2.4.2019

Pillu vastaan Saksa

Hesarin Juho Typpö kirjoitti erinomaisen kommentin Saksassa heränneeseen kohinaan Rammsteinin uudesta musiikkivideosta Deutschland. Kohisijat ovat väittäneet, että on mautonta käyttää keskitysleirikuvastoa musiikin myynnin edistämiseksi. Typpö vastaa, että musiikkivideot ovat täysiverinen taiteen muoto, jota ei pidä typistää pelkäksi markkinoinniksi.

Olen Typön kanssa täysin samaa mieltä. Enää vain ajan kärryiltä kinttupolulle pudonnut hoopo voi ajatella, että musiikkivideot eivät olisi aikuiseksi kasvanut taiteenlaji. Musiikkivideoilla on yhtäläinen taiteellinen ja yhteiskunnallinen potentiaali kuin millä tahansa muullakin taiteella. Lisäksi ne yhdistävät useita taidemuotoja ja käyttävät moderneja jakelukanavia, joten niillä on paljon enemmän merkitystä ja iskuvoimaa kuin 99%:lla niin kutsutusta korkeasta taiteesta, joka suurimmaksi osaksi lähinnä puuduttaa valtavien museoiden loputtomilla käytävillä.

Yhdessä asiassa Typpö kuitenkin horjahtaa harhaan. Hän sortuu tarpeettomaan seksikielteisyyteen toteamalla puolihuolimattomasti, että "Se ei ainakaan minusta ole halpaa huomionkerjuuta, kuten vaikka Rammsteinin kymmenen vuoden takainen Pussy-video."


Onhan Pussy:ssa kappaleena toki aimo pläjäys saksalaishenkistä junttihuumoria, mutta sen ohitse pitää nähdä aivan samaan tapaan kuin Typpö näkee pystyyn kuolleen taidenarinankin läpi. Siinä missä musiikkivideot ovat taidetta, on porno ja avoin seksuaalinen ilmaisu yhtälailla arvokasta. Maailmassa ei ole kovin montaa orkesteria, joka voi tehdä suoraviivaisen pornopätkän ja vain kasvattaa sillä komeasti mainettaan.

Rammstein pystyy. Yhtye on osoittautunut jo pitkin uraansa olevansa seksimyönteinen, moninaisuutta ymmärtävä, ja läpeensä pervo. Ja se on helvetin hyvä asia. Heidän tapansa tuoda seksuaalisuuden kirjoa ja myös sen tummempia sävyjä esille on sekä arvostava, humoristinen että mukavalla tavalla vinksahtanut. Kaikesta näkee, että heillä on silmää ja ymmärrystä myös sadomasokismille ja fetisismille.

Tämä ei ole halpaa huomionkerjuuta, vaan seksipositiivisen alakulttuurin tuomista valtavalla rohkeudella suoraan silmille. Se on tietysti myös huomionkerjuuta, koska esiintyvän taiteilijan leipäpuu on tulla huomatuksi. Tämä on niin perusasia, että siitä ei oikein kannattaisi edes veistellä. Artisti, joka ei pyri millään tavalla huomatuksi, on unohdettu artisti.

Juuri tällaiset ohimennen heitetyt lauseet kertovat siitä, miten edelleen valtavirran seksuaalikulttuuri pyörii puritanististen ideoiden ympärillä. Seksi kuuluu yksityisyyteen, eikä se saa olla liian mitään. Sen pitää olla sopivasti sosiaalidemokraattisen kädenlämpöistä tai sitten sitä voi nimitellä halvaksi tai huomiohuoraamiseksi tai jollakin muulla alentavalla tavalla.

Ja siksi tarvitaan lutkia ja lutkamarsseja, pervoja ja julkeita seksihulluja, jotka osoittavat, että seksuaalisuus on rikasta, monimuotoista ja pursuilevaa. Siksi Rammsteinin Pussy on yhteiskunnallisesti merkittävä taideteos, ja jos sitä ei ymmärrä (edes tämän luettuaan), on puolimatkassa putoamassa siltä samalta kärryltä, miltä Typön arvostelemat taidenarisijat ovat jo pudonneet.

Sensuroimaton versio Pussy:sta (PornHub):


***

Ylimääräinen, epävirallinen jälkikirjoitus

Nythän on käynyt niin, että olen vetänyt töpselin kaikista sosiaalisen median hömpötykstä niiden alati lisääntyvän myrkyllisyyden vuoksi. En siis tule itse jakamaan tätä tekstiä missään. Joten jos siis pidit tekstistä - tai vaikka et pitänytkään, mutta koit sen ajatuksia herättäväksi tai sopivalla tavalla ärsyttäväksi - niin laita se jakoon jossakin tai vinkkaa blogista kaverille. Nääs asia on kuitenkin niin, että vaikka lopetin someilut, olen itsekin kirjottajana sen verran huomiohuora, että luettavaksihan nämä riipustukset on tarkoitettu, ei eetteriin häviämään. Ja jos tuli jotakin tähdellistä sanottavaa, niin tuolla jossakin sivupaneelissa on sähköpostiosoite, jonne voi ilmoitella. Saa myös vetää hihasta, jos jossakin törmätään.

22.2.2019

Deittailurasismia?


Sonia El-Kamel nosti kolumnissaan esille deittailumieltymykset ja niihin mahdollisesti liittyvän rasismin. Hän pohti, onko rasistista, jos joku rajaa deittikumppaneita pois ihonvärin tai etnisen taustan mukaan. Aihetta on pähkäilty paljon myös kansainvälisissä deittisovelluksissa, kuten Grindr:ssa, joissa käyttäjien profiileissa esiintyy "no asians" tai "no blacks" -tyyppisiä rajauksia.

Asian selvittäminen ei ole ihan yksinkertaista, koska siinä osuu vastakkain kaksi merkittävää eettistä periaatetta: yhdenvertaisuus ja seksuaalinen autonomia. Ongelmaa mutkistaa se, että deittikumppanin tai ylipäätään kumppanin valinnan motivaatiojärjestelmä on varsin monimutkainen. Asiassa pitää siis tehdä jonkin verran erotteluja, jotta siitä on mahdollista saada kunnolla selkoa.

Ainakin pari peruslähtökohtaa on hyvä tehdä selväksi ennen kuin kysymystä voi purkaa enemmän. Ensiksi, seksuaalisen autonomian nojalla jokaisella ihmisella on oikeus tehdä kumppanivalintansa täysin omien perusteidensa mukaisesti. Perusteet voivat olla myös rasistisia, mikä ei tietenkään ole hyvä asia, eikä henkilölle kunniaksi, mutta jokaisella on silti oikeus valita kumppaninsa täysin omilla ehdoillaan, vaikka perusteet olisivat kehnoja.

Toisaalta, rasistinen ajattelu on aina lähtökohtaisesti virheellistä, epäeettistä ja typerää, ja sitä on aina sallittua kritisoida, mikäli ihminen tuo rasisminsa jotenkin esille sosiaalisissa tilanteissa. Rasistisia motiiveja ei kuitenkaan pitäisi ihan kevyesti olettaa, koska kyse on raskaasta syytöksestä. Esimerkiksi kolumnissa rasistiseksi tulkittu lause "en tiedä, voisinko koskaan tapailla ruskeaa miestä", ei välttämättä ole rasistinen, vaan se voi myös olla neutraalin preferenssin ilmaus. Pelkkä yksittäinen lause ei oikeuta pitkälle menevien tulkintojen tekemistä, vaan sanojan ajattelusta pitäisi kaivella aika paljon lisää tietoa.

El-Kamel tekee virheen rinnastaessaan henkilökohtaisen preferenssin julkiseen maailmaan. Hän yrittää osoittaa lauseen rasistisuuden vertaamalla sitä työelämään. Vertaus ei toimi, koska työelämää ja liiketoimintaa säädellään yhdenvertaisuuslailla; yksilön preferenssejä ei vastaava säätely koske. Jokainen yksilö saa seksuaalioikeuksien nojalla vapaasti valita ketä tapailee ja kenen kanssa sekstailee.

Ongelman ytimessä on kysymys, voivatko deittailumieltymykset olla rasistisia. Vastaus yksinkertaisuudessaan on tietysti "kyllä". Henkilö voi tehdä valintoja puhtaasti rasistisilla motiiveilla, mutta tätä ei välttämättä näe ihan helposti päältä päin. Ilmaisu "ei mustia" tai muu vastaava on toki lähtökohtaisesti rasistinen, siitä ei pääse ympäri. Silloin olemme kuitenkin jo siirtyneet ilmaisun alueelle, joka on olennaisesti eri asia kuin mieltymykset. Ilmaisu on sosiaalista toimintaa, mieltymys yksityistä.

On tarpeellista erotella ajatus mieltymyksestä tai halusta eri komponentteihin. Se, mitä usein ajatellaan aitona, spontaanina haluna tai mieltymyksenä, on tosiasiassa monimutkaisten kognitiivisten ja kehollisten prosessien summa. Seksologisessa halumallissa puhutaan halua edistävistä ja jarruttavista tekijöistä, joita voivat olla mm. käsitykset  ihannekumppanista ja haluttavista ominaisuuksista, kulttuuriset stereotyypit, oma eroottinen pääoma, asenteet ja ennakkoluulot, seksuaaliset ja fetisistiset (laajasti) preferenssit, hormonitoiminta, terveys ja tietysti myös tilanne.

On siis virheellistä ajatella, että olisi olemassa jotakin täysin kognitioista irrallista, puhdasta halua tai mieltymystä. Halun osana voi siis hyvinkin olla rasistisia asenteita tai stereotyyppejä. Rasisti voi estää halun syttymisen joihinkin ihmisiin jo ennalta asenteidensa vuoksi. Toisaalta haluihin voi liittyä myös hyvin neutraalisti viehättymistä tai vastenmielisyyttä joitakin tiettyjä kehollisia ominaisuuksia kohtaan, jolloin jotkut etniset ryhmät voivat jäädä helposti henkilön mieltymysten ulkopuolelle. Olennaista ei ole se, mikä preferenssin sisältö on, vaan se millaisilla perusteilla se on syntynyt.

Preferenssin ilmaiseminen on puolestaan itse preferenssistä erillinen asia. Jos henkilö kokee, että hän tuskin voisi tapailla ruskeita miehiä, kyseessä voi olla eettisesti neutraali preferenssi, mutta asian voi sanoa rasistisesti, ilkeästi, väärässä paikassa tai ajattelemattomasti. Jos asian ilmaisee ystävälleen yksityisessä keskustelussa pohdiskeluna, se tuskin kertoo rasismista mitään kovin olennaista. Kuitenkin kaikenlaiset kategoriset rajaukset ja tyly ilmaisu julkisilla foorumeilla kuten deittipalstoilla on rasistista, koska jo pelkkä ihmisten jakaminen tiukkarajaisiin, kuvitteellisiin etnisiin lokeroihin on rasistista ja edustaa yksioikoista, virheellistä kuvaa ihmisyydestä.

Eettisestä näkökulmasta voisi todeta, että yksilöllä on siis oikeus vaikka minkälaisiin kumppaninvalintaperusteisiin yksityiselämässään, mutta ei ole oikein ilmaista niitä rasistisella tavalla. Kun asiaa katsotaan laajemmin elämänfilosofisesti, pitää todeta, että rasistiset preferenssit ovat ilman muuta väärin ja typeriä, ja olisi hyvä, että jokainen tarkastelisi omia preferenssejään kriittisesti ja pyrkisi kasvamaan ihmisenä.

Seksuaalisen autonomian lähtökohdat kuitenkin asettavat tietyt rajat sille, minkälaisia inhimillisen kasvun vaatimuksia voi toisilta odottaa. Lesbojen ei tarvitse alkaa tykätä miehistä inhimillisen kasvun nimissä, eikä teinien vanhuksista. Yksilön mieltymyksiä tai tykkäämisiä ei koskaan saa lähteä pakottamaan, eikä keneltäkään voi edellyttää tunteita tai haluja ketään kohtaan. Muuten olisimme hyvin lähellä esimerkiksi homojen eheyttämisen sallimista.

Avarakatseisuus on hyvä, ja siihen on hyvä jokaisen pyrkiä, sillä mieltymyksiä ohjaavat asenteemme eivät ole mitään neutraalia, myötäsyntyistä kamaa. Kulttuuri ja sosiaalinen ympäristömme ohjaavat meitä paljon. Pakottaminen tai syyllistäminen eivät kuitenkaan kelpaa ratkaisuiksi, vaan päinvastoin mieltymyksistä syyllistäminen on moralismia, joka on itsessään eettisesti väärin.

29.6.2018

Suostumus on seksikästä!

Suostumus 2018 -kampanja
Suostumus 2018 -kampanjan verkkosivut
Allekirjoitin vastikään kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan raiskausta koskevan lainsäädännön kehittämistä suostumusperustaiseksi. Aloitteen tarkoitus on selkiyttää lainsäädännön taustalla olevia periaatteita sekä laajentaa rikosnimikettä kattamaan myös tapaukset, joissa ei ole käytetty väkivaltaa tai rikoksen uhri ei ole pystynyt vastustelemaan. Samalla yhdistettäisiin yhden lainkohdan alle aiemmin hyväksikäytöksi katsotut rikokset.

Aloitteen perustelut ovat hyvät ja vankat. Seksuaalirikoslainsäädännöllä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jonka tärkein eettinen mittari on suostumus. Kriminalisointiteoreettisesta näkökulmasta aloitetta voi kannattaa ilman varauksia, koska se noudattaa selkeäpiirteisesti liberaalin oikeusfilosofian lähestymistapaa yksilön oikeuksiin.

Raiskauslainsäädännön historian vuoksi raiskauksia on käsitelty väkivaltarikoksina, jolloin myös tunnusmerkistössä on keskitytty enemmän väkivaltaan kuin itsemääräämisoikeuden pontevaan suojelemiseen. Menneisyyden painolasti on vaikuttanut lainsäädäntöön ja tuottanut kehnoa lainkäyttöä. Näkökulman muuttaminen mahdollistaa lainsäädännön korjaamisen koherentiksi ja liberaaliksi.

Tosiasiassa suostumus on toki nykyisessäkin laissa olennaisessa osassa. Laki on kuitenkin kirjoitettu kapeasti väkivaltanäkökulmasta, jolloin väkivallattomat pakottamistilanteet voivat jäädä lain kirjaimen ulkopuolelle. Nykyisen lainsäädännön valossa moni sellainen tapaus tuomitaan kuitenkin hyväksikäyttönä, joten tekijä pääsee aniharvoin vapaalle jalalle laintulkinnan ongelmien vuoksi. Uusi ehdotettu laki kuitenkin yhtenäistäisi laintulkintaa ja mahdollistaisi tekojen vakavuuden arvioinnin johdonmukaisemmin, koska tekojen vakavuutta voitaisiin arvioida ennemmin yhden nimikkeen alla kuin nimikkeiden välillä.

Suostumusperustaisen lainsäädännön kohdalla on esitetty huolia kaikenlaisista asioista. Niistä köykäisimmät liittyvät ihmisten haluttomuuteen ymmärtää lakimuutoksen perusteita. Jotkut vääräleukailevat, että pitääkö sitten sopia jatkossa lomakkeella seksistä tai miten sitä enää uskaltaa ketään lähestyä. Voin taata, että mikäli kansalaisaloite menee läpi, lähestyminen ei ole tulevaisuudessa sen vaikeampaa kuin nytkään. Se on ehkä jopa helpompaa, jos vaan ottaa vakavasti aloitteen taustalla olevan ajatuksen paremmasta kommunikaatiosta ja neuvottelusta.

Vakavammat huolet ovat liittyneet näyttöongelmiin. Juristit ovat olleet niin Suomessa kuin Ruotsissakin huolissaan siitä, että sana sanaa vastaan -tapaukset lisääntyvät ja hankaloituvat. Periaatteessa uusi lainsäädäntö ei muuta mitenkään todistustaakkaa, mutta kieltämättä se vaara on olemassa, että todistelussa aletaan enenevässä määrin kasata vastuuta tarinankerronnalle konkreettisen evidenssin sijaan. Se voi hapertaa syyttömyysolettamaa ja edellyttää syytetyltä syyttömyyden todistelua painavammin kuin ennen.

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole suostumuslähestymistavan ongelmia, vaan lainkäytön ja oikeudenkäyntien menettelytapojen käytännön ongelmia. Niiden ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan huolellisuutta lain valmistelutyössä sekä koulutusta seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa ja käsittelyssä koko rikostutkinta- ja oikeusprosessissa.

Kulttuurisesta näkökulmasta lakiuudistus olisi hyvin tervetullut. Seksuaalikulttuuri voi vain parantua sillä, että ihmisiä patistetaan neuvottelemaan ja etsimään selkeää yhteisymmärrystä seksuaalisissa tilanteissa. Asennemuutos ei ole tärkeä pelkästään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisen näkökulmasta, vaan myös siksi, että se mahdollistaa parempia seksuaalisia kohtaamisia. Suostumus on seksikästä ja neuvottelu on jo osa seksiä.

Haluaisin leikkiä kanssasi! Mitä sinä haluaisit tehdä kanssani?

Tällaiset kysymykset mahdollistavat uudenlaisen suoran flirttailun kulttuurin, joka ei entisen tapaan nojaa mielikuville, stereotyypeille, esittämiselle tai sokealle normien seuraamiselle. On ziljoona kertaa parempaa, että seksuaalisista haluista ja toiveista puhutaan suorempaan, eikä neuvottelua sivuuteta leffoista tuttujen romanttisten typeryyksien vuoksi. Toisten ihmisten kohtaaminen oikeasti on paljon rehellisempää ja kuumempaa.

Allekirjoita Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi -kansalaisaloite täällä!

24.5.2018

Olen kyllästynyt miesvihaan

Olen seurannut feministisiä medioita, some-tilejä ja blogeja aktiivisesti jo vähän päälle vuosikymmenen verran. Niissä on ollut aina mukana pikkuruinen siivu maailmalle vihamielistä raivoaktivismia, joka keskittyy lähinnä sivaltelemaan maailmaa, patriarkaattia ja miehiä vastaan erottelematta mitenkään tarkasti vihan kohteita. Tämä siivu on kuitenkin yleensä ollut niin pieni, että se ei ole merkinnyt paljoakaan feministisen ajattelun ja aktivismin yleislinjassa. Ylivoimaisesti suurin osa kaikesta sisällöstä on ollut järkevää ja perusteltua, vaikka olisinkin ollut siitä joskus eri mieltä.

Sosiaalisen median kaikukammio ja muutama iso keskustelu (erityisesti #metoo ja incel) ovat viimeisen vuoden aikana tuoneet silmieni eteen runsaasti erittelemätöntä ja analysoimatonta miesvihaa. Se on kyllästyttävää ja ankeaa, etenkin kun samaan aikaan osa feministeistä toistelee, että liikkeessä ei ole miesvihaa. Vastaavasti osa vihaisista miesliikkeen edustajista heijastaa täsmälleen samanlaista retoriikkaa takaisinpäin osat käännettynä. Vihan ja paskapuheen kokonaismäärä on seuraamissani keskusteluissa paisunut vuoriston kokoiseksi.

Yhteiskunnallisissa kysymyksissä misevihamieliset one-linerit, twitter-naljailut, ilkeä meemit tai sokeat syytökset eivät johda mihinkään hyvään. Ne eivät tuota lisää ymmärrystä, ne eivät vakuuta miehiä toimimaan paremmin, ne eivät toimi analyyseina ongelmista, eivätkä ne paranna keskustelun tasoa, vaan päinvastoin kaikissa kohdissa.

Ne toimivat ainoastaan yksilön epävakaan tunne-elämän purkautumiskanavana tai trollauksena, mutta samalla tuottavat ympäristöä, jossa kaikki pikku paskiaiset huutavat kuorossa omaa vihaansa ja ahdistustaan. Oma reaktioni viha- ja paskapuheen määrään on lähinnä pettymys ja kova halu sulkea feministinen keskusteluympäristö ulos somekuplastani.

Feminismin kohdalla pettymys on valtava siksi, että olen koko aikuisikäni sitoutunut seksipositiivisen liberaalifeminismin tavoitteisiin ja pidän sitä yhtenä ideologisena kotipesänäni. Järkevienkin, ennen neutraalien toimijoiden valuminen viha- ja paskapuheen pariin on masentavaa. Kurjia esimerkkejä tästä löytyy esimerkiksi Ylen, Helsingin sanomien ja NYT:n jutuista, joissa käsitellään yhteiskunnallisia teemoja, mutta esimerkiksi parisuhteen henkistä väkivaltaa käsitellessä muka neutraalisti, esitetäänkin ainoastaan naiset uhreina ja miehet tekijöinä, vaikka tilastollisesti ilmiön kuva on aivan toisenlainen.

Ja tämä ei ole yksittäistapaus. Miesvihamieliset ja vinoutuneet jutut ovat ns. liberaalimedian arkea. Nyt tietysti moni älähtää, että eihän miesten tekemästä väkivallasta puhuminen ole miesvihaa. Ei olisikaan, mutta asian paketoiminen yleistävään asuun on. Jos yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ilmiöistä puhutaan sukupuolinäkökulmasta vinoutuneesti, on kyse rakenteellisesta seksismistä oli sen kohteena sitten mikä tahansa sukupuoli.

Miehiä kohdellaan monissa näkemyksissä ainoastaan ongelmana. Miesten tappamisesta heitetään läppää feministisiksi nimittäytyvillä twitter- ja tumblr-tileillä. Miesten seksuaalisuus esitetään hyvin ongelmakeskeisenä. Miehiä ei pidetä seksuaalisuutensa puolesta juurikaan haluttavina tai ihailtavina (elleivät he ole nuoria julkkismiljonäärejä). Miesten kohtaamia rakenteellisia ongelmia vähätellään. Samaa paskaa, mitä naiset ovat kohdanneet vuosikymmenien ajan.

Tässä on kyse rakenteellisesta miesvihasta aivan samaan tapaan kuin siinä, miksi naiset päätyvät yritysjohtoon miehiä huomattavasti harvemmin. Yhteiskunnan rakenteet ja odotukset eivät ohjaa eikä kannusta naisia tasapuolisesti tietyille urille, eikä naiset osaa sinne itse hakeutua. Taustalla ovat kasvatustekijät ja minäkuvaan liittyvät tekijät. Samalla sapluunalla miehelle tarjoillaan nyt monelta suunnalta iljetyksen, vaanijan, roiston, riistäjän ja sortajan osaa, mutta kulttuurin roolia asetelman rakentajana ei osata havainnoida eikä käsitellä juuri lainkaan.

Kulttuuri on kaikkien luomaa ja ylläpitämää, ei vain miesten. Kun normatiivisuutta, kulttuurin välittämistä ja kasvatusta tarkastelee, on tärkeää huomioida kasvatuksen olevan sekä kodeissa että virallisissa instituutiossa vahvasti naisten käsissä. Myös sosiaalipolitiikassa naisilla on valtava rooli. Tämä ei tietenkään tee ongelmista naisten syytä, mutta pakottaa huomiomaan sen, että yhteiskunnalliset, rakenteelliset kysymykset eivät ole yksikantaan vain jonkun sukupuolen syytä, vaan yhteisiä ongelmia, jotka vaativat yhteisiä ratkaisuja.

Toisilleen huutavat aktivistit, salakavalasti vihamielisiä näkemyksiä levittävät toimittajat ja asiantuntijat, sekä kaikukammion mielipidevaikuttajat tuottavat nyt lähinnä asetelmia, jotka johtavat kohti yhä syvenevää sukupuolikonfliktia. Sen sijaan pitäisi pyrkiä laajempaan ymmärrykseen ja ongelmien analysoimiseen. Sääli, että rakenteiden tarkastelussa aiemmin kunnostautunut feminismi on nyt populistisilta sävyiltään ennemmin rakennesokeaa ja poteroitunutta.

Yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyssä on tärkämpää ajattelun integriteetti kuin volyymi.

9.4.2018

Sadomasokistien alakulttuuri tarvitsee #metoo-herätystä

Julkisessa keskustelussa sadomasokismista tai BDSM:sta muistutetaan usein kuinka se on suostumukseen perustuvaa. Lisäksi maallikkoja valistetaan siitä, miten sadomasokistiset leikit pohjautuvat SSC-sääntöihin eli pyrkivät olemaan turvallisia (Safe), järkeviä (Sane) ja suostumuksellisia (Consensual).

Usein näin toki onkin, mutta nämä fraasit eivät valitettavasti ole koko totuus sm-alakulttuurista. Häiriköinti ja jopa seksuaalinen väkivalta ovat tunnettuja ilmiöitä myös pervojen keskuudessa, ja niistä vaietaan ja kierrellään aivan samalla tavalla kuin muuallakin.

Erityisen kurjaa sm-piireissä tapahtuvissa rajojen ylityksissä on se, että alakulttuurin kuuluvien ihmisten pitäisi olla hyvin perillä rajoista sopimisesta ja niiden kunnioittamisesta. Näin ei kuitenkaan aina ole. Joissakin tapauksissa sadomasokismiin kuuluvat valta-asetelmat ja turvallisuusperiaatteet kääntyvätkin hyväksikäyttäjän käsissä aseiksi. Esimerkiksi luottamuksesta ja yksityisyydestä tulee välineitä, joilla vaiennetaan hyväksikäytön kohteeksi joutunut henkilö.

Sadomasokistien keskustelupalstoilla, kuten BDSM-baarissa, FetLife:ssa ja Jodelissa, on kuvailtu lukuisia tilanteita, joissa luottamusta on käytetty väärin ja rajat on ylitetty leikin varjolla. Osa tapauksista on ollut niin karuja, että rikoksen rajat ovat ylittyneet kirkkaasti. Niistä ei ole kuitenkaan juuri koskaan tehty ilmoitusta tai puhuttu avoimesti, koska tekijä on ollut tunnettu mies sm-ympyröissä, tai tilannetta on pidetty vain väärinkäsityksenä tai lipsahduksena. Vain pari tapausta on johtanut asianmukaiseen käsittelyyn ja tuomioon.

Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että alistuvalle osapuolelle ahdistava tai jopa traumatisoiva kokemus sivuutetaan kevyesti. Enkä nyt puhu parista turhan kovasta lyönnistä tai vähän raisuksi karanneesta leikistä, vaan siitä, että sm-session varjolla ylitetään selvästi jo sovitut rajat tai tehdään jotakin, josta ei ole lainkaan sovittu. Keskusteluissa esiin nousseita tilanteita ovat olleet esimerkiksi:
  1. puolitutun henkilön kouriminen “leikillisesti”, vaikka lupaa ei ole,
  2. piiskaaminen rinnoille, vaikka vain käsivarsista sovittiin,
  3. kovan kivun tuottaminen yhtäkkiä, vaikka tilanteessa on aiemmin ollut vain pientä kiusoittelua,
  4. kullilla ahdisteleminen ilman lupaa, kun toinen on ollut sidottuna,
  5. yllättävä anaaliseksi kysymättä siitä erikseen, ja
  6. seksin tai muun toiminnan jatkaminen turvasanan sanomisen jälkeen.

Kaikki nämä ylittävät lainsäädännössä määritellyt rajat joko seksuaalisen ahdistelun tai pahoinpitelyn nimikkeillä. Viimeisimmät kaksi tapausta ovat raiskauksia. Silti tällaisia tilanteita siedetään “ylilyönteinä” tai “lipsahduksina”, koska sm-traditiossa vallitsee yhä puutteellinen suostumus- ja kommunikaatiokulttuuri.

Sm-sessiot nähdään draamaleikkinä, jota ei ole sopivaa turhaan keskeyttää. Erityisesti alistuvat henkilöt kokevat usein vaikeaksi vetää rajaa silloin, kun sessio on jo käynnissä. Rajojen vetämistä vaikeuttavat olettamukset dominoivan ja alistuvan henkilön välisestä dynamiikasta, ihanteet täydellisestä alistumisesta, esiintymispaineet esimerkiksi bileissä tai kimppasessioissa sekä vallankäytön vuotaminen muihinkin tilanteisiin kuin sovittuihin sessioihin. On tyypillistä, että alistuvilta henkilöiltä odotetaan nöyryyttä ja säyseyttä, jolloin rajojen asettamisesta voi saada hankalan tyypin maineen. Rajoja asettavien henkilöiden koko seksuaalinen identiteetti saatetaan kyseenalaistaa, koska jotkut odottavat heiltä alistumista lähes mihin tahansa.

Onkin nurinkurista, että suostumusta, neuvotteluja ja turvasignaaleja vähätellään toistuvasti erilaisin tavoin, vaikka juuri ne edustavat valistunutta sm-harrastusta ja erottavat toiminnan eettisesti pahoinpitelystä. Ongelmien taustasyinä ovat ihanteet valtarooleista, jotka ovat erittäin syviä, lähes totaalisia, sekä saumattoman immersion tavoittelu. Lisäksi dominoivien henkilöiden huonot tavat, välinpitämättömät asenteet tai jopa turvasignaalien vähättely saatetaan nähdä eräänlaisina lajityyppiin kuuluvina hyveinä, koska kova, karski ja rouhea mies edustaa usein toivottua roolia sm-sessiossa. Tällainen rooli vuotaa joskus myös yhdessä sovitun toiminnan ulkopuolelle, ja tuottaa ei-toivottavaa käytöstä, vaikka niin ei saisi käydä.

Toisena ongelmana on sub-space, joka tarkoittaa alistuvan osapuolen muuntunutta tajunnantilaa. Sub-spacessa alistumisesta tulee syvällinen ja omistautunut kokemus, jossa oma käytös muuttuu kokonaisvaltaisesti alistuvaksi. Tilassa on vaikea tehdä päätöksiä, eikä siitä pääse helposti tai nopeasti omin avuin pois. Moni tämän kokenut on kertonut, että esimerkiksi turvasanan käyttö on käytännössä mahdotonta, kun on päätynyt tilaan.

Syvälle menevissä valta-asetelmissa dominoivan henkilön tehtävänä on huolehtia suostumuksen varmistamisesta ja alistuvan henkilön hyvinvoinnista. Jos suostumuksesta tai rajoista on epäilyksiä, on eettisesti täysin selvää, että silloin rajoille ei mennä kolkuttelemaan, vaan suostumus selvitetään ennen sitä tai leikki keskeytetään. Toki myös alistuvalla osapuolella on velvollisuutensa huolehtia session turvallisuudesta ja omasta toimintakyvystään, mutta eettisesti aktiivisella toimijalla on suurempi vastuu.

Alakulttuurin sisältä kantautuu tarinoita myös väärinkäytöksistä sessioiden ulkopuolella. Niissä on valokuvilla ja henkilötiedoilla kiristämistä, tietojen luvatonta levittämistä, perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja valtadynamiikan väärinkäyttöä, esimerkiksi seksikumppanien nöyryyttämistä, mitätöintiä tai heidän tahtonsa vähättelyä. Kaikki nämä ovat eettisiä rikkomuksia ja osa myös rikoksia.

Toimintakulttuurista pitää keskustella avoimesti ja kriittisesti, jotta perseily saadaan loppumaan. Vaikenemisen ja väistelyn pitää päättyä, ja harmaita alueita ylläpitävät hyväksikäyttäjät pitää saada vastuuseen teoistaan. Moni sm-piirien konkari tietää useita henkilöitä, jotka ovat mustalla listalla tai tiedettyjä hyväksikäyttäjiä. He saavat kuitenkin melko rauhassa jatkaa touhujaan, koska heitä ei ole ilmiannettu poliisille, eikä heidän toimintaansa käsitellä kuin juorujen tasolla. Uudet tulokkaat tai juoruista piittaamattomat saattavat yhä päätyä heidän uhreikseen.

#metoo on lahja myös sm-alakulttuurille, jos kulttuurin sisältä löytyy uskallusta nostaa mirri pöydälle ja sanoa “ei käy” perseilijöille. Vallitsevan toimintakulttuurin kyseenalaistaminen ei tarkoita sitä, että sm-leikeissä olisi mitään vikaa. Kovakin kuritus, alistaminen tai rajummat edge-leikit ovat eettisesti täysin hyväksyttäviä, kunhan ne ovat selkeästi suostumuksellisia ja informoituja.

Sm-alakulttuurit ovat tällä hetkellä murroksessa ja osittain hajoamassa, sillä vanha nahka ja piiska -estetiikka ja sen mukana tulevat asenteet eivät enää toimi nuoremmalle pervosukupolvelle. Nuorempien pervojen maailma on yksilöllisempi, keskustelevampi ja queerimpi, eikä se edellytä vihkiytymistä vanhanaikaisiin stereotyyppeihin ja käytäntöihin, mikä on erittäin hyvä asia. Tulevaisuuden sm-kulttuurin on oltava parempi suostumuksesta neuvottelemisessa ja sen kunnioittamisessa, läpinäkyvämpi ongelmien suhteen ja sitouduttava intohimoisesti turvallisemman tilan periaatteisiin.

Jos pervoyhteisö haluaa päivittää käytäntönsä nykyaikaan, sen on pohdittava uudelleen toimintatapojaan. Hyväksikäytön ja ahdistelun olemassaolo ei ole tietenkään sm-piirien vika, sillä ongelmia on kaikkialla, mutta viaksi kyllä lasketaan se, jos ongelmia ei haluta nähdä eikä korjata. Yhdenkään uuden tulokkaan ei pidä joutua hyväksikäyttäjien traumatisoimaksi, eikä yhdenkään queerin pidä joutua miettimään, onko hänelle paikkaa pervojen keskuudessa.