Sovinto Suomen seksologisen seuran kanssa

Seksologikollegat ja blogiani lukeneet ovat todennäköisesti törmänneet vääntöön, jota olen parin työtoverini kanssa käynyt Suomen seksologisen seuran kanssa jo vuodesta 2020 saakka. Jos asia ei ole ennestään tuttu, niin tägillä seksologia löytyy pari kirjoitustani aiheesta.

Riitojen vuoksi minut ja pari toveriani erotettiin Suomen seksologisesta seurasta lokakuuss 2021. Haastoimme erottamispäätöksen moitekanteella käräjäoikeudessa, ja asia käsiteltiin toukokuussa 2023. Vierailu rosiksessa johti tuomarin kauniista kehoituksesta vielä viimeiseen neuvottelukierrokseen, jolla asia saatiin lopulta sovittua.

Hyvä, että riitely Suomen seksologisen seuran kanssa on vihdoin kokonaan ohitse! Nyt on sopiva aika kääntää uusi lehti ja keskittyä Suomen seksologiliiton toiminnan kehittämiseen ja syyskuussa tulevaan Oodi seksuaalisuudelle 2023 -konferenssiin! 

***

Korjaus 30.6.2023: Tekstistä on poistettu sovintosopimukseen liittyvät yksityiskohdat.

Pääministerin juhlinnasta tekopöyristyminen on ankeaa ja halpaa moralismia

Pääministeri Sanna Marinin ympärillä vellova somekohu on typerä uutisankka, jolla ei ole mitään merkittävää sisältöä. Kohua ylläpitävät poliittiset vastustajat, tekopöyristyjät ja halvat moralistit pelkästään kyynisistä syistä. Jos joku on oikeasti huolestunut Marinin juhlimisesta, niin on aika päivittää omat asenteet tälle vuosituhannelle.

Kerrataanpa muutamia perusasioita elämästä 2020-luvulla:

• Ihmiset juhlivat välillä tasapainottaakseen työn ja muun elämän aiheuttamaa rasitusta
• Ihmisistä hauskanpito on… hauskaa
• Naiset ovat ihmisiä
• Pääministeri on ihminen
• Poliitikkojen ei tarvitse olla tympeitä olmeja
• Ihmisillä on sukupuoli ja seksuaalisuus, jotka saattavat joskus ilmetä jotenkin, esimerkiksi juhliessa
• Monilla ihmisillä on tissi
• Tisseissä ei ole mitään väärää
• Lähes jokaisella on kamerallinen kännykkä
• Kuvia ja videoita otetaan hauskoista tilanteista
• Kuvia ja videoita julkaistaan, ja joskus niitä päätyy nähtäväksi muillekin kuin on alunperin tarkoitettu

Nämä kaikki ovat täysin normaaleja asetelmia nykyajan elämästä. Kenellekään ei enää pitäisi tulla minkäänlaisena yllätyksenä, että ihmiset juhlivat ja juhlista voi joskus levitä kuvia tai videoita. Asian vääntäminen kohuksi on intellektuaalisesti tylsämielistä ja moraalisesti heikkotasoista. Sekä oppositiopoliitikot ja media ovat alittaneet itsensä molemmissa kategorioissa. Seuraavaksi kohu sitä, että ministeri on käynyt vessassa?

Voi toki olla niin, että jokunen elämästä vieraantunut konservatiivipoliitikko edelleen ajattelee 80-luvun kulttuuriympäristöä, jossa miespoliitikot vetävät perskännejä saunailloissa ja pönöttävät istunnoissa nenät punaisina, mutta valitettavasti se aikakausi on jo suurelta osin mennyttä. Siitä on jo 40 vuotta.

Poliitikkoja yhä koskeva julkisuuskuvaideaali on todella vanhentunut ja konservatiivinen. Se ei ole ollut totta enää vuosikymmeniin, jos oikeastaan koskaan. Se, että julkinen keskustelu poliitikkona olemisesta perustuu valheelliselle ja sokealle käsitykselle ihmisyydestä ja elämästä on vain kehnoa ja kritiikitöntä ajattelua, josta median olisi hyvä pyrkiä eroon, jos haluaa pitää yllä minkäänlaista journalistista tasoa. Ylipäätään tosiasioiden kohtaaminen ja niiden ymmärtäminen on ihan hyvä peruslähtökohta ajatelulle. 

Elämän perusasiat eivät ole mikään kohun aihe, mutta kyyniset kohun rakentajat voivat kyllä käyttää niitä tarkoin räätälöidyin tavoin. Mielikuvilla, misinformaatiolla ja vilpillisellä tunneviestinnällä voidaan saada hämminki aikaiseksi myös asiasta, jolla ei ole mitään tosiasiallista merkitystä.

Nykyisin poliitikko saa olla enemmän oma itsensä kuin koskaan aikaisemmin, ja näin pitääkin olla. Tämä suunta on puhtaasti myönteinen, ja sen pitää mennä eteenpäin vastakin. Kun elämän kirjo ja sukupuolen ja seksuaalisuuden läsnäolo eivät ole enää kohuaiheita, on politiikassa enemmän tilaa erilaisille ihmisille kuten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille. Ihmisille, joiden ei tarvitse peittää suurinta osaa itsestään soveltuakseen vanhentuneisiin käsityksiin siitä, mitä poliitikkous on. 

Videoilla näkyvän juhlimisen ja seksuaalisen vireen moralisoiminen on tunkkaista ja kyynistä ihmisvihamielistä roskaa, jolle ei pidä olla enää yhtään tilaa nykyään. Moralisoimisella ja sisällöttömän somekohun keittelyllä annetaan valtava signaali kaikille ihmisille, myös lapsille ja nuorille, että omassa kehossa, seksuaalisuudessa ja tavallisessa, vastuullisessa hauskanpidossa olisi jotakin väärää. Millaista harmaata ja ankeaa maailmaa tämä porukka onkaan rakentamassa pystyyn kuolleilla asenteillaan. Muistakaa, että aina voi lähteä Afganistaniin tai Saudi-Arabiaan, jos nuori nainen politiikassa aiheuttaa liikaa ahdistusta.

Pankit syrjivät seksityöntekijöitä

Käytän OP:n Kevytyritys -palvelua ammatissani seksologina ja kouluttajana. Aloituksestani huolimatta tämä ei ole mainos!

OP:n Kevytyritys -palvelu ilmoitti juuri rajaavansa seksipalveluiden myyjät ulos palveluistaan. Tämä on selkärangaton ja eettisesti kyseenalainen ratkaisu. Valitettavasti monet muutkin pankit, maksuvälittäjät ja laskutuspalvelut ovat tehneet samoin, mikä ajaa seksialan ammattilaiset tosi ahtaalle. Laitoin OP:lle tulikivenkatkuista palautetta asiassa.

Syyksi seksityöntekijöiden syrjinnälle pankit ja muut olmit yleensä ilmoittavat, että he eivät saa/voi/halua tukea toimintaa, jossa esiintyy mahdollisesti harmaata taloutta ja riistoa tjsp. Ongelmana tässä kannassa on kuitenkin se, että juuri tällaiset linjaukset luovat ja ylläpitävät harmaata taloutta ja muita ongelmia! 

Toiminnallaan pankit ym. ovat osa ongelmaa, eivät sen ratkaisua, vaikka he kuinka yrittävät viestinnällään esiintyä moraalisina ja kirkasotsaisina toimijoina. Juuri seksialan epämääräinen asema yhteiskunnassa ja syrjintä tekee siitä raskasta ja hankalaa seksityöntekijöille. Ja kun legitiimejä palveluita, kuten pankkipalveluita, ei ole saatavilla, joutuvat seksityöntekijät turvautumaan niihin keinoihin, jotka ovat saatavilla. 

Seksityö ja muu seksipalveluiden myyminen on täysin laillista Suomessa. On syrjivää ja älytöntä, että pankit ym. eivät mahdollista laillisen liiketoiminnan tekemistä tavanomaisten palveluiden ja työkalujen avulla. Syrjivät käytännöt altistavat seksityöntekijät ongelmille ja riskeille sekä synnyttävät harmaata taloutta, kun liiketoimintaa ei ole mahdollista tehdä täysipainoisesti legitiiminä yrittäjänä vaikka haluaisi.

Pankeille kyllä kelpaa ison luokan talousrikollisten ja hämäräveijojen raha. Useat suomalaiset pankit tanssahtelevat ihan mielellään veroparasiittien, roistovaltioiden (kuten Luxembourg) ja oligarkkien kanssa, mutta moralistista keekoilua harjoitetaan tällaisessa asiassa, jossa voidaan kyykyttää naisia ja pienyrittäjiä. Kuinka meni niinku omasta mielestä?

Alla vielä palautteeni OP:lle julkisesti:

Haluan antaa palautetta OP:n ratkaisusta sulkea seksialan yrittäjät palvelun ulkopuolelle. Seksipalveluiden myyminen on Suomessa täysin laillista, mutta pankit ja muut palveluiden tuottajat tekevät siitä tarpeettoman hankalaa, koska ne eivät ota seksialan yrittäjiä asiakkaikseen.

Syyksi tähän yleensä selitetään mahdolliset harmaaseen talouteen liittyvät ongelmat, MUTTA juuri pankkien päätökset jättää seksipalveluita myyvät yrittäjät palveluiden ulkopuolelle TUOTTAA HARMAATA TALOUTTA, koska legitiimejä pankki- tai laskutuspalveluita ei ole saatavilla.

Tämä on seksialalla suuri ongelma, ja olen surullinen siitä, että myös OP asettuu selkärangattomien ja moraalittomien vetelysten joukkoon sulkemalla yhden laillisen ammatin kokonaan palveluidensa ulkopuolelle.

Toimikaa oikein ja korjatkaa tilanne! Seksipalveluiden myyjien ongelmat ovat lähtöisin juuri tällaisesta syrjivästä toiminnasta!

Terveisin,
Tommi Paalanen

Pride on mielenosoitus JA juhlat!

Edelleen pride-tapahtumien ympärillä tulee vastaan nihkeitä huomautuksia siitä, että "Stonewall oli mielenosoitus" eikä mikään riemujuhla. Olen ollut aina hieman ymmälläni nihkeyden vuoksi, koska minusta mielenosoittaminen ja juhliminen eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita. 

On toki totta, että poliiseja vastaan rähinöiminen, ikkunoiden rikkominen, kyynelkaasu ja sen sellainen sopii vähän huonosti glitterisen puistopiknikin ja pinkin täytekakun kanssa. Missään virallisessa queer-oppassa ei kuitenkaan lue, että näiden pitäisi aina tapahtua samaan aikaan samassa paikassa. Esim. Helsingissä prideä vietetään aktiivisesti koko viikko, jonne kyllä mahtuu kaikenlaista aktivismia. 

Pride-viikon ohjelma on yleensä aika poliittinen. Vaikka itseä ei valeltaisikaan verellä Eduskuntatalon portailla tai suuryritysten pääkonttorien lukkoja liimattaisi kiinni, ei se tarkoita sitä, etteikö mielenosoittamisen perinne eläisi yhä. Moninaisuus on arvo myös niissä tavoissa, millä politiikkaa tehdään. Pride-viikkoon mahtuu niin aktioita, keskustelutilaisuuksia, mediatempauksia kuin yksisarviskakkuakin.

Minulle myös juhliminen on mielenosoittamista. Kun 100000 ihmistä valtaa kaupungin juhliakseen moninaisuutta, se on minusta itsessään mielenosoittamisen aatelia. Se on väkevä muistutus siitä, että priden ja moninaisuuden takana on valtavasti ihmisiä yhteiskunnan eri puolilta. 

Myös yritysten läsnäolo on minusta hyvä asia, vaikka monia kepeä kaupallistuminen ärsyttääkin. Yritykset ovat kuitenkin hyvin suuri osa yhteiskunnan arkipäivästä toimintaa, ja kevytkin osallistuminen pride-rientohin tuo toimijoita lähemmäs moninaisuutta kunniottavaa arvomaailmaa. 

Jotkut firmat ovat varmasti mukana pelkästään markkinointimielessä ilman vakavasti otettavaa agendaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi, mutta kun varvas on glitter-altaaseen kastettu, on otettu ensiaskel kohti parempaa. Ja sateenkaaria heiluttelevia firmoja on taas vähän helpompi vastuuttaa siitä, että sateenkaari ei saa jäädä pelkäksi verhoiluksi, vaan se pitää ansaita myös yhdenvertaisuutta edistävillä teoilla.

En myöskään väheksy suoraa toimintaa ja kansalaistottelemattomuutta sellaisissa kohdissa, kun se on tarpeen. Joskus pitää blokata liikenne Manskulla, häiritä vastuuttomia toimijoita tai kakuttaa urpoja toimitusjohtajia. Kunnollisuusjeesusteluun pitää välillä puhkoa reikiä, jotta yhteiskunnallinen keskustelu pysyy elossa. Kudos kaikille niille, jotka laittavat itsensä likoon suorassa toiminnassa. 

Tympeä köydenveto priden merkityksestä on joka tapauksessa aika turhaa hommaa. Aktivismi on usein raskasta ja kuluttavaa puuhaa, ja sateenkaari-ihmiset kohtaavat yhä paljon syrjintää ja perseilyä arjessa. Siksi minusta pride saa olla juuri se juhla, jossa vallataan kaupunkitila yhdeksi päiväksi ja saadaan loistaa juuri sellaisina kuin halutaan. 

Lauantaina on paraati ja bileet, sunnuntaina taas lukkoja liimaamaan!

Onko strippaus seksityötä? Erotiikka-alan nimikkeitä ja lainsäädäntöä pitäisi selkiyttää

Instagramissa on ollut tiukkaa keskustelua siitä, onko strippaus seksityötä vai ei, ja missä rajat menevät. Hankalaksi asian tekee se, että mitään täysin vakiintuneita nimikkeitä ja rajapintoja ei ole olemassa. Riitelyssä asiasta on minusta vain häviäjiä, koska koko ala on edelleen stigmatisoitu, marginalisoitu ja vanhentuneen, epäreilun lainsäädännön kuristuksessa.

Keskustelun ytimessä on ollut kysymys, onko strippari seksityöntekijä vai ei. Kysymystä voi lähestyä parista eri näkökulmasta. Helpoin ratkaisu on rakentaa vastaus sen pohjalle, että kyse on ensisijaisesti toiminnan nimestä, ei varsinaisesta ammattinimikkeestä. 

Silloin strippari on henkilö, joka strippaa, ja seksityöntekijä on henkilö, joka myy seksipalveluita. Sama henkilö voi tietysti tehdä joko jompaa kumpaa tai molempia, jolloin henkilö on sekä strippari että seksityöntekijä. Viime kädessä valinta nimikkeen käytöstä on kullakin henkilöllä itsellään, eikä siihen kannata hirveästi ulkopuolelta puuttua, vaikka sattuisikin olemaan asiasta toista mieltä.

Toinen tapa lähestyä kysymystä on ylä- ja alakäsitteiden kautta. Jotkut näkevät seksityön yläkäsitteenä, jolloin se tarkoittaa koko erotiikka-alaa, tai sitten se voidaan nähdä nimenomaan seksipalveluiden myymisenä tai ns. full-service -seksityönä. Rajanveto-ongelma jatkuu seksipalveluiden kanssa, sillä jotkut pitävät strippaamista seksipalveluna, toiset taas eivät. Ihmiset kun määrittelevät sanan “seksi” monin eri tavoin.

Arkikielessä seksillä viitataan tavallisesti toimintaryppääseen, johon kuuluu paneminen, suuseksi ja kaikenlaiset käsi- ja sormileikit. Tätä ajatellen olisi parempi, jos “seksityö” varattaisiin terminä lähinnä sellaisiin hommiin, jossa tehdään tällaisia asioita. Tulisi ehkä vähemmän sekaannuksia. 

Yläkäsitteenä erotiikka-ala tai vastaava yleiskäsite olisi paljon parempi. Sen alle voi sijoittaa helposti kaikenlaista seksuaalisuutta tai eroottisuutta sisältävää liiketoimintaa ja työtä, joka tähtää asiakkaan viihtymiseen, kiihottumiseen ja/tai nautintoon. Esimerkiksi strippaaminen, burleksi, seksityö, domina-palvelut, sokerideittailu ja pornon tekeminen sisältyvät kaikki erotiikka-alaan.

Termeistä kiistelyssä on suurelta osin kyse lainsäädäntöön liittyvistä ongelmista, jotka asettavat erotiikka-alan ammattilaisia hyvin eriarvoiseen aseman sen perusteella, millaista työtä he tekevät. Esimerkiksi stripparin työtä voi hankaloittaa monella tavalla se, jos häntä ajatellaan seksin myyjänä, koska seksin myyntiin kohdistuu kohtuuttomia rajoituksia. 

Epäonnistunut ja vanhentunut lainsäädäntö (erityisesti parituslaki ja markkinointirajoitukset) estää seksityöntekijöitä puhumasta avoimesti palveluistaan ja hinnoistaan, jolloin asiakkaille voi jäädä hyvin epäselväksi mitä kultakin palveluntarjoajalta voi pyytää tai odottaa. Lakien kehnon muotoilun vuoksi seksipalveluiden markkinointi pitää tehdä salaa kiertoilmaisuilla tai yksityisviesteillä, mikä estää rajausten tekemisen selkesti ja läpinäkyvästi.

Eri maissa strippiklubien, bordellien ja muiden erotiikka-alan paikkojen käytännöt vaihtelevat suuresti. Myös Suomessakin toimintatavat vaihtelevat kaupungista ja klubista toiseen, ja ennen vanhaan on ollut yleistä tietoa, että juuri strippiklubeilta voi mennä etsimään maksullista seksiä. Lisäksi on myös henkilöitä, jotka tekevät sekä strippausta että seksityötä.

Koska lainsäädäntö tekee erotiikka-alan palveluista salamyhkäisiä, asiakkailta ei juurikaan voi odottaa kirkasta ja selkeää käsitystä siitä, mitä palveluita keneltäkin voi kysellä tai saada. Esimerkiksi domina-palveluissa saatetaan penetroida asiakkaan pyllyä seksivälineillä, mutta samalla ilmoitetaan, että palveluissa ei myydä seksiä. Toisaalta taas käsihoito lasketaan miltei aina seksiksi. Rajanvedossa ei ole aina kovin selkeää logiikkaa tällä hetkellä. 

Sekaannuksia lisää erotiikka-alan sisäiset väännöt ja nokkimisjärjestykset, joihin viitataan huorarkia-termillä. Sisäinen paremmuusjärjestys rakentuu sen varaan, miten stigmatisoitua mikäkin toiminta on. Sekaannuksien estämiselle on ihan perusteltuja syitä, kuten esimerkiksi strippiklubien toimintaedellytysten suojeleminen kieltämällä seksin myynti klubeilla (paskan lainsäädännön takia, olenko jo riittävästi muistuttanut tästä!), mutta keskustelua seuratessa on valitettavasti vaikea välttää fiilistä, että kiistelyssä on mukana myös “me ollaan parempia kuin noi” -asenteita.

Minusta ratkaisut sekaannuksiin syntyvät tarjoamalla parempaa informaatiota ja käymällä julkista keskustelua asioista. Ensisijainen vastuu on klubeilla ja palveluntarjoajilla, joiden kannattaa panostaa siihen, että asiakkaat ja laajempikin yleisö tietävät, mistä toiminnasta on kyse, ja mitä pelisäännöt ovat. Mitä selkeämpää ja läpinäkyvämpää toiminta on, sitä helpompaa klubeilla viihtyminen ja erotiikka-alan palveluiden ostaminen on. 

Kehnot lait pitäisi tietysti myös muuttaa mitä pikimmiten, mutta se ei näytä olevan kovin suuren kiinnostuksen kohteena, koska niin moni poliitikko pelkää leimautuvansa seksihulluksi tai jotakin, jos erotiikka-alaa koskevaa lainsäädäntöä yhtään järkevöitettäisiin. Valitettavasti seksistigma on yhä niin voimakas, että olemme Suomessa edelleen jumissa tilanteessa, jossa merkittävä osa erotiikka-alan ongelmista johtuu pelkästään lainsäädännöstä, ei alasta itsestään.