Onko strippaus seksityötä? Erotiikka-alan nimikkeitä ja lainsäädäntöä pitäisi selkiyttää

Instagramissa on ollut tiukkaa keskustelua siitä, onko strippaus seksityötä vai ei, ja missä rajat menevät. Hankalaksi asian tekee se, että mitään täysin vakiintuneita nimikkeitä ja rajapintoja ei ole olemassa. Riitelyssä asiasta on minusta vain häviäjiä, koska koko ala on edelleen stigmatisoitu, marginalisoitu ja vanhentuneen, epäreilun lainsäädännön kuristuksessa.

Keskustelun ytimessä on ollut kysymys, onko strippari seksityöntekijä vai ei. Kysymystä voi lähestyä parista eri näkökulmasta. Helpoin ratkaisu on rakentaa vastaus sen pohjalle, että kyse on ensisijaisesti toiminnan nimestä, ei varsinaisesta ammattinimikkeestä. 

Silloin strippari on henkilö, joka strippaa, ja seksityöntekijä on henkilö, joka myy seksipalveluita. Sama henkilö voi tietysti tehdä joko jompaa kumpaa tai molempia, jolloin henkilö on sekä strippari että seksityöntekijä. Viime kädessä valinta nimikkeen käytöstä on kullakin henkilöllä itsellään, eikä siihen kannata hirveästi ulkopuolelta puuttua, vaikka sattuisikin olemaan asiasta toista mieltä.

Toinen tapa lähestyä kysymystä on ylä- ja alakäsitteiden kautta. Jotkut näkevät seksityön yläkäsitteenä, jolloin se tarkoittaa koko erotiikka-alaa, tai sitten se voidaan nähdä nimenomaan seksipalveluiden myymisenä tai ns. full-service -seksityönä. Rajanveto-ongelma jatkuu seksipalveluiden kanssa, sillä jotkut pitävät strippaamista seksipalveluna, toiset taas eivät. Ihmiset kun määrittelevät sanan “seksi” monin eri tavoin.

Arkikielessä seksillä viitataan tavallisesti toimintaryppääseen, johon kuuluu paneminen, suuseksi ja kaikenlaiset käsi- ja sormileikit. Tätä ajatellen olisi parempi, jos “seksityö” varattaisiin terminä lähinnä sellaisiin hommiin, jossa tehdään tällaisia asioita. Tulisi ehkä vähemmän sekaannuksia. 

Yläkäsitteenä erotiikka-ala tai vastaava yleiskäsite olisi paljon parempi. Sen alle voi sijoittaa helposti kaikenlaista seksuaalisuutta tai eroottisuutta sisältävää liiketoimintaa ja työtä, joka tähtää asiakkaan viihtymiseen, kiihottumiseen ja/tai nautintoon. Esimerkiksi strippaaminen, burleksi, seksityö, domina-palvelut, sokerideittailu ja pornon tekeminen sisältyvät kaikki erotiikka-alaan.

Termeistä kiistelyssä on suurelta osin kyse lainsäädäntöön liittyvistä ongelmista, jotka asettavat erotiikka-alan ammattilaisia hyvin eriarvoiseen aseman sen perusteella, millaista työtä he tekevät. Esimerkiksi stripparin työtä voi hankaloittaa monella tavalla se, jos häntä ajatellaan seksin myyjänä, koska seksin myyntiin kohdistuu kohtuuttomia rajoituksia. 

Epäonnistunut ja vanhentunut lainsäädäntö (erityisesti parituslaki ja markkinointirajoitukset) estää seksityöntekijöitä puhumasta avoimesti palveluistaan ja hinnoistaan, jolloin asiakkaille voi jäädä hyvin epäselväksi mitä kultakin palveluntarjoajalta voi pyytää tai odottaa. Lakien kehnon muotoilun vuoksi seksipalveluiden markkinointi pitää tehdä salaa kiertoilmaisuilla tai yksityisviesteillä, mikä estää rajausten tekemisen selkesti ja läpinäkyvästi.

Eri maissa strippiklubien, bordellien ja muiden erotiikka-alan paikkojen käytännöt vaihtelevat suuresti. Myös Suomessakin toimintatavat vaihtelevat kaupungista ja klubista toiseen, ja ennen vanhaan on ollut yleistä tietoa, että juuri strippiklubeilta voi mennä etsimään maksullista seksiä. Lisäksi on myös henkilöitä, jotka tekevät sekä strippausta että seksityötä.

Koska lainsäädäntö tekee erotiikka-alan palveluista salamyhkäisiä, asiakkailta ei juurikaan voi odottaa kirkasta ja selkeää käsitystä siitä, mitä palveluita keneltäkin voi kysellä tai saada. Esimerkiksi domina-palveluissa saatetaan penetroida asiakkaan pyllyä seksivälineillä, mutta samalla ilmoitetaan, että palveluissa ei myydä seksiä. Toisaalta taas käsihoito lasketaan miltei aina seksiksi. Rajanvedossa ei ole aina kovin selkeää logiikkaa tällä hetkellä. 

Sekaannuksia lisää erotiikka-alan sisäiset väännöt ja nokkimisjärjestykset, joihin viitataan huorarkia-termillä. Sisäinen paremmuusjärjestys rakentuu sen varaan, miten stigmatisoitua mikäkin toiminta on. Sekaannuksien estämiselle on ihan perusteltuja syitä, kuten esimerkiksi strippiklubien toimintaedellytysten suojeleminen kieltämällä seksin myynti klubeilla (paskan lainsäädännön takia, olenko jo riittävästi muistuttanut tästä!), mutta keskustelua seuratessa on valitettavasti vaikea välttää fiilistä, että kiistelyssä on mukana myös “me ollaan parempia kuin noi” -asenteita.

Minusta ratkaisut sekaannuksiin syntyvät tarjoamalla parempaa informaatiota ja käymällä julkista keskustelua asioista. Ensisijainen vastuu on klubeilla ja palveluntarjoajilla, joiden kannattaa panostaa siihen, että asiakkaat ja laajempikin yleisö tietävät, mistä toiminnasta on kyse, ja mitä pelisäännöt ovat. Mitä selkeämpää ja läpinäkyvämpää toiminta on, sitä helpompaa klubeilla viihtyminen ja erotiikka-alan palveluiden ostaminen on. 

Kehnot lait pitäisi tietysti myös muuttaa mitä pikimmiten, mutta se ei näytä olevan kovin suuren kiinnostuksen kohteena, koska niin moni poliitikko pelkää leimautuvansa seksihulluksi tai jotakin, jos erotiikka-alaa koskevaa lainsäädäntöä yhtään järkevöitettäisiin. Valitettavasti seksistigma on yhä niin voimakas, että olemme Suomessa edelleen jumissa tilanteessa, jossa merkittävä osa erotiikka-alan ongelmista johtuu pelkästään lainsäädännöstä, ei alasta itsestään.

Ina sydän porno 2 - Kaunis, rikas ja outo Japani

Ina sydän porno -ohjelman toinen jakso on tehty Tokiossa. Japanilaista pornoa tarkastellaan pehmopornon eli pink filmien, pornopelien, eroottisen mangan sekä erilaisten fetisististen ja sadomasokististen juttujen kautta. 

Japani on seksuaalisten erikoisuuksien suurvalta. Muualla squirting, luvaton kähmintä tai peräruiskeet menevät yleensä fetissien tai bizarren kategoriaan, mutta Japanissa ne ovat osa pornon laveaa valtavirtaa. Sikäläinen seksuaalinen maailma on samanaikaisesti avoin ja laaja, mutta kuitenkin hämmentävän sulkeutunut. Vehkeet sensuroidaan yhä pornosta, mutta samalla erilaiset fetissit ovat mutkattomasti osana kuvastoa. Naisten itsetyydytys on yhä noloa ja tabu, mutta miehet käyvät arkisesti vr-pornokopissa runkkaamassa pitkän työpäivän päätteeksi.

Ina astuu ensimmäistä jaksoa suoremmin gonzo-journalismin sektoriin kylpiessään pornotähti Shimikenin kanssa ja osallistuessaan sm-seksinäytökseen. Tilanteet ovat herkullisia, mutta niihin hiipii myös sävjä, jotka rikkovat vähän ohjelman reteetä kokonaiskuvaa. Inan kasvoilla vaihtelevat monenlaiset tunnetilat, kun häntä sidotaan keskellä sm-näytöstä, eikä tilanne vaikuta lopulta kovinkaan miellyttävältä. Hämmennys on paikoin käsin kosketeltavaa.

Shibari-sidonta sm-näytöksessä kameran seuratessa ei ehkä ole paras tapa kokeilla lajia ensimmäistä kertaa. Kohtaus on kyllä jännittävä, ja tuo ohjelmaan uusia viboja, mutta sitä varjostaa shibari-mestarin vastuuttomuus. Ei ole yksinkertaisesti oikein vetää Inaa mukaan tilanteeseen ilman neuvottelua ja selitystä siitä, mitä on tarkoitus tapahtua. Kurjaa, että näin vastuuton tyyppi päätyy ohjemaan edustamaan sadomasokistista seksuaalikulttuuria.

Lisäys: Shibari-kohtaus ja sen jälkifiilikset olivat kärsineet leikkauksessa aika tavalla. Inan mukaan Sakurada oli toiminut asiallisesti ja huomaavaisesti, mutta kohtauksen leikkaus jätti hämmentyneen vaikutelman päällimmäiseksi. Ina kirjoitti Twitterissä:

Bondage mestarista pitää todeta se, että hän oli kunnioittava ja sanattomasti viestittelimme mun rajoista. Olimme myös sopineet, että teen jotain. Hämmennys tuli ”ekasta kerrasta” ja siitä, etten tiennyt missä hetkessä ja mitä tarkalleen tapahtuisi.

-- siinä on kohtauksen leikkauksen suhteen epäonnistuttu, jos se kuva ei välittynyt. Ajateltiin kuitenkin, että kun haastiksessa tuotiin mestarin kokemusta esille, ettei mikään ”puoskari” ja hänen eleensä olivat harkitut ja rauhalliset yms.

Arkipäiväistä fetisismiä, mutta vain miehille

Melkein kaikki jaksossa esiintyneet pornostelijat tuovat esiin jollakin tavalla fetisismiä tai sadomasokismia. Shimiken kertoo rakastavansa naisten eritteitä, limaa ja pissaa. Ensimmäisen kohtauksen kevyttä pornoa tekevä Kurumi Tamaki puolestaan kertoo, miten nolojen juttujen tekeminen muiden nähden kiihottaa. Erityisen kiinnostavia ovat hänen mukaansa väkijoukossa tehdyt eroottiset asiat, joihin liittyvä nöyryytys vain lisää niiden kiihottavuutta.

Porno ja siinä esiintyvät harvinaisemmat seksuaalisuuden muodot näyttävät olevan eräänlainen henkireikä muuten hyvin kontrolloidussa ja konservatiivisessa yhteiskunnassa. Virtuaalipornopelejä tekevän Illusion-firman tuottajan surumieliset kommentit siitä, että ei hän juuri tosielämässä pääse peppuja puristelemaan, kertovat väkevästi pornon tarpeellisuudesta myös silloin, kun elämä ei anna muita mahdollisuuksia oman seksuaalisuuden toteuttamiseen. 

Samalla porno näyttäytyy vahvasti miesten jutuna; naiset ovat vasta hiljalleen murtautumassa aktiivisiksi toimijoiksi ja pornon käyttäjiksi yhteiskunnassa. Reittejä ovat mm. pehmoporno ja naisille suunnattu eroottinen manga. Kummatkin tarjoavat kovaa pornoa helpomman väylän halun ilmaisemiselle ja oman seksuaalisuuden tutkimiselle.

Naiset, jotka tekevät pornoa, ovat myös Japanissa pioneereja, jotka kyseenalaistavat yhteiskunnassa vallitsevia sukupuolirooleja ja -rakenteita. He mahdollistavat muille naisille osallisuuden seksuaalikulttuurista, vaikka se olisikin vielä usein salattua kumppaneilta ja läheisiltä. Naisten porno on vielä eräänlainen julkinen salaisuus. Miehet sen sijaan voivat lukea koulutyttöpornomangaa vaikka lähijunassa.

Koulutyttöjä ja kähmintää

Tyttöjen koulupuvut ovat lähes tavaramerkki japanilaiselle pornolle. Koulutyttö on skitsofreeninen hybridi viattomuutta, nupullaan olevaa seksuaalisuutta sekä pinnan ala kuplivaa himoa ja hekumallista naiseutta. Pornossa kaikkia näitä ulottuvuuksia (ja monia muita) kehitellään ja paisutellaan äärimmäisyyksiin asti. Koulutyttöasun voi yhdistää lähes mihin tahansa eroottiseen tarinaan tai asetelmaan, eikä paradoksaalisesti mikään fetisistinen erikoisuus ole japanilaisille koulutytöille vierasta.

Koulutyttöhahmo ei tietenkään ole vain japanilainen keksintö, sillä nuoruutta, viattomuutta ja teini-iän kiihkoa on käsitelty länsimaissakin mitä moninaisimmin tavoin. Varmaan noin 80% ranskalaisista elokuvista käsittelee nuoren tytön seksuaalista heräämistä. Se, mikä on japanilaiselle pornolle omaleimaista, on koulutyttöhahmon muuttuminen niin vahvaksi fetisistiseksi symboliksi, että myös todelliset koulutytöt saavat erotisoitumisesta osansa.

Vaikka pornon hahmona koulutyttö on täysin hyväksyttävä halun ja fantasioinnin kohde, on hahmon fetisoitumisessa myös ongelmansa. Yhdistettynä miesvetoiseen seksuaalikulttuuriin ja heikkoon tasa-arvotilanteeseen asetelma tuottaa häirintää ja paineita todellisille koulutytöille. Seksuaalinen häirintä on paikoin räjähtänyt epidemiaksi esimerkiksi julkisessa liikenteessä, ja sitä on yritetty vähentää vain naisille tarkoitetuilla metrovaunuilla ja valvontaa parantamalla.

Häirintää ei kuitenkaan pidä lukea suoraan pornon ongelmaksi. Porno ei kähmi ketään, vaan vastuuttomat ja rajattomat ihmiset kähmivät. Pornon katsominen vaatii katsojalta riittävää valistuneisuutta, jotta hän ymmärtäisi selkeästi, että porno on fantasiaa, eikä se anna mitään erivapauksia kenellekään todellisissa sosiaalisissa suhteissa. Tämän asian takominen kansalaisten päihin on koulutuksen ja seksuaalikasvatuksen tehtävä, ja siinä Japanissa on valitettavasti epäonnistuttu surkeasti. 

Paikalliset opetusviranomaiset laittavat lähinnä kapuloita rattaisiin kieltäessään opettajia käyttämästä seksiin viittaavia sanoja opetuksessa ja estäessään seksuaalisuuden moninaisuuden käsittelyn kouluissa. Tämä on syvästi osa japanilaisen seksuaalikultuurin sisäistä skitsofreniaa, jonka rinnalla vastaavat ongelmat Suomessa ovat melko pientä päänsärkyä.

Toden ja fantasian rajan erottavalle pornon katsojalle japanilaiset kähmintä- ja raiskauspätkät ovat sadomasokistista kulinarismia. Niillä herkuttelu ei sovi kaikille, kuten Ina hyvin selkeästi ilmaisi jakson lopussa, mutta toisaalta ne mahdollistavat kielletyillä aiheilla fantasioinnin ja leikittelyn niille, joiden seksuaaliseen maailmaan sellaiset kuuluvat. Fantasiointi ja suostumukseen perustuvat seksileikit eivät ole koskaan väärin, vaikka niissä esiintyisikin tosielämässä moraalittomia narratiiveja.

Tissileka

 
Tissit! Mainoksessa! Aijaijai, voivoivoi! Nyt on tehty suuren mittakaavan RIKOS!

Tissit, nuo naisten alentamisen inhat välikappaleet, vilahtivat sopimattomasti Varustelekan mainoksessa. Edes lekapossen silmäkulmassa väikkynyt pilke ei pelastanut heitä virallisen Sukupuolikorrekti representaatio -manuaalin mukaiselta arvostelulta. Tissien käyttö mainoksessa tuomittiin välittömästi naista alentavaksi.

Alentamisväite on seksologin silmin todella kiero ja kiinnostava. Väitteen rakenne on jotakuinkin sellainen, että kun nainen esitetään tai esittää itsensä julkisessa tilassa korostetun seksuaalisena olentona (seksikkäänä, eroottisena, pervona, riettaana, mitänäitänyton), esitys alentaa naisia ryhmänä. Väitteen logiikan mukaan jonkun naisen pitäminen seksuaalisen halun kohteena (eli seksiobjektina) on kaikkia naisia alentavaa. 

Tällä argumentilla on vissi kutinsa sellaisissa konteksteissa, joissa naisilla on suuria vaikeuksia päästä yhteiskunnassa juuri mihinkään muuhun positioon kuin sukupuolen mukaan asetettuihin äidin, vaimon tai huoran rooleihin. Silloin naisen esittäminen seksiobjektina on väistämättä hänen asemastaan muistuttamista. 

Logiikka menee kuitenkin ratkaisevalla tavalla pieleen vapaissa yhteiskunnissa, joissa naisilla on tosiasiassa oikeus ja mahdollisuus valita itse, millaisen aseman hän yhteiskunnassa ottaa, ja miten hän itsensä ja seksuaalisuutensa esittää. Tietenkään aseman ja representaation kysymykset eivät ole vapaassakaan yhteiskunnassa ongelmattomia, työsarkaa riittää. Olennaista kuitenkin on se, että naisilla itsellään on oikeus ja mahdollisuus säädellä omaa seksuaalista ilmaisuaan. Suomessa on sallittua pukeutua julkisissa tilanteissa bikineihin tai burkaan sekä ilmoittaa olevansa selibaatissa tai kertoa avoimesti seksihurjasteluistaan.

Kun mainontaa tai muuta ilmaisua ryhdytään moralisoimaan naisen (tai kenen tahansa ihmisen) eroottisen representaation vuoksi, päädytään pulmaan seksuaalisesta ilmaisunvapaudesta. Varustelekan tapauksessa mainoksen nainen oli Irina Tundra, joka tekee työkseen eroottisia esityksiä. Myös eroottisissa kuvissa esiintyminen kuuluu hänen julkiseen ilmaisuunsa, ja hän vaikuttaa omien sanojensa perusteella pitävänsä työstään. Hänen viestinsä tissigaten johdosta oli seuraava:

Kyllä mulla oli hauskaa enkä kokenut mitenkään tulevani hyväksikäytetyksi, vaan pikemminkin päinvastoin. Feministit vois lopettaa mun työn sabotoimisen. (Lähde: Irinan FB-seinä)

Irinan ja Varustelekan eroottisen yhteistyön (lue: tissimainoksen) arvostelu muuttuu perusteiltaan kyseenalaiseksi moralismiksi silloin, kun arvostelu johtaa heidän ilmaisunsa rajoittamiseen. Näin tapahtui Facebookin poistettua mainoksen. Todettakoon, että Facebook ei poistanut Varustelekan omaa vastamainosta, jossa mies poseerasi täysin samalla tavalla kuin Irina.

Kun lähdemme siitä olettamuksesta, että yhteiskuntamme on seksuaalisen ilmaisun suhteen monimuotoinen, ja että monimuotoisuutta tulee suvaita ja jopa juhlistaa, on kieroa että naisen eroottinen ja leikillinen ilmaisu tuomitaan naisia alentavaksi. Ensinnä, ei ole mitään yhtenäistä naisten ryhmää, johon alentaminen voisi osua. Toiseksi, jotkut naiset voivat pitää Irinan ilmaisua halventavana, mutta toiset taas eivät pidä. Kolmanneksi, jonkun kielteinen mielipide Irinan ilmaisusta ei tarkoita sitä, että ilmaisu olisi tosiasiassa alentavaa.

Koko ajatus siitä, että naisen julkinen eroottinen ilmaisu olisi naisia alentavaa, on kieroutunut ja seksuaalikielteinen. Naisten omaehtoinen eroottinen ilmaisu (tässä tapauksessa Irinan vapaa päätös osallistua mainokseen) on juuri sitä vapautta, johon feminismi on tähdännyt, ja johon sen tulisi tähdätä. Kun aate on sotkeentunut kristillis-konservatiivisiin seksuaalikielteisiin ajatuksiin seksuaalisuuden likaisuudesta, on saatu aikaan ideologisia sekasikiöitä, joiden mukaan eroottisuus olisi jotenkin alentavaa.

Näinkin toki kukin saa omalla kohdallaan ajatella. Kenenkään ei ole pakko osallistua eroottisen ilmaisun tuottamiseen tai katsomiseen. Vapaassa julkisessa tilassa kukaan ei kuitenkaan saa pyrkiä hallitsemaan sitä, millaista ilmaisua muut saavat tehdä ja katsoa. Kenelläkään ei ole oikeutta rajoittaa muiden ihmisten vapaata toimintaa vain siksi, että itse on penseä.

Seksuaalikielteinen ajattelu on edelleen sen aatehistorian vuoksi suuressa roolissa julkisen ilmaisun portinvartijana, mutta sen pitää haipua hiljalleen historian hämäriin. Sopivuuden ja sovinnaisuuden ylläpitäminen on ajattelutapa, joka on ollut kautta historian vähemmistöryhmien, seksitapojen kirjon, alakulttuurien ja erotiikan vihollinen.

[Loppukevennys, tiedoksi tosikoille] Tissien aiheuttaman tuohtumuksen, kiivailun ja argumenttien vetelikön halki pungertaessani olen tullut samantapaiseen johtopäätökseen kuin Varustelekan Valtteri viime vuoden puolella Ruotsissa sattuneessa tissihässäkässä. Koska väitteet tissimainosten naisia alentavasta vaikutuksesta ovat niin hataria, lienee tuohtumuksen todennäköisin syy tämä: "Liian isot rinnat pahoittivat mielen."

Maitoerotiikkaa

Vaikka otsikon voi helposti sekoittaa laktivistin päiväuniin, kyse on tällä kertaa kuitenkin maitotölkkiin painetusta runoudesta. Kyseessä on toki Wanha Juttu, mutta törmäsin itse vasta tänään oheisen kuvan runoon.

Täydet pisteet Valiolle siitä, että niinkin arkinen asia kuin maitotölkki sisältää polttavan intensiivistä, eroottista rakkausrunoutta. Kiitos sille, joka on sen valinnut.

Jos joku tietää runon kirjoittajan, niin heittäköön kommenttia. Kirjoittajatieto ei osunut silmään tölkistä. Alla runo vielä tekstimuodossa.

Kun itseäni en yöstä erottanut,
jo tunsin sinut minussa.
Nyt kun aamu ympäröi meidät
varjelen sinua, valoa varjossani.