Seksologiaa vasaralla Nietzschen tapaan

Minuun kohdistuva loanheitto on saavuttanut uusia horisontteja puuttuessaan luentoihini seksologian kouluttajana. Tämä antaa oivallisen tilaisuuden katsoa tarkemmin, millaisiin väitteisiin on päätetty tarttua ja mitä niiden taustalla oikeasti on. Käsittelen alla viisi minun suuhuni laitettua väitettä, joiden kai pitäisi olla jollakin tapaa huolestuttavia, kun ne on haluttu nostaa silmätikuksi.

Turvavyöt kiinni, tästä tulee pitkä teksti!


Väite: olen sanonut, että yläkouluikäisille saa näyttää pornoa opetusmielessä

Väitteen esittäjältä on mennyt sekaisin pari toisiaan lähellä olevaa käsitettä: porno ja seksuaalisesti eksplisiittinen kuvamateriaali. Ne ovat kieltämättä hyvin lähellä toisiaan, sillä kuvallinen porno on lähtökohtaisesti seksuaalisesti eksplisiittistä kuvamateriaalia, mutta kaikki seksuaalisesti eksplisiittinen kuvamateriaali ei kuitenkaan ole pornoa.

Seksuaalisesti eksplisiittinen kuvamateriaali tarkoittaa paljastavasti ja suoraan seksiä, alastomuutta tai vehkeitä esittävää kuvastoa. Tällaisella materiaalilla voi olla monenlaisia käyttötarkoituksia. Esimerkiksi anatomisesti tarkan peniskuvan kohdalla voi olla vaikeaa erottaa pelkän kuvan perusteella, onko kyse lääketieteellisestä anatomian kuvamateriaalista, seksuaalikasvatusmateriaalista vai pornokuvasta.

En ole luennoillani väittänyt, että seksuaalikasvatuksessa nuorten kanssa pitäisi näyttää pornoa. Sen sijaan olen usein argumentoinut sen puolesta, että seksuaalikasvatuksessa pitäisi käyttää seksuaalisesti eksplisiittistä kuvamateriaalia alastomista kehoista, erilaisista vehkeistä ja seksistä - ja tällainen materiaali voi olla visuaalisesti hyvin lähellä pornografista kuvastoa.

Tämä ei ole mikään uusi ajatus. Suomessa on käytetty tällaisia materiaaleja jo 70-luvulta, ja esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa, Hollannissa ja Britanniassa on tehty myös 2000-luvulla uudehkoja materiaaleja, joissa seksiä ja kehoja kuvataan peittelemättä. Tällaisia ovat mm. RFSU:n Sex på kartan sekä Dictionary ja Pussypedia, joissa esitetään valokuvia erilaisista vehkeistä. Tai Norjan yleisradion Pubertet, joka löytyy myös YLE Areenasta nimellä Murrosikä. Tai Briteissä näytetty TV4:n Sex Education Show ja Naked Education, joiden taustalla oli tavoitteena kiertelemättömyys, alastomien kehojen normalisoiminen ja kehopositiivisuus.

Seksuaalisesti eksplisiittisille seksuaalikasvatusmateriaaleille on tarvetta, sillä seksuaalikasvatuksessa valitettavan usein sivuutetaan ja kierretään nuoria paljon kiinnostavat aiheet, jotka liittyvät suoraan kehoon ja seksin tekemiseen. Pelkkä yleistasoinen puhe seksuaalisuudesta tai lisääntymisbiologian läpikäyminen ei riitä seksuaalikasvatukseksi, vaan aihetta pitää lähestyä rehellisesti nuorten tarpeita ja kysymyksiä kuunnellen - ja ne ovat usein hyvin suoria, jos niille annetaan tilaa.

Nuorista valtaosa on katsonut tai ainakin nähnyt pornoa. Osalle porno on tärkeässä roolissa oman seksuaalisuuden tutkimisessa sekä sooloseksissä. Porno voi herättää paljon kysymyksiä ja pohdintoja omasta seksuaalisuudesta sekä pornon roolista seksuaalikulttuurissa. Kaikkien kohtaavaa työtä tekevien seksologian ammattilaisten pitäisi hallita pornokasvatuksen perusasiat ja pystyä kohtaamaan nuorten kertomat pornokokemukset ja nuorten maailma ilman häkeltymistä, tuohtumista tai tuomitsemista.


Väite: käyttämäni seksuaaliterapiakoulutuksen opintomateriaalit koettiin asiattomiksi, eikä opiskelijoiden pitäisi joutua sellaista kestämään

Tällä väitteellä viitataan luennoillani näyttämiini taidekuviin, joissa esiintyy mm. homoseksuaalisuutta, seksityöviittauksia, sadomasokismia, alastomuutta ja vehkeitä. Eroottisen taiteen käyttämisellä osana luentomateriaaleja on aina useampi tarkoitus kuten sivistyksellinen, pedagoginen, seksologinen ja joskus myös esteettinen. Käytän eroottista taidetta luennoillani mm. seksuaalisuuden kulttuurihistorian eri virtausten käsittelyyn, seksuaalisuutta koskevien yhteiskunnallisten narratiivien tutkimiseen sekä opiskelijoiden oman reflektion käynnistämiseen ja ruokkimiseen.

Taidekuvat toimivat seksuaalisuuteen liittyvän kulttuurisen merkityksenannon pohdinnan apuvälineenä, sillä ne mahdollistavat useiden yhteenkietoutuneiden yhteiskunnallisten narratiivien tutkimisen samanaikaisesti. Hyvillä taidekuvilla on tapana olla syvällisessä ja monimerkityksisessä dialogissa kulttuuristen ilmiöiden kanssa. Tämä pitää paikkansa myös eroottisen taiteen kohdalla.

Eroottisten taidekuvien käytöllä on myös toinen tärkeä merkitys. Jokaisessa seksologian koulutuksessa toteutetaan tieto- ja taitosisällön lisäksi myös SAR-koulutusta. Se on Yhdysvalloista lähtöisin olevaa seksuaalipedagogiikkaa, jolla työstetään seksologian ammattilaiseksi opiskelevan henkilön kykyä omien asenteidensa tunnistamiseen, reflektioon ja ammatilliseen käsittelyyn. SAR tulee sanoista Sexuality Attitudes Reassessment, ja sillä pyritään huomaamaan omia haasteita ja kipupisteitä, jotka voisivat vaarantaa seksuaalineuvojan tai -terapeutin kyvyn kohdata asiakkaansa ammatillisesti haastassa aiheissa.

SAR-prosessissa opiskelijat altistetaan hallitusti mm. seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuudelle, erilaisille kehoille, monenlaisille seksitavoille, sadomasokismille, eksplisiittisille seksikuville, alastomuudelle, vehkeille ja niin edelleen. Jos jokin tämän prosessin aikana herättää hankalia tunteita, niitä käsitellään koulutuksen työnohjauksessa, jossa opiskelijoilla on mahdollisuus ryhmän tukemana turvallisesti purkaa tunteitaan ja tutkia niiden taustalla olevia asenteita ja uskomuksia.

Reflektiivistä asennetyötä tehdään koulutuksen aikana siksi, että opiskelijan omien hankalien tunteiden ja asenteiden tutkiminen ei vaarantaisi hänen asiakaskohtaamisiaan tulevaisuudessa. Jokaisella asiakkaalla on oikeus siihen, että hänet kohtaava ammattilainen on käsitellyt omat haasteensa itse, eikä asiakas joudu apua hakiessaan kohtaamaan asiatonta kohtelua tai todistamaan ammattilaisen henkilökohtaista emotionaalista kriisiä.

Koulutuksen aikana opiskelija voi huomata, että hän ei pärjää joidenkin seksologisten aiheiden kanssa. Suurin osa opiskelijoista läpäisee kuitenkin SAR-prosessin hyvin, vaikka heillä olisikin jossakin kohtaa vaikeuksia. Useimpien kohdalla haasteet on mahdollista ylittää hallitusti. Moni opiskelija kertoo koulutuksen päätteeksi, että alussa he eivät olisi uskoneet voivansa kohdata jotakin tiettyä, heille hankalaa seksuaalisuuden ilmiötä lainkaan, mutta koulutuksen päättyessä he ajattelevat asiasta aivan toisin ja luottavat nyt omaan ammatillisuuteensa. Tämä on SAR-prosessin tarkoitus.

Joskus vastaan tulee myös yksittäisiä opiskelijoita, jotka reagoivat koulutuksen aiheisiin tai taidekuviin niin voimakkaasti, että heidän on vaikea suoriutua tilanteesta. Silloinkin useimmat pääsevät tunnereaktioistaan ylitse kouluttajien ja ryhmän tuella sekä purkamalla niitä työnohjauksessa. Jotkut joutuvat kuitenkin siinä tilanteessa miettimään, voivatko he tehdä ylipäätään seksologin työtä tai millaisilla rajauksilla he voisivat siihen pystyä.


Väite: olen sanonut, että raiskaus on seksuaalista toimintaa

Raiskauksen sanominen seksuaaliseksi toiminnaksi tai edes seksuaaliväkivallaksi on tuomittu joissakin radikaalifeministisissä piireissä väkivallan seksualisointina. Tämä ajatus on ollut suosittu esimerkiksi ruotsalaisten radikaalifeministien keskuudessa. 2000-luvun taitteessa Eva Lundgren markkinoi tällä näkökulmalla omaa väkivaltateoriaansa, joka saikin runsaasti kannatusta ruotsalaisen feminismin parissa. Kuitenkin jo parin vuoden sisällä Lundgren joutui rajun kritiikin kohteeksi tutkimuksensa epätieteellisyydestä ja hurjista qanon-tyyppisistä väitteistään pedofiilisatanistien tekemistä lasten rituaalimurhista.

Lundgrenin väkivaltateorian taustalla on ajatus, että seksuaalisuutta loukkaavat rikokset pitäisi nähdä pelkästään miesten naisiin kohdistamana vallankäyttönä ja väkivaltana, ei minään muuna, koska hänen mukaansa mieheyteen kuuluu väistämättä väkivaltaisuus. Tällainen ajatus on pulpahtanut esille silloin tällöin radikaalifeministien kirjoituksissa aina 60-luvulta asti, mutta aina se on jäänyt yhteiskunnallisen keskustelun jalkoihin, koska näkemys ei kestä analyyttista kritiikkiä.

Seksuaalisuuden filosofiassa on käsiteanalyyttinen suuntaus, jossa selvitetään seksologian peruskäsitteiden merkityksiä ja merkityksenantoprosesseja. Yksi keskeinen termi on tietysti seksuaalisuus itse. Toinen keskeinen määrittelyä kaipaava alue on seksuaalinen toiminta, jonka arkikieliset määritelmät jäävät aina liian kapeiksi suhteessa seksuaalisuuden moninaisuuden valtavaan kirjoon. Kysymykseksi muodostuu, mikä yhdistää kaikkia erilaisia seksuaalisen toiminnan muotoja, kun kaukaisimmilla esimerkeillä ei äkkiseltään katsoen ole paljoakaan yhteistä?

Kysymykseen on esitetty useita erilaisia vastausmahdollisuuksia, mutta ne eivät onnistu kattamaan kaikkia seksuaalisuuden muotoja. Esimerkiksi yhdyntäkeskeiset vastaukset eivät tunnista fetisismin kaltaisia ilmiöitä eivätkä fyysiseen läheisyyteen perustuvat vastaukset toimi sooloseksiin tai kyberseksiin.

Kattavin seksuaalisen toiminnan määrittelytapa löytyy perheyhtäläisyydestä. Seksuaalinen toiminta muodostaa käsiteperheen, jota yhdistää aina riittävä määrä ominaisuuksia, vaikka kaikilla perheen jäsenillä ei olisikaan aina samoja ominaisuuksia. Esimerkiksi fetisismiä ja puhelinseksiä ei yhdistä suoraan kovinkaan moni piirre, mutta ne kuuluvat samaan käsiteperheeseen, koska niillä on riittävästi yhteistä muiden perheen jäsenten kanssa.

Tästä päästään itse asiaan eli seksuaalisen väkivallan paikkaan seksuaalisen toiminnan käsiteperheessä. Seksuaalinen väkivalta kuuluu käsiteperheeseen siksi, että merkittävä osa siihen liittyvistä ominaisuuksista on samoja kuin useilla käsiteperheen ytimessä olevilla seksuaalisen toiminnan arkkityypeillä. Väkivalloin tapahtuneella yhdynnällä on suurin osa yhdynnän ominaisuuksista, mutta myös erottavina ominaisuuksina väkivalta ja suostumuksen puute. Seksuaaliväkivalta on siis seksuaalista toimintaa, mutta myös väkivaltaa.

Seksologisessa termistössä on otettu käyttöön myös seksuaalista väkivaltaa laajempi termi, seksuaalisuutta loukkaava väkivalta, joka laajentaa käsitteen alaa myös sellaiseen väkivaltaan, jolla ei tarvitse olla selkeää seksuaalista motiivia. Tämän termin alle kuuluu myös sellaisia väkivallantekoja, jotka kohdistuvat seksuaalisuuteen jollakin tavalla, mutta joilla ei ole seksuaalisen teon ominaisuuksia. Suurimmalta osin tämäkin termi on kuitenkin synonyymi seksuaaliväkivallalle.

Käsittelen tätä aihetta välillä seksuaalisuuden filosofiaa ja peruskäsitteistöä koskevilla luennoillani, mikäli seksuaalisuutta loukkaavan väkivallan paikka käsiteperheessä nousee keskustelussa esille. Itse seksuaalisuutta loukkaavaa väkivaltaa, sen seurauksia ja niiden hoitoa käsitellään aivan eri luennolla.


Väite: olen sanonut, että myös epäröivä vastaus voi vahvistaa suostumuksen

Seksuaalietiikassa tutkitaan suostumusta seksuaalisen toiminnan eettisenä reunaehtona. Sitä tarkastellaan useista eri näkökulmista kuten etiikan teorian osana, yhteiskunnallisena käsitteenä, juridisena käsitteenä tai käytännönläheisesti tapaustutkimuksessa eli kasuistiikassa.

Kun aiheeseen mennään syvemmälle, suostumus osoittautuu teoreettisesti melko yksinkertaiseksi käsitteeksi, mutta kasuistiikassa välillä hyvin vaikeasti selvitettäväksi asiaksi. Vaikeudet syntyvät tavallisesti siitä, että ihmisen käyttäytyminen on monimutkaista eikä sen motiivit ole aina selkeitä edes toimijalle itselleen. Esimerkiksi erilaiset mielentilat, emootiot, impulssit, mielenterveys, sairaudet ja tilannetekijät vaikuttavat käyttäytymiseen valtavasti. Ihmiset myös kätkevät motiivejaan, valehtelevat, toimivat parempaa tietoaan vastaan ja sekoilevat. Suostumuksen seksuaalieettisen tarkastelun pitää huomioida myös monimutkaiset ja sotkuiset tapaukset. Elämä ei ole aina helppoa ja yksinkertaista.

Väitteessä on kyse luennolla käsitellystä esimerkkitapauksessa, jossa henkilö on mahdollisesti aloittamassa seksitilannetta, mutta on siitä epävarma. Tämä on tavallinen asetelma erityisesti seksuaalisesti kokemattomien ihmisten kohdalla, mutta voi monista syistä osua myös kokeneempien kohdalle. Tilanteessa keskeisimpänä eettisenä periaatteena on yksilön seksuaalinen autonomia, jonka nojalla hänellä on oikeus tehdä päätöksensä seksiin ryhtymisestä eli suostumuksen antamisesta täysin itse ja omin perustein.

Päätöksentekotilanteessa olevaa epävarmaa henkilöä ei saa missään tapauksessa painostaa tai manipuloida päätöksen tekemisessä mihinkään suuntaan, vaan hänelle pitää antaa rauha tehdä itse päätöksensä. Tilanteen pitää myös mahdollistaa kieltäytyminen ja poistuminen turvallisesti ja ilman negatiivisia seurauksia. Tilanteen muut osapuolet saavat toki rohkaista tai toivoa myönteistä vastausta, mutta siinä pitäisi olla erityisen huomaavainen, sillä sosiaalinen paine voi vaikuttaa joihinkin ihmisiin voimakkaasti.

Joka tapauksessa epävarma ihminen saa päättää suostua seksiin ihan samalla tavalla kuin kuka tahansa muukin. Epävarmuus seksiin ryhtymisestä ei ole sinällään suostumuksen este, kunhan päätös on aidosti henkilön oma. Seksitilanteisiin voi liittyä kaikenlaisia tunteita kuten jännitystä, epävarmuutta tai varovaisuutta, mikä on täysin normaalia.

Itse kannatan omassa seksipositiivisessa kuplassani innokkaan suostumuksen ajatusta, jossa pyritään siihen, että seksiin ryhdytään halukkaasti ja se myös ilmaistaan selvästi. Innokkaan suostumuksen kohdalla kenenkään ei tarvitse miettiä, mitä kumppani oikeasti tilanteesta ajattelee, vaan halu leikkiin ja nautintoon on yhteistä.

Innokas suostumus ei kuitenkaan voi olla seksuaalisen toiminnan eettinen reunaehto, sillä myös muunlaisissa mielentiloissa on täysin sallittua tehdä päätös seksiin ryhtymisestä. Innokas suostumus on siis supererogatiivista; se on eettisesti kiitettävää, mutta ei välttämätöntä.

Suostumukseen liittyviä kiemuroita käsitellään seksuaalietiikan luennoillani yksityiskohtaisesti siksi, että tulevat seksologit voivat kohdata vastaanotoillaan hyvin erilaisia tilanteita ja kokemuksia, ja ammattilaisen pitää pystyä erottamaan suostumuksen antamisen etiikka päätöksentekijän tunteista ja sosiaalisesta tilanteesta. Etiikassa tällaiseen erotteluun viitataan Moren giljotiinilla, jossa erotetaan normatiiviset ja deskriptiiviset propositiot toisistaan.

Eettistä arviointia pitää voida tehdä erillään emotionaalisista tekijöistä, mutta niiden väliset yhteydet on hyvä kuitenkin ymmärtää. Silloin on mahdollista puolustaa yksilön oikeutta tehdä päätöksiä hänen omasta seksuaalisuudestaan, vaikka hän olisi asiasta epävarma, ja samalla tunnistaa ne riskit, joita sosiaaliset tilannetekijät kuten painostus tai manipulaatio voivat aiheuttaa.

Eettinen arviointi ei ole yksioikoisten uskomusten tai ideologisten sloganien aluetta, vaan siinä pitää kyetä tekemään vaativaa ja herkkää analyyttista työtä, jossa eettisiä periaatteita sovelletaan sotkuisiin tosielämän tilanteisiin. Tämän taidon kehittämiseen tähtään luennoillani.


Väite: pornoluennon kritisointi oli seksinegatiivista

Käsittelen pornoa koskevalla luennollani aihetta useista eri näkökulmista kuten seksologian, mediatutkimuksen, etiikan ja kulttuuristen narratiivien kritiikin suunnilta. Pornosta on esitetty kautta historian monenlaisia hurjia väitteitä, useimmat niistä pornon vastustajien suusta. Näiden väitteiden tutkimisessa hyödynnetään kriittisen ajattelun välineitä kuten väitteiden korrespondenssin ja koherenssin arviointia, taustaolettamusten selvittämistä sekä niiden sijoittamista kulttuurisen pornodiskurssin kartalle.

Eräs 80-luvulta lähtöisin oleva pornodiskurssi perustuu pornon vastustamiselle seksinegatiivisista lähtökohdista. Siinä avoin seksuaalinen ilmaisu koetaan lähtökohtaisesti ihmisen arvokkuutta alentavana, halventavana ja väkivaltaisena. Tähän diskurssiin liittyi Yhdysvalloissa käydyssä pornokeskustelussa sekä kristillis-konservativiisen liikkeen edustajia että radikaalifeministejä.

Seksinegatiivisen diskurssin sisältä tulleet väitteet pornon väkivaltaisuudesta, pornoesiintyjien traumatisoitumisesta, naisten alentamisesta, esineellistämisestä ja niin edelleen on kumottu jo 80-90 -luvuilla. Väitteitä on osoitettu virheelliseksi seksologiassa, kulttuurin tutkimuksessa ja seksuaalisuuden filosofiassa, mutta myös pornoesiintyjät ovat itse nousseet kumoamaan heihin kohdistuneita villejä olettamuksia. Myyteiksi osoittautuneiden väitteiden taustalla on ollut tietämättömyyttä, harhakäsityksiä, pahantahtoisuutta ja stigmaa.

Seksipositiivinen näkökulma pornoon on tuonut pornoa itse tekevien ja käyttävien ihmisten näkökulmat keskiöön, ja samalla koko kuva pornosta on mullistunut. Vanhat seksinegatiiviset myytit, kuten esimerkiksi väite pornoesiintyjien traumatisoitumisesta, alkavat tästä näkökulmasta näyttää hyvin kummallisilta. Silti osa kumotuista väitteistä kiertää yhä pornokeskustelussa sloganien muodossa, vaikka nykyinen tutkimustieto ei anna niille tukea.

Joskus luennoillani joku opiskelijoista esittää keskustelussa vanhoja, kumottuja uskomuksia pornosta. Silloin pyrin oikaisemaan ne nykytutkimuksen perusteella ja kerron myös niiden taustoista osana 80-luvun seksinegatiivista pornon vastaista diskurssia. Tavallisin tällainen uskomus on sloganina heitetty “porno esineellistää naisia”, mikä edelleen pyörii keskustelussa, mutta on jo kauan aikaa sitten osoitettu virheelliseksi.

Jos esineellistäminen kiinnostaa syvällisemminkin, niin olen kirjoittanut asiasta artikkelissani
Esineellistäminen ja pornografia – pieni filosofinen tutkielma (niin & näin 2/2010).

Luentojani saa kritisoida, ja kerron sen myös aina luentoni alussa. Otan mielelläni vastaan eläväistä keskustelua luentojeni teemoista ja osallistun debattiin luennon aikarajojen puitteissa. Luentojeni kritisointi ei ole seksinegatiivista, mutta joskus luentojen aikana keskustelussa esitetty kritiikki pornoa kohtaan saattaa perustua vanhoille seksinegatiivisille uskomuksille, minkä sanon ääneen, jos sellaista tulee vastaan.

***

Jos olet päässyt tänne asti, onnittelen sinua lukuinnostasi!

Yllä esittämistäni seksologisista ja seksuaalieettisistä näkemyksistä saa olla montaa mieltä, myös kriittistä. Toivon kuitenkin, että olen onnistunut tekstilläni osoittamaan asioiden monimutkaisuuden ja asiantuntemuksen tärkeyden niiden käsittelemisessä. Pelkkä parin rivin heittely Instagramissa tai roskamedioissa ei tee oikeutta monimutkaisille seksologisille kysymyksille, eikä niiden vääristely loanheittotarkoituksessa ole hyödyksi kenellekään.


Jatkan mielelläni näitä keskusteluja sellaisten ihmisten kanssa, joilla on asiasta punnittua sanottavaa tai hyviä kysymyksiä. Tulkaa nykimään hihasta, jos jossakin kohtaamme. Meuhkaajat jätän omaan arvoonsa.

Pääministerin juhlinnasta tekopöyristyminen on ankeaa ja halpaa moralismia

Pääministeri Sanna Marinin ympärillä vellova somekohu on typerä uutisankka, jolla ei ole mitään merkittävää sisältöä. Kohua ylläpitävät poliittiset vastustajat, tekopöyristyjät ja halvat moralistit pelkästään kyynisistä syistä. Jos joku on oikeasti huolestunut Marinin juhlimisesta, niin on aika päivittää omat asenteet tälle vuosituhannelle.

Kerrataanpa muutamia perusasioita elämästä 2020-luvulla:

• Ihmiset juhlivat välillä tasapainottaakseen työn ja muun elämän aiheuttamaa rasitusta
• Ihmisistä hauskanpito on… hauskaa
• Naiset ovat ihmisiä
• Pääministeri on ihminen
• Poliitikkojen ei tarvitse olla tympeitä olmeja
• Ihmisillä on sukupuoli ja seksuaalisuus, jotka saattavat joskus ilmetä jotenkin, esimerkiksi juhliessa
• Monilla ihmisillä on tissi
• Tisseissä ei ole mitään väärää
• Lähes jokaisella on kamerallinen kännykkä
• Kuvia ja videoita otetaan hauskoista tilanteista
• Kuvia ja videoita julkaistaan, ja joskus niitä päätyy nähtäväksi muillekin kuin on alunperin tarkoitettu

Nämä kaikki ovat täysin normaaleja asetelmia nykyajan elämästä. Kenellekään ei enää pitäisi tulla minkäänlaisena yllätyksenä, että ihmiset juhlivat ja juhlista voi joskus levitä kuvia tai videoita. Asian vääntäminen kohuksi on intellektuaalisesti tylsämielistä ja moraalisesti heikkotasoista. Sekä oppositiopoliitikot ja media ovat alittaneet itsensä molemmissa kategorioissa. Seuraavaksi kohu sitä, että ministeri on käynyt vessassa?

Voi toki olla niin, että jokunen elämästä vieraantunut konservatiivipoliitikko edelleen ajattelee 80-luvun kulttuuriympäristöä, jossa miespoliitikot vetävät perskännejä saunailloissa ja pönöttävät istunnoissa nenät punaisina, mutta valitettavasti se aikakausi on jo suurelta osin mennyttä. Siitä on jo 40 vuotta.

Poliitikkoja yhä koskeva julkisuuskuvaideaali on todella vanhentunut ja konservatiivinen. Se ei ole ollut totta enää vuosikymmeniin, jos oikeastaan koskaan. Se, että julkinen keskustelu poliitikkona olemisesta perustuu valheelliselle ja sokealle käsitykselle ihmisyydestä ja elämästä on vain kehnoa ja kritiikitöntä ajattelua, josta median olisi hyvä pyrkiä eroon, jos haluaa pitää yllä minkäänlaista journalistista tasoa. Ylipäätään tosiasioiden kohtaaminen ja niiden ymmärtäminen on ihan hyvä peruslähtökohta ajatelulle. 

Elämän perusasiat eivät ole mikään kohun aihe, mutta kyyniset kohun rakentajat voivat kyllä käyttää niitä tarkoin räätälöidyin tavoin. Mielikuvilla, misinformaatiolla ja vilpillisellä tunneviestinnällä voidaan saada hämminki aikaiseksi myös asiasta, jolla ei ole mitään tosiasiallista merkitystä.

Nykyisin poliitikko saa olla enemmän oma itsensä kuin koskaan aikaisemmin, ja näin pitääkin olla. Tämä suunta on puhtaasti myönteinen, ja sen pitää mennä eteenpäin vastakin. Kun elämän kirjo ja sukupuolen ja seksuaalisuuden läsnäolo eivät ole enää kohuaiheita, on politiikassa enemmän tilaa erilaisille ihmisille kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Ihmisille, joiden ei tarvitse peittää suurinta osaa itsestään soveltuakseen vanhentuneisiin käsityksiin siitä, mitä poliitikkous on. 

Videoilla näkyvän juhlimisen ja seksuaalisen vireen moralisoiminen on tunkkaista ja kyynistä ihmisvihamielistä roskaa, jolle ei pidä olla enää yhtään tilaa nykyään. Moralisoimisella ja sisällöttömän somekohun keittelyllä annetaan valtava signaali kaikille ihmisille, myös lapsille ja nuorille, että omassa kehossa, seksuaalisuudessa ja tavallisessa, vastuullisessa hauskanpidossa olisi jotakin väärää. Millaista harmaata ja ankeaa maailmaa tämä porukka onkaan rakentamassa pystyyn kuolleilla asenteillaan. Muistakaa, että aina voi lähteä Afganistaniin tai Saudi-Arabiaan, jos nuori nainen politiikassa aiheuttaa liikaa ahdistusta.

Kakkua ja ihmissuhteita

Avoimia suhteita käsittelevissä keskusteluissa killuu itsepintaisesti väärinkäsitys siitä, että avoimet suhteet olisivat jonkinlainen yritys "syödä ja säästää kakku" samanaikaisesti. Kyseessä on hölmö sananlasku ja kelvoton rinnastus, mutta se on sitkeä ja häiritsevä kuin piriä vetänyt paarma, joten piestään siitä nyt kunnolla ilmat pihalle.

Sananlasku rakentuu nollasummapelille, jossa ei tosiasiassa ole mitään mahdollisuutta valita molempia kahdesta mahdollisuudesta, kuten vertaus kirjaimellisesti osoittaa. Esimerkiksi samalla satasen setelillä ei voi ostaa koko rahalla kokkelia ja silti laittaa sitä sijoituskuoreen. Tämä lienee itsestään selvää? 

Sananlaskun soveltaminen ihmissuhteisiin perustuu ajatusvirhelle (tai pahantahtoiselle vääristelylle), joka tekee vertauksesta järjetöntä ölinää. Ihmissuhteiden peruselementeissä kuten rakkaudessa, seksissä, yhdessäolossa tai läheisyydessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi harjoittaa useampien ihmisten kanssa joko limittäin tai samanaikaisesti. Rakkaiden ihmisten kanssa järjestetty ryhmäseksiviikonloppu onnistuu niputtamaan jopa kaikki nämä hienoudet yhteen! 

Myös avoin suhdemalli, jossa tapaillaan eri ihmisiä eri aikoihin voi sisältää kaikki yllä mainitut asiat ristiriidattomasti. Ihmissuhteille on tyypillistä, että ne kestävät jonkin aikaa - usein ainakin kuukausia, jos eivät vuosia. Sinä aikana ehtii mainiosti paneskella, halia, hengailla ja rakastaa useamman ihmisen kanssa. Kun kaikki tehdään avoimesti ja yhteisymmärryksessä, varsinainen leivontahaaste on lähinnä kalenterien sovittaminen yhteen.

Sananlaskun käyttö ihmissuhteista maistuu siis pahasti jauhoiselta. Sen voisi jotenkuten ymmärtää, jos puhuisimme pelkästään konservatiivis-kristillisestä avioliitosta, jonka Virallisiin Sääntöihin kuuluu idea yhdestä elinikäisestä suhteesta. Hyvin harva kuitenkaan enää hyväksyy noin vanhoillisen käsityksen ihmissuhteista. Nykyisin vallalla on sarjapolygamia eli kakkujono. 

Jopa vanhoillinen malli brakaa vertauksen osalta, sillä kaikkiin suljettuihin avioliittojärjestelmiin kuuluu aina jonkinlainen syrjähyppykuvio osana systeemiä. Pelkästään sääntöjen tasolla avioliittoa voi toki halutessaan kakkuun verrata, mutta ennemmin siitä tulee mieleen kahleet ja piikkilanka, ei kermakakku. Todellinen elämä osoittaa, että avioliiton kakkua lusiessaankin ihmiset osaavat kyllä mussuttaa vierasta torttua kalapuikkoviikset tuhruisina riippumatta siitä, mitä pappi on selittänyt.

Ihmissuhteissa ei ole kakkua, joka katoaa syödessä. Jos leipomovertauksia on ihan pakko vielä tästä jatkaa, parempi vaihtoehto olisi kakkubuffet. Kakkua on tarjolla erilaisissa muodoissa joka päivä, ja jokainen saa ihan itse päättää, maisteleeko sitä sun tätä, ottaako toistamiseen hyvän vakiosatsin vai pitäytyykö tiiviisti lempikakussaan päivästä toiseen. Tai jotain ihan muuta.

Lapsen pahoinpitely sallittu!

"Meidän Ville on ruma ja tyhmä pikku paskiainen!"

Eikö olekin ihan ok, jos vanhemmat puhuvat lapsestaan näin hänen kuultensa. Sehän olisi lapsen edun mukaista, jos poika tosiaan on ruma ja tyhmä. Lapsen on hyvä ymmärtää jo pienenä olevansa osa suomalaista yhteisöä, jossa asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Tilannetta parantaa vielä se, että vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, että heidän poikansa on ruma ja tyhmä. Kun he yhteisellä päätöksellään haukkuvat lastaan, ei asiassa ole ongelmaa. Suomessa vanhemmat saavat päättää, miten he omasta lapsestaan puhuvat - etenkin kun rehellisyys on tärkeä osa suomalaista kulttuuria!

Pikku Villen edun mukaista on myös saada turpaansa ainakin kerran viikossa. Elämä on kovaa, joten on lapsen edun mukaista opetella ottamaan iskuja vastaan jo nuorena. Eikä parista kepeästä lyönnistä edes jää pysyviä vammoja: mustelmat ja kipu häviävät ajan myötä.

Kun Ville kasvaa päihteitä nautiskelevan taparikollisyhteisön jäseneksi, on hänen etunsa mukaista ymmärtää, että turpaan ottaminen mukisematta on osa yhteisön kulttuuria. Ja hakkaaminen on tietysti vielä hyväksyttävämpää silloin, kun vanhemmat ovat hakkaamisesta yhtä mieltä.

On myös tärkeää, että haukkuminen ja hakkaaminen tehdään ammattimaisesti, eikä ryhdytä puoskaroimaan itse. Haukkumiseen kannattaa hankkia avuksi joku teräväkielinen elämäntapaturhajulkkis, ja lasta voi murjoa vaikkapa nyrkkeilijä! Kun lapsen pahoinpitely suoritetaan ammattimaisesti, se on ihan hyväksyttävää.

Sitten kun kersa on haukuttu ja piesty, voidaan siirtyä silpomaan hänen pippelinsä veitsellä. Korkeimman oikeuden mukaan lapsen sukupuolielinten silpominen on hyväksyttävää, kunhan vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, silpominen kuuluu jonkun kulttuuriin ja se tapahtuu ammattimaisesti. Niin, ja jos lapsi sattuu olemaan poika.

KKO:n päätös
Hesarin juttu

Tekstiviestikohu ja moraalihurmos

Harvoin pääsee puolustamaan kristillis-persua seksiasioissa, mutta kun tilaisuus tulee vastaan, on se käytettävä! On toki kutkuttavaa, että kristillisillä arvoillaan politiikassa touhuava Kankaanniemi päätyy seksiskandaaliin, mutta tärkeämpää kuin hänen mollaamisensa, on kiinnittää huomiota moralistiseen lynkkausjoukkoon. Kun sellaisen antaa touhuta vapaasti, voi koittaa päivä, jolloin poliitikot ja kansalaiset ovat vaahto suussa talikoineen kenen tahansa ovella.

Lynkkausmeininkiin liittyvää moraalihurmosta sävyttää aina kaksi asiaa: vahingonilo sekä oikean toiminnan standardien nostaminen tasolle, jota juuri kukaan ei täytä. Pikkuasioista tehdään Valtakunnan Moraalin kysymyksiä tavalla, joka muistuttaa iljettävästi Ugandan mallin homovihaa. Kanssaihmisten seksuaalikäyttäytymisen vartioimisesta ja tuomitsemista tehdään puolueviskaalien asia ja median auttavalla kädellä yleinen kansanhuvi. Jos tällainen mentaliteetti pääsisi toden teolla valloilleen, niin kaiketi jalkapuut ja julkiset raipparangaistukset saisivat nähdä taas uuden kultakauden.

Kaksi huomautusta moraalihurmoksessa piehtaroiville:

1. Kankaanniemen seksiviestit ovat vain ja ainoastaan hänen itsensä sekä viestin saajien välinen asia riippumatta siitä, mikä on Kankaanniemen poliittinen asema tai siviilisääty. Jos toiminta ei ylitä esimerkiksi seksuaalisen häirinnän kynnystä, mitä ei tapahdu ainakaan julkisuudessa olleiden esimerkkien perusteella, kenelläkään ulkopuolisella ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua viestittelyyn mitenkään.
 

2. Kankaanniemen ja hänen puolisonsa väliset sopimukset, riidat tai luottamusasiat ovat vain ja ainoastaan heidän yksityinen asiansa. Kenelläkään muulla ei ole minkäänlaista oikeutta mennä sanelemaan, miten Kankaanniemen ja hänen puolisonsa tulisi ihmissuhteessaan toimia.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, totean vielä, että myös poliitikot ovat ihmisiä ja valtaosalla ihmisistä on seksuaalisuus, joka ei aina asetu täydellisesti moraalinvartijoiksi itsensä korottaneiden hyypiöiden mielivaltaisiin standardeihin. Todettakoon myös, että koko kohu on mitä todennäköisimmin poliittista ketmuilua ja sellaisena sen aihe on lopulta aivan yhdentekevä. Kuitenkin seksielämän käyttö kohun lähteenä tällä tavoin kertoo siitä, että yhteiskunnassamme elää yhä vahvasti seksuaalikielteinen kunnollisuuden utopia, jota käytetään onnistuneesti seksikohujen masinoimiseen.

Enää jää kysyttäväksi, miksi taktiikka edelleen toimii? Ovatko poliitikot ja kansalaiset niin verenhimoisia, pikkusieluisia tai tyhmiä, että seksikohulla jallitus pelaa vuodesta toiseen? Menkää kaikki kohua ruokkivat ihmiset itseenne, mieluiten isolla dildolla.

Hesarin tuottaja sekoilee raiskausuutisoinnin kanssa

Helsingin sanomien kaupunkitoimituksen uutistuottaja Päivi Punkka arvosteli kommenttipuheenvuorossaan raiskaustapauksen uutisointia. Hän antoi ymmärtää, että vammojen laadusta puhuminen tai tekijöiden ikään viittaaminen "poikina" olisi jotenkin väärin. Hän kirjoittaa:

Valtaosa nykyihmisistä varmaankin jo toivottavasti ymmärtää, mistä raiskauksessa on kyse: vakavasta rikoksesta, vallankäytöstä, väkivallasta, joka pahimmillaan tuhoaa uhrin elämän. Pojankoltiaisilla tai mustelmien puuttumisella ei pitäisi olla sijaa ajatuksissa tai keskusteluissa, kun puhutaan raiskauksesta.

Alun toteamuksesta kukaan tuskin on eri mieltä, mutta paasaus "pojankoltiaisista" tai "mustelmista" on ihan Punkan omaa maalailua. Hän kyllä yrittää syyttää näistä kyseenalaisista sanamuodoista poliisia ja toimittajakollegaansa, mutta tällaisia ilmauksia ei löydy alkuperäisestä uutisesta.

Punkan kirjoitus on todella outo. Luin Hesarin uutisen huolella läpi, enkä löytänyt mitään erikoista, virheellistä tai värittynyttä. Sanamuodoista voidaan toki olla montaa mieltä ja kinata maailman tappiin asti. Uutisoinnin tyyli tai sisältö oli kuitenkin täysin asiallista ja tällaiselle uutisoinnille tyypillistä.

Punkka tarttui erityisesti komisario Hiltusen kommenttiin "Nainen ei loukkaantunut fyysisesti vakavasti tapahtuneessa", joka on epäilemättä vastaus kysymykseen, miten naiselle kävi. Sen mainitseminen, että vakavia vammoja ei tullut on ihan perusteltua tiedottamista. Asian olisi voinut ilmaista esim. "lieviä fyysisiä vammoja", mutta yhtälailla sitäkin voitaisiin arvostella sanan "lievä" käytöstä vakavan rikoksen kohdalla.

Vammoista kysyminen ja puhuminen on rikosuutisoinnissa tavanomaista. Rikosten raakuudella ja tekotavalla on huomattavasti merkitystä tapauksen arvioimiselle ja yleiselle turvallisuudelle. Punkan esittämä verhottu väite siitä, että jokainen raiskaus on aina yhtä vakava rikos, ei ole järkevä, sillä on selvää, että tekotavoissa on monenlaisia eroja. On myös aivan perusteltua, että poliisi ottaa kantaa vain fyysisiin vammoihin, sillä henkisen vahingon määrää ei voi arvioida tässä vaiheessa mitenkään.

Ja mitä tulee "poikiin" tekijöinä, uutisen mukaan pojat olivat 15-18 -vuotiaita. Tämän ikäisistä ihmislajin koiraista käytetään tavallisesti arkikielessä sanaa "poika", joten Punkan reagointi on vallan kummallista. Erikoisempaa olisi, jos käytettäisiin sanaa "mies".

Olen aiemmin todennut, miten sukupuolta ja ikää muljataan välillä uutisissa rikoksen tekijöiden ja uhrien stereotyyppien mukaisiksi. Esimerkiksi 17-vuotiasta rikoksen tekijää pyritään kutsumaan "nuoreksi mieheksi" ja vastaavasti 17-vuotiasta uhria "pojaksi". Tällä kertaa nimike meni ihan oikein. "Pojan" käyttäminen iän ilmauksena ei ole tietenkään mikään "pojat on poikia" -väite. Haloo nyt saatana.

Mitä Punkka oikein ajaa takaa? Hänen syytöksensä ovat perusteettomia ja yliampuvia, sillä uutisoinnissa ei ollut kyse "pojankoltiaisista" tai "mustelmisen puuttumisesta". Nämä ovat hänen omia sanojaan, joita ei löydy alkuperäisestä tekstistä.Yrittääkö Punkka sanoa kommentillaan, että toimittajien ja poliisin pitäisi luopua neutraalista tyylistä raportoidessaan naisiin kohdistuvista seksuaalirikoksista? Pitäisikö rikoksia alkaa alleviivaamaan tai retostelemaan keltaisen lehdistön tapaan?

Pitäisikö jokaisen rikosuutisen perään lisätä vakavalla äänellä lausuttu julkilausuma: "Tämä on niin raskas, vaikea ja murheellinen asia..."

Punkan sekoilu on hyvä esimerkki siitä, mitä hyvät aikeet, tuohtumus ja heikko osaaminen tuottavat, kun harkinta sattuu pettämään. Tiedän hyvin, mitä silloin voi tapahtua, sillä olen itsekin joskus kirjoitellut kaikenlaista epämääräistä vitutuspäissäni. Olennaisena erona minun ja Punkan välillä on kuitenkin se, että Punkka touhuaa arvostetun lehden toimituksessa ja purkaa tunteitaan suurelle lukijakunnalle, joka pitää painettua sanaa erityisen luotettavana.

Väestöliitto: Lisää kärsimystä, kiitos!

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen on ilmeisesti innoittunut 50 Shades of Grey -elokuvasta, sillä hän kaipailee lisää kärsimystä YLE:n verkkouutisissa. Juttu käsittelee salamaerojen lisääntymistä, josta Heli johtelee hämmentäviä yhteiskunnallisia pohdintojaan. Vaarasen mukaan 

"uskonnollisemmassa yhteiskunnassa kärsimyksellä on arvoa. Tuska ei ole nykyihmiselle arvokasta, toisin kuin silloin kun uskonto hallitsi jokaisen länsimaisenkin ihmisen elämää."

Nostalgia voi tietysti olla joskus mukavaa ja menneisyys näyttää kauniilta 20-luvun kampauksineen, mutta yllä oleva on todella häiriintynyttä ajattelua. Vaaranen siis kaipaa aikaa, jolloin ihmisuhteissa osattiin kärsiä kunnialla? Vilkaistaanpa hieman, mitä se piti ennen vanhaan sisällään.

• Naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin!
• Mies on perheen pää; kärsi hiljaa nainen!
• Lyöminen takaisin kurituskeinojen valikoimaan!
• Uskonnolliset häpeärangaistukset käyttöön!
• Syyllistetään naimattomat äidit itsemurhan partaalle!
• Kylpyhuoneen henkariabortit takaisin!

Kyllä ennen osattiin kärsiä arvokkaasti!

Uskonnon kauniista roolista wanhan kunnon kärsimyksentäyteisen seksuaalimoraalin ylläpitäjänä kertoo hyvin se, miten kirkko on vastustanut jokaista seksuaaliterveyden edistysaskelta aikanaan. Jos kirkon tahto olisi mennyt aina läpi, ei abortteja saisi tehdä tai kondomeja ostaa kaupoista, homot olisivat vankilassa tai hullujenhuoneella ja naiset pysyttelisivät kotona miestensä mieli- ja väkivallan alaisina.

Tällaista uskonnollisempaa yhteiskuntaa voi mennä katsastamaan vaikkapa Saudi-Arabiaan tai Talebanin pariin. Lähempääkin löytyy: vanhoillislestadiolaiset naiset pitävät varmasti kärsimystä arvossaan, kun oma keho hajoaa kymmenennen raskauden kohdalla noudattaessa äijäneuvostojen viisaudessaan tulkitsemaa lisääntymiskäskyä.

Ja mitä tulee salamaerojen lisääntymiseen, olisi kiva, jos Parisuhdekeskuksen johtaja olisi tarjonnut yhdenkin tutkimusviitteen ilmiöstä - edes saatana gallupin. Lisätietoa ei löydy edes Väestöliiton jutusta, joka on lyhyempi kuin entisajan virsi kaunis.

Olisiko tässäkin uhkaavan ilmiön "lisääntymisessä" kyse samanlaisesta julkisuusvedätyksestä kuin suukseksin aiheuttamien suusyöpien kohdalla? Vai hassutteliko Tuska-Vaaranen vain vähän uskonnollisilla kärsimysjutuillaan?

Suusyöpävedätyksessä oli kyse suusyöpien esiintyvyyden lisääntymisestä "uhkaavasti". Esimerkiksi Iso-Britannian väestössä esiintyvyyden lisäys oli huimasta 0,000086 prosentista 0,000094 prosenttiin kahden vuoden aikana 2008-2010, mikä tarkoittaa noin 500 uutta tapausta liki 65 miljoonaisessa kansakunnassa (lukuja ja lisätietoa). Tämän valtaisan epidemian syyksi maalailtiin innolla suuseksiä konservatiivisissa ja pölhöpopulistisissa medioissa kuten Iltalehdessä. Tosiasiassa suusyöpien syyt ovat moninaisia, eikä yhtä selkeää aiheuttajaa voida nimetä.

Sen sijaan salamaeroepidemiasta esitetään rautaista näyttöä: yhden terapeutin käsittelemistä erotapauksista kuulemma jopa 30% on salamaeroja. Kun a) salamaeroa ei ole täsmällisesti määritelty, b) eikä ole tietoa, paljonko psykoterapeutilla on eroasiakkaita kaikkiaan, c) eikä tiedetä, miten terapeutti on asian tilastoinut, on tämän luvun merkitys... ööö... täysin merkityksetön.

Minun tämän vuoden puolella kuulemistani seksijutuista 68% käsitteli ryhmäseksiä. Siis: suomalaisista yli puolet harrastaa ryhmäseksiä! Eikös vaan?

Mutta yksi varma totuus jutusta ja Vaarasen uskonnollisista visioista löytyy. Koko jutun syypää on Tinder!

Epäeettistä seksuaalisuutta

Seksivälineliike ei saanut rahoitusta koska aihe on epäeettinen, uutisoi YLE äskettäin. Aivopierun lähde oli valtion rahoitusyhtiö Finnvera, joka tarjoaa rahoitusta mm. yritysten perustamiseen ja vientihankkeisiin. Finnvera päättää tietysti itse ja omilla kriteereillään, mitä he rahoittavat ja mitä eivät, mutta etiikasta he eivät näytä tajuavan hölkäsen pöläystä.

Ajatus siitä, että seksuaalisuus ja seksi olisivat jotenkin moraalittomia asioita, on vanhentunutta kulttuurikonservatiivista hömppää. Käsitys perustuu ikälopulle seksuaalinormistolle, jossa seksuaalisuuden oikeita toteuttamistapoja säätelivät konservatiivikristilliset seksuaalikäsitykset, haaveunet perheidyllistä moraalisesti välttämättönänä yhteiskuntarakenteena sekä sotia edeltäneelle ajalle ominainen kunnollisuuden korostaminen niin käytöstapojen kuin sukupuolinormienkin osalta.

Kun tällaisia käsityksiä tutkaillaan etiikan näkökulmasta, paljastuvat ne seksuaalikammoisen pikkuporvarillisuuden pintakuonaksi, jolla pyritään lähinnä ylläpitämään yhteiskunnallisia kontrollirakenteita ja vallitsevia valtajärjestelmiä. Etiikan kanssa niillä ei ole mitään tekemistä.

Eettisyydessä on kysymys oikeudenmukaisuudesta, reiluudesta, oikeuksien kunnioittamisesta, mielivaltaisen vahingoittamisen kieltämisestä ja vastaavista asioista. Ei seksielämän valinnoista, seksileluista, kunnollisuuden kuvitelmasta tai pikkuporvarillisesta sovinnaisuudesta.

Jos oletamme idealistisesti, että seksivälinekauppiaat saavuttavat tavoitteensa, eli tuottavat toiminnallaan seksuaalista mielihyvää, iloa ja onnellisuutta ihmissuhteissa, heidän toimintansa on eettisesti kiitettävää. Mikään heidän toiminnassaan ei viittaa epäeettisyyteen: se ei ole vahingollista, epäreilua tai rusikoi kenenkään oikeuksia.

Moraalifantasiat vuosikymmenten takaa eivät määrittele eettisyyttä. Finnveran talousveijojenkin (ja monien muiden) on aika herätä nykyaikaan ja päivittää käsityksensä seksuaalietiikasta.

Oikeusministeriö ja hukassa olevat oikeusperiaatteet

Oikeusministeriö pyrkii tiukentamaan lakia "seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytöstä" esittämällä myös tuottamuksellisen teon kriminalisoimista. Tämä tarkoittaa sitä, että seksin ostaminen parituksen tai ihmiskaupan uhrilta olisi rikos myös silloin, kun ostaja ei ole tiennyt myyjän olevan uhri. Nykyinen laki edellyttää ostajalta tahallisuutta, mutta lakiesitys tekisi myös tahattomista tapauksista rikoksen.

Oikeusministeriö ajautuu lakiesityksellään ristiriitaiseen tilanteeseen oikeusperiaatteiden suhteen. Pohtikaamme hieman seuraavia esimerkkejä:

1) Heimo Vesa kärsii kipeästä selästä ja soittaa Natalian hierontapalveluun. Pian Natalia saapuu Heimon asunnolle, hieroo Heimon selkää, laskuttaa palvelusta ja poistuu. Natalia puhuu vain kaksi sanaa suomea, mutta hoitaa työnsä asiallisesti ja käyttäytyy aivan normaalisti. Heimo ei ole tietoinen siitä, että Natalia on ihmiskaupan uhri, sillä hierontafirman pomo Oleg pitää Natalian passia kassakaapissa ja vie suurimman osan Natalian ansaitsemista rahoista hämärien "velkojen" maksamiseksi. Oleg on uhannut tappaa Natalian, jos hän edes vihjaa tilanteesta kenellekään.

2) Heimo Vesa kärsii seksin puutteesta ja soittaa "Natalian hierontapalveluun". Pian Natalia saapuu Heimon asunnolle, hieroo Heimon heppiä, laskuttaa palvelusta ja poistuu. Natalia puhuu vain kaksi sanaa suomea, mutta hoitaa työnsä asiallisesti ja käyttäytyy aivan normaalisti. Heimo ei ole tietoinen siitä, että Natalia on ihmiskaupan uhri, sillä "hierontafirman" pomo Oleg pitää Natalian passia kassakaapissa ja vie suurimman osan Natalian ansaitsemista rahoista hämärien "velkojen" maksamiseksi. Oleg on uhannut tappaa Natalian, jos hän edes vihjaa tilanteesta kenellekään.

Ensimmäisen esimerkin tapauksessa roisto on ilman muuta Oleg. Hän on ihmiskauppias, joka syyllistyy vapaudenriistoon, kiristykseen ja uhkailuun. Heimo on nähtävissä ennemmin petoksen uhrina kuin rikollisena, sillä häntä huijataan tilanteessa: Oleg on pyörittävinään asiallista firmaa, mutta julkisivun takana on käynnissä julma riisto.

Kun asetelmaa säädetään noin 40 sentillä ja hierotaankin sukupuolielimiä, niin oikeusministeriön logiikkaprosessori menee jumiin. Lakiesityksen mukaan Heimoa tulisi pitää rikollisena, mutta vain toisen esimerkin tapauksessa.

Oikeusministeriön esityksessä on perustelematon taustaolettamus, jonka mukaan seksityö on jotakin niin kaameaa, että seksin ostajaa pitää kohdella rikollisena. Olettamusta ei kuitenkaan voida sanoa ääneen, sillä yritys kieltää seksikauppa kokonaan ei menisi läpi. Oikeusministeriö on siis ajautunut esityksellään tilanteeseen, jossa se päätyy de facto pitämään seksikauppaa hyväksyttävänä ja laillisena elinkeinona, mutta kuitenkin suhtautuu kaupan toiseen osapuoleen rikollisena kohtuuttomalla tavalla.

Millä muulla alalla ostajaa pidetään rikollisena sellaisessa tilanteessa, jossa palvelujen tuottajat toimivat rikollisesti, mutta salaavat toimintansa luonteen? Ihmiskauppiaiden ei tiedetä huutelevan kaduilla, että "haluaisitko nussia patteriin kahlittua virolaista teinityttöä" tai "nyt olisi orjatyövoimalla tuotettuja nuudeleita tarjolla".

On ilmiselvää, että oikeusministeriön kanta perustuu johonkin muuhun, kuin pöydällä oleviin tosiasioihin tai "rikoksen" oikeusfilosofiseen analyysiin. Koko lakiesitys näyttää poliittiselta peliltä ja toimii astinlautana kohti joidenkin haaveissa olevaa seksin ostokieltoa.

Leimallista koko kähminnälle on se, että koko prosessissa seksityöntekijöiden sekä riippumattomien tutkijoiden ja asiantuntijoiden ääni on jäänyt kuulumattomiin. Ruotsin ostokieltoa on esitelty uskonnolliseen sävyyn totuuden miekkana ja tasa-arvon kilpenä ilman, että kriittisiä ääniä tai riippumattomia tutkimuksia olisi jaksettu nostaa esiin.

Kritiikistä kiinnostunut voi vaikkapa tutkailla EU:ssa käytyä keskustelua nk. Honeyball-raportista, jossa suositettiin seksin ostokieltoa Euroopan laajuisesti. Raporttia vastusti yli 500 järjestöä ja liki 100 korkean tason akateemikkoa...

Kriminalisointifantasiat johtavat tämän lakiesityksen kaltaisiin aivotuhnuihin, joista paistaa läpi ennemmin aatteellinen kiihkoilu kuin harkinta ja osaaminen. Kevytkin eettinen, yhteiskunnallinen tai oikeusfilosofinen tarkastelu osoittaa esityksen olevan reikäinen kuin hölmöläisten saavi.

Muuten olen sitä mieltä, että seksityö on dekriminalisoitava.

Apua! Aivot kutistuu!

Tieteen popularisointi on taas ottanut uuden edistysaskeleen kohti totaalista idiotismia. Uutisissa ja sosiaalisessa mediassa on levinnyt juttu siitä miten pornon katselu kutistaa aivoja. Tästä on toki sitten vedetty nopeasti johtopäätöksiä, joiden mukaan pornon katsojat ovat joko tyhmiä tai pornon tyhmentämiä.

Jatketaanpa tästä eteenpäin pohtimalla seuraavaa väitettä: naiset ovat miehiä tyhmempiä, koska heillä on pienemmät aivot. Tuntuuko tämä loogiselta tieteelliseltä päättelyltä? Jos olet nyökytellyt hyväksyvästi pornouutiselle, niin tämänkin pitäisi tuntua ihan asialliselta väitteeltä, sillä naisilla todella on pienemmät aivot kuin miehillä.

Aivojen koko ei kuitenkaan kerro mitään älykkyydestä tai kognitiiviisen toiminnan tasosta. Elefanteilla on valtavat aivot, mutta eivät ne silti ole ratkaiseet Hodgen konjektuuria meidän puolestamme. Aivojen koosta meuhkaaminen on siis täysin turhaa. Jos aivojen sukupuoliero kiinnostaa oikeasti, niin täältä voi aloittaa.

Hupaisaa on se, että alkuperäinen tutkimuskaan ei oikeastaan keskity aivojen kokoon, vaan niiden toimintaan. Toimittajat ovat olleet taas pihalla kuin puutarhatontut. Tutkimuksen olennainen havainto ja avoimeksi jäänyt kysymys liittyi siihen, aiheuttaako pornon katselu aivotoiminnan vähenemistä motivaatiota käsittelevällä aivoalueella, vai katsovatko pornoa enemmän sellaiset henkilöt, joilla on jo valmiiksi tietynlaiset aivot?

Tieteellisessä työskentelyssä pitää aina olla avoin erilaisille malleille, jotka saattavat selittää havainnot. Tässäkin tutkimuksessa otettiin huomioon se, että pornon katsomisen määrä ei välttämättä tuota vaikutusta, vaan korrelaation voi selittää päinvastainen vaikutussuhde. Pornon katselu voi tuottaa enemmän tyydytystä sellaiselle henkilölle, jonka aivot kaipaavat enemmän ulkoisia ärsykkeitä mielihyvän saamiseksi. Tämä näkökulma hävittääkin kokonaan sen tulkintamahdollisuuden, että pornon katselu jotenkin turmelisi aivot.

Kyseenalaista sekä tutkimuksessa ja uutisoinnissa on ilmiön esittäminen jonkilaisena miesten pornonkatselun ongelmana. Luulisi, että aivotutkimuksessa olisi olennaista tietää pornon katselun vaikutukset aivotoiminnalle katsojan sukupuolesta riippumatta. Pelkkä aivomuutosten rekisteröiminen on muutenkin aika köpsää touhua, jos ei onnistuta selittämään tyhjentävästi, ovatko muutokset nimenomaan ja pelkästään pornon tuottamia, ja miten mahdolliset muutokset vaikuttavat käyttäytymiseen.

Myös uuden oppiminen tuottaa muutoksia aivoissa. Pitäisikö siis koululaisten ja opiskelijoiden olla alati huolissaan pelottavista aivomuutoksista? Lapsia ei saisi altistaa kauheille aivomuutoksille!!1! Nyt kansanliike pystyyn!

On aika tökeröä, että hyvin ohuista tutkimustuloksista väännetään medioissa ja keskustelupalstoilla heti kielteisiä ja pornoa katsovia miehiä halveksuvia tulkintoja. Omia ennakkoasenteita kannattaisi tarkastella vähän kriittisemmin, jos sattui kompastumaan tähän tapaukseen.

Lisäys: Kappale oppimisesta (2.6.2014)

Persujen aivoliito

Persujen kansanedustaja Kettusen vapaa älyllinen pudotus aviollisten lapsien tehtailemiseksi on johtanut lähes yhtä koomiseen keskusteluun. Vaikka ehdotus on kokonaisuudessaan pöljä, olisi suotavaa, että sen kriitikot keskittyisivät edes oikeisiin asioihin natsikortin heiluttelun sijaan.

Kettusen ehdotuksen suurinta hölmöyttä on heteroavioliiton esittäminen jonkinlaisena lisääntymisen ideaalina kontekstina. Tämä on toki ihan tavallista junttikonservatismia, jossa nostalgisoidaan 50-luvun ihmissuhdekäsityksiä ja kuvitellaan, että niissä asuu kaikki autuus.

Maailma ei ollut edes kultaisella 50-luvulla sellainen kuin nostalgikot kuvittelevat, vaan moninaiset perheet olivat todellisuutta jo silloin. Tietysti silloin ne joutuivat pysyttelemään enimmäkseen katseilta sivussa. 

Kettunen tekee uskonnollista teemapolitiikkaa, jolla ei ole edes tarkoitus pyrkiä oikeudenmukaiseen järjestelmään. Uskonnollisen politikoinnin suurimpia ongelmia on juuri se, että se on sokea syrjinnälle, yhteiskunnan aiheuttamille vaikeuksille ja todellisten ongelmien ratkaisemiselle. Ne ryhmät, jotka eniten tukea tarvitsisivat, sivuutetaan esityksessä täysin: yksinhuoltajat, vailla perusoikeuksia olevat sateenkaariperheet ja muut valtavirrasta sivussa olevat kasvatusjärjestelyt.

Lasten kasvattamisesta syntyvien haittojen kompensoiminen eri tavoin ei ole millään muotoa huono ajatus. Kettunen ja hänen hännystelijänsä ovat kuitenkin ideologiassaan umpimielisiä siksi, että he eivät tunnista reaalimaailmassa vallitsevia todellisia olosuhteita: lapsen kasvattajat kärsivät samoista haitoista yhtä lailla riippumatta heidän ihmissuhdestatuksestaan tai -järjestelyistään. Mahdollisten kompensaatioiden pitäisi siis kohdistua itse kasvattamiseen, ei avioliitossa synnyttämiseen.

Vaikka Kettunen viittaakin esityksessään Suomen kansalaisuuteen, on absurdia väittää esitystä joksikin natsihenkiseksi rotupolitiikaksi kuten vassarien Myllykoski yrittää. On ihan selvää ja perusteltua, että Suomen valtion tarjoamat edut koskevat Suomen kansalaisia. Kun kansalaisuutta voi hakea läpinäkyvin ja tasapuolisin kriteerein, ei mitään tasa-arvo-ongelmaa synny. 

Ja pikku vinkki: kansalaisuus ei ole kytköksissä etniseen taustaan. Ei tällaisen perusasian ymmärtämisessä pitäisi tarvita kovinkaan suurta nokkeluutta.

Räsäsen rasia

Koko kansan tragikoominen stand-up -akti, sisäasiainhumoristi Päivi Räsänen on taas avannut suunsa ja saanut miltei tuhat ihmistä eroamaan kirkosta. Hänen paras heittonsa oli se, että jumalan laki on maallista lakia tärkeämpi asia. Aika rouheaa tekstiä sisäministeriltä, sillä kyseisellä pallilla istuva vastaa viime kädessä lain toimeenpanosta eli poliisitoimen järjestämisestä.

Räsäsen aborttikäsityksissä piilee kuitenkin yllä olevaa möläytystä suurempi ongelma, oikea Pandoran lipas tai ajankohtaisemmin Räsäsen rasia. Hänen mukaansa terveysalalla työskentelevillä tulisi olla oikeus kieltäytyä sellaisista työtehtävistä, jotka ovat heidän omaatuntoaan tai vakaumustaan vastaan.

Kaunis ajatus ehkä, mutta täysin absurdi yleisenä periaatteena. Pohtikaapa hetki näitä esimerkkejä: Vegaani kaupan kassalla kieltäytyy myymästä lihaa. Muslimibussikuski jättää vääräuskoiset pysäkille. Leijonakoruun sonnustautunut kioskin myyjä ei myy jäätelöä ulkomaalaisille. Energiahoitojen nimeen vannova hoitaja jättää lääkkeet antamatta.

Ja lisää tulee, sillä erilaisia vakaumuksia ja omantunnon kysymyksiä riittää joka lähtöön. Asioimisesta tulee kyllä varmasti jännittävämpää, sillä koskaan ei voi tietää, kenen omantunnon varpaille astuu.

Miksi Räsästä ei huolestuta hänen logiikkansa ilmiselvät seuraukset? Siksi, että hän on uskovainen. Nimittäin uskonnolla politikoivaa ei kiinnosta kovinkaan syvällisellä tasolla demokratia, etiikka, logiikka tai maalaisjärki. Häntä kiinnostaa hänen oman uskontonsa oppien ja määräysten saattaminen voimaan yhteiskunnassa. 

Edellä mainitut häiriötekijät lentävät ikkunasta heti, jos jokin mielivaltainen opinkappale on niiden kanssa ristiriidassa. Mielivaltainen siksi, että opin ja määräysten tulkitsijoita riittää runsaasti - ja he kaikki ovat omasta mielestään niitä ainoita, jotka ovat oikeassa.

Räsäsen vakaumuspelissä on paljon häviäjiä, kun mennään astetta kovemmalle tasolle. Maailmalla oman jumalansa lain etusijalle laittavat ihmishirviöt murhaavat aborttilääkäreitä, kivittävät homoja ja raiskattuja naisia, ampuvat koulutyttöjä päähän ja räjäyttelevät vääräuskoisia kappaleiksi. Tätä on sisäministeri Räsäsen logiikka.
 

Feminatsit vauhdissa EU-komiteassa

Euroopan parlamentti on ottamassa lähiaikoina käsittelyynsä Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön, jolla ajetaan sukupuolistereotypioiden purkamista EU:n alueella. Mietinnöstä pyritään saamaan pohja uudelle EU-lainsäädännölle, jolla toteutettaisiin stereotypioiden vastaista työtä.

Lainsäädäntö ei välttämättä ole toimiva tai tehokas väline stereotypioiden purkamiselle, mutta kyseisen mietinnön suurimmat ongelmat eivät liity tähän. Stereotypioden keventäminen on sinänsä hyvä asia, mutta mietintö riehaantuu piehtaroimaan konservatiivifeministisissä fantasioissa sellaisessa mitassa, että naamani meinasi nyrjähtää sitä lukiessa.

Muutamia otteita perusteluista:

sukupuoleen perustuva syrjintä on yhä yleistä tiedotusvälineissä, viestinnässä ja mainonnassa ja edistää sukupuolistereotypioiden lisääntymistä varsinkin sitä kautta, että naiset esitetään myynninedistämisessä usein seksiobjekteina

nuorille suunnattujen laulujen sanoituksissa on seksuaalisesti ehdottelevaa sisältöä, joka usein ruokkii naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa

politiikan kuin talouselämän päätöksentekoelimissä esiintyy edelleen sukupuolistereotypioita ja seksismiä, seksistisiä kommentteja ja häirintää, mukaan lukien jonkinasteista seksuaalista häirintää ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Ja mietinnössä esitettyjä vaatimuksia ja toimenpiteitä:

kielletään alkoholiteollisuuden tapa esittää tytöt ja naiset seksiobjekteina

markkinoinnissa ja mainonnassa kunnioitetaan ihmisarvoa ja toimitaan nuhteettomasti

tuomitaan kaikenlaiset sukupuoleen perustuvat loukkaukset ja naisten ja tyttöjen halventaminen tiedotusvälineissä

kehottaa unionia tutkimaan lapsipornografian ja aikuispornografian välisiä yhteyksiä ja niiden vaikutuksia tyttöihin, naisiin, poikiin ja miehiin sekä pornografian ja seksuaalisen väkivallan välistä suhdetta

kehottaa unionia ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon parlamentin 16. syyskuuta 1997 antaman päätöslauselman, jossa vaaditaan pornografian kaikkien muotojen kieltämistä viestintävälineissä sekä seksimatkailun mainostamiskieltoa ja toteuttamaan konkreettisia toimia vaatimusten täytäntöönpanemiseksi

Tässä vain osa mietinnön aivoituksista. Vaikka tyyli on virallinen, tekstistä paistaa läpi ajattelun taso: "Mä haluun, että köyhyys ja ilkeys poistuis maailmasta ja kaikki olis niinku kivoja ja reiluja. Ja sit se porno, se on vaan tosi paha juttu..." 

Huoli kaikenlaisen pahuuden "esiintymisestä" siellä sun täällä on varsin naiivia, sillä vaikka mitä tehtäisiin, niin maailma ei muutu kertaheitolla hyväksi. Jos perusteluna on jonkun asian "esiintyminen" jossakin, tällaisia viritelmiä voidaan kirjoittaa mistä tahansa aiheesta ja vaatia millaisia tahansa toimia. Takaan, että kaikenlaisista toimista huolimatta ei-toivottuja asioita tulee jatkossakin "esiintymään" tässä maailmassa.

Leväperäisellä ajattelutyöskentelyllä ja epämääräisellä uhkien maalailulla voidaan perustella kätevästi juuri niitä toimia, joita mietinnön kirjoittajat pitävät tärkeinä. Perusteiden ja lähtökohtaolettamusten ollessa joka tapauksessa kiistanalaista höttöä, on helpompi heitellä iskusanoja kuin pohtia vaikeita asioita kuten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä monimutkaisia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikuttussuhteita, median ja tiedonvälityksen merkityksiä ja valtavaa monimuotoisuutta, ihmisten motiivien ja arvojen moninaisuutta sekä liberaalin oikeusvaltion perusteita.

Kuitenkin juuri yllä mainittujen pohdintojen laiminlyönti tuottaa mietintöjä ja julkilausumia, joissa ideologisen kooman vallassa ollaan heittämässä lasta pesuveden mukana. Esimerkki: pornon kieltäminen sukupuolistereotypioiden vahvistamisen takia on täysin ristiriitaista ja mietinnössä esitettyjen tavoitteiden vastaista. Seksuaalisesti vapaamielinen ja avoin nainen on mitä vahvin perinteisten naisroolien rikkoja. Nainen aktiivisena seksuaalisena toimijana tuntuu pelottavan joitakin feministejä aivan valtavasti.

Juuri tällaista taistelua käyvät parhaillaan monet arabimaiden nuoret naiset mm. Aliaa Magda Elmahdyn johdolla. Pitäisikö hänen alastonkuvansa ja toimintansa kieltää seksististen stereotyyppien levittämisenä? Näyttää siltä, että mietinnön tekijät eivät olekaan oikeasti murtamassa stereotypioita, vaan asettamassa voimaan heidän itse valitsemiaan uusia stereotyyppejä naiseudesta ja sukupuolisuudesta.

Mietinnössä viljellään paljon 80-luvun feminismin väljähtynyttä termistöä, kuten "seksiobjekti", "seksualisoituminen" tai "halventaminen". Ne perustuvat radikaalifeministiselle ajattelutavalle, jossa salakavala miesriistäjien patriarkaatti aivopesee naiset tahdottomiksi uhreiksi - elleivät he valaistu ja näe feminismin totuutta. Vanhan taistoretoriikan kumu EU-komitean mietinnössä paljastaa, että osaamisen sijaan komiteaan on valikoitunut ideologista huttua suoltavia tyyppejä. Valitettavasti heidän paatoksensa on mennyt niin hyvin läpi, että ölinä on päässyt viralliseen paperiin asti.

Mietintö käsittelee mediaa nk. rokotemallin mukaisena toimijana, joka saa aivottoman massan käyttäytymään tahdottomasti. Lisäksi se elättelee vuosikymmeniä vanhoja virhekäsityksiä pornosta ja rohkenee lähteä (taas kerran) kieltämään pornoa kaikissa sen muodoissaan, vaikka antipornofeministit hävisivät aikanaan taistelunsa sekä poliittisesti että älyllisesti. Mietinnössä mennään jopa niin alhaiselle tasolle, että vipuvartta yritetään hakea mainitsemalla sana "lapsiporno" sopivassa yhteydessä.

Tällaiselle retoriikalle tyypilliseen tapaan erilaisten iskusanojen merkitys ja laajuus jätetään määrittelemättä. Kun epäsopivaksi toiminnaksi, sukupuolistereotyyppien ylläpitämiseksi ja häirinnäksi voidaan katsoa feminismin perinteessä vähän mitä tahansa tarpeen mukaan, piirtyy mietinnöstä kuva jonkinlaisena feministisen lainsäädännön Frankensteinin hirviönä. En mielelläni käytä stereotyyppisiä haukkumasanoja sukupuolikeskustelussa, mutta mietintöä lukiessa sana "feminatsi" jää häilymään kielen päälle...

Summa summarum, koska nuorisomusiikki aiheuttaa raiskauksia ja alkoholimainonta huoruutta, kiellämme kaiken! Ja koska kaiken takana on kuitenkin paha porno, niin se kielletään myös kaikista viestintävälineistä kaikissa muodoissaan. Siispä kirjat kieltolistalle, jos niissä mainitaan fallinen patriarkaatin symboli eli peenis. Mietinnössä jopa vaaditaan operaattoreita tarttumaan toimeen kieltojen toimeenpanemiseksi.

Pelottavaa on se, että jotkut ovat oikeasti käyttäneet arvokasta aikaa ja EU-kansalaisten verorahoja tällaisen roskan pungertamiseen ulos ajatustyöskentelyn peräreiästä. Onko nyt menossa jokin idioottimaisen konservatiivifeminismin uusi trendi, sillä oikeusministerin ja "professori" Johanna Niemen höseltäminen pahan prostitutsioonin kieltämiseksi osuu samaan saumaan? Tarvitsen hermoloman.

Saatanan hullut ja homot

Kirkossa kuohuu taas. YLE:n MOT-ohjelma (25.2.) avasi kirkon sisällä muhivan paiseen kuin keskiajan ruttolääkäri. Ja keskiaika todella on väkevästi läsnä, sillä Saatanan vallat, demonit ja riivaajat ovat jutun keskiössä. Vakavammin ottaen ongelma on huru-uskovaisten asema kirkon sisällä.

Mätäpaise pitää sisällään kirkon sisällä vaikuttavat vanhoilliset liikkeet, yhdistykset ja henkilöt, jotka levittävät umpimielisiä ja vahingollisia oppeja mm. homoseksuaalisuudesta, mielenterveyden ongelmista ja henkiparantamisesta. MOT-ohjelman pääesimerkki koski maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran ahkerasti levittämiä käsityksiä mm. siitä, että mielenterveyeden ongelmat ovat demonien aiheuttamia, eikä lääkkeitä pitäisi käyttää niiden - eikä ilmeisesti muidenkaan - sairauksien hoitoon.

Hurujen joukossa on myös kirkon piirissä arvovaltaisiksi koettuja toimijoita, kuten Suomen teologinen instituutti, sekä pappeja useista seurakunnista. Kyse ei siis ole aivan pienestä reunailmiöstä, kuten monesti halutaan väittää, kun kirkkoa puolustellaan.

Mielenterveysongelmien demonisointi ja henkiparannusopit ovat aidosti vahingollisia. Niitä markkinoivat puoskarit ovat vastuussa hoidon laiminlyömisestä, ihmisten leimaamisesta ja manipuloinnista. Pahimmillaan tällainen voi johtaa puoskarointiin haksahtaneen henkilön terveydentilan vakavaan heikkenemiseen ja/tai sosiaalisten suhteiden rikkoutumiseen.

Hurut pitävät myös homoseksuaalisuutta ja liberaalia seksuaalikulttuuria paholaisen metkuina. Tällaiset käsitykset ovat aivan yhtä vääriä ja vahingollisia kuin yllä mainitut ajatukset mielenterveydestä. Niiden tiedetään tuottavan erityisesti nuorille vakavia ongelmia oman seksuaali-identiteettinsä rakentamisessa, jos he poikkeavat vaadituista normeista. Homovastaisessa ympäristössä kasvaneiden homoseksuaalisten nuorten keskuudessa esiintyy huomattavasti muita enemmän mielenterveyden ongelmia ja itsetuhoisuutta, joka voi johtaa jopa itsemurhiin.

Kirkko tuntuu yhä hyväksyvän keskiaikaisen uskonnollisen maailmankuvan ja siihen perustuvan vahingollisen kohkaamisen keskuudessaan. Umpimielisyyden suvaitseminen nakertaa kirkon uskottavuutta nykyaikaisena yhteiskunnallisena toimijana. Vanhoilliskristilliselle ajattelulle sopisi parhaiten nimilapuksi mädännäisyys kirkon perinteisen nimeämiskäytännön hengessä, sillä sen vaikutukset yhteiskunnassa muistuttavat puutalon rakenteita hiljaa mädättävää inhaa mikrobikasvustoa. (Viestin pitäisi mennä perille, sillä kristityt ovat kovin rakastuneita vertauskuviin...)

Mädännäiset nostavat toistuvasti Raamatun esille oikeuttamaan omaa vallankäyttöään ja julmuuttaan. Sen lukija voi kuitenkin vapaasti valita, ottaako hän uskonelämänsä johtotähdeksi sadut demoneista ja riivaajista vaiko elämänohjeet lähimmäisenrakkaudesta. Opuksen voi myös jättää huomiotta, kiikuttaa divariin tai vaihtaa pornolehtiin. Raamattu ei ole millään tavalla tarpeellinen tai hyvä elämänohjeiden lähde. Hyvää ja pahaa voi tehdä täysin riippumatta siitä kantaako kainalossaan pipliaa vai Lemmyn elämänkertaa.

Yksilön uskonnolliset ja eettiset valinnat ovat hänen itse tekemiänsä ja vain hän itse on niistä vastuussa. Yliluonnolliseen auktoriteettiin vetoaminen ei tee häijyydestä, julmuudesta tai manipulaatiosta yhtään parempaa.

Ajatus viikonvaihteeksi

Tein lämpimässä suihkussa istuessani pienen teologisen tutkielman ja päädyin seuraavaan lopputulokseen: Jos kristittyjen jumala näkee aina kaiken, niin jokainen seksiakti on käytännössä pornoa, myös yksityisesti tai salaa harjoitetut. Voin siis kutsua itseäni - ja melkein kaikkia muitakin - pornostaroiksi. Jiihaa!

Lisää vilauttelevia isoäitejä, kiitos!

Madonna vilauttaa tissiä. Pikkusieluiset ruikuttajat metelöivät talossa ja puutarhassa. Seuraus: kansainvälistä uutisointia ja nettivideoita. Neljäs vallan mahti panee taas parastaan.

Onkohan joltakulta unohtunut, että Madonna on perustanut koko uransa (jokusen iskelmähitin lisäksi) vilauttelulle ja eroottisille vihjailuille? Tuohtuneiden nillittäjien mielestä pahinta tissin vilauttamisessa on se, että Madonna on 53-vuotias ja täten jonkun äidin tai isoäidin ikäinen.

Myös se pikkuseikka on jäänyt huomaamatta, että vilautuksen kontekstina oli Like a Virgin -iskelmä ja ikäneidon koreografiana strippaus, joka päättyy housuihin ja rintaliiveihin. Lopuksi lihasmiehet käyvät vähän hivelemässä tätiä. Mitä yksi tissin vilautus muka merkitsee koko kontekstissa?

Ainoastaan amerikkalaiseen nännikauhuun sosiaalistunut kulttuurikritiikitön idiootti voi aidosti kokea mitään kohahduttavaa tissin vilautukseseta yllä mainitussa läpeensä eroottisessa viitekehyksessä. Joillekin tuo mielivaltainen näkymätön raja on näemmä niin todellinen, että he lyövät siihen päänsä. Suomalainen yhteissaunominen varmaan tappaisi nämä ääliöparat aivoverenvuotoon.

Asiassa on kuitenkin jutun juurta tärkeämpäänkin aiheeseen. Ikäihmisten seksuaalisen ilmaisun mahdollisuudet ovat olleet pitkään varsin heikkoja menneiden aikojen seksuaalinormien ja yllä haukuttujen pikkusieluisten ihmisen takia. Madonnan vilautus on hyvä signaali kaikille ikääntyville: ikä ei vie seksuaalisuutta pois eikä estä sen ilmaisemista tai toteuttamista.

Hyvä Madonna! Lisää vilautuksia!
 

Oih, tuntoni ovat loukkaantuneet

Kansanedustaja James Hirvisaari (ps) vastustaa Hesarin jutun mukaan tasa-arvoista avioliittolakia siksi, että "homoavioliitto loukkaa syvästi kansalaisten tuntoja, tai ainakin hyvin suurta osaa kansasta häväistessään miehen ja naisen välisen pyhän instituution". 

Tuntojen loukkaantuminen on kevyt argumentti lainsäädäntöä valmisteltaessa. Löytyy varmasti murtovarkaita, jonka tuntoja loukkaa se, että poliisi saa pidättää heidät ja takavarikoida vaivalla anastetun omaisuuden. Myös vaimonpieksijöiden tuntoja loukkaa se, että asianmukainen ja kotoisa pikku kurittaminen käsitetään rikokseksi.

Loukkaavaa on monen mielestä myös se, että viatonta tissien puristelua nimitellään seksuaaliseksi ahdisteluksi. Tissithän on luotu puristeltavaksi - miksi muuten jumala olisi sijoittanut ne käsien ulottuville?

Minun tuntojani loukkaa syvästi naurettavan ala-arvoinen argumentaatio.

Kun lainsäätäjät tai viranomaiset käsittelevät mitä tahansa vähänkään kiistanalaista aihetta, joku jossakin loukkaantuu melko varmasti. Tämä pätee niin Ahvenanmaan nimistöön kuin matematiikan opetuksen tuntimäärään. Jos loukkaantumisen välttäminen olisi keskeinen ja merkittävä tekijä päätöksenteossa, mistään kiistanalaisesta asiasta ei voitaisi koskaan päättää yhtään mitään.

Loukkaantumisen sijaan päätöksenteossa pitää tarkastella oikeudenmukaisuutta, tasapuolisuutta, mahdollisuuksien ja resurssien jakautumista yms. Jos päätös on kelvollinen tällaisilla kriteereillä, on kansalaisen kyettävä nielemään loukkaantumisensa.

Mainituilla kriteereillä on ilmiselvää, että mahdollisuuksien lisääminen yhdelle ihmisryhmälle ilman menetyksiä tai kompromisseja toisilta ihmisryhmiltä on pelkästään hyvä asia. Tasa-arvoinen avioliitto ei heikennä kenenkään oikeuksia tai mahdollisuuksia avioitua.

Konservatiivit ovat ennenkin yrittäneet ujuttaa päätöksentekoon mielivaltaisia elementtejä, kuten uskonnollista dogmatiikkaa, syviä tuntoja, "oikeita ja tosia" ihmisyyden ja perheen malleja sekä uhkakuvia tapainturmeluksesta.

Onneksi tällaiset argumentit on kerta toisensa jälkeen heitetty historian roskalavalle. Sen seurauksena naisilla on kansalaisoikeudet ja lupa liikkua yksin kadulla, ihmisillä on vapaus uskoa tai olla uskomatta taikaolentoihin ja oman seksuaalisuuden ilmaisemisesta ei joudu poseen tai pakkohoitoon.

Sivuhuomiona kiehtovaa on se, että Hirvisaari vetoaa väkeviin taikavoimiin varoitellessaan meitä pyhän instituution häväistymisestä. Edustaako hän kenties katolista tai ortodoksista taikaperinnettä? Vai jotakin vielä jännittävämpää: Onko Hirvisaari mystikko?

Jos yksi tapahtuma jossakin päin Suomea (homoparin avioituminen) kykenee häpäisemään toisen tapahtuman (heteroparin avioituminen), vaikka näillä tapahtumilla ei ole mitään konkreettista yhteyttä toisiinsa, täytyy häväistyksen siirtyä jotenkin yliluonnollisesti tapahtumasta toiseen. Ajatteleeko Hirvisaari niin, että homoparin avioituminen lähettää maagisen signaalin, joka turmelee toisaalla tapahtuvan heteroparin avioitumisen?

Olisi kiinnostavaa tietää, toteutuuko häväistyminen henkiolentojen välityksellä, metafyysisten ideoiden korruption kautta vaiko jonkinlaisen taikaolennon langettaman kirouksen ansiosta? Valitettavasti Hirvisaari ei anna vastausta meille salatieteisiin perehtymättömille moukille...

Professori Laato ja argumentaation sietämätön keveys

Åbo Akademin judaistiikan professori Antti Laato hyökkäsi Kotimaa 24 -sivustolla rajusti Sexpon allekirjoittamaa poikien ympärileikkauksien kieltämistä vaativaa kannanottoa vastaan. Laadon esittämät väitteet ovat niin ällistyttävän poskettomia, että kirjoitin niille vastineen.

Kommentoin asiaa myös Kotimaa 24 -keskustelussa, mutta koska myös YLE ja muut uutismediat ovat napanneet Laadon kommentit uutisointiin, minun on syytä vastata niihin varta vasten.

***

Lapsille haitallisten uskonnollisten tapojen arvosteleminen ei ole uskontovihaa. Uskonto, kulttuuri tai perinne ei saa oikeuttaa väkivaltaista tekoa. Esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpominen, homojen kivittäminen sekä lasten ja vaimon kurittaminen ovat kaikki perinteisiä tapoja, joita on perusteltu uskonnolla. Ihmisoikeuksien ja etiikan merkityksen lisääntyminen on johtanut tällaisten tapojen kieltämiseen.

Tarkoittaako Laato hyökkäyksellään, että näitäkään tapoja ei olisi pitänyt koskaan lähteä arvostelemaan, koska uskonnollisten perinteiden arvostelu on "naiivia ja uskontosokeaa" ja arvostelussa on hänen mielestään jopa "merkkejä uskontovihasta"? Millainen on Laadon ihanneyhteiskunta, jos uskonnollista väkivaltaa ei hänen mielestään saisi arvostella ollenkaan?

Pojan ympärileikkaaminen ilman vahvaa lääketieteellistä perustetta on yllä mainittujen esimerkkien kaltainen haitallinen perinne, joka loukkaa lapsen oikeutta oman kehon koskemattomuuteen sekä uskonnosta luopumiseen myöhemmällä iällä. Ympärileikkauksen mahdolliset komplikaatiot ja haitat voivat uhata pojan terveyttä ja myöhemmin myös seksuaalista hyvinvointia.

Myös lääketieteellisistä syistä tehtävillä ympärileikkauksilla on vastaavat riskit ja haitat. Tämän vuoksi niitä pyritään nykyisin tekemään vain painavista syistä. Moneen vaivaan, jotka ennen olisi hoidettu ympärileikkauksella, on nykyisin saatavilla vähemmän kajoavia hoitomuotoja.

Lapsi ei ole vanhempiensa omaisuutta. Vaikka vanhemmilla on uskonnonvapaus ja mahdollisuus kasvattaa lapsi oman uskontonsa mukaisesti, ei se anna heille lupaa lapsen vahingoittamiseen. Vanhempien oikeuksia on rajattu aiemmin esimerkiksi kuritusväkivallan kiellolla, mikä on johtanut lasten pahoinpitelyjen huomattavaan vähentymiseen kolmen vuosikymmenen aikana.

Laato vähättelee näkemyksillään räikeällä tavalla lasten oikeutta oman kehon koskemattomuuteen. Samassa hän puolustelee uskontoon ja perinteisiin perustuvaa väkivaltaa. Tyttöjen sukupuolielinten silpomisen kieltämisen katsotaan olevan perusteltu ja toimiva keino silpomistapausten vähentämiseksi ja asenteiden muuttamiseksi. Miksi poikien silpomisen arvosteleminen olisi uskontovihaa?

Tommi Paalanen

Sexpo-säätiön puheenjohtaja

Sexpossa on käynnissä EHJÄ-hanke poikien ympärileikkausten vähentämiseksi. Hanke on kolmivuotinen ja se käynnistyi vuonna 2011 RAY:n rahoituksella.

Homoudesta ei voi eikä tarvitse "eheytyä"

Nokia Mission ex-johtaja Markku Koiviston homostelu on antanut valtavasti mediatilaa liikkeen huru-uskonnollisille käsityksille seksuaalisuudesta. Monissa jutuissa on toisteltu liikkeen johdon näkemyksiä siitä, miten Koivisto saa anteeksi hairahduksensa, jos hän pyrkii aidosti parantumaan ja eheytymään homoudestaan.

Mediahumun keskellä on hyvä muistaa, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus! Siitä ei tarvitse eheytyä eikä parantua. 

Tieteellinen tutkimus seksuaalisuudesta on osoittanut, että seksuaalinen suuntautuminen on pysyvä ominaisuus. Siitä ei siis edes voi eheytyä. Homoseksuaalisuus ei ole pelkkä elämäntapavalinta, eikä se muutu rukoilemalla tai itsensä kieltämisellä. Nokia Mission käsitykset seksuaalisuudesta perustuvat dogmaattiseen uskonnolliseen fundamentalismiin, eikä niillä ole mitään tekemistä reaalitodellisuuden kanssa.

Markku Koivisto on itse yksi oman fundamentalistisen ajattelunsa uhreista. Toivokaamme, että hän eheytyy joskus epäinhimillisistä ja julmista käsityksistään.

Raiskauskulttuuria

Internetin paskamyrsky seksuaalisten lähestymisten ympärillä on taas herättänyt kivien alta ja lettojen mutaisista syvyyksistä raivoisien äärilaidan feministien insektoidilauman. Kaksi ärsyttävintä keskustelussa esiintynyttä väitettä ovat:

1. Jokainen mies on raiskaaja/potentiaalinen raiskaaja/raiskauksen kannattaja
2. Länsimaissa vallitsee raiskauskulttuuri

Ensimmäinen väite pyrkii alleviivaamaan, että elämme patriarkaalisessa kulttuurissa, jossa miehillä on seksuaalinen ylivalta, ja että miehet lähtökohtaisesti riistävät naisia seksuaalisesti kaikissa seksuaalisissa kohtaamistilanteissa johtuen patriarkaatin viitekehyksestä. Väitteen mukaan jokainen mies osallistuu tavalla tai toisella joko itse raiskauksiin tai ainakin kannattaa tai kannattelee kulttuuria, joka ylläpitää epätoivottua tilannetta.

Kirjaimellisesti tulkittuna väitteet ovat tietenkin vääriä "potentiaalista raiskaajaa" lukuun ottamatta. Jos se tulkitaan siten, että jokaisella miehellä on kyky raiskata, pitää se tietenkin paikkansa. Tällaisenä se on kuitenkin triviaali, sillä yhtälailla jokaisella naisella - ja kaikilla liikkumaan ja toimimaan kykenevillä tietoisilla olennoilla - on kyky raiskata.

Miehiä "raiskauksen kannattajiksi" nimittävä versio tästä väitteestä on tavallisesti muotoiltu niin yleisesti ja tarkoitushakuisesti, että juuri kukaan ei voi välttyä siltä. Esimerkiksi bloggaaja Eve's Daughter kirjoittaa muun muassa, että "mies on raiskauksen kannattaja, jos hän on koskaan katsonut pornoa".

Propagandana yllä oleva väite on samaa luokkaa kuin kristinuskon tapa tehdä ihmisistä syntisiä: valitaan jokin kaikkia ihmisiä koskettava perushalu (kuten himo) ja nimetään se synniksi. Tadaa! Yllättäen kaikki ihmiset ovat syntisiä. Tällaisilla likaisilla retorisilla tempuilla pyritään yhteiskunnalliseen alkemiaan, jolla yksi asia muutetaan maagisesti toiseksi. Juicen laulu kuningas Midaasta kertoo, mistä todella on kyse...

Toinen väite pyrkii yksinkertaistamaan seksuaalisen väkivallan erilaiset ilmentymät jonkinlaiseen yhtenäisteoriaan, jonka mukaan "väkivalta on seksuaalista ja seksuaalisuus väkivaltaista" kulttuurisessa ja miehisessä viitekehyksessä. Esimerkiksi bloggaaja Melissa McEwan rummuttaa tällaista käsitystä miltei kaikissa blogikirjoituksissaan.

Tässä on kyse samankaltaisesta poliittisesti motivoituneesta nimeämisestä kuin "raiskauksen kannattaja" -tapauksessa. Kyse on yksinkertaistuksesta, jossa monimutkainen ilmiö pyritään selittämään yhdellä prinsiipillä, joka tukee väittäjän maailmankatsomista tai poliittista agendaa. Ruotsalaiset äärifeministit käyttivät samanlaista nimeämistä tulkitessaan kaiken läheisväkivallan syyksi "miesten luontaisen väkivaltaisuuden". Kilahtaneen Eva Lundgrenin mielestä miesten väkivaltaisuuden loogisena päätepisteenä on satanistiset pikkulasten rituaalimurhat...

"Raiskauskulttuurin" todellisiksi esimerkeiksi voisivat kelvata yhteisöt tai porukat, joissa on syntynyt selkeä raiskaamista puolustava ajattelutapa. Esimerkiksi tietyt alueet Etelä-Afrikassa voisivat sopia kuvaukseen tai taannoin käsitelty pikkupitäjä pohjoisrajan tuntumassa, missä kylän miehet ja poliisi olivat yhteisymmärryksessä siitä, että tehdyt raiskaukset jäävät tutkimatta (jos joku muistaa tämän tapauksen tarkemmin, niin kommentoikaa!)

Sen sijaan koko yhteiskunnan nimittäminen raiskauskulttuuriksi on temppu, jolla pyritään paisuttamaan ja yleistämään raiskauksiin ja joidenkin yksilöiden tai ryhmien asenteisiin liittyvät ongelmat koko yhteiskunnan ongelmiksi. Tempulla pyritään lähinnä luomaan taustatukea omille ideologisille väitteille miehistä ja ongelmien suuruudesta.

Ideologisen nimeämispropagandan suurimpia ongelmia ovat käsitteiden vesittyminen ja keskustelun sabotoiminen leimaamalla. Kun mitä tahansa äärifeministien ajatteluun kohdistettua kritiikkiä voidaan nimittää raiskauskulttuuriksi tai kriitikoita raiskauksen kannattajiksi, muuttuu koko keskustelun käyminen hyvin epämiellyttäväksi. Jos kriittinen keskustelu seksuaalisesta häirinnästä, raiskaustilastoista tai raiskauksilta suojautumisesta on raiskauskulttuuria, voimme ihan yhtä hyvin laittaa kulttuuri-sanan eteen minkä tahansa määreen, joka kulttuuristamme on kohtuullisissa määrin löydettävissä ja väittää, että se on kulttuurimme keskeinen ja jopa essentiaalinen piirre.

Sama vesittyminen tapahtuu väkivallan kanssa, kun laajennamme käsitteen tarkoittamaan myös vallankäyttökonflikteja parisuhteissa (kontrollipyrkimykset väkivaltana) tai rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuden muotoja, jotka voivat vaikuttaa väkivallan ilmenemiseen (rakenteellinen väkivalta). Tällaiset vippaskonstit mahdollistavat väkivallan tuottaman voimakkaan kielteisen tunnereaktion hyödyntämisen tilanteissa, joissa ei ole kyse oikeasta väkivallasta, mutta joita väitteen esittäjä haluaa hyödyntää poliittisessa sanomassaan.

Kummallakin yllä esitetyllä väitteellä ei uskotteluista huolimatta pyritä yhteiskunnalliseen tai kriminologiseen analyysiin, vaan niitä käytetään keskustelun taustaoletuksien vinouttamiseen äärifeministien eduksi. Valitettavasti tässä on jossakin mielessä jopa onnistuttu, sillä kriittinen keskustelu seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ympärillä tuppaa aina levähtämään poteroituneeksi syyttelyksi. Tilannetta ei auta se, että uusi äreä miesliike käyttää aivan samoja retorisia strategioita.

Karkeat yleistämisstrategiat ovat ällöttäviä siitä syystä, että ne syyllistävät kaikki kohteenaan olevat riippumatta siitä, mikä on kohteena olevan oma asennoituminen tai tausta. Leimaaminen raiskareiksi on erityisen ikävää niille miehille, jotka ovat aidosti huolissaan ja/tai kiinnostuneita aiheesta - puhumattakaan siitä, että överiksi menevä raiskauspaasaus on järjenkäyttöä halveksuvaa idiotismia ja sellaisena lähinnä haitaksi itse hankkeelle eli seksuaalisen väkivallan vastaiselle työlle.