"Jos haluut testaa mua yhen kerran vaan, mulla on mesta mihin mennä."
Lapsen suusta kuultuna lause herättää ymmärrettävästi ristiriitaisia tunteita. Kyse on Sannin musiikkivideosta aiheutuneesta hässäkästä. Videolla laulajan fanit esittävät Vahinko-kappaletta videokollaaseissa. Osa faneista on lapsia, mikä on herättänyt joissakin aikuisissa tuohtumusta.
Lienee selvää, että musiikkivideon tuottajille sattui asiassa moka. Video vedettiin pois ihan perustellusti, koska se ei vastannut tarkoitustaan. Ihmettelen tosin, miten tällaista asetelmaa ei huomattu siinä vaiheessa, kun video oli leikkauspöydällä ja esikatselussa.
Maija Vilkkumaa arvosteli videon poisvetoa rajusti ja väitti, että kyseessä on keski-ikäisten miesten tuottama pedofiliapaniikki, jonka vuoksi video ja koko biisi vedettiin lokaan. Maija on osittain oikeassa, sillä taustalla ovat selvästi pedofiliaan ja seksuaalisiin rajanvetoihin liittyvät myytit, mutta eivät naisetkaan niille immuuneja ole. Tuohtumus ei katso sukupuolirajoja.
Silmittömän tuohtumuksen tai hämmennyksen taustalla piileskelee ilmiö nimeltään latentti pedofilia, eli tukahdutettu alle murrosikäisiin ihmisiin kohdistuva seksuaalinen mielenkiinto, jota ihmiset pyrkivät torjumaan kieltämisellä, vihalla ja rakentamalla keinotekoisia raja-aitoja omalle seksuaalisuudelleen. Kun jokin eteen tuleva ilmiö vihjaa tai haastaa nämä puolustuskeinot, on seurauksena voimakkaita reaktioita, jotka eivät ole täysin rationaalisesti selitettävissä.
Ilmiö on sama kuin latenttiin homoseksuaalisuuteen kytkeytyvä homokammo tai -viha. Kun ihminen torjuu vimmalla jotakin piirrettä itsessään, saattaa yllättävä, tähän jännitteeseen sopivasti osuva ärsyke aiheuttaa kohtuuttoman, järjen sumentavan reaktion.
Oikeasti latenttia pedofiliaa tai homoseksuaalisuutta ei ole olemassa. Nämä ilmiöt syntyvät myytistä, joka uskottelee seksuaalisten taipumusten olevan selkeitä ja jyrkkärajaisia. Niiden avulla pyritään suojelemaan mielikuvaa omasta seksuaalisuudesta tiukasti kulttuuriseen lokeroon istuvana heteroseksuaalisuutena tai ei-pedofiilisuutena.
Tosiasiassa seksuaalisuus on jatkumoita ja erilaisten ärsykkeiden ja ominaisuuksien virtoja, joilla ei ole niin jyrkkiä rajoja ja lokeroita kuin kulttuurimme pyrkivät tuottamaan. Suuri osa seksuaalisesta kiinnostuksesta kohdistuu ominaisuuskimppuihin, jotka eivät jäsenny selkeästi kulttuurisesti rakentuneiden sukupuoli- tai ikäkategorioiden mukaan. Valitettavasti kulttuurimme sietää huonosti sumerajaista seksuaalisuutta.
Esimerkiksi aikuisen heteromiehen seksuaalisen kiinnostuksen herättää helposti pari nättejä rintoja, jotka hän näkee ohimennen kaupungilla. Kiihottumisen psykofyysiset mekanismit eivät erottele selkeästi ovatko kyseessä 32- vai 12-vuotiaan rinnat. Kun henkilö tunnistaa katseenvangitsijan iän ja sosiaalisen position, voi hän tehdä tietoisia arvioita tilanteesta. Vasta käyttäytymistä ohjaava tietoinen ajattelumme tekee tärkeän moraalisen eron esiteinin ja aikuisen välillä, mutta seksuaaliset mekanismimme edeltävät tietoista ajattelua.
Silmitön pedofiilikauhu rakentuu siis osin ristiriidalle, joka syntyy kun ihminen kieltää ja kiistää oman seksuaalisuutensa sumearajaisuuden, mutta joutuu kohtaamaan tilanteita, jotka haastavat keinotekoiset kategoriat yllättäen ja pyytämättä. Hämmennystä lisää vielä kyvyttömyys tehdä eroa seksuaalisen fantasiamaailman ja moraalisen käyttäytymisen välillä.
Palatkaamme takaisin Sanniin ja laulaviin lapsiin. Lapsi, joka hoilaa radiohittiä, tuskin ajattelee olevansa aikuisen kuulijan "testattavissa". Lapsi voi ymmärtää osittain, mistä laulussa on kyse tai olla vaan autuaan tietämätön laulamansa seksuaalisista vihjeistä. Lapset saattavat myös tarkoituksella koetella aikuisia ja ikätovereitaan tekemällä asioita, joiden tietävät olevan jollakin tavalla "tuhmia" tai oman ikänsä yläpuolella.
Kun aikuiset panikoivat ja tuohtuvat, he projisoivat itse tilanteeseen sellaisia seksuaalisia ulottuvuuksia, joita siinä ei ennestään ole. He sekoittavat omat seksuaaliset mielikuvansa, tunteensa ja ahdistuksensa lapsiin ja samalla laiminlyövät sen vastuun, joka heillä on tunteidensa ja reaktioidensa hallinnasta. Eikä tämä ole millään muotoa pelkästään keski-ikäisten miesten ongelma, vaan laajempi seksuaalikulttuurin piirre, joka vaikeuttaa avointa ja kiihkotonta keskustelua lasten seksuaalisuuteen liittyvistä kysymyksistä iästä tai sukupuolesta riippumatta.
Toisin sanoen aikuiset yliseksualisoivat lapset nähdessään laulussa pedofiliaviittauksia, vaikka lapsi ei niitä itse siihen tuota. Jälleen kerran aikuisten oma kyvyttömyys käsitellä seksuaalisuutta
lasten kanssa yritetään maalata omaa vastuuta pakoillen jonkun toisen
ongelmaksi. Ennemmin asiaan kannattaisi suhtautua lasten hassutteluna aikuisten asioilla ja hyödyntää tilanne mahdollisuutena keskustella lapsen kanssa seksuaalisuudesta.
