Kakkua ja ihmissuhteita

Avoimia suhteita käsittelevissä keskusteluissa killuu itsepintaisesti väärinkäsitys siitä, että avoimet suhteet olisivat jonkinlainen yritys "syödä ja säästää kakku" samanaikaisesti. Kyseessä on hölmö sananlasku ja kelvoton rinnastus, mutta se on sitkeä ja häiritsevä kuin piriä vetänyt paarma, joten piestään siitä nyt kunnolla ilmat pihalle.

Sananlasku rakentuu nollasummapelille, jossa ei tosiasiassa ole mitään mahdollisuutta valita molempia kahdesta mahdollisuudesta, kuten vertaus kirjaimellisesti osoittaa. Esimerkiksi samalla satasen setelillä ei voi ostaa koko rahalla kokkelia ja silti laittaa sitä sijoituskuoreen. Tämä lienee itsestään selvää? 

Sananlaskun soveltaminen ihmissuhteisiin perustuu ajatusvirhelle (tai pahantahtoiselle vääristelylle), joka tekee vertauksesta järjetöntä ölinää. Ihmissuhteiden peruselementeissä kuten rakkaudessa, seksissä, yhdessäolossa tai läheisyydessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi harjoittaa useampien ihmisten kanssa joko limittäin tai samanaikaisesti. Rakkaiden ihmisten kanssa järjestetty ryhmäseksiviikonloppu onnistuu niputtamaan jopa kaikki nämä hienoudet yhteen! 

Myös avoin suhdemalli, jossa tapaillaan eri ihmisiä eri aikoihin voi sisältää kaikki yllä mainitut asiat ristiriidattomasti. Ihmissuhteille on tyypillistä, että ne kestävät jonkin aikaa - usein ainakin kuukausia, jos eivät vuosia. Sinä aikana ehtii mainiosti paneskella, halia, hengailla ja rakastaa useamman ihmisen kanssa. Kun kaikki tehdään avoimesti ja yhteisymmärryksessä, varsinainen leivontahaaste on lähinnä kalenterien sovittaminen yhteen.

Sananlaskun käyttö ihmissuhteista maistuu siis pahasti jauhoiselta. Sen voisi jotenkuten ymmärtää, jos puhuisimme pelkästään konservatiivis-kristillisestä avioliitosta, jonka Virallisiin Sääntöihin kuuluu idea yhdestä elinikäisestä suhteesta. Hyvin harva kuitenkaan enää hyväksyy noin vanhoillisen käsityksen ihmissuhteista. Nykyisin vallalla on sarjapolygamia eli kakkujono. 

Jopa vanhoillinen malli brakaa vertauksen osalta, sillä kaikkiin suljettuihin avioliittojärjestelmiin kuuluu aina jonkinlainen syrjähyppykuvio osana systeemiä. Pelkästään sääntöjen tasolla avioliittoa voi toki halutessaan kakkuun verrata, mutta ennemmin siitä tulee mieleen kahleet ja piikkilanka, ei kermakakku. Todellinen elämä osoittaa, että avioliiton kakkua lusiessaankin ihmiset osaavat kyllä mussuttaa vierasta torttua kalapuikkoviikset tuhruisina riippumatta siitä, mitä pappi on selittänyt.

Ihmissuhteissa ei ole kakkua, joka katoaa syödessä. Jos leipomovertauksia on ihan pakko vielä tästä jatkaa, parempi vaihtoehto olisi kakkubuffet. Kakkua on tarjolla erilaisissa muodoissa joka päivä, ja jokainen saa ihan itse päättää, maisteleeko sitä sun tätä, ottaako toistamiseen hyvän vakiosatsin vai pitäytyykö tiiviisti lempikakussaan päivästä toiseen. Tai jotain ihan muuta.

Terapeuttinen kaikkivoipaisuus ja avoimet suhteet

Avoimet suhteet ja monisuhteet tuntuvat olevan vaikea pala pariterapeuteille - ainakin Välitalolle ja Juutilaiselle. Ehkä ammattikunnasta kuitenkin löytyy myös paremmilla tiedoilla ja asenteilla varustettuja terapeutteja. Ainakin toivon niin. Muussa tapauksessa ammattikuntaa voi pitää ideologiseksi taantuneena samaan tapaan kuin valitettavan monet psykoanalyytikot tuppaavat olemaan: taustaideologioista pidetään tiukasti kiinni, vaikka todellisuus ja tiede menevät kovaa vauhtia ohitse.

Studio 55 -sivuston jutussa paripsykoterapeutty Välitalon keskeisin perustelu sille, että avoimet suhteet tuskin toimivat, on se, että hän ei ole tavannut pariskuntaa, jolla se toimii. Tällainen ajattelu edustaa tyypillistä terapeuttien ammattisairautta: kaikkivoipaisuuden tunnetta eli omnipotentiaa. Sen vallassa oleva ajattelee hallitsevansa seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden koko kentän omien asiakkaidensa kanssa tehdyn työn varjolla. 

Ongelmana terapeutin kaikkivoipaisuudessa on kuitenkin se, että kenenkään asiakkaat eivät edusta kattavasti koko kenttää. Terapeutin pakeille saapuvat vain ne, joilla on jonkinlaisia ongelmia. Ja heistäkin vastaanotolle saapuvat vain ne, joilla on varaa ja halua aloittaa terapiasuhde. Asiakaskuntaa rajaa vielä sekin, että jotkut asiakkaat yrittävät etsiä terapeutin, jolla olisi kokemusta ja hyvä maine juuri sellaisten ongelmien hoidossa, joita hänellä parhaillaan on.

Eli rautalangasta: Välitalo ei ole kohdannut asiakkaita, joilla avoin suhde toimisi, koska a) hän tapaa vain ihmisiä, joilla on ongelmia ja/tai b) avoimessa suhteessa olevat eivät valitse häntä terapeutikseen hänen asenteidensa takia.

Mikä osaamisperusta tällainen muka on laukoa mielipiteitä avoimista suhteista? Rehellistä olisi todeta haastattelijalle, että "en ymmärrä enkä hallitse tätä aihepiiriä" sen sijaan, että mielipiteitä esitetään ennakkoluulojen pohjalta.

Samanlaista omnipotentiaa potee myös pariterapeutti Juutilainen. Hänen mielestään ihminen on biologialtaan yksiavioinen ja avoimiin suhteisiin päätyneet ovat jollakin tavoilla traumatisoituneet. Valitetettavasti biologia ei ole mielipideasia, vaan tiede, joka pohjautuu tutkimukseen. Vertailevassa sosiobiologiassa ja antropologiassa tehdyt tutkimukset osoittavat selkeästi ihmislajille tyypillisten seksuaali- ja pariutumistapojen perustuvan useiden kumppaneiden hankkimiselle joko peräkkäin tai samaan aikaan. (esim. Ryan et al. 2011; Barash et al. 2001; Reynolds et al. 1991.)

Ihmisen biologiset valmiudet mahdollistavat siis hyvin erilaiset monisuhteet. Tämä ei kuitenkaan ole argumentti monisuhteiden puolesta tai uskollisuutta vastaan. Jokainen saa itse valita, miten haluaa suhteensa järjestää. Tämä on kuitenkin vasta-argumentti kristillisperäisille harhaluuloille ihmisen luontaisesta yksiavioisuudesta.

Juutilaisen esittämä trauma-arvelu on hänen tietämättömyyttään pahempi erhe. Traumaväitteiden viljeleminen käyttäytymisen selittäjänä on sekä arveluttava keskustelustrategia, mutta myös terapiatyön etiikan väheksymistä. Heppoisten traumaolettamusten heittely johtaa helposti asiakkaan tilanteen virhearviointeihin, vääriin hoitoratkaisuihin sekä asiakkaan arvojen ja valintojen vähättelyyn. Terapeutin ei pitäisi koskaan syyllistyä tällaiseen ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen kohtaamisensa ilmiöiden ja ihmisten kanssa.

Lähetän kaikille ihmissuhdeongelmia käsitteleville ammattilaisille terveisiä: Nouskaa rohkeasti poteroistanne ja tarkastelkaa ihmissuhteiden moninaisuutta avoimin silmin. Ihmissuhdeneuvonta tai -terapia ei ole mitään yksiavioisuuden esitaistelua, vaan ihmisten auttamista niissä ongelmissa, joita heidän valitsemissaan ihmissuhteissa vastaan tulee. Tässä tarvitaan avointa dialogia, ei ennakkoluuloista kyräilyä.

Lisää tietoa aiheesta:

• Monilempi- ja parisuhdeaiheiset jutut tässä blogissa
• Melissa Mäntylän kommentti aiheeseen
• Polyamoriayhdistyksen sivusto

Monilempi ja ymmärtämisen vaikeus

Monilempi eli polyamoria on taas vaihteeksi tapetilla. Lankakerän kadottaneet Uuden Suomen toimittajat puhisevat "uudesta ilmiöstä" ja "pienen piirin seksi-ilmiöstä". Missä olet, oi tutkiva journalismi, silloin kuin sinua tarvitaan?

Tavalliseen tapaan toimittajat ja mediapersoonat pyrkivät repimään tästäkin aiheesta puolivillaista hämmästystä, jotta jos nyt jonkinmoisen kohun saisi aikaiseksi. Valitettavasti aivan yksinkertainen perushavainto jää tekemättä: ihmissuhteet ovat olleet ja tulevat olemaan yksilöllisiä ja monimuotoisia, koska ihmiset ovat erilaisia tunteiltaan, tarpeiltaan ja haluiltaan. Järjestäytyminen ja kaapista ulos tuleminen ovat vain keinoja yleisen tiedon ja ymmärryksen parantamiseksi aihepiiristä.

Muutama perusasia on hyvä laittaa kuntoon, ennen kuin alkaa kirjoittelemaan epämääräisiä juttuja aiheesta. Ymmärryksen oikaisutalkoissa touhuavat Polyamoriayhdistyksen aktiivit, jotka ovat kirjoitelleet blogeja aiheesta:

• Poly-yhdistyksen puheenjohtaja Joonas Mäkinen valottaa polyamorian perusjuttuja.
• Sade Kondelin oikoo väärinymmärryksiä avoimessa kirjeessään Osmo Kontulalle.

Aihetta on käsitelty vastikään myös Iltalehden jutussa, jossa Sade Kondelinia ja allekirjoittanutta on haastateltu sekä Enbusken puheohjelmassa TV5:llä (9.4.).

Mutta nyt niihin talkoisiin. Alla on muutama ajatus monisuhteisiin liittyvistä keskeisistä termeistä, jotta pahimpia sekaannuksia voitaisiin jatkossa välttää. Jos lähipiirissänne keskustellaan aiheesta, levittäkää ihmeessä tätä kirjoitusta hämmästelijöille ja kummastelijoille.

Polyamoria on lavea yleistermi, joka on vakiintunut kuvaamaan useamman kuin kahden henkilön välisiä samanaikaisia rakkaussuhteita. Vaikka sanan loppuosa amoria viittaakin rakkauteen, sanaa käytetään usein yleiskategoriana kuvaamaan kaikenlaisia monisuhteita poislukien pelkät väliaikaiset seksisuhteet, joita esim. swingerit eli parinvaihtajat harrastavat.

Avoimet suhteet ovat suhteita, joiden keskiössä on kahden henkilön välinen parisuhde, mutta jossa sallitaan enemmän tai vähemmän muita rakkaus- tai seksisuhteita. Avoimet suhteet menevät polyamoristen suhteiden kanssa limittäin, sillä on vaikea määrittää, missä vaihessa sivusuhde voidaan määritellä romanttiseksi pelkän seksisuhteen sijaan.

Termien limittäisyys ei ole ole ongelma muille kuin määritelmäpuritanisteille, sillä ihmissuhteet saavat todellisuudessa spontaanisti monenlaisia muotoja ja voivat myös muuttua ajan kanssa. Kukapa osaisi määritellä pitävästi, missä vaiheessa avoimessa suhteessa mukana ollut pitkäaikainen rakastaja muuttuu "pelkästä" seksisuhteesta romanttiseksi ihmissuhteeksi ja saa amorisen statuksen? Ja mitä väliä sillä oikeastaan on?

Moniavioisuus tarkoittaa laillista tai kulttuurista avioliitto-instituutiota, jossa useimmiten miehellä on useita vaimoja. Polygynisten eli monivaimoisten kulttuurien määrä on suuri, mutta polyandrisia eli monimiehisiä kulttuureja tiedetään vain pari.

Moniavioisuus tarkoittaa usein perinteistä monivaimoista instituutiota, jossa naisten asema ja valinnan mahdollisuudet ovat heikot. Nykyisin moniavioisuudella voidaan tosin tarkoittaa myös tasa-arvoisia monisuhteisia avioliittoja niiden muotoon sen tarkemmin puuttumatta.

Jotkut monisuhteita kannattavat ihmiset kannattavat myös moniavioisuuden laillistamista. Toiset taas ovat sitä mieltä, että koko juridinen avioliittojärjestelmä pitäisi purkaa, jolloin avioitumisesta tulisi vapaasti muotoiltavia yksilöiden välisiä sopimuksia. Itse olen taipuvainen kannattamaan vapaata sopimusjärjestelmää valtion säätelyn sijaan.

Ryhmäseksi ja swingaaminen ovat seksuaalisen monilemmen mahdollistavia toimintatapoja. Perinteisesti swingerit ovat harjoittaneet parinvaihtoa, jossa parit harrastavat seksiä ristiin kumppaniensa kanssa, mutta privaatisti. Sittemmin swingaamisen ja ryhmäseksin raja on murentunut ja swingerillä tarkoitetaan melkein mitä tahansa ei-monogamista seksin harjoittamista syrjähyppyjä lukuunottamatta. Ryhmäseksi lienee sellaisenaan helposti ymmärrettävä käsite.

Myös vapaat seksisuhteet liittyvät tähän aiheeseen. Niissä kyse on tavallisesti joko kaveriseksistä (friends with benefits) tai muuten sitoutumisesta vapaasta seksistä satunnaisten tai tuttujen henkilöiden kanssa. Niissäkin olennaista on pyrkimys olla sitoutumatta uskollisuutta edellyttävään ihmissuhteeseen. Tällainen toiminta eroaa tavallisesta sinkkuilusta lähinnä siinä, että kaveriseksissä ym. vastaavissa suhteissa kaikilla osapuolilla on selkeä käsitys toiminnan luonteesta, eikä kukaan etsi tulevaa sydänkäpystään tai luule seksin olevan avioliiton alkusoitto.

Pyrin itse käyttämään suomenkielisenä kattokäsitteenä näille ilmiöille joko monisuhteita tai monilempeä, jolloin ei tehdä sen kummempaa erottelua romanttisen ihmissuhteen ja seksin välille. Monilempi on siksikin lystikäs termi, että se tekee koukkauksen sievistelevän historian kautta. Ennen vanhaan lempi sanaa käytettiin ambivalentisti viittaamaan sekä rakkauteen että seksiin.

Vaikka yllä mainituilla toimintamalleilla on eronsa, on kaikissa kyse perinteisen uskollisuudelle perustuvan parisuhdemallin hylkäämisestä. Monilempiselle elämäntavalle on lukuisia hyviä perusteluja niin kultturikritiikistä, filosofiasta kuin biologiastakin, mutta kaikista tärkein perustelu on vapaus yksilöllisiin ratkaisuihin.

Julkinen keskustelu tuo tullessaan aina valtavan määrän tutkimuksia siitä, miten monogamia, avioliitto tai vapaa sekstailu tuovat yhteiskunnallista vakautta, autuutta tai milloin mitäkin. Ihmissuhteet ja niiden järjestäminen ovat kuitenkin ensisijaisesti yksilön elämänvalintoja, eikä yleisen tason väittämillä ole silloin juurikaan merkitystä.

Toivoa vain sopii, että valinnat ovat valistuneita ja perustuvat edes jonkinlaiseen itseymmärrykseen, eikä ihmissuhteista tule loputonta kituuttamista - oli kyse sitten mistä tahansa suhdemallista.

Saako vieraissa käydä, jos kotona ei saa seksiä?

Hyvä kysymys! Kähvelsin otsikon Ilta-Sanomien jutusta, joka kertoo Osmo Kontulan ja Tarja Sandbergin uudesta kirjasta Halut jäissä? Kirjassa käsitellään naisten kokemaa seksuaalista haluttomuutta.

Alkuperäisessä otsikossa lupaillaan, että tutkija vastaa kysymykseen, mutta jutusta vastauksia ei löydy. Syy lienee siinä, että kysymys on eettinen, mutta sekä kirjan että sen kirjoittajien näkökulma on puolestaan seksologinen. Kun haluttomuutta käsitellään seksologisena ongelmana, kiinnostus on sen syissä, mekanismeissa ja mahdollisessa hoidossa. Eettinen näkökulma sen sijaan penkoo kysymystä, saako vieraissa käydä vai ei?

Kysymykseen ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta. Ensiksi pitää selvittää, millaiset ovat kulloisenkin tapauksen olosuhteet. Erilaisia olosuhteita vertailemalla on ehkä mahdollista hahmotella jonkinlaiset karkeat säännöt, joiden avulla ongelmaa voidaan lähestyä johdonmukaisesti tapaus tapaukselta.

Kysymyksen asetelma on sopimuseettinen. Se, onko vieraissa käyminen - siis seksi jonkin suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa - oikein, väärin tai neutraalia, riippuu täysin siitä, mitä suhteen osapuolet ovat sopineet. Jos kyseessä on avoin suhde tai selkeää sopimusta ei ole, koko kysymys on merkityksetön. Silloin seksi kolmannen osapuolen kanssa on eettisesti neutraali asia, eikä ole oikein mieltä käyttää "vieraissa käymisen" kaltaista latautunutta termistöä.

Perinteisissä parisuhteissa on tavallisesti voimassa jonkinlainen uskollisuuden vaatimus, joka rajoittaa kumppanin seksuaalisuuden toteuttamista vain suhteen sisälle. Jos suhteen toinen osapuoli on pidemmän aikaa haluton seksiin, rakentuu häijy pakkotilanne, jossa haluton osapuoli kieltäytyy seksistä, mutta kieltää samalla seksin etsimisen muualta. 

Seksi on useimmille meistä tärkeä osa intiimiä ihmissuhdetta. Se on arvokasta myös pelkkänä seksinä kumppanista riippumatta. Kumppanin haluttomuuden ja uskollisuuden vaatimuksen muodostama loukku on hyvin perustein monelle kohtuuton tilanne.

Jos tilanne vaikuttaisi olevan väliaikainen, lienee parempi yrittää ratkaista asia keskustelemalla tai neuvottelemalla. Esimerkiksi synnytyksen jälkeen tai pientä lasta hoitaessa seksi ei välttämättä ole päälimmäisenä vanhempien mielessä. Myös sairastuminen voi johtaa väliaikaiseen haluttomuuteen.

Tällaisessa tapauksessa olisi väärin rikkoa parisuhteen sopimusta oikopäätä. Jos sen sijaan tilanne jatkuu pitkään eikä neuvotteluratkaisua ole näkyvissä, voi uskollisuuden vaatimuksenkin katsoa rauenneeksi. Uskollisuuden vaatimus on perustaltaan vaatimus yksinoikeuteen toisen seksuaalisuutta kohtaan. Jos toisen seksuaalisuuteen ei kohdistu mitään mielenkiintoa, menettää uskollisuuden vaatimus perustelunsa. Pelkkää mielivaltaista vaatimusta ei kenenkään tarvitse kunnioittaa.

Suoraselkäisintä on tietysti puhua asiasta suoraan kumppanin kanssa. Jos muu ei auta, voi sanoa suoraan, että "en hyväksy tätä tilannetta enää". Eettisesti tarkasteltuna vieraissa käyminen ei ole enää sopimuksen rikkomista tai pettämistä, jos siitä kerrotaan avoimesti ja sopimus hylätään. Kumppani voi toki tehdä tällaisesta omat johtopäätöksensä ja lopettaa suhteen, jos hän niin haluaa.

Joskus on kuitenkin tarpeellista nähdä oman pikkumaisuuden ylitse ja pohtia sitä, onko suhteella jokin arvo, vaikka siinä ei olisi seksiä. Suhdetta voi hyvin pitää yllä kumppanuutena tai lasten kasvattamisen vuoksi ja seksin voi etsiä muualta. Tämä pätee yhtälailla sekä haluttomaan että halukkaaseen osapuoleen.

Kaikenlaiset valinnat omien ihmissuhteiden järjestämiseksi ovat mahdollisia ja hyväksyttäviä. Usein vain pidämme niitä mahdottomina sosiaalisten normien vuoksi.

Henkilökohtainen kantani uskollisuuden vaatimukseen on lähtökohtaisesti jyrkempi kuin yllä esitetyt ajatukset. Minusta uskollisuuden vaatimus on perusteetonta vallankäyttöä kumppania kohtaan ja sellaisena aina kohtuutonta. Jos toista rakastaa, ei pitäisi olla mitään tarvetta runnoa häntä - hänen seksuaalisuuttaan ja tunne-elämäänsä - omasta epävarmuudesta kumpuaviin raameihin. Tunteilla ja haluilla on kyky kohdistua useampiin ihmisiin kerrallaan.
 

Kuten aiemmin totesin, muunkinlaiset valinnat ovat täysin sallittuja ja useimmat suomalaiset päätyvät tekemään uskollisuuden vaatimuksia ja lupauksia ihmissuhteissaan. Joskus ne kuitenkin aiheuttavat enemmän päänsärkyä ja surua kuin niillä kuvitellaan ehkäistävän.

Korjaus: Silottelin tekstiä sukupuolineutraaliksi.

Akuliina ja suhdeanarkia

Valtakunnanhäirikkö Akuliina Saarikoski esittelee Uuden Suomen verkkokolumnissaan ihmissuhdeanarkian vastarintana kapitalistiselle kulttuurille. Menemättä sen koomin syvemmälle kapitalismiin, ihmettelen, miksi halu järjestää ihmissuhteensa itselle sopivalla tavalla pitäisi politisoida näin?

Ihmissuhdeanarkian idea sisältää monia hyviä ajatuksia. Ihmissuhteiden rutistaminen tiukkarajaisiin kategorioihin tekee usein väkivaltaa tunne-elämälle, joka ei noudata sosiaalisen verkoston kulttuurisia jäsennystapoja. Anarkistinen ajattelu pyrkii sallimaan tunteet ja tuntemukset, joita toiset ihmiset synnyttää ilman, että ne pitäisi ahtaa kategorioiden sallimiin normeihin.

Tunne-elämän avartaminen tällaiseen suuntaan voi tuoda paljon iloa elämään, olla vapauttavaa ja helpottaa ihmissuhdeverkossa liikkumista. Vaikeuksiakin tosin on näköpiirissä, sillä yhden oivaltaessa rajattoman rakkauden riemun, muu maailma elää yhä vanhojen kategorioiden mukaisesti ja ajautuu helposti konflikteihin anarkistin elämäntavan kanssa.

Tunneanarkistinen ajattelu antaa monoa monomaanisen monogamian askeettiselle tunnenormistolle ja tunnustaa ihmisen kyvyn tuntea rakkautta, kiintymystä ja seksuaalisia haluja useampiin ihmisiin yhtaikaisesti. Kapitalismin kritiikkikin alkaa aueta, kun oivaltaa perinteisen parisuhdekäsityksen rakentuvan vahvasti omistusoikeuden perustuksille. Perinteiseen malliin on ladattu valtava määrä itsekkään vallankäytön keinoja, jotka asettuvat osaksi elämää ihan varkain, jos niitä ei tietoisesti vastusta.

Filosofian puutarhuri ruotii varsin seikkaperäisesti rakkauden nimissä rakennetun vallankäytön ja todellisuuden kieltämisen verkkoa kirjoituksessaan, joka puolestaan innoittui minun edellisestä kirjoituksestani! Ihanaa, Blogistan, ihanaa!

Olen Akuliinan kolumnin kanssa monesta asiasta samaa mieltä, vaikka en jaakaan hänen tarvettaan alistaa kaikkia elämäntapavalintoja poliittiselle taistelulle. Yksi asia hänen mustassa listassaan menee kuitenkin pahasti poikittain hanurissani: individualismi. Mitä? Millä perusteella individualismi joutuu tuomituksi kapitalistisena kulttuurina?

Oletan, että Akuliina tarkoittaa individualismilla itsekeskeisyyttä tai itsekkyyttä, mutta individualismi on siihen väärä sana. Se on yhteiskuntatieteellinen termi, joka korostaa yksilöä yhteiskunnallisena toimijana yhteisön sijaan. Termi on toki moniselitteinen, mutta kapitalismin syntilistalle se ei sellaisenaan kuulu.

Akuliina päätyy aikamoiseen ristiriitaan vaatiessaan individualismin lakkauttamista hyvin yksilöllisessä tukassaan, yksilöllisine elämänvalintoineen ja suorastaan epäyhteisöllisin käsityksin ihmissuhteista. Ihmissuhdeanarkia on hyvin kaukana kollektivistisesta tavasta järjestää ihmissuhteet.

Individualismi on välttämätön edellytys liberaalille seksuaalipolitiikalle, seksuaalioikeuksien toteutumiselle ja yksilöllisille ihmissuhteille. Se ei sulje millään tavalla pois humanismia ja eettisyyttä, eikä valistunutta keskustelua ihanneyhteiskunnan järjestämisestä. Jos tauhkaa vähemmän, ehtii ajattelemaan enemmän...

Verbaalisosiopatiaa!

Kuunnelmakerhon oma sivu Suulaat seksualistit on päivittynyt pitkäksi venähtäneen kesätauon jäljilta!

Käy kuuntelemassa parisuhdesarjamme uusi osa. Se käsittelee monilempeä, avoimia suhteita ja muita vähemmän tavallisia yhteiselon muotoja. Äänessä eteläisen Suomen lääninseksualistit Markku ja Tommi!