20 vuotta kiihkeää Sexpoa

Sexpo on ollut elämässäni mukana 20 vuotta. Suurimman osan tästä ajasta olen ollut säätiön johdossa, hallituksen puheenjohtajana ja toiminnanjohtajana. Pyöritin myös pitkään osakeyhtiötä, jonka perustin kymmenen vuotta sitten kodiksi Sexpon koulutus- ja terapiapalveluille. Nyt on viimein aika vaihtaa maisemaa.  

Tulin pienen säätiön hallitukseen vuonna 2004. Sexpo oli silloin 5 työntekijän järjestö, joka tarjosi seksuaalineuvontaa ja koulutti seksuaalineuvojia. Muistan ensimmäisiltä käynneiltäni Sexpossa parhaiten Anu Suomelan, joka järkkymättömästi pani kaiken seksuaalisuutta koskevan hömpän ja kiihkoilun ojennukseen yhdellä kädellä - rööki toisessa kädessä palaen. Muistan edeltäjäni, Jussi Nissisen, rauhallisen viisauden, jota terästi ihastuttavan vino huumorintaju.

Sain puheenjohtajan nuijan haltuuni jo heti seuraavana vuonna ja otin tehtäväkseni kasvattaa Sexpoa ja sen merkitystä sekä Suomessa että kansainvälisesti. Tehtävä onnistui: 20-luvulle tultaessa Sexpossa työskenteli parhaimmillaan 14 henkilöä 1,5 miljoonan euron vuosibudjetilla. Vauhdikkaimpina vuosina toteutimme useita samanaikaisia hankkeita ja kehitimme terapia- ja koulutustoimintaa perustamalla Sexpo-palvelut oy:n.

Tein väsymättä töitä kansainvälisissä verkostoissa tuoden Sexpoon parasta tietoa ja osaamista ulkomailta. Samalle Sexpon ainutlaatuinen työ tuli tunnetuksi ympäri maailmaa. Työpäivät olivat joskus ympärivuorokautisia, mutta sen vuoksi Sexpo tunnetaan maailmalla korkeatasoisena tekijänä, jonka osaamista arvostetaan. 

Päivisin istuttiin konferensseissa ja kokouksissa, mutta varsinainen duuni tehtiin iltaisin. Tapasimme Tiina Vilposen kanssa kollegoita Englannista, Japanista, Intiasta, Brasiliasta ja Etelä-Afrikasta - kaikista maailman kolkista. Jos konferenssin virallinen illallinen olikin peruttu, järjestimme itse varjoillallisen ja laitoimme sanan kiertämään tuttujen välityksellä. Kerran ahdoin pieneen turkkilaiseen ravintolaan kymmeniä vieraita, kun illalliskutsu olikin saanut odotettua laajemman yleisön. Näin syntyi yhteistyötä ja ystävyyttä, joka jatkuu yhä ylittäen kulttuurien rajat.

Vauhdikkaisiin kasvun vuosiin mahtui niin huippuhetkiä kuin draamaakin. Olin laatimassa Seksuaalioikeuksien julistusta (2014) yhdessä maailman johtavien seksologien kanssa New Yorkissa ja juhlin 50-vuotiasta Sexpoa presidentti Tarja Halosen kanssa. Samanaikaisesti Sexpoa vastaan hyökättiin hellittämättä useilla rintamilla: rahoituksen jatkuvuus oli toistuvasti konservatiivipoliitikkojen silmätikkuna ja julkisuudessa leivottiin hömppäkohuja. 

Sexposta kehittyi vuosien mittaan taitava kohujen selättäjä. Oli keppihevosena sitten seksuaalikasvatus tai pornografia, Sexpo vastasi aina nojaten kovaan asiaosaamiseensa. Kinasteluun sortumisen sijaan teimme Sexpon kannan selväksi asiallisesti ja perustellusti. 

Vahvuudeksi muodostui sisäinen yhteisöllisyys. Pidin huolen siitä, että kaikilla sexpolaisilla asemasta tai roolista riippumatta oli aina mahdollisuus osallistua sisäiseen keskusteluun. Kun Sexpo lausui kantansa julkisuudessa, oli se aina käynyt läpi useamman keskustelukierroksen ja viilaamisen. Osallisuus päätöksenteossa mahdollisti sen, että Sexpo oli yhtenä rintamana vastaanottamassa aaltoja, eikä yksikään sexpolainen joutunut kohtaamaan hyökkäyksiä yksin.

Nyt, kun olen lähdössä Sexposta 20 vuoden jälkeen, olen huolissani siitä, millainen rooli asiavetoisella keskustelukulttuurilla on tulevaisuuden yhteiskunnassa. Minulle tärkeää on ollut evidenssiin nojaava tieto, korkeatasoinen osaaminen ja vahvasti perusteltu yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Sen vastavoimana on alati kasvava tiedonjälkeinen kulttuurinen tila, jossa viihteellisyys, populismi, älyllinen laiskuus ja misinformaatio leviävät äkäisten rikkaruohojen tavoin.

Vakavasti otettava työ seksuaalioikeuksien, seksuaalisen hyvinvoinnin ja vapauden eteen uhkaa joutua paitsioon yhteiskunnassa, jossa keskustelun agendaa ohjaavat lyhyen aikavälin intressit, huomiotalous ja mielipiteet perustellun asiatiedon sijaan. Vuosikymmenten myönteistä kehitystä uhkaa myös vakavasti äärioikeiston nousu ja sen mukanaan tuoma vain kevyesti verhottu vihamielisyys toisia ihmisiä kohtaan. 

Vihaa pullistelevan mis-, dis- ja cis-informaation tulvassa syvälliselle Sexpon asiaosaamiselle on entistä enemmän tarvetta. Toivottavasti sen arvo tunnistetaan jatkossakin. Se ei ole itsestään selvää, eikä säily ilman ponnistelua.   

***

Läksiäisluento: Seksuaalietiikkaa filosofin silmin Pidän läksiäisluennon otsikolla "Seksuaalietiikkaa filosofin silmin" keskiviikkona 27.11.2024 klo 15-17 Sexpon koulutustilassa Helsingin Sörnäisissä (Hämeentie 29, 4.krs). 

Luennolle voi osallistua myös etänä Zoomissa: https://us02web.zoom.us/j/6437337092

Luentotilaisuuden ohjelma:

15:15 Muistoja 20 vuoden varrelta, Tiina Vilponen

15:30 Seksuaalietiikkaa filosofin silmin, Panda Paalanen

17:00+ Vapaamuotoinen illanvietto Loosisterissa (Hämeentie 50)

Tervetuloa!

Sexpolle uudet kotisivut!

Sexpon visuaalinen ilme on uudistunut kokonaan. Uusien kotisivujen myötä uudistuivat myös logo ja muut materiaalit. Logon puhekupla muistuttaa siitä, että vuorovaikutus ja puhuminen ovat erittäin tärkeitä asioita seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden kentällä.

Avoin seksuaalikulttuuri vaatii puhetta seksuaalisuudesta mm. arvojen, kasvatuksen, tieteellisen tiedon ja politiikan näkökulmista. Avoin ja vapaa puhe lisää tietoa, mahdollistaa oman seksuaalisuuden ilmaisemisen ja näkyväksi tekemisen ja auttaa ratkaisemaan seksuaaliongelmia. Olkoon puhe osaavaa, myönteistä ja erilaisuutta kunnioittavaa!

Keskustelua seksuaalikasvatuksesta

Sexpo järjesti viime keskiviikkona (1.6.2011) keskustelutilaisuuden, joka käsitteli kysymystä, mitä kaikkea seksuaalikasvatusmateriaaleissa saa näyttää. Katsastimme tilaisuudessa erilaisia materiaaleja ja puhuimme erilaisten materiaalien sopivuudesta erilaisiin kasvatus- ja/tai valistustilanteisiin.

Alla on linkkejä tilaisuudessa esiteltyihin materiaaleihin:

• Ote seksuaalivalistusvideosta vuodelta 1971.
• Ruotsalainen televisiossa esitetty Sex på kartan -animaatio.
• Anatomiaa ja muuta materiaalia Sexperience-sivustolta Britanniasta.
• Fittfakta ja Kukkunskap RFSU:lta. Vinkki: pdf-esitteet sisältävät paljon kuvia!

Lisäksi nostin esille kysymyksiä siitä, voisiko erilaisia hyvään seksiin tähtääviä opasvideoita ja vastaavia materiaaleja hyödyntää kasvatuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi Alexander-instituutin Loving Sex -videosarja sekä Vivid Edin että Nina Hartleyn opasvideot.

Ne ovat aikuisille tarkoitettuja seksioppaita, joissa kulloinkin aiheena olevat puuhat esitellään sekä teoriassa että käytännössä mitään peittelemättä. Voisiko tämän kaltaisista materiaaleista ottaa oppia myös nuorten seksuaalikasvatuksen materiaaleissa? Olisiko sellaisista kilpailemaan pornon kanssa nuorten seksitietojen lähteenä?

Internet kilpailee koulujen virallisen seksuaalikasvatusagendan kanssa. Se on nopea, helppo ja tehokas kanava erilaisten viestien välittämiselle. Mikäli koulujen seksuaalikasvatus ei ole ajatuksia herättävää, haastavaa ja realistista, se jää armottomasti muiden medioiden jalkoihin.

Jos alastomuuden, seksin ja sukuelinten käsitteleminen seksuaalikasvatuksessa tuntuu ahdistavalta, niin kannattaa muistaa, että sanalla sex saa Googlen kuvahaussa puolessa sekunnissa eteensä kaikenlaista kuvamateriaalia pussailusta hard-coreen.

Tämä on todellisuutta, jossa me elämme, ja sen käsitteleminen vaatii modernia pedagogiikkaa. Piilottelun, peittelyn, välttelyn ja toppuuttelun ajat ovat lopullisesti ohi!

Kutsu keskustelutilaisuuteen seksuaalikasvatusmateriaaleista

Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 1.6. klo 15-17
Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki).

Mediassa on keskusteltu aivan äskettäin (IS/IL/YLE verkkolehdet 25.5.) siitä, mitä kaikkea seksuaalikasvatuksen materiaaleissa saa näyttää. Keskustelun ytimessä on ollut kysymys siitä, voidaanko yläkouluikäisille näyttää kuvia ja videoita, joissa näytetään peittelemättä alastomuutta, sukupuolielimiä tai seksiä.

Sexpo-säätiössä kannatetaan peittelemättömien ja selkeiden kuvallisten materiaalien käyttöä osana monipuolista ja kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta. Osa seksuaalikasvattajista käyttää sellaisia jo nykyään työssään, mutta osan mielestä (esim. Cacciatore ja Halonen IL 26.5) eksplisiittiset materiaalit ovat liian rankkoja yläkouluikäisille.

Tilaisuuden aluksi esitetään lyhyitä alustuksia aiheeseen eri näkökulmista ja tehdään katsauksia erilaisiin materiaaleihin. Tilaisuuden lopusta varataan vähintään tunti avoimelle keskustelulle. Alustajina toimivat mm.

Tommi Paalanen, filosofi, seksologi, Sexpo-säätiön puheenjohtaja
Katriina Bildjuschkin, seksuaalipedagogi (NACS)
Patricia Thesleff, seksuaalikasvattaja, erityistason seksuaaliterapeutti
Pauliina Juntunen, projektisuunnittelija (TtM), Kuntoutussäätiö

Tervetuloa tilaisuuteen!

Lisätietoja
Tommi Paalanen
puheenjohtaja, Sexpo-säätiö
puh. 050-4692937
tommi.paalanen@helsinki.fi

Pornokasvatusta?

YleX:n uutisille antamani haastattelu (25.5.) on synnyttänyt kiinnostavan keskustelun seksuaalikasvatusmateriaalien luonteesta. Haastattelu oli vain lyhyt pätkä, mutta sen ytimenä oli ajatukseni siitä, että seksuaalikasvatusmateriaalien pitäisi olla totuudenmukaisia ja rehellisiä.

YLE:n verkkotoimitus teki haastattelun pohjalta jutun, joka toimittaja päätti otsikoida raflaavasti, mutta harhaanjohtavasti. Tämä juttu puolestaan poiki useita eri uutisia mm. Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Tulipa myös käytyä jälleen aina lystikkäässä Korporaation haastattelussa (26.5.) Josefiina Barakan tekemä haastattelu Iltalehteen tuo selkeimmin esille kantojani asiaan. Kiitän häntä tarkkaavaisesta kuuntelusta ja näkemyksiäni reilulla tavalla ilmaisevasta tekstistä!

Kiinnostava yksityiskohta lehtijutuissa on se, että terveystiedon opettajat komppaavat kantaani ainakin periaatteellisella tasolla :o) Opettajat kaipaavat muutenkin lisää keinoja, aikaa ja materiaaleja seksuaalikasvatuksen toteuttamiselle.

Kannatan näissä lehtijutuissa sellaista ajatusta, että seksuaalikasvatusmateriaaleissa pitäisi olla enemmän valokuvia ja videota, joissa esitettäisiin alastomia kehoja, sukupuolielimiä ja seksiäkin kursailematta ja eksplisiittisesti. Tällaista seksuaalikasvastusmateriaalia on toki jo olemassa ja monet seksuaalikasvattajat myös käyttävät sitä. Eksplisiittisiä materiaaleja on tehty eri menetelmillä jo kultaiselta 60-luvulta asti. Nykyisin asiat voidaan tehdä vielä paremmin ja ottaa huomioon modernien opetusmenetelmien mahdollisuudet, hienotunteisuus ja seksuaalisuuden monimuotoisuus.

Materiaaleina voitaisiin käyttää esimerkiksi kuvasarjoja erilaisista kehoista ja sukupuolielimistä ja keskustella samalla siitä, miten erilaisia ihmiset ovat ja mitä ajatuksia ja tuntemuksia oma keho herättää. Samalla voitaisiin hyvin puhua myös anatomiasta, herkistä alueista, kosketuksesta jne. Ensimmäisiä seksikokemuksia voitaisiin käsitellä esimerkiksi lyhyillä videonpätkillä, missä aihetta lähestytään monista eri näkökulmista, seksin tekniikasta epävarmuuden käsittelyyn ja kumppanin huomioonottamiseen.

Rapakon takana päämajaansa pitävä seksuaalivalistusjärjestö RFSU on erittäin tunnettu kuvamateriaaleistaan. Heillä on mm. kuvasarjoja sukupuolielimistä ja myös juliste, jossa on vieri vieressä erilaisia pimpsoja pienissä kuvissa. Lisäksi Sex på kartan -animaatiota on kehuttu (ja kohuttu) suorasta ilmaisustaan. Sex is not the enemy -blogi on myös hyvä esimerkki siitä, miten seksiä ja seksuaalisuutta voi kuvata valokuvin tyylikkäästi, hienotunteisesti ja monipuolisesti. Housuitta-blogikin ottaa kantaa aiheeseen ja ehdottaa käytännön toteuttamistapoja kuvalliselle valistamiselle.

Yllä olevat esimerkit kuvaavat kehittämissuuntia, joita minulla on ollut mielessäni ottaessani kantaa tähän asiaan. RFSU:n sivuilla joutuu vähän seikkailemaan, että löytää kuvamatskuja, mutta toivon, että seikkailu on antoisaa aiheesta kiinnostuneille (ja kiitos tovereilleni linkeistä!)

***

Koko keskustelun suurena ongelmana on ollut sanan porno käyttö. Ihmiset sekoavat ja muuttuvat kuolaaviksi analfabeeteiksi pornon aiheuttamien mielikuvien äärellä. Jopa Väestöliiton asiantuntijoiden kommentit ovat paikoin olleet väärinkäsityksiä marinoituna väärinkäsityksissä.

Pornoon takertuminen johtaa siihen, että mielikuvat liikkuvat tyypillisen aikuisviihteen maisemissa. Tuskin kukaan seksuaalikasvattaja lampsii seksikauppaan ja laittaa löytämänsä Anal Intruder 7 -rainan pyörimään luokassa. Seksuaalikasvatusmateriaalit eivät ole pornoa, vaikka ne kuvaisivatkin sukupuolielimiä ja seksiä peittelemättä.

Toinen typeryys keskustelussa on ollut hätkähdyttävän mustavalkoinen ajatus siitä, että keskusteleminen materiaaleista tarkoittaisi ihmissuhde- ja tunnekasvatuksen sivuuttamista. Väite on yhtä järkevä kuin se, että juuston laadusta keskusteleminen tarkoittaisi makkaran vihaamista. Hyvä seksuaalikasvatus on aina monipuolista ja eri näkökulmat huomioivaa.

Seksuaalikasvatuksen laatu riippuu sen sisällön ja pedagogiikan yhteispelistä. Hyvä seksuaalikasvatus ottaa useita eri näkökulmia seksuaalisuuteen ja tarkastelee asiaa dialogisesti oppilaiden kanssa. Eksplisiittistä kuvamateriaalia pitää aina käyttää osana kokonaisuutta. Tietoa tarvitaan myös seksin tekniikasta ja siihen liittyvistä väärinkäsityksistä, myyteistä ja odotuksista. Brittitutkimuksen mukaan erityisesti pojat kaipaavat keskustelua juuri käytännön asioista. Osmo Kontula käsittelee asiaa tässä artikkelissa.

Seksuaalikasvatuskeskustelujen vakituinen huolenaihe on ollut se, että liian monet nuoret käyttävät pornoa keskeisenä seksuaalitiedon lähteenä. Se on ilman muuta ongelma. Nyt kuitenkin tässä keskustelussa nuorten pornonkatselua on oudosti pidetty argumenttina sen puolesta, että eksplisiittistä seksuaalikasvatusmateriaalia ei pitäisi missään tapauksessa näyttää seksuaalikasvatustunnilla.

Eli koska nuoret ovat jo nähneet pornoa (90% 15-vuotiaista on), ei kuvallista kasvatusmateriaalia saa näyttää koulussa. Mitäh?

Eikö ole ilman muuta parempi, että koulussa voitaisiin keskustella ja arvioida näettyä ja koettua aikuisen johdolla? Suora puhe ja rehelliset materiaalit antavat taatusti nuorille parempia valmiuksia kohdata seksuaalisuuden itsessään, toisissa ja yhteiskunnassa - myös siis pornon - kuin pelkät iänikuiset anatomiakalvot ja hermostuneet opettajan puheenvuorot seurustelusta.

Ihmissuhteisiin ja seksiin liittyvien taitojen ja valmiuksien opettaminen on osa laadukasta seksuaalikasvatusta. Sen menetelminä voivat olla esimerkiksi draamapedagogiikka, tarinoiden lukeminen ja reflektio, kuvalliset materiaalit, dialogi ja itsenäinen tiedon etsintä. Seksuaalikasvatuksen keskeisenä tehtävänä on tuottaa itsenäisiä ja rationaalisia toimijoita, jotka rakentavat itse omaa seksuaalisuuttaan. Opettajan tehtävänä on ohjata prosessia ja tarvittaessa myös moderoida keskustelua ja tarjota tietoa sekä perusteltuja näkökulmia asiaan.

Myös joidenkin oppilaiden kokema epävarmuus tai epämukavuus pitää ottaa huomioon, mutta se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että hyviä materiaaleja tai menetelmiä jätetään käyttämättä siinä pelossa, että jotakuta voi se häiritä. Sensitiivisyys oppilaiden reaktioille tarkoittaa asiasisältöjen ja niiden herättämien tunteiden purkamista ja turvallisen tilanteen luomista. Se voi olla opettajalle haastavaa, mutta oikea ratkaisu haasteiden edessä tuskin on asian lakaiseminen maton alle.

Sadomasokismi ja fetisismi poistuvat tautiluokituksesta

Sexpo-säätiö julkisti alla olevan tiedotteen viime perjantaina (13.5.).

***

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivittää Suomessa käytössä olevaa kansainvälistä ICD-10 tautiluokitusta ja poistaa siitä kohdat ”Sadomasokismi” (F65.5) ja ”Esinekohtainen seksuaalihäiriö” (F65.0) eli fetisismi. Lisäksi luokituksesta poistuvat transvestismiä eli ristiinpukeutumista koskevat kohdat (F64.1 ja F65.1). Pääsyynä luokitusten poistamiselle on se, että niillä ei ole kunnollisia lääketieteellisiä perusteita.

Tautiluokituksen muutos on maakohtainen eli muutokset tulevat voimaan vain Suomessa. Vastaava muutos on jo tehty Tanskassa (1995), Ruotsissa (2009) ja Norjassa (2010).

Sadomasokismi tarkoittaa seksuaalisen nautinnon saamista valtaleikeistä tai kivusta joko toimijana tai toiminnan kohteena. Tavallisimpia esimerkkejä sadomasokismista ovat sitominen ja piiskaaminen. Fetisismi puolestaan tarkoittaa seksuaalista viehtymystä esineisiin tai materiaaleihin kuten esimerkiksi kenkiin, nahkaan tai kumiin. Laajemmassa mielessä sitä käytetään myös tarkoittamaan erityistä kiinnostusta jotakin tiettyä seksuaalista roolia tai toimintaa kohtaan.

ICD-muutosesitys laadittiin SETA ry:n ja Sexpo-säätiön yhteistyönä. Sitä on ollut valmistelemassa suuri ryhmä asiantuntijoita lääketieteen, seksologian ja yhteiskuntatieteiden aloilta. Esityksen allekirjoitti yhdeksän asiantuntija- ja etujärjestöä, mm. Suomen seksologinen seura, sekä neljätoista asiantuntijaa.

Sexpo-säätiö on käynnistänyt muutosesityksen yhteydessä yhteistyöhankkeen, jossa tuotetaan valistusmateriaalia sadomasokismista ja fetisismistä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalojen ammattihenkilöille. Materiaalien tarkoitus on edistää seksuaalisuuden monimuotoisuuden ymmärtämistä ja opastaa ammattihenkilöitä tilanteissa, joissa he kohtaavat ihmisiä, joilla on yllä mainittuja seksuaalisia mieltymyksiä.

Sexpo taistelee ihmisoikeuksien puolesta!

Olen Sexpo-säätiön puheenjohtajan roolissa tehnyt kantelun oikeuskanslerille KKO:n päätöksestä, jossa sallitaan poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä. Kantelu on uutisoitu mm. Aamulehdessä. Jos jotakuta kiinnostaa itse kantelun teksti, niin minua voi viskata sähköpostilla. Alla Sexpon lehdistötiedote kokonaisuudessaan.

***

Kantelu oikeuskanslerille KKO:n ympärileikkauspäätöksestä

Sexpo-säätiö on tehnyt kantelun oikeuskanslerille Korkeimman oikeuden ratkaisusta, jossa sallittiin poikalapsen ympärileikkaus vanhempien pyynnöstä uskonnollisilla perusteilla (KKO 2008:93). Sexpo-säätiön kanta on, että ratkaisu on Suomen perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. Oikeuskansleria vaaditaan tutkimaan ratkaisun laillisuus ja hänen tulee edellyttää, että Oikeusministeriö ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotta Suomen lainsaadäntö ympärileikkausten suhteen saadaan perustuslain mukaiseksi.

KKO antoi 17.10. julki tuomion, jonka mukaan lapsen äiti ei syyllistynyt lapsensa pahoinpitelyyn teettäessään hänelle ritualistisen, uskonnon vaatiman peniksen esinahan silpomisen. Päätöksen mukaan kyseessä oli vaaraton toimenpide, joka aiheutti lapselle vain hieman kipua ja vaivaa viikon tai parin ajan, mutta siitä ei aiheutunut lapselle pysyvää haittaa.

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle oikeuden koskemattomuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu rikkoo näitä periaatteita. Ratkaisu syrjii poikia ja merkitsee sitä, että he ovat vanhempiensa omaisuutta, joilla ei ole perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaamaa koskemattomuuden suojaa kaikkein intiimeimmällä kehon alueella.

Ratkaisussaan KKO sivuuttaa Suomen perustuslain sekä allekirjoitetut kansainväliset sopimukset, joissa kielletään syrjintä sukupuolen perusteella. Ratkaisussa todetaan yksiselitteisesti, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen uskonnon tai perinnetavan vaatimuksesta on rikollinen teko. KKO:n ratkaisu tarkoittaa sitä, että pojan sukupuolielinten koskemattomuutta saa loukata ilman seuraamuksia. Siis poikalapset ovat päätöksen perusteella vanhempiensa omaisuutta, jonka sukuelimiä he saavat silpoa uskonnon tai perinnetavan niin kehoittaessa.

Kun KKO väittää, että poikien sukupuolielinten silpominen on vaaraton toimenpide, asettuu se ylimmän lääkärin rooliin. Lukuisat lääkärien yhteisöt, kuten Suomen lääkäriliitto, ovat ottaneet kansainvälisesti sen kannan, että toimenpiteeseen sisältyy myös sairaalaolosuhteissa suuria terveysriskejä, jopa koko peniksen amputaation ja sairaalabakteerien aiheuttamien, kuolemaan johtavien infektioiden vaara.

KKO esittää perustelunaan, että esinahan silpominen auttaa poikalasta samaistumaan omaan uskonnolliseen yhteisöönsä. Näkemys ei ole kestävä kehityspsykologian valossa. Ei ole perusteltua väittää, että lapset samaistuisivat yhteisöönsä esinahkansa perusteella. Lapsen kasvua yhteisön jäseneksi viitoittavat pikemminkin sosiaaliset suhteet.

KKO:n ratkaisu on ristiriidassa suomalaisen oikeuskäytännön kanssa ja jopa KKO:n omien aikaisempien päätösten kanssa. KKO:n ratkaisussa 1993:151 todetaan, että vanhempi ei saa käyttää ruumiillista kuritusta, kuten tukistamista tai luunappeja, kasvatustarkoituksessa. Myös koiran hännän typistäminen on Suomessa kielletty eläinten suojelun perusteella. Näiden esimerkkien valossa on käsittämätöntä, että KKO sallii poikalasten sukuelinten silpomisen.

Suomi on oikeusvaltio, jossa jokaiselle kansalaiselle taataan perusoikeudet ikään, uskontoon tai kulttuuritaustaan katsomatta. Tästä periaatteesta tinkiminen ei kuulu edes Korkeimman oikeuden toimivaltaan.