Mitä meidän pitäisi oppia Silkkitien tapauksesta

Silkkitie oli darknetin merkittävin päihteiden ja dopingin kauppapaikka Suomessa ennen poliisin ratsiaa. Asiasta on ratsian jälkeen kirjoiteltu niin voitonriemuisesti, hämmästellen kuin kauhistellenkin. Jutuissa muistutellaan etusormi vipattaen huumeiden kataluudesta ja anonymiteetin harhasta.

Tärkein oppi Silkkitie-tapauksesta liittyy kuitenkin kauhistelun sijaan sen käyttäjäkuntaan. Valtaosa käyttäjistä oli poliisille tuntemattomia ihmisiä, nk. tavallisia kansalaisia. Tämä on tärkeä viesti, joka kertoo kieltolaille perustuvan huumepolitiikan epäonnistumisesta ja siitä, että stereotyyppinen kuva rappiolla olevista vaarallisista huumerikollisista on pitkälti roskaa (minkä toki kaikki alan tutkimusta ja keskustelua seuraavat jo tietävät).

Erilaisia päihteitä käytetään mitä erilaisimmista syistä: kivun ja stressin lievitykseen, tajunnan laajentamiseen, spirituaalisten kokemusten etsimiseen, rentoutumiseen ja hyvään fiilikseen, seurassa nautiskeluun ja niin edelleen. Dopingaineetkin ovat ongelma vain kilpaurheilun näkökulmasta; harrastajan pitäisi saada kehittää kehoaan haluamillaan keinoilla. Minkään näistä ei pitäisi olla rikollista.

Se, että tavallinen posse käyttää erilaisia kemikaaleja kehonsa, psyykensä ja olonsa muovaamiseen, ei ole eettisesti kiellettävää, eikä edes arveluttavaa. Suurin osa aineista ja menetelmistä olisi yhteiskunnallekin ihan ok, jos lääkäri olisi ne määrännyt. Jyrkkä jako laillisen ja laittoman käytön välillä on täysin keinotekoinen.

Silkkitien tapaus kertoo, että ihmiset ovat valmiita uhmaamaan typerää lainsäädäntöä omien yksilöllisten valintojensa ja tarpeidensa vuoksi. Tämä pitää lukea viestinä, joka tukee päihteitä koskevan lainsäädännön purkamista ja dekriminalisaatiota, ei minään keskenkasvuisena vahingonilona, jossa riemuitaan "pahojen huumerikollisten" narauttamisesta. Suurin osa kiinni jääneistä on tavallisia ihmisiä. He ovat näköalattoman ja kehnon päihdepolitiikan uhreja.

Suostumus on seksikästä!

Suostumus 2018 -kampanjan verkkosivut

Allekirjoitin vastikään kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan raiskausta koskevan lainsäädännön kehittämistä suostumusperustaiseksi. Aloitteen tarkoitus on selkiyttää lainsäädännön taustalla olevia periaatteita sekä laajentaa rikosnimikettä kattamaan myös tapaukset, joissa ei ole käytetty väkivaltaa tai rikoksen uhri ei ole pystynyt vastustelemaan. Samalla yhdistettäisiin yhden lainkohdan alle aiemmin hyväksikäytöksi katsotut rikokset.

Aloitteen perustelut ovat hyvät ja vankat. Seksuaalirikoslainsäädännöllä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jonka tärkein eettinen mittari on suostumus. Kriminalisointiteoreettisesta näkökulmasta aloitetta voi kannattaa ilman varauksia, koska se noudattaa selkeäpiirteisesti liberaalin oikeusfilosofian lähestymistapaa yksilön oikeuksiin.

Raiskauslainsäädännön historian vuoksi raiskauksia on käsitelty väkivaltarikoksina, jolloin myös tunnusmerkistössä on keskitytty enemmän väkivaltaan kuin itsemääräämisoikeuden pontevaan suojelemiseen. Menneisyyden painolasti on vaikuttanut lainsäädäntöön ja tuottanut kehnoa lainkäyttöä. Näkökulman muuttaminen mahdollistaa lainsäädännön korjaamisen koherentiksi ja liberaaliksi.

Tosiasiassa suostumus on toki nykyisessäkin laissa olennaisessa osassa. Laki on kuitenkin kirjoitettu kapeasti väkivaltanäkökulmasta, jolloin väkivallattomat pakottamistilanteet voivat jäädä lain kirjaimen ulkopuolelle. Nykyisen lainsäädännön valossa moni sellainen tapaus tuomitaan kuitenkin hyväksikäyttönä, joten tekijä pääsee aniharvoin vapaalle jalalle laintulkinnan ongelmien vuoksi. Uusi ehdotettu laki kuitenkin yhtenäistäisi laintulkintaa ja mahdollistaisi tekojen vakavuuden arvioinnin johdonmukaisemmin, koska tekojen vakavuutta voitaisiin arvioida ennemmin yhden nimikkeen alla kuin nimikkeiden välillä.

Suostumusperustaisen lainsäädännön kohdalla on esitetty huolia kaikenlaisista asioista. Niistä köykäisimmät liittyvät ihmisten haluttomuuteen ymmärtää lakimuutoksen perusteita. Jotkut vääräleukailevat, että pitääkö sitten sopia jatkossa lomakkeella seksistä tai miten sitä enää uskaltaa ketään lähestyä. Voin taata, että mikäli kansalaisaloite menee läpi, lähestyminen ei ole tulevaisuudessa sen vaikeampaa kuin nytkään. Se on ehkä jopa helpompaa, jos vaan ottaa vakavasti aloitteen taustalla olevan ajatuksen paremmasta kommunikaatiosta ja neuvottelusta.

Vakavammat huolet ovat liittyneet näyttöongelmiin. Juristit ovat olleet niin Suomessa kuin Ruotsissakin huolissaan siitä, että sana sanaa vastaan -tapaukset lisääntyvät ja hankaloituvat. Periaatteessa uusi lainsäädäntö ei muuta mitenkään todistustaakkaa, mutta kieltämättä se vaara on olemassa, että todistelussa aletaan enenevässä määrin kasata vastuuta tarinankerronnalle konkreettisen evidenssin sijaan. Se voi hapertaa syyttömyysolettamaa ja edellyttää syytetyltä syyttömyyden todistelua painavammin kuin ennen.

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole suostumuslähestymistavan ongelmia, vaan lainkäytön ja oikeudenkäyntien menettelytapojen käytännön ongelmia. Niiden ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan huolellisuutta lain valmistelutyössä sekä koulutusta seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa ja käsittelyssä koko rikostutkinta- ja oikeusprosessissa.

Kulttuurisesta näkökulmasta lakiuudistus olisi hyvin tervetullut. Seksuaalikulttuuri voi vain parantua sillä, että ihmisiä patistetaan neuvottelemaan ja etsimään selkeää yhteisymmärrystä seksuaalisissa tilanteissa. Asennemuutos ei ole tärkeä pelkästään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisen näkökulmasta, vaan myös siksi, että se mahdollistaa parempia seksuaalisia kohtaamisia. Suostumus on seksikästä ja neuvottelu on jo osa seksiä.

Haluaisin leikkiä kanssasi! Mitä sinä haluaisit tehdä kanssani?

Tällaiset kysymykset mahdollistavat uudenlaisen suoran flirttailun kulttuurin, joka ei entisen tapaan nojaa mielikuville, stereotyypeille, esittämiselle tai sokealle normien seuraamiselle. On ziljoona kertaa parempaa, että seksuaalisista haluista ja toiveista puhutaan suorempaan, eikä neuvottelua sivuuteta leffoista tuttujen romanttisten typeryyksien vuoksi. Toisten ihmisten kohtaaminen oikeasti on paljon rehellisempää ja kuumempaa.

Allekirjoita Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi -kansalaisaloite täällä!

Mies-poika mediassa

Olen seurannut seksuaalisuutta ja seksuaalirikoksia käsitteleviä uutisia jo päälle kymmenen vuotta. Olen tänä aikana kiinnittänyt useasti huomiota siihen, miten seksuaalirikoksen epäillyn/tekijän ja uhrin sukupuoli vaikuttaa suoraan siihen, millaisia ilmauksia hänestä käytetään.

Uutisointia seuraaville on jo varmasti tuttu juttu, miten teini-ikäiset tytöt kuvataan tahdottomina nukkeina, joilla ei ole toimijuutta tai seksuaalisuutta. Toinen, hieman hankalammin tartuttava ilmiö on mystisten mies-poikien esiintyminen jutuissa.

Nimittäin, kun 17-vuotias ihmisuros on rikoksen uhri tai riskeille altis, häntä kutsutaan pojaksi tai jopa lapseksi. Jos taas samainen 17-vuotias ihmisuros on epäiltynä seksuaalirikoksesta, hän on mies. 

Tässähän menee aivan sekaisin. Onko kyseessä nyt täysivaltainen häikäilemätön rikollinen, vai väräjävä viaton poikanen? Toimittaja päättää sen meidän puolestamme fiiliksensä mukaan!

Sanavalinta paistaa varsin räikeästi läpi tuoreesta Ilta-sanomien jutusta, jossa 17-vuotias mies vapautettiin seksuaalirikosepäilystä. Alle 18-vuotias uhri on kuitenkin aina tyttö. Jostakin syystä naaraat ovat useammin lapsia kuin urokset, vaikka kyseisten olentojen kronologinen ikä olisi täsmälleen sama. Ehkä toimittajat pitävät naisia lapsellisina?

Vaikka tällaisissa sanavalinnoissa on kyse pienestä jutusta, ne paljastavat hyvin yleisen ennakkoluulon, jonka mukaan ihmisuros on aina tekijä ja toimija, ja sellaisena täydessä vastuussa kaikista tilanteista, joita elämässä tulee eteen. Naaras puolestaan nähdään usein viattomana, passiivisena ja heikkona, vaikka tapaus kertoisi aivan muuta.

Saman päivän uutisista bongattu juttu avioeroriidassa hirviöksi muuttuneesta naisesta vahvistaa stereotyypin vaikutukset: viaton mies kärsi naisen valheiden ja sekoilujen takia vuosien piinan. Käräjäoikeuskin uskoi naisen kertomuksia, vaikkei mitään konkreettista todistusaineistoa ollut.

Sukupuolikäsityksillä on merkitystä rikosprosesseissa ja niiden uutisoinnissa. Ottakaahan ammattilaiset laput silmiltänne!

***
Korjattu biologinen ikä kronologiseksi iäksi (29.5.).

Pelkoa ja inhoa Vuosaaressa

Apua tulipalo! Pelastetaan lapset ja suljetaan päiväkoti!

Ai hitto! Tulipalo oli jo kymmenen vuotta sitten - ja eri kaupungissa...

Tällaisella rationaalisuuden tasolla Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätöksenteko lepää tällä hetkellä. Paniikki ja kahden päiväkodin historiallisen nopea sulkeminen olivat reaktioita esille tulleeseen rikosepäilyyn, joka koski päiväkotien taustayhtiön johtohenkilöä.

Toki kyseessä olevan rikosepäilyn nimeke - törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - resonoi inhottavalla tavalla päiväkotitoiminnan kanssa, mutta tarpeellisten toimien harkinnassa olisi hyvä ottaa faktat edes jotenkin huomioon. Alla muutama keskeinen seikka:

1. Kyseessä on vasta rikoksen epäily, ei tuomio rikoksesta. Tällaisen tapauksen taustalla voi olla esimerkiksi avioerokiista, kosto, väärinkäsitys tai jonkun viranomaisen ylireagointi. Epäily voi paljastua tutkinnassa aiheettomaksi tai aiheelliseksi. Joka tapauksessa vasta tuomio rikoksesta voi oikeuttaa erilaiset jatkotoimet.
2. Tapaus on 10 vuotta vanha ja epäilty on nimetty, tunnistettu ja otettu kiinni. Kyseisestä henkilöstä ei siis ole tällä haavaa vaaraa kenellekään. Vuosia vanhaa tapausta tuskin voidaan kutsua akuutiksi vaaratilanteeksi.
3. Sosiaaliviraston edustajat toistelevat, että lapsille ei ole aiheutunut mitään vaaraa tapauksesta, sillä epäilty ei ole työskennellyt päiväkotien arjessa millään tavalla. Mihin siis tarvitaan suuronnettomuuteen verrattavia hätätoimenpiteitä?
4. Päiväkodin henkilökunta tai lapset eivät ole olleet mitenkään osallisia tapauksesta. He kuitenkin - lasten vanhempien ohella - kärsivät eniten päiväkotien sulkemisesta. Lasten turvallisuudentunne järkkyy tässäkin tapauksessa enemmän aikuisten kohkaamisesta kuin itse asiasta. Lapset tuskin itse seuraavat uutisia kauhun vallassa...

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on ottanut tässä tapauksessa tuomiovallan omiin käsiinsä ja julistanut epäillyn syylliseksi. Lisäksi päiväkotien pikasulkeminen leimaa kaikki päiväkodeissa työskennelleet osallisiksi epäillyistä rikoksista. Eräät roskalehdet ovat varsin yllätyksettömästi riehaantuneet kirjoittelemaan "päiväkotien sulkemisesta hyväksikäyttöepäilyn vuoksi."

Jos sosiaaliviraston asiantuntemus seksuaalirikostapauksista ja lastensuojelusta on yleisesti tätä luokkaa, en toivo kyseisen viraston puuttuvan kenenkään asioihin. Johan tässä ollaan kohta kaikki työttöminä tai posessa, sillä aina joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, joka on tehnyt seksuaalirikoksen.

Mietitäänpä lopuksi hieman sitä, miksi rakennukset pitää tyhjentää lapsista, vaikka mitään vaaraa ei ole. Sosiaalivirasto pyrkii siirtämään lapset kokonaisina ryhminä entisine hoitajineen toisiin tiloihin. Viimeiseksi selitykseksi jäänee se, että "saatanan pedofiilipäiväkodin kaakelit, keinut ja kiipeilytelineet ovat olleet rikoksissa mukana..." (lausutaan hullun kiilto silmissä).