Saako vieraissa käydä, jos kotona ei saa seksiä?

Hyvä kysymys! Kähvelsin otsikon Ilta-Sanomien jutusta, joka kertoo Osmo Kontulan ja Tarja Sandbergin uudesta kirjasta Halut jäissä? Kirjassa käsitellään naisten kokemaa seksuaalista haluttomuutta.

Alkuperäisessä otsikossa lupaillaan, että tutkija vastaa kysymykseen, mutta jutusta vastauksia ei löydy. Syy lienee siinä, että kysymys on eettinen, mutta sekä kirjan että sen kirjoittajien näkökulma on puolestaan seksologinen. Kun haluttomuutta käsitellään seksologisena ongelmana, kiinnostus on sen syissä, mekanismeissa ja mahdollisessa hoidossa. Eettinen näkökulma sen sijaan penkoo kysymystä, saako vieraissa käydä vai ei?

Kysymykseen ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta. Ensiksi pitää selvittää, millaiset ovat kulloisenkin tapauksen olosuhteet. Erilaisia olosuhteita vertailemalla on ehkä mahdollista hahmotella jonkinlaiset karkeat säännöt, joiden avulla ongelmaa voidaan lähestyä johdonmukaisesti tapaus tapaukselta.

Kysymyksen asetelma on sopimuseettinen. Se, onko vieraissa käyminen - siis seksi jonkin suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa - oikein, väärin tai neutraalia, riippuu täysin siitä, mitä suhteen osapuolet ovat sopineet. Jos kyseessä on avoin suhde tai selkeää sopimusta ei ole, koko kysymys on merkityksetön. Silloin seksi kolmannen osapuolen kanssa on eettisesti neutraali asia, eikä ole oikein mieltä käyttää "vieraissa käymisen" kaltaista latautunutta termistöä.

Perinteisissä parisuhteissa on tavallisesti voimassa jonkinlainen uskollisuuden vaatimus, joka rajoittaa kumppanin seksuaalisuuden toteuttamista vain suhteen sisälle. Jos suhteen toinen osapuoli on pidemmän aikaa haluton seksiin, rakentuu häijy pakkotilanne, jossa haluton osapuoli kieltäytyy seksistä, mutta kieltää samalla seksin etsimisen muualta. 

Seksi on useimmille meistä tärkeä osa intiimiä ihmissuhdetta. Se on arvokasta myös pelkkänä seksinä kumppanista riippumatta. Kumppanin haluttomuuden ja uskollisuuden vaatimuksen muodostama loukku on hyvin perustein monelle kohtuuton tilanne.

Jos tilanne vaikuttaisi olevan väliaikainen, lienee parempi yrittää ratkaista asia keskustelemalla tai neuvottelemalla. Esimerkiksi synnytyksen jälkeen tai pientä lasta hoitaessa seksi ei välttämättä ole päälimmäisenä vanhempien mielessä. Myös sairastuminen voi johtaa väliaikaiseen haluttomuuteen.

Tällaisessa tapauksessa olisi väärin rikkoa parisuhteen sopimusta oikopäätä. Jos sen sijaan tilanne jatkuu pitkään eikä neuvotteluratkaisua ole näkyvissä, voi uskollisuuden vaatimuksenkin katsoa rauenneeksi. Uskollisuuden vaatimus on perustaltaan vaatimus yksinoikeuteen toisen seksuaalisuutta kohtaan. Jos toisen seksuaalisuuteen ei kohdistu mitään mielenkiintoa, menettää uskollisuuden vaatimus perustelunsa. Pelkkää mielivaltaista vaatimusta ei kenenkään tarvitse kunnioittaa.

Suoraselkäisintä on tietysti puhua asiasta suoraan kumppanin kanssa. Jos muu ei auta, voi sanoa suoraan, että "en hyväksy tätä tilannetta enää". Eettisesti tarkasteltuna vieraissa käyminen ei ole enää sopimuksen rikkomista tai pettämistä, jos siitä kerrotaan avoimesti ja sopimus hylätään. Kumppani voi toki tehdä tällaisesta omat johtopäätöksensä ja lopettaa suhteen, jos hän niin haluaa.

Joskus on kuitenkin tarpeellista nähdä oman pikkumaisuuden ylitse ja pohtia sitä, onko suhteella jokin arvo, vaikka siinä ei olisi seksiä. Suhdetta voi hyvin pitää yllä kumppanuutena tai lasten kasvattamisen vuoksi ja seksin voi etsiä muualta. Tämä pätee yhtälailla sekä haluttomaan että halukkaaseen osapuoleen.

Kaikenlaiset valinnat omien ihmissuhteiden järjestämiseksi ovat mahdollisia ja hyväksyttäviä. Usein vain pidämme niitä mahdottomina sosiaalisten normien vuoksi.

Henkilökohtainen kantani uskollisuuden vaatimukseen on lähtökohtaisesti jyrkempi kuin yllä esitetyt ajatukset. Minusta uskollisuuden vaatimus on perusteetonta vallankäyttöä kumppania kohtaan ja sellaisena aina kohtuutonta. Jos toista rakastaa, ei pitäisi olla mitään tarvetta runnoa häntä - hänen seksuaalisuuttaan ja tunne-elämäänsä - omasta epävarmuudesta kumpuaviin raameihin. Tunteilla ja haluilla on kyky kohdistua useampiin ihmisiin kerrallaan.
 

Kuten aiemmin totesin, muunkinlaiset valinnat ovat täysin sallittuja ja useimmat suomalaiset päätyvät tekemään uskollisuuden vaatimuksia ja lupauksia ihmissuhteissaan. Joskus ne kuitenkin aiheuttavat enemmän päänsärkyä ja surua kuin niillä kuvitellaan ehkäistävän.

Korjaus: Silottelin tekstiä sukupuolineutraaliksi.

Pelkoa ja inhoa pariutumismarkkinoilla

Osuin lyhyen ajan sisään pariin nettideittailusta kertovaan blogitekstiin. Toinen on Henry Laasasen ja toinen itselleni ennestään tuntemattoman Armidan. Armidan teksti kommentoi Henryä mielestäni kiinnostavalla ja aihepiiriin nähden harvinaisen asiallisella tavalla.

Molemmat kirjoittajat tekevät hyviä huomioita deittailun kipupisteistä. Sen sijaan, että ongelmille tarvitsisi etsiä syypäitä, olen kiinnostunut niistä rakenteista, jotka tekevät deittailusta vaikeaa. Keskeisenä ongelmana tuntuu olevan kiusallinen ohipuhumisen kulttuuri seksin merkityksen suhteen.

Vallitsevan dilemman voisi muotoilla [disclaimer on] keskimääräisiä toimintatapoja kuvaavia heteroseksuaalisia stereotyyppejä hyödyntäen [disclaimer off] seuraavalla tavalla.

Vaikka sekä mies että nainen haluaisivat seksiä, kumpikaan ei voi ilmaista sitä avoimesti. Naisten parinvalintakulttuurissa suora seksistä puhuminen tai seksuaalisen halun ilmaiseminen miehen suunnalta toimii miltei täydellisenä nou nou -signaalina sekä tutkimusten että lukuisien todistusten mukaan (sukupuolesta riippumatta). 

Rautalangasta: Jos mies lähestyy seksi edellä, nainen antaa välittömästi pakit. Nainen puolestaan ei voi puhua seksistä suoraan, koska se olisi lutkamaista ja antaisi miehelle luvan puhua seksistä. Mikä tähän asetelmaan lienee syynä, on pidemmän pohdiskelun aihe, enkä tohdi mennä siihen tällä kertaa.

Naisten seksiaversio, portinvartijan rooli sekä miesten vonkapaine ja aloitevelvollisuus tuottavat tilanteen, jossa monet miehet ryhtyvät pelaamaan naisia miellyttääkseen fasadipeliä, jossa esitetään kiinnostavaa, flirttaillaan, leperrellään ja vongataan. Peli tuottaa joskus onnistumisia, mutta usein ainoastaan valehtelua, vääriä odotuksia ja pettymyksiä kaikille osapuolille. 

Rasittava vonkakulttuuri jatkuu niin pitkään kuin miehen aloitteenteon ja naisen päätöksenteon välinen dynamiikka säilyy yhtä hankalana kuin se nykyisin on. Fasadipelin suurin ongelma on se, että sen tuottamista vaikeuksista ja vääristymistä huolimatta, se on yhä miltei välttämätön osa sekä nettideittailua että kuppiloissa tehtäviä lähestymisiä. Ilman fasadia mies on joko liian tylsä tai liian suora saadakseen vastakaikua.

Naisia on turha arvostella siitä, että he etsivät kumppania, joka erottuu joukosta edukseen. Tottahan toki kiinnostavuus, jännittävyys jne. ovat tavoiteltavia asioita kumppanissa. Ongelmana on kuitenkin se, että toisen todellinen kiinnostavuus ei välttämättä paljastu lainkaan ilman syvällisempää tutustumista.

Kuppiloissa todellista kiinnostavuutta merkittävämmäksi nousee taito esittää kiinnostavaa. Internetissä puolestaan kirjoitustaito ja kärsivällisyys persoonallisten kirjeiden kirjoitteluun nousee vastaavaan rooliin.

Olen lopulta Henryn (ja Armidan) kanssa samalla linjalla siinä, että deittailuhässäkkä helpottuisi huomattavasti, jos naiset antaisivat jouhevammin mahdollisuuden erilaisille ihmisille, vaikka ensivaikutelma ei veisikään jalkoja alta. Tutustuminen kannattaa aina - jos ei muuten, niin ainakin oppimiskokemuksena siitä, millainen deittiseura ei sovi itselle.

Miesten ongelmina lienevät liika yrittäminen, esittäminen ja seksikeskeisyys. Vaikka kuinka olisikin "pähkinät sinisinä" puutteesta, voisi olla hedelmällisempää keskittyä etsimään omalla persoonallaan sellaista kumppania, joka oikeasti kiinnostaa. Massapostittaminen on hyvä esimerkki liiasta yrittämisestä. Ehkä lyhytkin, mutta rehellinen ja persoonallinen viesti olisi parempi toimintatapa. 

Onneksi yllä kuvailtuihin hankaluuksiin on myös toisinajattelijan ratkaisumalleja. Seksimyönteisen kulttuurin edistäminen ja lutkamaisuuden ylistäminen voivat viedä ajattelun ja toiminnan kokonaan uudenlaisille urille. Kun avointa seksipuhetta suositaan yleisesti, eikä tulkita joko pillun vonkaamiseksi tai luvan antamiseksi kähminnälle tms., voidaan päästä tilanteeseen, jossa paria etsivät voivat puhua haluistaan ja toiveistaan avoimesti. Nykyisin tällainen asennoituminen on yleistä vain melko pienten alakulttuurien keskuudessa. Toivotaan, että asenne yleistyy!