1.7.2022

Pride on mielenosoitus JA juhlat!

Edelleen pride-tapahtumien ympärillä tulee vastaan nihkeitä huomautuksia siitä, että "Stonewall oli mielenosoitus" eikä mikään riemujuhla. Olen ollut aina hieman ymmälläni nihkeyden vuoksi, koska minusta mielenosoittaminen ja juhliminen eivät ole mitenkään toisiaan poissulkevia asioita. 

On toki totta, että poliiseja vastaan rähinöiminen, ikkunoiden rikkominen, kyynelkaasu ja sen sellainen sopii vähän huonosti glitterisen puistopiknikin ja pinkin täytekakun kanssa. Missään virallisessa queer-oppassa ei kuitenkaan lue, että näiden pitäisi aina tapahtua samaan aikaan samassa paikassa. Esim. Helsingissä prideä vietetään aktiivisesti koko viikko, jonne kyllä mahtuu kaikenlaista aktivismia. 

Pride-viikon ohjelma on yleensä aika poliittinen. Vaikka itseä ei valeltaisikaan verellä Eduskuntatalon portailla tai suuryritysten pääkonttorien lukkoja liimattaisi kiinni, ei se tarkoita sitä, etteikö mielenosoittamisen perinne eläisi yhä. Moninaisuus on arvo myös niissä tavoissa, millä politiikkaa tehdään. Pride-viikkoon mahtuu niin aktioita, keskustelutilaisuuksia, mediatempauksia kuin yksisarviskakkuakin.

Minulle myös juhliminen on mielenosoittamista. Kun 100000 ihmistä valtaa kaupungin juhliakseen moninaisuutta, se on minusta itsessään mielenosoittamisen aatelia. Se on väkevä muistutus siitä, että priden ja moninaisuuden takana on valtavasti ihmisiä yhteiskunnan eri puolilta. 

Myös yritysten läsnäolo on minusta hyvä asia, vaikka monia kepeä kaupallistuminen ärsyttääkin. Yritykset ovat kuitenkin hyvin suuri osa yhteiskunnan arkipäivästä toimintaa, ja kevytkin osallistuminen pride-rientohin tuo toimijoita lähemmäs moninaisuutta kunniottavaa arvomaailmaa. 

Jotkut firmat ovat varmasti mukana pelkästään markkinointimielessä ilman vakavasti otettavaa agendaa yhdenvertaisuuden edistämiseksi, mutta kun varvas on glitter-altaaseen kastettu, on otettu ensiaskel kohti parempaa. Ja sateenkaaria heiluttelevia firmoja on taas vähän helpompi vastuuttaa siitä, että sateenkaari ei saa jäädä pelkäksi verhoiluksi, vaan se pitää ansaita myös yhdenvertaisuutta edistävillä teoilla.

En myöskään väheksy suoraa toimintaa ja kansalaistottelemattomuutta sellaisissa kohdissa, kun se on tarpeen. Joskus pitää blokata liikenne Manskulla, häiritä vastuuttomia toimijoita tai kakuttaa urpoja toimitusjohtajia. Kunnollisuusjeesusteluun pitää välillä puhkoa reikiä, jotta yhteiskunnallinen keskustelu pysyy elossa. Kudos kaikille niille, jotka laittavat itsensä likoon suorassa toiminnassa. 

Tympeä köydenveto priden merkityksestä on joka tapauksessa aika turhaa hommaa. Aktivismi on usein raskasta ja kuluttavaa puuhaa, ja sateenkaari-ihmiset kohtaavat yhä paljon syrjintää ja perseilyä arjessa. Siksi minusta pride saa olla juuri se juhla, jossa vallataan kaupunkitila yhdeksi päiväksi ja saadaan loistaa juuri sellaisina kuin halutaan. 

Lauantaina on paraati ja bileet, sunnuntaina taas lukkoja liimaamaan!

11.12.2021

Onko strippaus seksityötä? Erotiikka-alan nimikkeitä ja lainsäädäntöä pitäisi selkiyttää

Instagramissa on ollut tiukkaa keskustelua siitä, onko strippaus seksityötä vai ei, ja missä rajat menevät. Hankalaksi asian tekee se, että mitään täysin vakiintuneita nimikkeitä ja rajapintoja ei ole olemassa. Riitelyssä asiasta on minusta vain häviäjiä, koska koko ala on edelleen stigmatisoitu, marginalisoitu ja vanhentuneen, epäreilun lainsäädännön kuristuksessa.

Keskustelun ytimessä on ollut kysymys, onko strippari seksityöntekijä vai ei. Kysymystä voi lähestyä parista eri näkökulmasta. Helpoin ratkaisu on rakentaa vastaus sen pohjalle, että kyse on ensisijaisesti toiminnan nimestä, ei varsinaisesta ammattinimikkeestä. 

Silloin strippari on henkilö, joka strippaa, ja seksityöntekijä on henkilö, joka myy seksipalveluita. Sama henkilö voi tietysti tehdä joko jompaa kumpaa tai molempia, jolloin henkilö on sekä strippari että seksityöntekijä. Viime kädessä valinta nimikkeen käytöstä on kullakin henkilöllä itsellään, eikä siihen kannata hirveästi ulkopuolelta puuttua, vaikka sattuisikin olemaan asiasta toista mieltä.

Toinen tapa lähestyä kysymystä on ylä- ja alakäsitteiden kautta. Jotkut näkevät seksityön yläkäsitteenä, jolloin se tarkoittaa koko erotiikka-alaa, tai sitten se voidaan nähdä nimenomaan seksipalveluiden myymisenä tai ns. full-service -seksityönä. Rajanveto-ongelma jatkuu seksipalveluiden kanssa, sillä jotkut pitävät strippaamista seksipalveluna, toiset taas eivät. Ihmiset kun määrittelevät sanan “seksi” monin eri tavoin.

Arkikielessä seksillä viitataan tavallisesti toimintaryppääseen, johon kuuluu paneminen, suuseksi ja kaikenlaiset käsi- ja sormileikit. Tätä ajatellen olisi parempi, jos “seksityö” varattaisiin terminä lähinnä sellaisiin hommiin, jossa tehdään tällaisia asioita. Tulisi ehkä vähemmän sekaannuksia. 

Yläkäsitteenä erotiikka-ala tai vastaava yleiskäsite olisi paljon parempi. Sen alle voi sijoittaa helposti kaikenlaista seksuaalisuutta tai eroottisuutta sisältävää liiketoimintaa ja työtä, joka tähtää asiakkaan viihtymiseen, kiihottumiseen ja/tai nautintoon. Esimerkiksi strippaaminen, burleksi, seksityö, domina-palvelut, sokerideittailu ja pornon tekeminen sisältyvät kaikki erotiikka-alaan.

Termeistä kiistelyssä on suurelta osin kyse lainsäädäntöön liittyvistä ongelmista, jotka asettavat erotiikka-alan ammattilaisia hyvin eriarvoiseen aseman sen perusteella, millaista työtä he tekevät. Esimerkiksi stripparin työtä voi hankaloittaa monella tavalla se, jos häntä ajatellaan seksin myyjänä, koska seksin myyntiin kohdistuu kohtuuttomia rajoituksia. 

Epäonnistunut ja vanhentunut lainsäädäntö (erityisesti parituslaki ja markkinointirajoitukset) estää seksityöntekijöitä puhumasta avoimesti palveluistaan ja hinnoistaan, jolloin asiakkaille voi jäädä hyvin epäselväksi mitä kultakin palveluntarjoajalta voi pyytää tai odottaa. Lakien kehnon muotoilun vuoksi seksipalveluiden markkinointi pitää tehdä salaa kiertoilmaisuilla tai yksityisviesteillä, mikä estää rajausten tekemisen selkesti ja läpinäkyvästi.

Eri maissa strippiklubien, bordellien ja muiden erotiikka-alan paikkojen käytännöt vaihtelevat suuresti. Myös Suomessakin toimintatavat vaihtelevat kaupungista ja klubista toiseen, ja ennen vanhaan on ollut yleistä tietoa, että juuri strippiklubeilta voi mennä etsimään maksullista seksiä. Lisäksi on myös henkilöitä, jotka tekevät sekä strippausta että seksityötä.

Koska lainsäädäntö tekee erotiikka-alan palveluista salamyhkäisiä, asiakkailta ei juurikaan voi odottaa kirkasta ja selkeää käsitystä siitä, mitä palveluita keneltäkin voi kysellä tai saada. Esimerkiksi domina-palveluissa saatetaan penetroida asiakkaan pyllyä seksivälineillä, mutta samalla ilmoitetaan, että palveluissa ei myydä seksiä. Toisaalta taas käsihoito lasketaan miltei aina seksiksi. Rajanvedossa ei ole aina kovin selkeää logiikkaa tällä hetkellä. 

Sekaannuksia lisää erotiikka-alan sisäiset väännöt ja nokkimisjärjestykset, joihin viitataan huorarkia-termillä. Sisäinen paremmuusjärjestys rakentuu sen varaan, miten stigmatisoitua mikäkin toiminta on. Sekaannuksien estämiselle on ihan perusteltuja syitä, kuten esimerkiksi strippiklubien toimintaedellytysten suojeleminen kieltämällä seksin myynti klubeilla (paskan lainsäädännön takia, olenko jo riittävästi muistuttanut tästä!), mutta keskustelua seuratessa on valitettavasti vaikea välttää fiilistä, että kiistelyssä on mukana myös “me ollaan parempia kuin noi” -asenteita.

Minusta ratkaisut sekaannuksiin syntyvät tarjoamalla parempaa informaatiota ja käymällä julkista keskustelua asioista. Ensisijainen vastuu on klubeilla ja palveluntarjoajilla, joiden kannattaa panostaa siihen, että asiakkaat ja laajempikin yleisö tietävät, mistä toiminnasta on kyse, ja mitä pelisäännöt ovat. Mitä selkeämpää ja läpinäkyvämpää toiminta on, sitä helpompaa klubeilla viihtyminen ja erotiikka-alan palveluiden ostaminen on. 

Kehnot lait pitäisi tietysti myös muuttaa mitä pikimmiten, mutta se ei näytä olevan kovin suuren kiinnostuksen kohteena, koska niin moni poliitikko pelkää leimautuvansa seksihulluksi tai jotakin, jos erotiikka-alaa koskevaa lainsäädäntöä yhtään järkevöitettäisiin. Valitettavasti seksistigma on yhä niin voimakas, että olemme Suomessa edelleen jumissa tilanteessa, jossa merkittävä osa erotiikka-alan ongelmista johtuu pelkästään lainsäädännöstä, ei alasta itsestään.

25.11.2021

Kuuluuko seksi aina seurusteluun?

Eräässä seminaarissa käsiteltiin nuorten käsityksiä seksuaalisesta suostumuksesta, ja sen yhteydessä nousi esiin yleinen uskomus, että "seksi kuuluu aina seurusteluun". Tämän uskomuksen nähtiin olevan isossa roolissa siinä, että moni nuori suostui seksiin seurustelusuhteessaan, vaikka ei olisi oikeastaan halunnut seksiä.

Vastentahtoinen seksi on aina kurja juttu. Joskus se on myös väärin ja rikos. Kulttuurisesti asia on paljon monimutkaisempi, koska vastentahtoisuuden merkitykset ovat moninaisia: joskus on kyse siitä, että henkilöä painostetaan tai manipuloidaan seksiin, ja joskus taas siitä että henkilö kokee joutuvansa suostumaan esimerkiksi kiitollisuudenvelan, seurustelusuhteen tai jonkin seksielämää koskevan uskomuksensa vuoksi. Painostaminen ja manipulaatio ovat eettisesti kyseenalaisia asioita, mutta yksilön sisäiseen kokemukseen liittyvät tekijät eivät sinällään ole sellaisia.

Ideaalitilanteessa ihmiset ryhtyisivät ihmissuhteissaan seksiin vain omasta vakaasta tahdostaan suostumusneuvottelun kontekstissa. Tämä ei tarkoita sitä, että päätöksen taustalla pitäisi aina olla seksuaalisen halun, sillä on ihan ok tarjota kumppaneilleen seksuaalisia kokemuksia vaikkapa palveluksena tai ihan vaan siksi että tietää toisen tykkäävän siitä. Seksuaalisen toiminnan ja tyydytyksen vastavuoroisuuden odotus voi myös toteutua vuoronperään sen sijaan, että kaikkien osapuolten pitäisi olla jokaisessa tilanteessa yhtäläisesti halukas.

Käsitystä, että "seksi kuuluu aina seurusteluun" esitellään yleensä huonona ajatuksena, joka voi johtaa vastentahtoisiin seksitilanteisiin. Kritiikin perustana on seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja seksuaalioikeudet ylipäätään. Kritiikki on ilman muuta perusteltua; seksuaalinen itsemääräämisoikeus on luovuttamaton, perustavanlaatuinen ihmisoikeus.

Hankaluuksia syntyy kuitenkin silloin, kun jotakin vallalla olevaa ihmissuhdenormia tarkastellaan vain yksittäisenä asiana ja muistutetaan napakasti yksilön oikeuksista. Nimittäin perinteiset ihmissuhdenormit ovat kokonainen himmeli, jonka sisällä yksilön oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan on enempi häiritsevä poikkeama kuin ajattelun johtotähti. Puran seuraavaksi tätä ajatusta hieman osiin.

Kuuluuko seksi todella aina seurusteluun?

On olemassa paljon asetelmia, joissa seksi ei kuulu lähtökohtaisesti seurusteluun tai ihmissuhteeseen. Yksilöt voivat päättää solmia seksittömän suhteen monista eri syistä. Suhde voi myös olla vaikkapa kulissiavioliitto tai solmittu pelkästään taloudellisista syistä. Myös monisuhdeasetelmissa jokin yksittäisistä suhteista voi olla seksitön kumppanuussuhde. Tällainen asetelma voi syntyä, kun kukin suhde rakentuu yksilöllisesti, tai silloin, kun halutaan olla yhdessä vaikka seksuaaliset tarpeet eivät kohtaisikaan. Muut suhteet voivat tarjota riittävät mahdollisuudet omien seksuaalisten halujen toteuttamiseen, jolloin niitä ei tarvitse tuoda sellaisiin suhteisiin, joihin ne eivät sopisi. 

Useimmissa seurustelusuhteissa oletetaan, että suhde sisältää seksuaalista toimintaa ainakin jollakin tavalla, ja monissa oletus sisältää panemisen tai jonkinlaisen genitaalisen touhuamisen. Tällaisista olettamuksista olisi aina hyvä keskustella tutustuessa uuteen ihmiseen, mutta valitettavan usein mennään pelkästään olettamusten ja mielikuvien varassa. 

Vaikka seksistä keskusteltaisiinkin tutustuessa ja ihmissuhteen kehkeytyessä, pelkästään se ei aina riitä, sillä ihmissuhdenormit koskettavat seksiä ja sen merkitystä suhteessa myös kierteellä. Oletus seksin kuulumisesta seurusteluun asuu tiukasti uskollisuuden vaatimuksessa, josta keskustellaan perinteisissä ihmissuhteissa vähintään yhtä nihkeästi kuin seksistä ylipäätään. Kun oletusta seksin kuulumisesta seurusteluun kritisoidaan tiukasti, unohdetaan kritisoida samalla uskollisuuden vaatimusta, joka pakottaa suhteeseen kiertotietä seksuaalisen yksinoikeuden ajatuksen. 

Yksinoikeus toisen seksuaalisuuteen ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus ovat ristiriidassa keskenään. Ristiriidasta voi tulla myrkyllinen, jos seksi päätyy suhteessa kontrollin, kiristämisen tai rankaisemisen välineeksi. Uskollisuuden vaatimus on seksuaalisen vallankäytön perustyökalu, jota tuetaan voimakkaasti kulttuurissamme. Kieroimmillaan vallankäyttäjä esittelee omat seksuaalioikeutensa perusteluna sille, miten hän rajoittaa ja alistaa kumppaniaan. 

Olettaako vaiko ei?

Ylevä puhe seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ei valitettavasti johda kovin pitkälle, jos siihen ei liity kokonaisvaltaista ihmissuhdenormien kritiikkiä. Yksilön vapaus päättää seksistä on ohutta puhetta, jos samanaikaisesti suhteissa vallitsee kritiikittä ja keskustelematta jätetty seksuaalisen yksinoikeuden oletus ja siihen kytkeytyvät, usein varsin jyrkät olettamukset uskollisuudesta. 

On selvää, että "seksi kuuluu aina seurusteluun" on virheellinen ja usein myös haitallinen olettamus.  Ilman yksinoikeus- ja uskollisuusolettamusten kritiikkiä sen kyseenalaistaminen johtaa kuitenkin erikoiseen asetelmaan, joissa samanaikaisesti seksin asemasta ihmissuhteessa ei saa tehdä olettamuksia (= älä oleta, että seksi kuuluu aina seurusteluun), mutta tehdään kuitenkin valtavia olettamuksia (= seksi on niin tärkeässä roolissa seurustelussa, että sille esitetään tiukkoja sääntöjä ja rajoja).

Leukailin joskus aikoinaan lemmenlukoista, että on synkkää ja hirtehistä, miten teräksestä tehdyt estämisen ja vangitsemisen välineet päätyvät rakkauden symboliksi. Jatkoin samaa ajatuskelaa siihen suuntaan, että olisiko vankileiri hyvä perinteisen seurustelun vertauskuva, kun siellä lukkoja, aitoja ja piikkilankaa on tarjolla yllin kyllin. Nämä seksiolettamuksiin liittyvät ristiriitaiset säännöt palauttivat vertauksen taas mieleen. Vankileirin monimutkaiset aidat, portit ja vartijoiden karjumat ristiriitaiset käskyt osuvat tähän ajatussykeröön oikein hyvin.

Tarjoan ensiavuksi rehellisiä ja syvällisiä keskusteluja ihmissuhteista, seksistä ja uskollisuuden vaatimuksista, ja ratkaisuiksi yksilön vapautta vaalivaa ihmissuhdeanarkiaa! 💪

23.4.2021

Vaarallista seksipuhetta! OMG!


Otsikko digi-Hesarissa 15.4.2021
Otsikko digi-Hesarissa 15.4.2021
Kaisa Merelän Powerful Sexual Aware -kurssit ovat hämmästyttäneet ja kummastuttaneet Hesarin toimittajaa ja paria seksologia. Ilmassa on oikein vanhaa kunnon ajojahdin henkeä, kun vaarallisuutta ja vahingollisuutta yritetään etsiä kissojen ja koirien kanssa. Tuloksena on paljon puhinaa, mutta lopulta käteen jää vain haaleaa retoriikkaa ja sormiin tarttuvaa mähmäistä
seksistigmaa.

Jo otsikosta paistaa pahantahtoinen tarkoitushakuisuus, joka lähinnä hymyilyttää kaltaistani paatunutta seksualistia. Huvittumisen lisäksi juttu tarjoaa mainion mahdollisuuden kenttätutkimukselle seksuaalikielteisen argumentaation parissa. 

Sadat naiset osallistuivat seksikurssille - voi olla vahingollista!

Sadat lapset osallistuivat jalkapallokurssille - voi olla vahingollista!

Jos näistä kahdesta esimerkkilauseesta etenkin alempi kuulostaa typerältä ja alarmistiselta, havainto on aivan oikea. Se on kumpaakin. Kyseessä on virheargumentti, jota kutsutaan hirtehishuumorissa Murphyn laiksi. Sen fatalistisena olettamuksena on, että jos jokin ikävä asia voi tapahtua, se myös tapahtuu. 

Hesarin jutussa yritetään todistella, että seksikurssilla joku traumataustainen osallistuja saattaa joutua kokemaan ikäviä tunteita tai traumaattisia muistoja. Näin voi tietysti tapahtua. Ja jalkapallossa voi tulla pallosta päähän, jalka voi nyrjähtää tai kentällä koheltaminen voi aiheuttaa vakaviakin vammoja. Miksi siis lehdet eivät ole täynnä varoittelevia artikkeleita, joissa fysioterapeutit, lääkärit, psykologit ja muut huolestuneet sormenheristäjät varoittelevat jalkapallon vaaroista? Eikö kukaan ajattele lapsia? 

Jalkapalloilusta ei varoitella, koska sen ympärillä ei leijaile seksin syntistä, myskintuoksuista ilmaa. Toisin sanoen, jalkapalloilulla ei ole seksistigmaa. Se on tervehenkinen harrastus, ei mitään epäilyttävää guruilua, joka vapauttaa eläimellisen seksuaalienergian kunnollisissa ihmisissä. Ennen vanhaan pelättiin masturbatsiooniin rappeuttavan selkärangan, nyt pelkäillään traumojen aiheuttavan jotakin vastaavaa.

Seksistigma on puritaanisen historian kaikuja. Se langettaa seksuaalisuuteen liittyvään puheeseen epäsopivan ja asiattoman klangin. Se tekee seksistä avoimesti puhuvasta naisesta epäilyttävän ja pelottavan. Ei ole sattumaa, että Merelää ruoditaan jutussa kaikin puolin törkeästi; hänen puhetapaansa, ulkonäköään ja osaamistaan käsitellään halventavasti ja epäillen. 

Samalla osallistujien mahdollinen traumatausta tekee esitetään niin, että he olisivat jonkinlaisia tahdottomia uhreja. Ikään kuin räsynukkeraasuja, jotka vastoin parempaa ymmärrystään (joka lääkäreillä ja psykologeilla tietysti on) osallistuvat pahalle seksikurssille, joka lopulta vahingoittaa heitä. Voi parkoja!

Voisiko moderni seksologinen lähestymistapa sittenkin olla sellainen, jossa naisten omat valinnat heidän oman seksuaalisuutensa suhteen olisivat kiitettäviä ja arvostettavia? Voisiko naisia kohdella yksilöinä, joilla on oikeus käsitellä myös traumojaan ja haasteitaan heidän itse valitsemillaan tavoilla? Voisiko heitä kuunnella - ja kuulla?

Palataan Murphyn lakiin. On aina mahdollista, että jokin ihmisen toiminta meneekin metsään. On aina mahdollista, että korttelifutiksessa menee nilkka ja kaverisuhteet paskaksi. On mahdollista, että jonkun traumatausta aktivoituu ikävällä tavalla seksikurssilla. Sitä varten on kylmäspray, Sexpon terapiakeskus ja kokonainen leegio erilaisia auttajia. 

Se, että ikävä asia on mahdollinen, ei tarkoita, että se olisi väistämätön, tai että sille ei voisi tehdä mitään. Tämä on ihan peruskauraa argumentaatioteoriassa, eivät menneet filosofian opintoni tällä kertaa hukkaan. Tosiasiassa traumamuistojen herääminen vakavalla tavalla on hyvin harvinaista, ja siihenkin voi varautua sekä kurssinvetäjä ja traumojen kantaja itse. Jos jotakin odottamatonta tapahtuu, ohjataan ihminen avun piiriin. Ei ole olemassa sellaista kurssia, jolla kukaan voisi tehdä enempää. 

Ja mitä traumoihin tulee, niin Merelän koko kurssin yhtenä suurena taustavaikuttimena on voimautuminen. Se tarkoittaa tässä kontekstissa sitä, että Merelä osallistuu toiminnallaan seksuaalikulttuurin kehittämiseen, jotta seksuaalista traumatisoitumista tapahtuisi yhä vähemmän. Sääli, että tämä jää Hesarin jutussa täysin huomaamatta, kun keskitytään mässäilemään Merelän finglishin pöyristyttävyydessä ja aikuisten naisten julkean Facebook-käyttäytymisen vaaroissa.

Seksuaalikulttuurin kehitys etenee monilla rintamilla, ja siinä tarvitaan monenlaisia tekijöitä. Ylimielisesti esitetty seksistinen näpäyttäminen ei tule pysäyttämään progressiivista, seksipositiivista aaltoa. Vaikka lääkäreitä ja psykologeja ei miellyttäisikään somesukupolven meininki, eivätkä avoimesti seksistä puhuvat ja väkevästi esiintyvät nuoret naiset, negatiivinen nurina ei ainakaan vie seksuaalikulttuuria eteenpäin.

30.3.2021

Keskustelu seksissä suojautumisesta on tärkeää, mutta sitä ei pidä yksinkertaistaa

Hesarin juttu seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta (30.3.2021) on hyvä ja tärkeä. Se ei kuitenkaan onnistu erityisen hyvin ruotimaan seksitilanteiden monimutkaista neuvottelukuviota. Jutun keskiössä ovat stealthing eli kondomin ottaminen salaa pois kesken seksin sekä kondomin käyttöön liittyvä painostus. Niiden osalta jutun viesti on yksinkertainen ja selvä - ja oikea. Kondomin käyttö on aina neuvottelukysymys, jossa toisen tahdon yli ei saa kävellä. 

Kun jutussa käsitellään kondomin käyttöön liittyvää manipulaatiota ja painostusta, eettisten erottelujen tekeminen muuttuu hankalammaksi. Tässä on myös jutun suurin kömmähdys. Juttu antaa ymmärtää lukijoiden tarinoiden kautta, että miesten näkemykset kondomista vapautumisesta olisivat pääasiassa manipulaatiota ja fuulaa. Tähän olisi tarvittu rakastava lusikallinen seksologista osaamista.

On aivan totta, että kondomin kanssa perseily on pääsääntöisesti miesten juttu. Monien miesten asenteissa tarvittaisiin suurta muutosta, jotta seksitilanteet olisivat heidän kumppaneilleen entistä turvallisempia, eikä kenenkään tarvitsisi kohdata tai pelätä painostusta asiassa. Pelko ja epävarmuus eivät ole mukavia seuralaisia seksitilanteissa. 

Juttu kuitenkin vihjaa lukijoiden kertomusten kautta, että miltei kaikki miesten käynnistämät keskustelut kondomin käytöstä olisivat vähintään manipulatiivisia, ja että miesten toiveet ja tarpeet asiassa olisivat vain venkoilua. Miesten näkökulmaa kondomin käyttöön ei käsitellä jutussa lainkaan, eikä manipulaatiokertomuksille esitetä mitään vaihtoehtoista narratiivia.

Kun mukaan tuodaan seksologinen ymmärrys ja miesten näkökulma, asetelmat näyttävät vähän toisenlaisilta. Valtaosalle miehistä kondomin käyttö on ihan oikeasti seksin nautinnollisuutta huomattavasti heikentävä asia. Kondomi on siis välttämätön paha. Lisäksi monille kondomin käyttö on ihan oikeasti epämiellyttävää. Jos penis ei ole erityisen tuntoherkkä, kondomi voi viedä seksistä tunnon kokonaan. Silloin seksi on lähinnä tympeä suoritus ja laukeaminen on käytännössä mahdotonta. Se voi johtaa myös stondiksen katoamiseen, kun tuntoaistimukset eivät pidä kiihottumista yllä.

Nämä ovat oikeita ja merkittäviä syitä sille, miksi monet miehet haluavat neuvotella kondomista vapautumisesta etenkin vakiintuneissa seksiä sisältävissä suhteissa. Miesten syitä ei voi kuitata vain vedätyksenä tai manipulaationa. Lisäksi seksissä on kyse myös intiimiydestä, läheisyydestä ja monista muista hyvistä, joita kondomin käyttö voi vähentää.

Jutun ongelmien taustalla ovat ikivanhat asenneongelmat, miten miehen pitäisi aina kyetä suorittamaan seksihommat sujuvasti kaikissa tilanteissa ja kaikki velvollisuudet huomioiden. Kun miesten näkemyksiä esimerkiksi seksin nautinnollisuudesta tai intiimiydestä ei kuulla tai oteta vakavasti, ollaan jälleen vanhassa kunnon "mies ei valita, mies suorittaa" -olettamuksessa, joka vahingoittaa miehiä valtavasti.  

Jutun asenteissa kaikuu myös ajatus siitä, että naiset eivät ole miesten tavoin kiinnostuneita seksistä tai sen nautinnollisuudesta, ja että miesten ajatukset siitä, että seksin pitäisi olla kivaa ja nautinnollista, ovat jotenkin vääränlaisia. Tällaiset kaiut puritaanisesta seksinegatiivisuudesta eivät ole kenellekään eduksi - ei miehille eikä naisille. 

Jos kondomin käyttö nostetaan jonkinlaiseksi nykyajan pakkopullaksi, sivuutetaan se seikka, että seksitilanteet perustuvat aina neuvottelulle. Myös suojautumisesta ja siihen liittyvistä ajatuksista on oltava mahdollisuus keskustella hyvässä hengessä. Jos toiveet eroavat valtavasti toisistaan, eikä kompromissia synny, lienee parempi, että seksiinkään ei silloin ryhdytä.

Tämän kaiken huomioimisessa ei ole kyse siitä, että perseilylle, painostamiselle tai manipuloinnille annettaisiin synninpäästö. Kaukana siitä. Joidenkin miesten kusipäiset toimintatavat ovat kaikille haitaksi ja synnyttävät seksitilanteisiin varautuneisuutta ja pelkoa. Ne synnyttävät myös turhaan asetelmia, joissa sukupuolet nähdään toistensa vastustajina. Tätä asetelmaa myös Hesarin juttu osittain heijasteli, valitettavasti. 

Sen sijaan hyvässä seksikommunikaatiossa on kyse aidosta kohtaamisesta, jossa kerrotaan omista haluista ja tarpeista, rajoja kunnioitetaan ja toisen näkemyksiä kuunnellaan hyväntahtoisesti. Pyrkimyksenä on tietysti molemmille hyvä ja nautinnollinen seksi. Kun nämä asiat toimivat, suojautumisen kanssa perseilystä ja sukupuoleen kiinnittyneistä asenteista päästään toivottavasti joskus eroon.