Saatanan hullut ja homot

Kirkossa kuohuu taas. YLE:n MOT-ohjelma (25.2.) avasi kirkon sisällä muhivan paiseen kuin keskiajan ruttolääkäri. Ja keskiaika todella on väkevästi läsnä, sillä Saatanan vallat, demonit ja riivaajat ovat jutun keskiössä. Vakavammin ottaen ongelma on huru-uskovaisten asema kirkon sisällä.

Mätäpaise pitää sisällään kirkon sisällä vaikuttavat vanhoilliset liikkeet, yhdistykset ja henkilöt, jotka levittävät umpimielisiä ja vahingollisia oppeja mm. homoseksuaalisuudesta, mielenterveyden ongelmista ja henkiparantamisesta. MOT-ohjelman pääesimerkki koski maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran ahkerasti levittämiä käsityksiä mm. siitä, että mielenterveyeden ongelmat ovat demonien aiheuttamia, eikä lääkkeitä pitäisi käyttää niiden - eikä ilmeisesti muidenkaan - sairauksien hoitoon.

Hurujen joukossa on myös kirkon piirissä arvovaltaisiksi koettuja toimijoita, kuten Suomen teologinen instituutti, sekä pappeja useista seurakunnista. Kyse ei siis ole aivan pienestä reunailmiöstä, kuten monesti halutaan väittää, kun kirkkoa puolustellaan.

Mielenterveysongelmien demonisointi ja henkiparannusopit ovat aidosti vahingollisia. Niitä markkinoivat puoskarit ovat vastuussa hoidon laiminlyömisestä, ihmisten leimaamisesta ja manipuloinnista. Pahimmillaan tällainen voi johtaa puoskarointiin haksahtaneen henkilön terveydentilan vakavaan heikkenemiseen ja/tai sosiaalisten suhteiden rikkoutumiseen.

Hurut pitävät myös homoseksuaalisuutta ja liberaalia seksuaalikulttuuria paholaisen metkuina. Tällaiset käsitykset ovat aivan yhtä vääriä ja vahingollisia kuin yllä mainitut ajatukset mielenterveydestä. Niiden tiedetään tuottavan erityisesti nuorille vakavia ongelmia oman seksuaali-identiteettinsä rakentamisessa, jos he poikkeavat vaadituista normeista. Homovastaisessa ympäristössä kasvaneiden homoseksuaalisten nuorten keskuudessa esiintyy huomattavasti muita enemmän mielenterveyden ongelmia ja itsetuhoisuutta, joka voi johtaa jopa itsemurhiin.

Kirkko tuntuu yhä hyväksyvän keskiaikaisen uskonnollisen maailmankuvan ja siihen perustuvan vahingollisen kohkaamisen keskuudessaan. Umpimielisyyden suvaitseminen nakertaa kirkon uskottavuutta nykyaikaisena yhteiskunnallisena toimijana. Vanhoilliskristilliselle ajattelulle sopisi parhaiten nimilapuksi mädännäisyys kirkon perinteisen nimeämiskäytännön hengessä, sillä sen vaikutukset yhteiskunnassa muistuttavat puutalon rakenteita hiljaa mädättävää inhaa mikrobikasvustoa. (Viestin pitäisi mennä perille, sillä kristityt ovat kovin rakastuneita vertauskuviin...)

Mädännäiset nostavat toistuvasti Raamatun esille oikeuttamaan omaa vallankäyttöään ja julmuuttaan. Sen lukija voi kuitenkin vapaasti valita, ottaako hän uskonelämänsä johtotähdeksi sadut demoneista ja riivaajista vaiko elämänohjeet lähimmäisenrakkaudesta. Opuksen voi myös jättää huomiotta, kiikuttaa divariin tai vaihtaa pornolehtiin. Raamattu ei ole millään tavalla tarpeellinen tai hyvä elämänohjeiden lähde. Hyvää ja pahaa voi tehdä täysin riippumatta siitä kantaako kainalossaan pipliaa vai Lemmyn elämänkertaa.

Yksilön uskonnolliset ja eettiset valinnat ovat hänen itse tekemiänsä ja vain hän itse on niistä vastuussa. Yliluonnolliseen auktoriteettiin vetoaminen ei tee häijyydestä, julmuudesta tai manipulaatiosta yhtään parempaa.

Pillumellakka

Hesarin kolumnisti Virpi Salmen mielestä Pussy Riot -ryhmän jäsenten vangitsemisen protestoiminen on tekopyhää ja pikkusievää puuhastelua. On totta, että maailmassa on varmasti isompiakin ihmisoikeusongelmia kuin feministipunkkarien vaikeudet venäläisen sortokoneiston hampaissa, mutta pitäisikö kaikki Pussy Riotin esille nostama keskustelu kuitata Salmen tapaan ylenkatsovalla vittuilulla?

Pillumellakan tapaus on karu esimerkki siitä, miten Venäjällä suhtaudutaan sananvapauteen ja poliittiseen kritiikkiin. Tapaukseen kietoutuvat myös sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit, sillä ortodoksien kauhuksi kirkkoa häpäisemässä olivat nuoret naiset. Takaisin hellan ääreen siitä!

Feminismille, seksuaaliselle vapaudelle ja ilmaisunvapaudelle on huutava tilaus itänaapurissamme. Pussy Riot ja sen kohtelu on vain yksi esimerkki maan ihmisoikeusongelmista ja kuristavan kontrollivaltion vastaisesta taistelusta. Seksuaalivähemmistöjen asema on yhtä karu - ehkä karumpikin, sillä homot ja lesbot eivät välttämättä selviä saamastaan huomiosta pelkillä sakoilla tai vankilatuomioilla. Äärioikeisto keskeytti Moskovan Pride-marssin väkivaltaisesti viime vuonna (2011) ja väkivalta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kohtaan on yleistä.

Vaikka jotkut ratsastavatkin omahyväisesti Pussy Riot -kuohunnalla, tuskin naapurimme ihmisoikeusongelmien nouseminen keskusteluun on niin huono asia, että sitä voi pitää tyhjänpäiväisenä hipsterien pätemisenä. Venäjän viranomaiset ovat heittämässä Pussy Riot -ryhmän edustajia jopa seitsemäksi vuodeksi vankilaan teosta, josta pitäisi selvitä huomautuksella.

Kirkko rahoittaa homovihaa

Evankelis-luterilainen kirkko pelaa kaksinaamaista peliä. Tämä ei tietenkään ole mikään uutinen, sillä moraaliton moralismi on ollut uskontojen leipäpuuna satoja vuosia. Tällä kertaa kyse on homovihan rahoittamisesta kustannuksia kaihtamatta.

Ajankohtaisen kakkosen Homoillan aiheuttaman kohun jälkeen kirkon edustajat - arkkipiispaa myöten - antoivat kilpaa sovinnollisia ja suvaitsevaisia lausuntoja. Ruma opportunismi nostaa kuitenkin päätään kun katsotaan kirkon rahankäyttöä.

Etuovella esitellään kivaa ja reilua uskontoa, mutta takaoven kautta kaadetaan rahaa umpimielisille homovihaa puhkuville herätysliikkeille. Inhan Älä alistu! -kampanjan takana ollut SLEY saa vuoden 2012 kolehdeista mojovan summan, jopa 100 000 euroa.

Tämä on vielä pientä suhteessa kirkon tekemiin uhrauksiin homovihan edistämisen puolesta. Eroa kirkosta -sivuston mukaan Älä alistu! -kampanja johti noin 4000 ihmisen eroon kirkosta. Tämän johdosta kirkko menettää noin 2 miljoonaa euroa vuosittain.

Kirkko siis jatkaa tunnettujen homovihaajien tukemista siitä huolimatta, että sadan tonnin tuki maksaa heille yli 2 miljoonaa vuosittain. Tosin ei kadonneita lampaita välttämättä saa takaisin pelkällä rahoituspolitiikan muutoksella, sillä uskonnollisen änkyryyden tähti on laskussa kaikkialla länsimaissa äänekkäistä korahteluistaan huolimatta.

Olisi kuitenkin kiva, jos kirkon päättäjillä olisi edes muutama lammas lampolassa ja he suuntaisivat kiinnostuksensa ja rahoituksensa ihmisoikeuksien edistämiseen niiden liiskaamisen sijaan.

Rakkauden ammattilaiset?

Kirkko, tuo mammuttimainen möhkäle, selkärangaton muinaisjäänne ja kristinopin kaatopaikka. Sen alennustilaa uskonnollisena järjestönä kuvaa ehkä parhaiten alituinen yritys olla koko ajan jotakin muuta kuin uskonnollinen järjestö.

Itseäni etiikan tutkijana on jo pitkään risonut kirkon pr-yritelmät, joissa kirkkoa mainostetaan eettisenä toimijana ja etiikan asiantuntijana. Tosiasiassa kirkon eettinen asiantuntemus on täysin olematonta. Konservatiivisista uskonnollisista arvoista kiinni pitäminen ei ole millään nykyaikaisella kriteerillä etiikkaa.

Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa on toki sosiaalietiikan laitos, mutta sen tutkijat eivät työssään sitoudu kirkon arvoihin, vaan joutuvat tekemään tutkimustaan filosofisen etiikan lähtökohdista, kuten tieteen tekijän pitääkin. Ja kaikki tuntemani sosiaalietiikan tutkimuksen parissa puuhaavat henkilöt ovat varsin kriittisiä kirkon "eettistä" toimintaa kohtaan. Uskallan epäillä tätä laajemmaksikin trendiksi, sillä etiikan tutkimuksen ja kirkon mainostaman "etiikan" välillä on melkoinen juopa.

Normatiivisen etiikan tutkimukseen, ja erityisesti seksuaalietiikkaan liittyy monia ehtoja, joita kirkon muka-eettinen toiminta ei täytä lainkaan. Etiikassa pitää ottaa huomioon esitettyjen normien yleistettävyys, johdonmukaisuus, sovellettavuus, katsomusneutraalius ja tasapuolisuus sekä kriittinen suhtautuminen vallitseviin normeihin ja valtasuhteisiin. Kirkon esittämät kannanotot esimerkiksi piispojen seksuaalieettisissä puheenvuoroissa eivät täytä kunnolla mitään näistä ehdoista.

Kristilliseksi etiikaksi kutsuttu viritelmä on tavallisesti epämääräinen yhdistelmä mielivaltaisesti valittuja perinteitä, vanhentuneita uskonnollisia ennakkoluuloja, harhakäsityksiä tai omavaltaisia tulkintoja Raamatun opeista ja erilaisiin auktoriteetteihin vetoamista. Filosofisessa tarkastelussa kaikkia näitä kutsutaan ajattelun ja argumentaation virheiksi.

Kirkon yritys olla (seksuaali)etiikan asiantuntija huipentuu viimeaikaiseen farssiin, jota homokeskusteluksi kutsutaan. Kirkko on etikkansa kanssa muutaman vuosikymmenen myöhässä tässäkin hankkeessa. Ja sen kitkerät vaikutukset näkyvät parhaiten niissä tunteettomissa, julmissa ja epäoikeudenmukaisissa lausunnoissa, joita kirkon ylin johtokin latelee.

On melkoinen mysteeri, miksi kirkko sitkeästi haluaa esiintyä etiikan, ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden asiantuntijana ja sen työntekijät kutsuvat itseään nolostuttavasti "rakkauden ammattilaisiksi" verkossa. Mikä kristittyjä toisten ihmissuhde- ja seksuaalielämässä niin kiehtoo?

Onko kyseessä harhautus, jolla työnnetään sivuun nykyisin varsin epäkiinnostavat uskonopilliset asiat? Vai onko tavoitteena valloittaa valtapositio, josta päästään käsiksi tavallisen ihmisen elämään? Vai olisiko asia sittenkin niin, että uskikset kuvittelevat ylimielisesti tietävänsä mikä on hyvää, oikein ja arvokasta kaikille ihmisille?

Kirkon syvimmän asiantuntijuuden alan paljastanee lopulta sen ikioma web-osoite: evil.fi

Homokysymyksen lopullinen ratkaisu

Kirkon vastustajien esitaistelija Päivi Räsänen on tehnyt suuren työn aloittaessaan joukkopaon kirkon helmoista. Mitä tahansa kirkko sanoo tai tekee tässä tilanteessa tuntuu vain kiihdyttävän eroaaltoa. Kirkosta eroamisesta on tullut keino ilmaista mielipiteensä ja Eroa kirkosta -sivusto tarjoaa siihen helpon kanavan.

Mutta mitä kirkko lopulta on oikeastaan sanonut tästä tilanteesta? Suuri osa avautumisista on ollut parkaisuja, joilla on yritetty estää eroamisia. Osa on jopa lähtenyt syyllistämislinjalle: "Kirkon menettämät rahat ovat poissa lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä." Harva on sanonut mitään itse asiasta eli homoseksuaalien asemasta ja kirkon asenteesta heitä kohtaan sekä kirkon sisällä että yhteiskunnassa yleensä.

Keskustelu "homokysymyksestä" kuulostaa varsin iljettävältä. Onko kyseessä muka joku tuholaisongelma tai ulkopuolelta tehtävä päätös ei-toivotun väestönosan kohtalosta. Natsikortti pilkistää hihasta.

Jopa liberaalihkot kirkon virkamiehet käsittelevät asiaa ulkokohtaisesti ja tuntuvat olevan enemmän huolissaan kirkon jäsenmäärästä ja maineesta kuin siitä, että kirkon edustajien ja uskonsoturien lausumissa homoja kohdellaan kuin kiusallisesti komeroon pesiytyneitä torakoita. Missä ovat lausunnot oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, ihmisyydestä, huomioon ottamisesta tai homoseksuaalien tunteista?

Kirkkoon kuuluvien ja etenkin sen viroissa työskentelevien pitäisi tehdä selväksi, että he eivät hyväksy tällaista epäinhimillistä suhtautumista kanssaihmisiin. Jos he eivät avaa suutaan, he ovat samassa asemassa kuin natsipuolueen vaitonaiset jäsenet, jotka katsoivat sormiensa lävitse sortamista ja murhaamista.

Kirkolla on tosin pitkä historia tällaisessa toiminnassa. Vuosisatoja jatkunutta sortopolitiikkaa ei ole koskaan tunnustettu tai pyydetty anteeksi. Kirkon auktoriteetti on ollut käytössä homojen vainoamisessa 1900-luvun alkupuolella ja kirkko on vastustanut johdonmukaisesti kaikkia pyrkimyksiä parantaa homojen asemaa lainsäädännöllä.

Jos kirkon kanta olisi mennyt läpi 1971, niin kaikki tuntemamme julkihomot olisivat posessa lusimassa tuomiota siveettömästä homoseksualismista ja luultavasti heitä "hoidettaisiin" lobotomialla, sähköshokeilla ja hormoneilla homokäännyttäjä Ari Puonnin heiluessa vankilan poppamiehenä.

Eivätkä homot ole ainoita kärsijöitä. Erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi saamelaisia on kyykytetty armottomasti kristillisen hegemonian vallitessa. Vasta kirkon otteen herpaantuessa on muiden kulttuuriryhmien oikeuksia alettu tarkastella tasaveroisella tavalla. Tosin valtaosa vahingosta on jo tapahtunut: saamelainen kulttuuri- ja uskontoperinne on murskattu miltei kokonaan. Kirkon edustajilta voi esimerkiksi kysyä, miksi Suomen Lapista on säilynyt vain pari noitarumpua, vaikka niitä on ollut joka kylässä...

Vähänkään oikeustajuisen ihmisen kannattaa erota kirkosta mahdollisimman pian, ellei hän halua osallistua kirkon syntien kantamiseen. Jos on tarpeeksi kovapäinen, voi tietysti yrittää jäädä kirkon sisälle asioita muuttamaan. Silloin kannattaa kuitenkin kertoa selkeästi, että ei hyväksy kirkon nykyistä ja mennyttä epäinhimillistä sortopolitiikkaa. Liian moni pitää suunsa kiinni joko tietämättömyyttään tai sydämettömyyttään.

Lisäys: Myös pääministeri on huolissaan poliittisesta pelistä ja kirkon jäsenmäärän säilyttämisestä. Häntä ei kiinnosta haastattelun perusteella pätkääkään esimerkiksi törkeä asenne homoja kohtaan tai ongelmat perustuslaillisen tasa-arvoisuuden toteutumisessa. Politiikka on menossa kovaa alamäkeä, jos perustavat ihmisoikeuskysymykset eivät enää hetkauta ministeritason poliitikkoja.

Bjarnen aivoliito

Ilmeisesti helle on ollut ihmisille liikaa, sillä keskustelu avioliittolaista on päässyt salakavalasti kuumenemaan kesälomien aikana. Tulevista vaaleista povattiin kiinnostavia juuri tämän asian takia, mutta kieroimman kortin käyttivätkin tutkapari Kallis & Huovinen!

Uhkailu ja kiristys ovat tyypillisiä kasvatuksen ja politiikan keinoja. Uhkaus siitä, että kirkko luopuisi vihkimisoikeudestaan on kuitenkin siitä lystikäs, että monet uskonnottomat ja seksuaalivähemmistöjen edustajat ovat toivoneet moista muutosta jo vuosia.

Tietenkin uhkauksen kohderyhmä on ne kansalaiset, jotka eivät muuten seuraa keskustelua, mutta säikähtävät että eikö kirkkohäitä enää saakaan järjestää. Kauheaa kun ne homot vievät meiltä meidän oikeudet...

Vihkimisoikeudessa ei kuitenkaan ole kysymys hääseremonioista, vaan juridisesta toimesta, jolla uusi siviilisääty merkitään väestörekisteriin. Uhkaus on siis varsinaisesti tyhjä. On lopulta ihan sama, mikä viranomainen viralliset merkinnät tekee. Kirkko voi järjestää rituaalejaan ihan samaan tapaan vaikka sillä ei viranomaisen toimivaltaa olisikaan.

Koko avioliittolain yksi keskeinen ongelma on siinä, että vain tietyillä uskonnollisilla yhteisöillä on ollut historiallinen etuoikeus vihkimisten järjestäjänä. Tämä etuoikeus on jättänyt muut uskonnolliset järjestöt ja maalliset toimijat epätasapuoliseen asemaan. Toinen ongelma on tietysti avioliittolain sitominen sukupuoleen, mikä myös perustuu uskonnollisiin käsityksiin.

Ratkaisuja pohtiessa on hyvä kysyä, mikä tarkoitus on sillä, että valtio ylipäätään puuttuu yksilöiden välisiin henkilökohtaisiin sitoumuksiin säätelemällä avioliiton muotoa. Usein esitetty peruste on perheiden ja lasten aseman tukeminen antamalla avioliitossa oleville erilaisia etuja ja oikeuksia.

Tämä peruste ei kuitenkaan riitä selittämään sitä, miksi avioliittolaki on sukupuoleen sidottu tai rajoitettu pelkästään kahden ihmisen välille. Lapsen etuja määrittelee tehokkaasti huoltajuuteen ja lasten suojeluun liittyvät lait, joten valtiolla on ollut jokin intressi myös myös parisuhteen muodon säätelemiselle.

Yksi selitys on ilman muuta se, että avioliitto nykymuodossaan on historiallinen jäänne ajasta, jolloin liitot solmittiin ikuisiksi jumalan kiiluvan silmän alla seurakunnan toimittaessa moraalinvartijan virkaa.

Tässä valossa koko laki olisikin syytä laittaa tiukkaan syyniin ja pohtia, millä tavoin oikeudenmukainen ja liberaali yhteiskunta voi lainsäädännöllä yksilöiden välisiin ihmissuhteisiin puuttua, ja millä perusteilla tietyt suhteet nauttivat valtion tarjoamia etuja ja oikeuksia, mutta toiset eivät.

Pornotempauksen mediahärdelli

Vaihda Raamattusi pornoon -tempaus onnistui yli kaikkien odotusten. Kun sitä suunniteltiin, uumoiltiin että Suomessa on sen verran maltillinen ilmapiiri, että reaktiot olisivat laimeita. Olimme täysin väärässä. Tempaus on poikinut valtavasti keskustelua verkossa, kymmenittäin uutisia ja haastatteluja (itse annoin noin 15 haastattelua), KD:n masinoiman tutkintapyynnön poliisille, sekä tappouhkauksia Vapaa-ajattelija -aktiiveille.

Niin, ja vaihdoimmehan me reilusti yli 200 teostakin. Mukana on Raamattuja, virsikirjoja, traktaatteja, Vartiotorneja, Katekismuksia ja Uusia testamentteja. Erikoisuuksina saimme jokusen Mormonin kirjan, pari krishnalaista opusta, Jehovan todistajien kirjoja sekä pari Koraania. Vaihdoimme myös räyhäateisti Hitchensin teoksen Jalluun.

Kokoan alle omaksi ja muiden kiinnostuneiden iloksi suuren joukon linkkejä tempauksen uutisoinnista ja muista reaktioista:

Tempauksen Facebook-sivu ja Helsingin Vapaa-ajattelijoiden sivu.

Videointeja: Ilta-Sanomat, Hesari, Nelonen, A-Tuubi, Ruutu.fi sekä Youtubesta Queenin säestämä kooste päivän kulusta ja parhaista repliikeistä... Jälleensyntynyt Moon-TV kuvasi myös tempausta, mutta juttu ei ole vielä tullut ulos tätä kirjoittaessani.

Radiohaastatteluja annoin päivän aikana YleX:lle, Bassoradiolle ja Radio Voimalle.

Verkkolehtien uutisia tempausta ennen: Ilta-Sanomat, Uusi Suomi, Aamulehti, MTV3, Hesari
... ja sen jälkeen: Ilta-Sanomat, Iltalehti, MTV3, Uusi Suomi, Hämeen Sanomat, ESS

Kristillisdemokraattien tutkintapyynnöstä: KD, Verkkouutiset, YLE, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Hesari, Vartti (huomaa Vartin kuvassa mahtava rinnakkaistempaus: Vaihda Raamattusi käsityölehtiin!)

Kristillisen kirjakaupan vastaiskusta: YLE, Keskisuomalainen

Muutamia bloggaajien kommentteja: Verbaalinen velodromi, Kylväjä, Koiranmutkia, Kolinaa Panuhuoneesta, Päivi Räsänen ja Takkiraudalla kävi ahjo pöhisemään oikein kahdesti

Ja koko liuta keskustelupalstoja: Hesari, Ilta-Sanomat [2], Iltalehti, Tiede, Basso, Suomi24, Muro, Demi, Keskisuomalainen, Pakkotoisto, Vauva-lehti ja riipaiseva avunpyyntö Kauppalehden palstalla.

Lopuksi muutama sivusto in english: Momento24, AtheistNexus, Newsvine, Vlad Tepes -blog,
ja pari juttua tempauksen texasilaisesta esikuvasta: MySA news ja AllVoices.

Jos vastaasi tulee joitakin täältä puuttuvia mehukkaita uutisointeja tai keskusteluja aiheesta, niin jaa ihmeessä tietosi!

Vaihda Raamattusi pornoon!

Tempauksen tiedote, lisää keloja alla olevassa merkinnässä:

Helsingin Vapaa-ajattelijat järjestävät perjantaina 4.6. tempauksen, jossa uskonnollista kirjallisuutta vaihdetaan pornolehtiin. Tempauksen tapahtumapaikkana on Kolmen sepän aukio Helsingissä ja se alkaa klo 14:00.

Vaihdettavaksi kelpaavat Raamatut, Koraanit sekä muut ”pyhät” kirjat. Lisäksi vastaan otetaan kaikenlaista uskonnollista kirjallisuutta ja lehtiä. Vaihdossa saadut kirjat otetaan hyötykäyttöön jätepaperina. Tempauksen tavoitteena on arvostella erityisesti kristinuskon ja islamin seksuaalikielteisyyttä ja tuoda esiin tervehenkinen vaihtoehto uskonnolliselle kirjallisuudelle.

”Porno mahdollistaa seksuaalisen kiihottumisen ja nautinnon joko yksin tai seurassa. Seksi – itsetyydytys mukaan lukien – on seksologisten tutkimusten mukaan monella tavalla hyväksi terveydelle ja mielialalle. Maailma olisi rennompi ja mukavampi paikka, jos ihmiset vaihtaisivat ”pyhät” kirjansa pornoon”, sanoo Tommi Paalanen Helsingin Vapaa-ajattelijoista.

Tempauksen järjestää Helsingin Vapaa-ajattelijat, ja sitä ovat tukemassa Seksualistin päiväkirja -blogi, Hustler sekä Jallu.

Vapaus seksuaalisuuteen? - toinen otto

Keskustelutilaisuus torstaina 18.2. klo 18. Kyseessä on uusinta joulukuussa peruuntuneesta tilaisuudesta.

Agricolan kirkolla (Tehtaankatu 23) puhutaan liberaalin seksuaalietiikan
mahdollisuuksista, vaikeuksista ja rajoista. Onko eläimiin sekaantuminen
eläinsuojelukysymys? Onko nekrofilia hygieniakysymys? Onko kysymys pornosta
ensisijaisesti esteettinen eikä eettinen?

Aiheesta juttelevat filosofi, nykyinen seksuaalietiikan tutkija Tommi
Paalanen ja pappi, entinen seksuaalietiikan tutkija Teemu Laajasalo

Tilaisuuden järjestää Agricola-liike ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta  

Vapaus seksuaalisuuteen?

Torstaina 3.12. klo 18-19

Keskustelutilaisuus: Vapaus seksuaalisuuteen?

Agricolan kirkolla (Tehtaankatu 23) puhutaan liberaalin seksuaalietiikan
mahdollisuuksista, vaikeuksista ja rajoista. Onko eläimiin sekaantuminen
eläinsuojelukysymys? Onko nekrofilia hygieniakysymys? Onko kysymys pornosta
ensisijaisesti esteettinen eikä eettinen?

Aiheesta juttelevat filosofi, nykyinen seksuaalietiikan tutkija Tommi
Paalanen ja pappi, entinen seksuaalietiikan tutkija Teemu Laajasalo

Kanttori-Maestro Mikko Helenius nostaa juhlan tunnelmaa vetämällä hanuria.

Tilaisuuden järjestää Agricola-liike ja Helsingin tuomiokirkkoseurakunta 

Berlusconi

Katolinen kirkko on nolostunut Silvion käytöksestä. Kuinkas ollakaan, kirkon suurin huolenaihe on Silvion verevä libido. Kirkko ei tosin ole yksin huolensa kanssa; moralistinen typeryys tuntuu vaivaavan valtaosaa ihmisistä. Myös täällä päivitellään ahkerasti poliitikkojen seksielämän olemassaoloa.

Silvion kohdalla koko kohkaamisen naurettavuus piilee siinä, että ketään ei tunnu erityisesti kiinnostavan (ainakaan suuren julkisen porun aiheeksi) hänen poliittinen häikäilemättömyytensä ja arveluttavat toimintatavat valtion johtajana.

Silvio on inhottavan autoritaarinen johtaja, joka pyrkii nujertamaan poliittiset vastustajansa härskillä mustamaalamisella ja aggressiivisella populistisella retoriikalla. Hän hallitsee omistuksillaan italialaista mediakenttää ja käyttää sitä häikäilemättä omien etujensa ajamiseen. Hänen taloudellisista kytköksistään on noussut monta rikos- ja korruptioepäilyä. Jos fasismi olisi vielä voimissaan, olisi Silvio juuri sopiva Il Duce.

Mutta ei nämä pikkuseikat ihmisiä huoleta. Heitä huolettaa se, että Silvio on makaillut rannalla puolialastomien naikkosten kanssa. Ja se, että Johtaja on käyttänyt seuralaispalveluita. Vaikka Silvion kiiltonahkakenkä painaisi päätä Rooman mukulakiveen, niin pahempi asia on se, että Silvio on ollut uskoton vaimolleen. Mitä demokratiasta, kunhan avioliiton pyhyys säilyy!

Vaikka pidän Berlusconista enemmän pizzana kuin poliitikkona, niin yhdessä asiassa Silvio on rautaa. Hän ei nöyristele moralisteille, kuten kotomaamme kollegat. Hän ei pyytele anteeksi sitä, että hänellä on seksielämä.

Seksimessu

Kaikesta rukoilustani huolimatta kirkko ei vieläkään ole ryhtynyt järjestämään metallimessujen sun muiden rinnalla seksimessua topless-pappeineen. Päätin korjata turhautumisen aiheuttamaa vitutustani käymällä useamman vuoden tauon jälkeen Sexhibition-messuilla kuuntelemassa kaupallisen seksin ilosanomaa.

Messut olivat tässä ajassa kokeneet kasvojenkohotuksen. Erityisesti päälavan lavastus ja valot tekivät visuaalisesta elämyksestä messevän. Tai siis tekisivät, jos lavalla tapahtuisi jotakin erityisen kiinnostavaa...

Tekniikan kehittyessä eroottisen esiintymisen rintamalla ei tunnu tapahtuvan kehitystä. Liekö syypäänä alan heikko arvostus, vai yleisön matalaotsaiset odotukset? Esitysten koreografiat, puvut ja dramaturgiat kierrättivät vanhoja teemoja tylsistymisen uhallakin. Spektaakkeliksi näyttävät riittävän tissit, pimpit, vatsalihakset ja (feikki)kyrvät.

Pyrin kuitenkin progressiivisuuteen erotiikan katselijana. Nykyajan medialukutaitoisen eläytyvän viihdemoniosaajan nimittäin tulee kyetä tarvittaessa säätämään vasteensa viihteen kanssa samalle taajuudelle. Jotta strippaamisesta sen nykyisessä muodossaan voi nauttia, kriittinen taidepornon katsoja pitää jättää narikkaan. Ilo syntyy lapsenomaisesta ihmetyksestä inhimillisen suuruuden äärellä: "Tissit, aah!"

Parasta messuilla on lopulta itse yleisö. Joukkoon mahtuu kaikenlaista väkeä känniääliöistä korrektiin vanhempaan pariskuntaan, joka etsii merikapteenin pukua seksileikkeihinsä. Ihmisten erilaisuuden ihmettely ja ihastelu seksin ilosanoman äärellä on lähes uskonnollinen kokemus!

Runkkumurot

Eräillä terveellisinä pidetyillä elintarvikkeilla on vähemmän terve historia. Maissimurojen tarinaan liittyy kristillisen puritanismin ajalta mehukkaita yksityiskohtia, joita ei voi vakavalla naamalla pohtia. Ikävämpi puoli tarinassa on se, että runkkamisen kitkemisessä eivät hihhuleille pelkät murot riittäneet: seurauksena oli vuosikymmenten ajan suunnaton määrä väkivaltaa, sortoa, aivopesua ja painostamista. Nykyajan seksuaaliahdistuksessa on paljon kumuja näistä ajoista ja ajatuksista. Kiihkouskovaisuus ja lääketieteen väärinkäyttö ovat karmea yhdistelmä.

1800-luvun loppupuolella elänyt John Harvey Kellog oli kiihkeä adventisti ja runkkaamisen vastustaja. Hänen mielestään nuorten seksuaalinen kiihko oli matkalippu suoraan helvettiin. Sitä parantamaan tarvittiin järeitä aseita.

Kellogg oli kehitellyt teorian, joka kertoi kaiken oleellisen nuorten seksuaalisuudesta: Väärän ruokavalion tuloksena on kovaa kakkaa ja ummetusta. Peräsuolta painava kakka tuottaa nuorten syntisille ruumiinalueille painetta. Tämä paine puolestaan ilmenee seksuaalisina tuntemuksina, erektioina ja muina paholaisen viettelyksinä.

Pahimmassa tapauksessa nuori lankeaa viettelykseen ja alkaa liikutella lantiopohjan lihaksiaan, jolloin kakkapaakku liikkuu suolessa vain lisäten synnillisiä viboja. Tämä on tietysti nuorille pojille erityisen turmiollista, koska se voi johtaa itse Sodoman syntiin. Se on aina pikalippu Hell's Expressiin.

Nerokas tohtori Kellogg kuitenkin pelasti meidät tältä kauheudelta. Hän kehitti veljensä Willin kanssa maissimurot, jotka pehmentävät kakkaa. Kenenkään ei enää tarvitse kärsiä ummetuksesta ja sen mukanaan tuomista saatanallisista tuntemuksista. Muita Kelloggien suosittelemia keinoja runkkaamisen vähentämiseksi olivat erilaiset piikikkäät penisraudat ja poikien ympärileikkaaminen ilman puudutusta. Aika velikultia!

Tuska jalostaa - ja pitää ajatukset jumalassa. Tätä oppia noudatettiin myös sähkötoimisten siveysinnovaatioiden rakentelussa. Mutkikkaimmissa laitteissa olivat anturit, jotka tarkkailivat nukkuvan pojan heppiä. Mikäli vehje unen aikana paisui, seurauksena oli tuntuva sähköisku kiveksille. Laaki lamaannutti liikehtivän pedon sillä sekunnilla ja herätti pojan lukemaan tarvittavat rukoukset.

Maissilla ja teräksellä jumalan valtakuntaa rakentavien Kelloggien esikuvana oli presbyteeripastori Sylvester Graham. Hänen nimessään me yhä leivomme terveelliset sämpylämme. Grahamin mielestä terveellinen ruokavalio pitää ajatuksetkin puhtaina. Hänkin oli tiettävästi suuri kakkapaakkujen asiantuntija...

Grahamin sielukkaiden ohjeiden mukaan seksiä tarvitaan vain kerran kuussa lisääntymistarkoitukseen. Myös seksin oikea aloittamisikä tulee säätää kohdalleen. Sekä miehillä että naisilla se on pyöreä 30.

***

Tämän kirjoituksen otsikosta ja maukkaista yksityiskohdista on kiittäminen seksologi Jukka Virtasta. Lisää runkkaamisesta ja sen estämisestä voi lukea Erkki A. Kauhasen mainiosta artikkelista, joka tosin valitettavasti pidättäytyy mehukkaimmista kakkajutuista...

Terveisin nimimerkki
"Paakku suolessa jo vuodesta 1977"

Vittu!

Se on aina kielen päällä. Siihen turvaudutaan vihan, hädän ja riemun hetkillä. Se voimistaa vihaa, lamannuttaa pelon ja väkevöittää kiroukset! Se yhdistää nuoret ja vanhat. Se on oma moduksensa ja välimerkkinsä!

Vittu on edellisen perusteella äärimmäisen voimallinen ja monikäyttöinen olio. Vanha kansa ja folkloristit tietävät, että vitun väki on mahtava voima, joka saattoi kirota tai siunata ihmisen. Vanhoissa loitsuissa karja saatettiin ajaa laitumelle emännän haarojen välistä (emännän seisoessa navetan katolla), jotta se saisi vitulta suojelevan siunauksen päällensä.

Nykyisessä puhekielessä vittua manataan myös suojelukseksi ikäviltä asioilta tai antamaan voimaa vastoinkäymisissä. Tyypillinen suomalainen huudahdus voisi kuulua vaikka: "Vittu, kalja on loppu!". Tällöin vitun väkeä anellaan suojelemaan koettelemukselta.

Toinen vitun voimaan luottava puheenparsi on kiroukset ja solvaukset. Tavallisimmat kiroukset ovat muotoa: "Painu vittuun!" tai "Vitun kusipää". Ensimmäinen on kovaa tavaraa. Se pyrkii tekemään tyhjäksi kirouksen kohteena olevan henkilön kääntämällä hänen syntymänsä toisin päin. "Painu vittuun" tarkoitaa siis toivetta siitä, että henkilö lakkaisi olemasta kerta kaikkiaan.

"Vitun kusipään" voisi tulkita joko syntymästään asti parantumattomaksi kusipääksi tai sitten vittu on vain kusipäisyyden suuruutta alleeviivaava ponsi. Vastaavaa suuruutta ilmaisevat myös riemukkaat huudahdukset, kuten "vitun siistii" tai "saatiin ihan vitusti massii".

Sanan käytön levitessä ja arkipäiväistyessä on sille myös kehittynyt erikoisia käyttötapoja, joiden käyttö ei selity vitun väellä. Tällaisesta on esimerkkinä edellä mainitun "vitun siistii"-lausahduksen ironinen käyttö, jossa sana vittu onkin käänteisessä merkityksessä jotakin todella tyhmää tai ankeaa. Tällainen heittely on vaikeasti selitettävissä, sillä vittu on hyvä, haluttava ja mahtava asia, joko voi olla yhteydestä riippuen pelottava tai vaarallinen, mutta ei missään nimessä ankea tai huono.

Ehkä kyse on vain siitä, että sanan yleistyminen on johtanut sen alkuperäisten merkityksien unohtumiseen ja muistiin on jäänyt vain sanan sievistelevä kieltäminen. Kun kirkko kansaa "sivistäessään" on puuttunut pakanallisiin ja seksuaalisiin voimasanoihin, on vitun mahti pyritty esittämään mahdollisimman epäedullisessa valossa. Tästä johtuen mielikuvamme vitusta lienevät osin vääristyneitä.

Poikkeuksena tästä on kuitenkin käsite "vitutus". Vaikka kyse on kielteisestä tunteesta, on sanan merkitys ymmärrettävissä näin: Vittu on ihana asia. Kun sitä ei saa, iskee vitutus eli vitunhimo. Tyydyttämättömänä vitunhimo on kauhea asia. Eli vitutus tarkoittaa mitä tahansa yhtä kamalaa olotilaa!

Kirjoitukseni tarkoitus on poliittinen, ei tieteellinen, joten jos joku folkloristi havaitsee vittutietämyksessäni pahoja virheitä, niin otan ilolla huomautuksia vastaan. Vittupoliittinen taka-ajatukseni on pyrkiä nostamaan sopimattomana sanana pidetyn sanan arvoa ja merkitystä. Kyseessähän on hieno, arvokas, haluttava ja voimallinen olio. Käyttäkäämme tätä voimasanaa ylpeästi ja oikein!

Kuraattori parantaa maailman erotiikan taudista?

Heitin jälleen Hesaria mielipiteellä. Koin pakottavaa tarvetta reagoida, kun megalotripillä oleva Kuraattori Aalto yrittää hienotunteisuuden nimissä siivota kaiken erotiikan maailmasta...

***

Kuraattori Marika Aalto kirjoitti (HS 20.11.2008), että ”pornografinen ja avoimen eroottinen taide ei kuulu kirkkoon – sen enempää kuin muuallekaan, missä se voi loukata katsojaa tai aiheuttaa ahdistusta.”

Tällainen näkemys on vakavassa ristiriidassa avoimen yhteiskunnan periaatteiden kanssa. Avoimessa yhteiskunnassa kansalaisten velvollisuutena on sietää toistensa toimintaa ja mieltymyksiä.

Sietämisen velvoite ei ulotu lakeja rikkovaan tai toisia vahingoittavaan toimintaan. Pelkkä närkästys tai ahdistus ei kuitenkaan riitä perusteeksi kieltää tai rajoittaa toisten vapautta ilmaista seksuaalisuutta, viestiä eroottisesti tai nauttia pornografiasta.

Seurakunnilla toki on oikeus päättää, mitä he tiloissaan esittävät, mutta se ei riitä Aallolle. Hänen mielestään eroottinen taide ei kuulu minnekään, missä se ”voi loukata” jotakuta – siis ei oikeastaan minnekään, sillä ainahan jossakin joku voi loukkaantua.

Vapaa-ajattelijana minua ärsyttää huomattavasti toreilla ja katujen varsilla uskonnollisia lappusia jakavat käännyttäjät. Vielä pahempia ovat lauluseurueet, joiden propagandaa ei voi sulkea ulos pelkästään jurolla katseella.

Siedän kuitenkin näitä omasta mielestäni ala-arvoisia viestinnän muotoja, koska avoimessa yhteiskunnassa heillä on sananvapaus ja oikeus itsensä ilmaisemiseen. En pyri estämään heitä, enkä ehdottele julkisuudessa sananvapauden rajoituksia, jotka koskevat uskonnollista viestintää.

Eroottista viestintää ja seksuaalisuuden ilmauksia suojaavat täysin samat periaatteet kuin uskonnollistakin viestintää. Jonkun närkästys ei ole peruste toisten vapauden rajoittamiselle, mikäli kannatamme aidosti avointa yhteiskuntaa ja kaikille yhteisiä perusoikeuksia.

Pastoraalista onaniaa

Miksi kirkko velloo seksuaaliasioissa kuin teinipoika uskonnontunnilla tuijottaessaan edessä istuvan tytön persettä? Juuri julkaistu piispallinen yhteispuheenvuoro paneutuu taas perheeseen, rakkauteen ja avioliittoon.

Kirkko ottaa kantaa ihmissuhde- ja seksuaaliasioihin kaikista arvovaltaisimmilla vaikutuskeinoilla, mitä sillä on. Piispat itsekin toteavat, että yhteispuheenvuorot ovat poikkeuksellisia. Miksi kirkolla on tarve vaikuttaa näin hanakasti asioihin, jotka kuuluvat yksilönvapauden piiriin. Lisäksi yksilöiden tekemillä ihmissuhdevalinnoilla ei ole sellaisenaan eettistä merkitystä, jonka perusteella niitä pitäisi arvottaa. Piispojen peräänkuuluttamat arvot, kuten rakkaus ja toisen kunnioittaminen eivät ole mitenkään sidottuja heidän kannattamaansa avioliiton ihanteeseen.

Kyyninen mielikuvitukseni on kehitellyt ainakin yhden selityksen kirkon pinttyneelle sekaantumiselle ihmissuhdeasioihin: se on helppoa. Kun ihmisparkojen elämä on solmussa, on helpompi lyödä avioliitolla päähän, kuin ryhtyä tosiasiassa selvittelemään niitä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia olosuhteita, jotka tekevät elämästä vaikeaa. Kirkko on ollut varsin niukkasanainen ja vielä niukempi toimissaan, kun puhutaan vaikkapa yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja talouselämän kovenemisesta. Puuttuminen niihin rakenteisiin, jotka tekevät velkaantuneen perhettä elättävän pätkätyöläis-isin elämästä helvettiä, on paljon vaikeampaa kuin ainainen mussuttaminen avioliitosta ja sitoutumisesta.

Tällä kertaa piispojen rivit kuitenkin rakoilivat. Kaksi kapinallista jätti pamfletin allekirjoittamatta. Heidän mielestään puheenvuoro oli väärin ajoitettu ja sivuutti todellisen kirkon ongelmakysymyksen: homoseksuaalisuuden. Saa nähdä, tuoko ensi kevään parisuhdelakityöryhmän mietintö mitään uutta kirkon kantaan - vai jatkaako jatkaako kirkko, tuo "rakkauden ja välittämisen tyyssija", ihmissuhde- ja seksuaaliasioissa samaa kylmäkiskoista, ymmärtämätöntä ja painostavaa linjaansa, jota kristinuskon julma historia viivoittaa.