Pääministerin juhlinnasta tekopöyristyminen on ankeaa ja halpaa moralismia

Pääministeri Sanna Marinin ympärillä vellova somekohu on typerä uutisankka, jolla ei ole mitään merkittävää sisältöä. Kohua ylläpitävät poliittiset vastustajat, tekopöyristyjät ja halvat moralistit pelkästään kyynisistä syistä. Jos joku on oikeasti huolestunut Marinin juhlimisesta, niin on aika päivittää omat asenteet tälle vuosituhannelle.

Kerrataanpa muutamia perusasioita elämästä 2020-luvulla:

• Ihmiset juhlivat välillä tasapainottaakseen työn ja muun elämän aiheuttamaa rasitusta
• Ihmisistä hauskanpito on… hauskaa
• Naiset ovat ihmisiä
• Pääministeri on ihminen
• Poliitikkojen ei tarvitse olla tympeitä olmeja
• Ihmisillä on sukupuoli ja seksuaalisuus, jotka saattavat joskus ilmetä jotenkin, esimerkiksi juhliessa
• Monilla ihmisillä on tissi
• Tisseissä ei ole mitään väärää
• Lähes jokaisella on kamerallinen kännykkä
• Kuvia ja videoita otetaan hauskoista tilanteista
• Kuvia ja videoita julkaistaan, ja joskus niitä päätyy nähtäväksi muillekin kuin on alunperin tarkoitettu

Nämä kaikki ovat täysin normaaleja asetelmia nykyajan elämästä. Kenellekään ei enää pitäisi tulla minkäänlaisena yllätyksenä, että ihmiset juhlivat ja juhlista voi joskus levitä kuvia tai videoita. Asian vääntäminen kohuksi on intellektuaalisesti tylsämielistä ja moraalisesti heikkotasoista. Sekä oppositiopoliitikot ja media ovat alittaneet itsensä molemmissa kategorioissa. Seuraavaksi kohu sitä, että ministeri on käynyt vessassa?

Voi toki olla niin, että jokunen elämästä vieraantunut konservatiivipoliitikko edelleen ajattelee 80-luvun kulttuuriympäristöä, jossa miespoliitikot vetävät perskännejä saunailloissa ja pönöttävät istunnoissa nenät punaisina, mutta valitettavasti se aikakausi on jo suurelta osin mennyttä. Siitä on jo 40 vuotta.

Poliitikkoja yhä koskeva julkisuuskuvaideaali on todella vanhentunut ja konservatiivinen. Se ei ole ollut totta enää vuosikymmeniin, jos oikeastaan koskaan. Se, että julkinen keskustelu poliitikkona olemisesta perustuu valheelliselle ja sokealle käsitykselle ihmisyydestä ja elämästä on vain kehnoa ja kritiikitöntä ajattelua, josta median olisi hyvä pyrkiä eroon, jos haluaa pitää yllä minkäänlaista journalistista tasoa. Ylipäätään tosiasioiden kohtaaminen ja niiden ymmärtäminen on ihan hyvä peruslähtökohta ajatelulle. 

Elämän perusasiat eivät ole mikään kohun aihe, mutta kyyniset kohun rakentajat voivat kyllä käyttää niitä tarkoin räätälöidyin tavoin. Mielikuvilla, misinformaatiolla ja vilpillisellä tunneviestinnällä voidaan saada hämminki aikaiseksi myös asiasta, jolla ei ole mitään tosiasiallista merkitystä.

Nykyisin poliitikko saa olla enemmän oma itsensä kuin koskaan aikaisemmin, ja näin pitääkin olla. Tämä suunta on puhtaasti myönteinen, ja sen pitää mennä eteenpäin vastakin. Kun elämän kirjo ja sukupuolen ja seksuaalisuuden läsnäolo eivät ole enää kohuaiheita, on politiikassa enemmän tilaa erilaisille ihmisille kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Ihmisille, joiden ei tarvitse peittää suurinta osaa itsestään soveltuakseen vanhentuneisiin käsityksiin siitä, mitä poliitikkous on. 

Videoilla näkyvän juhlimisen ja seksuaalisen vireen moralisoiminen on tunkkaista ja kyynistä ihmisvihamielistä roskaa, jolle ei pidä olla enää yhtään tilaa nykyään. Moralisoimisella ja sisällöttömän somekohun keittelyllä annetaan valtava signaali kaikille ihmisille, myös lapsille ja nuorille, että omassa kehossa, seksuaalisuudessa ja tavallisessa, vastuullisessa hauskanpidossa olisi jotakin väärää. Millaista harmaata ja ankeaa maailmaa tämä porukka onkaan rakentamassa pystyyn kuolleilla asenteillaan. Muistakaa, että aina voi lähteä Afganistaniin tai Saudi-Arabiaan, jos nuori nainen politiikassa aiheuttaa liikaa ahdistusta.

Poskihoito ja loskat naamakirjalle

Epämääräinen joukko muusikoita ja kyseenalaisia julkkiksia on ollut viime viikolla seksikohun tyngän keskellä. Eniten julkisuutta ovat saaneet Cheekin kirjoittamiksi väitetyt retostelut hänen omista seksikokemuksistaan Sisäpiiri-nimisessä Facebook-ryhmässä. Seiskan käynnistämän hässäkän mukaan ryhmässä on ollut noin viitisenkymmentä jullia.

Menemättä sen enempää ryhmän infantiiliin nimeen, tai sen yleiseen urpoilun tasoon, Cheekin kirjoittamiksi väitetyt seksiretostelut herättävät useita kiinnostavia kysymyksiä yksityisen ja julkisen viestinnän eroista, seksipuheesta, kumppanien kunnioittamisesta ja asenteista. Cheekin lisäksi seksijutuillaan ovat pullistelleet ryhmässä muutkin, ja pikkulinnut kertovat, että seksikumppaneita on arvosteltu, kommentoitu ja vertailtu suoraan ja nimellä mainiten.

On hyvä selvittää heti kärkeen kaksi asiaa: 

1. Seksijuttujen jakaminen on mahtavaa ja makeaa. Hyvä seksi on hieno juttu, eikä sitä tarvitse pitää vakan alla. Myös huonoista seksikokemuksista kannattaa puhua. Seksipuheesta ei ole sellaisenaan syytä moralisoida ketään. Sitä tekevät melkein kaikki sukupuolesta riippumatta, ja myös rasvaiselle huulenheitolle on paikkansa. Olennaista on kuitenkin konteksti, konteksti, konteksti ja KONTEKSTI.
2. Omien kumppanien kunnioittaminen on yksi tärkeimmistä seksitaidoista. Se pätee niin iskutilanteissa, seksipuuhissa kuin jälkipuinneissakin. Kuten Nina Honkanen kirjoittaa, seksitaidot ovat jääneet heikoiksi, jos asenteet toisten ihmisten kunnioittamisen suhteen ovat päiväkotitasoa. Välinpitämättömät asenteet seksikumppaneita ja heidän yksityisyyttään kohtaan eivät ole pelkästään mulkkuutta, vaan myös väärin. Toisen ihmisen seksijuttuja rempsästi jakelemalla voi tehdä oikeasti vahinkoa.

Takaisin Cheekiin ja julleihin. Puolustautuessaan ei-niin-mairittelevalta julkisuudelta ryhmän jäsenet toistivat useasti, että ryhmä on suljettu, eikä viestittelyä ollut tarkoitettu muuta kuin kavereiden väliseksi. Tämä väite on kiinnostava yksityisen ja julkisen viestinnän rajapinnan kannalta. On selvää, että yksityisviestit kahden kesken tai parin kaverin ryhmässä ovat yksityisiä. Myös kirjesalaisuus suojaa tällaisia viestejä.

Mainittu FB-ryhmä oli kuitenkin noin viidenkymmenen hengen kokoinen. Harva meistä menee kahville tai edes baariin hengaamaan muina miehinä 50 frendin kanssa. Tai ehkä Cheek ja kaverit menee; mistä sitä tietää, mitä sisäpiiriläiset tekevät, he kun ovat sisällä... piireissä... On kuitenkin selvää, että 50 hengen keskustelufoorumi ei ole missään olennaisessa mielessä yksityistä viestintää.

Suljetut pienehköt ryhmät ovat kuitenkin kiinnostava rajatapaus, sillä kukaan ei voi suoralta kädeltä sanoa, onko yksityisen viestittelyn raja 5 vai 20 henkilöä. Joskus vaikkapa luottamuksellisessa vertaistukiryhmässä voi olla parikymmentä henkeä. Jos ryhmä on suljettu ja perustuu ainakin periaatteessa luottamukseen, voi syntyä illuusio siitä, että siellä julkisuuden henkilökin voi vähän tuuletella ja antaa näppäimistön laulaa.

Juttujen vuotaminen ja irroittaminen kontekstistaan on nykyisin vietävän helppoa. Se myös johtaa sikäli eriarvoiseen asemaan, että joitakuita satunnaisen läpänheiton vuotaminen lehtiin vahingoittaa ihan eri tasoisesti kuin toisia. Internet-viestinnässä ongelma syvenee siksi, että monet yksityisetkin keskustelut voivat vuotaa ja levitä kuvakaappauksin. Yksittäinen ronski murjaisu ei merkitse paljon mitään parin kaverin viestittelyketjussa, jossa kaikki ymmärtävät huumorin tason, mutta se näyttää tosi pahalta iltapäivälehden lööpissä murjaisijan kuvalla ja sopivalla paheksunnalla saateltuna.

Yksityisen ja julkisen rajapinta tulee kulmikkaasti vastaan myös kumppanin yksityisyyden kunnioittamisen kohdalla. Jokaisella on tietysti oikeus puhua läheisilleen omista seksikokemuksistaan. Saapa niitä jakaa myös julkisemminkin, jos on sopivan hienotunteinen. Toisaalta taas jokaisella on myös oikeus yksityisyyteen ja omaa seksuaalisuutta koskevan tiedon hallintaan. Seksikokemuksista puhuminen edellyttää siis näiden kahden ulottuvuuden - sananvapauden ja yksityisyyden - välillä tasapainottelua.

Seksikokemuksien jakamisessa on aina otettava huomioon konteksti. Nina Honkanen kiteyttää tämän hyvin:

”On eri asia jutella kokemuksistaan sen kokoisessa porukassa, joka mahtuu saunan lauteille. Jos taas kertoo seksikokemuksiaan kirjallisesti 50 ihmiselle, on puutetta käytöstavoista, seksuaalikasvatuksesta, tilannetajusta ja suhteellisuudentajusta.”

Kontekstiin vaikuttaa myös se, millaisesta seksistä on kyse. On eri asia paljastaa kumppanin sukkahousufetissin yksityiskohdet kaikille tutuille kuin puhua vain perushöyläämisestä yleisellä tasolla. Lisäksi jokaisella on omia toiveita ja odotuksia siitä, millaista yksityisyyden tasoa seksikokemusten kertomisessa noudatetaan.

Hyvä seksikumppani kunnioittaa aina toisten toiveita siitä, miten kokemuksia saa jakaa eteenpäin. Jos ei tiedä, mitä kumppani ajattelee juttujen kertomisesta, pitää kysyä ja sopia.

Mahtavat seksiseikkailut on hieno asia, eikä niitä - tai niistä puhumista - pidä turhalla moralisoimisella nitistää. Seksistä voi kuitenkin puhua avoimesti siten, että kunnioittaa kumppaniensa yksityisyyttä. Kyse on siitä, millainen asenne seksiä ja kumppaneita kohtaan vallitsee keskustelukulttuurissa. Valitettavasti räppäritouhu ja jamppojen keskinäiset urpoilut näyttävät tässä keskenkasvuisuutensa. Sekä  Hesari että Rumba kirjoittivat taannoin aiheesta. Räppärien puolustelu ja selittely seksiurpoilun ympärillä saa melko kornin sävyn, kun sitä peilaa puhelaulun lyriikoissa ja ympärillä vallitsevaan seksistiseen kulttuuriin.

Seksiretostelun paheksuttavuudella on myös sukupuolittuneet ulottuvuutensa. Seksismi ja moralismi kohdistuvat tavallisesti naisiin slut-shamingin muodossa, mutta seksismillä on myös toinen puoli. Enbuske toteaa kolumnissaan, että verkossa naisilla tuntuu olevan erivapaus karuun miesten seksuaalisuutta, seksikkyyttä tai ulkonäköä koskevaan arvosteluun, eli juuri siihen, josta Cheekiä koviten syytettiin.

Tässä on jälleen yksi tasapainottelulauta aiemmin käsiteltyjen rinnalle. Pitäisi samanaikaisesti pitää yllä vapautta huulenheittoon, mutta huolehtia myös sopivassa suhteessa seksismin ja muun vahingollisen skeidan kitkemisestä. Pahimmassa tapauksessa seksipuheen suitsiminen vie kohti tympeää moraalinvartiomista, johon kovin moni tuskin haluaa palata. Mutta, jos pahinta törkypuhetta ei saa arvostella ja kitkeä, niin öyhöttäjät perivät koko valtakunnan ja prinsessa kähmitään kuoliaaksi.

Julkinen kohunlietsonta on kuitenkin tylppä instrumentti eettiseen tai yhteiskunnalliseen keskusteluun. Seiska sai varmasti haluamansa lukijat kyseenalaisella mustamaalaamisellaan ja skandaalinkehittelyllään. Kääntöpuolena on se, että hankalat ja vivahteikkaat kysymykset yksityisen ja julkisen rajapinnoista saavat nuijakäsittelyn. Tällaisten kohujen tarkastelu kriittisin silmin johtaa lähinnä lopputulokseen, jossa kasvatusta eivät kaipaa pelkästään puhelauluartistit, vaan koko saatanan kansakunta kieroista journalisteista törynhimoiseen yleisöön.

Häirintä, moralismi ja seksuaalikielteisyys

Edellisessä tekstissä kärjekkäästi kommentoimani tekstiviestikohu tuntuu kaipaavan analyyttisempää otetta, sillä sosiaalisessa mediassa liikkuu valtavasti mielipiteitä, joiden mukaan tapauksessa on ollut kyse "ahdistelusta" tai "seksuaalisesta häirinnästä". Jälkimmäinen näistä olisi jo rikos.

Väitteen "seksuaalisesta häirinnästä" on esittänyt myös häirintää Helsingin yliopistossa tutkinut Kaisa Kauppinen. Lienee syytä analysoida hieman kohun sisältöä ja esitettyjä väitteitä, sillä juuri näin seksiskandaalit toimivat: faktat unohtuvat kun iskulauseet alkavat jyllätä ja yhtäkkiä asia muuttuu toiseksi.

Keskisuomalaisen alkuperäinen juttu kertoo yksityiskohtia kahdesta tapauksesta, joista kumpikin tapahtui Facebook-keskustelussa. Ensimmäisessä oli kyse poliittisesta keskustelusta, jonka lomassa Kankaanniemi heitti, että "rakastelu olisi ihanaa" vastaanottajan kanssa. Toisessa tapauksessa viestien vastaanottaja kertoo, että "Kankaanniemi saattoi kesken muun keskustelun kysyä seksiin liittyviä asioita".

Iltalehti julkaisi myös viestiketjun, jossa on kuuluisaksi noussut vitsailu "nussittuna nukkuisit sikeästi". Jutusta ei käy ilmi, onko viestiketju osa kahta yllämainittua tapahtumasarjaa, vai erillinen niistä. Lehdissä kuitenkin väitetään, että naisia on ollut useampia ja tapahtumat ovat levittäytyneet noin vuoden ajalle viime syksystä lähtien.

Keskisuomalainen raportoi myös viestejä julkaisseiden naisten näkökulmaa asiaan. He halusivat paljastaa Kankaanniemen toiminnan, koska tämä kommentoi arvostelleen muiden perussuomalaisten aiheuttamia kohuja. Kaksinaismoralismin paljastaminen yksityisviestejä julkaisemalla on ollut perusteltu teko sikäli, että Kankaanniemi on esiintynyt julkisuudessa kristillisen avioliittokäsityksen edustajana ja puolustajana.

Olen aiemmin esittänyt kannan, että Kankaanniemen toiminta on ollut yksityistä, eikä siihen ole muilla mitään sanomista. Syytökset ahdistelusta tai häirinnästä tietysti haastavat tämän tulkinnan. Arvioidaan hieman kohun elementtejä tästä näkökulmasta.

Onko Kankaanniemi syyllistynyt seksuaaliseen häirintään?

Seksuaalisen häirinnän määritelmässä on tavallisesti kaksi elementtiä, joista toinen perustuu fyysiseen kajoamiseen ja toinen muuhun häiritsevään käytökseen. Tässä tapauksessa on kyse seksiehdotuksista Facebook-keskustelussa, joten kyse ei ole ainakaan fyysisestä kajoamisesta.

Häirintä on aina enemmän tai vähemmän tulkinnanvarainen asia. Yllättävä kullin heiluttelu työtoverin naaman edessä keskellä työpäivää täyttää aika varmasti häirinnän kriteerit, mutta vihjailu toisen viehättävyydestä tai haluttavuudesta voi olla tulkittavissa monin tavoin. Sitä voidaan tilanteesta ja henkilöstä riippuen pitää esimerkiksi kehumisena, flirttinä tai tahdittomuutena.

Pelkkä vihjailu tai ehdottelu ei kuitenkaan sellaisenaan ylitä seksuaalisen häirinnän rajaa, sillä jokaisella on oikeus ilmaista itseään ja seksuaalisuuttaan sanallisesti. Sen vuoksi häirinnän pitäisi olla jotakin sellaista, jota pidetään itsestään selvästi yleisesti häirintänä, tai jonka kohde itse ilmoittaa häiritseväksi tekijälle.

Tämä on juridista ja eettistä määrittelyä, jota tarvitaan oikeusturvan ja kohtuuden ylläpitämiseksi. On nimittäin niin, että yksilölliset tulkinnat siitä, mikä on häiritsevää ja mikä ei, vaihtelevat suuresti, eikä ihmisten yksittäisiä arviointivirheitä tai luonteiden eroja voi pitää laittomuuden tai moraalittomuuden perusteena. Lisäksi laillisuusperiaate edellyttää, että lain pitää määritellä rikoksen tunnusmerkit täsmällisesti. Teon laittomuus ei saa riippua mielivaltaisesti teon kohteen mielipiteestä, vaan tekijän on voitava tietää missä lain raja menee.

Häirinnän kohdalla nyrkkisääntönä on ajatus, että selkeästi esitetyn kiellon jälkeen kiellettyä toimintaa ei saa jatkaa tai syyllistyy häirintään. Totesimme tämän myös Kaisa Kauppisen kanssa haastattelussamme YLE:n Aamu-tv:ssä pari vuotta sitten. Tästä huolimatta Kauppinen esittää käsillä olevaan tapaukseen kommentin, jonka mukaan hän pitää Kankaanniemen toimintaa häirintänä. Hän ei perustele kantaansa mitenkään eikä esitä lisäaineistoa väitteensä tueksi.

Juuri tällaisista aineksista skandaali rakentuu. Jopa häirinnän tutkija tulee imaistuksi mukaan ilmiöön ja siinä samassa hän unohtaa keskeiset häirinnän arviointiperusteet sekä oman asemansa tutkijana. Jos hänellä ei ole lisäaineistoa esitettäväksi, hän ei voi mutulla väittää, että tapauksessa olisi kyse häirinnästä, jos saatavilla olevat tiedot eivät sitä tue.

Häirintäväitettä tai sen sukulaisia pönkitetään myös näppärillä sanavalinnoilla uutisoinnissa ja haastatteluissa. Kauppinen puhuu letkeästi vauhtisokeudesta ja vallan väärinkäytöstä. Iltalehti kirjoittaa "vieraille naisille" viestittelystä ikään kuin kaikki eivät olisi toisilleen vieraita ennen lähempää tutustumista. Soini laukoo "täydellisestä harkintakyvyn menetyksestä" ikään kuin kyseessä olisi valtava valtiollinen munaus. Näin muutamista yksityisistä viesteistä tulee valtakunnan tason skandaali, jossa moraalinen asetelma on vyörytetty kohteensa päälle riippumatta siitä, mitä faktat itse asiassa kertovat.

Onko kyse vallan väärinkäytöstä?

Jos tapauksessa olisi kyse vallan väärinkäytöstä tai täydellisestä harkintakyvyn menetyksestä, puhuisimme aivan toisenlaisista moraalisista ulottuvuuksista. Nyt viestien saajat ovat olleet itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä naisia, joita ei ole saatavissa olevan tiedon mukaan pakotettu, painostettu, lahjottu tai manipuloitu yhtään mihinkään. Viestit ovat olleet suoria ja selkeitä. Rakasteluviestiä voi pitää ihan hyvin herttaisena ja kauniina.

Kankaanniemi ei ole myöskään antanut ymmärtää, että naisten poliittinen ura tai maine tms. olisi kiinni heidän vastauksistaan. Ennemmin hän on itse ollut tietoinen siitä, että riski on hänen puolellaan. Siksi hän pyysi naisia pitämään viestit yksityisinä. Tilanteessa ei ole nähtävillä minkäänlaista vallankäyttöä ja vielä vähemmän vallan väärinkäyttöä, sillä Kankaanniemi ei ole käyttänyt mitään painostuskeinoja naisia kohtaan. Pikemminkin hän on antanut naisille valtaa itseään kohtaan viesteillään, ja tämä valta on tapauksessa myös realisoitunut hallituspaikan menetyksenä.

Vallan väärinkäyttö tai painostus edellyttää aina uhkaamista kielteisillä seurauksilla. Tilanteessa ei ole saatavilla olleiden tietojen mukaan ollut lainkaan tällaisia elementtejä. Väitteet seksuaalisesta häirinnästä tai vallan väärinkäytöstä pitäisi siis todentaa jollakin lisäevidenssillä, jos niitä haluaa yhä levittää.

Yllä olevan summaten Kankaaniemi ei ole syyllistynyt rikokseen tai eettisesti tuomittavaan toimintaan. Hän on toiminut lähinnä itse edustamiaan arvoja vastaan ja syyllistynyt politiikassa vallitsevan seksuaalisen puhtoisuuden ihanteen rikkomiseen. Puhtoisuuden ideaali on hetero-, cis- ja vaniljanormatiivinen ja edellyttää lisäksi toimijoilta jonkinlaista seksittömyyden ihannetta ilmaisussaan. Tämän kohtuuttoman, seksikielteisen ja umpikonservatiivisen ihannekuvan rikkomisesta en oikein osaa olla kovin pahoillani.

Kaiutan Rakel Liekin näkemystä siitä, että politiikan seksittömyysihanne vaatii kohtuuttomia uhrauksia ja epäinhimillistä toimintaa poliitikoilta. Kankaanniemen viestit ovat olleet kesyjä ja ne on lähetetty ennestään tutuille henkilöille keskusteluiden kuluessa. Kyse ei ole mistään täysin tuntemattomille lähetetyistä kyrpäkuvista, vaikka tällaista rinnastustakin on keskustelupalstoilla yritetty esittää. Rakel Liekki kysyy:

Toimi oli lähettänyt naiselle, johon oli tutustutunut poliitiikan kautta viestin, jossa kertoi, että rakastelu hänen kanssaan olisi ihanaa. Ihanko todella olemme valmiita tuomitsemaan tämän?

Vai olisiko sittenkin kyse ihan perinteisestä moralismista seksin ympärillä?

Kansalaiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että varsin kesyt seksiehdotukset ennestään tutuille ihmisille ovat "suuri moka", "mautonta ja härskiä" tai "täysi uskottavuuden menetys". Minua kiinnostaa, miten ihmiset ovat päätyneet elämässään koskaan seksisuhteisiin, jos seksin ehdottaminen on näin vakava ja kaamea asia. Onko siis niin, että yhdenkin seksiviestin lähettäminen on niin vakava teko, että kaikki luottamusta vaativat tehtävät ovat mahdottomia?

Onko ministeripaikan menetys kohtuullinen rangaistus teosta, joka ei ole rikos eikä eettisesti tuomittava? Teosta, jonka tärkein julkisuudessa esitetty kielteinen ominaisuus on "seksuaalinen"? Pitäisikö isolle osalle suomalaisista antaa kenkää samoin perustein?

Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin 30-40 % länsimaisista nuorista on lähettänyt joskus seksuaalissävytteisen viestin jollekulle. Ovatko he tulevaisuudessa kelpaamattomia politiikkaan tai luottamustehtäviin? Ovatko he härskejä, mauttomia, arvostelukyvyttömiä ja täydellisen epäuskottavia?

Miksi seksuaalisuus on monille yhä niin vaikea ja ahdistava aihe, että mitättömästä ja yksityisestä asiasta voidaan nostaa skandaali, joka pudottaa ministereitä tuoleiltaan? Tällaisen naurettavuuden, pikkusieluisuuden ja seksikammoisuuden keskellä en löydä enää muuta sanottavaa kuin Max Cannonia mukaillen "Minä vihaan teitä, suomalaiset."

Tekstiviestikohu ja moraalihurmos

Harvoin pääsee puolustamaan kristillis-persua seksiasioissa, mutta kun tilaisuus tulee vastaan, on se käytettävä! On toki kutkuttavaa, että kristillisillä arvoillaan politiikassa touhuava Kankaanniemi päätyy seksiskandaaliin, mutta tärkeämpää kuin hänen mollaamisensa, on kiinnittää huomiota moralistiseen lynkkausjoukkoon. Kun sellaisen antaa touhuta vapaasti, voi koittaa päivä, jolloin poliitikot ja kansalaiset ovat vaahto suussa talikoineen kenen tahansa ovella.

Lynkkausmeininkiin liittyvää moraalihurmosta sävyttää aina kaksi asiaa: vahingonilo sekä oikean toiminnan standardien nostaminen tasolle, jota juuri kukaan ei täytä. Pikkuasioista tehdään Valtakunnan Moraalin kysymyksiä tavalla, joka muistuttaa iljettävästi Ugandan mallin homovihaa. Kanssaihmisten seksuaalikäyttäytymisen vartioimisesta ja tuomitsemista tehdään puolueviskaalien asia ja median auttavalla kädellä yleinen kansanhuvi. Jos tällainen mentaliteetti pääsisi toden teolla valloilleen, niin kaiketi jalkapuut ja julkiset raipparangaistukset saisivat nähdä taas uuden kultakauden.

Kaksi huomautusta moraalihurmoksessa piehtaroiville:

1. Kankaanniemen seksiviestit ovat vain ja ainoastaan hänen itsensä sekä viestin saajien välinen asia riippumatta siitä, mikä on Kankaanniemen poliittinen asema tai siviilisääty. Jos toiminta ei ylitä esimerkiksi seksuaalisen häirinnän kynnystä, mitä ei tapahdu ainakaan julkisuudessa olleiden esimerkkien perusteella, kenelläkään ulkopuolisella ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua viestittelyyn mitenkään.
 

2. Kankaanniemen ja hänen puolisonsa väliset sopimukset, riidat tai luottamusasiat ovat vain ja ainoastaan heidän yksityinen asiansa. Kenelläkään muulla ei ole minkäänlaista oikeutta mennä sanelemaan, miten Kankaanniemen ja hänen puolisonsa tulisi ihmissuhteessaan toimia.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, totean vielä, että myös poliitikot ovat ihmisiä ja valtaosalla ihmisistä on seksuaalisuus, joka ei aina asetu täydellisesti moraalinvartijoiksi itsensä korottaneiden hyypiöiden mielivaltaisiin standardeihin. Todettakoon myös, että koko kohu on mitä todennäköisimmin poliittista ketmuilua ja sellaisena sen aihe on lopulta aivan yhdentekevä. Kuitenkin seksielämän käyttö kohun lähteenä tällä tavoin kertoo siitä, että yhteiskunnassamme elää yhä vahvasti seksuaalikielteinen kunnollisuuden utopia, jota käytetään onnistuneesti seksikohujen masinoimiseen.

Enää jää kysyttäväksi, miksi taktiikka edelleen toimii? Ovatko poliitikot ja kansalaiset niin verenhimoisia, pikkusieluisia tai tyhmiä, että seksikohulla jallitus pelaa vuodesta toiseen? Menkää kaikki kohua ruokkivat ihmiset itseenne, mieluiten isolla dildolla.

Kick-Ass ja sarjakuvataiteilijan yhteiskunnallinen vastuu

Kick-Ass -sarjakuvan tekijä Mark Millar on ollut viime aikoina kovassa höykytyksessä hänen kommentoituaan sarjakuviensa raiskauskohtauksia. Verkkopalstoilla levinnyt feministinen tuohtumus on keskittynyt lähinnä väitteeseen, että raiskauskuvauksia ei pitäisi kirjoittaa, jos ei ymmärrä, mitä raiskaus merkitsee sen uhreille.

Meuhkan herättänyt Millarin lausuma kuvaili raiskausta vain yhdeksi juonirakenteeksi, jolla osoitetaan sarjakuvan pahojen tyyppien olevan todella pahoja. Hänen mielestään raiskausta voi verrata muuhun raakan väkivaltaan, kuten pään irtileikkaamiseen. Vastaväittäjien mielestä raiskaus on jotakin erityistä, jota pitäisi aina käsitellä silmälläpitäen yhteiskunnallisia faktoja seksuaalisen väkivallan yleisyydestä ja traumatisoivuudesta.

Ilman muuta Millarin kommentti tarkastelee raiskausten merkitystä kapeasti, sillä raiskauskohtaukset eivät ole pelkästään osoittimia pahisten pahuudesta. Ne resonoivat myös yhteiskunnallisella tasolla, kuten kaikki muukin kerronta. Lisäksi ne operoivat seksuaalisten fantasioiden tasolla avaten ikkunan pidättelemättömään, hirviömäiseen seksuaalisuuteen niin tekijöiden kuin uhrienkin näkökulmasta. Vaikka seksuaalinen väkivalta ahdistaa monia, se myös herättää useissa kiinnostusta tavalla, jota ei voi kuvailla pelkästään moraaliseksi pöyristykseksi.

Millarin ei tietenkään tarvitse esittää haastatteluissaan mitään täydellistä tutkielmaa raiskauskuvausten yhteiskunnallisesta merkityksestä. Hän on taiteilija, jolla on vapaus esittää juuri sellaisia kuvauksia, kuin hän katsoo sopivaksi. Häneen kohdistunut kritiikki kuitenkin tuntuu edellyttävän, että taitelilijan tulisi ottaa paremmin huomioon raiskauskuvausten yhteiskunnallinen konteksi.

Yhdysvalloissa käytävä raiskauskeskustelu on raivokkuudeltaan jotakin aivan toista kuin Suomessa. Tämä johtuu sekä paikallisten feministien rajusta taistolaisretoriikasta että epäsensitiivisistä ja seksistisistä ääliölaumoista, jotka tuntuvat kansoittavan lähes jokaista verkkokeskustelua. Aihepiirin räjähdysalttius johtaa keskustelun miltei vääjäämättä naurettavalle tasolle riippumatta keskustelijan sijainnista sukupuolipolitiikan kartalla.

Vaikka Mark Millar käyttäisikin sarjakuvissaan naishahmoja ohuina sivuhenkilöinä, joiden tehtävänä on olla heikko kohta sankarin haarniskassa, tämä kuvaamistapa on hänen taiteellinen valintansa. Olisi toki mahtavaa ja upeaa, jos Millar kuvaisi raiskaustilanteita ymmärtävästi ja sukupuolisensitiivisesti, mutta häntä ei voi mitenkään siihen velvoittaa. Millaria saa toki paheksua, mutta yleisellä kielellä esitetty paheksunta, joka väittää Millarin toimivan jotenkin moraalittomasti, on roskaa.

Kick-Ass ja monet muut Millarin sarjakuvat ovat ultraväkivaltaisia, mustalla huumorilla kuorrutettuja, ilmaisussaan roiseja ja tarkoituksella shokeeraavia. On oikeastaan aika tyhmää suomia Millaria siitä, että hänen raiskauskohtauksensa eivät ole naisen kokemuksen huomioivia, sillä Millar tykittää kaikessa kerronnassaan täysillä lukijan silmille. Jos hänen tavaramerkikseen muodostunut karu haista vittu -asenne ei miellytä, voi lukea vaikkapa Castle Waitingia (joka on muuten erinomainen sarjakuva).

Yleisempi feministinen kritiikki sarjakuvien naiskuvasta lienee ihan perusteltua. Monitahoisia naishahmoja ja oivaltavaa tai rajoja rikkovaa sukupuolisuuden kuvausta olisi varmasti hyvä olla enemmän. Tätä näkökulmaa ei kuitenkaan voi käyttää yhtä sarjakuvataiteilijaa vastaan, sillä yleinen kritiikki koskee koko taiteenlajia tai genreä kerrallaan. Jos aikoo suomia Millaria koko genren ongelmista, voi ihan yhtä hyvin ajatella kaikkien sarjakuvien edustavan militanttia feminismiä, koska Tank Girl on niin kova.

Yksittäiset sarjakuvat tai taiteilijat eivät edusta koko sarjakuvakulttuuria, eikä heitä voi velvoittaa käsittelemään kulloisenkin lukijan kokemia yhteiskunnallisia vääryyksiä. Taiteilijana Millarin kommentit raiskauskohtausten merkityksestä ovat täysin ymmärrettäviä ja perusteltuja. Jos hän ei halua tehdä yhteiskunnallista kommentaaria, hänen ei tarvitse. On suorastaan ylimielistä edellyttää, että Millarin pitäisi kirjoittaa sarjakuvia siihen tapaan kuin jotkut hänen kriitikkonsa vaativat.

Pitkä juttu aiheesta New Republic -lehdessä

Homoudesta ei voi eikä tarvitse "eheytyä"

Nokia Mission ex-johtaja Markku Koiviston homostelu on antanut valtavasti mediatilaa liikkeen huru-uskonnollisille käsityksille seksuaalisuudesta. Monissa jutuissa on toisteltu liikkeen johdon näkemyksiä siitä, miten Koivisto saa anteeksi hairahduksensa, jos hän pyrkii aidosti parantumaan ja eheytymään homoudestaan.

Mediahumun keskellä on hyvä muistaa, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus! Siitä ei tarvitse eheytyä eikä parantua. 

Tieteellinen tutkimus seksuaalisuudesta on osoittanut, että seksuaalinen suuntautuminen on pysyvä ominaisuus. Siitä ei siis edes voi eheytyä. Homoseksuaalisuus ei ole pelkkä elämäntapavalinta, eikä se muutu rukoilemalla tai itsensä kieltämisellä. Nokia Mission käsitykset seksuaalisuudesta perustuvat dogmaattiseen uskonnolliseen fundamentalismiin, eikä niillä ole mitään tekemistä reaalitodellisuuden kanssa.

Markku Koivisto on itse yksi oman fundamentalistisen ajattelunsa uhreista. Toivokaamme, että hän eheytyy joskus epäinhimillisistä ja julmista käsityksistään.

Pornokasvatusta?

YleX:n uutisille antamani haastattelu (25.5.) on synnyttänyt kiinnostavan keskustelun seksuaalikasvatusmateriaalien luonteesta. Haastattelu oli vain lyhyt pätkä, mutta sen ytimenä oli ajatukseni siitä, että seksuaalikasvatusmateriaalien pitäisi olla totuudenmukaisia ja rehellisiä.

YLE:n verkkotoimitus teki haastattelun pohjalta jutun, joka toimittaja päätti otsikoida raflaavasti, mutta harhaanjohtavasti. Tämä juttu puolestaan poiki useita eri uutisia mm. Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Tulipa myös käytyä jälleen aina lystikkäässä Korporaation haastattelussa (26.5.) Josefiina Barakan tekemä haastattelu Iltalehteen tuo selkeimmin esille kantojani asiaan. Kiitän häntä tarkkaavaisesta kuuntelusta ja näkemyksiäni reilulla tavalla ilmaisevasta tekstistä!

Kiinnostava yksityiskohta lehtijutuissa on se, että terveystiedon opettajat komppaavat kantaani ainakin periaatteellisella tasolla :o) Opettajat kaipaavat muutenkin lisää keinoja, aikaa ja materiaaleja seksuaalikasvatuksen toteuttamiselle.

Kannatan näissä lehtijutuissa sellaista ajatusta, että seksuaalikasvatusmateriaaleissa pitäisi olla enemmän valokuvia ja videota, joissa esitettäisiin alastomia kehoja, sukupuolielimiä ja seksiäkin kursailematta ja eksplisiittisesti. Tällaista seksuaalikasvastusmateriaalia on toki jo olemassa ja monet seksuaalikasvattajat myös käyttävät sitä. Eksplisiittisiä materiaaleja on tehty eri menetelmillä jo kultaiselta 60-luvulta asti. Nykyisin asiat voidaan tehdä vielä paremmin ja ottaa huomioon modernien opetusmenetelmien mahdollisuudet, hienotunteisuus ja seksuaalisuuden monimuotoisuus.

Materiaaleina voitaisiin käyttää esimerkiksi kuvasarjoja erilaisista kehoista ja sukupuolielimistä ja keskustella samalla siitä, miten erilaisia ihmiset ovat ja mitä ajatuksia ja tuntemuksia oma keho herättää. Samalla voitaisiin hyvin puhua myös anatomiasta, herkistä alueista, kosketuksesta jne. Ensimmäisiä seksikokemuksia voitaisiin käsitellä esimerkiksi lyhyillä videonpätkillä, missä aihetta lähestytään monista eri näkökulmista, seksin tekniikasta epävarmuuden käsittelyyn ja kumppanin huomioonottamiseen.

Rapakon takana päämajaansa pitävä seksuaalivalistusjärjestö RFSU on erittäin tunnettu kuvamateriaaleistaan. Heillä on mm. kuvasarjoja sukupuolielimistä ja myös juliste, jossa on vieri vieressä erilaisia pimpsoja pienissä kuvissa. Lisäksi Sex på kartan -animaatiota on kehuttu (ja kohuttu) suorasta ilmaisustaan. Sex is not the enemy -blogi on myös hyvä esimerkki siitä, miten seksiä ja seksuaalisuutta voi kuvata valokuvin tyylikkäästi, hienotunteisesti ja monipuolisesti. Housuitta-blogikin ottaa kantaa aiheeseen ja ehdottaa käytännön toteuttamistapoja kuvalliselle valistamiselle.

Yllä olevat esimerkit kuvaavat kehittämissuuntia, joita minulla on ollut mielessäni ottaessani kantaa tähän asiaan. RFSU:n sivuilla joutuu vähän seikkailemaan, että löytää kuvamatskuja, mutta toivon, että seikkailu on antoisaa aiheesta kiinnostuneille (ja kiitos tovereilleni linkeistä!)

***

Koko keskustelun suurena ongelmana on ollut sanan porno käyttö. Ihmiset sekoavat ja muuttuvat kuolaaviksi analfabeeteiksi pornon aiheuttamien mielikuvien äärellä. Jopa Väestöliiton asiantuntijoiden kommentit ovat paikoin olleet väärinkäsityksiä marinoituna väärinkäsityksissä.

Pornoon takertuminen johtaa siihen, että mielikuvat liikkuvat tyypillisen aikuisviihteen maisemissa. Tuskin kukaan seksuaalikasvattaja lampsii seksikauppaan ja laittaa löytämänsä Anal Intruder 7 -rainan pyörimään luokassa. Seksuaalikasvatusmateriaalit eivät ole pornoa, vaikka ne kuvaisivatkin sukupuolielimiä ja seksiä peittelemättä.

Toinen typeryys keskustelussa on ollut hätkähdyttävän mustavalkoinen ajatus siitä, että keskusteleminen materiaaleista tarkoittaisi ihmissuhde- ja tunnekasvatuksen sivuuttamista. Väite on yhtä järkevä kuin se, että juuston laadusta keskusteleminen tarkoittaisi makkaran vihaamista. Hyvä seksuaalikasvatus on aina monipuolista ja eri näkökulmat huomioivaa.

Seksuaalikasvatuksen laatu riippuu sen sisällön ja pedagogiikan yhteispelistä. Hyvä seksuaalikasvatus ottaa useita eri näkökulmia seksuaalisuuteen ja tarkastelee asiaa dialogisesti oppilaiden kanssa. Eksplisiittistä kuvamateriaalia pitää aina käyttää osana kokonaisuutta. Tietoa tarvitaan myös seksin tekniikasta ja siihen liittyvistä väärinkäsityksistä, myyteistä ja odotuksista. Brittitutkimuksen mukaan erityisesti pojat kaipaavat keskustelua juuri käytännön asioista. Osmo Kontula käsittelee asiaa tässä artikkelissa.

Seksuaalikasvatuskeskustelujen vakituinen huolenaihe on ollut se, että liian monet nuoret käyttävät pornoa keskeisenä seksuaalitiedon lähteenä. Se on ilman muuta ongelma. Nyt kuitenkin tässä keskustelussa nuorten pornonkatselua on oudosti pidetty argumenttina sen puolesta, että eksplisiittistä seksuaalikasvatusmateriaalia ei pitäisi missään tapauksessa näyttää seksuaalikasvatustunnilla.

Eli koska nuoret ovat jo nähneet pornoa (90% 15-vuotiaista on), ei kuvallista kasvatusmateriaalia saa näyttää koulussa. Mitäh?

Eikö ole ilman muuta parempi, että koulussa voitaisiin keskustella ja arvioida näettyä ja koettua aikuisen johdolla? Suora puhe ja rehelliset materiaalit antavat taatusti nuorille parempia valmiuksia kohdata seksuaalisuuden itsessään, toisissa ja yhteiskunnassa - myös siis pornon - kuin pelkät iänikuiset anatomiakalvot ja hermostuneet opettajan puheenvuorot seurustelusta.

Ihmissuhteisiin ja seksiin liittyvien taitojen ja valmiuksien opettaminen on osa laadukasta seksuaalikasvatusta. Sen menetelminä voivat olla esimerkiksi draamapedagogiikka, tarinoiden lukeminen ja reflektio, kuvalliset materiaalit, dialogi ja itsenäinen tiedon etsintä. Seksuaalikasvatuksen keskeisenä tehtävänä on tuottaa itsenäisiä ja rationaalisia toimijoita, jotka rakentavat itse omaa seksuaalisuuttaan. Opettajan tehtävänä on ohjata prosessia ja tarvittaessa myös moderoida keskustelua ja tarjota tietoa sekä perusteltuja näkökulmia asiaan.

Myös joidenkin oppilaiden kokema epävarmuus tai epämukavuus pitää ottaa huomioon, mutta se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että hyviä materiaaleja tai menetelmiä jätetään käyttämättä siinä pelossa, että jotakuta voi se häiritä. Sensitiivisyys oppilaiden reaktioille tarkoittaa asiasisältöjen ja niiden herättämien tunteiden purkamista ja turvallisen tilanteen luomista. Se voi olla opettajalle haastavaa, mutta oikea ratkaisu haasteiden edessä tuskin on asian lakaiseminen maton alle.

Synnin musta säkki

Palloilija Rooney on viime aikoina joutunut melkoisen mylläkän keskushenkilöksi. Brittimedia on kuin verenhimoinen piraijaparvi, joka ei jätä uhriaan rauhaan ennen kuin viimeisetkin rippeet maineesta ja mielenterveydestä on kaluttu.

Suhtautuminen palloilijaan on verkon turuilla hyvin vaihtelevaa. Jotkut lähtevät vahingoniloiselle ”siitäs sait” -linjalle. Toiset säälivät piraijoiden kaluamaa pallosankaria, mutta muistuttavat kuitenkin, että ”itsepähän ryhtyi”. Puolustajiakin löytyy, mutta aika niukalti.

Vahingonilo on ilmeisesti toimittajan suurin ilo. Seksiskandaalien keittelyn tarpeellisuudesta, kohtuudesta tai moraalista ei ole huolissaan juuri kukaan. Joukkotiedotuksessa tyhmyys tiivistyy kun myyntiluvut sokaisevat toimituskunnan. Journalismin periaatteet ovat kadonneet jo kauas horisointin taa.

Mitä yleistä etua palvelee potkupalloilijan seksuaalielämän käsittely joukkotiedotusvälineissä? Ei mitään. Itse asiassa koko potkupalloharrastuksen uutisoinnilla ei ole suurtakaan merkitystä...

Usein viitataan siihen, että mediat uutisoivat sitä, mitä ihmiset haluavat tietää. Tällainen oikeutus on kuitenkin erittäin kyseenalainen, sillä yksityisyydelläkin on perusteensa. Perinteisesti suuri yleinen etu on ajanut yksityisyyden yli, mutta tässä tapauksessa yksityisyyden rikkomiselle ei ole muuta perustetta kuin lehden ostajien lisäämiselle perustuva verenhimo.

Juoru-uutisoinnista on jo kauan sitten tullut tiettyjen medioiden rahapuu. Asia on sikäli ongelmallinen, että jotkut haluavat olla mahdollisimman tunnettuja ja tekevät mitä tahansa saavuttaakseen julkisuutta. Toiset taas haluavat olla rauhassa, vaikka mediat olisivatkin heistä kiinnostuneita.

Ehkä ongelman ratkaisuna voisi olla jonkinlainen julkinen ilmoitus, jossa median kanssa tekemisissä olevat henkilöt ilmoittavat, miten paljon, millä tavalla ja missä asioissa he haluavat mediassa esiintyä. Ilmoituksen ehtoja saisi rikkoa ainoastaan painavan yleisen edun nimissä.

Juorumediat ja muukin uutisointi on jo aikaa sitten menettänyt otteen omista itsesäätelymekanismeistaan. Journalismin periaatteita noudatetaan vain ani harvoissa medioissa. Julkisen sanan neuvosto tai ulkomaiden vastaavat ovat turhanpäiväisiä nitisijöitä, joilla ei ole todellista valtaa. Eikä journalismin eettinen ja yhteiskunnallinen pohdinta läpäise millään tavalla alaa.

Rooneyn kohtaama rumba on täysin kohtuuton. Hän ei ole ainoa, joka huorissa käy, eikä toiminnassa sinänsä ole mitään paheksuttavaa, jos hän kohtelee palvelun tarjoajia hyvin. Lehdissä esillä olleet ilotytöt olivat itsenäisiä ammatinharjoittajia, eikä heillä ole ollut palloilijasta pahaa sanottavaa. Ja miksi olisikaan ollut, äijähän maksoi parhaimmillaan 1500 puntaa illasta! On myöskin kyseenalaista pettää asiakkaan luottamus vuotamalla tiedot julkisuuteen setelitukon kuva silmissä kiiluen.

Brittimedia on naureskelut, pilkannut, mustamaalannut ja paheksunut Rooneyta erilaisissa yhteyksissä jo jonkin aikaa. Itse tapahtuma on tuskin edes pikku-uutisen arvoinen. Ja ennen kaikkea miehen teko tai sen seuraukset eivät kuulu kenellekään. Asiasta seurannut parisuhdekriisi on puhtaasti parisuhteen osapuolten oma asia.

Median keittämät skandaalit voivat vahingoittaa kohteitaan suuresti. Lisäksi ne tärvelevät avointa ja myönteistä seksuaalikulttuuria. Jos aikuisen ihmisen seksielämän valinnoista voidaan (muka)oikeutetusti tehdä halventavia lööppijuttuja, kuka haluaa olla avoin seksuaalisuutensa suhteen? Skandaalit antavat oikeutuksen halpamaisille ja alhaisille asenteille. Ne viestivät, että pilkkaaminen ja verenhimoinen lietsonta ovat ihan oukei, tai että yksityisyydellä ei ole mitään merkitystä, jos olet joskus ollut julkisuudessa mistä tahansa asiasta johtuen.

Skandaalinkeittäjän moraali on yhtä ohut ja venyvä kuin sosiaalisia konflikteja ja vesilasikohuja tehtailevan epätosi-teeveen. Erona on vain se, että sisällöiltään superankeisiin ohjelmiin, kuten Big Brotheriin, laboratoriorotat menevät vapaaehtoisesti.

Seksipaljastukset tuottavat myös todella naurettavia käsityksiä ihmisen seksuaalisuudesta. Rooneyllekin on tarjottu pakotieksi seksiriippuvuuteen vetoamista. Tällainen on täyttä roskaa. Terveellä, aikuisella heteromiehellä on paljon todennäköisemmin jokin ongelma, jos hän EI ole kiinnostunut seksistä viehättävien naisten kanssa.

Huvittavana sivujuonteena aiheessa on brittifeministi Bel Mooneyn tilitys, jonka mukaan nuoret seksiduunarit pilaavat kaikkien naisten maineen ja suorastaan koko nyky-naiseuden olemuksen! Eikö naiseus kuitenkin koostu kaikesta siitä, mitä naiset tekevät ja ovat? Miten yksi kolumnisti voi määritellä sen, mikä on oikeaa ja kunnollista naiseutta?

Mediassa Rooneyn päähän on laitettu synnin musta säkki, jota ei saa pois millään. Tosiasiassa säkki on ihan yhtä syvällä kanssaihmisten päässä. Rooneyn ongelma on vain hänen parisuhdekuvionsa, kaikki muu hässäkkä on paheksunnan, ahdasmielisyyden ja pilkkahurmoksen tuotetta.

Epämukavia lähestymisiä?

Nelosen uutisten mukaan kansanedustaja Lauri Oinonen on salannut tietoja taannoiseen eduskunnan häirintäkohuun liittyen. Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalli on tiedon mukaan nuhdellut häntä eduskunnassa työskentelevien naisten häirinnästä. Kallin mukaan Oinonen on lähettänyt "kirjeitä ja kukkia parille naistyöntekijälle".

Ilmeisesti kauhea rikos on tapahtunut. Vaadin, että kukkalähetit ruoskitaan ja postilaitos lakkautetaan tällaisen räävittömyyden johdosta. On myös epäilyttävää, että ihmisiä häiritään heidän merkkipäivinään inhottavilla kukkalähetyksillä. Vielä pahempi juttu on yököttävä kosiorituaali, jossa MIES (yök, kauheaa) antaa kokonaisen kukkapuskan naiselle.

Olisi kiva, jos uutiset perustuisivat tosiasioihin eivätkä niiden arvailuun. Lisäksi olisi tosi kiva, jos häirintä määriteltäisiin vähän täsmällisemmin. Kannattaa pysyä kukista kaukana - etenkin jos on iäkkäämpi mies.

Värisevää jouluiloa

Seksi tunkee kaikkialta! Seksirikokset lisääntyvät! Eikö ole mitään moraalia! Seksileluja kaupataan lapsille! Pedofiilit vaanii hevi-osastolla! Nyt loppui meidän perheen asiointi Citymarketissa!

RFSU:n ja Keskon yhteistyö seksivälineiden myymisestä Citymarketeissa on saanut tuohtumuksen punan kuumottamaan monien kasvoilla. Kysymys on niinkin suuresta asiasta kuin yhdestä vibraattorista, kiihotusrenkaasta ja hierontaöljystä. Vastaavia tuotteita on saanut jo jonkin aikaa esimerkiksi Euromarketeista sekä osasta apteekkeja. Myös R-kioskit myyvät penisrenkaita kortonkipaketin kylkiäisenä.

Kansan syvissä riveissä vedetyt kilarit johtuvat tietysti siitä, että asia on uutisoitu melko laajalti tiedotusvälineissä. R-kioskien penisrenkaat eivät ole palstatilaa vastaavalla tavalla saaneet- eikä se huomio, että Kitumarkettien valikoimaan on kuulunut jo kauan kondomit, liukuvoiteet, vartaloöljyt ja hieromalaitteet, joita käytetään ainostaan selän hierontaan.

Kun vibraattori sijoitetaan huomaamattomassa pakkauksessa ylähyllyyn liukuvoiteiden viereen, niin kyllähän ne lapset sen sieltä vaistoaa. Sitten niistä pienistä poloisista tulee jo kuusivuotiaina seksimaanikkoja ja raiskareita ja ties mitä vihervasemmistolaisia. Ja kauheinta tässä kaikessa on se, että ahdistuneena kiemurteleva vanhempi saattaisi joutua puhumaan lapsensa kanssa seksistä pari sanaa. Sellaista ei voi sietää, sillä kyllä seksuaalitiedot on parempi saada internetistä ja teeveestä!

Keuhkoamisen hyvä puoli on siinä, että mikäli kaikki tuohtuneet vanhemmat pitävät lupauksensa lopettaa asioimisen Citymarketeissa, niin me muut saamme vihdoin kokonaan idioottivapaan kaupan!

Ja toivoahan saa, että nämä kansakunnan arvoista huolta pitävät valioyksilöt olisivat toiminnassaan niin johdonmukaisia, että laajentaisivat inhan seksisaastan boikotoimisen myös kaikkiin muihin paikkoihin, joissa moinen iljetys on läsnä. Heidän siis kannattaa lopettaa internetin ja television käyttö, postin vastaanottaminen, kaduilla kuljeskelu ja kaupassa käynti ylipäätään.

Minulle sopii erittäin hyvin, että he telkeävät itsensä sisään turvallisiin umpioihinsa ja pysyttelevät siellä. Koskaanhan ei voi tietää, kenen sormet ovat vibraattoria tai seksilehteä näpelöineet.

Lehdistötiedote

Vapaa julkaistavaksi heti.

On paljastunut, että nimimerkin "Seksualisti" taakse piiloutunut filosofi Tommi Paalanen on lähettänyt naishenkilölle tekstiviestejä, joissa esiintyy luku 2 ja sanat "suklaa" sekä "patukka". Mainitut ilmaukset ovat selkeitä vihjauksia, jotka viittaavat arveluttavaan seksin muotoon.

Tekstiviestien lähettämisen tekee erittäin sopimattomaksi se tosiseikka, että Paalanen asuu samassa huoneistossa naisen kanssa, mutta tekstiviestit on lähetetty toiselle naiselle. Paalanen ei ole vielä antanut julkisuuteen selontekoa tapahtumien kaikista vaiheista, mutta hän on tiettävästi raivonnut asiaa tiedustelleelle toimittajalle oven raosta, että "Suklaanhimo on vittu yksityisasia...".

Purkauksen kohteeksi joutunut toimittaja A. Naali harkitsee Paalasta vastaan syytettä huonosta käytöksestä ja valtakunnallisesti merkittävän tiedon salaamisesta. Toimittajan mukaan kansan on saatava tietää totuus. Jos käy ilmi, että Paalasella on huumorintajua tai seksuaalisia haluja, on kysyttävä vakavasti onko hän sovelias esiintymään filosofin nimikkeellä.

Paalasen tiedetään olevan videovuokraamon kanta-asiakas ja kirjakerhon jäsen. Mainitut yritykset harkitsevat nyt, pitäisikö Paalasen jäsenyydet peruuttaa, sillä näin heikolla harkintakyvyllä varustetun henkilön ei pitäisi olla kanta-asiakaskortin haltijana. Yritysten edustajat eivät halua nimiään julkisuuteen skandaalin yhteydessä.

Lisätietoja: seksualisti@gmail.com