavat aina kun eläimen asennon puolesta kuuluukin. Ne kantavat kiveksiään ylpeinä ja nuijivat niillä metsäänsä uhkaavat viholliset kumoon. Milloin me saamme nähdä Rölli-elokuvan, jossa metsän olennot tekevät kyrvännostatustaikoja ja manaavat vitun väkeä avukseen?

Elokuvan suhtautuminen kiveksiin on kunnianosoitus miehiselle anatomialle. Siispä päätän tämän tekstin elokuvassa esitettyyn lauluun:

Tan Tan Tanuki no kintama wa,
Kaze mo nai no ni,
Bura bura

Tan-tan-tanukin kultaiset pallit
uljaasti heiluvat vain
vaikka tuule ei lain!