Terapeuttinen kaikkivoipaisuus ja avoimet suhteet

Avoimet suhteet ja monisuhteet tuntuvat olevan vaikea pala pariterapeuteille - ainakin Välitalolle ja Juutilaiselle. Ehkä ammattikunnasta kuitenkin löytyy myös paremmilla tiedoilla ja asenteilla varustettuja terapeutteja. Ainakin toivon niin. Muussa tapauksessa ammattikuntaa voi pitää ideologiseksi taantuneena samaan tapaan kuin valitettavan monet psykoanalyytikot tuppaavat olemaan: taustaideologioista pidetään tiukasti kiinni, vaikka todellisuus ja tiede menevät kovaa vauhtia ohitse.

Studio 55 -sivuston jutussa paripsykoterapeutty Välitalon keskeisin perustelu sille, että avoimet suhteet tuskin toimivat, on se, että hän ei ole tavannut pariskuntaa, jolla se toimii. Tällainen ajattelu edustaa tyypillistä terapeuttien ammattisairautta: kaikkivoipaisuuden tunnetta eli omnipotentiaa. Sen vallassa oleva ajattelee hallitsevansa seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden koko kentän omien asiakkaidensa kanssa tehdyn työn varjolla. 

Ongelmana terapeutin kaikkivoipaisuudessa on kuitenkin se, että kenenkään asiakkaat eivät edusta kattavasti koko kenttää. Terapeutin pakeille saapuvat vain ne, joilla on jonkinlaisia ongelmia. Ja heistäkin vastaanotolle saapuvat vain ne, joilla on varaa ja halua aloittaa terapiasuhde. Asiakaskuntaa rajaa vielä sekin, että jotkut asiakkaat yrittävät etsiä terapeutin, jolla olisi kokemusta ja hyvä maine juuri sellaisten ongelmien hoidossa, joita hänellä parhaillaan on.

Eli rautalangasta: Välitalo ei ole kohdannut asiakkaita, joilla avoin suhde toimisi, koska a) hän tapaa vain ihmisiä, joilla on ongelmia ja/tai b) avoimessa suhteessa olevat eivät valitse häntä terapeutikseen hänen asenteidensa takia.

Mikä osaamisperusta tällainen muka on laukoa mielipiteitä avoimista suhteista? Rehellistä olisi todeta haastattelijalle, että "en ymmärrä enkä hallitse tätä aihepiiriä" sen sijaan, että mielipiteitä esitetään ennakkoluulojen pohjalta.

Samanlaista omnipotentiaa potee myös pariterapeutti Juutilainen. Hänen mielestään ihminen on biologialtaan yksiavioinen ja avoimiin suhteisiin päätyneet ovat jollakin tavoilla traumatisoituneet. Valitetettavasti biologia ei ole mielipideasia, vaan tiede, joka pohjautuu tutkimukseen. Vertailevassa sosiobiologiassa ja antropologiassa tehdyt tutkimukset osoittavat selkeästi ihmislajille tyypillisten seksuaali- ja pariutumistapojen perustuvan useiden kumppaneiden hankkimiselle joko peräkkäin tai samaan aikaan. (esim. Ryan et al. 2011; Barash et al. 2001; Reynolds et al. 1991.)

Ihmisen biologiset valmiudet mahdollistavat siis hyvin erilaiset monisuhteet. Tämä ei kuitenkaan ole argumentti monisuhteiden puolesta tai uskollisuutta vastaan. Jokainen saa itse valita, miten haluaa suhteensa järjestää. Tämä on kuitenkin vasta-argumentti kristillisperäisille harhaluuloille ihmisen luontaisesta yksiavioisuudesta.

Juutilaisen esittämä trauma-arvelu on hänen tietämättömyyttään pahempi erhe. Traumaväitteiden viljeleminen käyttäytymisen selittäjänä on sekä arveluttava keskustelustrategia, mutta myös terapiatyön etiikan väheksymistä. Heppoisten traumaolettamusten heittely johtaa helposti asiakkaan tilanteen virhearviointeihin, vääriin hoitoratkaisuihin sekä asiakkaan arvojen ja valintojen vähättelyyn. Terapeutin ei pitäisi koskaan syyllistyä tällaiseen ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen kohtaamisensa ilmiöiden ja ihmisten kanssa.

Lähetän kaikille ihmissuhdeongelmia käsitteleville ammattilaisille terveisiä: Nouskaa rohkeasti poteroistanne ja tarkastelkaa ihmissuhteiden moninaisuutta avoimin silmin. Ihmissuhdeneuvonta tai -terapia ei ole mitään yksiavioisuuden esitaistelua, vaan ihmisten auttamista niissä ongelmissa, joita heidän valitsemissaan ihmissuhteissa vastaan tulee. Tässä tarvitaan avointa dialogia, ei ennakkoluuloista kyräilyä.

Lisää tietoa aiheesta:

• Monilempi- ja parisuhdeaiheiset jutut tässä blogissa
• Melissa Mäntylän kommentti aiheeseen
• Polyamoriayhdistyksen sivusto

Pornosta loihditaan taas syntipukkia raiskauksille

Avoin kirje Anna-Stina Nykäselle ja Helsingin sanomille

Helsingin sanomien Sunnuntai-osiossa oli 7.4.2013 Anna-Stina Nykäsen juttu otsikolla ”Joukkoraiskaus on pornossa tuttua”. Jutussa sekoittuu pahanpäiväisesti toimittajan mielipiteet ja asiantuntijahaastattelut. Otsikointi ja haastattelujen välitekstit vihjailevat, että pornolla olisi erityinen rooli viime aikoina uutisoitujen joukkoraiskausten taustalla. Tällainen on puhdasta spekulaatiota, joka sopii esimerkiksi kolumniin tai mielipidekirjoitukseen, mutta ei lehtiartikkeliin.

Eri viihdemedioiden suhde väkivaltaan on puhuttanut tutkijoita ja yleisöä pitkään. Keskustelu alkaa velloa tietämättömyyden ja ennakkoluulojen voimalla aina kun jokin ravisuttava väkivallanteko nousee otsikoihin. Videopelit, tv-väkivalta ja porno ovat vakiosyntipukkeja, kun väkivallan syitä etsitään. Tosiasiassa väkivallan taustalla on aina monimutkainen vaikutussuhteiden verkosto, johon liittyvät esimerkiksi tekijän perhetausta, sosiaalinen asema, syrjäytyminen, antisosiaaliset persoonallisuuspiirteet sekä viiteryhmien ja alakulttuurien suhtautuminen väkivaltaan. Viime kädessä olennaista on tekijän oma päätös väkivaltaan ryhtymisestä.

Nykäsen vihjailu pornon osallisuudesta joukkoraiskauksiin on osa pitkää pornonvastustajien retorista taistelua, jossa pornon syyksi laitetaan kaikenlaisia kataluuksia, vaikka vahvaa näyttöä tällaisesta ei ole saatavilla. Tavallisesti pornon mustamaalaaminen perustuu virheellisille käsityksille pornosta - niin tässäkin tapauksessa.

Nykänen väittää, että joukkoraiskaaminen olisi pornossa yleistä ja ottaa esille ”gangbang”-termin sen osoitukseksi. Ganbang ei kuitenkaan käänny ”joukkoraiskaukseksi”, vaan osuvampi käännös on ”kimppakiva”. Gangbangissa on kyse ryhmäseksistä, jonka osapuolet ovat siihen suostuvaisia. Kyseisessä seksin muodossa voi olla mukana yksi nainen ja useita miehiä, mutta myös mikä tahansa muu kahta suurempi porukka käy. Jotkut naisesiintyjät ovat jopa kilpailleet siitä, kuinka monen miehen kanssa he pystyvät harrastamaan seksiä yhden rupeaman aikana ja ilmiö on tuttu myös homopornosta. Tällainen suhtautuminen ryhmäseksiin on kaukana raiskauksesta.

Tutkija Susanna Paasosen suuhun on laitettu väite, että joukkoraiskauksia löytyisi erityisesti amerikkalaisesta pornosta, jossa esiintyy ”rotujen välinen akti”. Tällä viitataan ”interracial”-pornoon, jonka tyypillisin esimerkki on musta mies valkoisen naisen kanssa. Usean miehen ja yhden naisen välinen ryhmäseksi on tavallinen teema tässä pornon alalajissa, mutta toiminnan esittäminen joukkoraiskauksena on täysin virheellinen, jopa rasistinen, väite. Katkelma ei kuulosta tuntemaltani Paasoselta, joten epäilen toimittajan muotoillen tutkijan sanat juttunsa henkeen sopiviksi.

Pornon marginaalista löytyy myös raiskausfantasioita. Niistä suurin osa kuvaa kahden henkilön välisiä tilanteita vedoten voimakkaasti tavallisimpiin raiskaukseen liittyviin stereotyyppeihin ja fantasioihin. Joukkoraiskaus on harvinaisuus myös raiskausfantasioiden joukossa. Myös raiskausfantasioita esittävä porno tehdään suostuvaisten esiintyjien kanssa - usein kyse on sm-alakulttuuriin kuuluvista studioista ja esiintyjistä.

Jotkut yksittäiset, todellisia raiskauksia kuvaavat kännykkävideot tai vastaavat eivät ole pornoa sanan varsinaisessa mielessä. Niitä ei ole tehty viihteeksi tai seksuaalisuuden ilmaisemiseksi, vaan kyse on rikoksen videoinnista. Jotkut verkon extreme-videosivustot saattavat levittää myös tällaisia videoita shokkiarvon vuoksi. Kyse on kuitenkin marginaalin marginaalista, joten ”pornolle tutusta ilmiöstä” ei ole kyse.

Pornon esittäminen raiskausten innoittajana on historiallisesti näköalatonta. Ennen kuin naisten oikeudet nousivat vakavasti yhteiskunnalliseen keskusteluun, naiset ovat olleet miesten holhouksen alaisina, perheiden sisäisiin asioihin ei puututtu, eikä naisen todistusta oikeudessa pidetty merkittävänä. Ennen vuotta 1994 Suomessa ei nähty avioliitossa tapahtuvaa raiskausta rikoksena. Tätä taustaa vasten naisiin kohdistuvan seksuaalisen väkivallan määrä on ollut varmasti suurempi ennen nykypornon aikaa kuin se on ollut sen jälkeen. Rautalangasta vääntäen: porno ei ole voinut olla syypää siihen raiskaamisen ja alistamisen valtakulttuuriin, joka ennen naisten oikeuksien kehittymistä on vallinnut. Samanlainen sukupuolikulttuuri vallitsee valitettavasti yhä useissa maissa, eikä näitä maita, kuten Irania, tunneta pornon saatavuudesta tai tuotannosta.

Naisten aseman paraneminen ja feminismi ovat nostaneet seksuaalisen väkivallan keskusteluun ja mahdollistaneet siihen puuttumisen. Sekä pornon saatavuuden kasvu että naisten aseman parantuminen ovat osa samaa länsimaista liberalisoitumiskehitystä. Porno tuskin on merkittävässä roolissa naisten aseman parantumisessa, mutta ei sen räjähdysmäinen kasvu 60-luvulta lähtien ole kuitenkaan millään tavalla estänyt nopeaa tasa-arvokehitystä länsimaissa. Tätä näkökulmaa tukevat myös useat väestötason tutkimukset, joissa ei ole havaittu korrelaatiota pornon saatavuuden lisääntymisen ja seksuaalisen väkivallan määrän välillä (esim. Diamond 2009; Kendall 2006; Kutchinsky 1999). Olennaisempi tekijä seksuaalisen väkivallan kohdalla näyttäisi olevan naisten asema yhteiskunnassa ylipäätään ja naisten mahdollisuudet vaikuttaa oman elämänsä kulkuun.

Kun sanotaan ympäripyöreästi, että joidenkin tutkimusten mukaan porno lisää, ja joidenkin mukaan vähentää väkivaltaa, on syytä katsoa tarkemmin, mistä tulosten näennäisessä ristiriidassa on kyse. Kriminologisissa tutkimuksissa havaitut yhdeydet pornon käytön ja seksuaalirikosten välillä perustuvat usein tutkimusraporttien tarkoitushakuiseen popularisointiin. Tyypillisessä tapauksessa seksuaalirikoksesta tuomitulta henkilöltä on kysytty ”Oletko katsonut pornoa viimeisen 3 kuukauden aikana?” Jos vastaus on kyllä, merkitään taulukkoon ”henkilö on katsonut pornoa”. Kun tiedämme, että Suomessakin nuorista miehistä yli 70% on katsonut pornoa, ei tieto seksuaalirikollisen pornon katselusta merkitse yhtään mitään.

Nykänen ihmettelee, onko nyt menossa jonkinlainen raiskausaalto, kun raiskausuutisia tulee esille eri puolilta maailmaa. Toimittajana hänen luulisi ymmärtävän, että uutisoinnin trendit eivät ole välttämättä missään suhteessa tapahtumien yleisyyden kanssa. Kun jokin asia on pinnalla, siitä myös uutisoidaan enemmän. Ilmiö on täysin sama kuin esimerkiksi 90-luvun kansainvälisissä insesti- ja saatananpalvontahysterioissa. Jälkimmäisessä onnistuttiin tekemään täysin olemattomasta ilmiöstä kansainvälinen haloo. Satanistisia rituaalimurhia ja kultteja tutkinut Jeffrey S. Victor joutui toteamaan tutkimuksissaan, että valtavan puheenaiheen takaa ei löytynyt yhtäkään todellista tapausta (Victor 1993).

Spekulaatiosta totuuteen voi olla paljon matkaa. On hämmästyttävää, että Nykänen alentuu jutussaan vihjailuihin ja arveluihin sen sijaan, että hän tekisi niin kuin toimittajan pitäisi: ottaisi asiasta selvää ja kirjoittaisi juttunsa neutraaliin sävyyn eri näkökulmia punniten. Nyt valittu otsikointi ja tapa, jolla pornosta siirrytään vaivihkaa raiskauskeskusteluun - ikään kuin kyse olisi saman asian eri puolista - tekevät jutusta pornonvastaisen pamfletin.

Sanomalehden taso on riippuvainen sen toimittajien osaamisesta ja journalistisesta selkärangasta. Jos mielipiteet ja tosiasiat alkavat mennä sekaisin, lukija joutuu arvuuttelemaan, milloin on kyse toimittajan mielenilmauksesta ja milloin asia-artikkelista. Kun on kyse seksuaalisuuden kaltaisesta sensitiivisestä ja kiistellystä aiheesta, olisi toimittajan hyvä olla erityisen tarkka neutraaliuden ja lähteidensä käytön suhteen. Mielipidekirjoituksille on ymmärtääkseni lehdessä ihan oma osastonsa.

Tommi Paalanen
Filosofi, seksuaalieetikko
Helsinki

Asuuko perheessäsi ääliövanhempi?

Vanhempainliiton umpimielinen kampanja nuorten alkoholinkäyttöä vastaan on tunkeutunut mieliimme väkivaltaisesti bussipysäkeiltä ja mainosplakaateista (samaan tapaan kuin porno ja alusvaatemainokset heidän mielestään tunkeutuvat kaikkialle).

Vaikka kampanjan taustalla on varmasti sinänsä kaunis ajatus, ovat kampanjan välittämät viestit aivan älytöntä roskaa. Ajatustyöskentely ei näytä kuuluvan kampanjan päänikkarien toimenkuvaan.

Kampanja hyökkää voimakkaasti sellaisia vanhempia vastaan, jotka ostavat ala-ikäisille lapsillensa alkoholia. He ovat muka viinatrokareita tai sinisilmäisiä typeryksiä. Syyttelevän ja aggressiivisen kampanjan tausta-ajatuksena on yltiölegalistinen näkemys, jonka mukaan jokainen alle 18-vuotias nuori on lapsi ja että näiden "lasten" alkoholinkäyttöön liittyy aina rikos, koska alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos.

Kampanjassa jopa sanotaan suoraan, että "Älä salli lapsesi alkoholinkäyttöä missään tilanteessa." Viinilasi juhlaillallisella... RIKOS! Kuohuviinin kilistely syntymäpäivillä... RIKOS! Saunaolut perheen kans RIKOS!

Yksisilmäisen lakiin tuijottamisen vuoksi Vanhempainliitto on kieltämästä vanhemmilta oikeuden kasvattaa lapsensa järkevään ja kohtuulliseen alkoholikulttuuriin. Sellaiseen kuuluu alkoholin käyttö järkevissä määrin yhteisesti hyväksytyissä tilanteissa. Ei ole mitään järkeä lähteä täysimittaiseen hyökkäykseen skumppalasillisia ja saunakaljoja vastaan.

Jos teinit päättävät juhlia perjantai-iltana kaljan kera, olisiko hyvä, että asiasta voisi puhua fiksusti omien vanhempien kanssa? Jos vanhemmat ovat tietoisia asioista ja jopa ostavat oluita, he tietävät täsmälleen, mitä heidän pilttinsä juovat, kenen kanssa ja missä. Vaihtoehtona on hankkia juomat spurgu-Penalta ja mennä salaa leikkipuistoon dokaamaan ja valehdella äipälle jotain sekavaa krapulapäissään. Tämä lienee Vanhempainliiton kannattama linja?

Täyskiellon vaatiminen ja sekä vanhempien että nuorten syyllistäminen tuottavat tilanteen, jossa Vanhempainliitto tunkee poliisia vanhemman paikalle. Samalla se tekee mahdottomaksi asiallisen keskusteluyhteyden syntymisen nuorten ja vanhempien välille. Nuoren kanssa neuvottelemisen ja keskustelemisen perusasioita on järkevät joustovarat ja nuoren vastuuttaminen. Poliisin roolin vaatiminen vanhemmalta tuottaa pelkkää jäykkäniskaista kouhottamista.

Vanhempainliiton linja on ollut yhtä idioottimainen ja jyrkkä myös seksuaaliasioissa. Liiton toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilaa ahdisti RFSU:n taannoinen seksuaalikasvatusvideo, koska siinä puhuttiin suoraan seksistä ja seksuaalisuudesta. Erityisesti homoseksuaalisuuden luonteva käsittely oli konservatiivileirille vaikea paikka.
On varsin häiriintynyttä, että tällainen näköalaton konservatiivilinnake kuvittelee esiintyvänsä kaikkien vanhempien edunvalvojana. Tosiasiassa vanhempien määrä ja kirjo on valtava, joten Vanhempainliitto edustaa oikeasti vain aktiivitoimijoidensa näkemyksiä. Pelkkä ajatuskin vanhempien järjestöstä on naurettava. Yhtä lailla voisimme perustaa Ihmisliiton, joka yrittää väittää edustavansa kaikkia ihmisiä.

Pysäytä idioottivanhempi! Sano ei Vanhempainliiton roskalle!

Harlem Shake ja Hannu Salama

Tanssivideosekoilu on hauska tapa piristää nahkeaa työpäivää, mutta totalitaarisessa tai uskonnollisten normien kuristamassa kulttuurissa siitä voi tulla vapaustaistelun väline. Esimerkiksi Egyptissä ja Tunisiassa Harlem Shake -possea on käytetty humoristisiin mielenosoituksiin konservatiiveja ja uskonoppineita vastaan. Sheikkaajat ovat saaneet toiminnastaan niin pamppua kuin syytteitä säädyttömyydestä - onhan ketkutus ilmiselvä osoitus länsimaisen (seksuaali)kulttuurin hapattavasta vaikutuksesta.

Ketkutusvastarinta ja siitä syntynyt poru kertovat paljon konservatiivisten islaminuskoisten maiden kulttuurisesta murroksesta. Nuoremmat sukupolvet ovat internetin maailmankansalaisia, eivätkä enää sulata jäykkiä uskonnollisia normeja ja konservatiivien valtapyrkimyksiä. Tämä muistuttaa elävästi 60-70-lukujen kotimaista kamppailuamme vapaamman seksuaalikulttuurin ja aateilmapiirin puolesta. Hannu Salaman jumalapilkkatuomio ja sheikkaajien saamat säädyttömyystuomiot ovat eriä pitkässä kamppailussa uskonnollisiin normeihin perustuvaa pönötystä ja pakkovaltaa vastaan.

Uskonnollisten järjestelmien murtamisessa on monissa kulttuureissa noudatettu samankaltaista kaavaa. Kun nuoren väestönosan arvomaailma muuttuu pysyvästi, ei hyökyä voi enää pysäyttää. Pari sheikkaajaa voidaan pidättää, mutta kun vuosien kuluessa uskonnollisten normien rikkomisesta tulee maan tapa, ei pakkovaltakoneisto voi enää asialle mitään. Koko ikäluokkaa on vaikea laittaa vankilaan ja jossakin vaiheessa nuoren ikäluokan edustajat päätyvät valtakoneiston osiksi ja alkavat syödä järjestelmää sisältä päin. Kun poliisikin sheikkaa, on vähän vaikeaa komentaa häntä pamputtamaan kanssasheikkaajia.

Kiinnostavaa on, että Lähi-idän maissa uskontokritiikki ja seksuaalinen kapina ovat nostaneet päätään käsi kädessä wanhan vallan alettua murentua. Ehkä tämä kertoo siitä, miten tärkeä rooli seksuaalisuuden kontrolloimisella on uskonnollisissa ja konservatiivisissa vallankäyttömalleissa. Vaikka Harlem Shake -meemi alkaa olla jo takanapäin, lisää on varmasti tulossa. Pitäkäähän mullahit kiinni turbaaneistanne!

Feminatsit vauhdissa EU-komiteassa

Euroopan parlamentti on ottamassa lähiaikoina käsittelyynsä Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön, jolla ajetaan sukupuolistereotypioiden purkamista EU:n alueella. Mietinnöstä pyritään saamaan pohja uudelle EU-lainsäädännölle, jolla toteutettaisiin stereotypioiden vastaista työtä.

Lainsäädäntö ei välttämättä ole toimiva tai tehokas väline stereotypioiden purkamiselle, mutta kyseisen mietinnön suurimmat ongelmat eivät liity tähän. Stereotypioden keventäminen on sinänsä hyvä asia, mutta mietintö riehaantuu piehtaroimaan konservatiivifeministisissä fantasioissa sellaisessa mitassa, että naamani meinasi nyrjähtää sitä lukiessa.

Muutamia otteita perusteluista:

sukupuoleen perustuva syrjintä on yhä yleistä tiedotusvälineissä, viestinnässä ja mainonnassa ja edistää sukupuolistereotypioiden lisääntymistä varsinkin sitä kautta, että naiset esitetään myynninedistämisessä usein seksiobjekteina

nuorille suunnattujen laulujen sanoituksissa on seksuaalisesti ehdottelevaa sisältöä, joka usein ruokkii naisiin ja tyttöihin kohdistuvaa väkivaltaa

politiikan kuin talouselämän päätöksentekoelimissä esiintyy edelleen sukupuolistereotypioita ja seksismiä, seksistisiä kommentteja ja häirintää, mukaan lukien jonkinasteista seksuaalista häirintää ja naisiin kohdistuvaa väkivaltaa

Ja mietinnössä esitettyjä vaatimuksia ja toimenpiteitä:

kielletään alkoholiteollisuuden tapa esittää tytöt ja naiset seksiobjekteina

markkinoinnissa ja mainonnassa kunnioitetaan ihmisarvoa ja toimitaan nuhteettomasti

tuomitaan kaikenlaiset sukupuoleen perustuvat loukkaukset ja naisten ja tyttöjen halventaminen tiedotusvälineissä

kehottaa unionia tutkimaan lapsipornografian ja aikuispornografian välisiä yhteyksiä ja niiden vaikutuksia tyttöihin, naisiin, poikiin ja miehiin sekä pornografian ja seksuaalisen väkivallan välistä suhdetta

kehottaa unionia ja jäsenvaltioita ottamaan huomioon parlamentin 16. syyskuuta 1997 antaman päätöslauselman, jossa vaaditaan pornografian kaikkien muotojen kieltämistä viestintävälineissä sekä seksimatkailun mainostamiskieltoa ja toteuttamaan konkreettisia toimia vaatimusten täytäntöönpanemiseksi

Tässä vain osa mietinnön aivoituksista. Vaikka tyyli on virallinen, tekstistä paistaa läpi ajattelun taso: "Mä haluun, että köyhyys ja ilkeys poistuis maailmasta ja kaikki olis niinku kivoja ja reiluja. Ja sit se porno, se on vaan tosi paha juttu..." 

Huoli kaikenlaisen pahuuden "esiintymisestä" siellä sun täällä on varsin naiivia, sillä vaikka mitä tehtäisiin, niin maailma ei muutu kertaheitolla hyväksi. Jos perusteluna on jonkun asian "esiintyminen" jossakin, tällaisia viritelmiä voidaan kirjoittaa mistä tahansa aiheesta ja vaatia millaisia tahansa toimia. Takaan, että kaikenlaisista toimista huolimatta ei-toivottuja asioita tulee jatkossakin "esiintymään" tässä maailmassa.

Leväperäisellä ajattelutyöskentelyllä ja epämääräisellä uhkien maalailulla voidaan perustella kätevästi juuri niitä toimia, joita mietinnön kirjoittajat pitävät tärkeinä. Perusteiden ja lähtökohtaolettamusten ollessa joka tapauksessa kiistanalaista höttöä, on helpompi heitellä iskusanoja kuin pohtia vaikeita asioita kuten sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyviä monimutkaisia yhteiskunnallisia ja sosiaalisia vaikuttussuhteita, median ja tiedonvälityksen merkityksiä ja valtavaa monimuotoisuutta, ihmisten motiivien ja arvojen moninaisuutta sekä liberaalin oikeusvaltion perusteita.

Kuitenkin juuri yllä mainittujen pohdintojen laiminlyönti tuottaa mietintöjä ja julkilausumia, joissa ideologisen kooman vallassa ollaan heittämässä lasta pesuveden mukana. Esimerkki: pornon kieltäminen sukupuolistereotypioiden vahvistamisen takia on täysin ristiriitaista ja mietinnössä esitettyjen tavoitteiden vastaista. Seksuaalisesti vapaamielinen ja avoin nainen on mitä vahvin perinteisten naisroolien rikkoja. Nainen aktiivisena seksuaalisena toimijana tuntuu pelottavan joitakin feministejä aivan valtavasti.

Juuri tällaista taistelua käyvät parhaillaan monet arabimaiden nuoret naiset mm. Aliaa Magda Elmahdyn johdolla. Pitäisikö hänen alastonkuvansa ja toimintansa kieltää seksististen stereotyyppien levittämisenä? Näyttää siltä, että mietinnön tekijät eivät olekaan oikeasti murtamassa stereotypioita, vaan asettamassa voimaan heidän itse valitsemiaan uusia stereotyyppejä naiseudesta ja sukupuolisuudesta.

Mietinnössä viljellään paljon 80-luvun feminismin väljähtynyttä termistöä, kuten "seksiobjekti", "seksualisoituminen" tai "halventaminen". Ne perustuvat radikaalifeministiselle ajattelutavalle, jossa salakavala miesriistäjien patriarkaatti aivopesee naiset tahdottomiksi uhreiksi - elleivät he valaistu ja näe feminismin totuutta. Vanhan taistoretoriikan kumu EU-komitean mietinnössä paljastaa, että osaamisen sijaan komiteaan on valikoitunut ideologista huttua suoltavia tyyppejä. Valitettavasti heidän paatoksensa on mennyt niin hyvin läpi, että ölinä on päässyt viralliseen paperiin asti.

Mietintö käsittelee mediaa nk. rokotemallin mukaisena toimijana, joka saa aivottoman massan käyttäytymään tahdottomasti. Lisäksi se elättelee vuosikymmeniä vanhoja virhekäsityksiä pornosta ja rohkenee lähteä (taas kerran) kieltämään pornoa kaikissa sen muodoissaan, vaikka antipornofeministit hävisivät aikanaan taistelunsa sekä poliittisesti että älyllisesti. Mietinnössä mennään jopa niin alhaiselle tasolle, että vipuvartta yritetään hakea mainitsemalla sana "lapsiporno" sopivassa yhteydessä.

Tällaiselle retoriikalle tyypilliseen tapaan erilaisten iskusanojen merkitys ja laajuus jätetään määrittelemättä. Kun epäsopivaksi toiminnaksi, sukupuolistereotyyppien ylläpitämiseksi ja häirinnäksi voidaan katsoa feminismin perinteessä vähän mitä tahansa tarpeen mukaan, piirtyy mietinnöstä kuva jonkinlaisena feministisen lainsäädännön Frankensteinin hirviönä. En mielelläni käytä stereotyyppisiä haukkumasanoja sukupuolikeskustelussa, mutta mietintöä lukiessa sana "feminatsi" jää häilymään kielen päälle...

Summa summarum, koska nuorisomusiikki aiheuttaa raiskauksia ja alkoholimainonta huoruutta, kiellämme kaiken! Ja koska kaiken takana on kuitenkin paha porno, niin se kielletään myös kaikista viestintävälineistä kaikissa muodoissaan. Siispä kirjat kieltolistalle, jos niissä mainitaan fallinen patriarkaatin symboli eli peenis. Mietinnössä jopa vaaditaan operaattoreita tarttumaan toimeen kieltojen toimeenpanemiseksi.

Pelottavaa on se, että jotkut ovat oikeasti käyttäneet arvokasta aikaa ja EU-kansalaisten verorahoja tällaisen roskan pungertamiseen ulos ajatustyöskentelyn peräreiästä. Onko nyt menossa jokin idioottimaisen konservatiivifeminismin uusi trendi, sillä oikeusministerin ja "professori" Johanna Niemen höseltäminen pahan prostitutsioonin kieltämiseksi osuu samaan saumaan? Tarvitsen hermoloman.

Oikeusministeri suhmuroi seksinostokiellon kanssa

Oikeusministeriö on tilannut Helsingin yliopistolta selvityksen seksin ostamiseen liittyvästä lainsäädännöstä. Nykyisessä laissa seksin ostaminen kielletään ihmiskaupan ja parituksen uhreilta. Selvityksen tarkoituksena on pedata konservatiivisen oikeusministerin, Anna-Maja Henrikssonin, suunnitelmia kieltää seksin osto kokonaan Ruotsin mallin mukaisesti.

Tutkimuksen tilaaminen on sumuverho, jolla seksin oston kieltämiseen tähtäävät suunnitelmat halutaan esitellä muka tutkimuksin perusteltuina. Tutkimuksen johtajaksi on valittu professori Johanna Niemi, joka on tunnettu seksityön vastustaja ja kieltolain kannattaja. Henry Laasanen esittelee blogissaan Niemen vuonna 2005 antamaa lausuntoa, jossa Niemi kuvailee seksityötä ykskantaan naisten ja lasten alistamiseksi. Lausunto päättyy seuraaviin lauseisiin:

Rikoslailla on tärkeä yhteisöllisiä arvoja luova merkitys. [--] Haluammeko yhteiskunnan, jossa kasvaville pojille kerrotaan, että seksuaalisuuden tulee perustua keskinäiseen kunnioitukseen? Vai haluammeko yhteiskunnan, jossa joidenkin ihmisten seksuaalisuus perustuu toisen ihmisen hyväksikäyttöön ja alistamiseen?

Johanna Niemi on oikeuden ja sukupuolen tutkimuksen professori. Hänen luulisi ymmärtävän, että rikoslaki ei ole signaalinantoväline tai arvokasvatustyökalu, vaan sanktioilla vahvistettu normijärjestelmä, jolla pyritään puuttumaan konkreettisiin vääryyksiin. Rikoslain tehtävänä on suojata yksilöiden perusoikeuksia kuten itsemääräämisoikeutta tai ruumiillista koskemattomuutta sekä turvata yksilöiden välinen tasa-arvoinen kohtelu riippumatta heidän tekemistä arvovalinnoista.

Rikoslakiin kirjattavien vapaudenrajoittamisperusteiden tulisi olla aina vahvasti eettisesti perusteltuja. Yllä mainitun sitaatin käsitys rikoslaista jonkinlaisena ideologisen sukupuolikasvatuksen välineenä on hätkähdyttävän typerä henkilöltä, jonka pitäisi olla juuri tällaisten kysymysten asiantuntija. Lisäksi seksityökeskustelun käyminen yllä esitetyn kaltaisella naiivilla feministisellä maalailulla on lähinnä koomista - valitettavasti kuitenkin tämä henkilö vastaa tulevaisuudessa asian virallisesta selvitystyöstä. Miten tämä henkilö on ylipäätään päässyt professoriksi, jos hän kirjoittaa tällaista roskaa?

Kun "tutkimus" tilataan konservatiivista feminististä retoriikkaa tykittävältä "professorilta", on kysymys pelkästään suhmuroinnista, jolla halutaan peitellä sitä, että oikeusministeriön kanta on lyöty jo lukkoon asiassa. Tämä oli nähtävissä myös Oikeusministeriön järjestämässä seminaarissa "Seksin osto rikoksena ja ilmiönä" (7.11.2012), jonne oli kutsuttu puhumaan vain ruotsalaisia seksin oston kieltävän lain kannattajia ja suomalaisia komppaajia, mukaan lukien Johanna Niemi.

Seminaarin näkökulma oli niin yksipuolinen ja tarkoitushakuinen, että Pro-tukipiste ja Feministinen aloite -liike järjestivät heti sen perään oman seminaarinsa, johon oli kutsuttu Cambridgen yliopiston tutkija Jay Levy kertomaan tutkimuksestaan, jossa käsiteltiin Ruotsin seksinostokieltoa hyvin kriittisesti. Samassa yhteydessä Pro-tukipiste, Feministinen aloite ja Sexpo-säätiö julkistivat Oikeusministeriön suunnitelmia vastustavat kannanottonsa.

Kaksi Jay Levyn konferenssiesitelmää löytyy verkosta. Toinen käsittelee Ruotsin mallin vaikutuksia seksityöntekijöihin ja toinen vaikutuksia seksityöntekijöille tarjottaviin palveluihin. Ne eivät anna mairittelevaa kuvaa Ruotsin mallin toimivuudesta tai oikeutuksesta. Suomessa käytävää keskustelua ruotii hyvin Suomen kuvalehden artikkeli Onko prostituutio rikos? Oikeusministeri haluaa lopettaa ilotyttöjen bisnekset. Seksityökeskustelun peruskäsitteet saa haltuun eteläafrikkalaisten ihmisoikeusaktivistien kokoamasta oppaasta An Easy Guide to Sex Work Law Reform.

On härskiä ja läpinäkyvää hyväksikäyttää tieteen auktoriteettia tuottamalla näennäistutkimusta, jonka asetelma on alusta lähtien vinoutunut tutkimuksen tilaajan kannalle. Johanna Niemen näkemykset seksityöstä ovat niin vahvasti ideologisia, että hän ei malta lausumissaan edes harkitsemaan sellaisia pikkuasioita kuten lainsäädännön eettistä oikeuttamista tai ihmis- ja seksuaalioikeuksien edistämistä tasapuolisesti. Oikeusministeri(ö)n toiminta ei edes yritä olla tasapuolista tai puolueetonta, vaan se on härskiä konservatiivista junttausta.

Saatanan hullut ja homot

Kirkossa kuohuu taas. YLE:n MOT-ohjelma (25.2.) avasi kirkon sisällä muhivan paiseen kuin keskiajan ruttolääkäri. Ja keskiaika todella on väkevästi läsnä, sillä Saatanan vallat, demonit ja riivaajat ovat jutun keskiössä. Vakavammin ottaen ongelma on huru-uskovaisten asema kirkon sisällä.

Mätäpaise pitää sisällään kirkon sisällä vaikuttavat vanhoilliset liikkeet, yhdistykset ja henkilöt, jotka levittävät umpimielisiä ja vahingollisia oppeja mm. homoseksuaalisuudesta, mielenterveyden ongelmista ja henkiparantamisesta. MOT-ohjelman pääesimerkki koski maallikkosaarnaaja Pirkko Jalovaaran ahkerasti levittämiä käsityksiä mm. siitä, että mielenterveyeden ongelmat ovat demonien aiheuttamia, eikä lääkkeitä pitäisi käyttää niiden - eikä ilmeisesti muidenkaan - sairauksien hoitoon.

Hurujen joukossa on myös kirkon piirissä arvovaltaisiksi koettuja toimijoita, kuten Suomen teologinen instituutti, sekä pappeja useista seurakunnista. Kyse ei siis ole aivan pienestä reunailmiöstä, kuten monesti halutaan väittää, kun kirkkoa puolustellaan.

Mielenterveysongelmien demonisointi ja henkiparannusopit ovat aidosti vahingollisia. Niitä markkinoivat puoskarit ovat vastuussa hoidon laiminlyömisestä, ihmisten leimaamisesta ja manipuloinnista. Pahimmillaan tällainen voi johtaa puoskarointiin haksahtaneen henkilön terveydentilan vakavaan heikkenemiseen ja/tai sosiaalisten suhteiden rikkoutumiseen.

Hurut pitävät myös homoseksuaalisuutta ja liberaalia seksuaalikulttuuria paholaisen metkuina. Tällaiset käsitykset ovat aivan yhtä vääriä ja vahingollisia kuin yllä mainitut ajatukset mielenterveydestä. Niiden tiedetään tuottavan erityisesti nuorille vakavia ongelmia oman seksuaali-identiteettinsä rakentamisessa, jos he poikkeavat vaadituista normeista. Homovastaisessa ympäristössä kasvaneiden homoseksuaalisten nuorten keskuudessa esiintyy huomattavasti muita enemmän mielenterveyden ongelmia ja itsetuhoisuutta, joka voi johtaa jopa itsemurhiin.

Kirkko tuntuu yhä hyväksyvän keskiaikaisen uskonnollisen maailmankuvan ja siihen perustuvan vahingollisen kohkaamisen keskuudessaan. Umpimielisyyden suvaitseminen nakertaa kirkon uskottavuutta nykyaikaisena yhteiskunnallisena toimijana. Vanhoilliskristilliselle ajattelulle sopisi parhaiten nimilapuksi mädännäisyys kirkon perinteisen nimeämiskäytännön hengessä, sillä sen vaikutukset yhteiskunnassa muistuttavat puutalon rakenteita hiljaa mädättävää inhaa mikrobikasvustoa. (Viestin pitäisi mennä perille, sillä kristityt ovat kovin rakastuneita vertauskuviin...)

Mädännäiset nostavat toistuvasti Raamatun esille oikeuttamaan omaa vallankäyttöään ja julmuuttaan. Sen lukija voi kuitenkin vapaasti valita, ottaako hän uskonelämänsä johtotähdeksi sadut demoneista ja riivaajista vaiko elämänohjeet lähimmäisenrakkaudesta. Opuksen voi myös jättää huomiotta, kiikuttaa divariin tai vaihtaa pornolehtiin. Raamattu ei ole millään tavalla tarpeellinen tai hyvä elämänohjeiden lähde. Hyvää ja pahaa voi tehdä täysin riippumatta siitä kantaako kainalossaan pipliaa vai Lemmyn elämänkertaa.

Yksilön uskonnolliset ja eettiset valinnat ovat hänen itse tekemiänsä ja vain hän itse on niistä vastuussa. Yliluonnolliseen auktoriteettiin vetoaminen ei tee häijyydestä, julmuudesta tai manipulaatiosta yhtään parempaa.

Nukkejoukkoraiskaus

Anu Silfverberg tanssahtelee heikoilla jäillä Hesarin NYT-liitteen kolumnissaan, kun hän rinnastaa seksinuken kanssa elävän miehen ja Intian joukkoraiskaukset. Hänen mielestään taustalla on sama mekanismi, kulttuurisesti rakentunut toiseuden käsitys. Silfverberg selittää asian näin:

Sekä ihmisen korvaamisen nukella että ihmisen raiskaamisen mahdollistaa oletus, että kohde poikkeaa ratkaisevasti tekijästä itsestään.

Valitettavasti tämä selitysmalli ei pysty selittämään erilaisten raiskaustapausten erilaisia motiiveja, eikä sitä, miksi nukkemiehen toiminta kuitenkin eroaa olennaisesti raiskaajan toiminnasta. Silfverberg tulee sotkeutuneeksi feminismille tyypilliseen ongelmaan: yksinkertaistavien sukupuolittavien selitysmallien käyttöön monimutkaisten ilmiöiden tarkastelussa. Kornia on se, että hänen arvostelemansa miesaktivistit harrastavat täysin samaa virheellistä taktiikkaa.

Kriminaalipsykologisen tutkimuksen mukaan raiskauksen tekemiseen on monia eri reittejä. Raiskaajia ei yhdistä mikään mystinen "toiseuden ajatus", vaan raiskauksien motiivit ja olosuhteet vaihtelevat. Myöskään kaikki naiset toisiksi kokevat eivät päädy rikollisiin tekoihin tai kohtele kanssaihmisiään huonosti, joten toiseus ei onnistu selittämään kanssaihmisiin kohdistuvaa julmuutta kovinkaan kattavasti.

Jotkut raiskaajat päätyvät tekoonsa pitkän suunnittelun pohjalta, toiset puolestaan lipsahtavat omista moraalinormeistaan tilaisuuden tullessa eteen. Joidenkin motiivina on seksi, toisten alistaminen ja kolmansien puhdas satuttamisen halu. Ääritapauksissakin, sadististen raiskaajien kohdalla, osa pitää naisia toisina, mutta osa ymmärtää kirkkaasti, että naiset ovat samanlaisia kuin he. Itse asiassa ymmärrys siitä, että naista sattuu, on heille  keskeinen osa nautintoa.

Myös kulttuuriset normit ja sukupuolikäsitykset vaikuttavat raiskauksiin. Jos naista todella pidetään kulttuurissa alempiarvoisena tai selkeästi toisena, on mahdollista, että se vaikuttaa raiskauksien ja muun naisiin kohdistuvan väkivallan ja mielivallan yleisyyteen. Toiseus on kuitenkin kulttuurisen tason selitysmalli, se ei selitä pitävästi toimintaa yksittäisissä tapauksissa, eikä sen perusteella voida laatia kovinkaan yksityiskohtaisia malleja ihmisten käyttäytymisestä. Onhan monissa naisia halveksuvissa kulttuureissa myös miehiä, jotka kohtelevat naisia hyvin ja jopa vastustavat kulttuurin umpimielistä asenneilmapiiriä.

Silfverbergin ongelmanasettelussa jää selitystä vaille kysymys: Miksi sosiaalisesti rajoittunut nukkemies hankki itselleen kumppaniksi seksinuken eikä juokse raiskaamassa naisia, vaikka häntä kolumnistin mielestä yhdistää raiskaajiin naisten käsittäminen toisina, itsestä olemuksellisesti erilaisina olentoina?

Siksi, että yksilön persoonallisuus, luonteenpiirteet, kasvatus ja eettiset käsitykset ovat huomattavasti keskeisempiä käyttäytymistä sääteleviä ominaisuuksia kuin naiskäsitys tai kokemus toiseudesta. Asian voi vääntää rautalangasta toteamalla, että vaikka eläimet ovat ilmiselvästi "toisia", eri ihmiset kohtelevat niitä hyvin eri tavoin toiseuden kokemuksesta riippumatta.  Toiseus on vain yksi käsitys ja asenne monien muiden joukossa, eikä se yksin riitä selittämään, miksi joku on eläinten ystävä ja joku julma rääkkääjä.

Nukkemiehen erottaa raiskaajasta tietysti myös se tosiasia, että hän ei ole raiskannut. Viime kädessä vastuu teoista on jokaisen yksilön harteilla. Vaikka nukkemiehellä olisikin sosiaalisia tai mielenterveyden ongelmia, ei hänen toimintaansa voi rinnastaa raiskauksiin edes taustalla olevien käsitysten tasolla, sillä raiskauksessa keskeisintä on henkilön oma valinta ylittää eettinen raja ja vahingoittaa toista ihmistä. 

Tehty valinta ja sen eettisyys on paljon merkittävämpi nukkemiestä ja raiskaajaa erottava tekijä, kuin heitä mahdollisesti yhdistävä abstrakti käsitys toiseudesta. Vaikka Silfverberg vakuuttelee pohdiskelevansa asiaa viattomasti ja kirjoittaa kokevansa itsekin rinnastuksen epäreiluna, tulee hänen ajattelustaan selittelyistä huolimatta sellainen kuva, että on tyydyttävää "potkia vähän kehitysvammaista" ja "haukkua outoa".  Nukkemies ei ole missään tapauksessa ansainnut rinnastamista raiskaajaan.

Ajatus viikonvaihteeksi

Tein lämpimässä suihkussa istuessani pienen teologisen tutkielman ja päädyin seuraavaan lopputulokseen: Jos kristittyjen jumala näkee aina kaiken, niin jokainen seksiakti on käytännössä pornoa, myös yksityisesti tai salaa harjoitetut. Voin siis kutsua itseäni - ja melkein kaikkia muitakin - pornostaroiksi. Jiihaa!

Laittomat potkut seksibloggaajalle

Olen usein arvostellut amerikkalaista seksihysteriaa ja seksin skandalisoimista. Taustalla on ollut tunne siitä, että Suomessa asiat olisivat jotenkin paremmalla tolalla. Tämä on ollut kaiketi hyväuskoista isänmaallisuutta, jossa oma maa ja kulttuuri näyttäytyvät jollakin perustavammalla tavalla viisampina kuin kaukaiset seksihysteerikot. Valitettavasti asia on toisin.

Viimeisin seksihysterian uhri on City.fi:n seksibloggaaja Melissa Mäntylä, joka sai kenkää lastenhoitajan paikalta päiväkodista. Syynä on lehden mukaan se, että joku päiväkotilasten vanhemmista louhahti tajuttuaan, että lastenhoitaja juttelee avoimesti seksistä verkossa.

Aiemmin esimerkiksi Ilkka Kanervan ja Milla Jaakkolan tapauksissa seksihysteriaan pohjautunut ajojahti on johtanut heidän kannaltaan vakaviin seurauksiin. Myös muita politiikassa toimivia henkilöitä on ahdisteltu heidän seksi- tai ihmissuhteidensa vuoksi. Tämä on trendi, jonka toivoisin hiipuvan, mutta valitettavasti siltä ei näytä.

Mäntylän tapaus herättää kysymyksen siitä, millä tavoin seksibloggaaminen olisi este lastenhoitajan työlle? Tapauksessa erottamisen perusteeksi oli kerrottu nimenomaan blogi, ei esimerkiksi Mäntylän hillitön käytös työssään. Työn ulkopuolella käydyn blogikeskustelun ei pitäisi vaikuttaa työkelpoisuuteen mitenkään, eikä blogikirjoittelu ole laillinen irtisanomisperuste, ellei blogissa herjata työnantajaa tms.

Päiväkotilapsen vanhemman ilmaisema närkästys on seksuaalikielteisyyttä puhtaimmillaan. Valitettavasti tässä tapauksessa perusteeton seksiangsti sai vastakaikua päiväkodin johdossa. On mielivaltaista ja alhaista viedä toiselta työ omien ennakkoluulojen takia. Jos tällaiset omiin arvoihin liittyvät sattumanvaraiset irtisanomisperusteet kelpuutetaan, niin kuka tahansa voi olla seuraavaksi vasaran alla - ihmisillä kun on kaikenlaisia arveluttavia harrasteita, jotkut kun ovat esimerkiksi kokoomuslaisia, tanhun harrastajia tai kristittyjä...

Seksillä on yhä joihinkin ihmisiin niin maaginen vaikutus, että se riittää sokaisemaan heidän arviointikykynsä kokonaan. Tässä tapauksessa seksuaalisuuden ilmaiseminen tekstuaalisesti valittajan ja päiväkodin johtajan arvojen vastaisella tavalla riitti tahriintumiseen, joka hyökyi täysin Mäntylän ammatillisen pätevyyden tai muiden ominaisuuksien ylitse. Tämän johdosta hänen perusoikeutensa sivuutettiin tuosta vain.

Tällainen on hämmästyttävän primitiivistä ajattelua. Päiväkodin johtajan päätös edustaa suorastaan fasistista ajattelua, jossa oman arvoviitekehyksen turvin voidaan sortaa toisia ihmisiä, jos he ovat toimineet "väärällä" tavalla suhteessa arvioijan omiin käsityksiin. Tällä ajatusrakenteella on iljettävä kytkentä vakavampiin viharikoksiin, jotka noudattavat taustallaan aivan samanlaista logiikkaa: poikkeaminen ryhmän normeista oikeuttaa yksilön perusoikeuksien polkemisen, jopa väkivallan.

Mäntylä kertoo jutussa ajaneensa hiuksensa kiukustuneena saamastaan kohtelusta. Tarkemmin ajatellen päiväkodin johtajan ja valittajan pitäisi ajella päänsä (ja pukeutua pilottitakkiin), jotta heidät tunnistettaisiin fasisteiksi, joita he salaa ovat.