Suostumus on seksikästä!

Suostumus 2018 -kampanjan verkkosivut

Allekirjoitin vastikään kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan raiskausta koskevan lainsäädännön kehittämistä suostumusperustaiseksi. Aloitteen tarkoitus on selkiyttää lainsäädännön taustalla olevia periaatteita sekä laajentaa rikosnimikettä kattamaan myös tapaukset, joissa ei ole käytetty väkivaltaa tai rikoksen uhri ei ole pystynyt vastustelemaan. Samalla yhdistettäisiin yhden lainkohdan alle aiemmin hyväksikäytöksi katsotut rikokset.

Aloitteen perustelut ovat hyvät ja vankat. Seksuaalirikoslainsäädännöllä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jonka tärkein eettinen mittari on suostumus. Kriminalisointiteoreettisesta näkökulmasta aloitetta voi kannattaa ilman varauksia, koska se noudattaa selkeäpiirteisesti liberaalin oikeusfilosofian lähestymistapaa yksilön oikeuksiin.

Raiskauslainsäädännön historian vuoksi raiskauksia on käsitelty väkivaltarikoksina, jolloin myös tunnusmerkistössä on keskitytty enemmän väkivaltaan kuin itsemääräämisoikeuden pontevaan suojelemiseen. Menneisyyden painolasti on vaikuttanut lainsäädäntöön ja tuottanut kehnoa lainkäyttöä. Näkökulman muuttaminen mahdollistaa lainsäädännön korjaamisen koherentiksi ja liberaaliksi.

Tosiasiassa suostumus on toki nykyisessäkin laissa olennaisessa osassa. Laki on kuitenkin kirjoitettu kapeasti väkivaltanäkökulmasta, jolloin väkivallattomat pakottamistilanteet voivat jäädä lain kirjaimen ulkopuolelle. Nykyisen lainsäädännön valossa moni sellainen tapaus tuomitaan kuitenkin hyväksikäyttönä, joten tekijä pääsee aniharvoin vapaalle jalalle laintulkinnan ongelmien vuoksi. Uusi ehdotettu laki kuitenkin yhtenäistäisi laintulkintaa ja mahdollistaisi tekojen vakavuuden arvioinnin johdonmukaisemmin, koska tekojen vakavuutta voitaisiin arvioida ennemmin yhden nimikkeen alla kuin nimikkeiden välillä.

Suostumusperustaisen lainsäädännön kohdalla on esitetty huolia kaikenlaisista asioista. Niistä köykäisimmät liittyvät ihmisten haluttomuuteen ymmärtää lakimuutoksen perusteita. Jotkut vääräleukailevat, että pitääkö sitten sopia jatkossa lomakkeella seksistä tai miten sitä enää uskaltaa ketään lähestyä. Voin taata, että mikäli kansalaisaloite menee läpi, lähestyminen ei ole tulevaisuudessa sen vaikeampaa kuin nytkään. Se on ehkä jopa helpompaa, jos vaan ottaa vakavasti aloitteen taustalla olevan ajatuksen paremmasta kommunikaatiosta ja neuvottelusta.

Vakavammat huolet ovat liittyneet näyttöongelmiin. Juristit ovat olleet niin Suomessa kuin Ruotsissakin huolissaan siitä, että sana sanaa vastaan -tapaukset lisääntyvät ja hankaloituvat. Periaatteessa uusi lainsäädäntö ei muuta mitenkään todistustaakkaa, mutta kieltämättä se vaara on olemassa, että todistelussa aletaan enenevässä määrin kasata vastuuta tarinankerronnalle konkreettisen evidenssin sijaan. Se voi hapertaa syyttömyysolettamaa ja edellyttää syytetyltä syyttömyyden todistelua painavammin kuin ennen.

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole suostumuslähestymistavan ongelmia, vaan lainkäytön ja oikeudenkäyntien menettelytapojen käytännön ongelmia. Niiden ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan huolellisuutta lain valmistelutyössä sekä koulutusta seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa ja käsittelyssä koko rikostutkinta- ja oikeusprosessissa.

Kulttuurisesta näkökulmasta lakiuudistus olisi hyvin tervetullut. Seksuaalikulttuuri voi vain parantua sillä, että ihmisiä patistetaan neuvottelemaan ja etsimään selkeää yhteisymmärrystä seksuaalisissa tilanteissa. Asennemuutos ei ole tärkeä pelkästään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisen näkökulmasta, vaan myös siksi, että se mahdollistaa parempia seksuaalisia kohtaamisia. Suostumus on seksikästä ja neuvottelu on jo osa seksiä.

Haluaisin leikkiä kanssasi! Mitä sinä haluaisit tehdä kanssani?

Tällaiset kysymykset mahdollistavat uudenlaisen suoran flirttailun kulttuurin, joka ei entisen tapaan nojaa mielikuville, stereotyypeille, esittämiselle tai sokealle normien seuraamiselle. On ziljoona kertaa parempaa, että seksuaalisista haluista ja toiveista puhutaan suorempaan, eikä neuvottelua sivuuteta leffoista tuttujen romanttisten typeryyksien vuoksi. Toisten ihmisten kohtaaminen oikeasti on paljon rehellisempää ja kuumempaa.

Allekirjoita Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi -kansalaisaloite täällä!

Olen kyllästynyt miesvihaan

Olen seurannut feministisiä medioita, some-tilejä ja blogeja aktiivisesti jo vähän päälle vuosikymmenen verran. Niissä on ollut aina mukana pikkuruinen siivu maailmalle vihamielistä raivoaktivismia, joka keskittyy lähinnä sivaltelemaan maailmaa, patriarkaattia ja miehiä vastaan erottelematta mitenkään tarkasti vihan kohteita. Tämä siivu on kuitenkin yleensä ollut niin pieni, että se ei ole merkinnyt paljoakaan feministisen ajattelun ja aktivismin yleislinjassa. Ylivoimaisesti suurin osa kaikesta sisällöstä on ollut järkevää ja perusteltua, vaikka olisinkin ollut siitä joskus eri mieltä.

Sosiaalisen median kaikukammio ja muutama iso keskustelu (erityisesti #metoo ja incel) ovat viimeisen vuoden aikana tuoneet silmieni eteen runsaasti erittelemätöntä ja analysoimatonta miesvihaa. Se on kyllästyttävää ja ankeaa, etenkin kun samaan aikaan osa feministeistä toistelee, että liikkeessä ei ole miesvihaa. Vastaavasti osa vihaisista miesliikkeen edustajista heijastaa täsmälleen samanlaista retoriikkaa takaisinpäin osat käännettynä. Vihan ja paskapuheen kokonaismäärä on seuraamissani keskusteluissa paisunut vuoriston kokoiseksi.

Yhteiskunnallisissa kysymyksissä misevihamieliset one-linerit, twitter-naljailut, ilkeä meemit tai sokeat syytökset eivät johda mihinkään hyvään. Ne eivät tuota lisää ymmärrystä, ne eivät vakuuta miehiä toimimaan paremmin, ne eivät toimi analyyseina ongelmista, eivätkä ne paranna keskustelun tasoa, vaan päinvastoin kaikissa kohdissa.

Ne toimivat ainoastaan yksilön epävakaan tunne-elämän purkautumiskanavana tai trollauksena, mutta samalla tuottavat ympäristöä, jossa kaikki pikku paskiaiset huutavat kuorossa omaa vihaansa ja ahdistustaan. Oma reaktioni viha- ja paskapuheen määrään on lähinnä pettymys ja kova halu sulkea feministinen keskusteluympäristö ulos somekuplastani.

Feminismin kohdalla pettymys on valtava siksi, että olen koko aikuisikäni sitoutunut seksipositiivisen liberaalifeminismin tavoitteisiin ja pidän sitä yhtenä ideologisena kotipesänäni. Järkevienkin, ennen neutraalien toimijoiden valuminen viha- ja paskapuheen pariin on masentavaa. Kurjia esimerkkejä tästä löytyy esimerkiksi Ylen, Helsingin sanomien ja NYT:n jutuista, joissa käsitellään yhteiskunnallisia teemoja, mutta esimerkiksi parisuhteen henkistä väkivaltaa käsitellessä muka neutraalisti, esitetäänkin ainoastaan naiset uhreina ja miehet tekijöinä, vaikka tilastollisesti ilmiön kuva on aivan toisenlainen.

Ja tämä ei ole yksittäistapaus. Miesvihamieliset ja vinoutuneet jutut ovat ns. liberaalimedian arkea. Nyt tietysti moni älähtää, että eihän miesten tekemästä väkivallasta puhuminen ole miesvihaa. Ei olisikaan, mutta asian paketoiminen yleistävään asuun on. Jos yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ilmiöistä puhutaan sukupuolinäkökulmasta vinoutuneesti, on kyse rakenteellisesta seksismistä oli sen kohteena sitten mikä tahansa sukupuoli.

Miehiä kohdellaan monissa näkemyksissä ainoastaan ongelmana. Miesten tappamisesta heitetään läppää feministisiksi nimittäytyvillä twitter- ja tumblr-tileillä. Miesten seksuaalisuus esitetään hyvin ongelmakeskeisenä. Miehiä ei pidetä seksuaalisuutensa puolesta juurikaan haluttavina tai ihailtavina (elleivät he ole nuoria julkkismiljonäärejä). Miesten kohtaamia rakenteellisia ongelmia vähätellään. Samaa paskaa, mitä naiset ovat kohdanneet vuosikymmenien ajan.

Tässä on kyse rakenteellisesta miesvihasta aivan samaan tapaan kuin siinä, miksi naiset päätyvät yritysjohtoon miehiä huomattavasti harvemmin. Yhteiskunnan rakenteet ja odotukset eivät ohjaa eikä kannusta naisia tasapuolisesti tietyille urille, eikä naiset osaa sinne itse hakeutua. Taustalla ovat kasvatustekijät ja minäkuvaan liittyvät tekijät. Samalla sapluunalla miehelle tarjoillaan nyt monelta suunnalta iljetyksen, vaanijan, roiston, riistäjän ja sortajan osaa, mutta kulttuurin roolia asetelman rakentajana ei osata havainnoida eikä käsitellä juuri lainkaan.

Kulttuuri on kaikkien luomaa ja ylläpitämää, ei vain miesten. Kun normatiivisuutta, kulttuurin välittämistä ja kasvatusta tarkastelee, on tärkeää huomioida kasvatuksen olevan sekä kodeissa että virallisissa instituutiossa vahvasti naisten käsissä. Myös sosiaalipolitiikassa naisilla on valtava rooli. Tämä ei tietenkään tee ongelmista naisten syytä, mutta pakottaa huomiomaan sen, että yhteiskunnalliset, rakenteelliset kysymykset eivät ole yksikantaan vain jonkun sukupuolen syytä, vaan yhteisiä ongelmia, jotka vaativat yhteisiä ratkaisuja.

Toisilleen huutavat aktivistit, salakavalasti vihamielisiä näkemyksiä levittävät toimittajat ja asiantuntijat, sekä kaikukammion mielipidevaikuttajat tuottavat nyt lähinnä asetelmia, jotka johtavat kohti yhä syvenevää sukupuolikonfliktia. Sen sijaan pitäisi pyrkiä laajempaan ymmärrykseen ja ongelmien analysoimiseen. Sääli, että rakenteiden tarkastelussa aiemmin kunnostautunut feminismi on nyt populistisilta sävyiltään ennemmin rakennesokeaa ja poteroitunutta.

Yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyssä on tärkämpää ajattelun integriteetti kuin volyymi.

Sadomasokistien alakulttuuri tarvitsee #metoo-herätystä

Julkisessa keskustelussa sadomasokismista tai BDSM:sta muistutetaan usein kuinka se on suostumukseen perustuvaa. Lisäksi maallikkoja valistetaan siitä, miten sadomasokistiset leikit pohjautuvat SSC-sääntöihin eli pyrkivät olemaan turvallisia (Safe), järkeviä (Sane) ja suostumuksellisia (Consensual).

Usein näin toki onkin, mutta nämä fraasit eivät valitettavasti ole koko totuus sm-alakulttuurista. Häiriköinti ja jopa seksuaalinen väkivalta ovat tunnettuja ilmiöitä myös pervojen keskuudessa, ja niistä vaietaan ja kierrellään aivan samalla tavalla kuin muuallakin.

Erityisen kurjaa sm-piireissä tapahtuvissa rajojen ylityksissä on se, että alakulttuurin kuuluvien ihmisten pitäisi olla hyvin perillä rajoista sopimisesta ja niiden kunnioittamisesta. Näin ei kuitenkaan aina ole. Joissakin tapauksissa sadomasokismiin kuuluvat valta-asetelmat ja turvallisuusperiaatteet kääntyvätkin hyväksikäyttäjän käsissä aseiksi. Esimerkiksi luottamuksesta ja yksityisyydestä tulee välineitä, joilla vaiennetaan hyväksikäytön kohteeksi joutunut henkilö.

Sadomasokistien keskustelupalstoilla, kuten BDSM-baarissa, FetLife:ssa ja Jodelissa, on kuvailtu lukuisia tilanteita, joissa luottamusta on käytetty väärin ja rajat on ylitetty leikin varjolla. Osa tapauksista on ollut niin karuja, että rikoksen rajat ovat ylittyneet kirkkaasti. Niistä ei ole kuitenkaan juuri koskaan tehty ilmoitusta tai puhuttu avoimesti, koska tekijä on ollut tunnettu mies sm-ympyröissä, tai tilannetta on pidetty vain väärinkäsityksenä tai lipsahduksena. Vain pari tapausta on johtanut asianmukaiseen käsittelyyn ja tuomioon.

Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että alistuvalle osapuolelle ahdistava tai jopa traumatisoiva kokemus sivuutetaan kevyesti. Enkä nyt puhu parista turhan kovasta lyönnistä tai vähän raisuksi karanneesta leikistä, vaan siitä, että sm-session varjolla ylitetään selvästi jo sovitut rajat tai tehdään jotakin, josta ei ole lainkaan sovittu. Keskusteluissa esiin nousseita tilanteita ovat olleet esimerkiksi:

1. puolitutun henkilön kouriminen “leikillisesti”, vaikka lupaa ei ole,
2. piiskaaminen rinnoille, vaikka vain käsivarsista sovittiin,
3. kovan kivun tuottaminen yhtäkkiä, vaikka tilanteessa on aiemmin ollut vain pientä kiusoittelua,
4. kullilla ahdisteleminen ilman lupaa, kun toinen on ollut sidottuna,
5. yllättävä anaaliseksi kysymättä siitä erikseen, ja
6. seksin tai muun toiminnan jatkaminen turvasanan sanomisen jälkeen.

Kaikki nämä ylittävät lainsäädännössä määritellyt rajat joko seksuaalisen ahdistelun tai pahoinpitelyn nimikkeillä. Viimeisimmät kaksi tapausta ovat raiskauksia. Silti tällaisia tilanteita siedetään “ylilyönteinä” tai “lipsahduksina”, koska sm-traditiossa vallitsee yhä puutteellinen suostumus- ja kommunikaatiokulttuuri.

Sm-sessiot nähdään draamaleikkinä, jota ei ole sopivaa turhaan keskeyttää. Erityisesti alistuvat henkilöt kokevat usein vaikeaksi vetää rajaa silloin, kun sessio on jo käynnissä. Rajojen vetämistä vaikeuttavat olettamukset dominoivan ja alistuvan henkilön välisestä dynamiikasta, ihanteet täydellisestä alistumisesta, esiintymispaineet esimerkiksi bileissä tai kimppasessioissa sekä vallankäytön vuotaminen muihinkin tilanteisiin kuin sovittuihin sessioihin. On tyypillistä, että alistuvilta henkilöiltä odotetaan nöyryyttä ja säyseyttä, jolloin rajojen asettamisesta voi saada hankalan tyypin maineen. Rajoja asettavien henkilöiden koko seksuaalinen identiteetti saatetaan kyseenalaistaa, koska jotkut odottavat heiltä alistumista lähes mihin tahansa.

Onkin nurinkurista, että suostumusta, neuvotteluja ja turvasignaaleja vähätellään toistuvasti erilaisin tavoin, vaikka juuri ne edustavat valistunutta sm-harrastusta ja erottavat toiminnan eettisesti pahoinpitelystä. Ongelmien taustasyinä ovat ihanteet valtarooleista, jotka ovat erittäin syviä, lähes totaalisia, sekä saumattoman immersion tavoittelu. Lisäksi dominoivien henkilöiden huonot tavat, välinpitämättömät asenteet tai jopa turvasignaalien vähättely saatetaan nähdä eräänlaisina lajityyppiin kuuluvina hyveinä, koska kova, karski ja rouhea mies edustaa usein toivottua roolia sm-sessiossa. Tällainen rooli vuotaa joskus myös yhdessä sovitun toiminnan ulkopuolelle, ja tuottaa ei-toivottavaa käytöstä, vaikka niin ei saisi käydä.

Toisena ongelmana on sub-space, joka tarkoittaa alistuvan osapuolen muuntunutta tajunnantilaa. Sub-spacessa alistumisesta tulee syvällinen ja omistautunut kokemus, jossa oma käytös muuttuu kokonaisvaltaisesti alistuvaksi. Tilassa on vaikea tehdä päätöksiä, eikä siitä pääse helposti tai nopeasti omin avuin pois. Moni tämän kokenut on kertonut, että esimerkiksi turvasanan käyttö on käytännössä mahdotonta, kun on päätynyt tilaan.

Syvälle menevissä valta-asetelmissa dominoivan henkilön tehtävänä on huolehtia suostumuksen varmistamisesta ja alistuvan henkilön hyvinvoinnista. Jos suostumuksesta tai rajoista on epäilyksiä, on eettisesti täysin selvää, että silloin rajoille ei mennä kolkuttelemaan, vaan suostumus selvitetään ennen sitä tai leikki keskeytetään. Toki myös alistuvalla osapuolella on velvollisuutensa huolehtia session turvallisuudesta ja omasta toimintakyvystään, mutta eettisesti aktiivisella toimijalla on suurempi vastuu.

Alakulttuurin sisältä kantautuu tarinoita myös väärinkäytöksistä sessioiden ulkopuolella. Niissä on valokuvilla ja henkilötiedoilla kiristämistä, tietojen luvatonta levittämistä, perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja valtadynamiikan väärinkäyttöä, esimerkiksi seksikumppanien nöyryyttämistä, mitätöintiä tai heidän tahtonsa vähättelyä. Kaikki nämä ovat eettisiä rikkomuksia ja osa myös rikoksia.

Toimintakulttuurista pitää keskustella avoimesti ja kriittisesti, jotta perseily saadaan loppumaan. Vaikenemisen ja väistelyn pitää päättyä, ja harmaita alueita ylläpitävät hyväksikäyttäjät pitää saada vastuuseen teoistaan. Moni sm-piirien konkari tietää useita henkilöitä, jotka ovat mustalla listalla tai tiedettyjä hyväksikäyttäjiä. He saavat kuitenkin melko rauhassa jatkaa touhujaan, koska heitä ei ole ilmiannettu poliisille, eikä heidän toimintaansa käsitellä kuin juorujen tasolla. Uudet tulokkaat tai juoruista piittaamattomat saattavat yhä päätyä heidän uhreikseen.

#metoo on lahja myös sm-alakulttuurille, jos kulttuurin sisältä löytyy uskallusta nostaa mirri pöydälle ja sanoa “ei käy” perseilijöille. Vallitsevan toimintakulttuurin kyseenalaistaminen ei tarkoita sitä, että sm-leikeissä olisi mitään vikaa. Kovakin kuritus, alistaminen tai rajummat edge-leikit ovat eettisesti täysin hyväksyttäviä, kunhan ne ovat selkeästi suostumuksellisia ja informoituja.

Sm-alakulttuurit ovat tällä hetkellä murroksessa ja osittain hajoamassa, sillä vanha nahka ja piiska -estetiikka ja sen mukana tulevat asenteet eivät enää toimi nuoremmalle pervosukupolvelle. Nuorempien pervojen maailma on yksilöllisempi, keskustelevampi ja queerimpi, eikä se edellytä vihkiytymistä vanhanaikaisiin stereotyyppeihin ja käytäntöihin, mikä on erittäin hyvä asia. Tulevaisuuden sm-kulttuurin on oltava parempi suostumuksesta neuvottelemisessa ja sen kunnioittamisessa, läpinäkyvämpi ongelmien suhteen ja sitouduttava intohimoisesti turvallisemman tilan periaatteisiin.

Jos pervoyhteisö haluaa päivittää käytäntönsä nykyaikaan, sen on pohdittava uudelleen toimintatapojaan. Hyväksikäytön ja ahdistelun olemassaolo ei ole tietenkään sm-piirien vika, sillä ongelmia on kaikkialla, mutta viaksi kyllä lasketaan se, jos ongelmia ei haluta nähdä eikä korjata. Yhdenkään uuden tulokkaan ei pidä joutua hyväksikäyttäjien traumatisoimaksi, eikä yhdenkään queerin pidä joutua miettimään, onko hänelle paikkaa pervojen keskuudessa.

Ina sydän porno 6 - Porno on heijastumaa meistä

Huonoin juttu Ina sydän porno -ohjelmassa on se, että se päättyy. Kuudes ja viimeinen jakso huipentuu Suomen pornoskeneen. Samalla se myös alleviivaa pointtia, että porno ja seksuaalikulttuuri eivät ole toisistaan irrallisia asioita. Porno ei ole mikään outo saareke muun maailman keskellä, vaan porno linkittyy saumattomasti avarakatseisiin ja seksimyönteisiin elämäntapoihin. Inan loppukaneetti, "porno on heijastumaa meistä ja meitä ympäröivästä maailmasta", kiteyttää hyvin ajatuksen.

Jakso lipuu pornosta kohti seksipositiivista kulttuuria ylipäätään, mistä on ollut paljon etiäisiä aiemmissakin jaksoissa. Tässä jaksossa trendi nousee hyvin selkeästi esiin ja useat haastateltavat ovatkin monella tavalla pornon, avoimen seksuaalikulttuurin, aktivismin ja hyvinvointikysymysten intersektiossa. Satu Söderström on tästä oikein hyvä esimerkki, koska hän työskentelee samanaikaisesti niin pornon, kehollisuuden kuin hyvinvoinninkin kentillä. Satu yhdistää upealla tavalla pornokokemuksensa tuottamaa eroottista pääomaa ja seksologista kehotyöskentelyä sen välittämiseksi muillekin.

Suomalainen seksuaalikulttuuri on oiva esimerkki ilmiöiden sekoittuneisuudesta, koska Suomessa seksiasenteet ovat maailman vapautuneimmasta päästä. Ei ole ihme, että Suomi on myös amatööripornon suurvalta. Aseman saavuttamiseksi tarvitaan sosiaalinen ympäristö, jossa netissä paljastelu ei oikeastaan herätä enää mitään valtavia moralistisia kuohuja, ja korkea älypuhelin per capita -määrä.

Toki Suomessakin konservatiivisuutta on. Vallanpitäjien keskuudessa ja kunnollisuuden kulisseja rakentavissa sosiaalisissa ympyröissä aktiivinen seksuaalinen toimijuus nähdään yhä skandaalina ja ongelmana. Sen verran kristinuskon vahingoittamia suomalaisetkin yhä ovat. Puritanismin ote on kuitenkin monella tavalla myös kirvonnut, sillä itseellinen ja itsevarma toimija voi ilman merkittäviä seuraamuksia tehdä kotipornoa miten lystää.

Itsestään alastonkuvia ottava ja jakava Johanna kertoo, että amatööriporno on hänelle elämäntapa, joka on parantanut hänen itsevarmuuttaan ja tuonut uusia, samanhenkisiä ystäviä. Julkisessa keskustelussa elätelty pornomörkö osoittautuukin aika anteliaaksi kaveriksi. Samaa heijastelevat Inan kommentit siitä, miten paljon voimme oppia ihmisiltä, jotka ovat kukin omilla tavoillaan haastaneet ummehtuneen seksuaalimoralismin ja irrouttautuneet sen aiheuttamasta painolastista.

Kaikista ongelmistaan huolimatta Suomi on yhä maailman vapaamielisimpiä maita. Sen taustalla vaikuttaa erityisesti suomalaisten voimakas individualismi. Vaikka naapurin arvomaailmaa ei jaettaisikaan, Suomessa kunnioitetaan varsin pitkälle jokaisen oikeutta elää sellaista elämää kuin he itse haluavat. Individualismin ja avoimen seksuaalikulttuurin suhteen Helsinki asettuu jonkinlaiseksi pikkusisarukseksi Berliinin, Amsterdamin ja San Franciscon kaltaisten edelläkävijöiden rinnalle. Ja se on aika mahtava saavutus, kun vertaa näiden kaupunkien kokoa ja kansainvälisyyttä Helsinkiin.

Jonkinlaisena yhdistävänä teemana jaksossa voisi nähdä seksuaalisuuden myönteisen voiman. Kaiken suomalaisen kotikutoisuuden ja touhuamisen keskellä johtotähtenä on se potentiaali, jota seksuaalisuus voi kaikille tarjota. Ja oikeastaan tässä piilee myös tausta tietylle kotikutoisuudelle; suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu erityisen vahvasti markkinointihenkisyys, vaan ennemmin kohtuullisuus, jolloin brändäämisen ta tuotteistamisen sijaan erilaiset oivallukset ja osaamiset annetaan toisten tarjolle varsin matalalla kynnyksellä. Tasa-arvoinen ja hierarkioissaan litteä yhteiskuntamme ei tuota kimmeltävää kaupallista materiaalia, mutta sitäkin enemmän omaehtoisesti tehtyä kotipokea.

***

Koko ohjelmasarjaa sopii kiittää siitä, että se on nostanut esille hyvin erilaisia ihmisiä ja kokemuksia pornosta sekä seksipositiivisista elämäntavoista maailman eri kolkilta. Kohtaamisten viesti on hyvin selvä: avoin suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen parantaa sekä yksilön että yhteisön hyvinvointia melkoisesti. Ihmisyys kukoistaa monin tavoin silloin kun sallimme toistemme kukoistaa seksuaalisesti - ja porno, seksuaalinen ilmaisu kaikissa sen muodoissaan on iso osa ihmisen seksuaalisuuden kokonaiskuvaa.

Ina sydän porno 5 - Etelä-Afrikka meni tunteisiin

Johannesburgissa kuvattu jakso oli hypnoottisen kaunis. Vaikka jaksossa käsiteltiin aika raskaita ja vaikeita aiheita johtuen apartheidin kaikkialla näkyvistä traumaattisista jäljistä, jäi kokonaiskuvasta päällimmäiseksi hieno tunnelma, kauniit ihmiset sekä hurja optimismi paremmasta tulevaisuudesta.

Kaikki jaksossa esiintyneet henkilöt näkivät pornon, avoimen ja posiitiivisen eroottisuuden sekä seksistä puhumisen keinoina traumojen parantamiseen ja uuden rakentamiseen. Vaikka tilanne Etelä-Afrikassa on yhä kurja monilla eri mittareilla niin ihonväriin liittyvissä kysymyksissä, tasa-arvossa kuin seksuaaliterveydessäkin, voivat ohjelmassa esiintyneiden henkilöiden kaltaiset pioneerit ja valistusajattelijat viedä kulttuuria aimo harppauksin eteenpäin.

Päässäni jäi kaikumaan performanssitaiteilija Kieron Jinan näkemykset seksuaalikulttuurin ongelmista valkoisen patriarkaatin ja kolonialismin syynä. Pienen hetken pyörittelin vastarintaisia ajatuksia, josko kaikki ongelmat nyt kuitenkaan voidaan laittaa valkoisten kontolle, mutta käännyin nopeasti komppaamaan Jinaa siinä, että kolonialistinen menneisyys ei koskaan antanut mahdollisuutta paikallisen seksuaalikulttuurin kehittymiselle ilman kokonaisten sukupolvien traumatisoitumista, sortoa ja vihaa. Se on ihan helvetin perseestä ja väärin.

Emme saa koskaan tietää, millaiseksi etelä-afrikkalainen seksuaalikulttuuri olisi kehittynyt ilman valkoista, kristillistä kolonialismia. Nykyisin jokainen seksuaalikulttuurin aktivisti joutuu väistämättä peilaamaan omaa seksuaalisuuttaan ja toimintaansa menneisyyteen ja sen kaikuihin nykyhetkessä. Esimerkiksi upea seksibloggari Tshegofatso Senne totesi, että bdsm-seksiä pidetään yhä moraalittomana valkoisten juttuna, vaikka erilaiset seksuaaliset halut eivät tosiasiassa ihonväriä katsokaan. Hänen avoin puheensa kinky-jutuista tuomitaan oudosti sekä valkoisten että mustien suunnalta jonkinlaisena epärotuisena vääränlaisuutena.

Apartheid vaikuttaa yhä voimallisesti seksuaalisuhteisiin ja -asenteisiin. On hämmästyttävää, miten yhä porno, jossa on eri värisiä ihmisiä, on harvinaista ja radikaalia maassa. Muutos ihmisten sydämissä on hidasta, vaikka lainsäädännön ja yhteiskunnan puitteiden tasolla apartheid on historiaa. Ensimmäisiä paikallisia pornoleffoja tehneen Donovan van Wyngaardin kertomus jopa kirkolta tulleista tappouhkauksista todistaa toisaalta niistä syistä, miksi mixed-race -porno on edelleen hankala juttu maassa - ja miksi edes moinen käsite "mixed-race" on yhä käytössä sikäläisessä sanastossa.

Senne nosti esille ohimennen apartheidin tuottamia kiinnostavia ilmiöitä sadomasokistisissa roolileikeissä. Ihonvärillä, etnisyydellä ja niihin liittyvillä stereotyypeillä leikittely on kuuma, suorastaan tulenarka, aihe kaikkialla maailmassa, mutta siihen liittyy ihan omanlaisensa jenka juuri Etelä-Afrikassa. Siksi ei ole ihme, että se kiehtoo paikallisia sadomasokisteja. Esimerkiksi valkoiselle miehelle orjaksi alistuva musta nainen on ihanan ristiriitainen ja kuumottava teema juuri siksi, että se on niin tavanomainen maassa vallinneen seksuaalisen sorron historiassa. Kipeidenkin teemojen käsitteleminen seksuaalisissa leikeissa on kuitenkin täysin sallittua ja joskus sillä on jopa parantavaa potentiaalia. Niiden kanssa pitää vaan olla sensitiivinen ja valistunut kuten Tiia Forsström kirjoittaa BDSM-baarin kolumnissaan.

Koko sarjan koskettavin kohtaus oli Michael van Schalkwykin haastattelussa. Hän pyörittää yökerhoa lgbtq-väelle ja kertoi, millaisia vaikeuksia he kohtaavat maassa. Ainaista vastarintaa vastaan painamisessa täytyy olla kova luu, joka Michaelkin pakosti on, mutta haastattelussa hän toi esille sen, miten raskasta on joutua naapurustonsa vihaamaksi vain siksi, että haluaa ylläpitää paikkaa, jossa lgbtq-ihmiset voivat tavata toisiaan turvallisesti ja kuulua yhteisöön.

Lähetin Michaelille viestin, jossa kerroin hänelle, että vaikka jotkut vihaisivat häntä klubin takia, maailmalla on helvetisti porukkaa, jotka rakastavat häntä juuri samasta syystä! Tehkää ihmeessä sama juttu ja hukuttakaa hänet rakkauteen joka puolelta maailmaa. Juuri hänen kaltaisensa tekevät pienissä paloissa tästä maailmasta paremman paikan!

Ina sydän porno 4 - sensuelli Brasilia

Huh huh! Inan ohjelma on saavuttanut nyt sellaiset kierrokset, että pohdin, voiko enää kovempaa mennä. Seikkailu São Paulossa nousi huikeisiin ulottuvuuksiin ja jokainen vierailu nokitti edellistä vielä vähän. 

Jaksossa havainnoitiin brasilialaisen seksuaalikulttuurin omaleimaista luonnetta, joka on uniikki, sensuelli ja kiinnostavan jännitteinen. Asetelmassa on paljon samaa kuin Japanissa, sillä samanaikaisesti yhteiskuntaa puristavat katolisen kirkon, machokulttuurin ja konservatiivisuuden kahleet, mutta pinnan alla kuplii monimuotoinen ja riehakas seksuaalinen alakulttuuri. Japanin hienovaraisuuden sijaan brasilialainen seksi on rehevää kuten jaksossa esitelty muodokas vartaloihanne!

Brasilia on Japanin ja Keski-Euroopan maiden lisäksi yksi fetisistisen pornon suurvalta. Näitä maita yhdistänee jokin kontrollin ja vapauden erityislaatuinen, jännitteinen intersektio, mikä nostattaa fetissit ja valtaleikit omalle tasolleen. Tasa-arvoisissa ja vapaamielisissä Pohjoismaissa ei tunnu esiintyvän samanlaista intoa fetissien ympärillä, vaikka elintilaa niille löytyisi monella tavalla konservatiivisempia kulttuureja enemmän.

Ohjelmalla on mahtava ajoitus, sillä menen juttelemaan fetisseistä Perttu Häkkisen kanssa Yle Puheelle ensi tiistaina (20.3. klo 13:00). Ohjelmassa tulossa sekä asiantuntijanäkökulmaa, että henkilökohtaisia kokemuksia. Olkaahan kuulolla!

Olen ollut tästä jaksosta todella innoissani ja oudosti ylpeä (eihän minulla ole mitään tekemistä sen erinomaisuuden suhteen), koska se menee sellaiseen syvyyteen seksuaalikulttureissa, jossa itse viihdyn oikein hyvin. Minusta on ihanaa, että tästä maailmasta löytyy muitakin, jotka fiilistelevät hyvällä pössiksellä erilaisissa eroottisissa tilanteissa. Ja pottia kasvattaa huikeasti se, että Ina tarjoaa muillekin kurkistusikkunan näihin tilanteisiin tavalla, jota esim. meikän blogi ei mitenkään voi saavuttaa.

Erityisen suuren vaikutuksen minuun teki tässä jaksossa webcam-pornoa tekevä pari, joiden suurena ilona oli seksin harrastaminen autossa enemmän tai vähemmän julkisilla paikoilla. Haastattelu saavutti myös upeat mittasuhteet gonzo-journalismissa, sillä Ina istui etupenkillä, kun pari kuvasi pornopätkän takapenkillä. Ina pääsi samalla mukaan pornofilmiin, ja vaikka hän ei suoraan toimintaan osallistunutkaan, on hänen roolinsa sivustakatsojana ja -kuulijana varsin mehukkaan kinky.

Autoseksi ja muutenkin julkisen paikan ihana kuumotus on aihe, joka kirvoitti minussa halun kirjoittaa astetta poliittisempaa tekstiä. Kristillis-konservatiivisiin seksuaalinormeihin nojaavan kulttuurimme yksi salakavalan ubiikki piirre on se, että avointa seksuaalisuutta pidetään yhä jollakin tavalla outona, paheksuttavana tai haitallisena. Moinen käsitys ei ole lainkaan yhtä yleinen sellaisissa kulttuureissa, joissa ei ole protestantismin painostavaa perinnettä.

Vaikka Suomessa periaatteessa osataan arvostaa luontevaa alastomuutta, ovat nudistirantamme vain pari syrjäistä kivikkoa ja julkierotiikkaan suhtaudutaan edelleen kuin kyse olisi jostakin myrkyllisestä substanssista. Vaikka kansasta harva uskoon kirkon jorinoihin, viesti on mennyt vuosisatojen takomisessa sikäli perille, että ajatus seksin ja alastomuuden vapauttamisesta ulkoympäristöissä on yhä kaukainen haave. Suomalaiset kylpylätkin ovat ihmeellisiä sukupuoliapartheidin ja kontrollin keskuksia. Kunnon vapaan ruumiinkulttuurin kylpylät ja rannat löytyvät vasta Berliinistä.

Eroottinen puuhastelu tai jopa seksi julkisella paikalla on niin kuumaa osin siksi, että se on kiellettyä, mutta toinen puoli asiaa on kiihottuminen nähdyksi tulemisesta tai sen mahdollisuudesta. Toisen ihmisen katse on julkisilla paikoilla läsnä ideana, vaikka kukaan ei varsinaisesti katsoisikaan. Nähdyksi tuleminen tai sen riski voi olla fetisististä, mutta useimmille ihmisille se on niin olennainen osa seksuaalista palettia, että sen pitäminen tuomittavana on oikeastaan aika huvittavaa ja lapsellista ajattelua.

Vaikka julkinen sekstailu on kiellettyä myös Suomessa, harva saa siitä tosiasiassa tuomioita. Tämä johtuu siitä, että asiaa katsotaan sormien läpi, mutta myös siitä, että laki on kirjoitettu aika järkevästi; rikos edellyttää tosiasiallista pahennuksen aiheuttamista, eikä onneksi kovin moni suomalainen sen kummemmin pahennu, jos joku joskus pensaassa kuksisikin. Silti pidän tarpeettomana ja huonona asiana sitä, että julkinen alastomuus tai seksuaalinen toiminta on yhteiskunnassamme yhä rikos.

Jos jonkun seksipuuhat ovat tarkoituksellista häiriköimistä tai ne tapahtuvan aivan väärässä paikassa ja väärään aikaan, on toki perusteltua häätää touhuajat matkoihinsa. Muuttaisin itse kuitenkin lakia ja käytäntöjä siten, että diskreetti erotiikka julkisilla paikoilla olisi lähtökohtaisesti sallittua.

Pidän autossa kuksivia Dread Hotia ja Alemãoa suorastaan sankareina ja vallankumoustaistelijoina. Heidän eroottinen kansalaistottelemattomuutensa uhmaa Brasilian lakia ja katolisia tuntoja vapaamman seksuaalikulttuurin puolesta! Viva!

Ina sydän porno 3 - Vaikuttavaa kamaa

Porno on merkittävä vaikuttaja monella eri tasolla. Se vaikuttaa ihmisten elämiin katsomisen kautta, oman seksuaalisen ilmaisun kautta ja myös kulttuurivaikutusten muodossa. Porno avartaa ja muuttaa seksuaalikulttuuria, mutta tavoilla, joita ei juurikaan ymmärretä julkisessa keskustelussa, sillä pornon vaikutuksista on ollut tavallista puhua vain sen väitettyjen haittojen kautta. Inan näkökulma tuo esille pornon myönteiset vaikutukset, ja Ina on paljon tarkkasilmäisempi kuin tavanomainen, löysä pornon vahingollisuudesta puhuminen.

Pornon haitoista keskusteleminen on ollut pitkään konservatiivien huolifantasioiden julkista mylläämistä, mutta siihen ovat yllättävän helposti lähteneet mukaan myös konservatiiviset feministit ja radikaalifeministit, joille muiden ihmisten seksuaalisuuden kontrolloiminen on tärkeää. Tosiasiassa mikään tutkimus ei vahvista pornolla olevan mitään yhteiskunnallisen tai kulttuurisen tason haittoja, ellei sitten seksuaalikulttuurin vapautumista nähdä haittana. Tässä jaksossa nähtiin liberaaleja, seksipositiivisia feministejä, jotka näkevät pornon mahdollisuutena parantaa maailmaa ja ihmisten seksielämiä. 

Kun pornoa tarkastelee voimavaranäkökulmasta, huomaa helposti sen kyvyn avata, opettaa ja stimuloida seksuaalisesti. Lisäksi sillä on paljon potentiaalia moninaisuuden ja omaehtoisen seksuaalisuuden airuena. Parhaimmillaan pornon pystyy saavuttamaan jotakin, mihin mikään seksuaalikasvatus ei voi yltää nykyisessä tilassaan: se pystyy välittämään suoran ja koskettavan viestin siitä, miten seksistä ja kehosta voi nauttia ilman häpeää ja pidäkkeitä.

Inan tunteenpurkaus demonstroi väkevästi pornon voimauttavan ja vallankumouksellisen potentiaalin. Kun kulttuurisille normeille ja tabuille annetaan kyytiä, ja seksuaalisuutta toteutetaan positiivisella tavalla ilman ahdistusta tai paineita muiden mielipiteistä, päästään ihmisenä olemisen ja toisten kanssa yhteen liittymisen ytimeen. Oli kyseessä kuinka raju tai outo seksitapa tahansa, tärkeintä on sen osapuolten välinen kontakti ja kohtaaminen.

Porno vaikuttaa

Jaksossa esiintyi useita esimerkkejä siitä, miten porno vaikuttaa yhteiskuntaan myönteisellä tavalla. Suomalaisesta seksuaalikulttuurista tiedetään, että pornon lisääntymien kulki käsi kädessä seksitapojen monipuolistumisen kanssa. Toki vaikutussuhteet olivat kehämäisiä ja ruokkivat toisiaan, mutta on varmaa, että moni seksielämän uusi idea on imetty pornolehtien sivuilta, ja uudet sukupolvet imevät vaikutteita nettipornosta, joka on vielä miljoona kertaa lehtiä monimuotoisempia.

Kun pornomaailman pintaa vähän raaputtaa, on mahdollista huomata, miten erilaisia ja mielenkiintoisia tarinoita ja näkökulmia se sisältää. Burning Angel on tehnyt maineensa juuri valtavirrasta poikkeamisella, ja vaihtoehtokulttuurin esiintuomisella eroottisena. Samaan tapaan vitsikkäästi nimetty Make Love, Not Porn -amatööripornosivusto korostaa omaehtoisuutta ja yksilöllisyyttä. Jokainen on pornonsa ja seksuaalisuutensa subjekti, ja sitä saa ja pitää juhlia!

Math Magazinen, queer-feministisen pornolehden konsepti vaikuttaa samanlaiselta Suomessa julkaistavan Ménage à trois -lehden kanssa. Math Mag tuo esille queer-identiteetit, erilaiset kehot ja seksitavat sekä julistautuu irti tokenismista eli pinnallisesta moninaisuuden esittämisestä markkinoinnin tai jonkin muun ulkokohtaisen syyn vuoksi. Tällaisten pornoprojektien ihanuus on siinä, että hyvin monenlaiset ihmiset voivat nähdä itsensä seksikkäinä ja seksuaalisina lehdissä esiintyvien henkilöiden kautta. Porno, seksikkyys ja haluttavuus ei olekaan pelkästään valtavirran ulkonäköihanteiden ja pinnallisten mainoskuvien vallassa, vaan se suorastaan kukoistaa erilaisten identiteettien ja kehojen kautta.

Normit nurin

Vaikka pornon valtavirta on täynnä vallitsevien kauneusihanteiden mukaisia ihmisiä, ja moni pornon tuottaja perustaa bisneksensä niiden haluttavuuden varaan, on myös valtavirtapornossa juonteita, jotka haastavat tavanomaisia kulttuurisia olettamuksia seksistä ja seksuaalisuudesta. Lexington Steele on yksi valtavirtapornon valtikan kantajista, mutta hänenkin haastattelunsa tarjosi kiinnostavan katsauksen siihen, millaisia huikeita kulttuurisia muutosvirtauksia valtavirtapornon sisään kätkeytyy.

Porno näyttäytyy Lexille ennen kaikkea viihteenä ja elämäntapana, mutta hänen filosofointinsa vartalosta tauluna, jolle spermaa heitetään, kertoo sellaisesta luontevuudesta seksuaalisuuden kanssa, mitä voi vain ihailla. Myös hänen elämäntapansa ja pornotuotantonsa oman kumppaninsa kanssa vihjaa siitä, miten leikkisää ja hauskaa suhtautuminen seksiin voi olla.

Juuri tässä piilee valtavirtapornon massiivinen potentiaali. Häpeämätön ja yhteiskunnallisista normeista piittaamaton oman seksuaalisuuden eläminen - oli se millaista tahansa - on pornon suuri muutosvoima. Ja pelottava muutosvoima, joka ahdistaa syystäkin konservatiiveja, kontrollinhaluisia aktivisteja sekä muita ihmisiä, joille yksilöiden vapaa ja pidäkkeetön nautiskelu edustaa kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti häiritsevää virtausta.

Nimittäin, kun jengi panee innolla, heitä on vaikea johtaa jonkun muun vetämään poliittiseen liikehdintään tai nujertaa yhteiskunnan rattaisiin. Pidäkkeetön nautinto on siksi perhanan vaarallinen asia kaikille sortajille, eikä ole mikään ihme, että lähes kaikki vallankäyttön taipuvaiset poliittiset tai uskonnolliset liikkeet päätyvät vastustamaan pornoa. Ja juuri siksi pornon pitää virrata vapaasti ja yksilöiden pitää saada päättää, miten he seksuaalisuuttaan toteuttavat ja ilmaisevat!  

Ina sydän porno 2 - Kaunis, rikas ja outo Japani

Ina sydän porno -ohjelman toinen jakso on tehty Tokiossa. Japanilaista pornoa tarkastellaan pehmopornon eli pink filmien, pornopelien, eroottisen mangan sekä erilaisten fetisististen ja sadomasokististen juttujen kautta. 

Japani on seksuaalisten erikoisuuksien suurvalta. Muualla squirting, luvaton kähmintä tai peräruiskeet menevät yleensä fetissien tai bizarren kategoriaan, mutta Japanissa ne ovat osa pornon laveaa valtavirtaa. Sikäläinen seksuaalinen maailma on samanaikaisesti avoin ja laaja, mutta kuitenkin hämmentävän sulkeutunut. Vehkeet sensuroidaan yhä pornosta, mutta samalla erilaiset fetissit ovat mutkattomasti osana kuvastoa. Naisten itsetyydytys on yhä noloa ja tabu, mutta miehet käyvät arkisesti vr-pornokopissa runkkaamassa pitkän työpäivän päätteeksi.

Ina astuu ensimmäistä jaksoa suoremmin gonzo-journalismin sektoriin kylpiessään pornotähti Shimikenin kanssa ja osallistuessaan sm-seksinäytökseen. Tilanteet ovat herkullisia, mutta niihin hiipii myös sävjä, jotka rikkovat vähän ohjelman reteetä kokonaiskuvaa. Inan kasvoilla vaihtelevat monenlaiset tunnetilat, kun häntä sidotaan keskellä sm-näytöstä, eikä tilanne vaikuta lopulta kovinkaan miellyttävältä. Hämmennys on paikoin käsin kosketeltavaa.

Shibari-sidonta sm-näytöksessä kameran seuratessa ei ehkä ole paras tapa kokeilla lajia ensimmäistä kertaa. Kohtaus on kyllä jännittävä, ja tuo ohjelmaan uusia viboja, mutta sitä varjostaa shibari-mestarin vastuuttomuus. Ei ole yksinkertaisesti oikein vetää Inaa mukaan tilanteeseen ilman neuvottelua ja selitystä siitä, mitä on tarkoitus tapahtua. Kurjaa, että näin vastuuton tyyppi päätyy ohjemaan edustamaan sadomasokistista seksuaalikulttuuria.

Lisäys: Shibari-kohtaus ja sen jälkifiilikset olivat kärsineet leikkauksessa aika tavalla. Inan mukaan Sakurada oli toiminut asiallisesti ja huomaavaisesti, mutta kohtauksen leikkaus jätti hämmentyneen vaikutelman päällimmäiseksi. Ina kirjoitti Twitterissä:

Bondage mestarista pitää todeta se, että hän oli kunnioittava ja sanattomasti viestittelimme mun rajoista. Olimme myös sopineet, että teen jotain. Hämmennys tuli ”ekasta kerrasta” ja siitä, etten tiennyt missä hetkessä ja mitä tarkalleen tapahtuisi.

-- siinä on kohtauksen leikkauksen suhteen epäonnistuttu, jos se kuva ei välittynyt. Ajateltiin kuitenkin, että kun haastiksessa tuotiin mestarin kokemusta esille, ettei mikään ”puoskari” ja hänen eleensä olivat harkitut ja rauhalliset yms.

Arkipäiväistä fetisismiä, mutta vain miehille

Melkein kaikki jaksossa esiintyneet pornostelijat tuovat esiin jollakin tavalla fetisismiä tai sadomasokismia. Shimiken kertoo rakastavansa naisten eritteitä, limaa ja pissaa. Ensimmäisen kohtauksen kevyttä pornoa tekevä Kurumi Tamaki puolestaan kertoo, miten nolojen juttujen tekeminen muiden nähden kiihottaa. Erityisen kiinnostavia ovat hänen mukaansa väkijoukossa tehdyt eroottiset asiat, joihin liittyvä nöyryytys vain lisää niiden kiihottavuutta.

Porno ja siinä esiintyvät harvinaisemmat seksuaalisuuden muodot näyttävät olevan eräänlainen henkireikä muuten hyvin kontrolloidussa ja konservatiivisessa yhteiskunnassa. Virtuaalipornopelejä tekevän Illusion-firman tuottajan surumieliset kommentit siitä, että ei hän juuri tosielämässä pääse peppuja puristelemaan, kertovat väkevästi pornon tarpeellisuudesta myös silloin, kun elämä ei anna muita mahdollisuuksia oman seksuaalisuuden toteuttamiseen. 

Samalla porno näyttäytyy vahvasti miesten jutuna; naiset ovat vasta hiljalleen murtautumassa aktiivisiksi toimijoiksi ja pornon käyttäjiksi yhteiskunnassa. Reittejä ovat mm. pehmoporno ja naisille suunnattu eroottinen manga. Kummatkin tarjoavat kovaa pornoa helpomman väylän halun ilmaisemiselle ja oman seksuaalisuuden tutkimiselle.

Naiset, jotka tekevät pornoa, ovat myös Japanissa pioneereja, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolirooleja ja -rakenteita. He mahdollistavat muille naisille osallisuuden seksuaalikulttuurista, vaikka se olisikin vielä usein salattua kumppaneilta ja läheisiltä. Naisten porno on vielä eräänlainen julkinen salaisuus. Miehet sen sijaan voivat lukea koulutyttöpornomangaa vaikka lähijunassa.

Koulutyttöjä ja kähmintää

Tyttöjen koulupuvut ovat lähes tavaramerkki japanilaiselle pornolle. Koulutyttö on skitsofreeninen hybridi viattomuutta, nupullaan olevaa seksuaalisuutta sekä pinnan ala kuplivaa himoa ja hekumallista naiseutta. Pornossa kaikkia näitä ulottuvuuksia (ja monia muita) kehitellään ja paisutellaan äärimmäisyyksiin asti. Koulutyttöasun voi yhdistää lähes mihin tahansa eroottiseen tarinaan tai asetelmaan, eikä paradoksaalisesti mikään fetisistinen erikoisuus ole japanilaisille koulutytöille vierasta.

Koulutyttöhahmo ei tietenkään ole vain japanilainen keksintö, sillä nuoruutta, viattomuutta ja teini-iän kiihkoa on käsitelty länsimaissakin mitä moninaisimmin tavoin. Varmaan noin 80% ranskalaisista elokuvista käsittelee nuoren tytön seksuaalista heräämistä. Se, mikä on japanilaiselle pornolle omaleimaista, on koulutyttöhahmon muuttuminen niin vahvaksi fetisistiseksi symboliksi, että myös todelliset koulutytöt saavat erotisoitumisesta osansa.

Vaikka pornon hahmona koulutyttö on täysin hyväksyttävä halun ja fantasioinnin kohde, on hahmon fetisoitumisessa myös ongelmansa. Yhdistettynä miesvetoiseen seksuaalikulttuuriin ja heikkoon tasa-arvotilanteeseen asetelma tuottaa häirintää ja paineita todellisille koulutytöille. Seksuaalinen häirintä on paikoin räjähtänyt epidemiaksi esimerkiksi julkisessa liikenteessä, ja sitä on yritetty vähentää vain naisille tarkoitetuilla metrovaunuilla ja valvontaa parantamalla.

Häirintää ei kuitenkaan pidä lukea suoraan pornon ongelmaksi. Porno ei kähmi ketään, vaan vastuuttomat ja rajattomat ihmiset kähmivät. Pornon katsominen vaatii katsojalta riittävää valistuneisuutta, jotta hän ymmärtäisi selkeästi, että porno on fantasiaa, eikä se anna mitään erivapauksia kenellekään todellisissa sosiaalisissa suhteissa. Tämän asian takominen kansalaisten päihin on koulutuksen ja seksuaalikasvatuksen tehtävä, ja siinä Japanissa on valitettavasti epäonnistuttu surkeasti. 

Paikalliset opetusviranomaiset laittavat lähinnä kapuloita rattaisiin kieltäessään opettajia käyttämästä seksiin viittaavia sanoja opetuksessa ja estäessään seksuaalisuuden moninaisuuden käsittelyn kouluissa. Tämä on syvästi osa japanilaisen seksuaalikultuurin sisäistä skitsofreniaa, jonka rinnalla vastaavat ongelmat Suomessa ovat melko pientä päänsärkyä.

Toden ja fantasian rajan erottavalle pornon katsojalle japanilaiset kähmintä- ja raiskauspätkät ovat sadomasokistista kulinarismia. Niillä herkuttelu ei sovi kaikille, kuten Ina hyvin selkeästi ilmaisi jakson lopussa, mutta toisaalta ne mahdollistavat kielletyillä aiheilla fantasioinnin ja leikittelyn niille, joiden seksuaaliseen maailmaan sellaiset kuuluvat. Fantasiointi ja suostumukseen perustuvat seksileikit eivät ole koskaan väärin, vaikka niissä esiintyisikin tosielämässä moraalittomia narratiiveja.

Ina sydän porno - kohti korkeampaa seksuaalista älykkyysosamäärää

Ina Mikkola porautuu pornoon uudessa sarjassaan Ina sydän porno. Sarjassa on kuusi jaksoa, ja ne esitetään SUBilla keskiviikkoiltaisin. Konsepti on poikkeuksellisen hyvä, sillä Ina pohtii, tutkii ja heittäytyy, ja käsittelee aihetta pintaa syvemmältä. Harva pornodokumentti on näin raikas otteeltaan. Tässä ohjelmassa ei ole ennalta asetettuja ideologisia olettamuksia tai pakolla aiheen päälle väännettyä (yleensä kielteistä) näkökulmaa. Tutkimusmatka näyttää ja tuntuu aidolta. 

Kirjoitan ohjelman jaksojen vanavedessä kustakin jaksosta pohdiskelevan arvion. Ina kutsui ohjelmansa esikatselussa porukkaa mukaan vallankumoukseen avoimen pornopuheen nimissä. Ota mielelläni osaa tällaiseen vallankumousaaltoon!

Ohjelman ensimmäinen jakso sijoittuu pornon pääkallonpaikalle San Fernando Valleyhin Kaliforniassa. Pornolaaksona tunnettu alue on maailman merkittävin pornon tuotantokeskus, josta alan legendat kuten Nina Hartley ja Ron Jeremy ovat nousseet tunnetuiksi. Kumpikin esiintyy ohjelmassa hykerryttävällä tavalla.

Jakso aloittaa sarjan kovan luokan myytinmurtamisella. Sitkeiden pornoa koskevien ennakkoluulojen mukaan pornon esiintyjät ovat rikkinäisiä ja traumatisoituneita, hyväksikäytettyjä ihmisparkoja. Inan haastateltavat olivat kaikki säkenöiviä, vahvoja, älykkäitä, itsevarmoja ja sensuaalisia ihmisiä. Siis jotakin aivan päinvastasta. Teen kolme pientä katsausta henkilöistä nouseviin teemoihin.

Voimaa ja itseluottamusta

Jokainen haastateltava nosti esille pornon olevan heille jollakin tavalla voimauttavaa. Joko se näyttäytyi henkilökohtaisesti voimauttavana siten, että esiintyjän polku pornoon oli samalla myös heidän oman seksuaalisen kasvunsa ja vapautumisensa polku, tai sitten porno toimii voimauttavana esittäessään sellaisia seksuaalisuuden puolia, jotka ovat olleet yhteiskunnallisesti paitsiossa, stigmatisoituja tai ikävällä tavalla esitettyjä.

Pornoa koskevissa kielteisissä asenteissa on usein esitetty ns. damaged goods -luulo, jonka mukaan pornossa esiintymistä selittää henkilön traumatisoituminen tai jokin muu rikkinäisyys. Olettaman taustalla on ollut koominen virheajatelma, että ei kai kukaan täysijärkinen pornoa tekisi, koska väitteen esittäjä ei itse voisi kuvitella esiintyvänsä pornossa. Tämä olettama johtuu tietysti sen esittäjän seksuaalisesta keskenkasvuisuudesta, kokemattomuudesta tai omasta rikkinäisyydestä, mutta se on kätevästi projisoitu itsen ulkopuolelle pornoesiintyjiin. 

Nykyisin olettama on kumottu napakasti tieteellisellä tutkimuksella. Psychology Todayn juttu kertoi asiasta jo vuonna 2012, mutta olettamusta tai sen muunnelmia kuulee yhä. Ehkä Ina saa vihdoin taottua tämän tosiasian ihmisten kalloihin: alasti esiintyminen ja seksi kameran edessä vaatii hyvää kehosuhdetta ja seksuaalista itsetuntoa. Pornon esiintyjillä nämä ovat keskivertoväestöä paremmassa kunnossa.

Etulinjassa

Ohjelmassa kosketeltiin pornon ajankohtaisuutta usealla eri tavalla. Erityisen kiinnostava oli Ela Darlingin johtaman studion pioneerityö virtuaalipornossa. Hänen studionsa on tuottanut ensimmäisiä virtuaalipornopätkiä ja interaktiivisia virtuaalitapaamisia pornoesiintyjien kanssa. Niiden toteuttamiseksi on tuotettu omia kuvausmenetelmiä ja -laitteita. 

Porno on ollut etulinjassa lähes kaikissa mediamurroksissa, ja niin näyttää olevan tässäkin tapauksessa. Virtuaaliviihde tulee kirjaimellisesti syliimme alastomina kehoina ja fantasioina. Koska pornon katselu on usein henkilökohtaista ja intiimiä, sopii virtuaaliteknologia tähän erinomaisesti.

Porno on etulinjassa myös seksuaalikulttuurissa. Amerikkalaisessa seksuaalisessa sielunmaisemassa pyöritellään nykyisin paljon perhesuhteisiin liittyviä seksifantasioita. Hyvin tavallisia aiheita ovat äiti- ja isäpuolet sekä sisarusten välinen seksi, joiden taustalla lienee amerikkalaisen kulttuurin tapa siivota seksuaalisuus ja alastomuus jyrkästi pois perhepiiristä.

Ohjelmassa esiintynyt pornostudio Girlsway on yksi niistä studioista, jotka ovat tehneet tästä kulttuurisesta erikoisuudesta tavaramerkin. Jaksossa vierailtiin kuvauksissa, joissa äitien askartelukerhoon värvätään yhden äipän tytärpuoli, ja homma yltyy nopeasti täydeksi lesbo-orgiaksi. Porno ei luo näitä fantasioita tyhjästä, vaan toimii kulttuurisen seksuaalisen alitajunnan tulkkina. Pornon ja kulttuurin suhde ei ole yksisuuntainen, vaan ennemmin hermeneuttinen kehä, joka kierrättää aiheita lisäten joka kierroksella aina uutta ainesta.

Aktivismia ja kasvatusta

Oikeastaan kaikki esiintyjät pitivät itseään eräänlaisina aktivisteina, jotka pyrkivät avartamaan seksuaalikulttuuria, laajentamaan yleisönsä seksuaalista ajattelua tai valistamaan seksuaalisuuden eri puolista. Tämä avartava ja voimauttava näkökulma on läsnä, vaikka toiminnassa olisi vahvoja kaupallisia vaikutteita; yksi motiivi ei sulje pois toista. 

Veteraanipornotähti Nina Hartleyn kanssa tehty haastattelu kiteytti mahtavasti aktivismin, intohimon ja voimautumisen sykerön. Hartley on samanaikaisesti pornon tekemisestä nauttiva vapaa sielu sekä seksuaalivalistaja, jonka opetukselliset videot ovat parantaneet lukuisien katsojien seksielämää. Jopa haastattelun aikana hän antoi makoisia vinkkejä siitä, miten seksikumppanukset voivat paremmin kommunikoida ja opettaa toisiaan seksijutuissa. Suuseksiä voi harjoitella hauskasti peukalon ja etusormen välistä herkkää lihaa imemällä ja lipomalla. Hartley on henkilökohtainen idolini!

*

Porno monipuolistaa seksitapoja, mutta myös vapauttaa katsojansa nauttimaan mitä erilaisimmista fantasioista. Pornon tärkein kirjoittamaton sanoma on ehkä se, että on sallittua nautiskella ilman pidäkkeitä ja häpeää. Tämä on viesti, jota moni seksuaalikasvattajakaan ei tohdi tai osaa välittää - ehkä jotkut ovatkin juuri siksi niin kitkeriä pornoa kohtaan. Kateudesta.

Minulla ei ole paljoa kielteistä sanottavaa ohjelmasta. Ainoa kohta, josta voin vähän urputtaa, on Inan ”häröä läppää” kummastelu lesbotytärpuolifantasioista. Pinnallisesti katsoen häröä juu, mutta kenenkään seksuaalinen fantasiamaailma ei ole oikeasti läppää. Kannattaa luopua häpeää aiheuttavista puhetavoista, vaikka itseä kuinka kummastuttaisikin. 

Kaikista suurin urputuksen aihe kohdistuu SUB-kanavaan. Miksi helvetissä sarjalla on K16-leima? Tämähän on mitä parhainta pornokasvatusmateriaalia uteliaille teineille, jotka ovat kuitenkin jo nähneet kaikki ne pornopätkät, joista ohjelmassa puhutaan! Pornokasvatuksen tarve ei katso ikärajaa, eikä pornosta voi puhua menemättä itse asiaan. Ja sen Ina tekee aivan helvetin upeasti!

Näin seksityötä demonisoidaan - oppikirjaesimerkki

Hivpoint on päätynyt seksityötä koskevan moralistisen väännön keskelle. Syynä tähän on Hesarin juttu, jossa haastatellaan Hivpointin vapaaehtoista, joka valistaa seksiä ostavia miehiä Thaimaassa turvaseksistä ja hiv:een liittyvistä riskeistä.

Arvostelin lehtijuttua Hivpointin Facebook-sivulla pahantahtoiseksi ja kehnoksi journalismiksi, johon jutun tehnyt toimittaja vastasi ihmetellen. Hänen mukaansa juttu on tasapuolinen. Vastauksena tähän päätin purkaa jutun räikeimmät vinoumat ja retoriset temput paloiksi ja kertoa, miksi juttu on katala.

Jutun vinoumien ja virheiden syy on tietty parhaassa tapauksessa vain toimittajan tietämättömyys ja kokemattomuus aiheestaan. Seksityö on hankala aihe, koska sen vastustajat tuuttaavat valtavasti propagandaa ilmoille, ja siihen on helppo haksahtaa. Pahemmassa tapauksessa juttu on kyyninen seksityötä vastustava propagandapala, jonka retoriset muljaukset ovat täysin tarkoituksellisia. Toivon, että kyse on ensimmäisestä vaihtoehdosta, ja että toimittajalla on sisua ja halua purkaa omia ennakkoluulojaan ja tutustua seksityöhön syvällisemmin ja analyyttisemmin.

Seksityökeskustelu on täynnä erilaisia ideologisia, valmiiksi poteroituja näkökulmia, joista Hesarin jutussa esiintyvä vinoutunut kehystäminen on valitettava esimerkki. Seksityötä koskeva journalismi on ollut jo pitkään eri ideologioiden taistelukenttä, jossa sekä haastateltavat että toimittajat pyrkivät käyttämään mediaa äänitorvenaan ilman mitään aitoa pyrkimystä keskusteluun tai analyysiin. Hyvä journalismi tietysti pyrkisi etsimään balanssia eri näkökulmille, arvioisi niitä kriittisesti ja pidättäytyisi itse turhan vahvoista arvostelmista asian suhteen.

Kokoan alle pari keskeisintä viestiä käydystä keskustelusta.

***

Tommi Paalanen:
-- Hesarin juttu oli kyllä valitettavasti tosi huono. Toimittaja sekoili koko jutun ajan sen välillä tekeekö hän henkilöjuttua, hiv-juttua, seksityöjuttua vaiko mielipidekirjoitusta omista näkemyksistään. Oli todella karua lukea, kuinka hän dissasi joka välissä haastateltaviaan ja muistutteli ihmisiä siitä miten väärin ja ”kolonialistista ajattelua” kaikki onkaan. 

Seksityöstä Thaimaassa ei kannattaisi juurikaan kirjoittaa, jos ei ole syvällisesti tututustunut kulttuuriin, seksityökenttään, asianosaisten kokemuksiin ja tutkimustietoon (kaikessa ristiriitaisuudessaan). Toimittaja mokasi tässä pahasti tuoden oman moralistisen närkästyksensä peliin.

Seksityössä ja seksin ostamisessa ei sellaisenaan ole mitään moraalisesti väärää tai ”ihmisoikeuksia halventavaa”. Haastateltavalla ja Hivpointilla on täysi oikeus suhtautua seksityöhön liberaalisti. Jo Hesarin jutussakin todettiin olennaiset eettiset reunaehdot kuten se, että ihmiskauppaa tai alaikäisten hyväksikäyttöä ei voida hyväksyä.

Hiv-työtä ei myöskään ole mahdollista tehdä seksin ostajien parissa, jos lähtee suoralta kädeltä tuomitsemaan heidän toimintaansa. Haittojen vähentäminen kohtaamalla asianosaisia on paljon tärkeämpää kuin tuomitseva pauhaaminen internetissä ja palautekanavilla. Seksikauppa ei lopu Facebook-keskusteluilla, mutta jalkautuva toiminta asianosaisten parissa voi todella vähentää hiv-tartuntoja ja parantaa myös seksin ostajien ymmärrystä seksikauppaan liittyvistä ongelmista.

[--]

Vuorimiehen työtä vertaisvalistajana hiv-asioissa ei millään tavalla huononna tai kyseenalaista se, että hän on myös seksin ostaja ja pyörii turistien suosimissa baareissa ym. Tämä on lähtökohtaisesti etu hänen vapaaehtoistoiminnassaan, koska hän tuntee toimintakulttuurin ja pääsee sisään seksin ostajien maailmaan. Hänellä on hyvä mahdollisuus tehdä valistustyötä, _koska_ hän on osa sitä maailmaa.

Jos tämä ällöttää tai ahdistaa jotakuta, lienee paikallaan tehdä reality check ja pohtia, mitä voitetaan moralisoimisella ja tuomitsemisella internet-keskusteluissa sen sijaan, että työtä tehdään juuri valistusta tarvitsevan kohderyhmän parissa suoraan. Parhaimmillaan Vuorimiehen käymät keskustelut saavat osan seksin ostajista ajattelemaan myös seksibisnekseen liittyviä ongelmia ja toimimaan jatkossa fiksummin.

Venla Pystynen (toimittaja):

Moi! Kiitos palautteesta! Luin kirjoittamani jutun juuri uudelleen tässä ketjussa esitetty palaute mielessäni. En löytänyt jutusta pahantahtoisuutta haastateltaviani kohtaan. Päinvastoin olen kiitollinen heille siitä, että he kertoivat tästä mielipiteitä jakavasta aiheesta rohkeasti. Yritin tuoda esiin seksituristien näkökantoja Vuorimiehen kertomana ja toisaalta myös kertoa esitetystä kriiikistä näitä näkökulmia kohtaan tasapuolisesti.    Vuorimies on tarkastanut ja hyväksynyt jutun etukäteen. Jutussa on kerrottu Hivpointin näkemys seksinostoon. Juttu käsittelee hivin ennaltaehkäisyä, kontekstia, missä ehkäisytyötä Thaimaassa tehdään sekä yritetään valottaa Vuorimiehen oman tarinan kautta vielä syvemmin seksinostajan näkökulmaa.


Tommi Paalanen:
Venla, listaan alle muutamia selkeimpiä kohtia, joissa olet valikoinut näkökulmasi selvästi negatiivisesti.

1. Thaimaan seksibisneksen nykytilaa käsitellessäsi lähdet liikkeelle heti lukujen jälkeen ihmiskaupan uhreista ja käytät ilmaisua "nämä seksityöläiset, joista osa on myös ihmiskaupan uhreja, ovat sekä aikuisia että lapsia". Tämä on selvästi harhaanjohtava ilmaus, jolla vihjaat, että Thaimaan seksityöntekijöistä olisi merkittävä osa lapsia. Ei ole. Erityisesti turistien suosimilla alueilla lapsiprostituutio on käytännössä olematonta. Thaimaa ja järjestöt ovat tehneet paljon sen kitkemiseksi ja onnistuneetkin. Vain paikalliset tai poikkeuksellisesti jotkut hyvin kieltä ja kulttuuria osaavat henkilöt voivat etsiytyä hyväksikäyttämään lapsiprostituoituja.

Keskityt jutun aiheesta riippumatta pitkälti ihmiskauppaan ja lapsiprosituutioon, joka asettaa koko seksibisneksen moraalisesti hyvin arveluttavaan kontekstiin ja värittää kaikkea jutussa sanottavaa.

Thaimaan seksityökenttää voi kuvailla monella eri tavalla, esimerkiksi työntekijöiden profiileilla, paikoilla, ostajien kokemuksilla ym. Valitsit kuitenkin tietoisesti lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan jutun kehystykseksi. 

Ja todettakoon lyhyesti, että seksityötutkijoiden keskuudessa on paljon erimielisyyttä ja kyseenalaistamista sen suhteen, mikä on ihmiskaupan todellinen määrä Thaimaassa. Ihmiskaupan määritelmät ovat höttöisiä ja niitä käytetään väärin poliittisissa keskusteluissa (kts. esim. Laura Agustinin tutkimukset ja kirjoitukset aiheesta). On toki kiistatonta, että ihmiskauppaa esiintyy Thaimaassakin, mutta sen ottaminen pääasialliseksi kontekstiksi juttuun, on  tarkoitushakuista kehystämistä, jolla luodaan kaikesta toiminnasta ikävä tai vähintään epäilyttävä kuva.

2. Kyseenalaistat Vuorimiehen ja muutamien muiden lausumia  eri kohdissa mm. esittämällä ne ilmauksilla "väittää", "hokee" ja kehystämällä niitä lähtökohtaisesti epäeettisinä tai vihjaamalla, että vastuullisuus ei miesten päätä paina laisinkaan. Esittämistapa on tarkoitushakuinen ja kapea, koska konteksti, jossa miehet esitetään on heidän lomansa ja keskustelut seksin ostamisesta. Heidän kanssaan ei edes pyritä (tekstin mukaan) käymään keskustelua vastuullisuudesta, eettisyydestä tai seksikaupasta ylipäätään, mutta silti heidän eettisestä ajattelustaan tehdään johtopäätöksiä kohdassa 1. rakennetun kontekstin alla.

Vaikka sitä ei suoraan sanota, haastatteluiden kehystäminen, pienet sanamuodot sekä aina miesten lausumien perään aseteltujen toimittajan hieman sarkastisten kommenttien avulla rakennetaan kuva, jossa miesten toiminta näyttää täysin epäeettiseltä tai vastuuttomalta. Tämän tueksi et kuitenkaan rakenna vakuuttavaa eettistä argumentaatiota, eikä se edes olisikaan sanomalehtijutun tehtävä. Eettinen arvostelma vuotaa tekstiin pelkästään omasta arvomaailmastasi, mikä on iso journalistinen kömmähdys.

3. Kirjoitat jutussa seksityöstä pelkästään ajautumisena tai pakkona. Seksityöntekijöiden oma näkökulma ja toimijuus puuttuu täysin. Tämä on karkea virhe, etenkin kun juttu leviää hiv-valistuksesta seksityötä arvostelevaksi moraliteetiksi.  

4. Alla oleva kohta on täysin seksityön vastustajien rakentamaa tarkoitushakuista ja vääristelevää tulkintaa ilmiöstä. 

Käsitys siitä, että seksibisnes kuuluu jotenkin luonnollisena osana thaimaalaiseen kulttuuriin, on yleinen ja vanha. Lännessä itämainen nainen on nähty 1900-luvun alkupuolelta lähtien stereotyyppisenä ja miehen kannalta ihanteellisena: alistuvana, tottelevaisena ja seksuaalisesti eksoottisena.
Käsitykset perustuvat länsimaille tavanomaiseen toisten kulttuurien seksuaalistamiseen ja kolonialistiseen katseeseen.
Käyttävätkö seksituristit naisten hädänalaista tilaa hyväksi?
Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että naiset ovat uhreja.

Esität vahvasti ideologiset ja kiistanalaiset näkemykset kolonialismista ja länsimaiden vaikutuksesta tässä katkelmassa faktoina. Itämaisen naisen stereotyypit eivät ole luoneet Thaimaan seksuaalikulttuuria ja koko seksityökenttää. Toki länsisuhteilla on vaikutuksensa, mutta on thaimaalaisia vähättelevää ja uhriuttavaa väittää, että Thaimaassa ei olisi mitään omaa, vaan kaikki seksuaalikulttuurin elementit ovat länsimaalaisten tuomaa. Tämä on räikeä ja karkea väite sekä Thaimaalaisesta kulttuurista sekä seksibisneksen historiasta ja nykytilasta. Jutussa esittämäsi käsitys on itsessään orientalistinen ja lähentelee rasistista tapaa ajatella thaimaalaisten olevan tahdottomia länsikulttuurin marionetteja.

"Kolonialistinen katse" on täyttä tulkintafantasiaa, sillä Thaimaa ei ole ollut länsimaiden siirtomaa, ja sillä on erittäin vahva kansallinen identiteetti. Moni thaimaalainen nauraisi väitteelle, että maan seksuaalikulttuuri ja naiskuva olisivat puhtaasti länsimaisen eksotisoinnin tuotetta. Thaimaa on monelle naapurilleen se rikas keskus, jolla on gravitaatiota ja vaikutusvaltaa. Selityksenä Thaimaan seksibisnekselle dekolonialistinen ajattelumalli menee raskaasti pusikkoon.

Lehtijutun ehkä karkein retorinen temppu on kysymyksessä "Käyttävätkö seksituristit naisten hädänalaista tilaa hyväksi?" Kysymys on olemassa vain siksi, että sille voitaisiin maalailla vastaukseksi "kyllä, tietysti". Kysymykseksi naamioitu väitelause paljastaa korttisi kirjoittajana lopullisesti. Tutkijoiden suuhun laitettu oma mielipide naisista uhreina kruunaa tekstin taustalla kuplineen moraalisaarnan.

Tosiasiassa seksityön tutkimus on monipolvista ja ristiriitaista erilaisten selitysmallien, näkökulmien ja poliittisten ambitioiden ristivedoissa. Mitään yksitotista kantaa ei ole esitettävissä. Tosiasia on, että jotkut seksityöhön pakolla joutuneet naiset ovat uhreja, toisilla on vain kova elämä ja vaikeita valintoja, ja kolmannet ovat lähteneet työhön vapaaehtoisesti. 

Koko ilmiön ja sen kulttuuristen kontekstien ymmärtäminen vaatii syvällistä perehtymistä aiheeseen, asianosaisten kokemuksiin ja siitä käytävään akateemiseen keskusteluun. Tarkoitushakuiset ja pahantahtoiset one-linerit lehtijutussa eivät pääse lähellekään.

***

Jos keskustelu saa jakamisen arvoista jatkoa, lisään uudet kommentit myös tänne.