10.2.2010

Pikkupojan silpominen taas käräjillä


Englantilainen rabbi tilattiin Suomeen toissa vuonna
ympärileikkaamaan juutalainen poikavauva. Seurauksena hallitsematon verenvuoto ja sairaalakeikka. Nyt vanhemmat ovat syytteessä pojan pahoinpitelystä ja käräjaoikeus on juuri aloittanut jutun käsittelyn. Nyt käsitellään lähinnä kysymystä siitä, kuka poikia saa silpoa, sillä Korkein oikeus päätti taannoin, että pojan pippelin silpominen on sallittua uskonnollisin tai kulttuurisin perustein.

Poikien silpomisten käsittely käräjillä on surkuhupaisaa johtuen Korkeimman oikeuden päätöksestä. Ennakköpäätös kun ohjaa alempia oikeusasteita jättämään itse silpomisen laillisen ja eettisen tuomittavuuden syrjään. Nyt puhutaan vain lähinnä siitä, oliko veitsi tarpeeksi terävä.

Poikien pippelien silpomiseen liittyy yhä aivan käsittämättömiä asenteita. Jostakin syystä poikien sukuelimiä ei nähdä yhtä arvokkaina ja suojelun tarpeessa olevina kuin tyttöjen. Lisäksi keskustelussa pulpahtelee tuon tuosta esiin vanha propagandaväite, jonka mukaan pippelin silpomisesta "ei ole mitään vahinkoa". Mikä helvetti sitten on vahinkoa, jos ei lapsen kehon herkimmän kudoksen viiltely teräaseella?

12 kommenttia:

Annie kirjoitti...

Netissä näin kuvia, joissa rabbi, vanha äijä, imi pikkupojan pippeliä leikkauksen jälkeen, koska se oli kuulemma ennen hyvä tapa lopettaa verenvuoto. Sairasta. Piilopedofiliaa.

Mutta en halua sotkea tätä keskustelua pedofiliaan. Olin vain järkyttynyt kuvista. Uskonnon varjolla harjoitetaan paljon kaikenlaista outoa, johon lainsäätäjät eivät uskalla puuttua uskonnonvapauden takia. Onneksi edes burkhaa on alettu vastustamaan. Mutta myös ympärileikkaukset, niin tyttöjen kuin poikien, pitäisi kieltää kaikista muista kuin terveydellisistä syistä.

myytinmurtaja kirjoitti...

Järkyttävää ja vituttavaa, millaista väkivaltaa ihmiset ovat valmiita uskonnon varjolla kohdistamaan lapseen. Yhteiskuntamme haavoittuvimpia ja suojattomimpia jäseniä voidaan nähtävästi silpoa täysin turhasta syystä.

Kuten Annie sanoi, kaikki paitsi mahdollisesti terveydellisistä syistä tehtävät ympärileikkaukset pitäisi kieltää.

Jenti kirjoitti...

Ateistina on helppo ylenkatsoa ja aiheellisesti halveksia tuollaisia toimia, silloinkin kun ne suoritetaan ns. oikein, mutta se ei tässä vaikuta mitenkään.

Hyvin suuri osa poikien ympärileikkauksista tehdään vain tavan vuoksi, ja ne varmasti loppuisivatkin kielloilla. Osa tapauksista on kuitenkin niin vahvasti sidoksissa sekä uskonnon pelastuskäsitykseen että etniseen identiteettiin, että kyseiset ryhmät eivät niistä millään kielloilla luovu. (Varsinkaan kun täysi poikien ympärileikkauskielto olisi käytännössä aivan avointa antisemitismiä.)

Aivan kuten emme halua tänne laittomia abortteja, emme tarvitse laittomia ympärileikkauksia. Laki, jonka mukaan toimenpiteen suorittajan on oltava lääkäri, on ainoa turvallinen vaihtoehto. Pakkotoimenpiteillä ilmiö ei tule koskaan poistumaan.

samurai kirjoitti...

Myytinmurtajalle:
Niin, pakkohan se on lapsena silpaista, kun isompi äijä saattaisi silpaista takaisin jos joku tulisi veitsineen ja huulineen turhan lähelle...

Minusta lapsen silpominen muusta kuin terveydellisestä syystä on pahoinpitelemistä, vähintään, ja sen pitäisi olla rangaistavaa.

myytinmurtaja kirjoitti...

Jenti: "Laki, jonka mukaan toimenpiteen suorittajan on oltava lääkäri, on ainoa turvallinen vaihtoehto. Pakkotoimenpiteillä ilmiö ei tule koskaan poistumaan."

Mitä ihmettä? Siis jos joku uskonnollinen ryhmittymä haluaisi silpoa tyttölapsen, pitäiskö vaan vaatia, että sen toimenpiteen suorittaa sitten lääkäri? Ettei perhe vie lasta muualle silvottavaksi?

Nimenomaan kiellot toimivat. Mikään muu ei toimi. Tietysti asiassa on edettävä uskontoa ja kulttuuria kunnioittaen, mutta tässä on kyse samasta asiasta kuin muussakin lasten pahoinpitelemisessä: se loppuu vasta sitten, kun se on rangaistava teko.

Kyllähän vanhemmat vielä nykyisinkin hakkaavat lapsiaan "kurituksen" nimissä. Mutta vielä enemmän ja pahemmin ne hakkaisivat, jos lasten pahoinpitely olisi laissa sallittu.

myytinmurtaja kirjoitti...

MM: Arkipäivän teologiaa

Ketunkivi kirjoitti...

Mitä mahtaa tähän asiaan vaikuttaa se, että kysymyksessä on nimenomaan sukupuolielimen käsittely? Jos johonkin uskontoon perinteisesti kuuluisi vastasyntyneiden vasemman pikkusormenpään katkaiseminen kirveellä, olisi hyvin vaikeaa kuvitella, että kukaan voisi millään muotoa enää puolustaa sitä.

Seksualisti kirjoitti...

Jenti, kyllähän kielloilla nimenomaan ohjataan kulttuurin muutosta sellaisissa tapauksissa, joissa kielloille on eettiset perusteet. Esimerkiksi kun raiskaus avioliitossa tuotiin mukaan rikoslakiin, niin naisten ruumiillinen koskemattomuus on otettu yhteiskunnassamme aivan eri tavalla vakavasti kuin aiemmin.

Kun kielto ja sen perustalla oleva etiikka omaksutaan ja hyväksytään yleiseti, jäävät vain fanaattiset ryhmittymät jäljelle pitämään kiinni omista tavoistaan. Fanatismin ongelma on kaikessa muissakin yhteiskunnallisessa normien laadinnassa. Fanaattiset yhteisöt ja yksilöt kun eivät taivu viime kädessä kuin raa'an voiman tai sukupolvia kestävän muutoksen edessä.

En oikein näe fanatismin esiin ottamista kunnollisena vasta-argumenttina lapsen silpomisen hyväksymiselle, sillä sitä ei voi hyväksyä missään muussakaan kysymyksessä. Kyllä fanaattinen rastafari saa yhtä lailla tuomion kannabiksen polttelusta kuin kuka tahansa muukin - vaikka hän ei tee toiminnallaan mitään vahinkoa muille. Eikä lasten rajulle fyysiselle kurittamisellekaan ole nykyisin esitettävissä mitään hyväksyttävää oikeutusta uskonnon tai kulttuuri-identiteetin alueilta.

Ei esimerkiksi murhaa voi sallia joissakin tapauksissa sillä perusteella, että joku kuitenkin päättää joskus tätäkin kieltoa rikkoa. Tietoinen eettisen kiellon rikkominen on pikemminkin raskauttava seikka kuin puolustus.

Ja mitä antisemitismikorttiin tulee, niin sen esiin ottaminen tässä yhteydessä muistuttaa jo propagandaa. Asia ei liity mitenkään juutalaisuuden yleiseen asemaan ja hyväksyntään. Kysymys on yhden tietyn epäeettisen teon kieltämisestä ja kitkemisestä. Juutalaisten keskuudessa on myös omia ryhmittymiä, jotka esittävät ympärileikkaukselle vaihtoehdoksi haitatonta symbolista rituaalia.

Jenti kirjoitti...

Lähestyt Seksualisti minusta asiaa väärältä suunnalta, ja juuri sitä kritisoin. Koska kyseessä on niin voimakkaasti etnis-uskonnolliseen identiteettiin sidottu kysymys, muutoksen on lähdettävä muualta kuin ulkopuolelta saneltavista kielloista.

Asiaa ei voida rinnastaa fiktiivisiin sormenkatkomisiin kuin etiikan teorian tasolla, koska vakiintuneen, laajasti harjoitetun uskonnon - varsinkin hävitysyrityksiä kokeneen - muuttaminen on käytännössä aivan muuta kuin jonkun pienen sairaan fanaatikkokultin tukahduttaminen alkuunsa. Ja sääntöjen mukaan tehty poikien ympärileikkaus on tietyille liikkeille ollut se kaikkein määrittävin onko-vai-ei -asia niiden jäsenyyden suhteen jo hyvin, hyvin kauan.

Ainoa keino hoitaa ongelma pois on saada asenneilmapiiri ympärileikkaavien kulttuurien sisällä muuttumaan. Täyskieltojen aika on vasta siinä vaiheessa, kun niillä on riittävä tuki takanaan myös noiden yhteisöjen sisällä, jolloin niillä estetään viimeisiä fanaatikkoja jatkamasta. Sitä ennen ne vain provosoivat päinvastaiseen.

Hieman realismia, kiitos.

Seksualisti kirjoitti...

Jenti, lähestyn asiaa eettisestä näkökulmasta. Se on toki rajattu ja teoreettinen, mutta en usko sen olevan *väärä*.

Poliittisella tasolla ajatellen olet varmasti oikeassa. Valistustyö ja kulttuurin muutos sujuu kauniimmin yhteisön sisältä toimien, mutta joskus muutosten tuottamiseen tarvitaan myös tiukkaa otetta. Minusta tässä asiassa ei ole pelkästään kyse "kulttuurisesta erimielisyydestä" ja poliittisesti miellyttävästä toimintatavasta, vaan etiikka vaatii puuttumaan vahingolliseen toimintaan.

Jenti kirjoitti...

"Minusta tässä asiassa ei ole pelkästään kyse "kulttuurisesta erimielisyydestä" ja poliittisesti miellyttävästä toimintatavasta, vaan etiikka vaatii puuttumaan vahingolliseen toimintaan."

Näin juuri, ja siksi on puhuttava keinoista jotka oikeasti tehoavat. Minusta nimen omaan ongelmat maan alle piilottava lakipykälä, joka tuskin reaalisesti vähentäisi Suomessa tapausten määriä, on juuri tuota "poliittisesti miellyttävää" toimintaa, jossa laitetaan lakiin pykälä massojen enemmistöä vaivaavasta asiasta ja kuvitellaan että se olisi oikeasti lääke yhtään mihinkään.

Ei tämä ole kummallekaan ratkaisevalle puolelle mikään "kulttuurillinen erimielisyyskysymys" - toiselle osapuolelle kysymys on törkeästä lapsen vahingoittamisesta, toiselle välttämättömästä osasta yhteyttä jumalaan ja etniseen identiteettiin. Näiden näkemysten välistä kuilua ei ratkota millään laeilla, ainakaan jollei samalla haluta häätää osaa ihmisistä maasta pois.

Seksualisti kirjoitti...

Ok, Jenti. Nyt olemme samalla sivulla ;o)

Hyvien vaikutuskeinojen löytämisessä on yksi vakava ongelma, nimittäin se että poikien ympärileikkausta vähätellään useilla eri foorumeilla: tyttöjen ympärileikkausta vastaan kampanjoivat tahot, monikulttuurisuusaktivistit, ihmisoikeusjärjestöt, sosiaaliviranomaiset... Nämä porukat ovat niitä, joilla olisi mahdollisuuksia ottaa asia työlistalle ja vaikuttaa monia kanavaia pitkin sekä viranomaisverkostossa että kohderyhmissä, mutta poikien ympärileikkausta pidetään niissä monesti kulttuuriin kuuluvana "ihan ookoona" juttuna, johon puuttuminen olisi "kulttuurista syrjintää".

Ongelma on siis siinä, että erilaiset ympärileikkauksen puolesta puhuvat lobbausryhmät ovat saaneet tässä asiassa niskaotteen ja työntäneet kritiikin marginaaliin. Lobbauksen vaikutusvalta on jopa niin suuri, että vaikka lääkärit ovat Suomessa aika yksimielisesti ympärileikkauksia vastaan, niin heidän kantaansa ei oteta vakavasti kuten muissa asioissa.

Mikä olisi se instanssi, joka pitäisi melua tästä asiasta?