29.6.2018

Suostumus on seksikästä!

Suostumus 2018 -kampanja
Suostumus 2018 -kampanjan verkkosivut
Allekirjoitin vastikään kansalaisaloitteen, jossa vaaditaan raiskausta koskevan lainsäädännön kehittämistä suostumusperustaiseksi. Aloitteen tarkoitus on selkiyttää lainsäädännön taustalla olevia periaatteita sekä laajentaa rikosnimikettä kattamaan myös tapaukset, joissa ei ole käytetty väkivaltaa tai rikoksen uhri ei ole pystynyt vastustelemaan. Samalla yhdistettäisiin yhden lainkohdan alle aiemmin hyväksikäytöksi katsotut rikokset.

Aloitteen perustelut ovat hyvät ja vankat. Seksuaalirikoslainsäädännöllä suojataan seksuaalista itsemääräämisoikeutta, jonka tärkein eettinen mittari on suostumus. Kriminalisointiteoreettisesta näkökulmasta aloitetta voi kannattaa ilman varauksia, koska se noudattaa selkeäpiirteisesti liberaalin oikeusfilosofian lähestymistapaa yksilön oikeuksiin.

Raiskauslainsäädännön historian vuoksi raiskauksia on käsitelty väkivaltarikoksina, jolloin myös tunnusmerkistössä on keskitytty enemmän väkivaltaan kuin itsemääräämisoikeuden pontevaan suojelemiseen. Menneisyyden painolasti on vaikuttanut lainsäädäntöön ja tuottanut kehnoa lainkäyttöä. Näkökulman muuttaminen mahdollistaa lainsäädännön korjaamisen koherentiksi ja liberaaliksi.

Tosiasiassa suostumus on toki nykyisessäkin laissa olennaisessa osassa. Laki on kuitenkin kirjoitettu kapeasti väkivaltanäkökulmasta, jolloin väkivallattomat pakottamistilanteet voivat jäädä lain kirjaimen ulkopuolelle. Nykyisen lainsäädännön valossa moni sellainen tapaus tuomitaan kuitenkin hyväksikäyttönä, joten tekijä pääsee aniharvoin vapaalle jalalle laintulkinnan ongelmien vuoksi. Uusi ehdotettu laki kuitenkin yhtenäistäisi laintulkintaa ja mahdollistaisi tekojen vakavuuden arvioinnin johdonmukaisemmin, koska tekojen vakavuutta voitaisiin arvioida ennemmin yhden nimikkeen alla kuin nimikkeiden välillä.

Suostumusperustaisen lainsäädännön kohdalla on esitetty huolia kaikenlaisista asioista. Niistä köykäisimmät liittyvät ihmisten haluttomuuteen ymmärtää lakimuutoksen perusteita. Jotkut vääräleukailevat, että pitääkö sitten sopia jatkossa lomakkeella seksistä tai miten sitä enää uskaltaa ketään lähestyä. Voin taata, että mikäli kansalaisaloite menee läpi, lähestyminen ei ole tulevaisuudessa sen vaikeampaa kuin nytkään. Se on ehkä jopa helpompaa, jos vaan ottaa vakavasti aloitteen taustalla olevan ajatuksen paremmasta kommunikaatiosta ja neuvottelusta.

Vakavammat huolet ovat liittyneet näyttöongelmiin. Juristit ovat olleet niin Suomessa kuin Ruotsissakin huolissaan siitä, että sana sanaa vastaan -tapaukset lisääntyvät ja hankaloituvat. Periaatteessa uusi lainsäädäntö ei muuta mitenkään todistustaakkaa, mutta kieltämättä se vaara on olemassa, että todistelussa aletaan enenevässä määrin kasata vastuuta tarinankerronnalle konkreettisen evidenssin sijaan. Se voi hapertaa syyttömyysolettamaa ja edellyttää syytetyltä syyttömyyden todistelua painavammin kuin ennen.

Nämä ongelmat eivät kuitenkaan ole suostumuslähestymistavan ongelmia, vaan lainkäytön ja oikeudenkäyntien menettelytapojen käytännön ongelmia. Niiden ennaltaehkäisemiseksi tarvitaan huolellisuutta lain valmistelutyössä sekä koulutusta seksuaalirikosepäilyjen tutkinnassa ja käsittelyssä koko rikostutkinta- ja oikeusprosessissa.

Kulttuurisesta näkökulmasta lakiuudistus olisi hyvin tervetullut. Seksuaalikulttuuri voi vain parantua sillä, että ihmisiä patistetaan neuvottelemaan ja etsimään selkeää yhteisymmärrystä seksuaalisissa tilanteissa. Asennemuutos ei ole tärkeä pelkästään seksuaalisen itsemääräämisoikeuden suojaamisen näkökulmasta, vaan myös siksi, että se mahdollistaa parempia seksuaalisia kohtaamisia. Suostumus on seksikästä ja neuvottelu on jo osa seksiä.

Haluaisin leikkiä kanssasi! Mitä sinä haluaisit tehdä kanssani?

Tällaiset kysymykset mahdollistavat uudenlaisen suoran flirttailun kulttuurin, joka ei entisen tapaan nojaa mielikuville, stereotyypeille, esittämiselle tai sokealle normien seuraamiselle. On ziljoona kertaa parempaa, että seksuaalisista haluista ja toiveista puhutaan suorempaan, eikä neuvottelua sivuuteta leffoista tuttujen romanttisten typeryyksien vuoksi. Toisten ihmisten kohtaaminen oikeasti on paljon rehellisempää ja kuumempaa.

Allekirjoita Raiskauksen määritelmä suostumusperustaiseksi -kansalaisaloite täällä!

24.5.2018

Olen kyllästynyt miesvihaan

Olen seurannut feministisiä medioita, some-tilejä ja blogeja aktiivisesti jo vähän päälle vuosikymmenen verran. Niissä on ollut aina mukana pikkuruinen siivu maailmalle vihamielistä raivoaktivismia, joka keskittyy lähinnä sivaltelemaan maailmaa, patriarkaattia ja miehiä vastaan erottelematta mitenkään tarkasti vihan kohteita. Tämä siivu on kuitenkin yleensä ollut niin pieni, että se ei ole merkinnyt paljoakaan feministisen ajattelun ja aktivismin yleislinjassa. Ylivoimaisesti suurin osa kaikesta sisällöstä on ollut järkevää ja perusteltua, vaikka olisinkin ollut siitä joskus eri mieltä.

Sosiaalisen median kaikukammio ja muutama iso keskustelu (erityisesti #metoo ja incel) ovat viimeisen vuoden aikana tuoneet silmieni eteen runsaasti erittelemätöntä ja analysoimatonta miesvihaa. Se on kyllästyttävää ja ankeaa, etenkin kun samaan aikaan osa feministeistä toistelee, että liikkeessä ei ole miesvihaa. Vastaavasti osa vihaisista miesliikkeen edustajista heijastaa täsmälleen samanlaista retoriikkaa takaisinpäin osat käännettynä. Vihan ja paskapuheen kokonaismäärä on seuraamissani keskusteluissa paisunut vuoriston kokoiseksi.

Yhteiskunnallisissa kysymyksissä misevihamieliset one-linerit, twitter-naljailut, ilkeä meemit tai sokeat syytökset eivät johda mihinkään hyvään. Ne eivät tuota lisää ymmärrystä, ne eivät vakuuta miehiä toimimaan paremmin, ne eivät toimi analyyseina ongelmista, eivätkä ne paranna keskustelun tasoa, vaan päinvastoin kaikissa kohdissa.

Ne toimivat ainoastaan yksilön epävakaan tunne-elämän purkautumiskanavana tai trollauksena, mutta samalla tuottavat ympäristöä, jossa kaikki pikku paskiaiset huutavat kuorossa omaa vihaansa ja ahdistustaan. Oma reaktioni viha- ja paskapuheen määrään on lähinnä pettymys ja kova halu sulkea feministinen keskusteluympäristö ulos somekuplastani.

Feminismin kohdalla pettymys on valtava siksi, että olen koko aikuisikäni sitoutunut seksipositiivisen liberaalifeminismin tavoitteisiin ja pidän sitä yhtenä ideologisena kotipesänäni. Järkevienkin, ennen neutraalien toimijoiden valuminen viha- ja paskapuheen pariin on masentavaa. Kurjia esimerkkejä tästä löytyy esimerkiksi Ylen, Helsingin sanomien ja NYT:n jutuista, joissa käsitellään yhteiskunnallisia teemoja, mutta esimerkiksi parisuhteen henkistä väkivaltaa käsitellessä muka neutraalisti, esitetäänkin ainoastaan naiset uhreina ja miehet tekijöinä, vaikka tilastollisesti ilmiön kuva on aivan toisenlainen.

Ja tämä ei ole yksittäistapaus. Miesvihamieliset ja vinoutuneet jutut ovat ns. liberaalimedian arkea. Nyt tietysti moni älähtää, että eihän miesten tekemästä väkivallasta puhuminen ole miesvihaa. Ei olisikaan, mutta asian paketoiminen yleistävään asuun on. Jos yhteiskunnallisista ja kulttuurisista ilmiöistä puhutaan sukupuolinäkökulmasta vinoutuneesti, on kyse rakenteellisesta seksismistä oli sen kohteena sitten mikä tahansa sukupuoli.

Miehiä kohdellaan monissa näkemyksissä ainoastaan ongelmana. Miesten tappamisesta heitetään läppää feministisiksi nimittäytyvillä twitter- ja tumblr-tileillä. Miesten seksuaalisuus esitetään hyvin ongelmakeskeisenä. Miehiä ei pidetä seksuaalisuutensa puolesta juurikaan haluttavina tai ihailtavina (elleivät he ole nuoria julkkismiljonäärejä). Miesten kohtaamia rakenteellisia ongelmia vähätellään. Samaa paskaa, mitä naiset ovat kohdanneet vuosikymmenien ajan.

Tässä on kyse rakenteellisesta miesvihasta aivan samaan tapaan kuin siinä, miksi naiset päätyvät yritysjohtoon miehiä huomattavasti harvemmin. Yhteiskunnan rakenteet ja odotukset eivät ohjaa eikä kannusta naisia tasapuolisesti tietyille urille, eikä naiset osaa sinne itse hakeutua. Taustalla ovat kasvatustekijät ja minäkuvaan liittyvät tekijät. Samalla sapluunalla miehelle tarjoillaan nyt monelta suunnalta iljetyksen, vaanijan, roiston, riistäjän ja sortajan osaa, mutta kulttuurin roolia asetelman rakentajana ei osata havainnoida eikä käsitellä juuri lainkaan.

Kulttuuri on kaikkien luomaa ja ylläpitämää, ei vain miesten. Kun normatiivisuutta, kulttuurin välittämistä ja kasvatusta tarkastelee, on tärkeää huomioida kasvatuksen olevan sekä kodeissa että virallisissa instituutiossa vahvasti naisten käsissä. Myös sosiaalipolitiikassa naisilla on valtava rooli. Tämä ei tietenkään tee ongelmista naisten syytä, mutta pakottaa huomiomaan sen, että yhteiskunnalliset, rakenteelliset kysymykset eivät ole yksikantaan vain jonkun sukupuolen syytä, vaan yhteisiä ongelmia, jotka vaativat yhteisiä ratkaisuja.

Toisilleen huutavat aktivistit, salakavalasti vihamielisiä näkemyksiä levittävät toimittajat ja asiantuntijat, sekä kaikukammion mielipidevaikuttajat tuottavat nyt lähinnä asetelmia, jotka johtavat kohti yhä syvenevää sukupuolikonfliktia. Sen sijaan pitäisi pyrkiä laajempaan ymmärrykseen ja ongelmien analysoimiseen. Sääli, että rakenteiden tarkastelussa aiemmin kunnostautunut feminismi on nyt populistisilta sävyiltään ennemmin rakennesokeaa ja poteroitunutta.

Yhteiskunnallisten ilmiöiden käsittelyssä on tärkämpää ajattelun integriteetti kuin volyymi.

9.4.2018

Sadomasokistien alakulttuuri tarvitsee #metoo-herätystä

Julkisessa keskustelussa sadomasokismista tai BDSM:sta muistutetaan usein kuinka se on suostumukseen perustuvaa. Lisäksi maallikkoja valistetaan siitä, miten sadomasokistiset leikit pohjautuvat SSC-sääntöihin eli pyrkivät olemaan turvallisia (Safe), järkeviä (Sane) ja suostumuksellisia (Consensual).

Usein näin toki onkin, mutta nämä fraasit eivät valitettavasti ole koko totuus sm-alakulttuurista. Häiriköinti ja jopa seksuaalinen väkivalta ovat tunnettuja ilmiöitä myös pervojen keskuudessa, ja niistä vaietaan ja kierrellään aivan samalla tavalla kuin muuallakin.

Erityisen kurjaa sm-piireissä tapahtuvissa rajojen ylityksissä on se, että alakulttuurin kuuluvien ihmisten pitäisi olla hyvin perillä rajoista sopimisesta ja niiden kunnioittamisesta. Näin ei kuitenkaan aina ole. Joissakin tapauksissa sadomasokismiin kuuluvat valta-asetelmat ja turvallisuusperiaatteet kääntyvätkin hyväksikäyttäjän käsissä aseiksi. Esimerkiksi luottamuksesta ja yksityisyydestä tulee välineitä, joilla vaiennetaan hyväksikäytön kohteeksi joutunut henkilö.

Sadomasokistien keskustelupalstoilla, kuten BDSM-baarissa, FetLife:ssa ja Jodelissa, on kuvailtu lukuisia tilanteita, joissa luottamusta on käytetty väärin ja rajat on ylitetty leikin varjolla. Osa tapauksista on ollut niin karuja, että rikoksen rajat ovat ylittyneet kirkkaasti. Niistä ei ole kuitenkaan juuri koskaan tehty ilmoitusta tai puhuttu avoimesti, koska tekijä on ollut tunnettu mies sm-ympyröissä, tai tilannetta on pidetty vain väärinkäsityksenä tai lipsahduksena. Vain pari tapausta on johtanut asianmukaiseen käsittelyyn ja tuomioon.

Ei ole mitenkään hyväksyttävää, että alistuvalle osapuolelle ahdistava tai jopa traumatisoiva kokemus sivuutetaan kevyesti. Enkä nyt puhu parista turhan kovasta lyönnistä tai vähän raisuksi karanneesta leikistä, vaan siitä, että sm-session varjolla ylitetään selvästi jo sovitut rajat tai tehdään jotakin, josta ei ole lainkaan sovittu. Keskusteluissa esiin nousseita tilanteita ovat olleet esimerkiksi:
  1. puolitutun henkilön kouriminen “leikillisesti”, vaikka lupaa ei ole,
  2. piiskaaminen rinnoille, vaikka vain käsivarsista sovittiin,
  3. kovan kivun tuottaminen yhtäkkiä, vaikka tilanteessa on aiemmin ollut vain pientä kiusoittelua,
  4. kullilla ahdisteleminen ilman lupaa, kun toinen on ollut sidottuna,
  5. yllättävä anaaliseksi kysymättä siitä erikseen, ja
  6. seksin tai muun toiminnan jatkaminen turvasanan sanomisen jälkeen.

Kaikki nämä ylittävät lainsäädännössä määritellyt rajat joko seksuaalisen ahdistelun tai pahoinpitelyn nimikkeillä. Viimeisimmät kaksi tapausta ovat raiskauksia. Silti tällaisia tilanteita siedetään “ylilyönteinä” tai “lipsahduksina”, koska sm-traditiossa vallitsee yhä puutteellinen suostumus- ja kommunikaatiokulttuuri.

Sm-sessiot nähdään draamaleikkinä, jota ei ole sopivaa turhaan keskeyttää. Erityisesti alistuvat henkilöt kokevat usein vaikeaksi vetää rajaa silloin, kun sessio on jo käynnissä. Rajojen vetämistä vaikeuttavat olettamukset dominoivan ja alistuvan henkilön välisestä dynamiikasta, ihanteet täydellisestä alistumisesta, esiintymispaineet esimerkiksi bileissä tai kimppasessioissa sekä vallankäytön vuotaminen muihinkin tilanteisiin kuin sovittuihin sessioihin. On tyypillistä, että alistuvilta henkilöiltä odotetaan nöyryyttä ja säyseyttä, jolloin rajojen asettamisesta voi saada hankalan tyypin maineen. Rajoja asettavien henkilöiden koko seksuaalinen identiteetti saatetaan kyseenalaistaa, koska jotkut odottavat heiltä alistumista lähes mihin tahansa.

Onkin nurinkurista, että suostumusta, neuvotteluja ja turvasignaaleja vähätellään toistuvasti erilaisin tavoin, vaikka juuri ne edustavat valistunutta sm-harrastusta ja erottavat toiminnan eettisesti pahoinpitelystä. Ongelmien taustasyinä ovat ihanteet valtarooleista, jotka ovat erittäin syviä, lähes totaalisia, sekä saumattoman immersion tavoittelu. Lisäksi dominoivien henkilöiden huonot tavat, välinpitämättömät asenteet tai jopa turvasignaalien vähättely saatetaan nähdä eräänlaisina lajityyppiin kuuluvina hyveinä, koska kova, karski ja rouhea mies edustaa usein toivottua roolia sm-sessiossa. Tällainen rooli vuotaa joskus myös yhdessä sovitun toiminnan ulkopuolelle, ja tuottaa ei-toivottavaa käytöstä, vaikka niin ei saisi käydä.

Toisena ongelmana on sub-space, joka tarkoittaa alistuvan osapuolen muuntunutta tajunnantilaa. Sub-spacessa alistumisesta tulee syvällinen ja omistautunut kokemus, jossa oma käytös muuttuu kokonaisvaltaisesti alistuvaksi. Tilassa on vaikea tehdä päätöksiä, eikä siitä pääse helposti tai nopeasti omin avuin pois. Moni tämän kokenut on kertonut, että esimerkiksi turvasanan käyttö on käytännössä mahdotonta, kun on päätynyt tilaan.

Syvälle menevissä valta-asetelmissa dominoivan henkilön tehtävänä on huolehtia suostumuksen varmistamisesta ja alistuvan henkilön hyvinvoinnista. Jos suostumuksesta tai rajoista on epäilyksiä, on eettisesti täysin selvää, että silloin rajoille ei mennä kolkuttelemaan, vaan suostumus selvitetään ennen sitä tai leikki keskeytetään. Toki myös alistuvalla osapuolella on velvollisuutensa huolehtia session turvallisuudesta ja omasta toimintakyvystään, mutta eettisesti aktiivisella toimijalla on suurempi vastuu.

Alakulttuurin sisältä kantautuu tarinoita myös väärinkäytöksistä sessioiden ulkopuolella. Niissä on valokuvilla ja henkilötiedoilla kiristämistä, tietojen luvatonta levittämistä, perättömiä lastensuojeluilmoituksia ja valtadynamiikan väärinkäyttöä, esimerkiksi seksikumppanien nöyryyttämistä, mitätöintiä tai heidän tahtonsa vähättelyä. Kaikki nämä ovat eettisiä rikkomuksia ja osa myös rikoksia.

Toimintakulttuurista pitää keskustella avoimesti ja kriittisesti, jotta perseily saadaan loppumaan. Vaikenemisen ja väistelyn pitää päättyä, ja harmaita alueita ylläpitävät hyväksikäyttäjät pitää saada vastuuseen teoistaan. Moni sm-piirien konkari tietää useita henkilöitä, jotka ovat mustalla listalla tai tiedettyjä hyväksikäyttäjiä. He saavat kuitenkin melko rauhassa jatkaa touhujaan, koska heitä ei ole ilmiannettu poliisille, eikä heidän toimintaansa käsitellä kuin juorujen tasolla. Uudet tulokkaat tai juoruista piittaamattomat saattavat yhä päätyä heidän uhreikseen.

#metoo on lahja myös sm-alakulttuurille, jos kulttuurin sisältä löytyy uskallusta nostaa mirri pöydälle ja sanoa “ei käy” perseilijöille. Vallitsevan toimintakulttuurin kyseenalaistaminen ei tarkoita sitä, että sm-leikeissä olisi mitään vikaa. Kovakin kuritus, alistaminen tai rajummat edge-leikit ovat eettisesti täysin hyväksyttäviä, kunhan ne ovat selkeästi suostumuksellisia ja informoituja.

Sm-alakulttuurit ovat tällä hetkellä murroksessa ja osittain hajoamassa, sillä vanha nahka ja piiska -estetiikka ja sen mukana tulevat asenteet eivät enää toimi nuoremmalle pervosukupolvelle. Nuorempien pervojen maailma on yksilöllisempi, keskustelevampi ja queerimpi, eikä se edellytä vihkiytymistä vanhanaikaisiin stereotyyppeihin ja käytäntöihin, mikä on erittäin hyvä asia. Tulevaisuuden sm-kulttuurin on oltava parempi suostumuksesta neuvottelemisessa ja sen kunnioittamisessa, läpinäkyvämpi ongelmien suhteen ja sitouduttava intohimoisesti turvallisemman tilan periaatteisiin.

Jos pervoyhteisö haluaa päivittää käytäntönsä nykyaikaan, sen on pohdittava uudelleen toimintatapojaan. Hyväksikäytön ja ahdistelun olemassaolo ei ole tietenkään sm-piirien vika, sillä ongelmia on kaikkialla, mutta viaksi kyllä lasketaan se, jos ongelmia ei haluta nähdä eikä korjata. Yhdenkään uuden tulokkaan ei pidä joutua hyväksikäyttäjien traumatisoimaksi, eikä yhdenkään queerin pidä joutua miettimään, onko hänelle paikkaa pervojen keskuudessa.

30.3.2018

Ina sydän porno 6 - Porno on heijastumaa meistä

Huonoin juttu Ina sydän porno -ohjelmassa on se, että se päättyy. Kuudes ja viimeinen jakso huipentuu Suomen pornoskeneen. Samalla se myös alleviivaa pointtia, että porno ja seksuaalikulttuuri eivät ole toisistaan irrallisia asioita. Porno ei ole mikään outo saareke muun maailman keskellä, vaan porno linkittyy saumattomasti avarakatseisiin ja seksimyönteisiin elämäntapoihin. Inan loppukaneetti, "porno on heijastumaa meistä ja meitä ympäröivästä maailmasta", kiteyttää hyvin ajatuksen.

Jakso lipuu pornosta kohti seksipositiivista kulttuuria ylipäätään, mistä on ollut paljon etiäisiä aiemmissakin jaksoissa. Tässä jaksossa trendi nousee hyvin selkeästi esiin ja useat haastateltavat ovatkin monella tavalla pornon, avoimen seksuaalikulttuurin, aktivismin ja hyvinvointikysymysten intersektiossa. Satu Söderström on tästä oikein hyvä esimerkki, koska hän työskentelee samanaikaisesti niin pornon, kehollisuuden kuin hyvinvoinninkin kentillä. Satu yhdistää upealla tavalla pornokokemuksensa tuottamaa eroottista pääomaa ja seksologista kehotyöskentelyä sen välittämiseksi muillekin.

Suomalainen seksuaalikulttuuri on oiva esimerkki ilmiöiden sekoittuneisuudesta, koska Suomessa seksiasenteet ovat maailman vapautuneimmasta päästä. Ei ole ihme, että Suomi on myös amatööripornon suurvalta. Aseman saavuttamiseksi tarvitaan sosiaalinen ympäristö, jossa netissä paljastelu ei oikeastaan herätä enää mitään valtavia moralistisia kuohuja, ja korkea älypuhelin per capita -määrä.

Toki Suomessakin konservatiivisuutta on. Vallanpitäjien keskuudessa ja kunnollisuuden kulisseja rakentavissa sosiaalisissa ympyröissä aktiivinen seksuaalinen toimijuus nähdään yhä skandaalina ja ongelmana. Sen verran kristinuskon vahingoittamia suomalaisetkin yhä ovat. Puritanismin ote on kuitenkin monella tavalla myös kirvonnut, sillä itseellinen ja itsevarma toimija voi ilman merkittäviä seuraamuksia tehdä kotipornoa miten lystää.



Itsestään alastonkuvia ottava ja jakava Johanna kertoo, että amatööriporno on hänelle elämäntapa, joka on parantanut hänen itsevarmuuttaan ja tuonut uusia, samanhenkisiä ystäviä. Julkisessa keskustelussa elätelty pornomörkö osoittautuukin aika anteliaaksi kaveriksi. Samaa heijastelevat Inan kommentit siitä, miten paljon voimme oppia ihmisiltä, jotka ovat kukin omilla tavoillaan haastaneet ummehtuneen seksuaalimoralismin ja irrouttautuneet sen aiheuttamasta painolastista.

Kaikista ongelmistaan huolimatta Suomi on yhä maailman vapaamielisimpiä maita. Sen taustalla vaikuttaa erityisesti suomalaisten voimakas individualismi. Vaikka naapurin arvomaailmaa ei jaettaisikaan, Suomessa kunnioitetaan varsin pitkälle jokaisen oikeutta elää sellaista elämää kuin he itse haluavat. Individualismin ja avoimen seksuaalikulttuurin suhteen Helsinki asettuu jonkinlaiseksi pikkusisarukseksi Berliinin, Amsterdamin ja San Franciscon kaltaisten edelläkävijöiden rinnalle. Ja se on aika mahtava saavutus, kun vertaa näiden kaupunkien kokoa ja kansainvälisyyttä Helsinkiin.

Jonkinlaisena yhdistävänä teemana jaksossa voisi nähdä seksuaalisuuden myönteisen voiman. Kaiken suomalaisen kotikutoisuuden ja touhuamisen keskellä johtotähtenä on se potentiaali, jota seksuaalisuus voi kaikille tarjota. Ja oikeastaan tässä piilee myös tausta tietylle kotikutoisuudelle; suomalaiseen kulttuuriin ei kuulu erityisen vahvasti markkinointihenkisyys, vaan ennemmin kohtuullisuus, jolloin brändäämisen ta tuotteistamisen sijaan erilaiset oivallukset ja osaamiset annetaan toisten tarjolle varsin matalalla kynnyksellä. Tasa-arvoinen ja hierarkioissaan litteä yhteiskuntamme ei tuota kimmeltävää kaupallista materiaalia, mutta sitäkin enemmän omaehtoisesti tehtyä kotipokea.

***

Koko ohjelmasarjaa sopii kiittää siitä, että se on nostanut esille hyvin erilaisia ihmisiä ja kokemuksia pornosta sekä seksipositiivisista elämäntavoista maailman eri kolkilta. Kohtaamisten viesti on hyvin selvä: avoin suhtautuminen seksiin ja seksuaalisuuteen parantaa sekä yksilön että yhteisön hyvinvointia melkoisesti. Ihmisyys kukoistaa monin tavoin silloin kun sallimme toistemme kukoistaa seksuaalisesti - ja porno, seksuaalinen ilmaisu kaikissa sen muodoissaan on iso osa ihmisen seksuaalisuuden kokonaiskuvaa.

24.3.2018

Ina sydän porno 5 - Etelä-Afrikka meni tunteisiin

Johannesburgissa kuvattu jakso oli hypnoottisen kaunis. Vaikka jaksossa käsiteltiin aika raskaita ja vaikeita aiheita johtuen apartheidin kaikkialla näkyvistä traumaattisista jäljistä, jäi kokonaiskuvasta päällimmäiseksi hieno tunnelma, kauniit ihmiset sekä hurja optimismi paremmasta tulevaisuudesta.

Kaikki jaksossa esiintyneet henkilöt näkivät pornon, avoimen ja posiitiivisen eroottisuuden sekä seksistä puhumisen keinoina traumojen parantamiseen ja uuden rakentamiseen. Vaikka tilanne Etelä-Afrikassa on yhä kurja monilla eri mittareilla niin ihonväriin liittyvissä kysymyksissä, tasa-arvossa kuin seksuaaliterveydessäkin, voivat ohjelmassa esiintyneiden henkilöiden kaltaiset pioneerit ja valistusajattelijat viedä kulttuuria aimo harppauksin eteenpäin.



Päässäni jäi kaikumaan performanssitaiteilija Kieron Jinan näkemykset seksuaalikulttuurin ongelmista valkoisen patriarkaatin ja kolonialismin syynä. Pienen hetken pyörittelin vastarintaisia ajatuksia, josko kaikki ongelmat nyt kuitenkaan voidaan laittaa valkoisten kontolle, mutta käännyin nopeasti komppaamaan Jinaa siinä, että kolonialistinen menneisyys ei koskaan antanut mahdollisuutta paikallisen seksuaalikulttuurin kehittymiselle ilman kokonaisten sukupolvien traumatisoitumista, sortoa ja vihaa. Se on ihan helvetin perseestä ja väärin.

Emme saa koskaan tietää, millaiseksi etelä-afrikkalainen seksuaalikulttuuri olisi kehittynyt ilman valkoista, kristillistä kolonialismia. Nykyisin jokainen seksuaalikulttuurin aktivisti joutuu väistämättä peilaamaan omaa seksuaalisuuttaan ja toimintaansa menneisyyteen ja sen kaikuihin nykyhetkessä. Esimerkiksi upea seksibloggari Tshegofatso Senne totesi, että bdsm-seksiä pidetään yhä moraalittomana valkoisten juttuna, vaikka erilaiset seksuaaliset halut eivät tosiasiassa ihonväriä katsokaan. Hänen avoin puheensa kinky-jutuista tuomitaan oudosti sekä valkoisten että mustien suunnalta jonkinlaisena epärotuisena vääränlaisuutena.

Apartheid vaikuttaa yhä voimallisesti seksuaalisuhteisiin ja -asenteisiin. On hämmästyttävää, miten yhä porno, jossa on eri värisiä ihmisiä, on harvinaista ja radikaalia maassa. Muutos ihmisten sydämissä on hidasta, vaikka lainsäädännön ja yhteiskunnan puitteiden tasolla apartheid on historiaa. Ensimmäisiä paikallisia pornoleffoja tehneen Donovan van Wyngaardin kertomus jopa kirkolta tulleista tappouhkauksista todistaa toisaalta niistä syistä, miksi mixed-race -porno on edelleen hankala juttu maassa - ja miksi edes moinen käsite "mixed-race" on yhä käytössä sikäläisessä sanastossa.

Senne nosti esille ohimennen apartheidin tuottamia kiinnostavia ilmiöitä sadomasokistisissa roolileikeissä. Ihonvärillä, etnisyydellä ja niihin liittyvillä stereotyypeillä leikittely on kuuma, suorastaan tulenarka, aihe kaikkialla maailmassa, mutta siihen liittyy ihan omanlaisensa jenka juuri Etelä-Afrikassa. Siksi ei ole ihme, että se kiehtoo paikallisia sadomasokisteja. Esimerkiksi valkoiselle miehelle orjaksi alistuva musta nainen on ihanan ristiriitainen ja kuumottava teema juuri siksi, että se on niin tavanomainen maassa vallinneen seksuaalisen sorron historiassa. Kipeidenkin teemojen käsitteleminen seksuaalisissa leikeissa on kuitenkin täysin sallittua ja joskus sillä on jopa parantavaa potentiaalia. Niiden kanssa pitää vaan olla sensitiivinen ja valistunut kuten Tiia Forsström kirjoittaa BDSM-baarin kolumnissaan.

Koko sarjan koskettavin kohtaus oli Michael van Schalkwykin haastattelussa. Hän pyörittää yökerhoa lgbtq-väelle ja kertoi, millaisia vaikeuksia he kohtaavat maassa. Ainaista vastarintaa vastaan painamisessa täytyy olla kova luu, joka Michaelkin pakosti on, mutta haastattelussa hän toi esille sen, miten raskasta on joutua naapurustonsa vihaamaksi vain siksi, että haluaa ylläpitää paikkaa, jossa lgbtq-ihmiset voivat tavata toisiaan turvallisesti ja kuulua yhteisöön.

Lähetin Michaelille viestin, jossa kerroin hänelle, että vaikka jotkut vihaisivat häntä klubin takia, maailmalla on helvetisti porukkaa, jotka rakastavat häntä juuri samasta syystä! Tehkää ihmeessä sama juttu ja hukuttakaa hänet rakkauteen joka puolelta maailmaa. Juuri hänen kaltaisensa tekevät pienissä paloissa tästä maailmasta paremman paikan!