10.9.2020

Osmo Kontula yrittää syrjäyttää nuoren naisen seksologisen seuran puheenjohtajan paikalta - jälleen

Vietin tänään 10.9.2020 elämäni neljä turhinta ja absurdeinta tuntia Suomen seksologisen seuran vuosikokouksen jatkokokouksessa. Siellä seurasin ja osallistuin outoon näytelmään, joka on jatkoa Osmo Kontulaa koskevaan saagaan, josta kirjoitin aiemmin täällä.

Aiempaa kirjoitustani on arvosteltu rajusti siksi, että käytän siinä rumaa kieltä. Joitakin seksologeja ja muita siis häiritsee enemmän rumasti sanominen kuin se, että Kontula on käyttänyt valtaansa seurassa väärin ja hyökännyt seksistisesti nuorta, naispuolista puheenjohtajaa vastaan. Marja Kihlström kirjoittaa itse asiasta täällä. 

Koska rumasti sanominen on joidenkin mielestä pahempaa kuin seksistinen hyökkäys toista kohtaan, aion käyttää tässä tekstissä hyvin asiallista kieltä. Lisäksi minua on varoiteltu useaan otteeseen ottamasta asiaan kantaa julkisesti, koska se saattaisi hämmentää entisestään seksologisen seuran mutkalla olevia asioita. Minun eettinen vakaumukseni ei kuitenkaan anna minun olla hiljaa niistä asioista, joita olen todistanut viimeisen kuukauden sisällä, ja tänään maailman oudoimmassa kokouksessa.

Seksologisen seuran jäsenistä moni on toivonut avoimuutta seuran asioihin. He eivät ehkä tiedä, mitä ovat tilanneet, mutta toimitetaan nyt. Olen itsekin avoimen keskustelun kannalla; pidän kurjana sitä, että kaikkea Kontulan ikävää toimintaa vuosien ajalta ei ole ollut mahdollista nostaa esille aiemmin. Suurimpana esteenä on ollut pelko hänen valtaansa kohtaan. Vasta nyt, kun Kontula on jäänyt eläkkeelle useista tehtävistään, ongelmista on voitu alkaa puhua. Niin suuri vaikutus asiattomalla vallankäytöllä on ollut.

Valitettavan tutun oloinen asetelma on nyt toistumassa. Osmo Kontula hyökkää voimalla seksologisen seuran nykyistä puheenjohtajaa vastaan. Kyseessä on Kontulaa huomattavasti nuorempi nainen, Tiina Vilponen, mikä ei ehkä yllätä Kihlströmin tapausta seuranneita. Yhteistä Marjan ja Tiinan välillä on se, että kumpikaan heistä ei taivu vallankäyttöön tai painostukseen, vaikka painostaja olisi miten arvovaltainen tahansa.

Nyt Kontula yrittää syrjäyttää Tiina Vilposen seuran puheenjohtajan paikalta vedoten teknisiin yksityiskohtiin seuran sääntöasioissa. Hän aloitti hyökkäyksensä elokuussa pidetyssä vuosikokouksen ensimmäisessä osassa väittäen, että Vilposen kausi hallituksen puheenjohtajana olisi vain yhden vuoden, ja että hänen pitäisi nyt luopua puheenjohtajuudestaan, vaikka seuran nykyisissä säännöissä puheenjohtajan kaudeksi on kirjattu 2 vuotta. 

Taustalla Kontulan syytöksissä on uusien sääntöjen hyväksyminen vuonna 2019. Uudet säännöt tehtiin, koska vanhat säännöt olivat vanhentuneet ja epäselvät, ja ne vain pönkittivät seurassa Kontulan aikoina vallinnutta epävirallista johtamiskulttuuria. 

Kontulan mielestä Tiinan pitäisi astua syrjään, koska vanhoina aikoina seuran käytäntönä on ollut puheenjohtajan valinta vuosittain. Puheenjohtajan kautta ei kuitenkaan mainita vanhoissa säännöissä, koska se on ilmeisesti unohtunut. Sen sijaan hallituksen jäsenen kausi mainitaan, se on 2 vuotta. Kyse on siis juuri sellaisesta epävirallisesta johtamiskulttuurista, jota on toteutettu Kontulan aikoina hänen päätöksillään ja valvonnassaan.

Kontulan syrjäyttämishankkeessa on kuitenkin unohdettu ottaa esille kaksi olennaista seikkaa:

  • Kontula on itse ollut mukana vuosikokouksessa 2019, jossa uudet säännöt hyväksyttiin, ja jossa Tiina valittiin kahden vuoden kaudelle yksimielisesti. Kontula ei silloin kiistänyt sääntöjä tai Tiinan valintaa, eikä riitauttanut päätöksiä kokouksen jälkeen lain asettamassa määräajassa.
  • Kontulaa alkoi kiinnostamaan Tiinan puheenjohtajakauden pituus ja sääntöasiat vasta, kun hän joutui oman toimintansa tähden seurassa erottamisprosessiin. Erottamisprosessia johti asiaan kuuluvasti seuran puheenjohtaja eli Tiina.
Kontulan hyökkäys Tiinaa vastaan on kosto erottamisprosessista. Kontula osallistui neuvotteluihin, joissa erottaminen päätettiin peruuttaa, ja hän hyväksyi sovinnon. Nyt hän päätti palata eläkkeeltään savustamaan Tiinaa ulos puheenjohtajan paikalta ja sääntötekniset kysymykset alkoivat kiinnostaa häntä kovin, vaikka niissä ei ollut mitään huomautettavaa vuonna 2019, kun hän oli itse uusia sääntöjä hyväksymässä.

Kontulan yritys syrjäyttää Tiinaa puheenjohtajan paikalta tuskin onnistuu sääntöjen ja yhdistyslain avulla. Sen sijaan Tiinaan ja seuran hallitukseen kohdistuva savustaminen, häirintä ja väsyttäminen saattaa onnistua. Kontula on masinoinut tuttujaan mukaan toimintaan ja nyt pieni joukko Kontulan kavereita tekee kaikkensa saadakseen seuran asiat mahdollisimman vaikeiksi.

Vaikka Kontula ja kaverit yrittävät esittää, että eivät tee yhteistyötä syrjäyttämisyrityksen masinoimiseksi, samanlaiset copy-paste -viestit eri henkilöiltä, luottamuksellisen tiedon vuotaminen ja tiiviit rintamat kokouksissa kertovat toista. 

Nyt Kontulan ja kavereiden hyökkäysten vuoksi seuran vuosikokous on mennyt täydeksi sirkukseksi. Jo kaksi kokousta on vedetty pääsemättä kokouksen järjestäymisasioita pidemmälle. Laskuakin touhusta kertyy muutama tonni per kerta tilojen ja järjestelyiden takia. Voihan seuran talouden näinkin tärvellä.

Syynä kokousten jumittumiseen on Kontulan leirin jatkuva ja intensiivinen hyökkäys seuran puheenjohtajaa ja hallitusta vastaan. Ilmeisesti taktiikka on se, että mitä ei voi saavuttaa lain sallimin asiallisin keinoin (esim. riitauttamalla puheenjohtajan kaudet oikeudessa) yritetään saavuttaa väsytyksellä ja sotkemalla seuran hallinto pitkäksi ajaksi.

Tämän päivän kokouksessa päädyttiin erikoisiin tilanteisiin. Osmo Kontula piti pari puheenvuoroa, joissa hän esitti olevansa hyvin huolissaan seksologisen seuran tilasta ja ilmapiiristä, vaikka hän on päätekijä ongelmien aiheuttajana. Kontula valehteli kirkkain silmin ja arvovaltaansa nojaten, että hänellä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa, vaikka hän edellisessä kokouksessa elokuussa aloitti Tiinan syrjäyttämisen omien sääntötulkintojensa nojalla.

Lisäksi eräs pieni sattumus paljasti asetelman aika rumasti: Kontula tunki eräässä tilanteessa mikrofonin ääreen sanomaan asiaansa, ja vei mikrofonin Tiinalta, vaikka hänelle ei oltu annettu siinä kohdassa puheenvuoroa. Tällaista on se röyhkeys ja olettamus omasta asemasta (entitlement), jota monet seuran aktiivit ovat ihmetelleet jo vuosia. Nyt se pilkahti näkyviin kaikille muillekin.

Kokoussaaga jatkuu vielä, sillä kokous päättyi taas kesken, esityslistan kohtaan 3, jos muistan oikein. Osmo ja hänen kaverinsa ovat alkaneet saagan aikana esittää hurjia syytöksiä väärinkäytöksistä, luottamusaseman rikkomisesta ja talousrikoksista ilman perusteluja. Kokouksiin tarvitaan nyt lakiapua, koska tilanne on mennyt niin älyttömäksi.

Tällaiset ovat asiattoman vallankäytön kasvot. Väsyttämistä, valehtelua, mustamaalaamista ja perättömiä syytöksiä. Ja syynä on viime kädessä vain se asia, että nuoret naiset ovat uskaltaneet nousta Kontulan vallankäyttöä ja vanhoja epämääräisiä johtamiskäytäntöjä vastaan. 

Kirsikkana kakun päälle Kontula sanoi kokouksessa, että kun hän oli puheenjohtaja, mitään tällaisia ongelmia ei ollut. No ei ollut silloin, kun kaikki tekivät kuten Kontula sanoi.

Seksismin ja asiattoman vallankäytön kitkeminen on ikävää ja epäkiitollista työtä. Vanhojen miesten valta ulottuu pitkälle. Sen varjo on niin pitkä, että useat seksologisen seuran jäsenet ovat jääneet sen alle. Osmoa peesaillaan, seksismin vastustajia mustamaalataan ja arvovaltaa pelätään. Minun eettinen vakaumukseni ei salli tällaista, ja aion puolustaa seuran toimeliaita nuoria naisia viimeiseen asti tässä väännössä - vaikka he ovatkin täysin kykeneviä puolustamaan itse itseään, mutta ei kukaan tällaista yksin jaksa.

31.8.2020

Cuties, humps ja turha kohina lasten ja nuorten seksuaalisen kasvun ympärillä

Netflix julkaisee 9. syyskuuta palvelussaan Cuties-elokuvan, joka käsittelee 11-vuotiaiden tyttöjen tanssiryhmää. Senegalilaistaustaisen ohjaajan elokuvaa (alkup. Mignonnes) on kuvailtu osuvaksi kuvaukseksi monikulttuurisen tyttöporukan kasvusta nykyiseen mediakylläiseen seksuaalikulttuuriin. Elokuva on saanut pääasiassa hyvän vastaanoton, ja se on palkittukin useampaan otteeseen (HS 23.8.).

Elokuvasta nousi somekohu, koska joukko amerikkalaisia kommentaattoreita tuomitsi sen kylmiltään "pedofilian normalisoimisena" ennen kuin oli edes nähnyt elokuvaa - tietysti. Kohua siivitti Netflixin julkaisema mainoskuva, jossa näytetään tytöt twerkkaamassa. Forbesin Scott Mendelson toteaa, että kohu luultavasti tekee elokuvasta paljon tunnetumman ja kiinnostavamman, mitä se olisi ollut ennen kohua, joten sikäli meuhkaajat tekevät sille vain markkinointipalveluksen.

Ehkä mainoskuva oli tarkoituksellinen kohutemppu, ken tietää, mutta joka tapauksessa se sai konservatiivikommentoijien pedofiiliset fantasiat valloilleen. Riehakkaimmillaan kommentointi on ollut salaliittoteoriapiireissä, joissa leffan Netflix-julkaisu on kytketty osaksi QAnon-sekoilua. Kyseisen salaliittoteorian kannattajien jutuissa pyörivät mm. pedofiilit, satanistit ja Hitler, ja tietysti tällainen elokuva on vain salaisen satanistiringin uusin yritys tehdä pedofiliasta yleisesti hyväksytty kiva juttu...

Nuorten tyttöjen seksuaalinen herääminen ja seksuaalisten voimavarojen kokeileminen ei ole uusi aihe elokuvissa. Indie-leffoissa se on ollut vakiokamaa jo pitkään. Esimerkiksi Rakkautta ja anarkiaa -filmifestivaalin ohjelmassa teemaa käsittelee joka vuosi useampi leffa. 

Cuties kuvaa hyvin tavallista vaihetta esiteinien seksuaalisessa kasvussa. Sen tuominen valkokankaalle suoraviivaisesti nostaa sen näkyviin myös niille, jotka haluaisivat ennemmin sulkea silmänsä maailmalta ja ihmisyydeltä ja hokea sokeina juma-laa-laa-laa-laa...

Kun työskentelin opettajana ala-asteella vuosia sitten, seurasin 11-vuotiaiden tyttöjen esitystä koulun tilaisuudessa. He esittivät tanssiesityksen The Black Eyed Peasin kappaleeseen My Humps piukoissa vaatteissa. Myös musiikkivideon koreografiaa oli kopioitu tanssiin. Salissa olevilla vanhemmilla ja opettajilla oli varsin jänskiä ilmeitä esityksen aikana. 

my hump my hump my hump x100
my lovely little lumps
check it out  

Johtuen ehkä suomalaisesta jäyhyydestä, esitys ei johtanut sen kummempiin protestetihin tai valituksiin. Se oli oikein hyvä asia, sillä tytöt eivät olisivat ansainneet mitään turhaa kitinää aikuisilta. He valitsivat itse biisin, harjoittelivat esityksen ja halusivat kokeilla, miten heidän tanssitaitonsa ja orastavat seksuaaliset voimavaransa kantavat sellaisen läpi. Ja tietenkään heillä ei ollut kovinkaan selkeää käsitystä siitä, mihin kaikkeen laulun sanat ja videon liikkeet ihan tarkalleen vihjaavat.

Vaikka esitystä (tai elokuvaa) olisikin vaivaannuttavaa tai kuumottavaa seurata, on aikuisten tehtävä ymmärtää, että lapset ja nuoret kokeilevat ja harjoittelevat aikuisten maailman ilmiöitä. Seksuaalisuus on täysin normaali osa tätä prosessia. Aikuiset voivat sensitiivisesti ohjata ja tukea tätä matkaa, mutta kielteinen puuttuminen lasten ja nuorten ilmaisuun olisi nujertavaa ja lannistavaa. Emme kaipaa enää yhtään seksuaalikielteisen ankeuttamisen haavoittamaa ihmistä tähän maailmaan.

Cuties-elokuvasta on kirjoitettu, että se käsittelisi esiteini-ikäisten tyttöjen kohtaamaa seksualisointia ja kovaa mediakulttuuria. Tämä on höpsö näkemys. Se, että seksuaalikulttuuri on muuttunut ja medioitunut parin viime vuosikymmenen aikana, ei oikeuta sen demonisoimista. Kaikki ei ole pahaa ja vaarallista, vaikka se ei olisikaan niin kuin kommentaattorien omassa nuoruudessa joskus vittu 40-luvulla...

Ihmiset ovat seksuaalisia olentoja jo vauvasta alkaen. Heitä ei voi seksualisoida, koska he ovat sitä jo. Sen sijaan heidän seksuaalisuutensa heijastelee heitä ympäröivää todellista seksuaalikulttuuria, ja niin pitääkin olla. He oppivat nuoresta asti käsittelemään sitä ja pärjäämään siinä. 

Sen sijaan, että lasten ja nuorten seksuaalinen kasvu esitetään ongelmana tai vaaroja täynnä olevana ilmiönä, pitäisi keskittyä siihen, miten kasvua tuetaan myönteisesti, ja miten vahvistetaan hyviä tapoja kasvaa omaehtoiseksi seksuaaliseksi toimijaksi. Twerkkaaminen voi hyvin olla yksi osa kasvua. Aikuisten on osattava olla kasvun tukena, ei käpertyä omiin seksiangsteihinsa ja kaataa niitä lasten ja nuorten päälle.

Kaikki tämä kertoo vain siitä, että seksuaalikasvatusta tarvitaan kipeästi, eivätkä sitä tarvitse ainoastaan lapset ja nuoret.

30.7.2020

Kakkua ja ihmissuhteita

Avoimia suhteita käsittelevissä keskusteluissa killuu itsepintaisesti väärinkäsitys siitä, että avoimet suhteet olisivat jonkinlainen yritys "syödä ja säästää kakku" samanaikaisesti. Kyseessä on hölmö sananlasku ja kelvoton rinnastus, mutta se on sitkeä ja häiritsevä kuin piriä vetänyt paarma, joten piestään siitä nyt kunnolla ilmat pihalle.

Sananlasku rakentuu nollasummapelille, jossa ei tosiasiassa ole mitään mahdollisuutta valita molempia kahdesta mahdollisuudesta, kuten vertaus kirjaimellisesti osoittaa. Esimerkiksi samalla satasen setelillä ei voi ostaa koko rahalla kokkelia ja silti laittaa sitä sijoituskuoreen. Tämä lienee itsestään selvää? 

Sananlaskun soveltaminen ihmissuhteisiin perustuu ajatusvirhelle (tai pahantahtoiselle vääristelylle), joka tekee vertauksesta järjetöntä ölinää. Ihmissuhteiden peruselementeissä kuten rakkaudessa, seksissä, yhdessäolossa tai läheisyydessä ei ole mitään sellaista, mitä ei voisi harjoittaa useampien ihmisten kanssa joko limittäin tai samanaikaisesti. Rakkaiden ihmisten kanssa järjestetty ryhmäseksiviikonloppu onnistuu niputtamaan jopa kaikki nämä hienoudet yhteen! 

Myös avoin suhdemalli, jossa tapaillaan eri ihmisiä eri aikoihin voi sisältää kaikki yllä mainitut asiat ristiriidattomasti. Ihmissuhteille on tyypillistä, että ne kestävät jonkin aikaa - usein ainakin kuukausia, jos eivät vuosia. Sinä aikana ehtii mainiosti paneskella, halia, hengailla ja rakastaa useamman ihmisen kanssa. Kun kaikki tehdään avoimesti ja yhteisymmärryksessä, varsinainen leivontahaaste on lähinnä kalenterien sovittaminen yhteen.

Sananlaskun käyttö ihmissuhteista maistuu siis pahasti jauhoiselta. Sen voisi jotenkuten ymmärtää, jos puhuisimme pelkästään konservatiivis-kristillisestä avioliitosta, jonka Virallisiin Sääntöihin kuuluu idea yhdestä elinikäisestä suhteesta. Hyvin harva kuitenkaan enää hyväksyy noin vanhoillisen käsityksen ihmissuhteista. Nykyisin vallalla on sarjapolygamia eli kakkujono. 

Jopa vanhoillinen malli brakaa vertauksen osalta, sillä kaikkiin suljettuihin avioliittojärjestelmiin kuuluu aina jonkinlainen syrjähyppykuvio osana systeemiä. Pelkästään sääntöjen tasolla avioliittoa voi toki halutessaan kakkuun verrata, mutta ennemmin siitä tulee mieleen kahleet ja piikkilanka, ei kermakakku. Todellinen elämä osoittaa, että avioliiton kakkua lusiessaankin ihmiset osaavat kyllä mussuttaa vierasta torttua kalapuikkoviikset tuhruisina riippumatta siitä, mitä pappi on selittänyt.

Ihmissuhteissa ei ole kakkua, joka katoaa syödessä. Jos leipomovertauksia on ihan pakko vielä tästä jatkaa, parempi vaihtoehto olisi kakkubuffet. Kakkua on tarjolla erilaisissa muodoissa joka päivä, ja jokainen saa ihan itse päättää, maisteleeko sitä sun tätä, ottaako toistamiseen hyvän vakiosatsin vai pitäytyykö tiiviisti lempikakussaan päivästä toiseen. Tai jotain ihan muuta.

6.7.2020

Pervoilun poliittinen puoli - osa 2 - natseja ja orjia

Erilaisten roolileikkien ja skenaarioiden rakentaminen kuulu pervoilun vakiokalustoon. Ne voivat vaihdella pienistä valtaa ilmaisevista eleistä aina täysimittaiseen esitykseen asujen ja rekvisiitan kanssa.

Roolileikeissä on usein kyse simuloidusta vallan väärinkäytöstä seksuaalisen nautinnon saamiseksi, joten erilaiset hyväksikäytön mahdollistavat asetelmat ovat erittäin suosittuja; kopeloiva lääkäri, kiristävä poliisi tai kiduttava natsi ovat suorastaan klassikoita sadomasokismin fantasiakuvastossa.

Erityisen tulenarkoja skenaarioita ovat kulttuurisiin kipupisteisiin osuvat leikit. Esimerkiksi orjuuttaminen tai ihonväriä hyödyntävä alistaminen ovat olleet viime aikoina kovassa keskustelussa USA:ssa. Keskustelun seurauksena osa BDSM-toimijoista on lopettanut termien ”master” ja ”slave” käytön sanastossaan, koska jotkut tulkitsevat niiden viittaavan orjuuden historiaan.

Myös raiskausfantasioiden simuloimisesta on puhuttu paljon feministisessä keskustelussa. Jotkut radikaalifeministit ovat kokeneet kaikenlaisen naisiin kohdistuvan alistamisen patriarkaatin kourana, kun taas liberaalit feministit ovat ymmärtäneet naisen oman seksuaalisen vapauden ensisijaisuuden seksileikkien merkitysten määrittelyssä.

Väkivaltaisten tai riistävien skenaarioiden simulaatiot eivät sinällään ole eettisesti väärin tai edes kyseenalaisia, koska väkivallan esittäminen ei ole todellista väkivaltaa. Kysymykseksi nouseekin, onko jollakin muulla tavalla väärin etsiä seksuaalista mielihyvää esittämällä jotakin menneen ajan vääryyttä? Tai nykyajan vääryyttä?

Leikki leikkinä

Seksuaaliset roolileikit ja skenaariot noudattelevat samanlaisia rakenteita kuin leikki ylipäätään. Leikissä on kyse jostakin tosielämästä irrallisesta toiminnasta, jossa pätevät kuvitteelliset, yhdessä sovitut roolit ja säännöt. Sillä on alku ja loppu, ja kun leikki päättyy, palataan takaisin tosielämään. Leikin osapuolet myös ymmärtävät, ettei leikin toimintalogiikka ole voimassa tosielämässä.

Leikin maailma on kuin kupla rinnakkaistodellisuudessa. Seksuaalisissa roolileikeissä kupla mahdollistaa irstaat lääkärit ja kiimaiset poliisit, joita ei todellisuudessa saisi olla. Roolit ja toiminta tapahtuvat sovituissa puitteissa, ja ne jätetään taakse session jälkeen.

Eettisesti kuplan asetelma on hyvin yksinkertainen: kuplassa leikitty orjuuttaminen ei ole todellista orjuuttamista, eikä leikkinatsi ei ole oikea natsi. Kupla tekee roolileikin ja todellisuuden rajasta selkeän. Eettiset vaatimukset eivät kohdistu leikin sisältöön, vaan siihen, että leikin säännöt on sovittu asianmukaisesti, ja että leikin osapuolten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehditaan leikin aikana ja jälkeen.

Kun seksuaalisia roolileikkejä tehdään yksityisissä tiloissa, ulkopuolisilla ei ole minkäänlaista oikeutta paheksua tai kyseenalaistaa niitä, vaikka leikeissä olisi hyvin epäsovinnaisia aineksia kuten kiduttajanatseja, raiskareita tai rasisteja. Yksityisyyden suoja on seksuaalisissa asioissa niin merkittävä, että sen rikkoja toimii aina lähtökohtaisesti väärin, vaikka hän kokisikin toisten seksileikit paheksuttavina.

Kaupungilla tai luonnossa toteutuvat roolileikit ovat asemaltaan varsin erilaisia. Kulttuurisesti tulenarat roolileikit voivat aiheuttaa sivullisissa ahdistusta tai väärinymmärryksiä, joten on perusteltua vaatia erityistä huomaavaisuutta niiden tekijöiltä. Seksitörkeilyä ei pidä hieroa sivullisten naamaan, vaan mahdollisissa konfliktitilanteissa tai väärinkäsityksissä pervojen kannattaa toimia varovaisesti.

Pervoyhteisöt julkisen ja yksityisen välissä

Yksityisen ja julkisen väliin jää kiinnostavia tiloja pervoyhteisöjen tapahtumissa, bileissä ja sosiaalisissa medioissa. Näissä kontekstissa sopivuuden rajoja eivät määrittele yleisen sosiaalisen kanssakäymisen normit, vaan yhteisön omat säännöt ja etiketit, jotka tavallisesti sallivat hyvin vapaan seksuaalisen ilmaisun.

Pervoyhteisöjen säännöt eivät yleensä puutu juurikaan roolileikkien sisältöihin, sillä yhteisöjen tarkoitus on mahdollistaa pervoilu mahdollisimman laajasti tiloissa, joissa ei ole sivullisia. Usein tapahtumien säännöillä rajoitetaan sotkuisia tai vaarallisia leikkejä, ja verkossa saatetaan rajoittaa keskustelua ja mediaa sellaisista touhuista, jotka häiritsevät useimpia. Tällaisia ovat esimerkiksi verileikit, eritteet ja vaaralliset leikit.

Tulenarat roolileikit muodostavat haasteen pervoyhteisöjen sisäisille säännöille ja turvallisemman tilan ohjeille, sillä jotkut saattavat reagoida niihin ahdistumalla tai loukkaantumalla, mutta yhteisön tehtävänä on toisaalta luoda vapaata tilaa erilaisten seksuaalisten fantasioiden toteuttamiselle. Monien tapahtumien etiketti ohjaakin ennemmin ahdistuvan henkilön sivummalle kuin puuttuu sessioiden sisältöihin tavalla, joka voitaisiin kokea syrjiväksi tai kink-häpäisyksi.

Toisten reaktioihin perustuva rajoittaminen voisi avata matolaatikon, jossa yhteisön sisällä syntyisi valtataistelu siitä, kenen kink on hyväksyttävä ja kenen ei. Samalla jouduttaisiin punnitsemaan sitä, kenen trauma, loukkaantuminen, ällötys tai inho on riittävän voimakasta tuottaakseen rajoituksia muiden leikeille, niistä puhumiselle tai kuvien ja videoiden julkaisemiselle.

Reaktioiden pohjalta rakentuva etiketti ei ole kestävä eikä toimiva ratkaisu, koska se johtaa sekä mielivaltaisiin rajoittamisperusteisiin että riitaiseen ja epätasa-arvoiseen yhteisöön. Ad hoc -valituksiin ja kiistoihin pohjautuvat säännöt eivät lähtökohtaisesti tuota hyvää lopputulosta, koska niiden taustalla ei ole eettisesti koherenttia järjestelmää, jolla ristiriitoja voitaisiin ratkaista. Ad hoc -kiistoissa ratkaisut perustuvat siihen, keiden sosiaalinen pääoma kussakin tilanteessa riittää kiistan voittoon.

Turvallisemman tilan ja huomaavaisuuden periaatteilla voidaan päästä hyviin kompromisseihin esimerkiksi siten, että mahdollisuuksien mukaan tapahtumatiloja eriytetään sessiotiloihin ja chillaustiloihin, joissa silmille ei tule rajuja leikkejä. Lisäksi voidaan tarjota tukimahdollisuuksia niille, jotka syystä tai toisesta reagoivat voimakkaasti näkemäänsä ja kokemaansa. Näin hankalia tilanteita ennakoidaan toiminnan rakenteilla ilman, että tapahtuman osallistujat tai yhteisön jäsenet joutuisivat varomaan tekemisiään liikaa.

Paheksunnan projektio

Tulenarat roolileikit saattavat nostattaa paheksuntaa pelkästään olemassaolollaan. Esimerkiksi keskellä rasisminvastaista kamppailua voi tuntua käsittämättömältä, että jotkut haluaisivat toisintaa mustien orjien sortoa seksileikeissään. Tämän tyyppinen paheksunta tai loukkaantuminen esittää vaateen, että menneiden aikojen vääryyksillä ei pitäisi leikkiä lainkaan.

Tällainen vaade on kuitenkin kohtuuton, sillä roolileikin suhde todelliseen vääryyteen on vain symbolinen, eikä sellaisen vuoksi ole perusteltua paheksua toisten ihmisten yksityistä toimintaa. Mikäli pelkkä vääryyden esittäminen jossakin muodossa olisi peruste tuomitsemiselle, joutuisimme samalla tuomitsemaan ison määrän historian harrastamista, viihdettä, pelejä ja populaarikulttuuria.

Tällainen tuomio johtaisi samanlaiseen absurdiin tilanteeseen kuin yllä mainitut ihmisten reaktioille perustuvat säännöt, mutta valtavassa mittakaavassa. Esimerkiksi jokainen sotaa käsittelevä videopeli ja lautapeli joutuisi heti jyrän alle, koska kaikki sodat ovat sisältäneet raakuuksia kaikkien sodan osapuolten tekemänä.

Siksi vastaus ei ole tuomitseminen, paheksunta tai rajoittaminen, vaan asioiden erottaminen selkeästi toisistaan. On täysin mahdollista ja ristiriidatonta samanaikaisesti tuomita orjuus ja rasismi sekä leikkiä niillä teemoilla kuplassa. Toisten leikeistä loukkaantuminen projektio, joka aiheutuu loukkaantujan omista käsityksistä ja tunteista, ei itse toiminnasta. Tätä voi hyvin verrata siihen, miten eräitä arvokonservatiiveja loukkaa hirveästi homoseksuaalien olemassaolo.

Julkiset tilanteet ovat eri asia, sillä esimerkiksi rasismin uhria voi oikeasti satuttaa silmille tuleva rasismia sisältävä roolileikki. Tällaisissa tilanteissa on harvoin kyse siitä, että joku tarkoituksella toisi roolileikkinsä julkiseen tilanteeseen, vaan tavallisesti kyseessä on paljastus, kuten esimerkiksi Max Mosleyn tapauksessa. Silloin on tärkeää huomata, että varsinaisia ongelmia ovat yksityisten tietojen paljastaminen ja pahantahtoinen tulkitseminen, ei itse roolileikin sisältö.

Paljastumistilanteissa seksistigma räjähtää silmille ja tuottaa vääristyneen kuvion, jossa seksuaalisesta toiminnasta "jäädään kiinni". Kuvio on läheistä sukua koulukiusaamiselle, jossa uhria voidaan häpäistä ja syytellä ilman mitään todellista perustetta. Pelkästään joukon voimantunne ja verenhimo riittävät kiusaajille oikeutukseksi.

Vaikka joitakuita saattaakin ahdistaa tieto siitä, että toiset leikkivät törkeitä seksileikkejä keskenänsä, huomaavaisuuden vaatimus kulkee kahteen suuntaan. Huomaavainen pervo ei hiero epäsovinnaisia leikkejään toisten naamaan (elleivät he itse niin halua), mutta myös huomaavainen ulkopuolinen ymmärtää, että hänellä ei ole oikeutta puuttua yksityisiin asioihin, vaikka ne häntä ahdistaisivatkin.

Lopuksi

Natsiroolileikit eivät tarkoita fasismin hyväksymistä, eivätkä orjaleikit rasismin vähättelyä. Ne ovat erillisessä kuplassa tapahtuvia seksuaalisia fantasioita. Ihmisillä on kyky lokeroida asioita sekä leikkiä asioilla, jotka edustavat täysin päinvastaisia arvoja kuin tosielämässä. Raudanluja feministi voi rakastaa raiskausleikkejä, eikä se ole mitenkään ristiriitaista.

Tulenarkoja leikkejä leikkivien kannattaa toimia huomaavaisesti, mutta se ei tarkoita itsesensuuria tai väistämisvelvollisuutta. Ennemmin se tarkoittaa sitä, että on hyvä osallistua keskusteluihin, joissa pervoyhteisön sääntöjä pohditaan ja toimintaa fasilitoidaan.

Parhaita ratkaisuja ovat sellaiset, joissa kuullaan herkempien yhteisön jäsenten huolet, mutta ei lähdetä rakentamaan rajoituksia tai hankalia sääntösysteemejä reaktiivisesti. Vaikka jokainen on viime kädessä vastuussa omista tunteistaan ja rajoistaan, hyvällä fasilitoimisella voidaan tuottaa ympäristöjä, joissa erilaiset toiveet ja tarpeet huomioidaan.

23.6.2020

Pervoilun poliittinen puoli - osa 1

So you say your kink is not political
aloitti Karada House Instagram-kuvasarjansa. Kyseessä on berliiniläinen shibaria harjoittava studio. Kuvasarja jatkuu muistutuksilla siitä, miten shibari perustuu hojojutsuun (vanhoihin japanilaisten poliisien hallintatekniikoihin), kahleet orjuuteen ja ruoskat rankaisemiseen ja kidutukseen.

Kuvasarja päättyy muistutukseen, että kyseessä ei ole kink-shaming, vaan kutsu pohtimaan sitä, että pervoilu ei tapahdu tyhjiössä. Viimeinen lause kertoo, että
Practicing kink is political. At worst it re-enacts, at best it deconstructs.
Kuvasarjan päätös on tärkeä, sillä se nostaa postauksen aivopierusta keskustelunavaukseksi. Valittu foorumi kuitenkin typistää viestin moralistiseksi käsienheilutteluksi, kuten someaktivismissa on usein tapana. Monimutkaiset kysymykset eivät taivu suosiolla seksikkäiksi Insta-postauksiksi, joten tämäkin jää ohueksi sormenheristelyksi vailla punnittua pointtia.

Koska aihe on tärkeä ja kiinnostava, kaivellaan vähän syvemmin, mistä pervoilun poliittisuudessa voisi olla kyse. Ensiksi nousee tietysti esille seksuaalipoliittinen ulottuvuus, eli pervojen oikeudet seksuaaliseen vapauteen ja ilmaisuun. Tämä on hyvä nostaa esiin heti ensimmäisenä, sillä Karada Housen tiedostava ilmoittelu näyttäisi olevan jännitteisessä suhteessa yksilön vapauteen toteuttaa omaa seksuaalisuuttaa ilman, että Insta-aktivistit tulevat kertomaan, miten asiasta pitäisi ajatella oikein.

Toisena ulottuvuutena on määrittely- ja representaatiovalta eli kuka ja miten pervoutta rakennetaan ja esitetään kulttuurisena ilmiönä. Ennen 60-luvun murrosta pervoilu oli vahvasti poliisin ja psykiatrin arvioitavana, kun taas yhteiskunnan vapautuessa pervoilu asettuu seksuaalivähemmistökontekstiin oikeusvaateiden esittäjänä. Määrittelyvallasta käydään alituista vääntöä edelleen mm. sairausleiman, median mehustelujen ja erilaisten itsensä ylentäneiden pervogurujen ristiaallokossa.

Karada House ryhtyy representaatiovallan käyttäjäksi postauksellaan, sillä kanssapervojen opettaminen valveutumisen taidoissa on malliesimerkki siitä, miten joku taho katsoo voivansa kertoa muille, miten tulisi pervoilla oikein. Ajoitus keskellä USA:n mellakoita vihjaa, että tarve pervohistorian tarkasteluun on noussut kimmokkeena jenkkien akateemisessa keskustelussa vellovasta kriittisestä historiantulkinnasta ja sen seurauksista esim. patsaiden kaatamisessa.

Pitäisikö nyt siis katkoa köydet ja nahkuroida piiskat vöiksi? Kysymys historian vääryyksien oikomisesta on kolmas ulottuvuus, jota asiassa on syytä tutkia. Insta-postaus väittää, että meidän tulisi olla tiedostavia pervoiluun liittyvistä historiallisista ongelmista, mutta siihen asia sitten jää. Liekö syy köykäisessä someformaatissa vai köykäisessa ajattelussa?

Mitä meidän tulisi tehdä sillä ymmärryksellä, jota asioiden tiedostaminen tuo mukanaan? Ärhäkkäimmät aktivistit vaativat, että kriittisen historiantulkinnan nimissä pitäisi laittaa sorron symboleja matalaksi. Mitä tiedostaminen voisi tarkoittaa pervoyhteisössä ja henkilökohtaisissa pervoiluissa? Asiaan tuntuu jäävän monta aukkoa.

1. Historian tulkitseminen on vaikeaa puuhaa

Kun historiaa tulkitaan nykyhetkestä käsin, sorrutaan usein moralismiin ja anakronismiin. Esimerkiksi moni nykyään loukkaavana koettu representaatio tai termi on ollut 50 vuotta sitten normaalia kielenkäyttöä. Me emme voi julistaa silloin eläneitä ykskantaan roistoiksi, koska silloin syyllistyisimme anakronismiin eli menneen tulkitsemiseen virheellisesti oman aikamme ymmärryksen perusteella. Toki murha on ollut murha myös 50-vuotta sitten, mutta erilaisissa arvoihin, sopivuuteen ja hyväntahtoisuuteen liittyvissä kysymyksissä kulttuuriympäristöllä on paljon merkitystä.

Historia on monimuotoista ja monimutkaista. USA:ssa ajankohtainen rasismikeskustelu, johon myös orjuuden historia liittyy, ei ole ainoa konteksti, johon BDSM-harrastajien suosimat kahleet ja piiskat voi liittää. Kurittamiseen liittyvää historiaa löytyy kaikista kulttuureista erilaisin merkityksin ja sävyin. USA:n historia ole missään tapauksessa universaali mittatikku asioiden merkityksen arviointiin, vaikka kulttuurisokeat jenkkiaktivistit ja muut amerikofiilit yrittävät niin väittää.

Piiskaaminen voidaan yhdistää esimerkiksi uskonnolliseen flagellantismiin, erilaisiin leikkeihin tai vaikkapa vihtomiseen, joilla ei ole yhteyttä mustien orjien sortoon. On siis tarkoitushakuista ja mielivaltaista väittää, että pervojen harrastama piiskaaminen olisi muka symboli 1700-luvun kolmiokaupan riistorakenteille.

Jos historiaa tulkittaisiin yksioikoisen symbolistisesti, niin moni nykyajan arkipäiväinen asia löytäisi jonkin historiallisen yhtymäkohdan sortoon ja riistoon. Liikenteen kehittyminen kytkeytyy sotien vaatimaan logistiikkaan, monilla urheilulajeilla on väkivaltainen historia (esim. miekkailu), viihde tuottaa elämyksiä menneiden aikojen vääryyksillä ja valtaosa kansainvälisestä kaupasta rakentuu vanhojen riistojärjestelmien päälle (osa niistä riistää valitettavasti yhä).

Tällaisessa historiantulkinnassa ei tietenkään ole mitään mieltä. Karada Housen valitsemista esimerkeistä valtaosa on pöhköjä ja amerikkakeskeisiä. Ilman tämänhetkistä pakkomielteistä mediasuhdetta Yhdysvaltain tapahtumiin ne menettävät merkityksensä lähes täysin. Vaikka yritys ojentaa käpälä rasismin vastaiselle taistelulle USA:ssa on hyväntahtoinen, asian kytkeminen historian luentaan on kömpelö virhe.

2. Tekeekö symbolinen kytkös asiasta pahan tai huonon?

Symboliset kytkennät historiaan ovat ongelmallisia mielivaltaisten tulkintojen takia, mutta myös siksi, että menneet vääryydet eivät tuota suoraa eettistä vastuuta nykytulkitsijalle. Oletetaan esimerkin vuoksi, että isoisäni on murhannut jonkun kirveellään, ja minä käytän samaa kirvestä puiden pilkkomiseen mökillä. Onko kirves kyseisen vääryyden symboli? Osallistunko jotenkin rikoksen ylevöittämiseen tai kauheuden vähättelyyn, jos käytän kirvestä yhä halonhakkuussa?

On eettisen analyysin kannalta selvää, että vastuu murhasta pysähtyy sen tekijään, eikä väline muutu siitä pahaksi, koska se on vain esine. Symbolinen suhde on olemassa vain, jos symbolille annetaan merkitys ja valtaa. Halonhakkuu jopa dekonstruoi murhasymbolin ja palauttaa kirveen alkuperäisen merkityksen työkaluna. On eräänlaista taikauskoa ajatella, että murha jotenkin saastuttaisi esineen tai että esine jotenkin siirtäisi vastuuta jälkipolville. Sama pätee kahleisiin ja piiskoihin.

Sama dekonstruktio tapahtuu suostumukseen perustuvassa sadomasokismissa, sillä orjuudessa kyseisiä välineitä käytettiin oikeudettomaan vangitsemiseen ja rankaisemiseen, mutta sadomasokismin ytimessä on yksilön seksuaalinen vapaus ja suostumuksen neuvotteleminen. Tässä esiintyy sama dekonstruktio kuin kirvesesimerkissä. Toisin sanoen sadomasokismin käytännöt ilmentävät jo lähtökohtaisesti symbolista dekonstruktiota sorron välineille.

Insta-postaus peräänkuulutti dekonstruktiota, mutta epäonnistui pointtinsa esittämisessä, eikä huomannut dekonstruktion olevan jo läsnä sadomasokismissa. Sen sijaan Karada House esitti moralistisen vaateen siitä, että jokaisen tulisi olla sen valitsemien kriteerien mukaisesti tiedostava tai muuten he ovat ongelmallisia riiston uusintajia. Mustavalkoisuus yhdistettynä symboliseen pöhköilyyn tekee postauksesta kaikin puolin epäonnistuneen sen hyvästä tarkoituksesta huolimatta.

Moni sadomasokisti älähtää "kahleet ovat orjuuden symboleita" -kritiikkiin vastaamalla, että "pervoiluni ei ole poliittista", koska symbolinen linkki on aidosti murtunut ja kyseistä poliittista kytkentää ei ole olemassa muutoin kuin näennäisesti. Symbolismiin sotketutuneiden aktivistien esittämä "kahle on paha, koska kahleella vangittiin orjia" argumentti on todella lapsellinen, ja toivon syvästi, että sen esiintyminen Karada House:n Insta-postauksessa on hupsu kömmähdys, eikä kuvaa toimijan ajattelun tasoa yleisemmin.

3. Tarttis tehrä jotakinnii?

Vaikka edellisen valossa pervoiluun kohdistuvat aikalaispoliittiset tiedostamisvaatimukset osoittautuvat aika huteriksi, on kuitenkin huomattava, että ihmisten tunnoilla on merkitystä erilaisissa yhteisöissä, myös pervoyhteisöissä. Mitä siis tiedostavan pervon pitäisi tehdä? Yleisten sivistysarvojen kannalta on toki hyvä, että ihmiset tiedostavat toimintansa historian ja mahdolliset symboliset luennat, vaikka ne voivatkin olla kiistanalaisia ja jo monesti virheellisiä. Sivistynyt pervo voi murentaa orjuuden ihannointi -syytökset esimerkiksi dekonstruktioargumentilla.

Tavalliseen kahle- & piiskasessioon tällä tuskin on suurta vaikutusta, sillä historiasivistys ei sinällään näy mitenkään ulospäin, eikä sen tarvitsekaan näkyä. Laajempi yhteisöllinen merkitys tulee kuitenkin siitä, että sivistynyt pervoyhteisö osaa (toivottavasti) tarttua hyvin sellaisiin tilanteisiin, joissa yhteisön jäsen protestoi tai pahoittaa mielensä sellaisista toimintatavoista, jotka viittaavat ajattelemattomasti avoimiin kulttuurisiin kipupisteisiin.

Tällaisesta oli kyse siinä, kun osa USA:n pervoyhteisöistä päätti vaihtaa dominoivaa henkilöä kuvaavan master-sanan kategorisesti top-sanaan, jotta koettu symbolinen yhteys orjuuden historiaan voitiin katkaista. Tämä oli hyväntahtoinen kädenojennus niille, joita sana ahdisti, vaikka historiallinen luenta asian taustalla ei elettä tukisi. Hyväntahtoisuus on kuitenkin parempaa yhteisön rakentamista kuin vänkääminen sanan historiasta, jolla on enempi merkitystä kulttuurihistorioitsijoille kuin pervoille. Ja yksityisesti kuka tahansa voi edelleen käyttää mitä tahansa sanoja haluaa.

Summa summarum, tiedostava pervoilu ei välttämättä velvoita kovin suuriin tekoihin, mutta auttaa pitämään hoksottimet valmiudessa erilaisten kiistojen ja mielipahojen ratkaisemiseksi pervoyhteisössä. Balanssissa on kuitenkin mukana seksuaalisen ilmaisun vapaus, joten ihan yksinkertaisiksi asiaa koskevat kiistat eivät valitettavasti jää. Tilanteissa on vaarana kumartaa yhtäälle ja pyllistää toisaalle, kuten sanonta kuuluu. Pervoyhteisössä tosin pyllistämistä voidaan pitää oikein toivottavana tekona...

Pervot ovat seksuaalivähemmistö, jonka yhteisöllisen toiminnan keskeisenä tarkoituksena on luoda kontakteja, tilaisuuksia ja tiloja erilaisten pervojuttujen toteuttamiselle. Turvallinen ja hyväksyvä tila pervoilulle ja pervoidentiteeteille on yhteisön elinehto ja myös seksuaalioikeuksien suojaama vapaus. Tämän vapauden toteuttamiseksi pervoyhteisössä luodaan tietoisesti epäpoliittinen kupla, jossa tarkoituksella irroittaudutaan ympäröivän yhteiskunnan kulttuurisista kiistoista.

Oma arviointituntosarveni sanoo, että pervokontekstissa seksuaalisen ilmaisun ja toiminnan vapaus nousee kirkkaasti etusijalle suhteessa muihin poliittisiin teemoihin, joita pervoiluun voidaan kytkeä.  Vapautunut pervoilu ilman moralistista syyllistämistä on arvo sinänsä, jota on syytä vaalia.

***

Tämä on osa 1 kahdesta kirjoituksesta, jossa pyörittelen pervopolitiikkaa suhteessa kulttuurisiin kiistoihin. Seuraavassa osassa otan käsittelyyn erilaiset tulenarat seksuaaliset fantasiat ja niiden toteuttamisen. Eli teemana rotuun, riistoon, väkivaltaan liittyvät seksileikit epäpoliittisessa kuplassa. Natseja unohtamatta!

26.5.2020

Osmon orkesteri - seksismiä ja myrkyllistä vallankäyttöä seksologien piireissä

Vaikka Suomi on maailman mittakaavassa varsin tasa-arvoinen maa, täälläkin esiintyy edelleen ummehtunutta seksismiä työpaikoilla ja ammatillisissa ympyröissä. Ilmiön yksi muoto on vanhojen ukkojen sairastuminen valta-asemaansa. Marja Kihlström nosti juuri esille Instagramissa, miten tunnettu seksologi, Osmo Kontula savusti hänet pois Suomen seksologisen seuran puheenjohtajan paikalta.

Kontula pyöritti Suomen seksologista seuraa omana orkesterinaan pari vuosikymmentä. Hän toimi seuran puheenjohtajana useita vuosia, ja silloin kun hän ei ollut suoraan puikoissa, oli hän varapuheenjohtajana ja takapiruna. Kontulan toimintaa kuvasi se, että mikään aloite tai uudistus ei mennyt yhdistyksen toiminnassa läpi, jos sille ei ollut Kontulan siunausta. Aloitteen valmistelulla, perusteluilla tai kannatuksella ei ollut merkitystä. Jos Kontula ei asiasta tykännyt, se lytättiin ja rutattiin kaikin keinoin.

Kun Marja Kihlström valittiin Suomen seksologisen seuran puheenjohtajaksi 2017, seura oli ottamassa vuosikymmenen harppauksen kohti nykyhetkeä. Kihlström on valovoimainen ja vahvatahtoinen ihminen. Hän halusi uudistaa seuran toimintaa ja nostaa sen pienehkön piirin touhukerhosta nykyaikaiseksi, näkyväksi järjestöksi. Tämä olisi tarkoittanut Kontulalle vallan lipsumista omista käsistä pois, niinpä hän kääntyi Kihlströmiä vastaan, asettui kaikessa poikkiteloin ja myrkytti seuran hallituksen työskentelyilmapiirin.

Lopputuloksena Kihlström sai pian perseilystä tarpeekseen ja lähti. Hänen oli mahdotonta johtaa seuran toimintaa, koska Kontula pani joka käänteessä arvovaltansa häntä vastaan, aukoi privaatisti päätään, huusi ja rähjäsi sekä maanitteli vanhat tuttunsa yhdistyksessä Kihlströmiä vastaan. Myrkyllisen ilmapiirin seuraukset olivat paikoin absurdeja, kun Kontulan johdolla seuran hallitus torppasi täysin perusteltuja hankkeita, kuten esitteiden ja käyntikorttien painatuksen, vain siksi, että Kihlström niitä esitti.

Toisin sanoen eläkeikää lähestyvä käppäukko ei pystynyt käsittelemään sitä, että uusi puheenjohtaja oli nuori nainen, ja haluton soittamaan kakkosviulua Osmon orkesterissa. Kihlstömillä oli oma tahto, omat ajatukset seuran toiminnan kehittämisestä ja halu viedä asioita tarmokkasti eteenpäin. Nämä ovat vaarallisia ominaisuuksia nuorissa naisissa. Ne panevat käppäukot viralta.

Osmo Kontula on Suomen tunnetuin tutkija seksologian alalla. Hänelle olisi ollut tarjolla oikein arvovaltainen ja kunnioitettu rooli alan pioneerina ja mentorina nuoremmille tekijöille. Sen sijaan hän valitsi pitää kiinni omasta valta-asemastaan kurttuiset rystyset valkoisina rapauttaen kaiken sen arvostuksen, jonka hän olisi voinut muuten pitää.

Kontulan asenne mustui myöhemmin entisestään, ja kulminoitui siihen, että vuoden 2018 keväällä häntä ei enää valittu "oman yhdistyksensä" hallitukseen, koska jopa monet hänen entisistä huilisteistaan olivat saaneet tarpeekseen. Sittemmin keväällä 2020 hänet erotettiin Suomen seksologisesta seurasta kokonaan vahingollisen suhmurointinsa takia.

Lähdin itse aikanaan kävelemään Suomen seksologisen seuran hallituksesta Osmon orkesterin absurdin vallankäytön takia, ja koska seuran toiminnan kehittäminen ilman Kontulan siunausta oli mahdotonta. Marja Kihlströmin kohtaama älytön perseily oli viimeinen niitti, joka romahdutti lopun kunnioitukseni Kontulaa kohtaan.

Valitettavasti Kontulan törkeä käytös ei alkanut eikä päättynyt tähän. Erityisesti nuoret, uransa alkupuolella olevat naiset ovat kohdanneet vähättelyä ja halveksuntaa, mikäli he eivät ole olleet halukkaita soittamaan Osmon orkesterissa. Luultavasti tarinoita kilometrien mittaisista, vittumaisesta kirjelmöinneistä, määräilevistä puheluista, halventavista kommenteista ja muista alentavista tempauksista alkaa nyt tupsahtelemaan enemmänkin esille. Tiedän Kihlströmin lisäksi ainakin 4 tai 5 henkilöä, jotka voisivat puhua suunsa puhtaaksi myrkyllisestä vallankäytöstä.

Osmo Kontulan romahdus arvostetusta tutkijaksi käppäukoksi on surullinen kuvio, jossa hän jäi valta-asemaansa jumiin, eikä osannut antaa soihtua eteenpäin. Sääli jää kuitenkin ohimeneväksi häivähdykseksi, sillä Marja Kihlström tai kukaan muu ei ole ansainnut sellaista maan kaivamista jalkojen alta, halveksuntaa ja myrkyllistä käytöstä, minkä avulla Kontula asemastaan kiinni piti.

Vallan ja myrkyllisyyden yhdistelmä johti siihen, että kukaan ei uskaltanut nostaa Kontulan toimintaa tapetille kuin vasta useamman vuoden päästä tapahtumista. Kiitän Marjaa rohkeudesta kirjoittaa asiasta nyt. Vanhojen ukkojen kulttuuri väistyy hitaasti, mutta se väistyy!

***

Lisäys 1.6.2020. Tätä tekstiä on arvosteltu siitä, että se sisältää vahvistamattomia väitteitä ja on ikävä tyylilajiltaan. Tekstin väitteet perustuvat omiin kokemuksiini Suomen seksologisen seuran aktiivina ja Marja Kihlströmin läheisenä työtoverina eli kirjoittamani perustuu ensi käden tietoon. Olen nähnyt Kontulan asiattomia ja epäammatillisia kirjeitä sekä kuunnellut vierestä, kun hän huutaa ja rähjää puhelimessa. Olen myös itse kohdannut hänen epäammatillista ja epäkollegiaalista suhmurointiaan yhdistyksen hallitustyöskentelyssä ja seurannut useita tapauksia sivusta. Jos tekstin tyylilaji huolestuttaa enemmän kuin seksismi ja myrkyllinen vallankäyttö yhdistystoiminnassa, on syytä katsoa peiliin.

18.4.2020

Myytinmurtamista squirttaamisesta

Squirttaaminen tarkoittaa seksuaalisessa tilanteessa tapahtuvaa nestepurkausta pillusta. Se herättää usein ihmetystä ja kummastusta, sillä ilmiön luonteesta pyörii villejä käsityksiä ihmisten keskuudessa. Joskus keskustelut ajautuvat jopa myrkyllisiksi, koska aiheeseen liittyy yhä häpeää ja häpäisemistä.

Squirttaamiselle ei valitettavasti ole kunnollista suomennosta. Monet mahdolliset käännökset, kuten ruikkiminen, roiskiminen tai kastelu, kantavat negatiivista vivahdetta ainakin minun korvaani. Ehkä roiskiminen voisi olla näistä vähiten kielteinen? Tai purkautuminen? Toivottavasti jossakin vaiheessa jokin kiva suomenkielinen sana vakiintuu kuvaamaan sitä.

Jos joku kummastelee "pillun" käyttöä tässä tekstissä, niin sana on tarkoin valittu. Vaginat ja emättimet ovat luotaantyöntävää virallista puhetta, ja naisten elimistä puhuminen taas tarpeettoman sukupuolittavaa, koska tässä ilmiössä ei ole kyse naisista tai sukupuolista, vaan elimistä. Siispä valokeilassa on pillu.

Nestepurkausten anatominen alkuperä on pitkään herättänyt pitkään ihmettelyä seksologien parissa. Yksi syy kummastelulle on ollut se, että seksuaalisuuden fysiologian moderni tutkimus on ollut hyvin ohutta. Toinen syy piilee siinä, että ilmiölle ei ole ollut selkeää funktionaalista selitystä; squirttailulle ei ole löydetty mitään biologista tarvetta tai käyttöä. Toisaalta suurin osa ihmisen seksuaalisesta toiminnasta on "biologisesti tarpeetonta", joten funktionaalinen lähestymistapa on muutenkin seksuaalisuuden tutkimuksessa aika hutera.

Squirttaamisen alle voi kuulua monia erilaisia ilmiöitä, joten lienee hyvä vähän purkaa käsitteen mahdollista sisältöä. Joissakin tapauksissa kyse voi olla runsaasta nesteestä, joka johtuu kiihottumisen tuottamasta kostumisesta tai kuukautiskiertoon liittyvästä valkovuodosta. Harvoin kyse voi olla myös virtsan karkaamisesta, mutta siinä tapauksessa ongelma esiintyy myös muissa kuin seksuaalisissa tilanteissa. 

Varsinaisen squirttaamisen käsitteen sisään osuu kaksi hieman erilaista ilmiötä: 1) skenen rauhasen eli ns. pillun eturauhasen erittämä neste, joka on paksuhkoa ja vaaleaa, tai 2) runsaampi nestepurkaus virtsarakosta. Paksumpaa nestettä kutsutaan joskus myös pillun ejakulaatioksi. Vasta runsaampaa nestepurkausta kutsutaan yleensä squirttaamiseksi, mutta rajanveto on enempi mielipideasia - toiselle riittää lusikallinen, toiselle lasillinen.

Nestepurkauksen koostumuksen tutkiskelu on osoittanut, että runsaammassa roiskahduksessa on mukana sekä eturauhasen nestettä että virtsaa. Tämä selittää ensikäden havainnot siitä, että neste ei haise tai maistu selvästi pissalle. Ultraäänikuvantamisessa on havaittu, että kyseistä sekamehua kertyy virtsarakkoon kiihottumisen yhteydessä, ei normaalissa virtsanerityksessä. Virtsarakko toimii vain nesteen säilytyspaikkana ennen sen nautinnollista purskahdusta.

Pornon sirkustemput saattavat harhauttaa ajattelemaan, että kyse on nimenomaan pissaamisesta, sillä pornon näyttävimmät suihkuttelut ovat useimmiten trikkejä, joissa joko pissataan paineella kesken seksin tai sitten ruiskutellaan vettä pillusta lantionpohjan lihaksilla. Merkitystä on myös asennolla ja kuvakulmalla. Kyykkiessä kameran päällä pienempikin nestemäärä voi näyttää vesiputoukselta.

Juuri pissaamisrinnastus tuntuu aiheuttavan squirttaijoille eniten häpeää, koska siihen liittyy sosiaalisia rajoituksia ja jopa jonkinasteinen tabu. Opimme yleensä lapsena kontrolloimaan tarkoin pissaamistamme ja vahinkotilanteet koetaan hyvin noloiksi. Tätä häpeäkokemusta vahvistavat keskusteluihin ilmestyvät jumittajat, jotka vänkäävät, että squirttaaminen on pissaamista. He eivät tunnu pääsevän yli siitä, että vaikka nesteestä osa on virtsaa, kyse on eri toiminnosta. 

Seksuaalisuuteen liittyvä häpäiseminen on ikävää ja tarpeetonta. Jos kyse on jollekin erityisen herkästä asiasta, voi satunnainenkin nettikeskustelussa eteen tullut pään aukominen aktivoida häpeäkokemuksen. Yksi reitti ulos häpeästän sävyttämästä diskurssista on oikea tieto. Toinen reitti on seksipositiivisuus, jonka näkökulmasta voi todeta, että niin squirttaaminen kuin pissaaminenkin ovat kummatkin täysin ok osana seksuaalista toimintaa. Häpäisemistä tai arvottavia rajanvetoja ei tarvitse kukaan.