Cuties, humps ja turha kohina lasten ja nuorten seksuaalisen kasvun ympärillä

Netflix julkaisee 9. syyskuuta palvelussaan Cuties-elokuvan, joka käsittelee 11-vuotiaiden tyttöjen tanssiryhmää. Senegalilaistaustaisen ohjaajan elokuvaa (alkup. Mignonnes) on kuvailtu osuvaksi kuvaukseksi monikulttuurisen tyttöporukan kasvusta nykyiseen mediakylläiseen seksuaalikulttuuriin. Elokuva on saanut pääasiassa hyvän vastaanoton, ja se on palkittukin useampaan otteeseen (HS 23.8.).

Elokuvasta nousi somekohu, koska joukko amerikkalaisia kommentaattoreita tuomitsi sen kylmiltään "pedofilian normalisoimisena" ennen kuin oli edes nähnyt elokuvaa - tietysti. Kohua siivitti Netflixin julkaisema mainoskuva, jossa näytetään tytöt twerkkaamassa. Forbesin Scott Mendelson toteaa, että kohu luultavasti tekee elokuvasta paljon tunnetumman ja kiinnostavamman, mitä se olisi ollut ennen kohua, joten sikäli meuhkaajat tekevät sille vain markkinointipalveluksen.

Ehkä mainoskuva oli tarkoituksellinen kohutemppu, ken tietää, mutta joka tapauksessa se sai konservatiivikommentoijien pedofiiliset fantasiat valloilleen. Riehakkaimmillaan kommentointi on ollut salaliittoteoriapiireissä, joissa leffan Netflix-julkaisu on kytketty osaksi QAnon-sekoilua. Kyseisen salaliittoteorian kannattajien jutuissa pyörivät mm. pedofiilit, satanistit ja Hitler, ja tietysti tällainen elokuva on vain salaisen satanistiringin uusin yritys tehdä pedofiliasta yleisesti hyväksytty kiva juttu...

Nuorten tyttöjen seksuaalinen herääminen ja seksuaalisten voimavarojen kokeileminen ei ole uusi aihe elokuvissa. Indie-leffoissa se on ollut vakiokamaa jo pitkään. Esimerkiksi Rakkautta ja anarkiaa -filmifestivaalin ohjelmassa teemaa käsittelee joka vuosi useampi leffa. 

Cuties kuvaa hyvin tavallista vaihetta esiteinien seksuaalisessa kasvussa. Sen tuominen valkokankaalle suoraviivaisesti nostaa sen näkyviin myös niille, jotka haluaisivat ennemmin sulkea silmänsä maailmalta ja ihmisyydeltä ja hokea sokeina juma-laa-laa-laa-laa...

Kun työskentelin opettajana ala-asteella vuosia sitten, seurasin 11-vuotiaiden tyttöjen esitystä koulun tilaisuudessa. He esittivät tanssiesityksen The Black Eyed Peasin kappaleeseen My Humps piukoissa vaatteissa. Myös musiikkivideon koreografiaa oli kopioitu tanssiin. Salissa olevilla vanhemmilla ja opettajilla oli varsin jänskiä ilmeitä esityksen aikana. 

my hump my hump my hump x100
my lovely little lumps
check it out  

Johtuen ehkä suomalaisesta jäyhyydestä, esitys ei johtanut sen kummempiin protestetihin tai valituksiin. Se oli oikein hyvä asia, sillä tytöt eivät olisivat ansainneet mitään turhaa kitinää aikuisilta. He valitsivat itse biisin, harjoittelivat esityksen ja halusivat kokeilla, miten heidän tanssitaitonsa ja orastavat seksuaaliset voimavaransa kantavat sellaisen läpi. Ja tietenkään heillä ei ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mihin kaikkeen laulun sanat ja videon liikkeet ihan tarkalleen vihjaavat.

Vaikka esitystä (tai elokuvaa) olisikin vaivaannuttavaa tai kuumottavaa seurata, on aikuisten tehtävä ymmärtää, että lapset ja nuoret kokeilevat ja harjoittelevat aikuisten maailman ilmiöitä. Seksuaalisuus on täysin normaali osa tätä prosessia. Aikuiset voivat sensitiivisesti ohjata ja tukea tätä matkaa, mutta kielteinen puuttuminen lasten ja nuorten ilmaisuun olisi nujertavaa ja lannistavaa. Emme kaipaa enää yhtään seksuaalikielteisen ankeuttamisen haavoittamaa ihmistä tähän maailmaan.

Cuties-elokuvasta on kirjoitettu, että se käsittelisi esiteini-ikäisten tyttöjen kohtaamaa seksualisointia ja kovaa mediakulttuuria. Tämä on höpsö näkemys. Se, että seksuaalikulttuuri on muuttunut ja medioitunut parin viime vuosikymmenen aikana, ei oikeuta sen demonisoimista. Kaikki ei ole pahaa ja vaarallista, vaikka se ei olisikaan niin kuin kommentaattorien omassa nuoruudessa joskus vittu 40-luvulla...

Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja jo vauvasta alkaen. Heitä ei voi seksualisoida, koska he ovat sitä jo. Sen sijaan heidän seksuaalisuutensa heijastelee heitä ympäröivää todellista seksuaalikulttuuria, ja niin pitääkin olla. He oppivat nuoresta asti käsittelemään sitä ja pärjäämään siinä. 

Sen sijaan, että lasten ja nuorten seksuaalinen kasvu esitetään ongelmana tai vaaroja täynnä olevana ilmiönä, pitäisi keskittyä siihen, miten kasvua tuetaan myönteisesti, ja miten vahvistetaan hyviä tapoja kasvaa omaehtoiseksi seksuaaliseksi toimijaksi. Twerkkaaminen voi hyvin olla yksi osa kasvua. Aikuisten on osattava olla kasvun tukena, ei käpertyä omiin seksiangsteihinsa ja kaataa niitä lasten ja nuorten päälle.

Kaikki tämä kertoo vain siitä, että seksuaalikasvatusta tarvitaan kipeästi, eivätkä sitä tarvitse ainoastaan lapset ja nuoret.

Kun minuuttikin on liikaa?

Lasten ja nuorten ruutuaikaa koskeva keskustelu nojaa usein perustelemattomille huolille ja väärinymmärryksille siitä, mikä digitaalisten medioiden rooli nykyelämässä on. Keskustelu muistuttaa läheisesti nuorten pornon käytöstä esitettyjä huolia. Molemmissa tapauksissa liikutaan vahvasti pelkofantasioissa ja unohdetaan tutkia, mistä ilmiössä itse asiassa on kyse, ja mitä mieltä nuoret ovat siitä itse.

Median käyttöön, pelaamiseen ja pornoon liittyvillä huolilla on paljon yhteistä. Huolten keskiössä on sukupolvikokemusten yhteismitattomuus. Vaikka teknologiajuna menee eteenpäin nopeasti, kärsii keskustelu suurelta osin vauhdin illuusiosta. Vastaavaa huolipuhetta on esitetty vuosikymmen toisensa jälkeen kaikenlaisia nuorten kotkotuksia ja kulttuurin rappiota vastaan. Huolen käyttövoimana on laiskuus perehtyä huolta herättävään ilmiöön.


Pornon käyttöön liittyvät huolet rakentuvat suurelta osin yleisen pornokeskustelun pohjalle. Uskonnollis-konservatiivisen seksuaalikielteisyyden päälle nouseva diskurssi näkee pornon avoimen ja pidäkkeettömän seksuaalisuuden automaattisesti vihollisena. Vastaavasti seksipositiivinen liberalismi pitää avointa seksuaalista ilmaisua vain hyvänä asiana. Poterot ovat valmiit ja nuoret joutuvat harhailemaan näreikössä keskellä ideologista laukausten vaihtoa.

Tasokas mediatutkimus tähtää pornon tarkastelussa neutraaliuteen ja ideologisten kuoppien välttämiseen. Vaikka täydellinen neutraalius on ihanne, jota ei voi saavuttaa, on tärkeää muodostaa tutkimuskohteesta mahdollisimman laaja ja tarkka kokonaiskuva ilman arvottamista. Silloin on mahdollista ymmärtää, että porno osana ihmisen eroottista ilmaisua on valtava ilmiö, jonka vaikutukset kulttuuriimme ovat monimutkaisia, monisuuntaisia ja kehämäisiä.

Ihmisen seksuaalisen ilmaisun moninaisuus tuottaa mitä erilaisimpia pornon muunnelmia, jotka puolestaan vaikuttavat seksuaalikulttuuriin ja sitä kautta jälleen ihmisen seksuaaliseen ilmaisuun. Porno ei siis ole mikään digitaalisesta hämärästä noussut hirviö, joka turmelee ihmisen puhdasta, luonnollista seksuaalisuutta, vaan se on ihmisen seksuaalisuutta itseään!
Kun lähestymistavaksi otetaan pyrkimys neutraaliuteen, voidaan myös nuorten pornon käyttö nähdä tarkemmin ja kokonaisvaltaisemmin osana seksuaalikulttuuria. Silloin tärkeimpänä tietolähteenä ovat itse nuoret pornon käyttäjinä: heidän kokemuksensa, käsityksensä ja toimintansa. Silloin aikuisten huolten sijaan tärkeämmäksi kysymykseksi nouseekin se, mitä nuoret aikuisilta ja kasvattajilta kaipaavat.

Kokemukset seksuaali- ja mediakasvatuksesta viittaavat siihen, että pornon osalta tarvitaan suoraa puhetta ja rehellistä dialogia. Tarvitaan siis avointa keskustelua nuorten kanssa ilman häpeilyä tai peittelyä: pornoa ei pidä demonisoida, mutta myöskään mahdollisia pornon käytön haittoja ei saa lakaista maton alle. Suoruus helpottaa myös ongelmista puhumista. Jos pornosta on vaikea keskustella, tai jos kasvattaja tuomitsee jo pelkän ajatuksenkin pornon katsomisesta, ei ongelmiakaan ole mahdollista nostaa esille ilman häpeää.

Porno ei tule katoamaan seksuaalikulttuuristamme. Sen vastustaminen on ajanhukkaa. Sen sijaan energiaa kannattaa käyttää tasokkaan keskustelun ylläpitämiseen aiheesta. Nuoret ovat suuri pornon käyttäjäryhmä, ja he myös tuottavat enenevästi eroottista ilmaisua eri medioihin. Heidän jättämisensä ulos pornokeskustelusta on ehkä pahin virhe, minkä seksuaali- tai mediakasvattaja voi tehdä.

***

Tämä teksti on julkaistu myös Mediakasvatusseuran blogissa osana Ruutuaikaa-kampanjaa, jossa nostetaan keskusteluun lasten ja nuorten digimedioiden käyttöä koskevia aiheita.

Asuuko perheessäsi ääliövanhempi?

Vanhempainliiton umpimielinen kampanja nuorten alkoholinkäyttöä vastaan on tunkeutunut mieliimme väkivaltaisesti bussipysäkeiltä ja mainosplakaateista (samaan tapaan kuin porno ja alusvaatemainokset heidän mielestään tunkeutuvat kaikkialle).

Vaikka kampanjan taustalla on varmasti sinänsä kaunis ajatus, ovat kampanjan välittämät viestit aivan älytöntä roskaa. Ajatustyöskentely ei näytä kuuluvan kampanjan päänikkarien toimenkuvaan.

Kampanja hyökkää voimakkaasti sellaisia vanhempia vastaan, jotka ostavat ala-ikäisille lapsillensa alkoholia. He ovat muka viinatrokareita tai sinisilmäisiä typeryksiä. Syyttelevän ja aggressiivisen kampanjan tausta-ajatuksena on yltiölegalistinen näkemys, jonka mukaan jokainen alle 18-vuotias nuori on lapsi ja että näiden "lasten" alkoholinkäyttöön liittyy aina rikos, koska alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos.

Kampanjassa jopa sanotaan suoraan, että "Älä salli lapsesi alkoholinkäyttöä missään tilanteessa." Viinilasi juhlaillallisella... RIKOS! Kuohuviinin kilistely syntymäpäivillä... RIKOS! Saunaolut perheen kans RIKOS!

Yksisilmäisen lakiin tuijottamisen vuoksi Vanhempainliitto on kieltämästä vanhemmilta oikeuden kasvattaa lapsensa järkevään ja kohtuulliseen alkoholikulttuuriin. Sellaiseen kuuluu alkoholin käyttö järkevissä määrin yhteisesti hyväksytyissä tilanteissa. Ei ole mitään järkeä lähteä täysimittaiseen hyökkäykseen skumppalasillisia ja saunakaljoja vastaan.

Jos teinit päättävät juhlia perjantai-iltana kaljan kera, olisiko hyvä, että asiasta voisi puhua fiksusti omien vanhempien kanssa? Jos vanhemmat ovat tietoisia asioista ja jopa ostavat oluita, he tietävät täsmälleen, mitä heidän pilttinsä juovat, kenen kanssa ja missä. Vaihtoehtona on hankkia juomat spurgu-Penalta ja mennä salaa leikkipuistoon dokaamaan ja valehdella äipälle jotain sekavaa krapulapäissään. Tämä lienee Vanhempainliiton kannattama linja?

Täyskiellon vaatiminen ja sekä vanhempien että nuorten syyllistäminen tuottavat tilanteen, jossa Vanhempainliitto tunkee poliisia vanhemman paikalle. Samalla se tekee mahdottomaksi asiallisen keskusteluyhteyden syntymisen nuorten ja vanhempien välille. Nuoren kanssa neuvottelemisen ja keskustelemisen perusasioita on järkevät joustovarat ja nuoren vastuuttaminen. Poliisin roolin vaatiminen vanhemmalta tuottaa pelkkää jäykkäniskaista kouhottamista.

Vanhempainliiton linja on ollut yhtä idioottimainen ja jyrkkä myös seksuaaliasioissa. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilaa ahdisti RFSU:n taannoinen seksuaalikasvatusvideo, koska siinä puhuttiin suoraan seksistä ja seksuaalisuudesta. Erityisesti homoseksuaalisuuden luonteva käsittely oli konservatiivileirille vaikea paikka.
On varsin häiriintynyttä, että tällainen näköalaton konservatiivilinnake kuvittelee esiintyvänsä kaikkien vanhempien edunvalvojana. Tosiasiassa vanhempien määrä ja kirjo on valtava, joten Vanhempainliitto edustaa oikeasti vain aktiivitoimijoidensa näkemyksiä. Pelkkä ajatuskin vanhempien järjestöstä on naurettava. Yhtä lailla voisimme perustaa Ihmisliiton, joka yrittää väittää edustavansa kaikkia ihmisiä.

Pysäytä idioottivanhempi! Sano ei Vanhempainliiton roskalle!