When Justice Fails

Over four years ago, I became the target of a false sexual crime allegation by my ex-partner. When I left the relationship that had become toxic due to my ex-partner’s behavior, they retaliated by filing a groundless police report against me. The case was first handled in a district court, which saw things clearly and dismissed the charges. However, the Court of Appeal instead convicted me of a sexual offence.

The Court of Appeal’s decision was based on a shaky understanding of BDSM sex and consent. The decision reeks of a conservative mindset and a weak grasp of matters of sexuality. The central and crucial error of the judges was that they did not understand a consent practice, which is very familiar to the BDSM community: pre-negotiated ongoing consent.

In its ruling, the Court of Appeal required that separate explicit consent should be obtained immediately before each sexual act. A requirement that is unfounded and unsustainable.

The public statement about the case gave a completely misleading impression, which I am trying to correct in this text. Unfortunately, the picture will still stay incomplete, because I cannot reveal personal details about my ex-partner: their identity, mental health or the actual claims they made, even though they would be relevant for understanding the case fully. Still, I try to shed as much light as I can without violating court-imposed confidentiality.

I would be ok with total disclosure, because I know I have not done anything wrong, but the court chose to protect the liar and their own incompetence by issuing a non-disclosure ruling. However, I’d be happy to discuss the case in depth, if someone wants to contact me about it.

The justice system’s practice of keeping all sexuality-related cases secret must be criticised in this case and in general. Such practice is increasingly criticized in research, but the arguments never see the light of day due to the rampant secrecy rulings. Researcher Antti Korpi (2024) considers the evidentiary threshold for sexual crimes too low and calls it a violation of the presumption of innocence. Secrecy means that judicial blunders do not face public scrutiny, because all crucial information is withheld.

This case is naturally personally important to me, but it is also important as a question of sound principles regarding sexual ethics. I have worked a couple of decades as an activist and as an expert promoting a sex-positive and consent-based sexual culture. I think that it is extremely important that a question concerning the acceptability of consent practices within the BDSM community and sexual minorities does not rest on a flimsy Court of Appeal ruling.

My case unfolded as follows. On New Year’s Eve 2021, my ex-partner and I engaged in a BDSM session involving consensual sleep sex. It is a power exchange session in which I have sex with my sleeping partner, who has given me the power to act in the sex session in the way I see fit, but within pre-negotiated limits.

Because I am very careful with consent matters, we had beforehand discussed our BDSM practices in detail, creating a consent framework: a mutual understanding of boundaries and desires that would govern all BDSM sessions between us. We discussed and decided to do a sleep sex session in the evening and carried it out in the same night. There was no need to negotiate details of the session at that moment because both of us knew very well each other’s limits and what kind of sex was desired. As always, there was a possibility to voice any specific wishes and limits during the discussion, but nothing specific did not emerge.

Several months later I ended our relationship, because my ex-partners behavior has become increasingly toxic and unhinged. My ex-partner reacted with aggression, rage and violence. And immediately after that, they made the claim that the anal sex in the sleep sex session had not been consensual.

The claim was blatantly false, of course. In fact, there was pre-negotiated ongoing consent in place to anal sex and many other sexual and BDSM acts. These acts had been an essential part of our everyday sex. We also discussed them explicitly, because we were doing BDSM and roleplay sessions involving CNC and rough sex scenes, which were included in my ex-partners must have list. In BDSM explicit discussions regarding consent are vital to safe and fulfilling sessions.

Due to my ex-partners life situation at the time, I chose to document our pre-agreed consent framework. We used the online service Kinx List, filled the checklists, and printed them. Just by chance my ex -partner also signed their list as a joke. All of the various sexual acts done in the sleep sex session were included in the Kinx List under general consent. All of the acts were agreed upon in the same way, including anal sex, which was common between us. No hard or soft limits were breached, which was not even claimed by them. It is important to note that it is not acceptable to withdraw consent months after the fact.

The Court of Appeal argued that it was a sexual offence, because I had not asked for permission for each sexual act separately immediately before the session. A carefully created, implemented and documented ongoing consent was not enough for the Court of Appeal, even though all the sex that occurred was within the pre-agreed limits.

By that point, our relationship had already lasted about one and a half years, so all sex acts included in the sleep sex session were common and known to us, and well desired by my ex-partner. BDSM sex had been a central part of our relationship from the very beginning. At our first meeting, we discussed fantasies involving power play and even rougher sexual desires like violent rape fantasies and such. During our relationship, we had had multiple sessions that were similar to the New Year’s Eve session.

Our pre-negotiated consent framework formed the basis for all BDSM sex. In case of any new or unusual practices, I always negotiated separately, but when we went for familiar sessions, we didn’t need to ask for consent again and again, but instead relied on known and documented limits and desires. This is called opt-out consent practice, and my ex-partner even admitted that this was the case. I had no reason to believe that this one time should have been treated differently, nor did my ex-partner set any special boundaries for that session when we discussed it beforehand.

On New Year’s Eve, the sleep sex session was consensual in two ways:

1. Sleep sex is a power-transfer session in which the submissive partner consciously gives the dominant partner the authority to act as they see fit in the session within pre-negotiated limits. By desiring to do sleep sex with me, my ex-partner knew and accepted that I would make the decisions alone during the session regarding what sexual acts to perform. Merely this fact, their informed acceptance, made everything done during sleep sex consensual. Power transfer explicitly includes acceptance that agency is temporarily handed over, within mutually pre-agreed boundaries.
   
   
2. We had negotiated and documented our boundaries and desires for BDSM sessions in advance, thus making them well known to both. The Kinx-List document was also printed and our names were written there by hand. During the sleep sex session, I stayed completely within the agreed boundaries and only did what my partner had explicitly desired.

Thus, in this BDSM session, like in all other sexual situations between us, I acted according to our ongoing agreement and in line with my ex-partner’s boundaries and wishes. I cannot understand, nor accept, how the Court of Appeal could interpret my actions as a sexual offence. And nor should any kinky person, who does CNC, role-play or any other sessions, that require pre-negotiation.

From the perspectives of sexual ethics and philosophy of law, a pre-agreed consent framework, a mutual ongoing understanding of boundaries and desires, is legitimate consent to sex, unless it is explicitly withdrawn or limited. Such a consent framework actually exists, in all relationships, at least implicitly, through a practice established over time. In most relationships, kissing, hugging, erotic touching, changing sex positions or engaging in familiar sexual practices are accepted based on implicit mutual understanding without needing to ask consent every single time.

In relationships that include BDSM sex, consent frameworks are often explicit and detailed. It’s common to negotiate boundaries and desires beforehand, and to talk through different possible session scenarios. Many even write down the consent framework, either informally or using ready-made checklists (like we did). Different ways of documenting the consent framework may vary, but most of them include personal limits and boundaries, desired sexual acts, and potential interests for future exploration.

The Court of Appeal’s requirement that consent must always be requested explicitly just before every sexual act would, when broadly applied, mean that many previously acceptable BDSM sessions would suddenly become rape or assault. And not only BDSM sessions, but thousands of regular sexual situations as well. For example, a sudden hug, an erotic kiss, waking one’s partner up with sexual touching, or initiating any sexual activity spontaneously would now count as sexual crimes according to the Court of Appeal, unless there were an explicit consent request each time, even if there was a prior mutual agreement ongoing in the relationship.

Such a strict and rigid stance on consent is unsustainable. It undermines individuals’ sexual autonomy in a way that turns back on itself. The purpose of legislation and jurisprudence is to protect sexual autonomy, not needlessly and arbitrarily restrict it. The Court of Appeal’s stance removes the right of the individual to use their sexual autonomy freely, to negotiate and agree on their sexual practices in a way all parties choose themselves. An individual should always be able to exercise their sexual freedom to act as they wish within ethical limits, provided that they have not been subjected to coercion or manipulation. Limiting this freedom, especially in cases involving marginalised sexualities, is discrimination.

In an earlier blog post I explained in detail how I negotiated consent and ensured my ex-partner’s wellbeing even during intense BDSM sessions. I have always sought to act clearly, transparently and kindly in sexual situations, and did so in this relationship as well. I even documented our consent framework in writing, because I thought that was necessary given my ex-partner’s condition at the time. And it is only fair to remind that the responsibility to do so was not solely mine, but it is always shared equally in all relationships.

I’m unfortunately not allowed to share all the details about my ex-partners condition and behaviour, and their shadow dancing with the truth, because the court has declared such matters confidential. What I can say, though, is that during the process they were caught distorting the truth multiple times; their story changed a lot during the process and it did contain essential false claims and contradictions. The Court of Appeal gave this no weight even though in cases like this it is crucial to assess the plausibility and coherence of testimonies.

This was a mistake of which I will hold them accountable. My sense of justice cannot accept that a lie can win, or that a court of justice can work so carelessly and incompetently. I remain, perhaps naively, convinced that the injustice must be corrected, and that the legal protection of thousands of BDSM practitioners must not collapse just because authorities are clueless about the complexities of sexuality and consent.

Kun oikeus pettää

Jouduin entisen kumppanini valheellisen seksuaalirikosväitteen kohteeksi vähän yli neljä vuotta sitten. Kun lähdin vaikeaksi muuttuneesta ihmissuhteesta hänen myrkyllisen käytöksensä vuoksi, hän kosti lähtöni tekemällä minusta perättömän rikosilmoituksen. Asiaa käsiteltiin ensin käräjäoikeudessa, joka näki asian oikean laidan ja hylkäsi syytteen. Hovioikeus sen sijaan antoi minulle tuomion seksuaalirikoksesta. 

Hovioikeuden ratkaisu perustuu hataralle ymmärrykselle BDSM-seksistä. Siitä paistaa läpi ylimalkaisuus ja heikko osaaminen seksuaalisuuden kysymyksissä. Keskeisin, ja ratkaisevin, hovioikeuden virhe oli se, että tuomarit eivät ymmärtäneet, mitä tarkoittaa BDSM-yhteisölle hyvin tuttu suostumuskäytäntö: ennalta sovittu suostumus. Hovioikeus edellytti ratkaisussaan, että jokaiseen seksiaktiin olisi pitänyt hankkia erikseen suostumus välittömästi ennen seksitilannetta, mikä on perusteeton ja kestämätön vaatimus.

Julkinen tiedote antoi asiasta täysin harhaanjohtavan kuvan, jota pyrin parhaani mukaan paikkaamaan tässä tekstissä. Kuvaan jää valitettavasti yhä aukkoja, sillä en saa paljastaa tässä entisen kumppanini henkilöön, terveydentilaan ja väitteisiin liittyviä asioita, vaikka ne olisivat olennaisia tapauksen ymmärtämisen kannalta. Pyrin kuitenkin valottamaan asiaa parhaani mukaan rikkomatta salassapitomääräyksiä. 

Haluan myös kritisoida oikeuslaitoksen käytäntöä pitää kaikki seksuaalisuuteen liittyvät tapaukset salattuina. Niihin kohdistuu tutkimuksissa koko ajan enemmän kritiikkiä, joka ei pääse päivänvaloon salaamisen vuoksi. Esim. tutkija Antti Korpi (2024) pitää seksuaalirikosten näyttökynnystä turhan matalana ja syyttömyysolettamaa rikkovana. Salaaminen johtaa myös siihen, että tuomioistuinten tunarointi ei joudu julkisen arvostelun kohteeksi. 

Asia on luonnollisesti minulle henkilökohtaisesti tärkeä, mutta se on tärkeä myös seksuaalieettisenä periaatekysymyksenä. Olen tehnyt pari vuosikymmentä työtä aktivistina seksipositiivisen ja suostumusperustaisen seksuaalikulttuurin rakentamiseksi, ja pidän erittäin tärkeänä sitä, että BDSM-yhteisöä ja seksuaalivähemmistöjä kriittisesti koskeva kysymys suostumuskäytäntöjen hyväksyttävyydestä ei jäisi hovioikeuden hataran ratkaisun varaan.  

Ryhdyin uutenavuotena 2021 entisen kumppanini kanssa BDSM-sessioon, jossa tehtiin uniseksiä. Uniseksi on BDSM-termein vallansiirtosessio, jossa ryhdyn seksiin nukkuvan kumppanini kanssa siten, että hän on antanut minulle vallan toimia seksitilanteessa haluamallani tavalla ennalta sovituissa rajoissa.  

Koska olen hyvin huolellinen suostumusasioissa, olimme keskustelleet BDSM-sessioiden käytännöistä yksityiskohtaisesti etukäteen ja muodostaneet suostumuskehyksen eli yhteisymmärryksen rajoista ja toiveista, joiden mukaisesti BDSM-sessioissa toimitaan. Sovimme uniseksistä samana iltana ennen sen toteuttamista. Yksityiskohdista ei ollut tarpeen sopia, koska kumpikin meistä tiesi hyvin, missä toistemme rajat menivät ja millainen seksi oli toivottua. 

Entinen kumppanini alkoi väittää vasta kuukausia myöhemmin, eron jälkeen, että uniseksisessiossa toteutettuun anaaliseksiin ei ollutkaan suostumusta. Tosiasiassa anaaliseksiin ja moniin muihin asioihin oli jatkuva suostumus, koska niistä oli sovittu ennalta suostumuskehyksellä, joka oli myös dokumentoitu Kinx List -verkkopalvelun avulla. Uniseksitilanteessa oli monenlaista seksiä, joista kaikista oli sovittu samalla tavalla. Ei ole hyväksyttävää vetää suostumusta pois vasta kuukausien päästä tapahtuneesta, ja väittää tapahtunutta rikokseksi.

Hovioikeuden mielestä kyseessä oli seksuaalirikos, koska en ollut pyytänyt erikseen lupaa kaikkiin toteutettuihin seksiakteihin välittömästi ennen seksitilannetta. Huolellisesti toteutettu ja dokumentoitu ennalta sopiminen ei siis riittänyt hovioikeudelle, vaikka kaikki tilanteessa tehty seksi oli ennalta sovitun suostumuskehyksen mukaista. Suhde oli kestänyt tapahtumahetkeen mennessä jo noin puolitoista vuotta, joten mistään uudesta ja yllättävästä tilanteesta ei ollut kyse.

BDSM-seksi oli keskeisessä roolissa suhteessamme aivan sen alusta asti. Ensimmäisellä tapaamisellamme kerroimme toisillemme ajatuksistamme, joihin liittyi valtaleikkejä ja rajujakin seksifantasioita. Toteutimme suhteen aikana useita BDSM-sessioita, jotka olivat samanlaisia uudenvuodenyön tapahtumien kanssa.

Ennalta sopimamme suostumuskehys toimi perustana kaikelle BDSM-seksille. Erikoisista tai uusista asioista neuvoteltiin aina erikseen, mutta tuttujen asioiden kohdalla suostumusta ei tarvinnut kysyä aina uudelleen ja uudelleen. Minulla ei ollut mitään syytä ajatella, että juuri tässä yhdessä sessiossa olisi pitänyt toimia toisin, eikä kumppaninikaan asettanut mitään erityisiä rajoja juuri tälle sessiolle, kun keskustelimme siitä ennen sen toteuttamista.

Uutenavuotena toteuttamamme uniseksisessio oli suostumuksellinen kahdella eri tavalla: 

1. Uniseksi on vallansiirtosessio, jossa alistuva osapuoli antaa tietoisesti toiselle luvan toimia haluamallaan tavalla suostumuskehyksen rajoissa. Ryhtyessään siihen kumppanini hyväksyi, että minä teen seksiä koskevat päätökset session aikana yksin. Jo pelkästään tämän nojalla kaikki uniseksin aikana tekemäni oli suostumuksellista. Vallansiirtoon kuuluu eksplisiittisesti hyväksyntä sille, että valta annetaan hetkellisesti pois itseltä ennalta sovituissa rajoissa. Uniseksi oli meille hyvin tuttua, joten jos kumppanini olisi halunnut juuri tällä kerralla muuttaa aiemmin sovittua jollakin tavalla, hänellä olisi ollut velvollisuus kertoa siitä minulle, mutta hän ei tehnyt niin.  
2. Olimme sopineet BDSM-sessioiden rajoista ja toiveista ennalta suostumuskehyksellä, joka oli dokumentoitu. Pysyin seksitilanteessa sovituissa rajoissa ja tein vain sellaisia asioita, joita kumppanini toivoi BDSM-sessioissa tapahtuvan. 

Toimin siis tässä BDSM-sessiossa, kuten kaikissa muissakin seksitilanteissa, täysin sovitulla tavalla ja kumppanini rajojen ja toiveiden mukaisesti. En kykene ymmärtämään, miten hovioikeus saattoi tulkita toimintani seksuaalirikokseksi. 

Seksuaalietiikan ja oikeusfilosofian näkökulmista ennalta sovittu suostumuskehys, eli yhteisymmärrys rajoista ja toiveista, on pätevä suostumus seksiin, ellei sitä erikseen pureta tai rajoiteta. Tällainen suostumuskehys on tosiasiassa olemassa kaikissa ihmissuhteissa koskettamisen ja seksin kohdalla ainakin konkludenttisesti eli toiminnassa muodostuneeseen jatkuvaan käytäntöön perustuen. Esimerkiksi suutelu, halaaminen, eroottinen koskettelu, seksiasennon vaihtaminen tai tuttujen seksitapojen käyttäminen on monissa ihmissuhteissa ennalta hyväksyttyä ilman, että joka hetkessä tarvitsee erikseen kysyä suostumusta.

BDSM-seksiä sisältävissä suhteissa suostumuskehys on usein eksplisiittinen ja yksityiskohtainen. Tavallisesti siitä sovitaan puhumalla suoraan rajoista ja toiveista sekä käymällä läpi erilaisia seksi- ja sessiotilanteita etukäteen. Monet myös kirjaavat suostumuskehyksen ylös joko vapaamuotoisesti tai käyttämällä valmiita listoja. 

Hovioikeuden vaatimus siitä, että suostumusta pitäisi kysyä yksityiskohtaisesti aina välittömästi ennen seksitilannetta, tarkoittaa laajemmin sovellettuna sitä, että BDSM-yhteisössä ja muuallakin tavanomainen käytäntö neuvotella suostumus ennalta ei olisikaan oikeudellisesti hyväksyttävä. Tällainen näkemys vie kohti vaarallista johtopäätöstä: lukuisat aiemmin hyväksyttävinä pidetyt BDSM-sessiot muuttuisivatkin yhtäkkiä raiskauksiksi ja pahoinpitelyiksi.

Myös tuhannet muut tavalliset seksitilanteet muuttuisivat raiskauksiksi. Yllättävä eroottinen halaus, herättäminen suuseksillä tai spontaani seksitilanteen aloittaminen olisivatkin nyt hovioikeuden mukaan seksuaalirikoksia, jos joka kerta ei ole kysytty erikseen lupaa, vaikka niistä olisi kumppanien kesken muodostettu yhteisymmärrys ihmissuhteen aikana.

Tällainen käsitys suostumuksesta on kestämätön. Se puuttuu yksilön seksuaaliseen autonomiaan tavalla, joka kääntyy itseään vastaan. Lainsäädännön ja lainkäytön tarkoitus on suojella seksuaalista autonomiaa, eikä rajoittaa sitä tarpeettomasti. Hovioikeuden tekemä linjaus ottaa yksilöltä pois oikeuden sopia omasta seksuaalisesta toiminnastaan hänen itse valitsemallaan tavalla. Yksilöllä pitää olla autonomiansa puitteissa tällainen vapaus, kunhan hän ei ole joutunut painostuksen tai manipulaation kohteeksi suostumuksesta sopiessaan.

Aiemmassa blogitekstissäni avasin tarkemmin niitä käytäntöjä, joilla sovin suostumuksesta ja huolehdin kumppanini hyvinvoinnista rajuissakin BDSM-sessioissa. Pyrin aina toimimaan selkeästi, läpinäkyvästi ja hyväntahtoisesti, ja tein niin tässäkin ihmissuhteessa. Ryhdyin jopa suostumuskehyksen kirjalliseen dokumentoimiseen, koska pidin sitä tarpeellisena kumppanini sen hetkisen tilanteen vuoksi.

En valitettavasti voi kertoa, mistä syistä entinen kumppanini päätyi perättömän rikosilmoituksen tekemiseen, koska oikeus on julistanut hänen henkilöönsä, terveydentilaansa ja väitteihinsä liittyvät yksityiskohdat salaisiksi. Sen voin kuitenkin kertoa, että hän jäi prosessin aikana kiinni useista ristiriitaisuuksista ja kertomuksen muuttumisesta jälkikäteen. Hovioikeus ei antanut sille painoarvoa, vaikka seksuaalirikostapauksissa tyypillisesti arvioidaan kertomusten uskottavuutta ja koherenssia. 

Minun oikeudentajuuni ei mahdu se, että valheella voi voittaa, tai että tuomioistuin tekee työnsä huolimattomasti. Pidän edelleen kiinni siitä - varmaankin naiivisti - että vääryys pitää oikaista, ja että tuhansien BDSM-harrastajien oikeusturva ei saa romuttua siksi, että viranomaiset ovat kujalla seksuaalisuudesta ja suostumuksesta. 

Pääministerin juhlinnasta tekopöyristyminen on ankeaa ja halpaa moralismia

Pääministeri Sanna Marinin ympärillä vellova somekohu on typerä uutisankka, jolla ei ole mitään merkittävää sisältöä. Kohua ylläpitävät poliittiset vastustajat, tekopöyristyjät ja halvat moralistit pelkästään kyynisistä syistä. Jos joku on oikeasti huolestunut Marinin juhlimisesta, niin on aika päivittää omat asenteet tälle vuosituhannelle.

Kerrataanpa muutamia perusasioita elämästä 2020-luvulla:

• Ihmiset juhlivat välillä tasapainottaakseen työn ja muun elämän aiheuttamaa rasitusta
• Ihmisistä hauskanpito on… hauskaa
• Naiset ovat ihmisiä
• Pääministeri on ihminen
• Poliitikkojen ei tarvitse olla tympeitä olmeja
• Ihmisillä on sukupuoli ja seksuaalisuus, jotka saattavat joskus ilmetä jotenkin, esimerkiksi juhliessa
• Monilla ihmisillä on tissi
• Tisseissä ei ole mitään väärää
• Lähes jokaisella on kamerallinen kännykkä
• Kuvia ja videoita otetaan hauskoista tilanteista
• Kuvia ja videoita julkaistaan, ja joskus niitä päätyy nähtäväksi muillekin kuin on alunperin tarkoitettu

Nämä kaikki ovat täysin normaaleja asetelmia nykyajan elämästä. Kenellekään ei enää pitäisi tulla minkäänlaisena yllätyksenä, että ihmiset juhlivat ja juhlista voi joskus levitä kuvia tai videoita. Asian vääntäminen kohuksi on intellektuaalisesti tylsämielistä ja moraalisesti heikkotasoista. Sekä oppositiopoliitikot ja media ovat alittaneet itsensä molemmissa kategorioissa. Seuraavaksi kohu sitä, että ministeri on käynyt vessassa?

Voi toki olla niin, että jokunen elämästä vieraantunut konservatiivipoliitikko edelleen ajattelee 80-luvun kulttuuriympäristöä, jossa miespoliitikot vetävät perskännejä saunailloissa ja pönöttävät istunnoissa nenät punaisina, mutta valitettavasti se aikakausi on jo suurelta osin mennyttä. Siitä on jo 40 vuotta.

Poliitikkoja yhä koskeva julkisuuskuvaideaali on todella vanhentunut ja konservatiivinen. Se ei ole ollut totta enää vuosikymmeniin, jos oikeastaan koskaan. Se, että julkinen keskustelu poliitikkona olemisesta perustuu valheelliselle ja sokealle käsitykselle ihmisyydestä ja elämästä on vain kehnoa ja kritiikitöntä ajattelua, josta median olisi hyvä pyrkiä eroon, jos haluaa pitää yllä minkäänlaista journalistista tasoa. Ylipäätään tosiasioiden kohtaaminen ja niiden ymmärtäminen on ihan hyvä peruslähtökohta ajatelulle. 

Elämän perusasiat eivät ole mikään kohun aihe, mutta kyyniset kohun rakentajat voivat kyllä käyttää niitä tarkoin räätälöidyin tavoin. Mielikuvilla, misinformaatiolla ja vilpillisellä tunneviestinnällä voidaan saada hämminki aikaiseksi myös asiasta, jolla ei ole mitään tosiasiallista merkitystä.

Nykyisin poliitikko saa olla enemmän oma itsensä kuin koskaan aikaisemmin, ja näin pitääkin olla. Tämä suunta on puhtaasti myönteinen, ja sen pitää mennä eteenpäin vastakin. Kun elämän kirjo ja sukupuolen ja seksuaalisuuden läsnäolo eivät ole enää kohuaiheita, on politiikassa enemmän tilaa erilaisille ihmisille kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Ihmisille, joiden ei tarvitse peittää suurinta osaa itsestään soveltuakseen vanhentuneisiin käsityksiin siitä, mitä poliitikkous on. 

Videoilla näkyvän juhlimisen ja seksuaalisen vireen moralisoiminen on tunkkaista ja kyynistä ihmisvihamielistä roskaa, jolle ei pidä olla enää yhtään tilaa nykyään. Moralisoimisella ja sisällöttömän somekohun keittelyllä annetaan valtava signaali kaikille ihmisille, myös lapsille ja nuorille, että omassa kehossa, seksuaalisuudessa ja tavallisessa, vastuullisessa hauskanpidossa olisi jotakin väärää. Millaista harmaata ja ankeaa maailmaa tämä porukka onkaan rakentamassa pystyyn kuolleilla asenteillaan. Muistakaa, että aina voi lähteä Afganistaniin tai Saudi-Arabiaan, jos nuori nainen politiikassa aiheuttaa liikaa ahdistusta.

Pankit syrjivät seksityöntekijöitä

Käytän OP:n Kevytyritys -palvelua ammatissani seksologina ja kouluttajana. Aloituksestani huolimatta tämä ei ole mainos!

OP:n Kevytyritys -palvelu ilmoitti juuri rajaavansa seksipalveluiden myyjät ulos palveluistaan. Tämä on selkärangaton ja eettisesti kyseenalainen ratkaisu. Valitettavasti monet muutkin pankit, maksuvälittäjät ja laskutuspalvelut ovat tehneet samoin, mikä ajaa seksialan ammattilaiset tosi ahtaalle. Laitoin OP:lle tulikivenkatkuista palautetta asiassa.

Syyksi seksityöntekijöiden syrjinnälle pankit ja muut olmit yleensä ilmoittavat, että he eivät saa/voi/halua tukea toimintaa, jossa esiintyy mahdollisesti harmaata taloutta ja riistoa tjsp. Ongelmana tässä kannassa on kuitenkin se, että juuri tällaiset linjaukset luovat ja ylläpitävät harmaata taloutta ja muita ongelmia! 

Toiminnallaan pankit ym. ovat osa ongelmaa, eivät sen ratkaisua, vaikka he kuinka yrittävät viestinnällään esiintyä moraalisina ja kirkasotsaisina toimijoina. Juuri seksialan epämääräinen asema yhteiskunnassa ja syrjintä tekee siitä raskasta ja hankalaa seksityöntekijöille. Ja kun legitiimejä palveluita, kuten pankkipalveluita, ei ole saatavilla, joutuvat seksityöntekijät turvautumaan niihin keinoihin, jotka ovat saatavilla. 

Seksityö ja muu seksipalveluiden myyminen on täysin laillista Suomessa. On syrjivää ja älytöntä, että pankit ym. eivät mahdollista laillisen liiketoiminnan tekemistä tavanomaisten palveluiden ja työkalujen avulla. Syrjivät käytännöt altistavat seksityöntekijät ongelmille ja riskeille sekä synnyttävät harmaata taloutta, kun liiketoimintaa ei ole mahdollista tehdä täysipainoisesti legitiiminä yrittäjänä vaikka haluaisi.

Pankeille kyllä kelpaa ison luokan talousrikollisten ja hämäräveijojen raha. Useat suomalaiset pankit tanssahtelevat ihan mielellään veroparasiittien, roistovaltioiden (kuten Luxembourg) ja oligarkkien kanssa, mutta moralistista keekoilua harjoitetaan tällaisessa asiassa, jossa voidaan kyykyttää naisia ja pienyrittäjiä. Kuinka meni niinku omasta mielestä?

Alla vielä palautteeni OP:lle julkisesti:

Haluan antaa palautetta OP:n ratkaisusta sulkea seksialan yrittäjät palvelun ulkopuolelle. Seksipalveluiden myyminen on Suomessa täysin laillista, mutta pankit ja muut palveluiden tuottajat tekevät siitä tarpeettoman hankalaa, koska ne eivät ota seksialan yrittäjiä asiakkaikseen.

Syyksi tähän yleensä selitetään mahdolliset harmaaseen talouteen liittyvät ongelmat, MUTTA juuri pankkien päätökset jättää seksipalveluita myyvät yrittäjät palveluiden ulkopuolelle TUOTTAA HARMAATA TALOUTTA, koska legitiimejä pankki- tai laskutuspalveluita ei ole saatavilla.

Tämä on seksialalla suuri ongelma, ja olen surullinen siitä, että myös OP asettuu selkärangattomien ja moraalittomien vetelysten joukkoon sulkemalla yhden laillisen ammatin kokonaan palveluidensa ulkopuolelle.

Toimikaa oikein ja korjatkaa tilanne! Seksipalveluiden myyjien ongelmat ovat lähtöisin juuri tällaisesta syrjivästä toiminnasta!

Terveisin,
Tommi Paalanen

Vaarallista seksipuhetta! OMG!

Otsikko digi-Hesarissa 15.4.2021

Kaisa Merelän Powerful Sexual Aware -kurssit ovat hämmästyttäneet ja kummastuttaneet Hesarin toimittajaa ja paria seksologia. Ilmassa on oikein vanhaa kunnon ajojahdin henkeä, kun vaarallisuutta ja vahingollisuutta yritetään etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tuloksena on paljon puhinaa, mutta lopulta käteen jää vain haaleaa retoriikkaa ja sormiin tarttuvaa mähmäistä
seksistigmaa.

Jo otsikosta paistaa pahantahtoinen tarkoitushakuisuus, joka lähinnä hymyilyttää kaltaistani paatunutta seksualistia. Huvittumisen lisäksi juttu tarjoaa mainion mahdollisuuden kenttätutkimukselle seksuaalikielteisen argumentaation parissa. 

Sadat naiset osallistuivat seksikurssille - voi olla vahingollista!

Sadat lapset osallistuivat jalkapallokurssille - voi olla vahingollista!

Jos näistä kahdesta esimerkkilauseesta etenkin alempi kuulostaa typerältä ja alarmistiselta, havainto on aivan oikea. Se on kumpaakin. Kyseessä on virheargumentti, jota kutsutaan hirtehishuumorissa Murphyn laiksi. Sen fatalistisena olettamuksena on, että jos jokin ikävä asia voi tapahtua, se myös tapahtuu. 

Hesarin jutussa yritetään todistella, että seksikurssilla joku traumataustainen osallistuja saattaa joutua kokemaan ikäviä tunteita tai traumaattisia muistoja. Näin voi tietysti tapahtua. Ja jalkapallossa voi tulla pallosta päähän, jalka voi nyrjähtää tai kentällä koheltaminen voi aiheuttaa vakaviakin vammoja. Miksi siis lehdet eivät ole täynnä varoittelevia artikkeleita, joissa fysioterapeutit, lääkärit, psykologit ja muut huolestuneet sormenheristäjät varoittelevat jalkapallon vaaroista? Eikö kukaan ajattele lapsia? 

Jalkapalloilusta ei varoitella, koska sen ympärillä ei leijaile seksin syntistä, myskintuoksuista ilmaa. Toisin sanoen, jalkapalloilulla ei ole seksistigmaa. Se on tervehenkinen harrastus, ei mitään epäilyttävää guruilua, joka vapauttaa eläimellisen seksuaalienergian kunnollisissa ihmisissä. Ennen vanhaan pelättiin masturbatsiooniin rappeuttavan selkärangan, nyt pelkäillään traumojen aiheuttavan jotakin vastaavaa.

Seksistigma on puritaanisen historian kaikuja. Se langettaa seksuaalisuuteen liittyvään puheeseen epäsopivan ja asiattoman klangin. Se tekee seksistä avoimesti puhuvasta naisesta epäilyttävän ja pelottavan. Ei ole sattumaa, että Merelää ruoditaan jutussa kaikin puolin törkeästi; hänen puhetapaansa, ulkonäköään ja osaamistaan käsitellään halventavasti ja epäillen. 

Samalla osallistujien mahdollinen traumatausta tekee esitetään niin, että he olisivat jonkinlaisia tahdottomia uhreja. Ikään kuin räsynukkeraasuja, jotka vastoin parempaa ymmärrystään (joka lääkäreillä ja psykologeilla tietysti on) osallistuvat pahalle seksikurssille, joka lopulta vahingoittaa heitä. Voi parkoja!

Voisiko moderni seksologinen lähestymistapa sittenkin olla sellainen, jossa naisten omat valinnat heidän oman seksuaalisuutensa suhteen olisivat kiitettäviä ja arvostettavia? Voisiko naisia kohdella yksilöinä, joilla on oikeus käsitellä myös traumojaan ja haasteitaan heidän itse valitsemillaan tavoilla? Voisiko heitä kuunnella - ja kuulla?

Palataan Murphyn lakiin. On aina mahdollista, että jokin ihmisen toiminta meneekin metsään. On aina mahdollista, että korttelifutiksessa menee nilkka ja kaverisuhteet paskaksi. On mahdollista, että jonkun traumatausta aktivoituu ikävällä tavalla seksikurssilla. Sitä varten on kylmäspray, Sexpon terapiakeskus ja kokonainen leegio erilaisia auttajia. 

Se, että ikävä asia on mahdollinen, ei tarkoita, että se olisi väistämätön, tai että sille ei voisi tehdä mitään. Tämä on ihan peruskauraa argumentaatioteoriassa, eivät menneet filosofian opintoni tällä kertaa hukkaan. Tosiasiassa traumamuistojen herääminen vakavalla tavalla on hyvin harvinaista, ja siihenkin voi varautua sekä kurssinvetäjä ja traumojen kantaja itse. Jos jotakin odottamatonta tapahtuu, ohjataan ihminen avun piiriin. Ei ole olemassa sellaista kurssia, jolla kukaan voisi tehdä enempää. 

Ja mitä traumoihin tulee, niin Merelän koko kurssin yhtenä suurena taustavaikuttimena on voimautuminen. Se tarkoittaa tässä kontekstissa sitä, että Merelä osallistuu toiminnallaan seksuaalikulttuurin kehittämiseen, jotta seksuaalista traumatisoitumista tapahtuisi yhä vähemmän. Sääli, että tämä jää Hesarin jutussa täysin huomaamatta, kun keskitytään mässäilemään Merelän finglishin pöyristyttävyydessä ja aikuisten naisten julkean Facebook-käyttäytymisen vaaroissa.

Seksuaalikulttuurin kehitys etenee monilla rintamilla, ja siinä tarvitaan monenlaisia tekijöitä. Ylimielisesti esitetty seksistinen näpäyttäminen ei tule pysäyttämään progressiivista, seksipositiivista aaltoa. Vaikka lääkäreitä ja psykologeja ei miellyttäisikään somesukupolven meininki, eivätkä avoimesti seksistä puhuvat ja väkevästi esiintyvät nuoret naiset, negatiivinen nurina ei ainakaan vie seksuaalikulttuuria eteenpäin.

Cuties, humps ja turha kohina lasten ja nuorten seksuaalisen kasvun ympärillä

Netflix julkaisee 9. syyskuuta palvelussaan Cuties-elokuvan, joka käsittelee 11-vuotiaiden tyttöjen tanssiryhmää. Senegalilaistaustaisen ohjaajan elokuvaa (alkup. Mignonnes) on kuvailtu osuvaksi kuvaukseksi monikulttuurisen tyttöporukan kasvusta nykyiseen mediakylläiseen seksuaalikulttuuriin. Elokuva on saanut pääasiassa hyvän vastaanoton, ja se on palkittukin useampaan otteeseen (HS 23.8.).

Elokuvasta nousi somekohu, koska joukko amerikkalaisia kommentaattoreita tuomitsi sen kylmiltään "pedofilian normalisoimisena" ennen kuin oli edes nähnyt elokuvaa - tietysti. Kohua siivitti Netflixin julkaisema mainoskuva, jossa näytetään tytöt twerkkaamassa. Forbesin Scott Mendelson toteaa, että kohu luultavasti tekee elokuvasta paljon tunnetumman ja kiinnostavamman, mitä se olisi ollut ennen kohua, joten sikäli meuhkaajat tekevät sille vain markkinointipalveluksen.

Ehkä mainoskuva oli tarkoituksellinen kohutemppu, ken tietää, mutta joka tapauksessa se sai konservatiivikommentoijien pedofiiliset fantasiat valloilleen. Riehakkaimmillaan kommentointi on ollut salaliittoteoriapiireissä, joissa leffan Netflix-julkaisu on kytketty osaksi QAnon-sekoilua. Kyseisen salaliittoteorian kannattajien jutuissa pyörivät mm. pedofiilit, satanistit ja Hitler, ja tietysti tällainen elokuva on vain salaisen satanistiringin uusin yritys tehdä pedofiliasta yleisesti hyväksytty kiva juttu...

Nuorten tyttöjen seksuaalinen herääminen ja seksuaalisten voimavarojen kokeileminen ei ole uusi aihe elokuvissa. Indie-leffoissa se on ollut vakiokamaa jo pitkään. Esimerkiksi Rakkautta ja anarkiaa -filmifestivaalin ohjelmassa teemaa käsittelee joka vuosi useampi leffa. 

Cuties kuvaa hyvin tavallista vaihetta esiteinien seksuaalisessa kasvussa. Sen tuominen valkokankaalle suoraviivaisesti nostaa sen näkyviin myös niille, jotka haluaisivat ennemmin sulkea silmänsä maailmalta ja ihmisyydeltä ja hokea sokeina juma-laa-laa-laa-laa...

Kun työskentelin opettajana ala-asteella vuosia sitten, seurasin 11-vuotiaiden tyttöjen esitystä koulun tilaisuudessa. He esittivät tanssiesityksen The Black Eyed Peasin kappaleeseen My Humps piukoissa vaatteissa. Myös musiikkivideon koreografiaa oli kopioitu tanssiin. Salissa olevilla vanhemmilla ja opettajilla oli varsin jänskiä ilmeitä esityksen aikana. 

my hump my hump my hump x100
my lovely little lumps
check it out  

Johtuen ehkä suomalaisesta jäyhyydestä, esitys ei johtanut sen kummempiin protestetihin tai valituksiin. Se oli oikein hyvä asia, sillä tytöt eivät olisivat ansainneet mitään turhaa kitinää aikuisilta. He valitsivat itse biisin, harjoittelivat esityksen ja halusivat kokeilla, miten heidän tanssitaitonsa ja orastavat seksuaaliset voimavaransa kantavat sellaisen läpi. Ja tietenkään heillä ei ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mihin kaikkeen laulun sanat ja videon liikkeet ihan tarkalleen vihjaavat.

Vaikka esitystä (tai elokuvaa) olisikin vaivaannuttavaa tai kuumottavaa seurata, on aikuisten tehtävä ymmärtää, että lapset ja nuoret kokeilevat ja harjoittelevat aikuisten maailman ilmiöitä. Seksuaalisuus on täysin normaali osa tätä prosessia. Aikuiset voivat sensitiivisesti ohjata ja tukea tätä matkaa, mutta kielteinen puuttuminen lasten ja nuorten ilmaisuun olisi nujertavaa ja lannistavaa. Emme kaipaa enää yhtään seksuaalikielteisen ankeuttamisen haavoittamaa ihmistä tähän maailmaan.

Cuties-elokuvasta on kirjoitettu, että se käsittelisi esiteini-ikäisten tyttöjen kohtaamaa seksualisointia ja kovaa mediakulttuuria. Tämä on höpsö näkemys. Se, että seksuaalikulttuuri on muuttunut ja medioitunut parin viime vuosikymmenen aikana, ei oikeuta sen demonisoimista. Kaikki ei ole pahaa ja vaarallista, vaikka se ei olisikaan niin kuin kommentaattorien omassa nuoruudessa joskus vittu 40-luvulla...

Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja jo vauvasta alkaen. Heitä ei voi seksualisoida, koska he ovat sitä jo. Sen sijaan heidän seksuaalisuutensa heijastelee heitä ympäröivää todellista seksuaalikulttuuria, ja niin pitääkin olla. He oppivat nuoresta asti käsittelemään sitä ja pärjäämään siinä. 

Sen sijaan, että lasten ja nuorten seksuaalinen kasvu esitetään ongelmana tai vaaroja täynnä olevana ilmiönä, pitäisi keskittyä siihen, miten kasvua tuetaan myönteisesti, ja miten vahvistetaan hyviä tapoja kasvaa omaehtoiseksi seksuaaliseksi toimijaksi. Twerkkaaminen voi hyvin olla yksi osa kasvua. Aikuisten on osattava olla kasvun tukena, ei käpertyä omiin seksiangsteihinsa ja kaataa niitä lasten ja nuorten päälle.

Kaikki tämä kertoo vain siitä, että seksuaalikasvatusta tarvitaan kipeästi, eivätkä sitä tarvitse ainoastaan lapset ja nuoret.

Pervoilun poliittinen puoli - osa 2 - natseja ja orjia

Erilaisten roolileikkien ja skenaarioiden rakentaminen kuulu pervoilun vakiokalustoon. Ne voivat vaihdella pienistä valtaa ilmaisevista eleistä aina täysimittaiseen esitykseen asujen ja rekvisiitan kanssa.

Roolileikeissä on usein kyse simuloidusta vallan väärinkäytöstä seksuaalisen nautinnon saamiseksi, joten erilaiset hyväksikäytön mahdollistavat asetelmat ovat erittäin suosittuja; kopeloiva lääkäri, kiristävä poliisi tai kiduttava natsi ovat suorastaan klassikoita sadomasokismin fantasiakuvastossa.

Erityisen tulenarkoja skenaarioita ovat kulttuurisiin kipupisteisiin osuvat leikit. Esimerkiksi orjuuttaminen tai ihonväriä hyödyntävä alistaminen ovat olleet viime aikoina kovassa keskustelussa USA:ssa. Keskustelun seurauksena osa BDSM-toimijoista on lopettanut termien ”master” ja ”slave” käytön sanastossaan, koska jotkut tulkitsevat niiden viittaavan orjuuden historiaan.

Myös raiskausfantasioiden simuloimisesta on puhuttu paljon feministisessä keskustelussa. Jotkut radikaalifeministit ovat kokeneet kaikenlaisen naisiin kohdistuvan alistamisen patriarkaatin kourana, kun taas liberaalit feministit ovat ymmärtäneet naisen oman seksuaalisen vapauden ensisijaisuuden seksileikkien merkitysten määrittelyssä.

Väkivaltaisten tai riistävien skenaarioiden simulaatiot eivät sinällään ole eettisesti väärin tai edes kyseenalaisia, koska väkivallan esittäminen ei ole todellista väkivaltaa. Kysymykseksi nouseekin, onko jollakin muulla tavalla väärin etsiä seksuaalista mielihyvää esittämällä jotakin menneen ajan vääryyttä? Tai nykyajan vääryyttä?

Leikki leikkinä

Seksuaaliset roolileikit ja skenaariot noudattelevat samanlaisia rakenteita kuin leikki ylipäätään. Leikissä on kyse jostakin tosielämästä irrallisesta toiminnasta, jossa pätevät kuvitteelliset, yhdessä sovitut roolit ja säännöt. Sillä on alku ja loppu, ja kun leikki päättyy, palataan takaisin tosielämään. Leikin osapuolet myös ymmärtävät, ettei leikin toimintalogiikka ole voimassa tosielämässä.

Leikin maailma on kuin kupla rinnakkaistodellisuudessa. Seksuaalisissa roolileikeissä kupla mahdollistaa irstaat lääkärit ja kiimaiset poliisit, joita ei todellisuudessa saisi olla. Roolit ja toiminta tapahtuvat sovituissa puitteissa, ja ne jätetään taakse session jälkeen.

Eettisesti kuplan asetelma on hyvin yksinkertainen: kuplassa leikitty orjuuttaminen ei ole todellista orjuuttamista, eikä leikkinatsi ei ole oikea natsi. Kupla tekee roolileikin ja todellisuuden rajasta selkeän. Eettiset vaatimukset eivät kohdistu leikin sisältöön, vaan siihen, että leikin säännöt on sovittu asianmukaisesti, ja että leikin osapuolten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehditaan leikin aikana ja jälkeen.

Kun seksuaalisia roolileikkejä tehdään yksityisissä tiloissa, ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista oikeutta paheksua tai kyseenalaistaa niitä, vaikka leikeissä olisi hyvin epäsovinnaisia aineksia kuten kiduttajanatseja, raiskareita tai rasisteja. Yksityisyyden suoja on seksuaalisissa asioissa niin merkittävä, että sen rikkoja toimii aina lähtökohtaisesti väärin, vaikka hän kokisikin toisten seksileikit paheksuttavina.

Kaupungilla tai luonnossa toteutuvat roolileikit ovat asemaltaan varsin erilaisia. Kulttuurisesti tulenarat roolileikit voivat aiheuttaa sivullisissa ahdistusta tai väärinymmärryksiä, joten on perusteltua vaatia erityistä huomaavaisuutta niiden tekijöiltä. Seksitörkeilyä ei pidä hieroa sivullisten naamaan, vaan mahdollisissa konfliktitilanteissa tai väärinkäsityksissä pervojen kannattaa toimia varovaisesti.

Pervoyhteisöt julkisen ja yksityisen välissä

Yksityisen ja julkisen väliin jää kiinnostavia tiloja pervoyhteisöjen tapahtumissa, bileissä ja sosiaalisissa medioissa. Näissä kontekstissa sopivuuden rajoja eivät määrittele yleisen sosiaalisen kanssakäymisen normit, vaan yhteisön omat säännöt ja etiketit, jotka tavallisesti sallivat hyvin vapaan seksuaalisen ilmaisun.

Pervoyhteisöjen säännöt eivät yleensä puutu juurikaan roolileikkien sisältöihin, sillä yhteisöjen tarkoitus on mahdollistaa pervoilu mahdollisimman laajasti tiloissa, joissa ei ole sivullisia. Usein tapahtumien säännöillä rajoitetaan sotkuisia tai vaarallisia leikkejä, ja verkossa saatetaan rajoittaa keskustelua ja mediaa sellaisista touhuista, jotka häiritsevät useimpia. Tällaisia ovat esimerkiksi verileikit, eritteet ja vaaralliset leikit.

Tulenarat roolileikit muodostavat haasteen pervoyhteisöjen sisäisille säännöille ja turvallisemman tilan ohjeille, sillä jotkut saattavat reagoida niihin ahdistumalla tai loukkaantumalla, mutta yhteisön tehtävänä on toisaalta luoda vapaata tilaa erilaisten seksuaalisten fantasioiden toteuttamiselle. Monien tapahtumien etiketti ohjaakin ennemmin ahdistuvan henkilön sivummalle kuin puuttuu sessioiden sisältöihin tavalla, joka voitaisiin kokea syrjiväksi tai kink-häpäisyksi.

Toisten reaktioihin perustuva rajoittaminen voisi avata matolaatikon, jossa yhteisön sisällä syntyisi valtataistelu siitä, kenen kink on hyväksyttävä ja kenen ei. Samalla jouduttaisiin punnitsemaan sitä, kenen trauma, loukkaantuminen, ällötys tai inho on riittävän voimakasta tuottaakseen rajoituksia muiden leikeille, niistä puhumiselle tai kuvien ja videoiden julkaisemiselle.

Reaktioiden pohjalta rakentuva etiketti ei ole kestävä eikä toimiva ratkaisu, koska se johtaa sekä mielivaltaisiin rajoittamisperusteisiin että riitaiseen ja epätasa-arvoiseen yhteisöön. Ad hoc -valituksiin ja kiistoihin pohjautuvat säännöt eivät lähtökohtaisesti tuota hyvää lopputulosta, koska niiden taustalla ei ole eettisesti koherenttia järjestelmää, jolla ristiriitoja voitaisiin ratkaista. Ad hoc -kiistoissa ratkaisut perustuvat siihen, keiden sosiaalinen pääoma kussakin tilanteessa riittää kiistan voittoon.

Turvallisemman tilan ja huomaavaisuuden periaatteilla voidaan päästä hyviin kompromisseihin esimerkiksi siten, että mahdollisuuksien mukaan tapahtumatiloja eriytetään sessiotiloihin ja chillaustiloihin, joissa silmille ei tule rajuja leikkejä. Lisäksi voidaan tarjota tukimahdollisuuksia niille, jotka syystä tai toisesta reagoivat voimakkaasti näkemäänsä ja kokemaansa. Näin hankalia tilanteita ennakoidaan toiminnan rakenteilla ilman, että tapahtuman osallistujat tai yhteisön jäsenet joutuisivat varomaan tekemisiään liikaa.

Paheksunnan projektio

Tulenarat roolileikit saattavat nostattaa paheksuntaa pelkästään olemassaolollaan. Esimerkiksi keskellä rasisminvastaista kamppailua voi tuntua käsittämättömältä, että jotkut haluaisivat toisintaa mustien orjien sortoa seksileikeissään. Tämän tyyppinen paheksunta tai loukkaantuminen esittää vaateen, että menneiden aikojen vääryyksillä ei pitäisi leikkiä lainkaan.

Tällainen vaade on kuitenkin kohtuuton, sillä roolileikin suhde todelliseen vääryyteen on vain symbolinen, eikä sellaisen vuoksi ole perusteltua paheksua toisten ihmisten yksityistä toimintaa. Mikäli pelkkä vääryyden esittäminen jossakin muodossa olisi peruste tuomitsemiselle, joutuisimme samalla tuomitsemaan ison määrän historian harrastamista, viihdettä, pelejä ja populaarikulttuuria.

Tällainen tuomio johtaisi samanlaiseen absurdiin tilanteeseen kuin yllä mainitut ihmisten reaktioille perustuvat säännöt, mutta valtavassa mittakaavassa. Esimerkiksi jokainen sotaa käsittelevä videopeli ja lautapeli joutuisi heti jyrän alle, koska kaikki sodat ovat sisältäneet raakuuksia kaikkien sodan osapuolten tekemänä.

Siksi vastaus ei ole tuomitseminen, paheksunta tai rajoittaminen, vaan asioiden erottaminen selkeästi toisistaan. On täysin mahdollista ja ristiriidatonta samanaikaisesti tuomita orjuus ja rasismi sekä leikkiä niillä teemoilla kuplassa. Toisten leikeistä loukkaantuminen projektio, joka aiheutuu loukkaantujan omista käsityksistä ja tunteista, ei itse toiminnasta. Tätä voi hyvin verrata siihen, miten eräitä arvokonservatiiveja loukkaa hirveästi homoseksuaalien olemassaolo.

Julkiset tilanteet ovat eri asia, sillä esimerkiksi rasismin uhria voi oikeasti satuttaa silmille tuleva rasismia sisältävä roolileikki. Tällaisissa tilanteissa on harvoin kyse siitä, että joku tarkoituksella toisi roolileikkinsä julkiseen tilanteeseen, vaan tavallisesti kyseessä on paljastus, kuten esimerkiksi Max Mosleyn tapauksessa. Silloin on tärkeää huomata, että varsinaisia ongelmia ovat yksityisten tietojen paljastaminen ja pahantahtoinen tulkitseminen, ei itse roolileikin sisältö.

Paljastumistilanteissa seksistigma räjähtää silmille ja tuottaa vääristyneen kuvion, jossa seksuaalisesta toiminnasta "jäädään kiinni". Kuvio on läheistä sukua koulukiusaamiselle, jossa uhria voidaan häpäistä ja syytellä ilman mitään todellista perustetta. Pelkästään joukon voimantunne ja verenhimo riittävät kiusaajille oikeutukseksi.

Vaikka joitakuita saattaakin ahdistaa tieto siitä, että toiset leikkivät törkeitä seksileikkejä keskenänsä, huomaavaisuuden vaatimus kulkee kahteen suuntaan. Huomaavainen pervo ei hiero epäsovinnaisia leikkejään toisten naamaan (elleivät he itse niin halua), mutta myös huomaavainen ulkopuolinen ymmärtää, että hänellä ei ole oikeutta puuttua yksityisiin asioihin, vaikka ne häntä ahdistaisivatkin.

Lopuksi

Natsiroolileikit eivät tarkoita fasismin hyväksymistä, eivätkä orjaleikit rasismin vähättelyä. Ne ovat erillisessä kuplassa tapahtuvia seksuaalisia fantasioita. Ihmisillä on kyky lokeroida asioita sekä leikkiä asioilla, jotka edustavat täysin päinvastaisia arvoja kuin tosielämässä. Raudanluja feministi voi rakastaa raiskausleikkejä, eikä se ole mitenkään ristiriitaista.

Tulenarkoja leikkejä leikkivien kannattaa toimia huomaavaisesti, mutta se ei tarkoita itsesensuuria tai väistämisvelvollisuutta. Ennemmin se tarkoittaa sitä, että on hyvä osallistua keskusteluihin, joissa pervoyhteisön sääntöjä pohditaan ja toimintaa fasilitoidaan.

Parhaita ratkaisuja ovat sellaiset, joissa kuullaan herkempien yhteisön jäsenten huolet, mutta ei lähdetä rakentamaan rajoituksia tai hankalia sääntösysteemejä reaktiivisesti. Vaikka jokainen on viime kädessä vastuussa omista tunteistaan ja rajoistaan, hyvällä fasilitoimisella voidaan tuottaa ympäristöjä, joissa erilaiset toiveet ja tarpeet huomioidaan.

Pervoilun poliittinen puoli - osa 1

So you say your kink is not political

aloitti Karada House Instagram-kuvasarjansa. Kyseessä on berliiniläinen shibaria harjoittava studio. Kuvasarja jatkuu muistutuksilla siitä, miten shibari perustuu hojojutsuun (vanhoihin japanilaisten poliisien hallintatekniikoihin), kahleet orjuuteen ja ruoskat rankaisemiseen ja kidutukseen.

Kuvasarja päättyy muistutukseen, että kyseessä ei ole kink-shaming, vaan kutsu pohtimaan sitä, että pervoilu ei tapahdu tyhjiössä. Viimeinen lause kertoo, että

Practicing kink is political. At worst it re-enacts, at best it deconstructs.

Kuvasarjan päätös on tärkeä, sillä se nostaa postauksen aivopierusta keskustelunavaukseksi. Valittu foorumi kuitenkin typistää viestin moralistiseksi käsienheilutteluksi, kuten someaktivismissa on usein tapana. Monimutkaiset kysymykset eivät taivu suosiolla seksikkäiksi Insta-postauksiksi, joten tämäkin jää ohueksi sormenheristelyksi vailla punnittua pointtia.

Koska aihe on tärkeä ja kiinnostava, kaivellaan vähän syvemmin, mistä pervoilun poliittisuudessa voisi olla kyse. Ensiksi nousee tietysti esille seksuaalipoliittinen ulottuvuus, eli pervojen oikeudet seksuaaliseen vapauteen ja ilmaisuun. Tämä on hyvä nostaa esiin heti ensimmäisenä, sillä Karada Housen tiedostava ilmoittelu näyttäisi olevan jännitteisessä suhteessa yksilön vapauteen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaa ilman, että Insta-aktivistit tulevat kertomaan, miten asiasta pitäisi ajatella oikein.

Toisena ulottuvuutena on määrittely- ja representaatiovalta eli kuka ja miten pervoutta rakennetaan ja esitetään kulttuurisena ilmiönä. Ennen 60-luvun murrosta pervoilu oli vahvasti poliisin ja psykiatrin arvioitavana, kun taas yhteiskunnan vapautuessa pervoilu asettuu seksuaalivähemmistökontekstiin oikeusvaateiden esittäjänä. Määrittelyvallasta käydään alituista vääntöä edelleen mm. sairausleiman, median mehustelujen ja erilaisten itsensä ylentäneiden pervogurujen ristiaallokossa.

Karada House ryhtyy representaatiovallan käyttäjäksi postauksellaan, sillä kanssapervojen opettaminen valveutumisen taidoissa on malliesimerkki siitä, miten joku taho katsoo voivansa kertoa muille, miten tulisi pervoilla oikein. Ajoitus keskellä USA:n mellakoita vihjaa, että tarve pervohistorian tarkasteluun on noussut kimmokkeena jenkkien akateemisessa keskustelussa vellovasta kriittisestä historiantulkinnasta ja sen seurauksista esim. patsaiden kaatamisessa.

Pitäisikö nyt siis katkoa köydet ja nahkuroida piiskat vöiksi? Kysymys historian vääryyksien oikomisesta on kolmas ulottuvuus, jota asiassa on syytä tutkia. Insta-postaus väittää, että meidän tulisi olla tiedostavia pervoiluun liittyvistä historiallisista ongelmista, mutta siihen asia sitten jää. Liekö syy köykäisessä someformaatissa vai köykäisessa ajattelussa?

Mitä meidän tulisi tehdä sillä ymmärryksellä, jota asioiden tiedostaminen tuo mukanaan? Ärhäkkäimmät aktivistit vaativat, että kriittisen historiantulkinnan nimissä pitäisi laittaa sorron symboleja matalaksi. Mitä tiedostaminen voisi tarkoittaa pervoyhteisössä ja henkilökohtaisissa pervoiluissa? Asiaan tuntuu jäävän monta aukkoa.

1. Historian tulkitseminen on vaikeaa puuhaa

Kun historiaa tulkitaan nykyhetkestä käsin, sorrutaan usein moralismiin ja anakronismiin. Esimerkiksi moni nykyään loukkaavana koettu representaatio tai termi on ollut 50 vuotta sitten normaalia kielenkäyttöä. Me emme voi julistaa silloin eläneitä ykskantaan roistoiksi, koska silloin syyllistyisimme anakronismiin eli menneen tulkitsemiseen virheellisesti oman aikamme ymmärryksen perusteella. Toki murha on ollut murha myös 50-vuotta sitten, mutta erilaisissa arvoihin, sopivuuteen ja hyväntahtoisuuteen liittyvissä kysymyksissä kulttuuriympäristöllä on paljon merkitystä.

Historia on monimuotoista ja monimutkaista. USA:ssa ajankohtainen rasismikeskustelu, johon myös orjuuden historia liittyy, ei ole ainoa konteksti, johon BDSM-harrastajien suosimat kahleet ja piiskat voi liittää. Kurittamiseen liittyvää historiaa löytyy kaikista kulttuureista erilaisin merkityksin ja sävyin. USA:n historia ole missään tapauksessa universaali mittatikku asioiden merkityksen arviointiin, vaikka kulttuurisokeat jenkkiaktivistit ja muut amerikofiilit yrittävät niin väittää.

Piiskaaminen voidaan yhdistää esimerkiksi uskonnolliseen flagellantismiin, erilaisiin leikkeihin tai vaikkapa vihtomiseen, joilla ei ole yhteyttä mustien orjien sortoon. On siis tarkoitushakuista ja mielivaltaista väittää, että pervojen harrastama piiskaaminen olisi muka symboli 1700-luvun kolmiokaupan riistorakenteille.

Jos historiaa tulkittaisiin yksioikoisen symbolistisesti, niin moni nykyajan arkipäiväinen asia löytäisi jonkin historiallisen yhtymäkohdan sortoon ja riistoon. Liikenteen kehittyminen kytkeytyy sotien vaatimaan logistiikkaan, monilla urheilulajeilla on väkivaltainen historia (esim. miekkailu), viihde tuottaa elämyksiä menneiden aikojen vääryyksillä ja valtaosa kansainvälisestä kaupasta rakentuu vanhojen riistojärjestelmien päälle (osa niistä riistää valitettavasti yhä).

Tällaisessa historiantulkinnassa ei tietenkään ole mitään mieltä. Karada Housen valitsemista esimerkeistä valtaosa on pöhköjä ja amerikkakeskeisiä. Ilman tämänhetkistä pakkomielteistä mediasuhdetta Yhdysvaltain tapahtumiin ne menettävät merkityksensä lähes täysin. Vaikka yritys ojentaa käpälä rasismin vastaiselle taistelulle USA:ssa on hyväntahtoinen, asian kytkeminen historian luentaan on kömpelö virhe.

2. Tekeekö symbolinen kytkös asiasta pahan tai huonon?

Symboliset kytkennät historiaan ovat ongelmallisia mielivaltaisten tulkintojen takia, mutta myös siksi, että menneet vääryydet eivät tuota suoraa eettistä vastuuta nykytulkitsijalle. Oletetaan esimerkin vuoksi, että isoisäni on murhannut jonkun kirveellään, ja minä käytän samaa kirvestä puiden pilkkomiseen mökillä. Onko kirves kyseisen vääryyden symboli? Osallistunko jotenkin rikoksen ylevöittämiseen tai kauheuden vähättelyyn, jos käytän kirvestä yhä halonhakkuussa?

On eettisen analyysin kannalta selvää, että vastuu murhasta pysähtyy sen tekijään, eikä väline muutu siitä pahaksi, koska se on vain esine. Symbolinen suhde on olemassa vain, jos symbolille annetaan merkitys ja valtaa. Halonhakkuu jopa dekonstruoi murhasymbolin ja palauttaa kirveen alkuperäisen merkityksen työkaluna. On eräänlaista taikauskoa ajatella, että murha jotenkin saastuttaisi esineen tai että esine jotenkin siirtäisi vastuuta jälkipolville. Sama pätee kahleisiin ja piiskoihin.

Sama dekonstruktio tapahtuu suostumukseen perustuvassa sadomasokismissa, sillä orjuudessa kyseisiä välineitä käytettiin oikeudettomaan vangitsemiseen ja rankaisemiseen, mutta sadomasokismin ytimessä on yksilön seksuaalinen vapaus ja suostumuksen neuvotteleminen. Tässä esiintyy sama dekonstruktio kuin kirvesesimerkissä. Toisin sanoen sadomasokismin käytännöt ilmentävät jo lähtökohtaisesti symbolista dekonstruktiota sorron välineille.

Insta-postaus peräänkuulutti dekonstruktiota, mutta epäonnistui pointtinsa esittämisessä, eikä huomannut dekonstruktion olevan jo läsnä sadomasokismissa. Sen sijaan Karada House esitti moralistisen vaateen siitä, että jokaisen tulisi olla sen valitsemien kriteerien mukaisesti tiedostava tai muuten he ovat ongelmallisia riiston uusintajia. Mustavalkoisuus yhdistettynä symboliseen pöhköilyyn tekee postauksesta kaikin puolin epäonnistuneen sen hyvästä tarkoituksesta huolimatta.

Moni sadomasokisti älähtää "kahleet ovat orjuuden symboleita" -kritiikkiin vastaamalla, että "pervoiluni ei ole poliittista", koska symbolinen linkki on aidosti murtunut ja kyseistä poliittista kytkentää ei ole olemassa muutoin kuin näennäisesti. Symbolismiin sotketutuneiden aktivistien esittämä "kahle on paha, koska kahleella vangittiin orjia" argumentti on todella lapsellinen, ja toivon syvästi, että sen esiintyminen Karada House:n Insta-postauksessa on hupsu kömmähdys, eikä kuvaa toimijan ajattelun tasoa yleisemmin.

3. Tarttis tehrä jotakinnii?

Vaikka edellisen valossa pervoiluun kohdistuvat aikalaispoliittiset tiedostamisvaatimukset osoittautuvat aika huteriksi, on kuitenkin huomattava, että ihmisten tunnoilla on merkitystä erilaisissa yhteisöissä, myös pervoyhteisöissä. Mitä siis tiedostavan pervon pitäisi tehdä? Yleisten sivistysarvojen kannalta on toki hyvä, että ihmiset tiedostavat toimintansa historian ja mahdolliset symboliset luennat, vaikka ne voivatkin olla kiistanalaisia ja jo monesti virheellisiä. Sivistynyt pervo voi murentaa orjuuden ihannointi -syytökset esimerkiksi dekonstruktioargumentilla.

Tavalliseen kahle- & piiskasessioon tällä tuskin on suurta vaikutusta, sillä historiasivistys ei sinällään näy mitenkään ulospäin, eikä sen tarvitsekaan näkyä. Laajempi yhteisöllinen merkitys tulee kuitenkin siitä, että sivistynyt pervoyhteisö osaa (toivottavasti) tarttua hyvin sellaisiin tilanteisiin, joissa yhteisön jäsen protestoi tai pahoittaa mielensä sellaisista toimintatavoista, jotka viittaavat ajattelemattomasti avoimiin kulttuurisiin kipupisteisiin.

Tällaisesta oli kyse siinä, kun osa USA:n pervoyhteisöistä päätti vaihtaa dominoivaa henkilöä kuvaavan master-sanan kategorisesti top-sanaan, jotta koettu symbolinen yhteys orjuuden historiaan voitiin katkaista. Tämä oli hyväntahtoinen kädenojennus niille, joita sana ahdisti, vaikka historiallinen luenta asian taustalla ei elettä tukisi. Hyväntahtoisuus on kuitenkin parempaa yhteisön rakentamista kuin vänkääminen sanan historiasta, jolla on enempi merkitystä kulttuurihistorioitsijoille kuin pervoille. Ja yksityisesti kuka tahansa voi edelleen käyttää mitä tahansa sanoja haluaa.

Summa summarum, tiedostava pervoilu ei välttämättä velvoita kovin suuriin tekoihin, mutta auttaa pitämään hoksottimet valmiudessa erilaisten kiistojen ja mielipahojen ratkaisemiseksi pervoyhteisössä. Balanssissa on kuitenkin mukana seksuaalisen ilmaisun vapaus, joten ihan yksinkertaisiksi asiaa koskevat kiistat eivät valitettavasti jää. Tilanteissa on vaarana kumartaa yhtäälle ja pyllistää toisaalle, kuten sanonta kuuluu. Pervoyhteisössä tosin pyllistämistä voidaan pitää oikein toivottavana tekona...

Pervot ovat seksuaalivähemmistö, jonka yhteisöllisen toiminnan keskeisenä tarkoituksena on luoda kontakteja, tilaisuuksia ja tiloja erilaisten pervojuttujen toteuttamiselle. Turvallinen ja hyväksyvä tila pervoilulle ja pervoidentiteeteille on yhteisön elinehto ja myös seksuaalioikeuksien suojaama vapaus. Tämän vapauden toteuttamiseksi pervoyhteisössä luodaan tietoisesti epäpoliittinen kupla, jossa tarkoituksella irroittaudutaan ympäröivän yhteiskunnan kulttuurisista kiistoista.

Oma arviointituntosarveni sanoo, että pervokontekstissa seksuaalisen ilmaisun ja toiminnan vapaus nousee kirkkaasti etusijalle suhteessa muihin poliittisiin teemoihin, joita pervoiluun voidaan kytkeä.  Vapautunut pervoilu ilman moralistista syyllistämistä on arvo sinänsä, jota on syytä vaalia.

***

Tämä on osa 1 kahdesta kirjoituksesta, jossa pyörittelen pervopolitiikkaa suhteessa kulttuurisiin kiistoihin. Seuraavassa osassa otan käsittelyyn erilaiset tulenarat seksuaaliset fantasiat ja niiden toteuttamisen. Eli teemana rotuun, riistoon, väkivaltaan liittyvät seksileikit epäpoliittisessa kuplassa. Natseja unohtamatta!

Naisjärjestöt naisia vastaan - seksityön kieltämistä vängätään taas

Naisjärjestöjen keskusliitto julisti marraskuun lopussa, että seksin ostaminen pitäisi kieltää Suomessa ihmiskaupan kitkemiseksi. Tässä ei ole mitään uutta, sillä konservatiiviset feministit ovat esittäneet vastaavaa jo ainakin kaksi vuosikymmentä. Myöskään argumentit eivät ole muuttuneet vuosikymmenten kuluessa: ihmiskaupalla ratsastetaan edelleen, ja se sekoitetaan tahallaan seksityöhön pyrkimyksenä lietsoa mahdollisimman paljon moralistista närkästystä.

Onneksi näiden järjestöjen misinformaatiostrategia ei ole toiminut Suomessa. Seksityötä tekevät ihmiset ja heidän tukenaan toimivat liittolaiset ovat muistuttaneet yhtä kauan kuin keskustelua on käyty, että seksityö ja ihmiskauppa ovat eri ilmiöitä. Niitä ei saa sekoittaa toisiinsa.

Naisjärjestöjen keskusliittoon kuuluu 60 järjestöä, mm. puolueiden naisjärjestöjä ja erilaisia naiserityisten kysymysten parissa työkenteleviä järjestöjä. On erikoista, että näin kirjava joukko toimijoita on valjastettu seksuaalikielteisen ja seksuaalioikeusvastaisen kieltolakiagendan taakse. En usko, että järjestöistä kaikki ovat samalla kannalla, joten olisi kiinnostavaa tietää, millaisella prosessilla julkilausuma on muodostettu.

Ei yllätä, että Naisjärjestöjen keskusliiton puheenjohtajana häärii Eva Biaudet, joka on tunnettu konservatiivinen feministi ja seksin ostokiellon puolestapuhuja. Häntä voi pitää seksityöntekijöiden ykkösvihollisena Suomessa.

On surullista, että konservatiivisen feminismin piirissä on yhä valtavasti kannatusta seksuaalikielteiselle agendalle, joka vetää mattoa seksityötä tekevien naisten alta. Konservatiivifeministit tekevät hämmästyttävän silmänkääntötempun, kun he ohittavat seksityöntekijöiden ihmisoikeudet ja vaativat seksityön kieltoa naisten ihmisoikeuksiin vetoamalla.

Lisäksi Naisjärjestöjen keskusliitto tulkitsee omissa arvoissaan mainittuja yhdenvertaisuusperiaatteita ja naisten edun ajamista varsin tunkkaisesti, jos niihin ei mahdu seksityötä tekevien naisten asema ja oikeudet. Naisjärjestöjen solidaarisuus naisia kohtaan näyttää olevan myrkyllistä.

Naisten etuun ja oikeuksiin kuuluu ensisijaisesti seksuaalinen itsemääräämisoikeus. Sitä ei voi kyseenalaistaa ihmiskaupan kitkemisen perusteella, sillä ihmiskauppaan on mahdollista puuttua monenlaisilla tavoilla ja toimenpiteillä, jotka eivät edellytä seksityötä tekevien naisten seksuaalisen autonomian loukkaamista.

Naisjärjestöt eivät kunnioita naisten seksuaalista autonomiaa siinä määrin, että niiden asiantuntijat tekisivät tarvittavan analyysin asian selvittämisesti. Niiden hinku kitkeä kaupallinen seksi maailmasta on niin suuri, että naisten äänet, ihmisoikeudet ja kaikenlainen muu pikku turhake jää sen jalkoihin.  Kun huoruuden synti on kitkettävä, ei naisten vikinät paljoa paina.

Onneksi feminismi ei nykyaikana ole pelkästään konservatiivisten ja seksuaalikielteisten naisjärjestöjen ummehtunutta politiikkaa. Nuoremman polven feminismissä on aivan päinvastaisia virtauksia: seksipositiivinen ja inklusiivinen feminismi näkee seksityötä tekevät naiset ja heidän intressinsä yhtä arvokkaina kuin muidenkin naisten. Seksistä ei tehdä ongelmaa, vaan seksuaalisuuden moninaiset toteuttamistavat nähdään osana feminististä yhteiskunnallista agendaa.

Seksipositiivisessa ajattelussa seksuaalikulttuuriin eri puoliin suhtaudutaan lähtökohtaisesti myönteisesti. Toki seksuaalikulttuurissa on ongelmia, mutta ongelmista puhuminen ei oikeuta kieltoja, voimakeinoja tai sortavia toimenpiteitä, vaan pikemminkin niitä pyritään ratkaisemaan kehittämällä seksuaalikulttuuria paremmaksi positiivisin keinoin kuten keskustelulla, valistuksella ja kasvatuksella.

Suostumusta koskeva aktivismi, seksipositiiviset queerit tilat, eroottisten taitojen kehittäminen työpajoilla ja radikaali inklusiivisuus ovat hyviä esimerkkejä myönteisen näkökulman voimasta. Seksityön ja pornon eri muodot nähdään mahdollisuuksina seksipositiivisen agendan sekä seksuaalisuuden moninaisuuden esiin tuomiselle.

Feminismi on perinteisesti ollut radikaali kulttuurinen muutosvoima, joka on tehnyt valtavasti hyvää tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden kehitykselle. Seksityötä tekeviltä naisilta mattoa alta vetävät naisjärjestöt ovat vuosien aikana muuttuneet omaan jähmeyteensä tukehtuviksi systeemin rattaiksi. Kun ei ole enää kykyä uudistua ja elää ajassa, niin pillusymbolit ja maiharitakit alkavat vaihtua sovinnaisiin jakkupukuihin ja konservatiivis-korrektiin narinaan. Se on ihan paskaa.

Jos naisten oikeudet, seksuaalioikeudet ja yhdenvertaisuus oikeasti kiinnostavat, on korkein aika sanoutua irti Naisjärjestöjen keskusliiton kaltaisten ummehtuneiden ankeuttajien toiminnasta ja kääntyä nuoremman polven seksipositiivisen feminismin puoleen.

Ina sydän porno 6 - Porno on heijastumaa meistä

Huonoin juttu Ina sydän porno -ohjelmassa on se, että se päättyy. Kuudes ja viimeinen jakso huipentuu Suomen pornoskeneen. Samalla se myös alleviivaa pointtia, että porno ja seksuaalikulttuuri eivät ole toisistaan irrallisia asioita. Porno ei ole mikään outo saareke muun maailman keskellä, vaan porno linkittyy saumattomasti avarakatseisiin ja seksimyönteisiin elämäntapoihin. Inan loppukaneetti, "porno on heijastumaa meistä ja meitä ympäröivästä maailmasta", kiteyttää hyvin ajatuksen.

Jakso lipuu pornosta kohti seksipositiivista kulttuuria ylipäätään, mistä on ollut paljon etiäisiä aiemmissakin jaksoissa. Tässä jaksossa trendi nousee hyvin selkeästi esiin ja useat haastateltavat ovatkin monella tavalla pornon, avoimen seksuaalikulttuurin, aktivismin ja hyvinvointikysymysten intersektiossa. Satu Söderström on tästä oikein hyvä esimerkki, koska hän työskentelee samanaikaisesti niin pornon, kehollisuuden kuin hyvinvoinninkin kentillä. Satu yhdistää upealla tavalla pornokokemuksensa tuottamaa eroottista pääomaa ja seksologista kehotyöskentelyä sen välittämiseksi muillekin.

Suomalainen seksuaalikulttuuri on oiva esimerkki ilmiöiden sekoittuneisuudesta, koska Suomessa seksiasenteet ovat maailman vapautuneimmasta päästä. Ei ole ihme, että Suomi on myös amatööripornon suurvalta. Aseman saavuttamiseksi tarvitaan sosiaalinen ympäristö, jossa netissä paljastelu ei oikeastaan herätä enää mitään valtavia moralistisia kuohuja, ja korkea älypuhelin per capita -määrä.

Toki Suomessakin konservatiivisuutta on. Vallanpitäjien keskuudessa ja kunnollisuuden kulisseja rakentavissa sosiaalisissa ympyröissä aktiivinen seksuaalinen toimijuus nähdään yhä skandaalina ja ongelmana. Sen verran kristinuskon vahingoittamia suomalaisetkin yhä ovat. Puritanismin ote on kuitenkin monella tavalla myös kirvonnut, sillä itseellinen ja itsevarma toimija voi ilman merkittäviä seuraamuksia tehdä kotipornoa miten lystää.

Itsestään alastonkuvia ottava ja jakava Johanna kertoo, että amatööriporno on hänelle elämäntapa, joka on parantanut hänen itsevarmuuttaan ja tuonut uusia, samanhenkisiä ystäviä. Julkisessa keskustelussa elätelty pornomörkö osoittautuukin aika anteliaaksi kaveriksi. Samaa heijastelevat Inan kommentit siitä, miten paljon voimme oppia ihmisiltä, jotka ovat kukin omilla tavoillaan haastaneet ummehtuneen seksuaalimoralismin ja irrouttautuneet sen aiheuttamasta painolastista.

Kaikista ongelmistaan huolimatta Suomi on yhä maailman vapaamielisimpiä maita. Sen taustalla vaikuttaa erityisesti suomalaisten voimakas individualismi. Vaikka naapurin arvomaailmaa ei jaettaisikaan, Suomessa kunnioitetaan varsin pitkälle jokaisen oikeutta elää sellaista elämää kuin he itse haluavat. Individualismin ja avoimen seksuaalikulttuurin suhteen Helsinki asettuu jonkinlaiseksi pikkusisarukseksi Berliinin, Amsterdamin ja San Franciscon kaltaisten edelläkävijöiden rinnalle. Ja se on aika mahtava saavutus, kun vertaa näiden kaupunkien kokoa ja kansainvälisyyttä Helsinkiin.

Jonkinlaisena yhdistävänä teemana jaksossa voisi nähdä seksuaalisuuden myönteisen voiman. Kaiken suomalaisen kotikutoisuuden ja touhuamisen keskellä johtotähtenä on se potentiaali, jota seksuaalisuus voi kaikille tarjota. Ja oikeastaan tässä piilee myös tausta tietylle kotikutoisuudelle; suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu erityisen vahvasti markkinointihenkisyys, vaan ennemmin kohtuullisuus, jolloin brändäämisen ta tuotteistamisen sijaan erilaiset oivallukset ja osaamiset annetaan toisten tarjolle varsin matalalla kynnyksellä. Tasa-arvoinen ja hierarkioissaan litteä yhteiskuntamme ei tuota kimmeltävää kaupallista materiaalia, mutta sitäkin enemmän omaehtoisesti tehtyä kotipokea.

***

Koko ohjelmasarjaa sopii kiittää siitä, että se on nostanut esille hyvin erilaisia ihmisiä ja kokemuksia pornosta sekä seksipositiivisista elämäntavoista maailman eri kolkilta. Kohtaamisten viesti on hyvin selvä: avoin suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen parantaa sekä yksilön että yhteisön hyvinvointia melkoisesti. Ihmisyys kukoistaa monin tavoin silloin kun sallimme toistemme kukoistaa seksuaalisesti - ja porno, seksuaalinen ilmaisu kaikissa sen muodoissaan on iso osa ihmisen seksuaalisuuden kokonaiskuvaa.

Näin seksityötä demonisoidaan - oppikirjaesimerkki

Hivpoint on päätynyt seksityötä koskevan moralistisen väännön keskelle. Syynä tähän on Hesarin juttu, jossa haastatellaan Hivpointin vapaaehtoista, joka valistaa seksiä ostavia miehiä Thaimaassa turvaseksistä ja hiv:een liittyvistä riskeistä.

Arvostelin lehtijuttua Hivpointin Facebook-sivulla pahantahtoiseksi ja kehnoksi journalismiksi, johon jutun tehnyt toimittaja vastasi ihmetellen. Hänen mukaansa juttu on tasapuolinen. Vastauksena tähän päätin purkaa jutun räikeimmät vinoumat ja retoriset temput paloiksi ja kertoa, miksi juttu on katala.

Jutun vinoumien ja virheiden syy on tietty parhaassa tapauksessa vain toimittajan tietämättömyys ja kokemattomuus aiheestaan. Seksityö on hankala aihe, koska sen vastustajat tuuttaavat valtavasti propagandaa ilmoille, ja siihen on helppo haksahtaa. Pahemmassa tapauksessa juttu on kyyninen seksityötä vastustava propagandapala, jonka retoriset muljaukset ovat täysin tarkoituksellisia. Toivon, että kyse on ensimmäisestä vaihtoehdosta, ja että toimittajalla on sisua ja halua purkaa omia ennakkoluulojaan ja tutustua seksityöhön syvällisemmin ja analyyttisemmin.

Seksityökeskustelu on täynnä erilaisia ideologisia, valmiiksi poteroituja näkökulmia, joista Hesarin jutussa esiintyvä vinoutunut kehystäminen on valitettava esimerkki. Seksityötä koskeva journalismi on ollut jo pitkään eri ideologioiden taistelukenttä, jossa sekä haastateltavat että toimittajat pyrkivät käyttämään mediaa äänitorvenaan ilman mitään aitoa pyrkimystä keskusteluun tai analyysiin. Hyvä journalismi tietysti pyrkisi etsimään balanssia eri näkökulmille, arvioisi niitä kriittisesti ja pidättäytyisi itse turhan vahvoista arvostelmista asian suhteen.

Kokoan alle pari keskeisintä viestiä käydystä keskustelusta.

***

Tommi Paalanen:
-- Hesarin juttu oli kyllä valitettavasti tosi huono. Toimittaja sekoili koko jutun ajan sen välillä tekeekö hän henkilöjuttua, hiv-juttua, seksityöjuttua vaiko mielipidekirjoitusta omista näkemyksistään. Oli todella karua lukea, kuinka hän dissasi joka välissä haastateltaviaan ja muistutteli ihmisiä siitä miten väärin ja ”kolonialistista ajattelua” kaikki onkaan. 

Seksityöstä Thaimaassa ei kannattaisi juurikaan kirjoittaa, jos ei ole syvällisesti tututustunut kulttuuriin, seksityökenttään, asianosaisten kokemuksiin ja tutkimustietoon (kaikessa ristiriitaisuudessaan). Toimittaja mokasi tässä pahasti tuoden oman moralistisen närkästyksensä peliin.

Seksityössä ja seksin ostamisessa ei sellaisenaan ole mitään moraalisesti väärää tai ”ihmisoikeuksia halventavaa”. Haastateltavalla ja Hivpointilla on täysi oikeus suhtautua seksityöhön liberaalisti. Jo Hesarin jutussakin todettiin olennaiset eettiset reunaehdot kuten se, että ihmiskauppaa tai alaikäisten hyväksikäyttöä ei voida hyväksyä.

Hiv-työtä ei myöskään ole mahdollista tehdä seksin ostajien parissa, jos lähtee suoralta kädeltä tuomitsemaan heidän toimintaansa. Haittojen vähentäminen kohtaamalla asianosaisia on paljon tärkeämpää kuin tuomitseva pauhaaminen internetissä ja palautekanavilla. Seksikauppa ei lopu Facebook-keskusteluilla, mutta jalkautuva toiminta asianosaisten parissa voi todella vähentää hiv-tartuntoja ja parantaa myös seksin ostajien ymmärrystä seksikauppaan liittyvistä ongelmista.

[--]

Vuorimiehen työtä vertaisvalistajana hiv-asioissa ei millään tavalla huononna tai kyseenalaista se, että hän on myös seksin ostaja ja pyörii turistien suosimissa baareissa ym. Tämä on lähtökohtaisesti etu hänen vapaaehtoistoiminnassaan, koska hän tuntee toimintakulttuurin ja pääsee sisään seksin ostajien maailmaan. Hänellä on hyvä mahdollisuus tehdä valistustyötä, _koska_ hän on osa sitä maailmaa.

Jos tämä ällöttää tai ahdistaa jotakuta, lienee paikallaan tehdä reality check ja pohtia, mitä voitetaan moralisoimisella ja tuomitsemisella internet-keskusteluissa sen sijaan, että työtä tehdään juuri valistusta tarvitsevan kohderyhmän parissa suoraan. Parhaimmillaan Vuorimiehen käymät keskustelut saavat osan seksin ostajista ajattelemaan myös seksibisnekseen liittyviä ongelmia ja toimimaan jatkossa fiksummin.

Venla Pystynen (toimittaja):

Moi! Kiitos palautteesta! Luin kirjoittamani jutun juuri uudelleen tässä ketjussa esitetty palaute mielessäni. En löytänyt jutusta pahantahtoisuutta haastateltaviani kohtaan. Päinvastoin olen kiitollinen heille siitä, että he kertoivat tästä mielipiteitä jakavasta aiheesta rohkeasti. Yritin tuoda esiin seksituristien näkökantoja Vuorimiehen kertomana ja toisaalta myös kertoa esitetystä kriiikistä näitä näkökulmia kohtaan tasapuolisesti.    Vuorimies on tarkastanut ja hyväksynyt jutun etukäteen. Jutussa on kerrottu Hivpointin näkemys seksinostoon. Juttu käsittelee hivin ennaltaehkäisyä, kontekstia, missä ehkäisytyötä Thaimaassa tehdään sekä yritetään valottaa Vuorimiehen oman tarinan kautta vielä syvemmin seksinostajan näkökulmaa.


Tommi Paalanen:
Venla, listaan alle muutamia selkeimpiä kohtia, joissa olet valikoinut näkökulmasi selvästi negatiivisesti.

1. Thaimaan seksibisneksen nykytilaa käsitellessäsi lähdet liikkeelle heti lukujen jälkeen ihmiskaupan uhreista ja käytät ilmaisua "nämä seksityöläiset, joista osa on myös ihmiskaupan uhreja, ovat sekä aikuisia että lapsia". Tämä on selvästi harhaanjohtava ilmaus, jolla vihjaat, että Thaimaan seksityöntekijöistä olisi merkittävä osa lapsia. Ei ole. Erityisesti turistien suosimilla alueilla lapsiprostituutio on käytännössä olematonta. Thaimaa ja järjestöt ovat tehneet paljon sen kitkemiseksi ja onnistuneetkin. Vain paikalliset tai poikkeuksellisesti jotkut hyvin kieltä ja kulttuuria osaavat henkilöt voivat etsiytyä hyväksikäyttämään lapsiprostituoituja.

Keskityt jutun aiheesta riippumatta pitkälti ihmiskauppaan ja lapsiprosituutioon, joka asettaa koko seksibisneksen moraalisesti hyvin arveluttavaan kontekstiin ja värittää kaikkea jutussa sanottavaa.

Thaimaan seksityökenttää voi kuvailla monella eri tavalla, esimerkiksi työntekijöiden profiileilla, paikoilla, ostajien kokemuksilla ym. Valitsit kuitenkin tietoisesti lasten seksuaalisen hyväksikäytön ja ihmiskaupan jutun kehystykseksi. 

Ja todettakoon lyhyesti, että seksityötutkijoiden keskuudessa on paljon erimielisyyttä ja kyseenalaistamista sen suhteen, mikä on ihmiskaupan todellinen määrä Thaimaassa. Ihmiskaupan määritelmät ovat höttöisiä ja niitä käytetään väärin poliittisissa keskusteluissa (kts. esim. Laura Agustinin tutkimukset ja kirjoitukset aiheesta). On toki kiistatonta, että ihmiskauppaa esiintyy Thaimaassakin, mutta sen ottaminen pääasialliseksi kontekstiksi juttuun, on  tarkoitushakuista kehystämistä, jolla luodaan kaikesta toiminnasta ikävä tai vähintään epäilyttävä kuva.

2. Kyseenalaistat Vuorimiehen ja muutamien muiden lausumia  eri kohdissa mm. esittämällä ne ilmauksilla "väittää", "hokee" ja kehystämällä niitä lähtökohtaisesti epäeettisinä tai vihjaamalla, että vastuullisuus ei miesten päätä paina laisinkaan. Esittämistapa on tarkoitushakuinen ja kapea, koska konteksti, jossa miehet esitetään on heidän lomansa ja keskustelut seksin ostamisesta. Heidän kanssaan ei edes pyritä (tekstin mukaan) käymään keskustelua vastuullisuudesta, eettisyydestä tai seksikaupasta ylipäätään, mutta silti heidän eettisestä ajattelustaan tehdään johtopäätöksiä kohdassa 1. rakennetun kontekstin alla.

Vaikka sitä ei suoraan sanota, haastatteluiden kehystäminen, pienet sanamuodot sekä aina miesten lausumien perään aseteltujen toimittajan hieman sarkastisten kommenttien avulla rakennetaan kuva, jossa miesten toiminta näyttää täysin epäeettiseltä tai vastuuttomalta. Tämän tueksi et kuitenkaan rakenna vakuuttavaa eettistä argumentaatiota, eikä se edes olisikaan sanomalehtijutun tehtävä. Eettinen arvostelma vuotaa tekstiin pelkästään omasta arvomaailmastasi, mikä on iso journalistinen kömmähdys.

3. Kirjoitat jutussa seksityöstä pelkästään ajautumisena tai pakkona. Seksityöntekijöiden oma näkökulma ja toimijuus puuttuu täysin. Tämä on karkea virhe, etenkin kun juttu leviää hiv-valistuksesta seksityötä arvostelevaksi moraliteetiksi.  

4. Alla oleva kohta on täysin seksityön vastustajien rakentamaa tarkoitushakuista ja vääristelevää tulkintaa ilmiöstä. 

Käsitys siitä, että seksibisnes kuuluu jotenkin luonnollisena osana thaimaalaiseen kulttuuriin, on yleinen ja vanha. Lännessä itämainen nainen on nähty 1900-luvun alkupuolelta lähtien stereotyyppisenä ja miehen kannalta ihanteellisena: alistuvana, tottelevaisena ja seksuaalisesti eksoottisena.
Käsitykset perustuvat länsimaille tavanomaiseen toisten kulttuurien seksuaalistamiseen ja kolonialistiseen katseeseen.
Käyttävätkö seksituristit naisten hädänalaista tilaa hyväksi?
Monet tutkijat ovat sitä mieltä, että naiset ovat uhreja.

Esität vahvasti ideologiset ja kiistanalaiset näkemykset kolonialismista ja länsimaiden vaikutuksesta tässä katkelmassa faktoina. Itämaisen naisen stereotyypit eivät ole luoneet Thaimaan seksuaalikulttuuria ja koko seksityökenttää. Toki länsisuhteilla on vaikutuksensa, mutta on thaimaalaisia vähättelevää ja uhriuttavaa väittää, että Thaimaassa ei olisi mitään omaa, vaan kaikki seksuaalikulttuurin elementit ovat länsimaalaisten tuomaa. Tämä on räikeä ja karkea väite sekä Thaimaalaisesta kulttuurista sekä seksibisneksen historiasta ja nykytilasta. Jutussa esittämäsi käsitys on itsessään orientalistinen ja lähentelee rasistista tapaa ajatella thaimaalaisten olevan tahdottomia länsikulttuurin marionetteja.

"Kolonialistinen katse" on täyttä tulkintafantasiaa, sillä Thaimaa ei ole ollut länsimaiden siirtomaa, ja sillä on erittäin vahva kansallinen identiteetti. Moni thaimaalainen nauraisi väitteelle, että maan seksuaalikulttuuri ja naiskuva olisivat puhtaasti länsimaisen eksotisoinnin tuotetta. Thaimaa on monelle naapurilleen se rikas keskus, jolla on gravitaatiota ja vaikutusvaltaa. Selityksenä Thaimaan seksibisnekselle dekolonialistinen ajattelumalli menee raskaasti pusikkoon.

Lehtijutun ehkä karkein retorinen temppu on kysymyksessä "Käyttävätkö seksituristit naisten hädänalaista tilaa hyväksi?" Kysymys on olemassa vain siksi, että sille voitaisiin maalailla vastaukseksi "kyllä, tietysti". Kysymykseksi naamioitu väitelause paljastaa korttisi kirjoittajana lopullisesti. Tutkijoiden suuhun laitettu oma mielipide naisista uhreina kruunaa tekstin taustalla kuplineen moraalisaarnan.

Tosiasiassa seksityön tutkimus on monipolvista ja ristiriitaista erilaisten selitysmallien, näkökulmien ja poliittisten ambitioiden ristivedoissa. Mitään yksitotista kantaa ei ole esitettävissä. Tosiasia on, että jotkut seksityöhön pakolla joutuneet naiset ovat uhreja, toisilla on vain kova elämä ja vaikeita valintoja, ja kolmannet ovat lähteneet työhön vapaaehtoisesti. 

Koko ilmiön ja sen kulttuuristen kontekstien ymmärtäminen vaatii syvällistä perehtymistä aiheeseen, asianosaisten kokemuksiin ja siitä käytävään akateemiseen keskusteluun. Tarkoitushakuiset ja pahantahtoiset one-linerit lehtijutussa eivät pääse lähellekään.

***

Jos keskustelu saa jakamisen arvoista jatkoa, lisään uudet kommentit myös tänne.

Tohtori ja hämähäkkinainen

Doctor Who:n uuden inkarnaation paljastuttua naiseksi asiasta on esiintynyt runsaasti kaikenlaista älämölöä nettilöissä. Iso osa melusta nousee tietysti mielensäpahoittajista, jotka kaavoihinsa kangistuneina eivät pysty käsittelemään fantasiaolennon sukupuolta. Meteliin yhdistyy myös valveutuneiden sci-fi-fanien hurja pilkka mielensäpahoittajia kohtaan. Normipäivä netissä.

Sekä mielensäpahoitus että siitä seurannut Suuri Hässäkkä siitä "saako tohtori olla nainen", tuo mieleni erään toisen suuren takavuosien hässäkän siitä "saako hämähäkkinainen olla seksikäs". Kun Manara teki hämissarjikseen vaihtoehtoisen kansikuvan, jossa hämähäkkinainen esiintyi hieman tavallista enemmän epäinhimillisen seksikkäänä trikoofetissihahmona, seurasi myös koko joukko mielensäpahoitusta.

Kummassakin hässäkässä on kyse siitä, miten sukupuolta pitäisi esittää populaarikulttuurissa. Molempien polttoaineena on ollut kysymys siitä, mikä on naisten rooli ylipäätään fiktiossa ja täsmällisemmin sci-fi- ja fantasiagenreissä. Wanhat 60-luvun taistelut naisista seksuaaliobjekteina kumuavat yhä näissäkin keskusteluissa.

On tietysti päivänselvää, että muotoaan alati muuttava fantasiaolento voi edustaa mitä sukupuoli-ilmaisua tahansa, eikä asian pitäisi olla mitenkään sen kummempi. Se, mitkä asiat älämölöä enimmäkseen aiheuttavat, ovat fanien jumiutuneet käsitykset suosikkihahmostaan sekä faniuden ja sukupuolen tuottama harhakuvitelma siitä, että oma fanitus oikeuttaisi edes jollakin tasolla vaatimaan viihteen tekijöltä omien fantasioiden täyttämistä. Vaatiahan tietysti saa, eikä mikään ole hurjempaa kuin palavasti intohimoaan julistava (nörtti)fani.

Feministisesti suuntautuneet kulttuurikeskustelijat näkevät tietysti yllä olevassa kuvauksessa vain miehen kuvitteleman etuoikeuden hallita kulttuurisia representaatiota. Ongelma on kuitenkin vapaan kulttuurin keskellä monimutkaisempi, sillä myös pahastuminen hämähäkkinaisen vääränlaisesta seksikkyydestä perustuu yhtälailla harhakuvitelmaan siitä, että faneilla olisi fanituksensa ja sukupuolensa nojalla jokin erioikeus vaatia vain tietynlaisia representaatioita hahmosta. Hämähäkkinaisen fetissiseksikkyyden pitäisi pysytellä heidän asettamissaan rajoissa.

Nämä esimerkit osoittavat, että sukupuolittunut nörttiraivo lyö molempiin suuntiin. Raivotessa unohtuu se, että kenelläkään ei ole mitään erioikeutta hahmoihin (paitsi tekijänoikeuksien haltijoilla). Kyse on kulttuurisodasta; siitä, kenen mielipide ja toiveet menevät parhaiten läpi julkisessa keskustelussa.

Näen erittäin hyvänä asiana sen, että sukupuolirepresentaatioita lavennetaan jatkuvasti viihteessä. Erityisesti sci-fi, fantasia ja sarjakuvat ovat olleet tässä etulinjassa ja trendi on kasvava. Siksi uusi tohtori on mahtava asia. Ilmaisun vapauteen perustuvassa ympäristössä on kuitenkin hyväksyttävä myös se asia, että joidenkin ilmaisuun, fetisistisiin fantasioihin ja seksuaalisiin mieltymyksiin kuuluu perse pystyssä trikoissaan keimaileva hämähäkkinainen. Näennäisesti kulttuurisodan vastakkaisia puolia edustavat tohtori ja hämis ovat tosiasiassa samalla puolella. Kummatkin edustavat sitä tosiasiaa, että avoin kulttuuri mahdollistaa hyvin erilaisia representaatioita ja käsityksiä tunnetuista hahmoista, sekä niiden luojien että fanien kautta.

Mielensä on tietysti aina sallittua pahoittaa, ja kukin saa toivoa suosikkihahmostaan ihan minkälaisia versioita tahansa. Kulttuurisodassa mennään kuitenkin jo ensi askeleilla ylilyönteihin, sillä huuto, solvaaminen, häiriköinti, moralismi ja leimaaminen hyökyvät yli äyräidensä ja lyövät vasten kaikkia, joidenka mielipiteet eivät satu osumaan kohdalleen juuri sen hetkisen Oikean Mielipiteen kanssa. 

Keskusteluun pitää mahtua kaikenlaiset mielipiteet ja toiveet tohtorin sukupuolesta ja hämähäkkinaisen seittiä tihkuvasta seksikkyydestä. Viihteessä toive siitä, että tohtori on nainen tai että hämis on seksisymboli, ovat samanarvoisia. Kenelläkään ei ole mitään erioikeutta vaatia asiassa mitään, eikä mikään mielipide oikeuta solvaamista tai häirintää.

Poskihoito ja loskat naamakirjalle

Epämääräinen joukko muusikoita ja kyseenalaisia julkkiksia on ollut viime viikolla seksikohun tyngän keskellä. Eniten julkisuutta ovat saaneet Cheekin kirjoittamiksi väitetyt retostelut hänen omista seksikokemuksistaan Sisäpiiri-nimisessä Facebook-ryhmässä. Seiskan käynnistämän hässäkän mukaan ryhmässä on ollut noin viitisenkymmentä jullia.

Menemättä sen enempää ryhmän infantiiliin nimeen, tai sen yleiseen urpoilun tasoon, Cheekin kirjoittamiksi väitetyt seksiretostelut herättävät useita kiinnostavia kysymyksiä yksityisen ja julkisen viestinnän eroista, seksipuheesta, kumppanien kunnioittamisesta ja asenteista. Cheekin lisäksi seksijutuillaan ovat pullistelleet ryhmässä muutkin, ja pikkulinnut kertovat, että seksikumppaneita on arvosteltu, kommentoitu ja vertailtu suoraan ja nimellä mainiten.

On hyvä selvittää heti kärkeen kaksi asiaa: 

1. Seksijuttujen jakaminen on mahtavaa ja makeaa. Hyvä seksi on hieno juttu, eikä sitä tarvitse pitää vakan alla. Myös huonoista seksikokemuksista kannattaa puhua. Seksipuheesta ei ole sellaisenaan syytä moralisoida ketään. Sitä tekevät melkein kaikki sukupuolesta riippumatta, ja myös rasvaiselle huulenheitolle on paikkansa. Olennaista on kuitenkin konteksti, konteksti, konteksti ja KONTEKSTI.
2. Omien kumppanien kunnioittaminen on yksi tärkeimmistä seksitaidoista. Se pätee niin iskutilanteissa, seksipuuhissa kuin jälkipuinneissakin. Kuten Nina Honkanen kirjoittaa, seksitaidot ovat jääneet heikoiksi, jos asenteet toisten ihmisten kunnioittamisen suhteen ovat päiväkotitasoa. Välinpitämättömät asenteet seksikumppaneita ja heidän yksityisyyttään kohtaan eivät ole pelkästään mulkkuutta, vaan myös väärin. Toisen ihmisen seksijuttuja rempsästi jakelemalla voi tehdä oikeasti vahinkoa.

Takaisin Cheekiin ja julleihin. Puolustautuessaan ei-niin-mairittelevalta julkisuudelta ryhmän jäsenet toistivat useasti, että ryhmä on suljettu, eikä viestittelyä ollut tarkoitettu muuta kuin kavereiden väliseksi. Tämä väite on kiinnostava yksityisen ja julkisen viestinnän rajapinnan kannalta. On selvää, että yksityisviestit kahden kesken tai parin kaverin ryhmässä ovat yksityisiä. Myös kirjesalaisuus suojaa tällaisia viestejä.

Mainittu FB-ryhmä oli kuitenkin noin viidenkymmenen hengen kokoinen. Harva meistä menee kahville tai edes baariin hengaamaan muina miehinä 50 frendin kanssa. Tai ehkä Cheek ja kaverit menee; mistä sitä tietää, mitä sisäpiiriläiset tekevät, he kun ovat sisällä... piireissä... On kuitenkin selvää, että 50 hengen keskustelufoorumi ei ole missään olennaisessa mielessä yksityistä viestintää.

Suljetut pienehköt ryhmät ovat kuitenkin kiinnostava rajatapaus, sillä kukaan ei voi suoralta kädeltä sanoa, onko yksityisen viestittelyn raja 5 vai 20 henkilöä. Joskus vaikkapa luottamuksellisessa vertaistukiryhmässä voi olla parikymmentä henkeä. Jos ryhmä on suljettu ja perustuu ainakin periaatteessa luottamukseen, voi syntyä illuusio siitä, että siellä julkisuuden henkilökin voi vähän tuuletella ja antaa näppäimistön laulaa.

Juttujen vuotaminen ja irroittaminen kontekstistaan on nykyisin vietävän helppoa. Se myös johtaa sikäli eriarvoiseen asemaan, että joitakuita satunnaisen läpänheiton vuotaminen lehtiin vahingoittaa ihan eri tasoisesti kuin toisia. Internet-viestinnässä ongelma syvenee siksi, että monet yksityisetkin keskustelut voivat vuotaa ja levitä kuvakaappauksin. Yksittäinen ronski murjaisu ei merkitse paljon mitään parin kaverin viestittelyketjussa, jossa kaikki ymmärtävät huumorin tason, mutta se näyttää tosi pahalta iltapäivälehden lööpissä murjaisijan kuvalla ja sopivalla paheksunnalla saateltuna.

Yksityisen ja julkisen rajapinta tulee kulmikkaasti vastaan myös kumppanin yksityisyyden kunnioittamisen kohdalla. Jokaisella on tietysti oikeus puhua läheisilleen omista seksikokemuksistaan. Saapa niitä jakaa myös julkisemminkin, jos on sopivan hienotunteinen. Toisaalta taas jokaisella on myös oikeus yksityisyyteen ja omaa seksuaalisuutta koskevan tiedon hallintaan. Seksikokemuksista puhuminen edellyttää siis näiden kahden ulottuvuuden - sananvapauden ja yksityisyyden - välillä tasapainottelua.

Seksikokemuksien jakamisessa on aina otettava huomioon konteksti. Nina Honkanen kiteyttää tämän hyvin:

”On eri asia jutella kokemuksistaan sen kokoisessa porukassa, joka mahtuu saunan lauteille. Jos taas kertoo seksikokemuksiaan kirjallisesti 50 ihmiselle, on puutetta käytöstavoista, seksuaalikasvatuksesta, tilannetajusta ja suhteellisuudentajusta.”

Kontekstiin vaikuttaa myös se, millaisesta seksistä on kyse. On eri asia paljastaa kumppanin sukkahousufetissin yksityiskohdet kaikille tutuille kuin puhua vain perushöyläämisestä yleisellä tasolla. Lisäksi jokaisella on omia toiveita ja odotuksia siitä, millaista yksityisyyden tasoa seksikokemusten kertomisessa noudatetaan.

Hyvä seksikumppani kunnioittaa aina toisten toiveita siitä, miten kokemuksia saa jakaa eteenpäin. Jos ei tiedä, mitä kumppani ajattelee juttujen kertomisesta, pitää kysyä ja sopia.

Mahtavat seksiseikkailut on hieno asia, eikä niitä - tai niistä puhumista - pidä turhalla moralisoimisella nitistää. Seksistä voi kuitenkin puhua avoimesti siten, että kunnioittaa kumppaniensa yksityisyyttä. Kyse on siitä, millainen asenne seksiä ja kumppaneita kohtaan vallitsee keskustelukulttuurissa. Valitettavasti räppäritouhu ja jamppojen keskinäiset urpoilut näyttävät tässä keskenkasvuisuutensa. Sekä  Hesari että Rumba kirjoittivat taannoin aiheesta. Räppärien puolustelu ja selittely seksiurpoilun ympärillä saa melko kornin sävyn, kun sitä peilaa puhelaulun lyriikoissa ja ympärillä vallitsevaan seksistiseen kulttuuriin.

Seksiretostelun paheksuttavuudella on myös sukupuolittuneet ulottuvuutensa. Seksismi ja moralismi kohdistuvat tavallisesti naisiin slut-shamingin muodossa, mutta seksismillä on myös toinen puoli. Enbuske toteaa kolumnissaan, että verkossa naisilla tuntuu olevan erivapaus karuun miesten seksuaalisuutta, seksikkyyttä tai ulkonäköä koskevaan arvosteluun, eli juuri siihen, josta Cheekiä koviten syytettiin.

Tässä on jälleen yksi tasapainottelulauta aiemmin käsiteltyjen rinnalle. Pitäisi samanaikaisesti pitää yllä vapautta huulenheittoon, mutta huolehtia myös sopivassa suhteessa seksismin ja muun vahingollisen skeidan kitkemisestä. Pahimmassa tapauksessa seksipuheen suitsiminen vie kohti tympeää moraalinvartiomista, johon kovin moni tuskin haluaa palata. Mutta, jos pahinta törkypuhetta ei saa arvostella ja kitkeä, niin öyhöttäjät perivät koko valtakunnan ja prinsessa kähmitään kuoliaaksi.

Julkinen kohunlietsonta on kuitenkin tylppä instrumentti eettiseen tai yhteiskunnalliseen keskusteluun. Seiska sai varmasti haluamansa lukijat kyseenalaisella mustamaalaamisellaan ja skandaalinkehittelyllään. Kääntöpuolena on se, että hankalat ja vivahteikkaat kysymykset yksityisen ja julkisen rajapinnoista saavat nuijakäsittelyn. Tällaisten kohujen tarkastelu kriittisin silmin johtaa lähinnä lopputulokseen, jossa kasvatusta eivät kaipaa pelkästään puhelauluartistit, vaan koko saatanan kansakunta kieroista journalisteista törynhimoiseen yleisöön.