Syyllinen kunnes toisin todistetaan?

Entinen kumppanini onnistui melkein tuhoamaan elämäni ja urani tekaistulla rikosilmoituksella raiskauksesta. Hänen tekonsa oli kosto siitä, että lähdin myrkylliseksi muuttuneesta ihmissuhteesta. Hänen tarinansa ei kuitenkaan pysynyt koossa oikeudenkäynnissä ja syyte raiskauksesta hylättiin sisäisten ristiriitaisuuksien vuoksi 9.10.2023. Seuraavaksi käsittelyyn tulee väärä ilmianto ja vahingonkorvausvaatimukset.

Olen surullinen ja pettynyt sitä, että pari vuotta kestänyt suhde päättyi näin. Olen aina pyrkinyt siihen, että erotaan yhteisymmärryksessä ja että suhteen jälkeen pidetään yllä hyviä välejä. Toimin niin tälläkin kertaa. Valitettavasti entinen kumppanini valitsi toisen tien.

Perättömän väitteen aiheuttamaa piinaa kesti kaksi ja puoli vuotta. Kun iltapäivälehdet julkaisivat nimeni tapauksen yhteydessä talvella 2023, alkoivat jatkuvat hyökkäykset minua ja työnantajaani vastaan. Lehdet olivat saaneet nimettömän vinkin asiasta, ja päättivät poikkeuksellisesti julkaista minun nimeni, vaikka sellaista ei yleensä tehdä, kun prosessi on kesken. Nimettömät kirjeet ja uhkailut jatkuivat minua ja työnantajaani vastaan tehdyissä hyökkäyksissä ja asian levittelyssä sivullisille aina ulkomaita myöten.

Sometuomioistuimet ja perättömät syytökset vahingoittavat kaikkia

Lehtien tekemällä päätöksellä syyttömyysolettama lensi ulos ikkunasta ja some-tuomioistuin oli valmiina jakamaan asiasta erehtymättömiä ratkaisujaan. Nykyisessä some-ilmapiirissä asiat menevät niin, että pelkkä syytös katsotaan merkiksi syyllisyydestä ja sen jälkeen mikä tahansa huutelu ja loanheitto on monien mielestä sallittua.

Lehtijuttujen jälkeen myös vanhat vastustajat aktivoituvat julistamaan tuomioitaan. Esiin tupsahteli henkilöitä, joiden kanssa olen joskus ollut eri mieltä nettikeskustelussa tai joutunut vetämään heidän käytökselleen rajan. Monet näkivät tässä tilaisuuden kostaa minulle kokemansa erimielisyyden tai torjunnan.

Nykyisessä metoo-maailmassa, jossa “naisten kertomuksia pitää aina uskoa”, on vain vähän liikkumatilaa puolustautua valheita vastaan. Monet yleensä fiksutkin somekeskustelijat toistelevat väitettä, että “ei kai nyt kukaan keksisi syytöstä seksuaalirikoksesta”. Metoo on minusta edelleen seksuaalikulttuurillemme tarpeellinen liike, josta on ollut paljon hyötyä, mutta se ei voi olla sinisilmäinen ja sokea.

Seksuaalirikokset ovat edelleen suuri ongelma, ja niitä on vaikea tutkia. Suurin osa rikoksista jää ilmoittamatta, koska kynnys siihen on suuri. Perättömät syytökset eivät helpota yhtään tämän ongelman ratkaisua. Vaikka niitä onkin vähän oikeisiin tapauksiin verrattuna, niitä on silti olemassa.

Perättömien syytösten syitä on tutkimuksissa nostettu esiin useita: kommunikaatiovirheet, uskottomuuden peittely, sosiaalinen paine, huomiohakuisuus, morkkis omasta toiminnasta, kiristäminen, kosto, hyötymistarkoitus, ase riidassa tai kiistassa, henkilön raivaaminen pois tieltä, päihteiden käyttö, sekavuus, traumojen triggeröityminen ja tietyt mielenterveysongelmat, jotka altistavat vihaisuudelle tai vainoharhaisuudelle. Myös minun tapaukseeni sopii näistä pari.

Jos joku yhä on sitä mieltä, että “kukaan ei valehtelisi seksuaalirikoksesta”, niin kannattaa minun tapaukseni lisäksi perehtyä vaikka seuraaviin:

• Mies tuomittiin raiskauksesta, nainen tunnusti 7 vuoden päästä
• Nainen yritti kiristää miestä perättömällä raiskausväitteellä
• Humalassa syntynyt riita johti perättömään raiskausväitteeseen
• Poliisi toteaa, että noin joka kymmenes raiskauksesta tehty ilmoitus on perätön (2019)

Onnekseni en ollut vastaamassa perättömään syytökseen yksin. Minun ja entisen kumppanini yhteinen ystävä Tiina Vilponen seurasi suhdettamme sivusta lähietäisyydeltä. Hän oli entisen kumppanini uskottu elämän haasteissa. Tiina oli todistajana oikeudessa ja pystyi kertomaan siitä, miten tapahtumat tosiasiassa etenivät.

Perättömät väitteet seksuaalirikoksista vahingoittavat suuresti kohteitaan. Leima voi seurata vielä pitkään, vaikka syyte olisi hylätty tai tuomio kumottu. Lisäksi epäilys voi jäädä leijumaan monien mieliin syytteiden hylkäämisestä riippumatta ja pahantahtoiset ihmiset käyttävät tilaisuutta hyväkseen loanheittoon, mustamaalaamiseen tai hyötymiseen.

Kohteidensa lisäksi perättömät väitteet vahingoittavat myös todellisten seksuaalirikosten uhreja sekä vaikeuttavat auttamistyötä ja viranomaisprosesseja. Seksuaalirikosten vastainen työ on muutenkin hankalaa ja monimutkaista, eivätkä useimmat todellisten rikosten uhrit saa tarvitsemaansa apua tai oikeutta.

Jokainen perätön väite aiheuttaa vahinkoa ja vie paljon niitä resursseja, joita tarvittaisiin todellisten rikosten selvittämiseen. Olen itse tehnyt paljon työtä seksuaalioikeuksien puolesta, seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi, uhrien tukemiseksi ja suostumuskulttuurin edistämiseksi. Minuun kohdistuneen väärän syytöksen takia kaikki tämä työ on ollut jäissä, ja se tulee olemaan jatkossa taas vaikeampaa kuin aiemmin.


Salakuvausväite

Väite salakuvaamisesta meni oikeudessa läpi, vaikka se oli osa samaa väärää ilmiantoa kuin hylätty raiskaussyytös. Kuvaamistilanteessa oli kyse parin kuvan ottamisesta nukkuvasta kumppanistani. Kuvat eivät liittyneet seksitilanteeseen, eikä niissä näkynyt kasvoja, rintoja tai sukuelimiä. Halusin ottaa silloin minulle rakkaasta ihmisestä kauniin kuvan, kun hän nukkui.

Aika monella ihmisellä on puhelimessaan tai kotialbumissaan kuvia läheisistä ihmisistä nukkumassa tai muussa tilanteessa, jossa he eivät ole huomanneet kuvan ottamista. Tästä tapauksesta teki rikoksen vain se, että entinen kumppanini päätti syyttää minua siitä eron jälkeen.

Valokuvaamisen osalta pitää olla hyvin tarkkana, sillä salakuvaamista koskeva laki on erittäin lavea (RL24:6). Sen mukaan mikä tahansa kuvaamistilanne yksityisissä tiloissa on salakuvaamista, jos siihen ei ole eksplisiittistä lupaa. Kuvaamisen kohde voi milloin vain väittää, että lupaa ei ollut, eikä hän tarvitse väitteensä tueksi mitenkään erityistä näyttöä.

Esimerkiksi kuvan räpsäiseminen perheillallisella ilman ennakkovaroitusta on lain näkökulmasta salakuvaamista. Kuvaamisen kohteiden ei tarvitse olla tunnistettavissa eikä kuvassa tarvitse olla mitään sensitiivistä sisältöä. Myöskään kuvaajan tarkoitus tai hyvä tahto ei merkitse tämän lain kohdalla mitään.

Kysyin asianajajaltani, miten tällaista vastaan sitten voisi suojautua yksityiselämässään, niin hänen vastauksensa oli, että “älä kuvaa mitään”. Arkisten kuvaamistilanteiden osalta kuvaajan oikeusturva jää olemattomaksi, jos asiasta tuleekin riitaa.


Suostumusasioita

Olen seksuaalietiikan ammattilainen ja tehnyt aiheesta väitöskirjan. Keskeisimpiä osaamisalueitani etiikassa on suostumus ja sen arviointi, ja olen pitänyt siitä lukuisia luentoja ja työpajoja mm. seksologeille, terapeuteille, opiskelijoille ja muille ihmisille seksipositiivisissa tapahtumissa. Olen myös seksuaalietiikassa kansainvälisen tason kouluttaja ja konsultti.

Omassa elämässäni kinkynä suhtaudun suostumukseen hyvin vakavasti. Olen noudattanut ihmissuhteissani seuraavia toimintatapoja innokkaan suostumuksen (enthusiastic consent) mahdollistamiseksi ja neuvottelemiseksi:

• Yhteisistä toiveista ja rajoista keskustellaan avoimesti suhteen alusta asti
• Seksistä ja sessioista jutellaan yhdessä etukäteen, tarkoituksena muodostaa tekemiseen innokas suostumus ja fiilistellä yhdessä tulevia juttuja
• Seksi- ja sessiotilanteissa pidetään keskusteluyhteys auki ja huolehditaan kumppanin tai kumppanien hyvinvoinnista
• Seksi- ja sessiotilanteissa on aina voimassa useita erilaisia turvasignaaleja kuten turvasanoja ja -merkkejä (esim. liikennevalot ja taputus)
• Seksin ja sessioiden jälkeen jätetään aikaa palautumiselle, jälkihoidolle, juttelulle ja tarvittaessa myös palautekeskustelulle tai sessiopalautteelle
• Kumppanin tai kumppanien huolet, kritiikki, korjausehdotukset ja toiveet otetaan vastaan vakavasti ja hyväntahtoisesti
• BDSM-kontekstissa sessioiden sisällöistä tai jatkuvan suostumuksen kehyksestä neuvotellaan tarvittaessa tai toivottaessa myös kirjallisesti viestein ja keskusteluapuvälinein (kuten Kinx-list)
• Vaativammista BDSM-sessioista neuvotellaan aina etukäteen käyden läpi riskikartoitus ja varmistetaan kumppanin tai kumppanien toiveet ja rajat.

Nukkuvan kumppanini valokuvaaminen perustui myös ihmissuhteen suostumuskehykseen, jossa asiasta oli keskusteltu etukäteen. Oikeudenkäynnissä ongelmaksi muodostui se, että viranomaiset eivät ymmärtäneet erilaisia suostumuskäytäntöjä, vaan tarkastelevat asiaa palikkametodilla: oliko lupa kysytty ja annettu juuri sillä hetkellä. Jatkuvan suostumuksen sopiminen, etukäteen neuvottelu tai suostumuskehys eivät olleet heille tuttuja käsitteitä.

Kinkyjen rutiininomaisesti käyttämät suostumuskäytännöt voivatkin osoittautua juridisessa tarkastelussa vaikeiksi, jos joku BDSM-session osapuolista haluaa myöhemmin väittää, että suostumusta ei ollutkaan. Pelkkä olettamus kaikkien osapuolten hyvästä tahdosta ja yhteisymmärryksestä ei pelasta syytöksiltä, jos joku myöhemmin kiistää suostumuksensa esimerkiksi pettymyksen, katumuksen, oman pahan olon tai vanhojen traumojen aktivoitumisen vuoksi.


Yritys tuhota elämäni

Perätön väite seksuaalirikoksesta on monikärkiohjus, joka kykenee tekemään hirvittävää tuhoa. Syytös raiskauksesta osui minulle tärkeimpiin asioihin: työhöni seksuaalioikeuksien puolesta, seksipositiiviseen aktivismiini sekä henkilökohtaiseen elämääni kinkynä. Syytös onnistui melkein tuhoamaan koko elämäni: kävin syytöksen takia useamman kerran pohjalla, eikä itsemurha ollut kaukana.

Jo pelkästään syytöksen painaminen lehteen nimettömällä vihjeellä aiheutti kymmenien tuhansien eurojen suuruisia menetyksiä minulle ja työnantajalleni, eikä maineelleni ja uralleni aiheutunutta vahinkoa voi edes täysin mitata tai ennakoida. Joidenkin mieliin epäilykset jäävät kaivelemaan määräämättömäksi ajaksi, vaikka syyte hylättiin.

 
Nyt on kuitenkin aika jatkaa eteenpäin ja rakentaa uudelleen sitä, mitä perättömällä syytöksellä jo onnistuttiin tuhoamaan. En tule lopettamaan työtäni seksuaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. En aio lopettaa työtäni seksologina. En lopeta työtäni seksuaalirikosten ennaltaehkäisemiseksi ja uhrien auttamiseksi. En aio lopettaa suostumuskulttuurin edistämistä. En lopeta elämääni seksipositiivisena queerina ja kinkynä.

Ja niille, jotka yrittävät minua yhä nujertaa, sanon not today - ei tule onnistumaan!


Lisäys 17.10.2023: Lisätty tuoreempi juttu poliisin kohtaamista perättömistä raiskausilmoituksista linkkilistaan.

Kuuluuko seksi aina seurusteluun?

Eräässä seminaarissa käsiteltiin nuorten käsityksiä seksuaalisesta suostumuksesta, ja sen yhteydessä nousi esiin yleinen uskomus, että "seksi kuuluu aina seurusteluun". Tämän uskomuksen nähtiin olevan isossa roolissa siinä, että moni nuori suostui seksiin seurustelusuhteessaan, vaikka ei olisi oikeastaan halunnut seksiä.

Vastentahtoinen seksi on aina kurja juttu. Joskus se on myös väärin ja rikos. Kulttuurisesti asia on paljon monimutkaisempi, koska vastentahtoisuuden merkitykset ovat moninaisia: joskus on kyse siitä, että henkilöä painostetaan tai manipuloidaan seksiin, ja joskus taas siitä että henkilö kokee joutuvansa suostumaan esimerkiksi kiitollisuudenvelan, seurustelusuhteen tai jonkin seksielämää koskevan uskomuksensa vuoksi. Painostaminen ja manipulaatio ovat eettisesti kyseenalaisia asioita, mutta yksilön sisäiseen kokemukseen liittyvät tekijät eivät sinällään ole sellaisia.

Ideaalitilanteessa ihmiset ryhtyisivät ihmissuhteissaan seksiin vain omasta vakaasta tahdostaan suostumusneuvottelun kontekstissa. Tämä ei tarkoita sitä, että päätöksen taustalla pitäisi aina olla seksuaalisen halun, sillä on ihan ok tarjota kumppaneilleen seksuaalisia kokemuksia vaikkapa palveluksena tai ihan vaan siksi että tietää toisen tykkäävän siitä. Seksuaalisen toiminnan ja tyydytyksen vastavuoroisuuden odotus voi myös toteutua vuoronperään sen sijaan, että kaikkien osapuolten pitäisi olla jokaisessa tilanteessa yhtäläisesti halukas.

Käsitystä, että "seksi kuuluu aina seurusteluun" esitellään yleensä huonona ajatuksena, joka voi johtaa vastentahtoisiin seksitilanteisiin. Kritiikin perustana on seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja seksuaalioikeudet ylipäätään. Kritiikki on ilman muuta perusteltua; seksuaalinen itsemääräämisoikeus on luovuttamaton, perustavanlaatuinen ihmisoikeus.

Hankaluuksia syntyy kuitenkin silloin, kun jotakin vallalla olevaa ihmissuhdenormia tarkastellaan vain yksittäisenä asiana ja muistutetaan napakasti yksilön oikeuksista. Nimittäin perinteiset ihmissuhdenormit ovat kokonainen himmeli, jonka sisällä yksilön oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan on enempi häiritsevä poikkeama kuin ajattelun johtotähti. Puran seuraavaksi tätä ajatusta hieman osiin.

Kuuluuko seksi todella aina seurusteluun?

On olemassa paljon asetelmia, joissa seksi ei kuulu lähtökohtaisesti seurusteluun tai ihmissuhteeseen. Yksilöt voivat päättää solmia seksittömän suhteen monista eri syistä. Suhde voi myös olla vaikkapa kulissiavioliitto tai solmittu pelkästään taloudellisista syistä. Myös monisuhdeasetelmissa jokin yksittäisistä suhteista voi olla seksitön kumppanuussuhde. Tällainen asetelma voi syntyä, kun kukin suhde rakentuu yksilöllisesti, tai silloin, kun halutaan olla yhdessä vaikka seksuaaliset tarpeet eivät kohtaisikaan. Muut suhteet voivat tarjota riittävät mahdollisuudet omien seksuaalisten halujen toteuttamiseen, jolloin niitä ei tarvitse tuoda sellaisiin suhteisiin, joihin ne eivät sopisi. 

Useimmissa seurustelusuhteissa oletetaan, että suhde sisältää seksuaalista toimintaa ainakin jollakin tavalla, ja monissa oletus sisältää panemisen tai jonkinlaisen genitaalisen touhuamisen. Tällaisista olettamuksista olisi aina hyvä keskustella tutustuessa uuteen ihmiseen, mutta valitettavan usein mennään pelkästään olettamusten ja mielikuvien varassa. 

Vaikka seksistä keskusteltaisiinkin tutustuessa ja ihmissuhteen kehkeytyessä, pelkästään se ei aina riitä, sillä ihmissuhdenormit koskettavat seksiä ja sen merkitystä suhteessa myös kierteellä. Oletus seksin kuulumisesta seurusteluun asuu tiukasti uskollisuuden vaatimuksessa, josta keskustellaan perinteisissä ihmissuhteissa vähintään yhtä nihkeästi kuin seksistä ylipäätään. Kun oletusta seksin kuulumisesta seurusteluun kritisoidaan tiukasti, unohdetaan kritisoida samalla uskollisuuden vaatimusta, joka pakottaa suhteeseen kiertotietä seksuaalisen yksinoikeuden ajatuksen. 

Yksinoikeus toisen seksuaalisuuteen ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus ovat ristiriidassa keskenään. Ristiriidasta voi tulla myrkyllinen, jos seksi päätyy suhteessa kontrollin, kiristämisen tai rankaisemisen välineeksi. Uskollisuuden vaatimus on seksuaalisen vallankäytön perustyökalu, jota tuetaan voimakkaasti kulttuurissamme. Kieroimmillaan vallankäyttäjä esittelee omat seksuaalioikeutensa perusteluna sille, miten hän rajoittaa ja alistaa kumppaniaan. 

Olettaako vaiko ei?

Ylevä puhe seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ei valitettavasti johda kovin pitkälle, jos siihen ei liity kokonaisvaltaista ihmissuhdenormien kritiikkiä. Yksilön vapaus päättää seksistä on ohutta puhetta, jos samanaikaisesti suhteissa vallitsee kritiikittä ja keskustelematta jätetty seksuaalisen yksinoikeuden oletus ja siihen kytkeytyvät, usein varsin jyrkät olettamukset uskollisuudesta. 

On selvää, että "seksi kuuluu aina seurusteluun" on virheellinen ja usein myös haitallinen olettamus.  Ilman yksinoikeus- ja uskollisuusolettamusten kritiikkiä sen kyseenalaistaminen johtaa kuitenkin erikoiseen asetelmaan, joissa samanaikaisesti seksin asemasta ihmissuhteessa ei saa tehdä olettamuksia (= älä oleta, että seksi kuuluu aina seurusteluun), mutta tehdään kuitenkin valtavia olettamuksia (= seksi on niin tärkeässä roolissa seurustelussa, että sille esitetään tiukkoja sääntöjä ja rajoja).

Leukailin joskus aikoinaan lemmenlukoista, että on synkkää ja hirtehistä, miten teräksestä tehdyt estämisen ja vangitsemisen välineet päätyvät rakkauden symboliksi. Jatkoin samaa ajatuskelaa siihen suuntaan, että olisiko vankileiri hyvä perinteisen seurustelun vertauskuva, kun siellä lukkoja, aitoja ja piikkilankaa on tarjolla yllin kyllin. Nämä seksiolettamuksiin liittyvät ristiriitaiset säännöt palauttivat vertauksen taas mieleen. Vankileirin monimutkaiset aidat, portit ja vartijoiden karjumat ristiriitaiset käskyt osuvat tähän ajatussykeröön oikein hyvin.

Tarjoan ensiavuksi rehellisiä ja syvällisiä keskusteluja ihmissuhteista, seksistä ja uskollisuuden vaatimuksista, ja ratkaisuiksi yksilön vapautta vaalivaa ihmissuhdeanarkiaa! 💪

Kakkua ja ihmissuhteita

Avoimia suhteita käsittelevissä keskusteluissa killuu itsepintaisesti väärinkäsitys siitä, että avoimet suhteet olisivat jonkinlainen yritys "syödä ja säästää kakku" samanaikaisesti. Kyseessä on hölmö sananlasku ja kelvoton rinnastus, mutta se on sitkeä ja häiritsevä kuin piriä vetänyt paarma, joten piestään siitä nyt kunnolla ilmat pihalle.

Sananlasku rakentuu nollasummapelille, jossa ei tosiasiassa ole mitään mahdollisuutta valita molempia kahdesta mahdollisuudesta, kuten vertaus kirjaimellisesti osoittaa. Esimerkiksi samalla satasen setelillä ei voi ostaa koko rahalla kokkelia ja silti laittaa sitä sijoituskuoreen. Tämä lienee itsestään selvää? 

Sananlaskun soveltaminen ihmissuhteisiin perustuu ajatusvirhelle (tai pahantahtoiselle vääristelylle), joka tekee vertauksesta järjetöntä ölinää. Ihmissuhteiden peruselementeissä kuten rakkaudessa, seksissä, yhdessäolossa tai läheisyydessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi harjoittaa useampien ihmisten kanssa joko limittäin tai samanaikaisesti. Rakkaiden ihmisten kanssa järjestetty ryhmäseksiviikonloppu onnistuu niputtamaan jopa kaikki nämä hienoudet yhteen! 

Myös avoin suhdemalli, jossa tapaillaan eri ihmisiä eri aikoihin voi sisältää kaikki yllä mainitut asiat ristiriidattomasti. Ihmissuhteille on tyypillistä, että ne kestävät jonkin aikaa - usein ainakin kuukausia, jos eivät vuosia. Sinä aikana ehtii mainiosti paneskella, halia, hengailla ja rakastaa useamman ihmisen kanssa. Kun kaikki tehdään avoimesti ja yhteisymmärryksessä, varsinainen leivontahaaste on lähinnä kalenterien sovittaminen yhteen.

Sananlaskun käyttö ihmissuhteista maistuu siis pahasti jauhoiselta. Sen voisi jotenkuten ymmärtää, jos puhuisimme pelkästään konservatiivis-kristillisestä avioliitosta, jonka Virallisiin Sääntöihin kuuluu idea yhdestä elinikäisestä suhteesta. Hyvin harva kuitenkaan enää hyväksyy noin vanhoillisen käsityksen ihmissuhteista. Nykyisin vallalla on sarjapolygamia eli kakkujono. 

Jopa vanhoillinen malli brakaa vertauksen osalta, sillä kaikkiin suljettuihin avioliittojärjestelmiin kuuluu aina jonkinlainen syrjähyppykuvio osana systeemiä. Pelkästään sääntöjen tasolla avioliittoa voi toki halutessaan kakkuun verrata, mutta ennemmin siitä tulee mieleen kahleet ja piikkilanka, ei kermakakku. Todellinen elämä osoittaa, että avioliiton kakkua lusiessaankin ihmiset osaavat kyllä mussuttaa vierasta torttua kalapuikkoviikset tuhruisina riippumatta siitä, mitä pappi on selittänyt.

Ihmissuhteissa ei ole kakkua, joka katoaa syödessä. Jos leipomovertauksia on ihan pakko vielä tästä jatkaa, parempi vaihtoehto olisi kakkubuffet. Kakkua on tarjolla erilaisissa muodoissa joka päivä, ja jokainen saa ihan itse päättää, maisteleeko sitä sun tätä, ottaako toistamiseen hyvän vakiosatsin vai pitäytyykö tiiviisti lempikakussaan päivästä toiseen. Tai jotain ihan muuta.

Väestöliitto: Lisää kärsimystä, kiitos!

Väestöliiton Parisuhdekeskuksen johtaja Heli Vaaranen on ilmeisesti innoittunut 50 Shades of Grey -elokuvasta, sillä hän kaipailee lisää kärsimystä YLE:n verkkouutisissa. Juttu käsittelee salamaerojen lisääntymistä, josta Heli johtelee hämmentäviä yhteiskunnallisia pohdintojaan. Vaarasen mukaan 

"uskonnollisemmassa yhteiskunnassa kärsimyksellä on arvoa. Tuska ei ole nykyihmiselle arvokasta, toisin kuin silloin kun uskonto hallitsi jokaisen länsimaisenkin ihmisen elämää."

Nostalgia voi tietysti olla joskus mukavaa ja menneisyys näyttää kauniilta 20-luvun kampauksineen, mutta yllä oleva on todella häiriintynyttä ajattelua. Vaaranen siis kaipaa aikaa, jolloin ihmisuhteissa osattiin kärsiä kunnialla? Vilkaistaanpa hieman, mitä se piti ennen vanhaan sisällään.

• Naiset takaisin nyrkin ja hellan väliin!
• Mies on perheen pää; kärsi hiljaa nainen!
• Lyöminen takaisin kurituskeinojen valikoimaan!
• Uskonnolliset häpeärangaistukset käyttöön!
• Syyllistetään naimattomat äidit itsemurhan partaalle!
• Kylpyhuoneen henkariabortit takaisin!

Kyllä ennen osattiin kärsiä arvokkaasti!

Uskonnon kauniista roolista wanhan kunnon kärsimyksentäyteisen seksuaalimoraalin ylläpitäjänä kertoo hyvin se, miten kirkko on vastustanut jokaista seksuaaliterveyden edistysaskelta aikanaan. Jos kirkon tahto olisi mennyt aina läpi, ei abortteja saisi tehdä tai kondomeja ostaa kaupoista, homot olisivat vankilassa tai hullujenhuoneella ja naiset pysyttelisivät kotona miestensä mieli- ja väkivallan alaisina.

Tällaista uskonnollisempaa yhteiskuntaa voi mennä katsastamaan vaikkapa Saudi-Arabiaan tai Talebanin pariin. Lähempääkin löytyy: vanhoillislestadiolaiset naiset pitävät varmasti kärsimystä arvossaan, kun oma keho hajoaa kymmenennen raskauden kohdalla noudattaessa äijäneuvostojen viisaudessaan tulkitsemaa lisääntymiskäskyä.

Ja mitä tulee salamaerojen lisääntymiseen, olisi kiva, jos Parisuhdekeskuksen johtaja olisi tarjonnut yhdenkin tutkimusviitteen ilmiöstä - edes saatana gallupin. Lisätietoa ei löydy edes Väestöliiton jutusta, joka on lyhyempi kuin entisajan virsi kaunis.

Olisiko tässäkin uhkaavan ilmiön "lisääntymisessä" kyse samanlaisesta julkisuusvedätyksestä kuin suukseksin aiheuttamien suusyöpien kohdalla? Vai hassutteliko Tuska-Vaaranen vain vähän uskonnollisilla kärsimysjutuillaan?

Suusyöpävedätyksessä oli kyse suusyöpien esiintyvyyden lisääntymisestä "uhkaavasti". Esimerkiksi Iso-Britannian väestössä esiintyvyyden lisäys oli huimasta 0,000086 prosentista 0,000094 prosenttiin kahden vuoden aikana 2008-2010, mikä tarkoittaa noin 500 uutta tapausta liki 65 miljoonaisessa kansakunnassa (lukuja ja lisätietoa). Tämän valtaisan epidemian syyksi maalailtiin innolla suuseksiä konservatiivisissa ja pölhöpopulistisissa medioissa kuten Iltalehdessä. Tosiasiassa suusyöpien syyt ovat moninaisia, eikä yhtä selkeää aiheuttajaa voida nimetä.

Sen sijaan salamaeroepidemiasta esitetään rautaista näyttöä: yhden terapeutin käsittelemistä erotapauksista kuulemma jopa 30% on salamaeroja. Kun a) salamaeroa ei ole täsmällisesti määritelty, b) eikä ole tietoa, paljonko psykoterapeutilla on eroasiakkaita kaikkiaan, c) eikä tiedetä, miten terapeutti on asian tilastoinut, on tämän luvun merkitys... ööö... täysin merkityksetön.

Minun tämän vuoden puolella kuulemistani seksijutuista 68% käsitteli ryhmäseksiä. Siis: suomalaisista yli puolet harrastaa ryhmäseksiä! Eikös vaan?

Mutta yksi varma totuus jutusta ja Vaarasen uskonnollisista visioista löytyy. Koko jutun syypää on Tinder!

Persujen aivoliito

Persujen kansanedustaja Kettusen vapaa älyllinen pudotus aviollisten lapsien tehtailemiseksi on johtanut lähes yhtä koomiseen keskusteluun. Vaikka ehdotus on kokonaisuudessaan pöljä, olisi suotavaa, että sen kriitikot keskittyisivät edes oikeisiin asioihin natsikortin heiluttelun sijaan.

Kettusen ehdotuksen suurinta hölmöyttä on heteroavioliiton esittäminen jonkinlaisena lisääntymisen ideaalina kontekstina. Tämä on toki ihan tavallista junttikonservatismia, jossa nostalgisoidaan 50-luvun ihmissuhdekäsityksiä ja kuvitellaan, että niissä asuu kaikki autuus.

Maailma ei ollut edes kultaisella 50-luvulla sellainen kuin nostalgikot kuvittelevat, vaan moninaiset perheet olivat todellisuutta jo silloin. Tietysti silloin ne joutuivat pysyttelemään enimmäkseen katseilta sivussa. 

Kettunen tekee uskonnollista teemapolitiikkaa, jolla ei ole edes tarkoitus pyrkiä oikeudenmukaiseen järjestelmään. Uskonnollisen politikoinnin suurimpia ongelmia on juuri se, että se on sokea syrjinnälle, yhteiskunnan aiheuttamille vaikeuksille ja todellisten ongelmien ratkaisemiselle. Ne ryhmät, jotka eniten tukea tarvitsisivat, sivuutetaan esityksessä täysin: yksinhuoltajat, vailla perusoikeuksia olevat sateenkaariperheet ja muut valtavirrasta sivussa olevat kasvatusjärjestelyt.

Lasten kasvattamisesta syntyvien haittojen kompensoiminen eri tavoin ei ole millään muotoa huono ajatus. Kettunen ja hänen hännystelijänsä ovat kuitenkin ideologiassaan umpimielisiä siksi, että he eivät tunnista reaalimaailmassa vallitsevia todellisia olosuhteita: lapsen kasvattajat kärsivät samoista haitoista yhtä lailla riippumatta heidän ihmissuhdestatuksestaan tai -järjestelyistään. Mahdollisten kompensaatioiden pitäisi siis kohdistua itse kasvattamiseen, ei avioliitossa synnyttämiseen.

Vaikka Kettunen viittaakin esityksessään Suomen kansalaisuuteen, on absurdia väittää esitystä joksikin natsihenkiseksi rotupolitiikaksi kuten vassarien Myllykoski yrittää. On ihan selvää ja perusteltua, että Suomen valtion tarjoamat edut koskevat Suomen kansalaisia. Kun kansalaisuutta voi hakea läpinäkyvin ja tasapuolisin kriteerein, ei mitään tasa-arvo-ongelmaa synny. 

Ja pikku vinkki: kansalaisuus ei ole kytköksissä etniseen taustaan. Ei tällaisen perusasian ymmärtämisessä pitäisi tarvita kovinkaan suurta nokkeluutta.

Terveellisyys ennen kaikkea!

Terveys on uusi moraali monien seksuaalikonservatiivien retoriikassa. Seksuaalikäyttäytymiseen liittyvissä julkisissa keskusteluissa nousee usein esiin kysymys siitä, edustaako toiminta tervettä seksuaalisuutta. Terveyden mittarina käytetään monesti myönteisiä terveysvaikutuksia.

Konservatiivit ovat omaksuneet erityisesti Yhdysvalloissa addiktioilla, parafilioilla ja taudeilla pelottelun omien arvojensa edistämiseksi. Kaikkihan tietävät, että porno addiktoi, homous on seurausta henkisestä rikkinäisyydestä ja että seurustelu ilman papin aamenta johtaa kurjuuteen ja kurkkumätään. 

Valitettavaa näin ajattelevalle lienee se, että kaikki väitteet on  kumottu ja kyseenalaistettu seksologiassa ja muissa ihmistieteissä. Jos tutkimustieto kiinnostaa, katso nämä linkit: Homosexuality and Mental Health sekä Porn Is Not the Problem - You Are.

Otetaan kuitenkin ajatusleikin vuoksi käsittelyyn viimeisin väittämä: avioliitto on terveellisin ihmissuhde. Tutkimukset ovat osoittaneet, että vakiintuneet ihmissuhteet voivat olla eduksi terveydelle. Avioliitto pidentää ikää ja vähentää mielenterveysongelmia. Avioliittojen terveellisyyttä on käytetty myös argumenttina homoliittojen puolustamiseen.

Tutkimustieto ei kuitenkaan ole aina yksiselitteistä. Ihmissuhdestatukseen liittyvät terveyserot ovat kaventuneet 2000-luvulla huomattavasti, eivätkä avioliiton edut ole kiistattomia: naiminen lihottaa. Lisäksi on olennaista huomata, että nämä ovat keskimääräisiä väestötason terveystilastoja. Terveellisesti syövä ja liikkuva ihminen on aina mässyttävää sohvaperunaa paremmassa kunnossa riippumatta ihmissuhteista.

Vaikka tutkimukset kertoisivatkin avioliiton olevan terveydelle eduksi, ei tällä tiedolla tarvitse olla minkäänlaista vaikutusta yksilön valintoihin. Konservatiivien ilkamointi avioliitosta parhaana ihmissuhteena on ideologista paatosta, jolle terveysargumentointi on vain käyttökelpoinen keppihevonen, ei itsessään tärkeä asia.

Ihmissuhdemuotojen yksilöllisen sopivuuden mittari ei nimittäin ole kenellekään terveellisyys - ei edes konservatiiveille itselleen. Ihmissuhteita ei solmita, ylläpidetä tai lopeteta terveyssyistä, vaan henkilökohtaiseen tunne-elämään ja elämänkatsomukseen liittyvistä syistä. Perinteiseen avioliittokäsitykseen sitoutuneet konservatiivit tuskin vaihtaisivat avoimiin suhteisiin, vaikka kiistaton tutkimusnäyttö osoittaisi ne terveellisimmiksi ihmissuhteiksi.

Jos terveellisyys todella olisi tärkeintä ihmissuhteiden ja seksuaalisen toiminnan perustana, pitäisi kaikkien harkita vakavasti sadomasokismia. Viimeaikaiset tutkimukset osoittavat selkeästi, että sosiaalisesti aktiiviset sadomasokismin harrastajat ovat muuta kansaa paremmassa henkisessä kuosissa. Hollantilaisen Wismeijerin tutkimuksissa havaittiin, että

s/m-harrastajat olivat vähemmän neuroottisia, enemmän ulospäinsuuntautuneita, avoimempia uusille kokemuksille, tunnollisempia ja ja vähemmän miellyttämisenhaluisia kuin ihmiset normiseksiryhmässä. S/m-harrastajat olivat myös psykologisesti terveempiä ja tunsivat suurempaa luottamusta omiin parisuhteisiinsa kuin kontrolliryhmän ihmiset. (HS 4.6.2013)

Evidenssi sadomasokismin myönteisistä vaikutuksista kasaantuu koko ajan. Sadomasokismi ja fetisismi on poistettu sairausluokituksesta Pohjoismaissa ja useat tutkimukset tukevat Wismeijerin tuloksia. Tutkimusparadigma on siirtymässä nopeasti sadomasokismin ymmärtämiseen ennemmin leikkinä tai roolipelinä kuin psykopatologiana.

Mutta miten käy terveellisyydellä ratsastavien seksuaalikonservatiivien? Kun sadomasokismin terveellisyys alkaa näyttää kiistattomalta, lähtevätkö he sankoin joukoin ostamaan piiskoja, kahleita ja nahkahuppuja? Onko tulevaisuuden seksuaalikonservatismin uusi iskulause "Avioliitto ja sm - terveen elämän salaisuudet!"

Terapeuttinen kaikkivoipaisuus ja avoimet suhteet

Avoimet suhteet ja monisuhteet tuntuvat olevan vaikea pala pariterapeuteille - ainakin Välitalolle ja Juutilaiselle. Ehkä ammattikunnasta kuitenkin löytyy myös paremmilla tiedoilla ja asenteilla varustettuja terapeutteja. Ainakin toivon niin. Muussa tapauksessa ammattikuntaa voi pitää ideologiseksi taantuneena samaan tapaan kuin valitettavan monet psykoanalyytikot tuppaavat olemaan: taustaideologioista pidetään tiukasti kiinni, vaikka todellisuus ja tiede menevät kovaa vauhtia ohitse.

Studio 55 -sivuston jutussa paripsykoterapeutty Välitalon keskeisin perustelu sille, että avoimet suhteet tuskin toimivat, on se, että hän ei ole tavannut pariskuntaa, jolla se toimii. Tällainen ajattelu edustaa tyypillistä terapeuttien ammattisairautta: kaikkivoipaisuuden tunnetta eli omnipotentiaa. Sen vallassa oleva ajattelee hallitsevansa seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden koko kentän omien asiakkaidensa kanssa tehdyn työn varjolla. 

Ongelmana terapeutin kaikkivoipaisuudessa on kuitenkin se, että kenenkään asiakkaat eivät edusta kattavasti koko kenttää. Terapeutin pakeille saapuvat vain ne, joilla on jonkinlaisia ongelmia. Ja heistäkin vastaanotolle saapuvat vain ne, joilla on varaa ja halua aloittaa terapiasuhde. Asiakaskuntaa rajaa vielä sekin, että jotkut asiakkaat yrittävät etsiä terapeutin, jolla olisi kokemusta ja hyvä maine juuri sellaisten ongelmien hoidossa, joita hänellä parhaillaan on.

Eli rautalangasta: Välitalo ei ole kohdannut asiakkaita, joilla avoin suhde toimisi, koska a) hän tapaa vain ihmisiä, joilla on ongelmia ja/tai b) avoimessa suhteessa olevat eivät valitse häntä terapeutikseen hänen asenteidensa takia.

Mikä osaamisperusta tällainen muka on laukoa mielipiteitä avoimista suhteista? Rehellistä olisi todeta haastattelijalle, että "en ymmärrä enkä hallitse tätä aihepiiriä" sen sijaan, että mielipiteitä esitetään ennakkoluulojen pohjalta.

Samanlaista omnipotentiaa potee myös pariterapeutti Juutilainen. Hänen mielestään ihminen on biologialtaan yksiavioinen ja avoimiin suhteisiin päätyneet ovat jollakin tavoilla traumatisoituneet. Valitetettavasti biologia ei ole mielipideasia, vaan tiede, joka pohjautuu tutkimukseen. Vertailevassa sosiobiologiassa ja antropologiassa tehdyt tutkimukset osoittavat selkeästi ihmislajille tyypillisten seksuaali- ja pariutumistapojen perustuvan useiden kumppaneiden hankkimiselle joko peräkkäin tai samaan aikaan. (esim. Ryan et al. 2011; Barash et al. 2001; Reynolds et al. 1991.)

Ihmisen biologiset valmiudet mahdollistavat siis hyvin erilaiset monisuhteet. Tämä ei kuitenkaan ole argumentti monisuhteiden puolesta tai uskollisuutta vastaan. Jokainen saa itse valita, miten haluaa suhteensa järjestää. Tämä on kuitenkin vasta-argumentti kristillisperäisille harhaluuloille ihmisen luontaisesta yksiavioisuudesta.

Juutilaisen esittämä trauma-arvelu on hänen tietämättömyyttään pahempi erhe. Traumaväitteiden viljeleminen käyttäytymisen selittäjänä on sekä arveluttava keskustelustrategia, mutta myös terapiatyön etiikan väheksymistä. Heppoisten traumaolettamusten heittely johtaa helposti asiakkaan tilanteen virhearviointeihin, vääriin hoitoratkaisuihin sekä asiakkaan arvojen ja valintojen vähättelyyn. Terapeutin ei pitäisi koskaan syyllistyä tällaiseen ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen kohtaamisensa ilmiöiden ja ihmisten kanssa.

Lähetän kaikille ihmissuhdeongelmia käsitteleville ammattilaisille terveisiä: Nouskaa rohkeasti poteroistanne ja tarkastelkaa ihmissuhteiden moninaisuutta avoimin silmin. Ihmissuhdeneuvonta tai -terapia ei ole mitään yksiavioisuuden esitaistelua, vaan ihmisten auttamista niissä ongelmissa, joita heidän valitsemissaan ihmissuhteissa vastaan tulee. Tässä tarvitaan avointa dialogia, ei ennakkoluuloista kyräilyä.

Lisää tietoa aiheesta:

• Monilempi- ja parisuhdeaiheiset jutut tässä blogissa
• Melissa Mäntylän kommentti aiheeseen
• Polyamoriayhdistyksen sivusto

Lemmenpiikkilanka-aita

Tampereella kohistaan lemmenlukkojen mystisestä katoamisesta ja ekstaattisesta yhteensulautumisesta. Taiteilijaryhmä irroitti kasan lukkoja sillankaiteesta ja sulatti ne yhdeksi möykyksi leikitelläkseen rakkauden symboliikalla. Lukitsijoiden keskuudessa tätä pidettiin törkeänä vääryytenä.

En ota kantaa siihen, onko taiteilijoiden teko hyväksyttävä vai ei. Sen sijaan minua kiinnostaa lemmenlukkojen edustama inha symboliikka. Kuka helvetti haluaa rakkauden symboliksi lukitun teräslukon, johon ei ole avaimia?

Lukitsijoiden mielestä rakkautta kuvaa ihanasti teräksen kovuus ja lukitsemisen lopullisuus. Lukko ei ole symbolina kaukana avioliittoa tai puolisoa vitsikkäästi kuvaavasta  rautapallosta, joka kytketään ketjulla jalkaan.

Haluavatko lukitsijat siis rakkautensa olevan kahle, josta ei pääse irti, vaikka haluaisi? Mikä on seuraava symbolinen askel? Lemmenpiikkilanka-aita? Lemmenvartiotorni (lienee Jehovan todistajien mieleen)? Lemmensonderkommando?

Kun nykyisessä ihmissuhdekulttuurissamme suhteet koetaan elämän mielekkyyden mittarina, mitä tapahtuu kun ihmissuhteesta tulee loukku? Vapautensa ja omanarvontuntonsa menettänyt ihminen ei voi hyvin. 

Lukon teräksinen ehdottomuus symboloi kulttuuria, joka tuottaa myös lähisuhdeväkivaltaa ja perhesurmia. Ehkä lukkojen irroittaminen ja sulattaminen oli oikeasti parempi symboli...

Monilempi ja ymmärtämisen vaikeus

Monilempi eli polyamoria on taas vaihteeksi tapetilla. Lankakerän kadottaneet Uuden Suomen toimittajat puhisevat "uudesta ilmiöstä" ja "pienen piirin seksi-ilmiöstä". Missä olet, oi tutkiva journalismi, silloin kuin sinua tarvitaan?

Tavalliseen tapaan toimittajat ja mediapersoonat pyrkivät repimään tästäkin aiheesta puolivillaista hämmästystä, jotta jos nyt jonkinmoisen kohun saisi aikaiseksi. Valitettavasti aivan yksinkertainen perushavainto jää tekemättä: ihmissuhteet ovat olleet ja tulevat olemaan yksilöllisiä ja monimuotoisia, koska ihmiset ovat erilaisia tunteiltaan, tarpeiltaan ja haluiltaan. Järjestäytyminen ja kaapista ulos tuleminen ovat vain keinoja yleisen tiedon ja ymmärryksen parantamiseksi aihepiiristä.

Muutama perusasia on hyvä laittaa kuntoon, ennen kuin alkaa kirjoittelemaan epämääräisiä juttuja aiheesta. Ymmärryksen oikaisutalkoissa touhuavat Polyamoriayhdistyksen aktiivit, jotka ovat kirjoitelleet blogeja aiheesta:

• Poly-yhdistyksen puheenjohtaja Joonas Mäkinen valottaa polyamorian perusjuttuja.
• Sade Kondelin oikoo väärinymmärryksiä avoimessa kirjeessään Osmo Kontulalle.

Aihetta on käsitelty vastikään myös Iltalehden jutussa, jossa Sade Kondelinia ja allekirjoittanutta on haastateltu sekä Enbusken puheohjelmassa TV5:llä (9.4.).

Mutta nyt niihin talkoisiin. Alla on muutama ajatus monisuhteisiin liittyvistä keskeisistä termeistä, jotta pahimpia sekaannuksia voitaisiin jatkossa välttää. Jos lähipiirissänne keskustellaan aiheesta, levittäkää ihmeessä tätä kirjoitusta hämmästelijöille ja kummastelijoille.

Polyamoria on lavea yleistermi, joka on vakiintunut kuvaamaan useamman kuin kahden henkilön välisiä samanaikaisia rakkaussuhteita. Vaikka sanan loppuosa amoria viittaakin rakkauteen, sanaa käytetään usein yleiskategoriana kuvaamaan kaikenlaisia monisuhteita poislukien pelkät väliaikaiset seksisuhteet, joita esim. swingerit eli parinvaihtajat harrastavat.

Avoimet suhteet ovat suhteita, joiden keskiössä on kahden henkilön välinen parisuhde, mutta jossa sallitaan enemmän tai vähemmän muita rakkaus- tai seksisuhteita. Avoimet suhteet menevät polyamoristen suhteiden kanssa limittäin, sillä on vaikea määrittää, missä vaihessa sivusuhde voidaan määritellä romanttiseksi pelkän seksisuhteen sijaan.

Termien limittäisyys ei ole ole ongelma muille kuin määritelmäpuritanisteille, sillä ihmissuhteet saavat todellisuudessa spontaanisti monenlaisia muotoja ja voivat myös muuttua ajan kanssa. Kukapa osaisi määritellä pitävästi, missä vaiheessa avoimessa suhteessa mukana ollut pitkäaikainen rakastaja muuttuu "pelkästä" seksisuhteesta romanttiseksi ihmissuhteeksi ja saa amorisen statuksen? Ja mitä väliä sillä oikeastaan on?

Moniavioisuus tarkoittaa laillista tai kulttuurista avioliitto-instituutiota, jossa useimmiten miehellä on useita vaimoja. Polygynisten eli monivaimoisten kulttuurien määrä on suuri, mutta polyandrisia eli monimiehisiä kulttuureja tiedetään vain pari.

Moniavioisuus tarkoittaa usein perinteistä monivaimoista instituutiota, jossa naisten asema ja valinnan mahdollisuudet ovat heikot. Nykyisin moniavioisuudella voidaan tosin tarkoittaa myös tasa-arvoisia monisuhteisia avioliittoja niiden muotoon sen tarkemmin puuttumatta.

Jotkut monisuhteita kannattavat ihmiset kannattavat myös moniavioisuuden laillistamista. Toiset taas ovat sitä mieltä, että koko juridinen avioliittojärjestelmä pitäisi purkaa, jolloin avioitumisesta tulisi vapaasti muotoiltavia yksilöiden välisiä sopimuksia. Itse olen taipuvainen kannattamaan vapaata sopimusjärjestelmää valtion säätelyn sijaan.

Ryhmäseksi ja swingaaminen ovat seksuaalisen monilemmen mahdollistavia toimintatapoja. Perinteisesti swingerit ovat harjoittaneet parinvaihtoa, jossa parit harrastavat seksiä ristiin kumppaniensa kanssa, mutta privaatisti. Sittemmin swingaamisen ja ryhmäseksin raja on murentunut ja swingerillä tarkoitetaan melkein mitä tahansa ei-monogamista seksin harjoittamista syrjähyppyjä lukuunottamatta. Ryhmäseksi lienee sellaisenaan helposti ymmärrettävä käsite.

Myös vapaat seksisuhteet liittyvät tähän aiheeseen. Niissä kyse on tavallisesti joko kaveriseksistä (friends with benefits) tai muuten sitoutumisesta vapaasta seksistä satunnaisten tai tuttujen henkilöiden kanssa. Niissäkin olennaista on pyrkimys olla sitoutumatta uskollisuutta edellyttävään ihmissuhteeseen. Tällainen toiminta eroaa tavallisesta sinkkuilusta lähinnä siinä, että kaveriseksissä ym. vastaavissa suhteissa kaikilla osapuolilla on selkeä käsitys toiminnan luonteesta, eikä kukaan etsi tulevaa sydänkäpystään tai luule seksin olevan avioliiton alkusoitto.

Pyrin itse käyttämään suomenkielisenä kattokäsitteenä näille ilmiöille joko monisuhteita tai monilempeä, jolloin ei tehdä sen kummempaa erottelua romanttisen ihmissuhteen ja seksin välille. Monilempi on siksikin lystikäs termi, että se tekee koukkauksen sievistelevän historian kautta. Ennen vanhaan lempi sanaa käytettiin ambivalentisti viittaamaan sekä rakkauteen että seksiin.

Vaikka yllä mainituilla toimintamalleilla on eronsa, on kaikissa kyse perinteisen uskollisuudelle perustuvan parisuhdemallin hylkäämisestä. Monilempiselle elämäntavalle on lukuisia hyviä perusteluja niin kultturikritiikistä, filosofiasta kuin biologiastakin, mutta kaikista tärkein perustelu on vapaus yksilöllisiin ratkaisuihin.

Julkinen keskustelu tuo tullessaan aina valtavan määrän tutkimuksia siitä, miten monogamia, avioliitto tai vapaa sekstailu tuovat yhteiskunnallista vakautta, autuutta tai milloin mitäkin. Ihmissuhteet ja niiden järjestäminen ovat kuitenkin ensisijaisesti yksilön elämänvalintoja, eikä yleisen tason väittämillä ole silloin juurikaan merkitystä.

Toivoa vain sopii, että valinnat ovat valistuneita ja perustuvat edes jonkinlaiseen itseymmärrykseen, eikä ihmissuhteista tule loputonta kituuttamista - oli kyse sitten mistä tahansa suhdemallista.