Cuties, humps ja turha kohina lasten ja nuorten seksuaalisen kasvun ympärillä

Netflix julkaisee 9. syyskuuta palvelussaan Cuties-elokuvan, joka käsittelee 11-vuotiaiden tyttöjen tanssiryhmää. Senegalilaistaustaisen ohjaajan elokuvaa (alkup. Mignonnes) on kuvailtu osuvaksi kuvaukseksi monikulttuurisen tyttöporukan kasvusta nykyiseen mediakylläiseen seksuaalikulttuuriin. Elokuva on saanut pääasiassa hyvän vastaanoton, ja se on palkittukin useampaan otteeseen (HS 23.8.).

Elokuvasta nousi somekohu, koska joukko amerikkalaisia kommentaattoreita tuomitsi sen kylmiltään "pedofilian normalisoimisena" ennen kuin oli edes nähnyt elokuvaa - tietysti. Kohua siivitti Netflixin julkaisema mainoskuva, jossa näytetään tytöt twerkkaamassa. Forbesin Scott Mendelson toteaa, että kohu luultavasti tekee elokuvasta paljon tunnetumman ja kiinnostavamman, mitä se olisi ollut ennen kohua, joten sikäli meuhkaajat tekevät sille vain markkinointipalveluksen.

Ehkä mainoskuva oli tarkoituksellinen kohutemppu, ken tietää, mutta joka tapauksessa se sai konservatiivikommentoijien pedofiiliset fantasiat valloilleen. Riehakkaimmillaan kommentointi on ollut salaliittoteoriapiireissä, joissa leffan Netflix-julkaisu on kytketty osaksi QAnon-sekoilua. Kyseisen salaliittoteorian kannattajien jutuissa pyörivät mm. pedofiilit, satanistit ja Hitler, ja tietysti tällainen elokuva on vain salaisen satanistiringin uusin yritys tehdä pedofiliasta yleisesti hyväksytty kiva juttu...

Nuorten tyttöjen seksuaalinen herääminen ja seksuaalisten voimavarojen kokeileminen ei ole uusi aihe elokuvissa. Indie-leffoissa se on ollut vakiokamaa jo pitkään. Esimerkiksi Rakkautta ja anarkiaa -filmifestivaalin ohjelmassa teemaa käsittelee joka vuosi useampi leffa. 

Cuties kuvaa hyvin tavallista vaihetta esiteinien seksuaalisessa kasvussa. Sen tuominen valkokankaalle suoraviivaisesti nostaa sen näkyviin myös niille, jotka haluaisivat ennemmin sulkea silmänsä maailmalta ja ihmisyydeltä ja hokea sokeina juma-laa-laa-laa-laa...

Kun työskentelin opettajana ala-asteella vuosia sitten, seurasin 11-vuotiaiden tyttöjen esitystä koulun tilaisuudessa. He esittivät tanssiesityksen The Black Eyed Peasin kappaleeseen My Humps piukoissa vaatteissa. Myös musiikkivideon koreografiaa oli kopioitu tanssiin. Salissa olevilla vanhemmilla ja opettajilla oli varsin jänskiä ilmeitä esityksen aikana. 

my hump my hump my hump x100
my lovely little lumps
check it out  

Johtuen ehkä suomalaisesta jäyhyydestä, esitys ei johtanut sen kummempiin protestetihin tai valituksiin. Se oli oikein hyvä asia, sillä tytöt eivät olisivat ansainneet mitään turhaa kitinää aikuisilta. He valitsivat itse biisin, harjoittelivat esityksen ja halusivat kokeilla, miten heidän tanssitaitonsa ja orastavat seksuaaliset voimavaransa kantavat sellaisen läpi. Ja tietenkään heillä ei ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mihin kaikkeen laulun sanat ja videon liikkeet ihan tarkalleen vihjaavat.

Vaikka esitystä (tai elokuvaa) olisikin vaivaannuttavaa tai kuumottavaa seurata, on aikuisten tehtävä ymmärtää, että lapset ja nuoret kokeilevat ja harjoittelevat aikuisten maailman ilmiöitä. Seksuaalisuus on täysin normaali osa tätä prosessia. Aikuiset voivat sensitiivisesti ohjata ja tukea tätä matkaa, mutta kielteinen puuttuminen lasten ja nuorten ilmaisuun olisi nujertavaa ja lannistavaa. Emme kaipaa enää yhtään seksuaalikielteisen ankeuttamisen haavoittamaa ihmistä tähän maailmaan.

Cuties-elokuvasta on kirjoitettu, että se käsittelisi esiteini-ikäisten tyttöjen kohtaamaa seksualisointia ja kovaa mediakulttuuria. Tämä on höpsö näkemys. Se, että seksuaalikulttuuri on muuttunut ja medioitunut parin viime vuosikymmenen aikana, ei oikeuta sen demonisoimista. Kaikki ei ole pahaa ja vaarallista, vaikka se ei olisikaan niin kuin kommentaattorien omassa nuoruudessa joskus vittu 40-luvulla...

Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja jo vauvasta alkaen. Heitä ei voi seksualisoida, koska he ovat sitä jo. Sen sijaan heidän seksuaalisuutensa heijastelee heitä ympäröivää todellista seksuaalikulttuuria, ja niin pitääkin olla. He oppivat nuoresta asti käsittelemään sitä ja pärjäämään siinä. 

Sen sijaan, että lasten ja nuorten seksuaalinen kasvu esitetään ongelmana tai vaaroja täynnä olevana ilmiönä, pitäisi keskittyä siihen, miten kasvua tuetaan myönteisesti, ja miten vahvistetaan hyviä tapoja kasvaa omaehtoiseksi seksuaaliseksi toimijaksi. Twerkkaaminen voi hyvin olla yksi osa kasvua. Aikuisten on osattava olla kasvun tukena, ei käpertyä omiin seksiangsteihinsa ja kaataa niitä lasten ja nuorten päälle.

Kaikki tämä kertoo vain siitä, että seksuaalikasvatusta tarvitaan kipeästi, eivätkä sitä tarvitse ainoastaan lapset ja nuoret.

Kun minuuttikin on liikaa?

Lasten ja nuorten ruutuaikaa koskeva keskustelu nojaa usein perustelemattomille huolille ja väärinymmärryksille siitä, mikä digitaalisten medioiden rooli nykyelämässä on. Keskustelu muistuttaa läheisesti nuorten pornon käytöstä esitettyjä huolia. Molemmissa tapauksissa liikutaan vahvasti pelkofantasioissa ja unohdetaan tutkia, mistä ilmiössä itse asiassa on kyse, ja mitä mieltä nuoret ovat siitä itse.

Median käyttöön, pelaamiseen ja pornoon liittyvillä huolilla on paljon yhteistä. Huolten keskiössä on sukupolvikokemusten yhteismitattomuus. Vaikka teknologiajuna menee eteenpäin nopeasti, kärsii keskustelu suurelta osin vauhdin illuusiosta. Vastaavaa huolipuhetta on esitetty vuosikymmen toisensa jälkeen kaikenlaisia nuorten kotkotuksia ja kulttuurin rappiota vastaan. Huolen käyttövoimana on laiskuus perehtyä huolta herättävään ilmiöön.


Pornon käyttöön liittyvät huolet rakentuvat suurelta osin yleisen pornokeskustelun pohjalle. Uskonnollis-konservatiivisen seksuaalikielteisyyden päälle nouseva diskurssi näkee pornon avoimen ja pidäkkeettömän seksuaalisuuden automaattisesti vihollisena. Vastaavasti seksipositiivinen liberalismi pitää avointa seksuaalista ilmaisua vain hyvänä asiana. Poterot ovat valmiit ja nuoret joutuvat harhailemaan näreikössä keskellä ideologista laukausten vaihtoa.

Tasokas mediatutkimus tähtää pornon tarkastelussa neutraaliuteen ja ideologisten kuoppien välttämiseen. Vaikka täydellinen neutraalius on ihanne, jota ei voi saavuttaa, on tärkeää muodostaa tutkimuskohteesta mahdollisimman laaja ja tarkka kokonaiskuva ilman arvottamista. Silloin on mahdollista ymmärtää, että porno osana ihmisen eroottista ilmaisua on valtava ilmiö, jonka vaikutukset kulttuuriimme ovat monimutkaisia, monisuuntaisia ja kehämäisiä.

Ihmisen seksuaalisen ilmaisun moninaisuus tuottaa mitä erilaisimpia pornon muunnelmia, jotka puolestaan vaikuttavat seksuaalikulttuuriin ja sitä kautta jälleen ihmisen seksuaaliseen ilmaisuun. Porno ei siis ole mikään digitaalisesta hämärästä noussut hirviö, joka turmelee ihmisen puhdasta, luonnollista seksuaalisuutta, vaan se on ihmisen seksuaalisuutta itseään!
Kun lähestymistavaksi otetaan pyrkimys neutraaliuteen, voidaan myös nuorten pornon käyttö nähdä tarkemmin ja kokonaisvaltaisemmin osana seksuaalikulttuuria. Silloin tärkeimpänä tietolähteenä ovat itse nuoret pornon käyttäjinä: heidän kokemuksensa, käsityksensä ja toimintansa. Silloin aikuisten huolten sijaan tärkeämmäksi kysymykseksi nouseekin se, mitä nuoret aikuisilta ja kasvattajilta kaipaavat.

Kokemukset seksuaali- ja mediakasvatuksesta viittaavat siihen, että pornon osalta tarvitaan suoraa puhetta ja rehellistä dialogia. Tarvitaan siis avointa keskustelua nuorten kanssa ilman häpeilyä tai peittelyä: pornoa ei pidä demonisoida, mutta myöskään mahdollisia pornon käytön haittoja ei saa lakaista maton alle. Suoruus helpottaa myös ongelmista puhumista. Jos pornosta on vaikea keskustella, tai jos kasvattaja tuomitsee jo pelkän ajatuksenkin pornon katsomisesta, ei ongelmiakaan ole mahdollista nostaa esille ilman häpeää.

Porno ei tule katoamaan seksuaalikulttuuristamme. Sen vastustaminen on ajanhukkaa. Sen sijaan energiaa kannattaa käyttää tasokkaan keskustelun ylläpitämiseen aiheesta. Nuoret ovat suuri pornon käyttäjäryhmä, ja he myös tuottavat enenevästi eroottista ilmaisua eri medioihin. Heidän jättämisensä ulos pornokeskustelusta on ehkä pahin virhe, minkä seksuaali- tai mediakasvattaja voi tehdä.

***

Tämä teksti on julkaistu myös Mediakasvatusseuran blogissa osana Ruutuaikaa-kampanjaa, jossa nostetaan keskusteluun lasten ja nuorten digimedioiden käyttöä koskevia aiheita.

Sanni, laulavat lapset ja latentti pedofilia

"Jos haluut testaa mua yhen kerran vaan, mulla on mesta mihin mennä."

Lapsen suusta kuultuna lause herättää ymmärrettävästi ristiriitaisia tunteita. Kyse on Sannin musiikkivideosta aiheutuneesta hässäkästä. Videolla laulajan fanit esittävät Vahinko-kappaletta videokollaaseissa. Osa faneista on lapsia, mikä on herättänyt joissakin aikuisissa tuohtumusta.

Lienee selvää, että musiikkivideon tuottajille sattui asiassa moka. Video vedettiin pois ihan perustellusti, koska se ei vastannut tarkoitustaan. Ihmettelen tosin, miten tällaista asetelmaa ei huomattu siinä vaiheessa, kun video oli leikkauspöydällä ja esikatselussa.

Maija Vilkkumaa arvosteli videon poisvetoa rajusti ja väitti, että kyseessä on keski-ikäisten miesten tuottama pedofiliapaniikki, jonka vuoksi video ja koko biisi vedettiin lokaan. Maija on osittain oikeassa, sillä taustalla ovat selvästi pedofiliaan ja seksuaalisiin rajanvetoihin liittyvät myytit, mutta eivät naisetkaan niille immuuneja ole. Tuohtumus ei katso sukupuolirajoja.

Silmittömän tuohtumuksen tai hämmennyksen taustalla piileskelee ilmiö nimeltään latentti pedofilia, eli tukahdutettu alle murrosikäisiin ihmisiin kohdistuva seksuaalinen mielenkiinto, jota ihmiset pyrkivät torjumaan kieltämisellä, vihalla ja rakentamalla keinotekoisia raja-aitoja omalle seksuaalisuudelleen. Kun jokin eteen tuleva ilmiö vihjaa tai haastaa nämä puolustuskeinot, on seurauksena voimakkaita reaktioita, jotka eivät ole täysin rationaalisesti selitettävissä.

Ilmiö on sama kuin latenttiin homoseksuaalisuuteen kytkeytyvä homokammo tai -viha. Kun ihminen torjuu vimmalla jotakin piirrettä itsessään, saattaa yllättävä, tähän jännitteeseen sopivasti osuva ärsyke aiheuttaa kohtuuttoman, järjen sumentavan reaktion.

Oikeasti latenttia pedofiliaa tai homoseksuaalisuutta ei ole olemassa. Nämä ilmiöt syntyvät myytistä, joka uskottelee seksuaalisten taipumusten olevan selkeitä ja jyrkkärajaisia. Niiden avulla pyritään suojelemaan mielikuvaa omasta seksuaalisuudesta tiukasti kulttuuriseen lokeroon istuvana heteroseksuaalisuutena tai ei-pedofiilisuutena.

Tosiasiassa seksuaalisuus on jatkumoita ja erilaisten ärsykkeiden ja ominaisuuksien virtoja, joilla ei ole niin jyrkkiä rajoja ja lokeroita kuin kulttuurimme pyrkivät tuottamaan. Suuri osa seksuaalisesta kiinnostuksesta kohdistuu ominaisuuskimppuihin, jotka eivät jäsenny selkeästi kulttuurisesti rakentuneiden sukupuoli- tai ikäkategorioiden mukaan. Valitettavasti kulttuurimme sietää huonosti sumerajaista seksuaalisuutta. 

Esimerkiksi aikuisen heteromiehen seksuaalisen kiinnostuksen herättää helposti pari nättejä rintoja, jotka hän näkee ohimennen kaupungilla. Kiihottumisen psykofyysiset mekanismit eivät erottele selkeästi ovatko kyseessä 32- vai 12-vuotiaan rinnat. Kun henkilö tunnistaa katseenvangitsijan iän ja sosiaalisen position, voi hän tehdä tietoisia arvioita tilanteesta. Vasta käyttäytymistä ohjaava tietoinen ajattelumme tekee tärkeän moraalisen eron esiteinin ja aikuisen välillä, mutta seksuaaliset mekanismimme edeltävät tietoista ajattelua.

Silmitön pedofiilikauhu rakentuu siis osin ristiriidalle, joka syntyy kun ihminen kieltää ja kiistää oman seksuaalisuutensa sumearajaisuuden, mutta joutuu kohtaamaan tilanteita, jotka haastavat keinotekoiset kategoriat yllättäen ja pyytämättä. Hämmennystä lisää vielä kyvyttömyys tehdä eroa seksuaalisen fantasiamaailman ja moraalisen käyttäytymisen välillä.

Palatkaamme takaisin Sanniin ja laulaviin lapsiin. Lapsi, joka hoilaa radiohittiä, tuskin ajattelee olevansa aikuisen kuulijan "testattavissa". Lapsi voi ymmärtää osittain, mistä laulussa on kyse tai olla vaan autuaan tietämätön laulamansa seksuaalisista vihjeistä. Lapset saattavat myös tarkoituksella koetella aikuisia ja ikätovereitaan tekemällä asioita, joiden tietävät olevan jollakin tavalla "tuhmia" tai oman ikänsä yläpuolella.

Kun aikuiset panikoivat ja tuohtuvat, he projisoivat itse tilanteeseen sellaisia seksuaalisia ulottuvuuksia, joita siinä ei ennestään ole. He sekoittavat omat seksuaaliset mielikuvansa, tunteensa ja ahdistuksensa lapsiin ja samalla laiminlyövät sen vastuun, joka heillä on tunteidensa ja reaktioidensa hallinnasta. Eikä tämä ole millään muotoa pelkästään keski-ikäisten miesten ongelma, vaan laajempi seksuaalikulttuurin piirre, joka vaikeuttaa avointa ja kiihkotonta keskustelua lasten seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä iästä tai sukupuolesta riippumatta.

Toisin sanoen aikuiset yliseksualisoivat lapset nähdessään laulussa pedofiliaviittauksia, vaikka lapsi ei niitä itse siihen tuota. Jälleen kerran aikuisten oma kyvyttömyys käsitellä seksuaalisuutta lasten kanssa yritetään maalata omaa vastuuta pakoillen jonkun toisen ongelmaksi. Ennemmin asiaan kannattaisi suhtautua lasten hassutteluna aikuisten asioilla ja hyödyntää tilanne mahdollisuutena keskustella lapsen kanssa seksuaalisuudesta.

Lapsen pahoinpitely sallittu!

"Meidän Ville on ruma ja tyhmä pikku paskiainen!"

Eikö olekin ihan ok, jos vanhemmat puhuvat lapsestaan näin hänen kuultensa. Sehän olisi lapsen edun mukaista, jos poika tosiaan on ruma ja tyhmä. Lapsen on hyvä ymmärtää jo pienenä olevansa osa suomalaista yhteisöä, jossa asiat sanotaan niin kuin ne ovat.

Tilannetta parantaa vielä se, että vanhemmat ovat yhtä mieltä siitä, että heidän poikansa on ruma ja tyhmä. Kun he yhteisellä päätöksellään haukkuvat lastaan, ei asiassa ole ongelmaa. Suomessa vanhemmat saavat päättää, miten he omasta lapsestaan puhuvat - etenkin kun rehellisyys on tärkeä osa suomalaista kulttuuria!

Pikku Villen edun mukaista on myös saada turpaansa ainakin kerran viikossa. Elämä on kovaa, joten on lapsen edun mukaista opetella ottamaan iskuja vastaan jo nuorena. Eikä parista kepeästä lyönnistä edes jää pysyviä vammoja: mustelmat ja kipu häviävät ajan myötä.

Kun Ville kasvaa päihteitä nautiskelevan taparikollisyhteisön jäseneksi, on hänen etunsa mukaista ymmärtää, että turpaan ottaminen mukisematta on osa yhteisön kulttuuria. Ja hakkaaminen on tietysti vielä hyväksyttävämpää silloin, kun vanhemmat ovat hakkaamisesta yhtä mieltä.

On myös tärkeää, että haukkuminen ja hakkaaminen tehdään ammattimaisesti, eikä ryhdytä puoskaroimaan itse. Haukkumiseen kannattaa hankkia avuksi joku teräväkielinen elämäntapaturhajulkkis, ja lasta voi murjoa vaikkapa nyrkkeilijä! Kun lapsen pahoinpitely suoritetaan ammattimaisesti, se on ihan hyväksyttävää.

Sitten kun kersa on haukuttu ja piesty, voidaan siirtyä silpomaan hänen pippelinsä veitsellä. Korkeimman oikeuden mukaan lapsen sukupuolielinten silpominen on hyväksyttävää, kunhan vanhemmat ovat samaa mieltä siitä, silpominen kuuluu jonkun kulttuuriin ja se tapahtuu ammattimaisesti. Niin, ja jos lapsi sattuu olemaan poika.

KKO:n päätös
Hesarin juttu

Persujen aivoliito

Persujen kansanedustaja Kettusen vapaa älyllinen pudotus aviollisten lapsien tehtailemiseksi on johtanut lähes yhtä koomiseen keskusteluun. Vaikka ehdotus on kokonaisuudessaan pöljä, olisi suotavaa, että sen kriitikot keskittyisivät edes oikeisiin asioihin natsikortin heiluttelun sijaan.

Kettusen ehdotuksen suurinta hölmöyttä on heteroavioliiton esittäminen jonkinlaisena lisääntymisen ideaalina kontekstina. Tämä on toki ihan tavallista junttikonservatismia, jossa nostalgisoidaan 50-luvun ihmissuhdekäsityksiä ja kuvitellaan, että niissä asuu kaikki autuus.

Maailma ei ollut edes kultaisella 50-luvulla sellainen kuin nostalgikot kuvittelevat, vaan moninaiset perheet olivat todellisuutta jo silloin. Tietysti silloin ne joutuivat pysyttelemään enimmäkseen katseilta sivussa. 

Kettunen tekee uskonnollista teemapolitiikkaa, jolla ei ole edes tarkoitus pyrkiä oikeudenmukaiseen järjestelmään. Uskonnollisen politikoinnin suurimpia ongelmia on juuri se, että se on sokea syrjinnälle, yhteiskunnan aiheuttamille vaikeuksille ja todellisten ongelmien ratkaisemiselle. Ne ryhmät, jotka eniten tukea tarvitsisivat, sivuutetaan esityksessä täysin: yksinhuoltajat, vailla perusoikeuksia olevat sateenkaariperheet ja muut valtavirrasta sivussa olevat kasvatusjärjestelyt.

Lasten kasvattamisesta syntyvien haittojen kompensoiminen eri tavoin ei ole millään muotoa huono ajatus. Kettunen ja hänen hännystelijänsä ovat kuitenkin ideologiassaan umpimielisiä siksi, että he eivät tunnista reaalimaailmassa vallitsevia todellisia olosuhteita: lapsen kasvattajat kärsivät samoista haitoista yhtä lailla riippumatta heidän ihmissuhdestatuksestaan tai -järjestelyistään. Mahdollisten kompensaatioiden pitäisi siis kohdistua itse kasvattamiseen, ei avioliitossa synnyttämiseen.

Vaikka Kettunen viittaakin esityksessään Suomen kansalaisuuteen, on absurdia väittää esitystä joksikin natsihenkiseksi rotupolitiikaksi kuten vassarien Myllykoski yrittää. On ihan selvää ja perusteltua, että Suomen valtion tarjoamat edut koskevat Suomen kansalaisia. Kun kansalaisuutta voi hakea läpinäkyvin ja tasapuolisin kriteerein, ei mitään tasa-arvo-ongelmaa synny. 

Ja pikku vinkki: kansalaisuus ei ole kytköksissä etniseen taustaan. Ei tällaisen perusasian ymmärtämisessä pitäisi tarvita kovinkaan suurta nokkeluutta.

Asuuko perheessäsi ääliövanhempi?

Vanhempainliiton umpimielinen kampanja nuorten alkoholinkäyttöä vastaan on tunkeutunut mieliimme väkivaltaisesti bussipysäkeiltä ja mainosplakaateista (samaan tapaan kuin porno ja alusvaatemainokset heidän mielestään tunkeutuvat kaikkialle).

Vaikka kampanjan taustalla on varmasti sinänsä kaunis ajatus, ovat kampanjan välittämät viestit aivan älytöntä roskaa. Ajatustyöskentely ei näytä kuuluvan kampanjan päänikkarien toimenkuvaan.

Kampanja hyökkää voimakkaasti sellaisia vanhempia vastaan, jotka ostavat ala-ikäisille lapsillensa alkoholia. He ovat muka viinatrokareita tai sinisilmäisiä typeryksiä. Syyttelevän ja aggressiivisen kampanjan tausta-ajatuksena on yltiölegalistinen näkemys, jonka mukaan jokainen alle 18-vuotias nuori on lapsi ja että näiden "lasten" alkoholinkäyttöön liittyy aina rikos, koska alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos.

Kampanjassa jopa sanotaan suoraan, että "Älä salli lapsesi alkoholinkäyttöä missään tilanteessa." Viinilasi juhlaillallisella... RIKOS! Kuohuviinin kilistely syntymäpäivillä... RIKOS! Saunaolut perheen kans RIKOS!

Yksisilmäisen lakiin tuijottamisen vuoksi Vanhempainliitto on kieltämästä vanhemmilta oikeuden kasvattaa lapsensa järkevään ja kohtuulliseen alkoholikulttuuriin. Sellaiseen kuuluu alkoholin käyttö järkevissä määrin yhteisesti hyväksytyissä tilanteissa. Ei ole mitään järkeä lähteä täysimittaiseen hyökkäykseen skumppalasillisia ja saunakaljoja vastaan.

Jos teinit päättävät juhlia perjantai-iltana kaljan kera, olisiko hyvä, että asiasta voisi puhua fiksusti omien vanhempien kanssa? Jos vanhemmat ovat tietoisia asioista ja jopa ostavat oluita, he tietävät täsmälleen, mitä heidän pilttinsä juovat, kenen kanssa ja missä. Vaihtoehtona on hankkia juomat spurgu-Penalta ja mennä salaa leikkipuistoon dokaamaan ja valehdella äipälle jotain sekavaa krapulapäissään. Tämä lienee Vanhempainliiton kannattama linja?

Täyskiellon vaatiminen ja sekä vanhempien että nuorten syyllistäminen tuottavat tilanteen, jossa Vanhempainliitto tunkee poliisia vanhemman paikalle. Samalla se tekee mahdottomaksi asiallisen keskusteluyhteyden syntymisen nuorten ja vanhempien välille. Nuoren kanssa neuvottelemisen ja keskustelemisen perusasioita on järkevät joustovarat ja nuoren vastuuttaminen. Poliisin roolin vaatiminen vanhemmalta tuottaa pelkkää jäykkäniskaista kouhottamista.

Vanhempainliiton linja on ollut yhtä idioottimainen ja jyrkkä myös seksuaaliasioissa. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilaa ahdisti RFSU:n taannoinen seksuaalikasvatusvideo, koska siinä puhuttiin suoraan seksistä ja seksuaalisuudesta. Erityisesti homoseksuaalisuuden luonteva käsittely oli konservatiivileirille vaikea paikka.
On varsin häiriintynyttä, että tällainen näköalaton konservatiivilinnake kuvittelee esiintyvänsä kaikkien vanhempien edunvalvojana. Tosiasiassa vanhempien määrä ja kirjo on valtava, joten Vanhempainliitto edustaa oikeasti vain aktiivitoimijoidensa näkemyksiä. Pelkkä ajatuskin vanhempien järjestöstä on naurettava. Yhtä lailla voisimme perustaa Ihmisliiton, joka yrittää väittää edustavansa kaikkia ihmisiä.

Pysäytä idioottivanhempi! Sano ei Vanhempainliiton roskalle!

Sukupuoli jumissa poikittain

Kieroutuneet ruotsalaiset ovat iskeneet taas. Uusin kauhistus ja maailmanjärjestyksen horjuttaja on sukupuolineutraali lelukuvasto. 

Tosiasiassa mistään sukupuolineutraaliudesta ei ole kyse - josko sellaista on olemassakaan ihmisten maailmassa - vaan yksinkertaisuudessaan siitä, että lelukuvaston kuvissa tytöt ja pojat leikkivät erilaisilla leluilla ilman entisen kaltaista tiukkaa sukupuolittamista tyttöjen ja poikien leluihin tai leikkeihin. 

Neutraaliuteen ei päästä tarkoituksellisella hämmentämisellä. Neutraaliudesta olisi kyse vasta sitten, jos lapset voisivat vapaasti päättää, millä leikkivät, ja kuvat vastaisivat mahdollisimman tasapainoisesti heidän valintojaan. Tämäkin on toki harhainen kuvitelma, sillä lapset ovat kasvaneet sakean sukupuolittuneen kulttuurin ja median keskellä, eivätkä ole millään tavalla sukupuolineutraaleja toimijoita.

Ruotsalainen aateilmasto on sen verran feministisesti hapattunutta, että sukupuolipolitiikan huomioimisella on merkitystä lelukauppiaille. He eivät voi enää hyödyntää alalle perinteistä kohderyhmän rakentamista sukupuolen perusteella, mikä on erittäin hyvä asia. Vaikka en ole lainkaan kaikesta samaa mieltä ruotsalaisen feminismin kanssa, tässä asetun sen kannalle. 

Nimittäin, ihmetystä aiheuttanut sukupuolineutraalius ei ole tässä tapauksessa mitään muuta kuin yritys edes hieman horjuttaa vuosikymmeniä kestänyttä junttausta, jolla on tehty selväksi, millaisia Pojat ja Tytöt ovat. Junttaus on tuottanut vuosien mittaan paljon tuskaa ja kasvukipuja, kun ahtaista rooleista on pinnistelty ulos. Vaikka akateeminen sukupuolijärjestelmän kritiikki on tuottanut paljon päättömyyksiä ja ylilyöntejä, on sillä kiistattomat ansionsa sukupuolinormien väljentämisessä.

En ole millään tavalla sitä vastaan, että yksilöt valitsevat perinteisiä sukupuolen ilmaisemisen tapoja, mutta haluan, että kyse on todella mahdollisimman autenttisesta valinnasta. Haluan myös, että yksikään poikatyttö tai prinsessapoika ei joudu kärsimään ahdasmielisistä asenteista, kun hän astuu perinteisten normien ulkopuolelle sukupuolensa ilmaisussaan.

Sukupuolineutraali lelukuvasto on aiheuttanut paljon hälyä mualiman turuilla, mutta soraäänien keskiössä on valitettavan usein joko sokeus tai umpimielisyys vallitsevaa sukupuolihegemoniaa kohtaan. Jos kuva vauvanukella leikkivästä pojasta tai pyssyllä ampuvasta tytöstä ahdistaa, olisi hyvä hieman päästää valoa oman pään homeiseen perunakellariin ja kysyä, mistä oma käsitys sukupuolten välisistä rooleista on peräisin.

Yhteiskunnallinen sukupuolidiskurssi on todella paksua mättöä. Sukupuolinormeja tuutataan pikkupalleroiden niskaan eri rööreistä jo heti syntymästä asti. Erilaiset vaatteet, tilpehöörit, lelut, kuosit ja värit määrittelevät, kumpaan sukupuoleen pallero kuuluu. Useat vanhemmat ovat kauhuissaan sukupuolen "väärin"rakentumisesta tai epätyypillisyydestä, ja jo hiekkalaatikolla alkaa kaveripaine, kun toinen pallero tietää, miten poikien pitää muovilapiolla leikkiä.

Erilaisissa konservatiivisissa yhteisöissä sukupuolittaminen ei ole pelkkä leikin asia, se on sorron väline. Esimerkiksi lestadiolaisilla tai perinteisen somaliperheen lapsilla ei ole paljoa valinnanvaraa sukupuolensa ilmaisemisessa tai sen pakottamien roolien uudelleenneuvottelemisessa.

Sukupuolistereotypioita rikkovasta lelukuvastosta kauhistuneiden kannattaisi siis tarkastella hieman sitä, millaisilla sisälmyksillä heidän oma luupäänsä on täytetty. Ja lelukuvastoja selaavat lapset tuskin kiinnittävät kummempaa huomiota koko asiaan, elleivät heidän vanhempansa siihen puutu.

Avoin kirje Väestöliiton hallitukselle ja johdolle

TV 1 lähetti 24.9.2012 MOT-ohjelman, jonka mukaan Väestöliiton ylilääkäri Dan Apter oli ympärileikannut pienen pojan äidin tietämättä ja vastoin tämän tahtoa. Tapaus on parhaillaan hovioikeudessa. Väestöliitto otti kantaa asiaan 25.9.2012, heti tv-ohjelman jälkeisenä päivänä. Kannanoton mukaan ”Väestöliitto ei vastusta poikien ympärileikkausta, kun se liittyy uskonnollisiin ja kulttuurisiin traditioihin.”

Ympärileikkaus altistaa lapsen tarpeettomille riskeille ja haitoille, kun se tehdään ilman lääketieteellisiä perusteita vanhempien uskonnollisten tai kulttuuristen käsitysten vuoksi. Viime aikoina on uutisoitu ympärileikkausten komplikaatioiden aiheuttamista kuolemantapauksista mm. Yhdysvalloissa ja Norjassa. Miehet ovat myös kertoneet kärsivänsä leikkauksen aiheuttamista haitoista kuten peniksen arpeutumisesta, tunnon menetyksestä ja jopa koko peniksen amputaatiosta.

Väestöliitto sallii pojan ympärileikkaamisen, kun sen tehdään ”asianmukaisen lääketieteellisen koulutuksen saaneen terveydenhuoltohenkilöstön suorittamana”. Leikkauksen tekijän osaaminen ei poista ympärileikkausten eettisiä ongelmia eikä riskejä. Väestöliitto tuskin sallisi tyttöjen ympärileikkauksien tekemistä vastaavilla ehdoilla. Miksi pojat eivät saa samaa suojelua kuin tytöt?

Väestöliitto esiintyy verkkosivuillaan seksuaaliterveyden edistäjänä, joka pyrkii ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua ja kannattaa lasten ja nuorten seksuaalioikeuksia. Miten lapsen terveen peniksen silpomisen salliminen sopii näihin arvoihin? Miten Väestöliitto vastaa niille pojille ja miehille, jotka kärsivät silpomisen haitoista koko ikänsä?

Tommi Paalanen
Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja

Seksualisoitu lapsuus

Talouselämän verkkosivuilla oli juttu Annamari Vänskän tuoreesta tutkimuksesta Muodikas lapsuus - Lapset mainoskuvissa. Jutusta ponnahti nenään virke: "Muoti seksualisoi lapsuutta" ja esimerkkinä sille lasten poseeraaminen seksikkäissä asennoissa.

Asia ei ole näin yksinkertainen. Sanapari "lapsen seksualisoiminen" antaa ymmärtää, että lapsi ei ole alun perin lainkaan seksuaalinen olento. Seksuaalinen kehitys on kuitenkin normaali osa lapsen kasvua. Lapset ovat ihmisiä (vaikka aina ei uskoisi), joten he ovat myös seksuaalisia jo syntymästään asti.

Lapsen seksuaalisuus on erilaista kuin teini-ikäisen tai aikuisen. Se ilmenee mm. läheisyytenä, oman kehon tuottamana mielihyvänä, leikkeinä ja kokeiluina sekä aikuisten matkimisena. Lasten maailmassa seksuaaliset tuntemukset eivät kuitenkaan kytkeydy romanttiseen viitekehykseen, eivätkä lapset ymmärrä kultturisten normien luomia malleja tai rajoja - kehollisuus, alastomuus ja niistä nauttiminen on yksioikoista ja välitöntä.

Tutkija Vänskä tuskin tarkoittaa, että lapsella ei ole seksuaalisuutta ennen "seksualisoimista". Väite on siis epätarkka. Kyse on siitä, että lapsiin liitetään sellaisia seksuaalisuuden piirteitä, jotka kuuluvat aikuisuuteen - sekä kulttuurisesti että kehityspsykologisesti.

Lasten aikuismaiset elkeet eivät kuitenkaan ole aina helposti tulkittavissa tai niiden alkuperä selvitettävissä. Lapset matkivat koko ajan toisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Osa heidän matkimastaan käyttäytymisestä on seksuaalista. Lapsi voi matkia televisiosta näkemäänsä, ison veljen urheilupullistelua, mainosposeerausta tai äidin bileasua. Osa tästä voi olla seksuaalisten roolien kokeilemista, osa vain kummastelua. Millä perusteella tulkitsemme lapsen käyttäytymisen miksikin? Onko fallos katsojan silmässä - vanhaa sanontaa lainatakseni?

Mainosten maailma on toki astetta ongelmaattisempi, sillä mainoksen tekijä on behavioristi, joka pyrkii hyödyntämään luonnollisten ja kulttuuristen ärsykkeiden voimaa saadakseen kohteensa toimimaan halutulla tavalla. Mitä tarkoitusta bikineissä poseeraavat pikkutytöt ajavat mainoksissa?

Vänskä vastaa, että viattomuutta käytetään herkistämään mainoksen kohde. Samaan pyritään kissanpennuilla, kauniilla musiikilla ja sydämellisillä vanhuksilla. Lasten kohdalla pyritään myös viestittämään vanhemmille hyvän ja iloisen lapsuuden reseptiä. Jotta tytöstä kasvaisi pärjäävä ja naisellisuutensa hallitseva nainen, pitäähän sillä bikinit olla jo 6-vuotiaana.

Mainostajat hyväksikäyttävät sukupuolirooleja myymällä vahvasti sukupuolittuneita tuotteita. Mitä aikaisemmin prinsessatehdas käynnistyy, sitä helpompi asiakassegmenttiä on hallita. On kuitenkin liikaa sanottu, että mainostajat tai muodin säätelijät tuottaisivat taustalla olevan ilmiön. Mainosten laatijat ovat kulttuuristen ilmiöiden hyväksikäyttäjiä ja vahvistajia, mutta harvoin täysin uuden luojia.

Kun äiti ostaa pikkutytölle bikinit, onko kyse sukupuolikasvatuksesta, nukkeleikistä vai jostakin muusta? Seksualisoiko hän lapsensa, vai voisiko kyse olla siitä, että hän paikkailee omaa kyvyttömyyttään käsitellä lapsen alastomuutta? Se on ilmiselvää, että nykyisin yksinkertaisetkin asiat - kuten uimarannalle meneminen - problematisoituvat helposti seksuaali- ja sukupuolipoliittisiksi kysymyksiksi.

Asteittain tapahtuva sukupuoliroolien avartuminen on johtanut vastaliikkeeseen, jossa polarisoituneet sukupuolikäsitykset ovat myös voimistuneet osaltaan. Sama on tapahtunut esimerkiksi suhteessa seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Vaikka kulttuurissa on tapahtunut valtavasti vapautumista, seksuaali- ja sukupuolipoliittinen keskustelu vilisee äärikantoja ja kovia vaatimuksia suuntaan ja toiseen.

Kun vahvat poliittiset vaatimukset yhdistyvät voimakkaisiin muoti-ilmiöihin ja sosiaaliseen paineeseen, voi asetelma saada varsin jakomieliset ulottuvuudet. Pikku bikinit olisi pakko olla tai muuten et kuulu joukkoon, mutta jos bikinit hankitaan, syyllistytään seksuaalipoliittisiin rikkomuksiin ihmisyyttä vastaan. Aitoa valinnanvaraa pitäisi vahvistaa rutkasti. Siinäpä uusi pulma Niinistön työryhmälle lopullista ratkaisua odottamaan!

Meksikon pornopojat

12-vuotiaat pojat kylvivät kauhua Meksikossa tekemällä homopornovideon. Aamulehden mukaan esiteini-ikäinen poikaporukka kuvasi keskenään videon, jossa he harrastavat sekä suuseksiä että anaaliseksiä. Tapaus on toki ajatuksia herättävä, mutta onko kauhu oikea tai tarpeellinen reaktio?

Esiteini-ikäiset lapset eivät ole epäseksuaalisia. Murrosiän muutokset käynnistyvät monilla jo 10-12 -vuotiaina. Normaali seksuaalinen kehitys sisältää oman kehon seksuaalisten reaktioiden tunnistamista ja kokeilemista. Joskus kokeiluja tehdään toisten ikätovereiden kanssa esimerkiksi leikin muodossa tai seksin simulaatioina.

Joskus kokeilut päätyvät varsinaisiin seksiakteihin, mutta niiden merkitys on lapsille aivan erilainen kuin aikuisille. Kokeilujen merkitystä ja luonnetta määrittää suuresti se, ovatko kokeilut omaehtoisia ja leikkimielisiä vai liittyykö niihin painostusta tai pakottamista. Kokeilut voivat olla jännittäviä ja niihin voi sisältyä myönteisiä ja kielteisiä toisiinsa sekoittuneita tunteita. Joskus ne ovat transgressiivista leikkiä lapsuuden ja nuoruuden ja/tai sallitun ja kielletyn rajalla.

Seksikokeilun kuvaaminen ja jakaminen ei tarkoita sitä, että "lapset tekevät pornoa". Ne tarkoittavat ennemmin sitä, että lasten kokemusmaailma on muuttunut radikaalisti aikuisten lapsuusmuistojen ajasta. Nykyisin helposti saatavilla olevat kamerat, videokamerat, kännykät ja tietokoneet mahdollistavat seksikokeilujen ja kaikenlaisten hölmöilyjen tallentamisen ja jakamisen nopeasti. Ja hölmöilyjähän useat lasten videoimat päähänpistot ovat.

Lehtijuttu ei kerro, miten tapaukseen tosiasiassa on suhtauduttu ja millaista kasvatuksellista keskustelua poikien kanssa on käyty. Kauhu saattaa olla pelkkää toimittajan maalailua, mutta voi myös olla, että viranomaiset sekoilevat asian ympärillä paniikissa kuin päättömät kanat. Jos jälkimmäinen on totta, pelottaa ajatella, millaista vahinkoa "auttajat" voivatkaan saada aikaan.

Kauhun sijaan lapset tarvitsevat ammattitaitoista seksuaalikasvattajaa, joka selvittää asiallisesti, ystävällisesti ja moralisoimatta, mistä touhuissa on ollut kyse. Lasten kanssa on varmasti syytä käsitellä seksikokeilujen videoimisen ja videoiden jakamisen ongelmallisuutta ja selvitellä kaikkien osallistujien vapaaehtoisuutta ja fiiliksiä.

Rangaistukset, lasten perheiden elämän myllääminen, hyväksikäyttövihjailut ja väkisin auttaminen ovat tavallisia virheaskeleita, joita tällaisissa tilanteissa tehdään. Pahimmillaan ne voivat tuottaa valtavan kriisin lasten perheissä ja koko yhteisössä. Vähimmilläänkin ne työntävät lasten seksuaaliset kokemukset syyllisyyden ja häpeän alueille, mikä on omiaan haavoittamaan heidän seksuaalista kasvuaan ja identiteettiään vuosikausiksi.

Professori Laato ja argumentaation sietämätön keveys

Åbo Akademin judaistiikan professori Antti Laato hyökkäsi Kotimaa 24 -sivustolla rajusti Sexpon allekirjoittamaa poikien ympärileikkauksien kieltämistä vaativaa kannanottoa vastaan. Laadon esittämät väitteet ovat niin ällistyttävän poskettomia, että kirjoitin niille vastineen.

Kommentoin asiaa myös Kotimaa 24 -keskustelussa, mutta koska myös YLE ja muut uutismediat ovat napanneet Laadon kommentit uutisointiin, minun on syytä vastata niihin varta vasten.

***

Lapsille haitallisten uskonnollisten tapojen arvosteleminen ei ole uskontovihaa. Uskonto, kulttuuri tai perinne ei saa oikeuttaa väkivaltaista tekoa. Esimerkiksi tyttöjen sukuelinten silpominen, homojen kivittäminen sekä lasten ja vaimon kurittaminen ovat kaikki perinteisiä tapoja, joita on perusteltu uskonnolla. Ihmisoikeuksien ja etiikan merkityksen lisääntyminen on johtanut tällaisten tapojen kieltämiseen.

Tarkoittaako Laato hyökkäyksellään, että näitäkään tapoja ei olisi pitänyt koskaan lähteä arvostelemaan, koska uskonnollisten perinteiden arvostelu on "naiivia ja uskontosokeaa" ja arvostelussa on hänen mielestään jopa "merkkejä uskontovihasta"? Millainen on Laadon ihanneyhteiskunta, jos uskonnollista väkivaltaa ei hänen mielestään saisi arvostella ollenkaan?

Pojan ympärileikkaaminen ilman vahvaa lääketieteellistä perustetta on yllä mainittujen esimerkkien kaltainen haitallinen perinne, joka loukkaa lapsen oikeutta oman kehon koskemattomuuteen sekä uskonnosta luopumiseen myöhemmällä iällä. Ympärileikkauksen mahdolliset komplikaatiot ja haitat voivat uhata pojan terveyttä ja myöhemmin myös seksuaalista hyvinvointia.

Myös lääketieteellisistä syistä tehtävillä ympärileikkauksilla on vastaavat riskit ja haitat. Tämän vuoksi niitä pyritään nykyisin tekemään vain painavista syistä. Moneen vaivaan, jotka ennen olisi hoidettu ympärileikkauksella, on nykyisin saatavilla vähemmän kajoavia hoitomuotoja.

Lapsi ei ole vanhempiensa omaisuutta. Vaikka vanhemmilla on uskonnonvapaus ja mahdollisuus kasvattaa lapsi oman uskontonsa mukaisesti, ei se anna heille lupaa lapsen vahingoittamiseen. Vanhempien oikeuksia on rajattu aiemmin esimerkiksi kuritusväkivallan kiellolla, mikä on johtanut lasten pahoinpitelyjen huomattavaan vähentymiseen kolmen vuosikymmenen aikana.

Laato vähättelee näkemyksillään räikeällä tavalla lasten oikeutta oman kehon koskemattomuuteen. Samassa hän puolustelee uskontoon ja perinteisiin perustuvaa väkivaltaa. Tyttöjen sukupuolielinten silpomisen kieltämisen katsotaan olevan perusteltu ja toimiva keino silpomistapausten vähentämiseksi ja asenteiden muuttamiseksi. Miksi poikien silpomisen arvosteleminen olisi uskontovihaa?

Tommi Paalanen

Sexpo-säätiön puheenjohtaja

Sexpossa on käynnissä EHJÄ-hanke poikien ympärileikkausten vähentämiseksi. Hanke on kolmivuotinen ja se käynnistyi vuonna 2011 RAY:n rahoituksella.

Kannanotto: Ympärileikkaukset kiellettävä

Alla mm. Sexpon allekirjoittama kannanotto poikien ei-lääketieteellisistä ympärileikkauksista. Kannanoton lisätiedot ja linkit löytyvät Vihreän miesliikkeen sivuilta.

***
Kansalaisjärjestöt vaativat lapsille ei-lääketieteellisin perustein tehtävien ympärileikkausten kieltämistä erillisellä lailla. Pojalle tehtävä ympärileikkaus on pahoinpitelyn tuntomerkit täyttävä teko, jossa pojalta poistetaan siittimen tuntoherkimmät alueet ja lisäksi vaurioitetaan sukupuolielimen toimintamekanismia.
 

Vastasyntyneiden on todettu kokevan ympärileikkauksen aikana suurta kipua, kauhua ja turvattomuutta sekä saavan post-traumaattisia häiriöitä. Tanskassa tehdyssä väestötason tutkimuksessa on todettu ympärileikkauksen voivan aiheuttaa seksuaalisia ongelmia sekä ympärileikatulle että hänen kumppanilleen.

Ympärileikkauksella loukataan lapselle kuuluvaa suojaa fyysiseltä väkivallalta sekä riistetään häneltä oikeus päättää hänen kehoonsa kohdistuvasta peruuttamattomasta toimenpiteestä, joka uskonnollisin perustein tehtynä loukkaa lapsen uskonnonvapautta ja myös hänen päätösvaltaansa aikuisena. Jos ympärileikattu henkilö päättää aikuisena luopua uskonnostaan tai vaihtaa sitä, ei hän voi peruuttaa tehtyä leikkausta.

Vihreä miesliike ry., Profeministimiehet ry., Sexpo-säätiö, Vasemmistoliiton miespoliittinen työryhmä, Suomen Humanistiliitto sekä Miesten tasa-arvo ry. ovat hyväksyneet tämän kannanoton ei-lääketieteellisin perustein tehtävien lasten ympärileikkausten kieltämiseksi.

Aiemmin mm. Lääkäriliitto, Lastensuojelun keskusliitto ja Profeministit ry. ovat tuominneet lasten ympärileikkaukset. Taloustutkimuksen kyselyn mukaan 80 % suomalaisista vastustaa niitä.

***

Lisäys: Keskustelu ympärileikkausten laillisesta asemasta on käynnistynyt kannanoton myötä muuallakin. Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on tehnyt kirjallisen kysymyksen asiasta hallitukselle ja hän kysyy, mitä hallitus aikoo tehdä poikien oikeuksien suojaamiseksi.

Myös Lastensuojelun keskusliiton tutkija Heikki Sariola kirjoitti juuri blogin aiheesta. Hän avaa ympärileikkausten historiaa juutalaisessa kulttuurissa ja toteaa, että paluuta vanhaan ei ole. Asiaa on arvioitava nykyaikaisten oikeusnormien mukaisesti.

Miesten synnytyslaki

Iltalehti pistää taas parastaan nostaessaan hämmentävän "miesten synnytyksen" uutisotsikoihin. Itse jutussa on kyse siitä, kuinka ministeri Guzenina-Richardsonin erityisavustaja on touhunnut hänen selkänsä takana valmistellessaan selvitystä transsukupuolisten henkilöiden sterilisoinneista.

Keskustelussa sterilisaatiosta ei ole kyse "miesten synnytyksestä" vaan siitä, että laki vaatii transsukupuolisen henkilön sterilisoitavaksi ennen kuin hän voi vaihtaa juridista sukupuoltaan. Tällaisen kiristyksen katsotaan asiantuntijoiden parissa olevan ihmisoikeuksien ja lääkärin etiikan vastaista, mistä syystä lakia on pyritty muuttamaan paremmaksi.

Tampereen TRANS-polin psykiatri Aino Mattila kommentoi asiaa varsin selväsanaisesti vuoden 2011 TransHelsinki-tapahtumassa. Hänen näkemyksensä mukaan lainsäädännöllä ei pitäisi pakottaa lääkäreitä turhiin ja eettisesti kyseenalaisiin toimenpiteisiin. Koko puheenvuoro löytyy Ranneliikkeestä.

Jos transmiestä ei sterilisoida, on teoriassa mahdollista, että hän jossakin myöhemmässä elämänsä vaiheessa hankkiutuu raskaaksi, sillä hänellä voi yhä olla kohtu ja munasarjat. Tämä mahdollisuus on ollut kauhistus oikeellista maailmanjärjestystä vaalineelle lainsäätäjälle, joka suuressa viisaudessaan on määrännyt sterilisaation tapahtuvaksi ennen uuden sukupuolen virallistamista, sillä olisihan se "tosi ahistavaa, jos niinku mies niinku pamahtais sillee paksux."

Hieman häiritsevää on, että yllä naljailtu hallituksen esitys on vain noin 10 vuoden takaa (2001). Olisi voinut kuvitella, että lainsäätäjillä olisi tuolloin ollut käytettävissään asianmukaista tietoa lääketieteen etiikasta ja ihmisoikeuksista. Hallituksen esityksen asenne sterilisaatioon vastaa ennemmin 50-luvun käsityksiä miehen ja naisen tehtävistä maailmankaikkeudessa. Sananmukaisesti tekstikatkelma kuuluu näin: 

Edellytyksenä olisi myös lääketieteellinen selvitys lisääntymiskyvyttömyydestä, koska muussa tapauksessa saattaisi syntyä tilanteita, joissa henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu naiseksi, siittäisi lapsen tai henkilö, jonka sukupuoli on vahvistettu mieheksi, tulisi raskaaksi.

Koska olen punaviherrappioliberaali, minun on vaikea ymmärtää, mikä varsinainen ongelma yllä mainitussa asiassa on. Luonto tuottaa kaksipäisiä vasikoita, siamilaisia kaksosia ja sikiöitä, joiden sisällä kasvaa toinen sikiö. Sukupuolen vaihtuminen vanhemmuuden kontekstissa ei ole ollenkaan kummallisimmasta päästä maailman kummallisuuksien joukossa. Kuten veteraaniseksologi Milton Diamond on todennut: "Nature loves diversity, unfortunately society hates it."

Transsukupuoliselle tehtävä sterilisaatio on ylimääräinen ja turha, lääketieteellisesti täysin perustelematon, mutta vakava operaatio, jolla kajotaan kohteen kehoon. Sen edellyttäminen lakiteknisen pikkumaisuuden vuoksi on sekä eettisesti väärin että ihmisoikeusloukkaus. Moinen kiristyspykälä on poistettava laista!

Pelkoa ja inhoa Vuosaaressa

Apua tulipalo! Pelastetaan lapset ja suljetaan päiväkoti!

Ai hitto! Tulipalo oli jo kymmenen vuotta sitten - ja eri kaupungissa...

Tällaisella rationaalisuuden tasolla Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätöksenteko lepää tällä hetkellä. Paniikki ja kahden päiväkodin historiallisen nopea sulkeminen olivat reaktioita esille tulleeseen rikosepäilyyn, joka koski päiväkotien taustayhtiön johtohenkilöä.

Toki kyseessä olevan rikosepäilyn nimeke - törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - resonoi inhottavalla tavalla päiväkotitoiminnan kanssa, mutta tarpeellisten toimien harkinnassa olisi hyvä ottaa faktat edes jotenkin huomioon. Alla muutama keskeinen seikka:

1. Kyseessä on vasta rikoksen epäily, ei tuomio rikoksesta. Tällaisen tapauksen taustalla voi olla esimerkiksi avioerokiista, kosto, väärinkäsitys tai jonkun viranomaisen ylireagointi. Epäily voi paljastua tutkinnassa aiheettomaksi tai aiheelliseksi. Joka tapauksessa vasta tuomio rikoksesta voi oikeuttaa erilaiset jatkotoimet.
2. Tapaus on 10 vuotta vanha ja epäilty on nimetty, tunnistettu ja otettu kiinni. Kyseisestä henkilöstä ei siis ole tällä haavaa vaaraa kenellekään. Vuosia vanhaa tapausta tuskin voidaan kutsua akuutiksi vaaratilanteeksi.
3. Sosiaaliviraston edustajat toistelevat, että lapsille ei ole aiheutunut mitään vaaraa tapauksesta, sillä epäilty ei ole työskennellyt päiväkotien arjessa millään tavalla. Mihin siis tarvitaan suuronnettomuuteen verrattavia hätätoimenpiteitä?
4. Päiväkodin henkilökunta tai lapset eivät ole olleet mitenkään osallisia tapauksesta. He kuitenkin - lasten vanhempien ohella - kärsivät eniten päiväkotien sulkemisesta. Lasten turvallisuudentunne järkkyy tässäkin tapauksessa enemmän aikuisten kohkaamisesta kuin itse asiasta. Lapset tuskin itse seuraavat uutisia kauhun vallassa...

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on ottanut tässä tapauksessa tuomiovallan omiin käsiinsä ja julistanut epäillyn syylliseksi. Lisäksi päiväkotien pikasulkeminen leimaa kaikki päiväkodeissa työskennelleet osallisiksi epäillyistä rikoksista. Eräät roskalehdet ovat varsin yllätyksettömästi riehaantuneet kirjoittelemaan "päiväkotien sulkemisesta hyväksikäyttöepäilyn vuoksi."

Jos sosiaaliviraston asiantuntemus seksuaalirikostapauksista ja lastensuojelusta on yleisesti tätä luokkaa, en toivo kyseisen viraston puuttuvan kenenkään asioihin. Johan tässä ollaan kohta kaikki työttöminä tai posessa, sillä aina joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, joka on tehnyt seksuaalirikoksen.

Mietitäänpä lopuksi hieman sitä, miksi rakennukset pitää tyhjentää lapsista, vaikka mitään vaaraa ei ole. Sosiaalivirasto pyrkii siirtämään lapset kokonaisina ryhminä entisine hoitajineen toisiin tiloihin. Viimeiseksi selitykseksi jäänee se, että "saatanan pedofiilipäiväkodin kaakelit, keinut ja kiipeilytelineet ovat olleet rikoksissa mukana..." (lausutaan hullun kiilto silmissä).

Lapsen kidutus on sallittua Suomessa!

Hovioikeuden mielestä ilman kivunlievitystä tehty pojan pippelin silpominen ei riitä tuomioon, vaikka silpomisesta aiheutuneet komplikaatiot ja verenvuoto veivät pojan sairaalahoitoon. "Joo," sanoo hovioikeus, "lapsen kidutus on meistä ihan okei."

Minkään muun lapsen kehoon kohdistuvan rikoksen kohdalla ei siimaa anneta. Koko päiväkodin henkilökunta hallintovirkamiehiä myöten voi joutua pölkylle, jos päiväkodin laiminlyönnit vaarantavat lapsen terveyden. Sen sijaan vanhemmat voivat katsella tyynesti vierestä, kun silpojan veitsi viuhuu.

Älyttömintä kyseisessä tapauksessa on hovioikeuden vetoaminen lainsäädännön puutteeseen. Pahoinpitely ja kidutus ovat kyllä edelleen rikoksia. Jos jonkun mielestä "kidutus" kuulostaa turhan kovalta sanalta tähän yhteyteen, niin kannattaa pohtia, miksi itse kutsuisi tilannetta, jossa on puolustuskyvyttömänä ja joku alkaa leikata sukuelinten ihoa veitsellä.

Suomessa lääkärikunta arkkiatria myöten vastustaa poikien sukuelinten silpomista, mutta Sosiaali- ja terveysministeriössä ja useimmissa lastensuojelujärjestöissä kiemurrellaan ja vähätellään asiaa. Erityisesti lastensuojelujärjestöjen kohdalla pitää kysyä, missä on selkäranka?

Kun lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan yhteiskunnassamme äärimmäisen jyrkästi, jopa hysteerisesti, voi esittää kaikille silpomisen puolustelijoille ja vähättelijöille kiusallisen kysymyksen: Kumpi on pahempi juttu, pikkupojan pippelin imeminen vai veitsellä silpominen?

Pikkupojan silpominen taas käräjillä

Englantilainen rabbi tilattiin Suomeen toissa vuonna ympärileikkaamaan juutalainen poikavauva. Seurauksena hallitsematon verenvuoto ja sairaalakeikka. Nyt vanhemmat ovat syytteessä pojan pahoinpitelystä ja käräjaoikeus on juuri aloittanut jutun käsittelyn. Nyt käsitellään lähinnä kysymystä siitä, kuka poikia saa silpoa, sillä Korkein oikeus päätti taannoin, että pojan pippelin silpominen on sallittua uskonnollisin tai kulttuurisin perustein.

Poikien silpomisten käsittely käräjillä on surkuhupaisaa johtuen Korkeimman oikeuden päätöksestä. Ennakköpäätös kun ohjaa alempia oikeusasteita jättämään itse silpomisen laillisen ja eettisen tuomittavuuden syrjään. Nyt puhutaan vain lähinnä siitä, oliko veitsi tarpeeksi terävä.

Poikien pippelien silpomiseen liittyy yhä aivan käsittämättömiä asenteita. Jostakin syystä poikien sukuelimiä ei nähdä yhtä arvokkaina ja suojelun tarpeessa olevina kuin tyttöjen. Lisäksi keskustelussa pulpahtelee tuon tuosta esiin vanha propagandaväite, jonka mukaan pippelin silpomisesta "ei ole mitään vahinkoa". Mikä helvetti sitten on vahinkoa, jos ei lapsen kehon herkimmän kudoksen viiltely teräaseella?

Puskasta kajahtaa

Helsingin sanomien mielipidesivujen toimitus on ottanut kiinnostavan aseman pornokeskustelussa. Pornon vastustajien riipaisevia henkilökohtaisia vuodatuksia on julkaistu jo kolme kappaletta nimimerkin suojista (22.9. ja 27.9.) Viimeisimmässä kerrottiin tunteisiin vetoavasti omakohtainen tarina siitä, kuinka vaarallista nettiporno on lapsille.

Anonyymi vuodattaja ei kuitenkaan ole seurannut asiasta käytävää yhteiskunnallista keskustelua. Häneltä on jäänyt huomaamatta esimerkiksi se, että tavallisesti lapset osaavat erottaa itselleen sopivat sisällöt aikuisten jutuista, ja se että nettipornon haitallisuus on tutkimusten mukaan pelkoihin perustuva myytti. Hänen henkilökohtainen tragediansa ei ole totuus asiasta.

Kun käydään keskustelua pornosta yhteiskunnallisella tasolla, ei nimettömillä henkilökohtaisilla vuodatuksilla ole mitään painoarvoa. Jos pornon vaarallisuus yritetään osoittaa yhden ikävän sattumuksen avulla, yhtä hyvin voisi perustella traktorien kieltämistä, koska joku lapsi on joskus kuollut traktorin pyörän alle.

Olen esittänyt omat argumenttini omalla nimelläni, tutkimuksiini ja kansainväliseen lähdeaineistoon perustuen. Myös Osmo Kontulan kirjoitus (HS 25.9.) tuki näkemyksiäni täysin ja hänellä on asiasta paljon sekä kotimaista että ulkomaista tutkimusaineistoa.

Miksi Hesarin mielipidetoimitus julkaisee keskustelun jatkoksi yhä uudestaan nimettömiä ja perusteettomia puskalaukauksia? Yritetäänkö asiantuntijapuheenvuorot ja tutkimustieto vyöryttää maan rakoon silkalla tunnevuodatusten määrällisellä ylivoimalla? Mitä?

Sexpo taistelee ihmisoikeuksien puolesta!

Olen Sexpo-säätiön puheenjohtajan roolissa tehnyt kantelun oikeuskanslerille KKO:n päätöksestä, jossa sallitaan poikien ympärileikkaus uskonnollisista syistä. Kantelu on uutisoitu mm. Aamulehdessä. Jos jotakuta kiinnostaa itse kantelun teksti, niin minua voi viskata sähköpostilla. Alla Sexpon lehdistötiedote kokonaisuudessaan.

***

Kantelu oikeuskanslerille KKO:n ympärileikkauspäätöksestä

Sexpo-säätiö on tehnyt kantelun oikeuskanslerille Korkeimman oikeuden ratkaisusta, jossa sallittiin poikalapsen ympärileikkaus vanhempien pyynnöstä uskonnollisilla perusteilla (KKO 2008:93). Sexpo-säätiön kanta on, että ratkaisu on Suomen perustuslain ja Suomea sitovien kansainvälisten ihmisoikeussopimusten vastainen. Oikeuskansleria vaaditaan tutkimaan ratkaisun laillisuus ja hänen tulee edellyttää, että Oikeusministeriö ryhtyy asianmukaisiin toimenpiteisiin, jotta Suomen lainsaadäntö ympärileikkausten suhteen saadaan perustuslain mukaiseksi.

KKO antoi 17.10. julki tuomion, jonka mukaan lapsen äiti ei syyllistynyt lapsensa pahoinpitelyyn teettäessään hänelle ritualistisen, uskonnon vaatiman peniksen esinahan silpomisen. Päätöksen mukaan kyseessä oli vaaraton toimenpide, joka aiheutti lapselle vain hieman kipua ja vaivaa viikon tai parin ajan, mutta siitä ei aiheutunut lapselle pysyvää haittaa.

Suomen perustuslaki takaa jokaiselle kansalaiselle oikeuden koskemattomuuteen ja yhdenvertaisuuteen. Korkeimman oikeuden ratkaisu rikkoo näitä periaatteita. Ratkaisu syrjii poikia ja merkitsee sitä, että he ovat vanhempiensa omaisuutta, joilla ei ole perustuslain ja ihmisoikeussopimusten takaamaa koskemattomuuden suojaa kaikkein intiimeimmällä kehon alueella.

Ratkaisussaan KKO sivuuttaa Suomen perustuslain sekä allekirjoitetut kansainväliset sopimukset, joissa kielletään syrjintä sukupuolen perusteella. Ratkaisussa todetaan yksiselitteisesti, että tyttöjen sukupuolielinten silpominen uskonnon tai perinnetavan vaatimuksesta on rikollinen teko. KKO:n ratkaisu tarkoittaa sitä, että pojan sukupuolielinten koskemattomuutta saa loukata ilman seuraamuksia. Siis poikalapset ovat päätöksen perusteella vanhempiensa omaisuutta, jonka sukuelimiä he saavat silpoa uskonnon tai perinnetavan niin kehoittaessa.

Kun KKO väittää, että poikien sukupuolielinten silpominen on vaaraton toimenpide, asettuu se ylimmän lääkärin rooliin. Lukuisat lääkärien yhteisöt, kuten Suomen lääkäriliitto, ovat ottaneet kansainvälisesti sen kannan, että toimenpiteeseen sisältyy myös sairaalaolosuhteissa suuria terveysriskejä, jopa koko peniksen amputaation ja sairaalabakteerien aiheuttamien, kuolemaan johtavien infektioiden vaara.

KKO esittää perustelunaan, että esinahan silpominen auttaa poikalasta samaistumaan omaan uskonnolliseen yhteisöönsä. Näkemys ei ole kestävä kehityspsykologian valossa. Ei ole perusteltua väittää, että lapset samaistuisivat yhteisöönsä esinahkansa perusteella. Lapsen kasvua yhteisön jäseneksi viitoittavat pikemminkin sosiaaliset suhteet.

KKO:n ratkaisu on ristiriidassa suomalaisen oikeuskäytännön kanssa ja jopa KKO:n omien aikaisempien päätösten kanssa. KKO:n ratkaisussa 1993:151 todetaan, että vanhempi ei saa käyttää ruumiillista kuritusta, kuten tukistamista tai luunappeja, kasvatustarkoituksessa. Myös koiran hännän typistäminen on Suomessa kielletty eläinten suojelun perusteella. Näiden esimerkkien valossa on käsittämätöntä, että KKO sallii poikalasten sukuelinten silpomisen.

Suomi on oikeusvaltio, jossa jokaiselle kansalaiselle taataan perusoikeudet ikään, uskontoon tai kulttuuritaustaan katsomatta. Tästä periaatteesta tinkiminen ei kuulu edes Korkeimman oikeuden toimivaltaan.

Sosiaali- ja silvontaministeriö!

Vastikään julkistettu seksuaaliterveyden edistämisohjelma on otettu välittömästi johdonmukaiseen käyttöön STM:n valmisteluportaassa: Poikien ympärileikkaamiselle suunnitellaan antaa lain hyväksyntä. Pikkupoikien pippelien silpominen laillisesti kuulostaa aika häiriintyneeltä jutulta esimerkiksi seuraavien esimerkkien rinnalla.

1. Koirien hännän typistäminen on kiellettyä. Sitä kutsutaan eläinrääkkäykseksi. Peenix-lintu sen sijaan lienee arvoton haittaeläin, jonka viiltely on ihan harmitonta hommaa.

2. Saman ministeriön mukaan tyttöjen ympärileikkaus on kaikissa muodoissaan tuomittavaa ja pahoinpitelyyn verrattavaa. Siis jopa klitoriksen hupun poisto, joka toimenpiteenä on paljolti poikien ympärileikkausta vastaava. Ministeriö sanoo: "Tyttöjen silpominen paha, poikien silpominen oukei!"

3. Eilen perustamani kristillishenkinen pedofiilikirkko antaa lausunnon: "Tyttöjen immenkalvon puhkaiseminen jo lapsena on uskonnollisista ja sosiaalisista syistä välttämätöntä. Puhkaisun suorittavat joko vanhemmat tai tehtävään valittu henkilö toimitukseen sopivalla ruumiinosalla. Tuotettava kipu ja ahdistus on pientä verrattuna uskonnollisen identiteetin suotuisaan kehittymiseen ja neitsyyden aiheuttamista teini-iän paineista vapautumiseen!" Ja STM komppaa!

Viranomaisten heikko kyky johdonmukaisuuteen on miltei pelottavaa. Ehkä kaikista karuinta hirtehisyyttä edustaa se, että ministeriön "asiantuntijaryhmä" on antanut suosituksen, jonka toteuttaminen käytännössä rikkoo useaa eri lakia. Sekä perustuslaki (6§ ja 7§), rikoslaki (21.luku 5§) ja lastensuojelulaki (4§) takaavat yksilölle oikeuden ruumiilliseen koskemattomuuteen - laki suojelee myös poikalapsia!

Perkele!