Myytinmurtamista squirttaamisesta

Squirttaaminen tarkoittaa seksuaalisessa tilanteessa tapahtuvaa nestepurkausta pillusta. Se herättää usein ihmetystä ja kummastusta, sillä ilmiön luonteesta pyörii villejä käsityksiä ihmisten keskuudessa. Joskus keskustelut ajautuvat jopa myrkyllisiksi, koska aiheeseen liittyy yhä häpeää ja häpäisemistä.

Squirttaamiselle ei valitettavasti ole kunnollista suomennosta. Monet mahdolliset käännökset, kuten ruikkiminen, roiskiminen tai kastelu, kantavat negatiivista vivahdetta ainakin minun korvaani. Ehkä roiskiminen voisi olla näistä vähiten kielteinen? Tai purkautuminen? Toivottavasti jossakin vaiheessa jokin kiva suomenkielinen sana vakiintuu kuvaamaan sitä.

Jos joku kummastelee "pillun" käyttöä tässä tekstissä, niin sana on tarkoin valittu. Vaginat ja emättimet ovat luotaantyöntävää virallista puhetta, ja naisten elimistä puhuminen taas tarpeettoman sukupuolittavaa, koska tässä ilmiössä ei ole kyse naisista tai sukupuolista, vaan elimistä. Siispä valokeilassa on pillu.

Nestepurkausten anatominen alkuperä on pitkään herättänyt pitkään ihmettelyä seksologien parissa. Yksi syy kummastelulle on ollut se, että seksuaalisuuden fysiologian moderni tutkimus on ollut hyvin ohutta. Toinen syy piilee siinä, että ilmiölle ei ole ollut selkeää funktionaalista selitystä; squirttailulle ei ole löydetty mitään biologista tarvetta tai käyttöä. Toisaalta suurin osa ihmisen seksuaalisesta toiminnasta on "biologisesti tarpeetonta", joten funktionaalinen lähestymistapa on muutenkin seksuaalisuuden tutkimuksessa aika hutera.

Squirttaamisen alle voi kuulua monia erilaisia ilmiöitä, joten lienee hyvä vähän purkaa käsitteen mahdollista sisältöä. Joissakin tapauksissa kyse voi olla runsaasta nesteestä, joka johtuu kiihottumisen tuottamasta kostumisesta tai kuukautiskiertoon liittyvästä valkovuodosta. Harvoin kyse voi olla myös virtsan karkaamisesta, mutta siinä tapauksessa ongelma esiintyy myös muissa kuin seksuaalisissa tilanteissa. 

Varsinaisen squirttaamisen käsitteen sisään osuu kaksi hieman erilaista ilmiötä: 1) skenen rauhasen eli ns. pillun eturauhasen erittämä neste, joka on paksuhkoa ja vaaleaa, tai 2) runsaampi nestepurkaus virtsarakosta. Paksumpaa nestettä kutsutaan joskus myös pillun ejakulaatioksi. Vasta runsaampaa nestepurkausta kutsutaan yleensä squirttaamiseksi, mutta rajanveto on enempi mielipideasia - toiselle riittää lusikallinen, toiselle lasillinen.

Nestepurkauksen koostumuksen tutkiskelu on osoittanut, että runsaammassa roiskahduksessa on mukana sekä eturauhasen nestettä että virtsaa. Tämä selittää ensikäden havainnot siitä, että neste ei haise tai maistu selvästi pissalle. Ultraäänikuvantamisessa on havaittu, että kyseistä sekamehua kertyy virtsarakkoon kiihottumisen yhteydessä, ei normaalissa virtsanerityksessä. Virtsarakko toimii vain nesteen säilytyspaikkana ennen sen nautinnollista purskahdusta.

Pornon sirkustemput saattavat harhauttaa ajattelemaan, että kyse on nimenomaan pissaamisesta, sillä pornon näyttävimmät suihkuttelut ovat useimmiten trikkejä, joissa joko pissataan paineella kesken seksin tai sitten ruiskutellaan vettä pillusta lantionpohjan lihaksilla. Merkitystä on myös asennolla ja kuvakulmalla. Kyykkiessä kameran päällä pienempikin nestemäärä voi näyttää vesiputoukselta.

Juuri pissaamisrinnastus tuntuu aiheuttavan squirttaijoille eniten häpeää, koska siihen liittyy sosiaalisia rajoituksia ja jopa jonkinasteinen tabu. Opimme yleensä lapsena kontrolloimaan tarkoin pissaamistamme ja vahinkotilanteet koetaan hyvin noloiksi. Tätä häpeäkokemusta vahvistavat keskusteluihin ilmestyvät jumittajat, jotka vänkäävät, että squirttaaminen on pissaamista. He eivät tunnu pääsevän yli siitä, että vaikka nesteestä osa on virtsaa, kyse on eri toiminnosta. 

Seksuaalisuuteen liittyvä häpäiseminen on ikävää ja tarpeetonta. Jos kyse on jollekin erityisen herkästä asiasta, voi satunnainenkin nettikeskustelussa eteen tullut pään aukominen aktivoida häpeäkokemuksen. Yksi reitti ulos häpeästän sävyttämästä diskurssista on oikea tieto. Toinen reitti on seksipositiivisuus, jonka näkökulmasta voi todeta, että niin squirttaaminen kuin pissaaminenkin ovat kummatkin täysin ok osana seksuaalista toimintaa. Häpäisemistä tai arvottavia rajanvetoja ei tarvitse kukaan. 

Onko aseksuaalisuus vamma?

Törmäsin taannoin seksologian keskustelupalstalla kysymyksenasetteluun: "Onko aseksuaalisuus vamma?" Kysymys herätti tunteikkaita näkemyksiä puolesta ja vastaan, osan päätyessä erikoiseen dilemmaan: aseksuaalisuuden määrittelyä vammaisuudeksi pidetiin loukkaavana aseksuaaleja kohtaan, mutta samalla ajateltiin, että vammaisuus on vain erilaisuutta, johon saattaa liittyä jonkinlaisia tuen tarpeita.

Pidän itse vammaisuutta sinänsä neutraalina asiana. En pidä nimitystä leimaavana tai loukkaavana, sillä vammaisuus on vain ihmisen ominaisuus, joka ei ole valittavissa, ja joka ei sinällään tee ihmisestä moraalisessa mielessä parempaa tai huonompaa kuin muista. Pähkäilen alla hieman otsikon kysymystä ja pyrin mahdollisimman neutraaliin näkökulmaan.

YK:n yleissopimus vammaisten henkilöiden oikeuksista määrittelee vammaisuuden seuraavasti:

Vammaisiin henkilöihin kuuluvat ne, joilla on sellainen pitkäaikainen ruumiillinen, henkinen, älyllinen tai aisteihin liittyvä vamma, joka vuorovaikutuksessa erilaisten esteiden kanssa voi estää heidän täysimääräisen ja tehokkaan osallistumisensa yhteiskuntaan yhdenvertaisesti muiden kanssa.

THL:n käyttämä määritelmä heijastelee näitä sanamuotoja. Vammaispalveluiden käsikirjassa todetaan, että "vammaisella henkilöllä tarkoitetaan henkilöä, jolla vamman tai sairauden johdosta on pitkäaikaisesti erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisista elämän toiminnoista."

Kummatkin määritelmät näyttävät olevan hyvin funktionaalisia eli painottavat osallistumista yhteiskuntaan ja suoriutumista elämän toiminnoista. Kun pohdimme näiden määritelmien soveltuvuutta aseksuaalisuuteen, lienee syytä arvioida, onko seksuaalielämä määriteltävissä tavanomaiseksi elämän toiminnoksi tai osallistumiseksi yhteiskuntaan.

Aseksuaalit itse määrittelevät aseksuaalin henkilöksi joka ei tunne seksuaalista vetovoimaa. Tilanne voi olla synnynnäinen tai aiheutua henkilön kokemasta fyysisestä tai henkisestä traumasta. Aseksuaali voi siis toki harrastaa seksiä, mutta hän ei koe varsinaista halua siihen. Osalle aseksuaaleista seksi on vastenmielinen asia, mutta monet suhtautuvat siihen lähinnä välinpitämättömästi.

Seksuaalinen vetovoima on merkittävä vietti ja sosiaalisen toiminnan motivaattori valtaosalle ihmisistä. Sen puuttuminen ei kuitenkaan muodosta samaan tapaan konkreettisia esteitä toiminnalle kuin liikunta- tai aistivammat. Tässä mielessä aseksuaalisuus ei täytä vammaisuuden määritelmää.

Kun tarkastellaan erilaisia neurologisen vammaisuuden (tai kehityshäiriöiden / -vammaisuuden) muotoja, löytyy parempia vertailukohteita. Esimerkiksi henkilöillä, joilla on asperger-oireyhtymä, mutta jotka ovat verrattain toimintakykyisiä, voi olla sosiaalisia ongelmia, koska he eivät tunnista kanssaihmisten tunnetiloja, eivätkä ymmärrä, miksi ihmiset toimivat kuten toimivat tunteidensa vuoksi.

Tämä sopii hyvin vertailukohdaksi aseksuaalisuuteen, sillä monissa aseksuaalien tarinoissa kuvaillaan juuri ongelmia sopeutumisessa kanssaihmisten seksuaalisiin motiiveihin, puheisiin ja kanssakäymiseen. Sekä asperger-ihmiset että aseksuaalit kuvailevat monesti olevansa ulkopuolisia ja vain esittävänsä samanlaista muiden kanssa. Heillä on kuitenkin vahva kokemus siitä, että he eivät ymmärrä, miksi kanssaihmiset toimivat kuten toimivat.

Tässä mielessä aseksuaalisuutta voisi pitää yhtenä (neurologisen?) vammaisuuden lajina. Kyse voi olla kehityksellisestä vammasta tai trauman seurauksena syntyneestä vammasta. Kuten kaikkien muidenkin vammojen kohdalla, tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että aseksuaalit olisivat huonompia kuin muut ihmiset. Heiltä ainoastaan puuttuu eräs ominaisuus, joka muilla ihmisillä on, ja tämän johdosta he voivat kokea olevansa ulkopuolisia ja kohdata sosiaalisia hankaluuksia.

Aseksuaalien puolestapuhujat ovat toivoneet keskustelua aseksuaalisuudesta ylipäätään, jotta heidän tilanteensa tulisi tunnetummaksi ja sitä kautta ymmärretymmäksi. Minua kiinnostaisi kuulla kommentteja aseksuaaleilta ja muilta aiheeseen perehtyneiltä, voisiko vammaisuusdiskurssi auttaa heitä asiassaan, vai kokevatko he yllä olevan analyysin vääräksi tai haitalliseksi, ja millä perusteella?