Mitä meidän pitäisi oppia Silkkitien tapauksesta

Silkkitie oli darknetin merkittävin päihteiden ja dopingin kauppapaikka Suomessa ennen poliisin ratsiaa. Asiasta on ratsian jälkeen kirjoiteltu niin voitonriemuisesti, hämmästellen kuin kauhistellenkin. Jutuissa muistutellaan etusormi vipattaen huumeiden kataluudesta ja anonymiteetin harhasta.

Tärkein oppi Silkkitie-tapauksesta liittyy kuitenkin kauhistelun sijaan sen käyttäjäkuntaan. Valtaosa käyttäjistä oli poliisille tuntemattomia ihmisiä, nk. tavallisia kansalaisia. Tämä on tärkeä viesti, joka kertoo kieltolaille perustuvan huumepolitiikan epäonnistumisesta ja siitä, että stereotyyppinen kuva rappiolla olevista vaarallisista huumerikollisista on pitkälti roskaa (minkä toki kaikki alan tutkimusta ja keskustelua seuraavat jo tietävät).

Erilaisia päihteitä käytetään mitä erilaisimmista syistä: kivun ja stressin lievitykseen, tajunnan laajentamiseen, spirituaalisten kokemusten etsimiseen, rentoutumiseen ja hyvään fiilikseen, seurassa nautiskeluun ja niin edelleen. Dopingaineetkin ovat ongelma vain kilpaurheilun näkökulmasta; harrastajan pitäisi saada kehittää kehoaan haluamillaan keinoilla. Minkään näistä ei pitäisi olla rikollista.

Se, että tavallinen posse käyttää erilaisia kemikaaleja kehonsa, psyykensä ja olonsa muovaamiseen, ei ole eettisesti kiellettävää, eikä edes arveluttavaa. Suurin osa aineista ja menetelmistä olisi yhteiskunnallekin ihan ok, jos lääkäri olisi ne määrännyt. Jyrkkä jako laillisen ja laittoman käytön välillä on täysin keinotekoinen.

Silkkitien tapaus kertoo, että ihmiset ovat valmiita uhmaamaan typerää lainsäädäntöä omien yksilöllisten valintojensa ja tarpeidensa vuoksi. Tämä pitää lukea viestinä, joka tukee päihteitä koskevan lainsäädännön purkamista ja dekriminalisaatiota, ei minään keskenkasvuisena vahingonilona, jossa riemuitaan "pahojen huumerikollisten" narauttamisesta. Suurin osa kiinni jääneistä on tavallisia ihmisiä. He ovat näköalattoman ja kehnon päihdepolitiikan uhreja.

Huumekeskustelusta unohtuvat liberaalin oikeusvaltion lähtökohdat

Tarjosin Hesarille vieraskynäpalstalle tekstiä huumekeskustelusta. Eivät olleet kiinnostuneita, joten julkaisen tekstin täällä. Olen tutkinut liberaalia etiikkaa, oikeusfilosofiaa ja länsimaisen oikeusvaltion mallia eri tavoin jo 20 vuotta, enkä tämä aikana ole löytänyt tiukkoja, eettisesti ja oikeusfilosofisesti päteviä perusteita sille, että jotkut päihteet ovat ankarasti kiellettyjä ja toisia myydään avoimesti lähikaupassa.

Edustan yksilönvapautta korostavaa näkökulmaa tässäkin asiassa ja haluaisin nähdä oikeasti avoimen yhteiskunnan, jossa yksilö saa itse valita omat päihtensä ja ottaa myös vastuun niiden käytöstä - sulkematta pois vahvaa apua ja tukea niille, joille päihteistä tulee ongelma tavalla tai toisella. Yksilön vastuuta korostava lähestymistapa voi joidenkin maiden tapausten mukaan jopa lisätä vastuullista käyttöä ja vähentää ongelmia. Huumesota ja kieltolakiroska eivät toimi, on aika edetä johdonmukaisesti vapauden suuntaan poispäin holhousvaltiosta.

***

Maisemaa on mahdotonta nähdä koko komeudessaan, jos sitä katselee putken läpi. Huumeita koskeva yhteiskunnallinen keskustelu Suomessa on samanlaista: se junnaa rikoksen ympärillä hukaten yhteiskunnallisen perspektiivin. Vastaava kuvio nähtiin, kun tilaisuus laajalle alkoholipoliittiselle keskustelulle valui sormien välistä poliitikkojen vatuloidessa prosentin kymmenysten kanssa.

Kannabiksen käytön rangaistavuudesta keskusteleminen on näpertelyä tilanteessa, jossa kieltolaille perustuva huumepolitiikka on kansainvälisesti lopullisessa kriisissä. Huumesodan etulinjassa olleet maat ovat todenneet jo vuosia sitten sodan hävityksi ja sen oikeutuksen valheelliseksi. Uusia ratkaisumalleja etsitään kuumeisesti huumeiden käytön dekriminalisoinnista ja levittämisen laillistamisesta.

Poliittisten kysymysten keskellä on hyvä pysähtyä miettimään myös lainsäädännön tarkoitusta. Liberaalissa oikeusvaltiossa lainsäädännön tulisi olla eettisesti perusteltua ja koherenttia eli sisäisesti ristiriidatonta. Rikoslain tulee kieltää teot, jotka vahingoittavat toisia ihmisiä tai loukkaavat heidän perusoikeuksiaan. Lainsäädännön tehtävä ei ole puuttua siihen, millaista elämää kansalaisten tulisi elää, vaan elämäntavan ja arvojen valinta kuuluu jokaiselle yksilölle itselleen.

Huumelainsäädäntö ei täytä yllä olevia kriteereitä mitenkään. Se määrittelee osan päihteistä sallituiksi (esim. tupakka ja alkoholi) ja osan kielletyiksi (esim. kannabis ja lsd) ilman kelvollista evidenssiperustaa. Se vaikeuttaa aineiden saatavuutta, tutkimusta, tuotekehittelyä ja haittojen vähentämistä. Tästä johtuen myös huumeita koskeva keskustelu on rajoittunutta ja asiallisen tiedon saaminen on tarpeettoman hankalaa. Taustalla on kulttuurinen kaksinaismoralismi, jonka vuoksi perinteisesti suosittuja päihteitä tarkastellaan täysin eri kriteereillä kuin muita aineita.

Huumeet kieltävä laki puuttuu yksilön vapauteen ilman päteviä eettisiä perusteita. Se on moralistista lainsäädäntöä, jossa raittiin elämäntavan ihanne asetetaan yksilön päätösvaltaa korkeampaan asemaan. Toisin sanoen laki estää yksilöä tekemästä informoituja valintoja hänelle sopivista päihteistä ja niiden turvallisesta käytöstä. Pitäisi olla yksilön vallassa päättää, haluaako hän ottaa oluen vai polttaa jointin. Tällaiset päätökset eivät kuulu valtiolle.

Jotta jokin toiminta voitaisiin määritellä rikokseksi perustellulla ja oikeutetulla tavalla, on osoitettava, että siitä on vääjäämättömästi vahinkoa muille ihmisille. Huumeita on täysin mahdollista käyttää, levittää ja tuottaa ilman, että siitä on vahinkoa muille. Tästä yksinkertaisesta syystä niihin kohdistuvat kriminalisoinnit ovat perusteettomia ja moralistisia, kuten sadattuhannet Suomessa illanvietoissaan kannabissätkän polttaneet ihmiset tietävät. On absurdia väittää kaikkia rikollisiksi.

Kun huumelainsäädäntöä verrataan muille elämän osa-alueille, kuten uskonnonvapauteen tai ruokapolitiikkaan, niin vastaava laki tarkoittaisi käytännössä sitä, että vain yhden uskonnon harjoittaminen olisi sallittua, tai että kaupasta saisi ostaa vain salmiakkia, sillä kaikki muut karkit olisivat kiellettyjä. Kuulostaako mielivaltaiselta ja epäreilulta? Kuulostaa varmasti, koska juuri sellaista moralistinen lainsäädäntö on. Siksi sitä pidetään oikeusfilosofiassa yleisesti kelvottomana.

Taustalla on vanhanaikainen fantasia valtion koulimasta ihannekansalaisesta. Se soveltuu heikosti nykyaikaiseen ihmiskäsitykseen, jossa yksilö pyrkii itse tasapainottamaan hyvän elämän pyrkimyksensä ja velvollisuutensa kansalaisena. Hyvän elämän koko kirjoon sisältyvät kehon hallinnointi, psykotekniikat ja vapaa-aika, joiden yhteydessä käytetään vireyttä, mielialaa, tajunnantilaa ja rentoutumista sääteleviä aineita - osaa lääkärin määrääminä, osaa itselääkintänä ja osaa viihdekäytössä.

Grammojen ja prosenttien sijaan huumekeskustelun pitäisi suuntautua terävästi liberaalin oikeusvaltion ydinkysymyksiin. Tarvitsemme keskustelua yksilönvapaudesta, nykyaikaisesta ihmiskuvasta, eettisesti perustelluista rajoista sekä progressiivisesta ja oikeusfilosofisesti korkeatasoisesta lainsäädännöstä. Sadattuhannet eri huumeita kokeilleet ja käyttäneet suomalaiset eivät ole rikollisia - vanhentunut ja surkeasti perusteltu huumepolitiikka on.

Asuuko perheessäsi ääliövanhempi?

Vanhempainliiton umpimielinen kampanja nuorten alkoholinkäyttöä vastaan on tunkeutunut mieliimme väkivaltaisesti bussipysäkeiltä ja mainosplakaateista (samaan tapaan kuin porno ja alusvaatemainokset heidän mielestään tunkeutuvat kaikkialle).

Vaikka kampanjan taustalla on varmasti sinänsä kaunis ajatus, ovat kampanjan välittämät viestit aivan älytöntä roskaa. Ajatustyöskentely ei näytä kuuluvan kampanjan päänikkarien toimenkuvaan.

Kampanja hyökkää voimakkaasti sellaisia vanhempia vastaan, jotka ostavat ala-ikäisille lapsillensa alkoholia. He ovat muka viinatrokareita tai sinisilmäisiä typeryksiä. Syyttelevän ja aggressiivisen kampanjan tausta-ajatuksena on yltiölegalistinen näkemys, jonka mukaan jokainen alle 18-vuotias nuori on lapsi ja että näiden "lasten" alkoholinkäyttöön liittyy aina rikos, koska alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos.

Kampanjassa jopa sanotaan suoraan, että "Älä salli lapsesi alkoholinkäyttöä missään tilanteessa." Viinilasi juhlaillallisella... RIKOS! Kuohuviinin kilistely syntymäpäivillä... RIKOS! Saunaolut perheen kans RIKOS!

Yksisilmäisen lakiin tuijottamisen vuoksi Vanhempainliitto on kieltämästä vanhemmilta oikeuden kasvattaa lapsensa järkevään ja kohtuulliseen alkoholikulttuuriin. Sellaiseen kuuluu alkoholin käyttö järkevissä määrin yhteisesti hyväksytyissä tilanteissa. Ei ole mitään järkeä lähteä täysimittaiseen hyökkäykseen skumppalasillisia ja saunakaljoja vastaan.

Jos teinit päättävät juhlia perjantai-iltana kaljan kera, olisiko hyvä, että asiasta voisi puhua fiksusti omien vanhempien kanssa? Jos vanhemmat ovat tietoisia asioista ja jopa ostavat oluita, he tietävät täsmälleen, mitä heidän pilttinsä juovat, kenen kanssa ja missä. Vaihtoehtona on hankkia juomat spurgu-Penalta ja mennä salaa leikkipuistoon dokaamaan ja valehdella äipälle jotain sekavaa krapulapäissään. Tämä lienee Vanhempainliiton kannattama linja?

Täyskiellon vaatiminen ja sekä vanhempien että nuorten syyllistäminen tuottavat tilanteen, jossa Vanhempainliitto tunkee poliisia vanhemman paikalle. Samalla se tekee mahdottomaksi asiallisen keskusteluyhteyden syntymisen nuorten ja vanhempien välille. Nuoren kanssa neuvottelemisen ja keskustelemisen perusasioita on järkevät joustovarat ja nuoren vastuuttaminen. Poliisin roolin vaatiminen vanhemmalta tuottaa pelkkää jäykkäniskaista kouhottamista.

Vanhempainliiton linja on ollut yhtä idioottimainen ja jyrkkä myös seksuaaliasioissa. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilaa ahdisti RFSU:n taannoinen seksuaalikasvatusvideo, koska siinä puhuttiin suoraan seksistä ja seksuaalisuudesta. Erityisesti homoseksuaalisuuden luonteva käsittely oli konservatiivileirille vaikea paikka.
On varsin häiriintynyttä, että tällainen näköalaton konservatiivilinnake kuvittelee esiintyvänsä kaikkien vanhempien edunvalvojana. Tosiasiassa vanhempien määrä ja kirjo on valtava, joten Vanhempainliitto edustaa oikeasti vain aktiivitoimijoidensa näkemyksiä. Pelkkä ajatuskin vanhempien järjestöstä on naurettava. Yhtä lailla voisimme perustaa Ihmisliiton, joka yrittää väittää edustavansa kaikkia ihmisiä.

Pysäytä idioottivanhempi! Sano ei Vanhempainliiton roskalle!