31.3.2011

Lapsen kidutus on sallittua Suomessa!


Hovioikeuden mielestä ilman kivunlievitystä tehty pojan pippelin silpominen ei riitä tuomioon, vaikka silpomisesta aiheutuneet komplikaatiot ja verenvuoto veivät pojan sairaalahoitoon. "Joo," sanoo hovioikeus, "lapsen kidutus on meistä ihan okei."

Minkään muun lapsen kehoon kohdistuvan rikoksen kohdalla ei siimaa anneta. Koko päiväkodin henkilökunta hallintovirkamiehiä myöten voi joutua pölkylle, jos päiväkodin laiminlyönnit vaarantavat lapsen terveyden. Sen sijaan vanhemmat voivat katsella tyynesti vierestä, kun silpojan veitsi viuhuu.

Älyttömintä kyseisessä tapauksessa on hovioikeuden vetoaminen lainsäädännön puutteeseen. Pahoinpitely ja kidutus ovat kyllä edelleen rikoksia. Jos jonkun mielestä "kidutus" kuulostaa turhan kovalta sanalta tähän yhteyteen, niin kannattaa pohtia, miksi itse kutsuisi tilannetta, jossa on puolustuskyvyttömänä ja joku alkaa leikata sukuelinten ihoa veitsellä.

Suomessa lääkärikunta arkkiatria myöten vastustaa poikien sukuelinten silpomista, mutta Sosiaali- ja terveysministeriössä ja useimmissa lastensuojelujärjestöissä kiemurrellaan ja vähätellään asiaa. Erityisesti lastensuojelujärjestöjen kohdalla pitää kysyä, missä on selkäranka?

Kun lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan yhteiskunnassamme äärimmäisen jyrkästi, jopa hysteerisesti, voi esittää kaikille silpomisen puolustelijoille ja vähättelijöille kiusallisen kysymyksen: Kumpi on pahempi juttu, pikkupojan pippelin imeminen vai veitsellä silpominen?

13 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Vaikka Suomessa juutalaisyhteisö on pieni, niin on se aika vaikutusvaltainen.
Sen silmille ei haluta hyppiä.

Tomi kirjoitti...

Veikkasin, että jos vanhemmat olisivat olleet muslimeja, ei oikeudellla olisi ollut vaikeuksia tuomita heitä.

Pekka Mustonen kirjoitti...

Tämä uskonto on kumma juttu. Sen varjolla voi silpoa ja jopa murhata.
Suvaitsevaisuuden nimissä suvaitaan kaikenlaista.

Anonyymi kirjoitti...

No enpä tiedä onko lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtauduttu koskaan mitenkään hysteerisesti. Multa mennyt tällainen täysin ohi. Ainakin oikeuslaitos katsoo sen tuomioiden perusteella olevan pikkurike.

Anonyymi kirjoitti...

Ei mistään puheenollen:
http://www.cnn.com/2011/WORLD/asiapcf/03/29/bangladesh.lashing.death/index.html?iref=obnetwork

Varis kirjoitti...

Mielestäni lasten seksuaalinen hyväksikäyttäminen tai heidän pahoinpitely on kummatkin yhtälailla tuomittavia tekoja. Kummastakin pitäisi mielestäni tarjota suljettua kuntoutuslaitosta riittävän pitkän ajan. Veitsellä silpominen ilman lääketieteellistä perustetta pitäisi ehdottomasti kuulua jälkimmäiseen kategoriaan. Esinahan voi poistaa myös myöhemmin kun täysi ikäinen ja voi tehdä itse päätöksen onko se omalle uskolleen merkittävä asia, mikäli siitä on kyse.

Seksualisti kirjoitti...

Anonyymi, seksologian alalla on keskusteltu jo pitkään erityisesti 90-luvun hysteriasta lasten seksuaalisen hyväksikäytön ympärillä. Sinä aikana (ja valitettavasti paikoin nykyäänkin) tehtiin paljon ylilyöntejä ilmiannoissa ja selvittelyissä erityisesti johtuen huonon ammattitaidon ja moraalisen kauhistuksen ristivaikutuksesta.

Trendi oli kauheimmillaan Yhdysvalloissa. Suomessa hysteria seurasi pari vuotta jäljessä. Nyt Yhdysvalloissa on julkaistu lukuisia kriitisiä tutkimuksia, jotka ovat selvitelleet mm. terapeuttien aiheuttamaa traumatisoitumista ja uhriutumista, valemuistoja sekä katastrofaalisesti pieleen menneitä tutkintoja ja rikosprosesseja.

Suomessa ylilyöntejä on ollut vähemmän, mutta liikaa kuitenkin. Onneksi täällä kriittisen ajattelun ja järjen käytön aalto tuli nopeammin. Se ei tosin ole missään läpäissyt viranomaisten ja ammattihenkilöstön asenteita niin hyvin kuin pitäisi...

Seksualisti kirjoitti...

Varis, tottakai seksuaalinen hyväksikäyttö on tuomittavaa siinä missä silpominenkin.

Seksuaalinen hyväksikäyttö jakautuu kuitenkin erittäin laajalla asteikolle tekojen vakavuudessa. Vertaukseni tarkoitus oli alleviivata ongelmia eräiden lastensuojelujärjestöjen asenteissa silpomista kohtaan.

Varis kirjoitti...

"Seksuaalinen hyväksikäyttö jakautuu kuitenkin erittäin laajalla asteikolle tekojen vakavuudessa. Vertaukseni tarkoitus oli alleviivata ongelmia eräiden lastensuojelujärjestöjen asenteissa silpomista kohtaan."

Toki, niin jakautuu myös lapseen kohdistunut fyysinen väkivalta. Ja nyt en tarkoita, että esinahan vieminen olisi välttämättä lievimmästä päästä. Sillä voi olla todella merkittäviä negatiivisia vaikutuksia miespuolisen ihmisolennon elämään.

Mielestäni olisi syytä pohtia vähän uudestaan muutenkin tuota tekojen vakavuus asteikkoa. Ihminen jolla on taipumus tehdä lapsille tai muuten puolustuskyvyttömille pahaa, pitäisi kuntouttaa jokseenkin pidemmän kaavan kautta. Se lienee kuitenkin toinen keskustelun aihe.

Kari Tuominen kirjoitti...

Varis, tuo on viimeinen kappale on kyllä ihan hyvä idea. Sitä pitäisikin tutkia enemmän, miten pedofilejä voitaisiin kuntouttaa niin, että he ei eivät enää muodostaisi uhkaa lapsille. Tällä hetkellä vallalla on enemmän se mentaliteetti, että heiltä pitäisi vain leikata vehkeet pois. Mutta koska se ei ole mahdollista, koko ongelmaan ei kiinnitetä sellaista huomiota kuin pitäisi.

Varis kirjoitti...

"Tällä hetkellä vallalla on enemmän se mentaliteetti, että heiltä pitäisi vain leikata vehkeet pois. Mutta koska se ei ole mahdollista, koko ongelmaan ei kiinnitetä sellaista huomiota kuin pitäisi."

Joo, totta. Jotkut pedofiilithan tosin toivoisivat, että he saisivat kemiallisen kastaartion jotta eivät uusisi rikoksiaan. Toisaalta siitäkään ei muistaakseni näyttöön perustuen ole aina ollut hyöytyä. Joten kyllä on sen tyyppinen rikos, että pitkäaikaista arviota ja kuntoutusta vaatisikin asiallisten ammattilaisten valvonnassa. Toisaalta yhteiskunalla on aina ollut vähän niin ja näin mielenkiintoa sijoittaa rahaa niihin ihmisiin jotka täällä ei oikein tahdo psyykkisten ongelmien takia pärjätä.

Kari Tuominen kirjoitti...

valitettavasti välinpitämättömyys tulee monelle helpommin kuin välittäminen. Sitä on helppo esittää välittävänsä meuhkaamalla, että "niiltä" pitäis leikata vehkeet pois tai heittää linnaan loppuelämäkseen, kuin oikeasti vaatia että asian eteen tehdään jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Mielestäni suurin ongelma lasten sukupuolielimien silpomisessa on ajatus, että vakaumuksen nimissä vanhemmilla olisi oikeus määrätä lapsen fyysisestä ja henkisestä olomuodosta. Takahikiän Laatikko-Junttikin älynnee, että lapsen pippelin leikkeleminen on ihan yhtä inhottavaa väkivaltaa kuin tyttölapsen silpominen, mutta kultturellit hyssyttelijät syssyilevät natsikortti hihassa. Laki tulee tietysti jälkijunassa, kuten aina. Suomi on lakimuutoksiltaan Färsaariin ja Grönlantiin verrattava periferia Pohjoismaita tutkailtaessa. Välillä hävettää.