Hyvää uutta vuotta kaikille!

Hyvää uutta vuotta heteroille, homoille, bisseille, suorille ja vinoille, transuille, sadisteille ja masokisteille, fetisisteille, polyamorisille, ihmissuhdeanarkisteille, aseksuaaleille, eläinten ystäville ja muille pervoille, joita ei erikseen mainittu!

Olkoon tuleva vuotemme toivotulla tavalla eroottinen!

Inha Lucia

Tänään vietetään taas Lucian päivää ja vaaleakutriset pikku enkelit johtavat valon kulkueita halki kaupungin. Tosin joskus erilaisissa yhteisöissä Lucia-neidoksi on valittu myös isoja karvaisia äijiä, mikä on omiaan piristämään muuten niin äitelää ja konservatiivista juhlaa.

Jos päähän laitettavat kynttilät eivät ole muuten tarpeeksi outoja, niin juhlan häiriintynyt perusluonne nousee mukavasti esiin, kun muistellaan hieman Luciasta kertovia legendoja. On mitä parhainta mustaa komediaa, että pikkutytöt kulkevat kirkkain silmin Lucia-puvuissaan elävöittämässä sairasta ja väkivaltaista kristillistä tarinaperinnettä. 

Legendan mukaan Lucia oli 200-luvun syrakusalainen käännynnäiskristitty, joka oli vannonut neitsyyslupauksen ja sen vuoksi kieltäytyi menemästä naimisiin. Koska kristinusko oli Rooman valtakunnassa kielletty, joutui Lucia uskontonsa vuoksi kidutetuksi ja tapetuksi raa'asti.

Toinen versio tarinasta on vielä karumpi. Kristitty Lucia joutui ei-kristityn sulhasehdokkaan piirittämäksi ja repi omat silmänsä päästään miehen kehuttua niitä kauniiksi. On hirtehistä, että fanaattiseksi mielipuoleksi kuvattu neito on katolisessa maailmassa sokeiden ja näkövammaisten pyhimys.

Ja yhä kristityt siellä täällä juhlivat Luciaa, pukeutuvat neitseellisiin valkoisiin ja polttavat kynttilöitä. Kynttilöilläkin on hellyttävä yhteys siihen, että Lucia yritettiin polttaa elävältä rangaistuksena uskonnostaan.

"Äiti, äiti, miksi Lucialla on kynttiläkruunu?"
"No siksi, pikku pumpernikkelini, että Lucia-neidosta oli kivempi palaa elävältä kuin menettää neitsyytensä! :o)"

Miten kaunis tarina kristillisistä soidinmenoista, seksuaalisesta pidättyvyydestä ja uskonnollisesta vakaumuksesta!

Seksuaalinen suuntautuminen on kyky

Törmäsin mainioon seksuaalisen suuntautumisen määrittelytapaan lueskellessani SETA:n esitettä Rakkaus on rakkautta. Sen mukaan

Seksuaalinen suuntautuminen on ihmisen kyky ihastua tai rakastua tiettyä sukupuolta oleviin ihmisiin.

Tätä kun laajentaa seksuaalisella halulla tai vetovoimalla, niin määritelmä on varsin kokonaisvaltainen. Erityisen hyvää tässä määritelmässä on sanan "kyky" käyttäminen. Se ei pidä seksuaalisuutta olemuksellisena, kulttuurisena tai biologisena asiana, vaan keskittyy siihen, mikä on jokapäiväisen elämän kannalta olennaista: kyky ihastua.

Seksuaalisen suuntautumisen näkeminen kykynä on myönteinen ja realistinenkin tapa tarkastella seksuaalisuutta. Ihastuminen on useimmiten yksilön näkökulmasta voimavara ja mahdollisuus johonkin hyvään. Vaikka ihastuminen ei aina johda mihinkään ja ympäristö voi olla sille vaikea, mahdollisuus hyvään säilyy. Tämän voi hyvin havaita rakkaustarinoista, jotka ovat toteutuneet äärimmäisen vihamielisessä ympäristössä kuten vaikkapa lesborakkaus 50-luvun Suomessa.

Näkökulman voi laajentaa myös erilaisiin seksuaalisiin mieltymyksiin. Kun vaikkapa fetisismiä tarkastellaan ongelmakeskeisen näkökulman sijaan kykynä, niin voidaan havaita sen mahdollisuudet tuottaa ihmiselle nautintoa. Olkaa onnellisia fetisistit! Kaikilla meillä ei ole kykyä kiihottua kumisaappaista tai koppalakeista.

Alaston vallankumous

Egyptin ja Blogistanin kansalainen Aliaa Magda Elmahdy on julkaissut blogissaan alastonkuvan itsestään vastustaakseen "väkivaltaa, rasismia, seksismiä, seksuaalista häirintää ja tekopyhyyttä." Vastalause kohdistuu egyptiläistä machokulttuuria ja kaiken läpäisevää islamilaisuutta vastaan.

Kuva on nostattanut Egyptissä ja muuallakin musulmaanien keskuudessa närää ja vihaa. Egyptiläiset liberaalitkin sanoutuvat kilvan irti Aliaan protestista, koska pelkäävät vaalimenestyksensä puolesta. Ohut on vielä sekulaarin liberalismin kuorrutus uskonnollisen umpimielisyyden yllä...

Tosin ohuelta se vaikuttaa välillä myös koto-Suomessa, jossa eri mediat ovat häveliäästi julkaisseet kuvasta vain osan olkapäistä ylöspäin. Alaston vartalo on näemmä yhä ongelma medioille, jotka eivät kuitenkaan koe ongelmaksi julkaista kuvia verisistä ruumiista.

Kaupallisille medioille ei ole myöskään ongelma myydä itseään turhanpäiväisillä seksijutuilla, seksiskandaaleilla tai tarkoitushakuisella paljaan pinnan vilauttelulla. Niille iltatyttö ja seksikäs kesämorsian ovat yhä ok nolossa sovinismissaan, mutta uutiskynnyksen kirkkaasti ylittävä poliittinen aktivismi ei riitä perusteeksi alastonkuvan julkaisemiselle.

Tämä on mainio demonstraatio siitä, miten ummehtunut uskonnollisuus ja tekopyhyys vaikuttavat yhä suomalaisessa asenneilmastossa. Alastomuuteen kohdistuva ahdistus on kristillisen seksuaalieetoksen suora jälkeläinen.

Uskonnollisen ämpyilyn lisäksi Aliaan tempaus on myös saanut paljon myönteistä palautetta. Erityisesti israelilaisen naisporukan tuen ilmaus on lämmittänyt mieltäni: he päättivät ilmaista tukensa riisuutumalla koko joukolla!

Aliaan protestia voi tukea levittämällä sanaa hänen blogistaan tai piipittämällä Twitterissä tagilla  #NudePhotoRevolutionary.

Homot vs. persut 3-0

Valtakunnanääliö Oinonen ei hyväksy homojen tanssimista "korva suussa" linnan juhlissa. Mitähän sotaveteraanitkin tästä ajattelevat!

Oinosen ja persukuoron avautumisiin on tullut useita erilaisia vastineita. Tylsien, mutta välttämättömien vastalauseiden lisäksi joukossa on ollut muutama helmi. Vastineiden parhaimmistoa ovat seuraavat:

• Kuka on kansainvälisesti tunnetuin suomalainen sotaveteraani? Touko Laaksonen eli Tom of Finland! Homot 1 - persut 0.
• Homojen tanssimisen arvostelu on käynnistänyt valtavan suosion saaneen Homotanssit -liikkeen. Pärstäkirjassa itsenäisyyspäivän homotansseja kannattaa jo yli 20000 henkilöä! Homot 2 - persut 0.
• Ja viimeisenä niittinä on todettava, että iloksemme Oinosta ei nähdä linnassa, mutta homoparien pyörähtelyä tulemme varmasti näkemään! Homot 3 - persut 0.

Poliittinen retoriikka on haastava laji.

Kalupakki seksuaalikasvatukseen

Jotta tämä tietoverkkopäiväkirja ei keskittyisi pelkkään urputtamiseen, nostan tällä kertaa esille kerrassaan mainion aiheen: HIV-säätiö on julkistanut äskettäin työkalupakin seksuaalikasvatuksen käyttöön!

Kalupakki sisältää kirjallista materiaalia, spärdäreitä, liukuvoiteita sekä jäljitelmät jormasta ja pimperosta. Välineillä on tarkoitus tutustuttaa kasvatettavat sekä anatomiaan, ehkäisyyn että seksin apuneuvoihin. Lisätietoja materiaalista löytyy täältä.

Kuten on tavallista seksuaalikasvatuksen saralla, kalupakki on saanut joidenkin yksilöiden seksiahdistuksen kohoamaan epäterveelliselle tasolle. Tuloksena on miltei poikkeuksetta ääliömäinen avautuminen keskustelupalstoilla.

Avautumisista ei kannata tehdä päätelmiä kansan tahdosta tai yleisestä mielipiteestä, sillä juuri ne, joita asia häiritsee kokevat suurinta tarvetta purkaa painettaan julkisesti. Valtaosa seksiasioita käsittelevistä avautumisista on närkästymisen aiheuttamaa pahanhajuista aivopäästelyä, joka kannattaa jättää omaan arvoonsa.

Asiain tilaan tyytyväiset jaksavat vain harvoin ilmoitella näkemyksiään verkon turuilla. Muutamia nohevia poikkeuksia lukuunottamatta heitä näkee lähinnä keskustelujen toisessa aallossa, jolloin kirjoittamisen motiivina on usein kyrpiintyminen ensireaktioiden kiihkeään idiotismiin.

Seksuaalikasvatuksessa tarvitaan opetusvälineitä, kuvallisia materiaaleja ja suoraa puhetta, joilla opetusta havainnollistetaan ja kytketään reaalitodellisuuteen. HIV-säätiön kalupakki on aimo askel oikeaan suuntaan!

Kirkko rahoittaa homovihaa

Evankelis-luterilainen kirkko pelaa kaksinaamaista peliä. Tämä ei tietenkään ole mikään uutinen, sillä moraaliton moralismi on ollut uskontojen leipäpuuna satoja vuosia. Tällä kertaa kyse on homovihan rahoittamisesta kustannuksia kaihtamatta.

Ajankohtaisen kakkosen Homoillan aiheuttaman kohun jälkeen kirkon edustajat - arkkipiispaa myöten - antoivat kilpaa sovinnollisia ja suvaitsevaisia lausuntoja. Ruma opportunismi nostaa kuitenkin päätään kun katsotaan kirkon rahankäyttöä.

Etuovella esitellään kivaa ja reilua uskontoa, mutta takaoven kautta kaadetaan rahaa umpimielisille homovihaa puhkuville herätysliikkeille. Inhan Älä alistu! -kampanjan takana ollut SLEY saa vuoden 2012 kolehdeista mojovan summan, jopa 100 000 euroa.

Tämä on vielä pientä suhteessa kirkon tekemiin uhrauksiin homovihan edistämisen puolesta. Eroa kirkosta -sivuston mukaan Älä alistu! -kampanja johti noin 4000 ihmisen eroon kirkosta. Tämän johdosta kirkko menettää noin 2 miljoonaa euroa vuosittain.

Kirkko siis jatkaa tunnettujen homovihaajien tukemista siitä huolimatta, että sadan tonnin tuki maksaa heille yli 2 miljoonaa vuosittain. Tosin ei kadonneita lampaita välttämättä saa takaisin pelkällä rahoituspolitiikan muutoksella, sillä uskonnollisen änkyryyden tähti on laskussa kaikkialla länsimaissa äänekkäistä korahteluistaan huolimatta.

Olisi kuitenkin kiva, jos kirkon päättäjillä olisi edes muutama lammas lampolassa ja he suuntaisivat kiinnostuksensa ja rahoituksensa ihmisoikeuksien edistämiseen niiden liiskaamisen sijaan.

Homoudesta ei voi eikä tarvitse "eheytyä"

Nokia Mission ex-johtaja Markku Koiviston homostelu on antanut valtavasti mediatilaa liikkeen huru-uskonnollisille käsityksille seksuaalisuudesta. Monissa jutuissa on toisteltu liikkeen johdon näkemyksiä siitä, miten Koivisto saa anteeksi hairahduksensa, jos hän pyrkii aidosti parantumaan ja eheytymään homoudestaan.

Mediahumun keskellä on hyvä muistaa, että homoseksuaalisuus ei ole sairaus! Siitä ei tarvitse eheytyä eikä parantua. 

Tieteellinen tutkimus seksuaalisuudesta on osoittanut, että seksuaalinen suuntautuminen on pysyvä ominaisuus. Siitä ei siis edes voi eheytyä. Homoseksuaalisuus ei ole pelkkä elämäntapavalinta, eikä se muutu rukoilemalla tai itsensä kieltämisellä. Nokia Mission käsitykset seksuaalisuudesta perustuvat dogmaattiseen uskonnolliseen fundamentalismiin, eikä niillä ole mitään tekemistä reaalitodellisuuden kanssa.

Markku Koivisto on itse yksi oman fundamentalistisen ajattelunsa uhreista. Toivokaamme, että hän eheytyy joskus epäinhimillisistä ja julmista käsityksistään.

Seksityöhön liittyviä ongelmia ei ratkaista kielloilla

Poliisi ja lupaviranomaiset ovat jälleen puuttumassa Helsingin ravintoloissa ja kaduilla tapahtuvaan seksin myymiseen. Pitkään jatkuneeseen toimintaan puututaan aina puuskissa silloin, kun joku närkästyy asiasta riittävän paljon. Valitettavasti pitkäjänteinen ja rationaalinen linjanveto puuttuu seksityökeskustelusta lähes kokonaan.

Tämänkertainen ryhtiliike on suunnattu seksin myyjiä vastaan. Viranomaisten lausunnoissa ja lehtikirjoituksissa asia esitetään ikään kuin kyseessä olisi tuholaisongelma, joka tulee saada kuriin. Sen sijaan seksin myyjien perusoikeudet tai turvallisuus eivät vaikuta olevan tärkeitä, vaikka Suomen sitoutuminen ihmisoikeuksien edistämiseen niin vaatiikin.

Kun puhutaan kovasanaisesti seksin myynnin laittomuudesta ravintoloissa, on hyvä muistaa, että kyseessä on varsin keinotekoinen rikos. Ongelma syntyi, kun seksin myynti kiellettiin kaikilla julkisilla paikoilla. Nyt kun puuska laittomuuksien kitkemiseksi on käynnistynyt, asetelmaa pidetään niin itsestään selvänä, että muut ratkaisuvaihtoehdot unohtuvat.

Seksin myyminen on ongelma viranomaisille lähinnä kahdesta syystä: 1) siihen voi liittyä turvallisuus- ja terveysriskejä, ja 2) se herättää närkästystä. Ensimmäinen on rationaalinen huolenaihe, johon pitää puuttua parhailla mahdollisilla keinoilla. Toinen sen sijaan on tunnereaktio, joka kumpuaa useimmiten moralistisista ja perustelemattomista asenteista.

Seksityötä koskeva seksuaalipoliittinen keskustelu on usein heikkotasoista juuri moralististen näkemysten takia. Jos seksityötä pidetään likaisena, inhottavana tai säädyttömänä, ajatellaan usein, että se pitää kitkeä juurineen pois. Tällöin unohtuu se, että varsinaiset ongelmat eivät johdu seksin myymisestä sinänsä, vaan seksin myyjien heikosta yhteiskunnallisesta asemasta ja leimaantumisesta – juuri sellaisista asenteista, joita seksityön kiivaimmat vastustajat edustavat.

Moralismi estää tehokkaiden ratkaisumallien hyödyntämisen seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa turvallisuuden ja terveyden edistämiseksi. Malliesimerkki tästä ongelmasta on nykyinen parituslaki (RL 20.luku 9§) ja sen tiukka tulkinta. Laissa määritellään kiellettäväksi toimia, jotka ovat millä tahansa muulla alalla aivan tavallisia. Yhteystietojen välittämisen tai tilojen vuokraamisen kriminalisoimiselle ei ole pitäviä eettisiä perusteita.

Nykyinen parituslaki puuttuu muodollisuuksiin tai jo muualla laissa kiellettyihin asioihin kuten pakottamiseen ja väkivallan käyttöön. Lain ei pitäisi tehdä asiallisesti toimivasta seksipalvelujen myyjästä tai edes hänen agentistaan rikollista, vaan puuttua kohdennetusti todellisiin eettisiin ongelmiin, kuten kaikenlaiseen riistoon ja kaltoinkohteluun. Toimitilojen vuokraaminen ei sellaista ole.

Pelkälle kieltämiselle perustuva ajattelu on ongelmien lakaisemista maton alle. Jos sen sijaan asiaa lähdetään tarkastelemaan rationaalisesti, seksityö pitäisi yhteiskunnassa pyrkiä organisoimaan siten, että siitä aiheutuu mahdollisimman vähän ongelmia kenellekään. Ensimmäinen askel on seksityön kokonaisvaltainen dekriminalisointi. Sen lisäksi pitäisi tuottaa kohdennettuja palveluja ja sääntelytoimia ongelmien ratkaisemiseksi ja haittojen vähentämiseksi.

Saksassa seksityöntekijät maksavat veroja ja ovat oikeutettuja työttömyysturvaan, eläkkeeseen ja muihin sosiaalietuuksiin. Myös bordellin pitäminen on sallittua. Kun seksityölle annetaan asema yhteiskunnassa, vähennetään samalla leimautumista ja mahdollistetaan yhteiskunnan palvelujen täysimääräinen käyttäminen.

Uudessa-Seelannissa seksityö dekriminalisoitiin vuonna 2003. Uudistus on tuottanut hyviä tuloksia: sekä seksityöntekijät että asiakkaat ovat raportoineet turvallisuus- ja terveystilanteen kohentuneen. Uudistuksen vastustajien pelot seksin myynnin määrän räjähdysmäisestä kasvusta eivät ole toteutuneet lainkaan.

Myös seksin myynnin aiheuttamiin häiriöihin voidaan puuttua tehokkailla keinoilla, jos yksisilmäisestä kieltämisajattelusta luovutaan. Muutamissa yksittäisissä ravintoloissa tapahtuvaan seksin myymiseen puuttuminen on täysin nurinkurinen keino, joka aiheuttaa enemmän ongelmia kuin ratkaisee niitä. Ravintola on rajattu tila, jossa myyjät ja asiakkaat löytävät toisensa aiheuttaen mahdollisimman vähän häiriötä sivullisille. Lisäksi ravintoloissa henkilökunta huolehtii järjestyksen pidosta.

Kun ravintoloiden toimintaan puututaan, siirtyy seksin myyminen jonnekin muualle. Kadulle päätyminen on huono vaihtoehto kaikille osapuolille. Tämä asetelma osoittaa, että esitetyt toimenpiteet seksin myymisen kitkemiseksi ovat tehottomia ja epärationaalisia. Niiden sijaan pitäisi pohtia, mikä olisi paras mahdollinen muoto ja paikka seksin myynnille kaikkien osapuolten kannalta.

Seksityökeskustelussa olisi aika siirtyä moralismista harkittuun seksuaalipolitiikan tekemiseen. Ensimmäisillä sijoilla pitäisi olla seksityöntekijöiden ja heidän asiakkaidensa terveyden ja turvallisuuden edistäminen, yhteiskunnan palveluiden tarjoaminen tehostetusti ilman leimaamista sekä kaikenlaisen riiston ja häiriökäyttäytymisen vähentäminen. Näihin tavoitteisiin voidaan yltää ainoastaan avoimella ja rationaalisella keskustelusta siitä, miten seksityön tekeminen pitäisi yhteiskunnassamme organisoida. 

Maailman seksuaaliterveyspäivä 4.9.

Maailman seksuaaliterveyspäivän kunniaksi Suomen seksologinen seura julkaisi alla olevan kannanoton.

***

Seksuaalisuus on myös nuoren oikeus

Juuri julkaistussa tutkimuksessa haastateltiin 135 tv-ohjelmien tuottajaa 65 maasta. Tutkimus osoitti, että vain Pohjoismaissa ja Hollannissa tuotetaan lapsille ja nuorille suunnattuja ohjelmia, joissa voidaan käsitellä seksuaaliaiheita melko rennossa ja hyväksyvässä hengessä.

Nuorille katsojille näissä maissa tarkoitettuihin kasvatuksellisiin ohjelmiin voi sisältyä alastomuutta, eroottisuutta, seksuaalista huumoria ja melko vapaata puhetta seksistä ja ruumiin erilaisista toiminnoista. Vastaavia ohjelmia ei voida tuottaa edes Yhdysvalloissa tai muissa länsimaissa; ja vielä vähemmän kolmannen maailman maissa.

Syyskuun neljäntenä juhlitaan Maailman seksuaaliterveyden päivää. Tänä vuonna fokuksessa ovat nuorten seksuaalisuuteen liittyvät näkökulmat. Valitulla teemalla tahdotaan nostaa nuorten oikeutta omanlaiseen seksuaalisuuteensa sekä myönteiseen ja kehitystä tukeviin tietoihin ja taitoihin ympäri maailman.

Seksuaalisuus on jokaisessa oleva elinikäinen ominaisuus. Kohti aikuisuutta kulkeva nuori luo käsitystä itsestään, sukupuolestaan sekä seksuaalisuudestaan, jotka vaikuttavat pitkälle tulevaisuuteen. Riittävä tuki, suojelevat rajat ja turva aikuiselta, asiatieto ja kosketuksen lämpö ovat merkittäviä arvoja seksuaalikehityksen matkalla. Seksuaalisuudesta tulisi puhua avoimesti nähden seksuaalisuus ja seksi ihmiselämän terveellisenä ja positiivisena voimavarana.

Maailman seksuaaliterveyden päivä muistuttaa vastuusta, joka aikuisella seksuaalikasvattajana on. Siksi aikuisen on hyvä pysähtyä pohtimaan omia käsityksiään seksuaalisuudesta. Ne välittävät arvoja siitä, millaisena aikuinen maailman näkee ja millaista ihmisyyttä hän kasvatuksessaan eteenpäin kuljettaa. Seksuaalikasvatuksen tulisi avata ja mahdollistaa tilaa nuoren omille erilaisille vaihtoehdoille, jotka mahdollistavat aktiivisen toiminnan. Kasvatuksen tulisi lähteä liikkeelle kasvajien todellisuudesta – huomioiden millaista arkea nuoret tänä päivänä elävät.

Nuoren seksuaalinen kehitys on intensiivistä ja tunteiden täyttämää. On tärkeää puhua nuorta ympäröivän maailman oletuksista, suorituspaineista ja mielikuvista, joista moni nuori on kehityksensä keskellä hämmentynyt ja epävarma. Yhtä lailla on olennaista nostaa esille seksuaalisuuden luvallisuutta ja iloa. Seksuaalisuudenkin saralla koko kylä kasvattaa.

Nuori kaipaa ennen kaikkea lupaa seksuaalisuuteen, seksuaalisuuden suomaan iloon ja moninaisiin tunteisiin. Lupaa omannäköiseen ja -tuntuiseen kokemukseen, nautinnon tavoittelemiseen ja hyvinvoinnin tukemiseen kaikissa elämänvaiheissa. Seksuaalinen kehitys tapahtuu askel kerrallaan. Se tulee saada kulkea omaa tahtoa ja tarpeita kuunnellen, ei ulkopuolisiin paineisiin vastaten.

Kehittyvä lapsi ja nuori ei saa jäädä seksuaalisuutensa kanssa yksin. Seksuaalisuuteen tai sen toteuttamiseen ei ole yhtä oikeaa sääntöä ja ohjetta. Tärkeintä on löytää perille omaan itseensä ja ainutlaatuisuuteensa seksuaalisuudessaan.

Maaret Kallio Puheenjohtaja
Osmo Kontula Varapuheenjohtaja
Suomen Seksologinen Seura

Eheytystä Nokian malliin

Jos homoseksuaaliset halut ahdistavat, niin Nokia Missio tarjoaa takuulla toimivaa eheytystä!

Intiimi eheytysistunto hengellisen ohjaajan kanssa menee seuraavasti: homoseksuaalisista haluista kärsivä uskova saa istunnossa ohjaajalta sen verran rankkaa homoseksiä, että homostelupaineet purkautuvat.

Näin uskova jaksaa taas elää viikon onnellisessa kristillisessä avioliitossaan! Kun paineet taas kasvavat, on uuden eheytystuokion aika.

Kaikki ovat tyytyväisiä! Happy happy joy joy!

Pelkoa ja inhoa Vuosaaressa

Apua tulipalo! Pelastetaan lapset ja suljetaan päiväkoti!

Ai hitto! Tulipalo oli jo kymmenen vuotta sitten - ja eri kaupungissa...

Tällaisella rationaalisuuden tasolla Helsingin kaupungin sosiaaliviraston päätöksenteko lepää tällä hetkellä. Paniikki ja kahden päiväkodin historiallisen nopea sulkeminen olivat reaktioita esille tulleeseen rikosepäilyyn, joka koski päiväkotien taustayhtiön johtohenkilöä.

Toki kyseessä olevan rikosepäilyn nimeke - törkeä lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö - resonoi inhottavalla tavalla päiväkotitoiminnan kanssa, mutta tarpeellisten toimien harkinnassa olisi hyvä ottaa faktat edes jotenkin huomioon. Alla muutama keskeinen seikka:

1. Kyseessä on vasta rikoksen epäily, ei tuomio rikoksesta. Tällaisen tapauksen taustalla voi olla esimerkiksi avioerokiista, kosto, väärinkäsitys tai jonkun viranomaisen ylireagointi. Epäily voi paljastua tutkinnassa aiheettomaksi tai aiheelliseksi. Joka tapauksessa vasta tuomio rikoksesta voi oikeuttaa erilaiset jatkotoimet.
2. Tapaus on 10 vuotta vanha ja epäilty on nimetty, tunnistettu ja otettu kiinni. Kyseisestä henkilöstä ei siis ole tällä haavaa vaaraa kenellekään. Vuosia vanhaa tapausta tuskin voidaan kutsua akuutiksi vaaratilanteeksi.
3. Sosiaaliviraston edustajat toistelevat, että lapsille ei ole aiheutunut mitään vaaraa tapauksesta, sillä epäilty ei ole työskennellyt päiväkotien arjessa millään tavalla. Mihin siis tarvitaan suuronnettomuuteen verrattavia hätätoimenpiteitä?
4. Päiväkodin henkilökunta tai lapset eivät ole olleet mitenkään osallisia tapauksesta. He kuitenkin - lasten vanhempien ohella - kärsivät eniten päiväkotien sulkemisesta. Lasten turvallisuudentunne järkkyy tässäkin tapauksessa enemmän aikuisten kohkaamisesta kuin itse asiasta. Lapset tuskin itse seuraavat uutisia kauhun vallassa...

Helsingin kaupungin sosiaalivirasto on ottanut tässä tapauksessa tuomiovallan omiin käsiinsä ja julistanut epäillyn syylliseksi. Lisäksi päiväkotien pikasulkeminen leimaa kaikki päiväkodeissa työskennelleet osallisiksi epäillyistä rikoksista. Eräät roskalehdet ovat varsin yllätyksettömästi riehaantuneet kirjoittelemaan "päiväkotien sulkemisesta hyväksikäyttöepäilyn vuoksi."

Jos sosiaaliviraston asiantuntemus seksuaalirikostapauksista ja lastensuojelusta on yleisesti tätä luokkaa, en toivo kyseisen viraston puuttuvan kenenkään asioihin. Johan tässä ollaan kohta kaikki työttöminä tai posessa, sillä aina joku tuntee jonkun, joka tuntee jonkun, joka on tehnyt seksuaalirikoksen.

Mietitäänpä lopuksi hieman sitä, miksi rakennukset pitää tyhjentää lapsista, vaikka mitään vaaraa ei ole. Sosiaalivirasto pyrkii siirtämään lapset kokonaisina ryhminä entisine hoitajineen toisiin tiloihin. Viimeiseksi selitykseksi jäänee se, että "saatanan pedofiilipäiväkodin kaakelit, keinut ja kiipeilytelineet ovat olleet rikoksissa mukana..." (lausutaan hullun kiilto silmissä).

Raiskauskulttuuria

Internetin paskamyrsky seksuaalisten lähestymisten ympärillä on taas herättänyt kivien alta ja lettojen mutaisista syvyyksistä raivoisien äärilaidan feministien insektoidilauman. Kaksi ärsyttävintä keskustelussa esiintynyttä väitettä ovat:

1. Jokainen mies on raiskaaja/potentiaalinen raiskaaja/raiskauksen kannattaja
2. Länsimaissa vallitsee raiskauskulttuuri

Ensimmäinen väite pyrkii alleviivaamaan, että elämme patriarkaalisessa kulttuurissa, jossa miehillä on seksuaalinen ylivalta, ja että miehet lähtökohtaisesti riistävät naisia seksuaalisesti kaikissa seksuaalisissa kohtaamistilanteissa johtuen patriarkaatin viitekehyksestä. Väitteen mukaan jokainen mies osallistuu tavalla tai toisella joko itse raiskauksiin tai ainakin kannattaa tai kannattelee kulttuuria, joka ylläpitää epätoivottua tilannetta.

Kirjaimellisesti tulkittuna väitteet ovat tietenkin vääriä "potentiaalista raiskaajaa" lukuun ottamatta. Jos se tulkitaan siten, että jokaisella miehellä on kyky raiskata, pitää se tietenkin paikkansa. Tällaisenä se on kuitenkin triviaali, sillä yhtälailla jokaisella naisella - ja kaikilla liikkumaan ja toimimaan kykenevillä tietoisilla olennoilla - on kyky raiskata.

Miehiä "raiskauksen kannattajiksi" nimittävä versio tästä väitteestä on tavallisesti muotoiltu niin yleisesti ja tarkoitushakuisesti, että juuri kukaan ei voi välttyä siltä. Esimerkiksi bloggaaja Eve's Daughter kirjoittaa muun muassa, että "mies on raiskauksen kannattaja, jos hän on koskaan katsonut pornoa".

Propagandana yllä oleva väite on samaa luokkaa kuin kristinuskon tapa tehdä ihmisistä syntisiä: valitaan jokin kaikkia ihmisiä koskettava perushalu (kuten himo) ja nimetään se synniksi. Tadaa! Yllättäen kaikki ihmiset ovat syntisiä. Tällaisilla likaisilla retorisilla tempuilla pyritään yhteiskunnalliseen alkemiaan, jolla yksi asia muutetaan maagisesti toiseksi. Juicen laulu kuningas Midaasta kertoo, mistä todella on kyse...

Toinen väite pyrkii yksinkertaistamaan seksuaalisen väkivallan erilaiset ilmentymät jonkinlaiseen yhtenäisteoriaan, jonka mukaan "väkivalta on seksuaalista ja seksuaalisuus väkivaltaista" kulttuurisessa ja miehisessä viitekehyksessä. Esimerkiksi bloggaaja Melissa McEwan rummuttaa tällaista käsitystä miltei kaikissa blogikirjoituksissaan.

Tässä on kyse samankaltaisesta poliittisesti motivoituneesta nimeämisestä kuin "raiskauksen kannattaja" -tapauksessa. Kyse on yksinkertaistuksesta, jossa monimutkainen ilmiö pyritään selittämään yhdellä prinsiipillä, joka tukee väittäjän maailmankatsomista tai poliittista agendaa. Ruotsalaiset äärifeministit käyttivät samanlaista nimeämistä tulkitessaan kaiken läheisväkivallan syyksi "miesten luontaisen väkivaltaisuuden". Kilahtaneen Eva Lundgrenin mielestä miesten väkivaltaisuuden loogisena päätepisteenä on satanistiset pikkulasten rituaalimurhat...

"Raiskauskulttuurin" todellisiksi esimerkeiksi voisivat kelvata yhteisöt tai porukat, joissa on syntynyt selkeä raiskaamista puolustava ajattelutapa. Esimerkiksi tietyt alueet Etelä-Afrikassa voisivat sopia kuvaukseen tai taannoin käsitelty pikkupitäjä pohjoisrajan tuntumassa, missä kylän miehet ja poliisi olivat yhteisymmärryksessä siitä, että tehdyt raiskaukset jäävät tutkimatta (jos joku muistaa tämän tapauksen tarkemmin, niin kommentoikaa!)

Sen sijaan koko yhteiskunnan nimittäminen raiskauskulttuuriksi on temppu, jolla pyritään paisuttamaan ja yleistämään raiskauksiin ja joidenkin yksilöiden tai ryhmien asenteisiin liittyvät ongelmat koko yhteiskunnan ongelmiksi. Tempulla pyritään lähinnä luomaan taustatukea omille ideologisille väitteille miehistä ja ongelmien suuruudesta.

Ideologisen nimeämispropagandan suurimpia ongelmia ovat käsitteiden vesittyminen ja keskustelun sabotoiminen leimaamalla. Kun mitä tahansa äärifeministien ajatteluun kohdistettua kritiikkiä voidaan nimittää raiskauskulttuuriksi tai kriitikoita raiskauksen kannattajiksi, muuttuu koko keskustelun käyminen hyvin epämiellyttäväksi. Jos kriittinen keskustelu seksuaalisesta häirinnästä, raiskaustilastoista tai raiskauksilta suojautumisesta on raiskauskulttuuria, voimme ihan yhtä hyvin laittaa kulttuuri-sanan eteen minkä tahansa määreen, joka kulttuuristamme on kohtuullisissa määrin löydettävissä ja väittää, että se on kulttuurimme keskeinen ja jopa essentiaalinen piirre.

Sama vesittyminen tapahtuu väkivallan kanssa, kun laajennamme käsitteen tarkoittamaan myös vallankäyttökonflikteja parisuhteissa (kontrollipyrkimykset väkivaltana) tai rakenteellisia epäoikeudenmukaisuuden muotoja, jotka voivat vaikuttaa väkivallan ilmenemiseen (rakenteellinen väkivalta). Tällaiset vippaskonstit mahdollistavat väkivallan tuottaman voimakkaan kielteisen tunnereaktion hyödyntämisen tilanteissa, joissa ei ole kyse oikeasta väkivallasta, mutta joita väitteen esittäjä haluaa hyödyntää poliittisessa sanomassaan.

Kummallakin yllä esitetyllä väitteellä ei uskotteluista huolimatta pyritä yhteiskunnalliseen tai kriminologiseen analyysiin, vaan niitä käytetään keskustelun taustaoletuksien vinouttamiseen äärifeministien eduksi. Valitettavasti tässä on jossakin mielessä jopa onnistuttu, sillä kriittinen keskustelu seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ympärillä tuppaa aina levähtämään poteroituneeksi syyttelyksi. Tilannetta ei auta se, että uusi äreä miesliike käyttää aivan samoja retorisia strategioita.

Karkeat yleistämisstrategiat ovat ällöttäviä siitä syystä, että ne syyllistävät kaikki kohteenaan olevat riippumatta siitä, mikä on kohteena olevan oma asennoituminen tai tausta. Leimaaminen raiskareiksi on erityisen ikävää niille miehille, jotka ovat aidosti huolissaan ja/tai kiinnostuneita aiheesta - puhumattakaan siitä, että överiksi menevä raiskauspaasaus on järjenkäyttöä halveksuvaa idiotismia ja sellaisena lähinnä haitaksi itse hankkeelle eli seksuaalisen väkivallan vastaiselle työlle. 

Niljakasta ja uhkaavaa

"Vaikutat kiinnostavalta tyypiltä, tulisitko kahville hotellihuoneeseeni?" Tämä lause esitettynä naiselle hotellin hississä ilta-aikaan on bloggaaja Phil Plaitin mielestä täysin sopimaton. Siinä on hänen mukaansa täysin ilmeinen hyökkäyksen uhka, predatory vibe.

Tarinan nainen on Rebecca Watson, joka osallistui puhujana skeptikkokonferenssiin ja joutui mainitun lähentymisyrityksen kohteeksi hississä. Rebecca kertoi videoblogissaan, että hän koki miehen lähestymisen hississä epämiellyttäväksi ja hän neuvoi muita miehiä välttämään sellaista.

Itse asia oli pieni sivujuonne Rebeccan videolla, mutta se nousi nopeasti Blogistanin parrasvaloihin ateistiguru Richard Dawkinsin puututtua aiheeseen blogin kommenteissa. Rikulla oli nähtävästi jäänyt sarkasmivaihde turhan suurelle kertaluvulle, sillä kommentit olivat kovin pisteliäitä verrattuna Rebeccan bloggaukseen. Oli miten oli, metakka keskittyi valkoisen, iäkkään ja rikkaan miehen ylivaltaan skeptikkopiireissä.

Valtavassa kommenttien ryöpyssä otettiin itsestään selvyytenä, että keskustelunavaus hississä oli ahdistelua ja sisälsi raiskauksen uhan. Eri mieltä olleet leimattiin nopeasti änkyröiksi, idiooteiksi tai pahuuden akselilla sijaitsevan miesliikkeen kätyreiksi. Raivo Dawkinsia, etuoikeutettua miestä, kohtaan oli suunnaton. Varsinainen tapaus tuntui jäävän keskustelussa taka-alalle.

Tapauksesta nostettiin esille erityisesti seuraavat asiat: 1) Naisesta on ylipäätään pelottavaa ja ahdistavaa olla yksin suljetussa tilassa (hississä) miehen kanssa. 2) Tällaisessa tilanteessa miehen tulisi pitäytyä puhumasta naiselle. Erityisesti henkilökohtainen kiinnostus, lähestymisyritykset tai seksiehdotukset ovat kiellettyjä. Ja 3) koska lähestyminen ilta-aikaan suljetussa tilassa voi johtaa raiskaukseen, on pelkkä lähestyminen raiskauksella uhkaamista.

Bloggaaja Phil Plait toteaa yksikantaan, että kyseessä oli "mahdollinen seksuaalinen päällekarkaus (potential sexual assault)".

Tällaiset projektiot ja tulkinnat kertovat varsin paljon bloggaajien maailmankuvasta ja seksuaalikäsityksistä. Mainittu tilannehan olisi voinut muuttua vallan toisenlaiseksi, jos olettaisimme Rebeccan reaktion tilalle mutkattoman kieltäytymisen ilman pelkoja. Koko tapaus ei enää olisi ollut mainitsemisen arvoinen. Tai vielä kiinnostavamman esimerkin saamme, jos nainen olisi vastannut kahvitarjoukseen kyllä. Lopputuloksena olisi hyvinkin voinut olla mahtava ilta tutustumisen ja ihanan seksin merkeissä.

Erilaisten mahdollisten skenaarioiden vertaileminen kertoo, että raiskauksen näkeminen ainoana mahdollisena lopputuloksena on valinta - ja hyvin synkkä sellainen. Toki Rebecca saa suhtautua tilanteeseen ihan millä tavalla hän tahtoo; ongelmana onkin blogikeskustelun asennemaailma, jossa Rebeccan pelko nostetaan yleiseksi normiksi, jonka perusteella kaikkien pitäisi toimia.

Phil Plait kirjoittaa, että tilanne oli ahdistava, vaikka miehellä olisi ollut "jalot aikeet". Tämä paljastaa, että Philin mielestä seksuaaliset aikeet ovat pahoja ja epätoivottavia, ja että viittauskin seksuaaliseen suuntaan (kokijan mielessä) tekee tilanteesta ahdistelua. Mikä kolkko kuva seksuaalisuudesta tämä onkaan!

Huomaavaisuus ja kohteliaisuus ovat ilman muuta hyveitä, joiden avulla sosiaalisesta elämästä tulee jouhevampaa. Ne eivät kuitenkaan tarkoita sitä, että jokaista sanaa ja lähestymistä pitäisi harkita katastrofiskenaarion kautta. Emme voi ennalta tuntemattomia ihmisiä kohdatessamme varoa jokaista mahdollista herkkyyttä, traumaa tai pelkoa.

Kun yliherkkyys ja poliittinen korrektius yhdistetään keskustelussa haluttuun tapaan, joudumme tilanteeseen, jossa miltei kaikki romanttiset tai seksuaaliset lähestymisyritykset ovat ei-toivottua käytöstä.

Keskustelua seksuaalikasvatuksesta

Sexpo järjesti viime keskiviikkona (1.6.2011) keskustelutilaisuuden, joka käsitteli kysymystä, mitä kaikkea seksuaalikasvatusmateriaaleissa saa näyttää. Katsastimme tilaisuudessa erilaisia materiaaleja ja puhuimme erilaisten materiaalien sopivuudesta erilaisiin kasvatus- ja/tai valistustilanteisiin.

Alla on linkkejä tilaisuudessa esiteltyihin materiaaleihin:

• Ote seksuaalivalistusvideosta vuodelta 1971.
• Ruotsalainen televisiossa esitetty Sex på kartan -animaatio.
• Anatomiaa ja muuta materiaalia Sexperience-sivustolta Britanniasta.
• Fittfakta ja Kukkunskap RFSU:lta. Vinkki: pdf-esitteet sisältävät paljon kuvia!

Lisäksi nostin esille kysymyksiä siitä, voisiko erilaisia hyvään seksiin tähtääviä opasvideoita ja vastaavia materiaaleja hyödyntää kasvatuksessa. Tällaisia ovat esimerkiksi Alexander-instituutin Loving Sex -videosarja sekä Vivid Edin että Nina Hartleyn opasvideot.

Ne ovat aikuisille tarkoitettuja seksioppaita, joissa kulloinkin aiheena olevat puuhat esitellään sekä teoriassa että käytännössä mitään peittelemättä. Voisiko tämän kaltaisista materiaaleista ottaa oppia myös nuorten seksuaalikasvatuksen materiaaleissa? Olisiko sellaisista kilpailemaan pornon kanssa nuorten seksitietojen lähteenä?

Internet kilpailee koulujen virallisen seksuaalikasvatusagendan kanssa. Se on nopea, helppo ja tehokas kanava erilaisten viestien välittämiselle. Mikäli koulujen seksuaalikasvatus ei ole ajatuksia herättävää, haastavaa ja realistista, se jää armottomasti muiden medioiden jalkoihin.

Jos alastomuuden, seksin ja sukuelinten käsitteleminen seksuaalikasvatuksessa tuntuu ahdistavalta, niin kannattaa muistaa, että sanalla sex saa Googlen kuvahaussa puolessa sekunnissa eteensä kaikenlaista kuvamateriaalia pussailusta hard-coreen.

Tämä on todellisuutta, jossa me elämme, ja sen käsitteleminen vaatii modernia pedagogiikkaa. Piilottelun, peittelyn, välttelyn ja toppuuttelun ajat ovat lopullisesti ohi!

Kutsu keskustelutilaisuuteen seksuaalikasvatusmateriaaleista

Tilaisuus järjestetään keskiviikkona 1.6. klo 15-17
Tieteiden talolla (Kirkkokatu 6, Helsinki).

Mediassa on keskusteltu aivan äskettäin (IS/IL/YLE verkkolehdet 25.5.) siitä, mitä kaikkea seksuaalikasvatuksen materiaaleissa saa näyttää. Keskustelun ytimessä on ollut kysymys siitä, voidaanko yläkouluikäisille näyttää kuvia ja videoita, joissa näytetään peittelemättä alastomuutta, sukupuolielimiä tai seksiä.

Sexpo-säätiössä kannatetaan peittelemättömien ja selkeiden kuvallisten materiaalien käyttöä osana monipuolista ja kokonaisvaltaista seksuaalikasvatusta. Osa seksuaalikasvattajista käyttää sellaisia jo nykyään työssään, mutta osan mielestä (esim. Cacciatore ja Halonen IL 26.5) eksplisiittiset materiaalit ovat liian rankkoja yläkouluikäisille.

Tilaisuuden aluksi esitetään lyhyitä alustuksia aiheeseen eri näkökulmista ja tehdään katsauksia erilaisiin materiaaleihin. Tilaisuuden lopusta varataan vähintään tunti avoimelle keskustelulle. Alustajina toimivat mm.

Tommi Paalanen, filosofi, seksologi, Sexpo-säätiön puheenjohtaja
Katriina Bildjuschkin, seksuaalipedagogi (NACS)
Patricia Thesleff, seksuaalikasvattaja, erityistason seksuaaliterapeutti
Pauliina Juntunen, projektisuunnittelija (TtM), Kuntoutussäätiö

Tervetuloa tilaisuuteen!

Lisätietoja
Tommi Paalanen
puheenjohtaja, Sexpo-säätiö
puh. 050-4692937
tommi.paalanen@helsinki.fi

Pornokasvatusta?

YleX:n uutisille antamani haastattelu (25.5.) on synnyttänyt kiinnostavan keskustelun seksuaalikasvatusmateriaalien luonteesta. Haastattelu oli vain lyhyt pätkä, mutta sen ytimenä oli ajatukseni siitä, että seksuaalikasvatusmateriaalien pitäisi olla totuudenmukaisia ja rehellisiä.

YLE:n verkkotoimitus teki haastattelun pohjalta jutun, joka toimittaja päätti otsikoida raflaavasti, mutta harhaanjohtavasti. Tämä juttu puolestaan poiki useita eri uutisia mm. Ilta-Sanomissa, Iltalehdessä ja Aamulehdessä. Tulipa myös käytyä jälleen aina lystikkäässä Korporaation haastattelussa (26.5.) Josefiina Barakan tekemä haastattelu Iltalehteen tuo selkeimmin esille kantojani asiaan. Kiitän häntä tarkkaavaisesta kuuntelusta ja näkemyksiäni reilulla tavalla ilmaisevasta tekstistä!

Kiinnostava yksityiskohta lehtijutuissa on se, että terveystiedon opettajat komppaavat kantaani ainakin periaatteellisella tasolla :o) Opettajat kaipaavat muutenkin lisää keinoja, aikaa ja materiaaleja seksuaalikasvatuksen toteuttamiselle.

Kannatan näissä lehtijutuissa sellaista ajatusta, että seksuaalikasvatusmateriaaleissa pitäisi olla enemmän valokuvia ja videota, joissa esitettäisiin alastomia kehoja, sukupuolielimiä ja seksiäkin kursailematta ja eksplisiittisesti. Tällaista seksuaalikasvastusmateriaalia on toki jo olemassa ja monet seksuaalikasvattajat myös käyttävät sitä. Eksplisiittisiä materiaaleja on tehty eri menetelmillä jo kultaiselta 60-luvulta asti. Nykyisin asiat voidaan tehdä vielä paremmin ja ottaa huomioon modernien opetusmenetelmien mahdollisuudet, hienotunteisuus ja seksuaalisuuden monimuotoisuus.

Materiaaleina voitaisiin käyttää esimerkiksi kuvasarjoja erilaisista kehoista ja sukupuolielimistä ja keskustella samalla siitä, miten erilaisia ihmiset ovat ja mitä ajatuksia ja tuntemuksia oma keho herättää. Samalla voitaisiin hyvin puhua myös anatomiasta, herkistä alueista, kosketuksesta jne. Ensimmäisiä seksikokemuksia voitaisiin käsitellä esimerkiksi lyhyillä videonpätkillä, missä aihetta lähestytään monista eri näkökulmista, seksin tekniikasta epävarmuuden käsittelyyn ja kumppanin huomioonottamiseen.

Rapakon takana päämajaansa pitävä seksuaalivalistusjärjestö RFSU on erittäin tunnettu kuvamateriaaleistaan. Heillä on mm. kuvasarjoja sukupuolielimistä ja myös juliste, jossa on vieri vieressä erilaisia pimpsoja pienissä kuvissa. Lisäksi Sex på kartan -animaatiota on kehuttu (ja kohuttu) suorasta ilmaisustaan. Sex is not the enemy -blogi on myös hyvä esimerkki siitä, miten seksiä ja seksuaalisuutta voi kuvata valokuvin tyylikkäästi, hienotunteisesti ja monipuolisesti. Housuitta-blogikin ottaa kantaa aiheeseen ja ehdottaa käytännön toteuttamistapoja kuvalliselle valistamiselle.

Yllä olevat esimerkit kuvaavat kehittämissuuntia, joita minulla on ollut mielessäni ottaessani kantaa tähän asiaan. RFSU:n sivuilla joutuu vähän seikkailemaan, että löytää kuvamatskuja, mutta toivon, että seikkailu on antoisaa aiheesta kiinnostuneille (ja kiitos tovereilleni linkeistä!)

***

Koko keskustelun suurena ongelmana on ollut sanan porno käyttö. Ihmiset sekoavat ja muuttuvat kuolaaviksi analfabeeteiksi pornon aiheuttamien mielikuvien äärellä. Jopa Väestöliiton asiantuntijoiden kommentit ovat paikoin olleet väärinkäsityksiä marinoituna väärinkäsityksissä.

Pornoon takertuminen johtaa siihen, että mielikuvat liikkuvat tyypillisen aikuisviihteen maisemissa. Tuskin kukaan seksuaalikasvattaja lampsii seksikauppaan ja laittaa löytämänsä Anal Intruder 7 -rainan pyörimään luokassa. Seksuaalikasvatusmateriaalit eivät ole pornoa, vaikka ne kuvaisivatkin sukupuolielimiä ja seksiä peittelemättä.

Toinen typeryys keskustelussa on ollut hätkähdyttävän mustavalkoinen ajatus siitä, että keskusteleminen materiaaleista tarkoittaisi ihmissuhde- ja tunnekasvatuksen sivuuttamista. Väite on yhtä järkevä kuin se, että juuston laadusta keskusteleminen tarkoittaisi makkaran vihaamista. Hyvä seksuaalikasvatus on aina monipuolista ja eri näkökulmat huomioivaa.

Seksuaalikasvatuksen laatu riippuu sen sisällön ja pedagogiikan yhteispelistä. Hyvä seksuaalikasvatus ottaa useita eri näkökulmia seksuaalisuuteen ja tarkastelee asiaa dialogisesti oppilaiden kanssa. Eksplisiittistä kuvamateriaalia pitää aina käyttää osana kokonaisuutta. Tietoa tarvitaan myös seksin tekniikasta ja siihen liittyvistä väärinkäsityksistä, myyteistä ja odotuksista. Brittitutkimuksen mukaan erityisesti pojat kaipaavat keskustelua juuri käytännön asioista. Osmo Kontula käsittelee asiaa tässä artikkelissa.

Seksuaalikasvatuskeskustelujen vakituinen huolenaihe on ollut se, että liian monet nuoret käyttävät pornoa keskeisenä seksuaalitiedon lähteenä. Se on ilman muuta ongelma. Nyt kuitenkin tässä keskustelussa nuorten pornonkatselua on oudosti pidetty argumenttina sen puolesta, että eksplisiittistä seksuaalikasvatusmateriaalia ei pitäisi missään tapauksessa näyttää seksuaalikasvatustunnilla.

Eli koska nuoret ovat jo nähneet pornoa (90% 15-vuotiaista on), ei kuvallista kasvatusmateriaalia saa näyttää koulussa. Mitäh?

Eikö ole ilman muuta parempi, että koulussa voitaisiin keskustella ja arvioida näettyä ja koettua aikuisen johdolla? Suora puhe ja rehelliset materiaalit antavat taatusti nuorille parempia valmiuksia kohdata seksuaalisuuden itsessään, toisissa ja yhteiskunnassa - myös siis pornon - kuin pelkät iänikuiset anatomiakalvot ja hermostuneet opettajan puheenvuorot seurustelusta.

Ihmissuhteisiin ja seksiin liittyvien taitojen ja valmiuksien opettaminen on osa laadukasta seksuaalikasvatusta. Sen menetelminä voivat olla esimerkiksi draamapedagogiikka, tarinoiden lukeminen ja reflektio, kuvalliset materiaalit, dialogi ja itsenäinen tiedon etsintä. Seksuaalikasvatuksen keskeisenä tehtävänä on tuottaa itsenäisiä ja rationaalisia toimijoita, jotka rakentavat itse omaa seksuaalisuuttaan. Opettajan tehtävänä on ohjata prosessia ja tarvittaessa myös moderoida keskustelua ja tarjota tietoa sekä perusteltuja näkökulmia asiaan.

Myös joidenkin oppilaiden kokema epävarmuus tai epämukavuus pitää ottaa huomioon, mutta se ei kuitenkaan saa tarkoittaa sitä, että hyviä materiaaleja tai menetelmiä jätetään käyttämättä siinä pelossa, että jotakuta voi se häiritä. Sensitiivisyys oppilaiden reaktioille tarkoittaa asiasisältöjen ja niiden herättämien tunteiden purkamista ja turvallisen tilanteen luomista. Se voi olla opettajalle haastavaa, mutta oikea ratkaisu haasteiden edessä tuskin on asian lakaiseminen maton alle.

Sadomasokismi ja fetisismi poistuvat tautiluokituksesta

Sexpo-säätiö julkisti alla olevan tiedotteen viime perjantaina (13.5.).

***

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos päivittää Suomessa käytössä olevaa kansainvälistä ICD-10 tautiluokitusta ja poistaa siitä kohdat ”Sadomasokismi” (F65.5) ja ”Esinekohtainen seksuaalihäiriö” (F65.0) eli fetisismi. Lisäksi luokituksesta poistuvat transvestismiä eli ristiinpukeutumista koskevat kohdat (F64.1 ja F65.1). Pääsyynä luokitusten poistamiselle on se, että niillä ei ole kunnollisia lääketieteellisiä perusteita.

Tautiluokituksen muutos on maakohtainen eli muutokset tulevat voimaan vain Suomessa. Vastaava muutos on jo tehty Tanskassa (1995), Ruotsissa (2009) ja Norjassa (2010).

Sadomasokismi tarkoittaa seksuaalisen nautinnon saamista valtaleikeistä tai kivusta joko toimijana tai toiminnan kohteena. Tavallisimpia esimerkkejä sadomasokismista ovat sitominen ja piiskaaminen. Fetisismi puolestaan tarkoittaa seksuaalista viehtymystä esineisiin tai materiaaleihin kuten esimerkiksi kenkiin, nahkaan tai kumiin. Laajemmassa mielessä sitä käytetään myös tarkoittamaan erityistä kiinnostusta jotakin tiettyä seksuaalista roolia tai toimintaa kohtaan.

ICD-muutosesitys laadittiin SETA ry:n ja Sexpo-säätiön yhteistyönä. Sitä on ollut valmistelemassa suuri ryhmä asiantuntijoita lääketieteen, seksologian ja yhteiskuntatieteiden aloilta. Esityksen allekirjoitti yhdeksän asiantuntija- ja etujärjestöä, mm. Suomen seksologinen seura, sekä neljätoista asiantuntijaa.

Sexpo-säätiö on käynnistänyt muutosesityksen yhteydessä yhteistyöhankkeen, jossa tuotetaan valistusmateriaalia sadomasokismista ja fetisismistä kasvatus-, sosiaali- ja terveysalojen ammattihenkilöille. Materiaalien tarkoitus on edistää seksuaalisuuden monimuotoisuuden ymmärtämistä ja opastaa ammattihenkilöitä tilanteissa, joissa he kohtaavat ihmisiä, joilla on yllä mainittuja seksuaalisia mieltymyksiä.

Maailma nurinniskoin

En olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut kirjoittavani tekstiä, jossa puolustan persukansanedustajan elämäntapaa, mutta joskus maailma on ovelampi kuin me jyrkkiä raja-aitoja vetävät hyypiöt kuvittelemme.

Kyse on tietysti inhasti kellertävän lehdistön rakastamasta "kohujulkkiskansanedustaja" Kike Elomaasta, jolla on "kohusuhde" johonkin rumpistiin, vaikka hän on naimisissa "kohuliikemies" Kimmo Elomaan kanssa. Erään sanan sinnikäs toistuminen otsikoissa ja jutuissa tosin vihjaa, että tälläkin kertaa "kohu" elänee lähinnä kellastuneen lehdistön toimituspalavereissa.

Tällä kertaa saimme eduskunnan, joka todella on läpileikkaus kansasta. Kike edustaa kaikin puolin mallikkaasti kansan syyyyviä rivejä kaikessa yleissivistyksen ja poliittisen osaamisen puutteessaan. Mikä parasta, tämä teräsvartaloinen ja heleä-ääninen sankaritar päätyy edustamaan mitä ihaninta ristiriitaa julkisella olemuksellaan.

Persut on kristillishäröjen jälkeen arvokonservatiivisin puolue koko maassa. Kuitenkin juuri sen riveistä nousee tuo julkea nainen, joka kehtaa pitää rakastajaa avioliitostaan huolimatta! Kike on kävelevä paradoksi: perverssillä tavalla liberaali konservatiivi.

Suurin (ja lattein) ristiriita lienee kuitenkin se, että Kike ja Kimmo tekevät julkisesti sen, mitä lukuisat muut tekevät salaa ja ottavat omakseen yhden perinteen lisäksi toisen yhtä vanhan sellaisen. Nimittäin rinnakkaissuhteita on ollut maailmassa yhtä kauan kuin uskollisuudenlupauksiakin.

Hienoa on se, että Elomaat ottavat asian lungisti, eivätkä panikoi kohisevien toimittajien edessä. He tuntuvat tietävän, mitä ihmissuhteiltaan haluavat. Kimmo kuittaa asian oivallisesti: "Elämää tämä vain on, ei sen kummempaa."

Lapsen kidutus on sallittua Suomessa!

Hovioikeuden mielestä ilman kivunlievitystä tehty pojan pippelin silpominen ei riitä tuomioon, vaikka silpomisesta aiheutuneet komplikaatiot ja verenvuoto veivät pojan sairaalahoitoon. "Joo," sanoo hovioikeus, "lapsen kidutus on meistä ihan okei."

Minkään muun lapsen kehoon kohdistuvan rikoksen kohdalla ei siimaa anneta. Koko päiväkodin henkilökunta hallintovirkamiehiä myöten voi joutua pölkylle, jos päiväkodin laiminlyönnit vaarantavat lapsen terveyden. Sen sijaan vanhemmat voivat katsella tyynesti vierestä, kun silpojan veitsi viuhuu.

Älyttömintä kyseisessä tapauksessa on hovioikeuden vetoaminen lainsäädännön puutteeseen. Pahoinpitely ja kidutus ovat kyllä edelleen rikoksia. Jos jonkun mielestä "kidutus" kuulostaa turhan kovalta sanalta tähän yhteyteen, niin kannattaa pohtia, miksi itse kutsuisi tilannetta, jossa on puolustuskyvyttömänä ja joku alkaa leikata sukuelinten ihoa veitsellä.

Suomessa lääkärikunta arkkiatria myöten vastustaa poikien sukuelinten silpomista, mutta Sosiaali- ja terveysministeriössä ja useimmissa lastensuojelujärjestöissä kiemurrellaan ja vähätellään asiaa. Erityisesti lastensuojelujärjestöjen kohdalla pitää kysyä, missä on selkäranka?

Kun lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan yhteiskunnassamme äärimmäisen jyrkästi, jopa hysteerisesti, voi esittää kaikille silpomisen puolustelijoille ja vähättelijöille kiusallisen kysymyksen: Kumpi on pahempi juttu, pikkupojan pippelin imeminen vai veitsellä silpominen?

Missä ovat muslimihomot?

Viime kuun aikana on käyty tiuhaa monikulttuurisuuskeskustelua Hesarin mielipidepalstalla. Keskustelussa on erityisesti noussut esiin kunniaväkivalta ja islamin sopivuus länsimaiseen yhteiskuntaan. Keskustelu jatkui kiinnostavalla tavalla Sexpon & kumppanien Seksuaalisuus 2011 -tapahtumassa, jonka yhtenä teemana oli uskonto, kulttuuri ja seksuaalioikeudet.

Mielipidepalstan keskustelussa on oudolla tavalla vähätelty kysymyksiä seksuaalisuuden ja sukupuolen ymmärtämisestä islamissa ja maahanmuuttajien kulttuureissa. Kunniaväkivallastakin monet puhuvat ikään kuin kyse olisi vaan perheen sisäisten erimielisyyksien kärjistymisestä. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät kulttuuriset ja uskonnolliset valtarakenteet jätetään jostakin syystä käsittelemättä.

Kun kunniaväkivaltaa käsitellään vaan väkivaltana, jää toteamatta, että juuri naisten seksuaalinen vapaus on asiassa tulilinjalla. Vaikka kunniaväkivalta on alkuperältään kulttuurista, sitä pönkitetään islamilaisilla sukupuolikäsityksillä.

Jotkut kirjoittajat, kuten Teppo Valtanen (HS 2.2.) jopa paheksuvat muslimien seksuaaliasenteiden kritisoimista vedoten siihen, kuinka heterogeeninen ryhmä muslimit ovat. On aivan totta, että muslimeja tulee hyvin erilaisista kulttuureista ja lähtökohdista. Liberaali akateeminen maallistunut muslimi on aivan eri luokkaa kuin konservatiivinen tai fundamentalistinen uskova.

On kuitenkin olennaista, että jopa liberaalit muslimit, kuten Husein Muhammed, pitävät itsestään selvänä, että tiettyjen islamin sukupuoli- ja seksuaaliasenteiden kritisoiminen tai haastaminen on miltei mahdotonta ja jopa vaarallista. Esimerkiksi julkisesti homoseksuaalille somali- tai kurdimiehelle ei kukaan povaa kovin hyviä elinmahdollisuuksia omassa yhteisössään. Ja kun lisäksi moni pitää islamista luopumista tappamisen oikeuttavana tekona, ovat homomiehen vaihtoehdot aika vähissä.

Suomessa on liberaaleja muslimeja, jotka elävät omaa elämäänsä soveltaen islamin oppeja itse parhaaksi katsomallaan tavalla. He ovat kuitenkin varsin hiljaisia julkisessa keskustelussa. Edustusoikeus valuu aina imaameille, änkyröille käännynnäisille ja konservatiivisille yhteisön perusjäsenille.

Islam-kritiikki samaistetaan monesti rasismiin tai "islamofobiaan" eli perusteettomaan vihaan tai pelkoon muslimeja kohtaan. Seksuaalisuuden ja sukupuolen alueilla kritisoitavaa kuitenkin on. Esitän alla muutamia kysymyksiä, jotka kartoittavat näitä aihepiirejä. Jos joku on sitä mieltä, että kysymysten esittäminen on rasistista tai islamofobista, niin toivon hänen vastaavan itse niihin ensiksi.

• Milloin näemme julkisuudessa ensimmäisen naispuolisen imaamin?
• Missä on muslimihomojen yhdistys tai pride-kulkue?
• Miten on naisten yhteiskunnallisen ja seksuaalisen vapauden laita?
• Millä tavoin musliminaisten oikeuksia ajetaan yhteisöjen sisällä?
• Keskustellaanko yhteisöjen sisällä kriittisesti sukupuolikäsityksistä?
• Löytyykö yhteisöistä poikien ympärileikkausten vastustajia?

Kuulen mielelläni vastauksia näihin kysymyksiin sekä yhteisöjen jäseniltä itseltään että asiaa muuten tuntevilta. Osa kysymyksistä on ilman muuta tarkoituksella kriittisiä, mutta osa sellaisia, joista on vain vaikea saada tietoa yhteisöjen ulkopuolelta.

Teppo Valtanen oli mielipidekirjoituksessaan närkästynyt siitä, että islamia arvostellaan, mutta yhtä takapajuisia katolilaisia tai ortodokseja ei. Minun puolestani yllä olevat kysymykset voi osoittaa myös heille soveltuvin muutoksin!

Melkein raiskaus

Saska Saarikoski nosti kolumnissaan "Kaksi halukasta aikuista" (HS 15.2.2011) esille kiinnostavia kysymyksiä seksuaalikäyttäytymisen juridisoitumisesta. Hän käsitteli tekstissään Julian Assangen saamia raiskaussyytteitä sekä piirrettyjen seksifantasioiden kriminalisoimista. Otan tässä käsittelyyn vain ensimmäisen tapauksen ja palaan myöhemmin seksifantasioiden pariin.

Ruotsin rikoslaki mahdollistaa rikossyytteen nostamisen seksistä ilman kondomia, mikäli kumppani on vaatinut kondomia käytettävän. Lakipykälässä ei sinänsä ole mitään kovin omituista, sillä kondomin käytöstä luistamisella altistaa toisen, erityisesti naisen, tietyille riskeille. Omituista sen sijaan on teosta keskusteleminen raiskauksena.

Assangen tapauksessa omituisuus nousee askeleen korkeammalle, sillä Assangen kumppaneista kumpikaan ei ole kieltäytynyt seksistä hänen kanssaan - ei edes siinä vaiheessa kun kondomin puuttuminen on todettu. Tämä seikka vie koko tapauksen pois rikoksen alueelta ihmisten välisten vuorovaikusongelmien harmaalle alueelle.

Saarikosken tärkein huomio on se, että harmaan alueen juridisoiminen johtaa pahimmillaan yhteiskunnalliseen paranoiaan siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Kun sosiaalisia kömmähdyksiä, väärinymmärryksiä ja morkkiksia aletaan puimaan oikeusistuimissa, voi käydä niin kuin Saarikoski toteaa: "melkein mikään ei ole sallittua".

Feministisiä kommentaattoreita on ärsyttänyt huomattavasti Saarikosken retoriikka, jossa hän nostaa esille seksisuhteissa esiintyviä varsin tuttuja asetelmia. Puhe luolamiehistä ja kondomitta naimisen autuudesta ärsyttää sekä Tulvan Moilasta ja Veera Hidas-Elinaa. Moilanen ottaa esille olennaisen kysymyksen "ein" sanomisen vaikeudesta, mutta Hidas-Elina vierii sivuraiteelle ja ryhtyy paasaamaan raiskauksien kauheudesta ja juristien kirkasotsaisuudesta.

Kyse ei ole lainkaan siitä, etteikö raiskauksen kauheutta tunnustettaisi tai etteikö niitä haluttaisi vähentää, vaan siitä, että raiskaus pitää määritellä selkeästi eettisin perustein. Silloin ydinkäsitteenä on suostumuksen antaminen. Suostumusta ei kuitenkaan tarvitse vääntää rautalangasta, vaan mukana puuhaaminen riittää ilmaisemaan sen.

Saarikosken kolumnissaan esittämä ajatus "seksuaalisen pelin normaaleista siirroista" tarkoittaa käsittääkseni sitä, että tyypillisissä seksijutuissa saatetaan himon vallassa tehdä kaikenlaista, mikä ei ole jälkeenpäin ajatellen järkevää tai huomaavaista. Tilanteen viedessä mukanaan on myös helppo suostua sellaisiin toimintatapoihin, joita ei valitsisi, jos saisi harkita asiaa kaikessa rauhassa. Tämä on juuri sitä harmaata aluetta, josta koko asiassa on kyse.

Huono seksi, morkkis, katumus tai jälkiviisaus eivät kuitenkaan riitä rikoksen tai vääryyden tunnusmerkeiksi, mikäli henkilö on alun perin suostunut touhuun. Erilaiset harmaan alueen sosiaaliset hiertotilanteet pitäisikin ensisijaisesti pyrkiä ratkaisemaan välittömin vuorovaikutuskeinoin, ei viemällä asiaa syyttäjän selvitettäväksi.

Eli jos toinen pyrkii lipevästi luistamaan kondomin käytöstä, hänen kumppaninsa pitäisi antaa tälle vakavat nuhteet ja tehdä selväksi, ettei hyväksy sellaista käytöstä. Jos taas antaa asian mennä olankohautuksella ja tulee myöhemmin katumapäälle, voi silloinkin ilmoittaa kumppanilleen omista tunteistaan ja nostaa asian keskusteluun. Ainakin itse kannattaa ottaa opiksi ja toimia seuraavalla kerralla toisin.

Seksisuhteiden juridisoimisen sijaan olisi tärkeää painottaa välitöntä vuorovaikutusta, oman tahdon ilmaisemista ja vastuun ottamista omista valinnoista. Juridiikka astuu peliin vasta silloin, kun toisen kieltäytyminen sivuutetaan kylmästi. Muissa tapauksissa juristin ottaminen vuoteeseen Hidas-Elinan mukaan "kaikkien oikeuksia valvomaan" on kuolinisku spontaaniudelle ja intohimolle.

Porno vs. taide

Alla julkaisematta jäänyt mielipidekirjoitukseni. Kyseessä on vastine kristillisen kasvatusjärjestö Mantelipuu ry:n aktiivien kirjoitukselle.

***

Anne Waalan ja Lotta Hällströmin mukaan (24.1) taiteeksi naamioitunut porno uhkaa turmella seksuaalikulttuurimme. Taiteen ja pornon välillä ei kuitenkaan voida tehdä heidän olettamaansa jyrkkää erottelua.

Teoksen pornogafisuus, eli tarkoitus kiihottaa seksuaalisesti, ei vie teokselta pois sen taiteellisia tai kulttuurihistoriallisia arvoja. Aika voi antaa näitä arvoja jopa sellaisille teoksille, joita niiden omana aikana on pidetty roskana.

Esimerkiksi Playboyn varhaiset alastonkuvat ovat muovanneet voimakkaasti aikansa eroottista kuvastoa ja vaikuttavat vielä nykyäänkin. Niillä on kulttuurihistoriallinen ja valokuvataiteellinen merkityksensä riippumatta siitä miten katsoja niihin päättää suhtautua.

Eroottisen taiteen ja ilmaisun takana ei ole mitään häijyä tavoitetta, vaan ihmisen seksuaalisuus kaikessa monimuotoisuudessaan. Ihmiskeho ja seksuaalisuus voidaan nähdä kauniina ja arvokkaana niin homoseksuaalin kuin nuorenkin itseilmaisussa. Kellään ei ole etuoikeutta määritellä vain itse hyvänä pitämiään seksuaalisuuden ilmaisun muotoja yleisesti arvokkaiksi tai toivottaviksi.

Kirjoittajien mielenilmaus Touko Laaksosen kuvia vastaan on hätkähdyttävän suora hyökkäys homoseksuaalien ilmaisunvapautta kohtaan. Kirjoituksen lopussa vaaditaan nuorille rauhaa kasvaa ”terveeseen seksuaalisuuteen ilman haitallisia vaikutteita”. Vihjaavatko kirjoittajat, että homoseksuaalisuus on epätervettä ja haitallista?

Tommi Paalanen
Puheenjohtaja, Sexpo-säätiö

Moraalipaatosta Lapin seksibisneksestä

Mainostelevisio numero kolmen 45 minuuttia ohjelmissa on puitu tammikuun aikana Keminmaalla käynnissä ollutta seksikauppaa. Ensimmäinen ohjelma (12.1.) oli toteutettu paljastusreportaasin tapaan. Toisessa ohjelmassa (27.1.) käsiteltiin ensimmäisen ohjelman palautetta. Sen kohokohtana oli seksin suurostaja Penttisen näkemykset.

Kummassakin ohjelmassa oli samanlainen huolta puhkuva sävy kuin poliisi-tv:ssä konsanaan. Toimittaja Raija Kantomaan keskeisenä kysymyksenä kautta linjan oli "miksei tähän puututa?" Häntä ei kuitenkaan kiinnostanut puuttua naisten huonoon kohteluun tai Lapin miesten yksinäisyyteen, vaan seksikauppaan ylipäätään. Tutkivaksi journalismiksi toimittajan linjaus oli harvinaisen yksinkertainen ja typerä.

Toimittajalle ei ollut mikään ongelma värittää tarvittaessa haasteltavien mielipiteitä. Esimerkiksi sisäministeriön virkamiehen suuhun soviteltiin kovasti seksin oston täyskieltoa, vaikka hän itse esitti kaksi nykytilannetta selkeämpää vaihtoehtoa, joko kieltämisen tai sallimisen, eikä esitellyt kumpaakaan parempana vaihtoehtona.

MTV3:n verkkosivuilla tehtiin vielä likaisempi temppu Penttiselle. Häntä käsittelevä juttu otsikoitiin vääristellyllä sitaatilla "Maksullinen seksi on kuin vessassa käyntiä", vaikka Penttinen selkeästi piti seksiä perustarpeena ruoan, juoman ja vessassa käynnin ohella.

Myös ohjelmissa vilahtaneille oikeusministerille ja poliisin ylipäällikölle tuntui olevan tärkeää, että seksikauppaan puututaan jollakin tavoin riippumatta siitä, onko se lain mukaista vai ei. Keskustelun fokuksessa ei ollut mahdollisen kaltoinkohtelun tai muiden epäkohtien ratkaiseminen, vaan puuttuminen jonkinlaisena kirkasotsaisen kunnon kansalaisen velvollisuutena.

Puuttuminen on ajattelutapa, joka perustuu moralistiseen ylemmyydentunteeseen ja haluun kyykyttää moralistin mielestä epäsopivasti toimineita ihmisiä. Kuvaavaa on, että puuttumisnäkökulmaa esitelleet eivät juurikaan eritelleet seksin myyntiä sinänsä erilaisista siihen liittyvistä hyväksikäytön muodoista. Sen sijaan pahikseksi maalattu Penttinen oli miltei ainoana huolissaan seksin myyjien voinnista.

Penttistä voi kutsua harvinaisen rohkeaksi mieheksi, sillä seksin ostaja on monen mielikuvissa jotakuinkin hitleriin verrattavissa oleva pahis. Tämä siitäkin huolimatta, että seksin ostamisessa ei ole mitään moraalisesti kyseenalaista. Kuten Penttinenkin toteaa, seksin ostamisen motiivi on pääsääntöisesti seksin ja läheisyyden kaipuu. Sitä tuskin tarvitsee pahuudeksi nimittää.

45 minuuttia ohjelman hutkiva journalismi on tällä kertaa todella hakoteillä, sillä ohjelman väitteet ovat hurjassa ristiriidassa aihetta koskevan tutkimuksen kanssa. Lapin yliopiston tutkijan Pia Skaffarin mukaan idän seksin myyjän eivät ole paritusrikollisuuden uhreja, vaan tavallisia naisia, jotka etsivät lisätuloja seksin myynnistä. Vaikka ohjelma haastatteli Skaffaria, siinä ei hiiskuttu mitään Skaffarin tutkimustuloksista.

Journalismin objektiivisuus vaikuttaa olevan toimittaja Kantomaalle joko pelkkä rasite hänen henkilökohtaisella ristiretkellään tai sitten liian vaativa haaste. Pitäisiköhän hänen siirtyä vähän yksinkertaisempiin hommiin esimerkiksi tosi-tv -juontajaksi.

Seksuaalietiikan kurssi Helsingin yliopistolla

Jos olet Helsingin yliopiston opiskelija, niin nyt on käsillä huikea tilaisuus osallistua koko kevään kestävälle seksuaalietiikan luentokurssille! Kurssi alkaa perjantaina 28.1. klo 12 Metsätalolla (Unioninkatu 40) salissa 8.

Kurssilla käsitellään seksuaalietiikan teoriaa ja käytäntöä temaattisesti filosofisesta näkövinkkelistä. Lisää tietoa täältä!

Kurssin järjestää Valtiotieteellisen tiedekunnan Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos eli Potta. Luennoitsijana allekirjoittanut.

Seksiä Tieteen päivillä!

Osallistu Tieteen päivien seksisessioon torstaina 13.1. klo 14:30 alkaen. Helsingin yliopiston päärakennuksen salissa 1 on tarjolla mahtava sandwich, jossa Seksualisti likistyy kahden seksikkään professorin välissä!

Session ohjelma:

Torstai 14.30–16.30
SEKSI MEILLÄ JA MUUALLA
Päärakennus, sali 1 (2. krs)

Puheenjohtaja: tutkimusprofessori Osmo Kontula (Väestöliitto)

Professori Kenneth Sandnabba (Åbo Akademi):
Seksuaalisuuden monet kasvot

Filosofian maisteri Tommi Paalanen (Helsingin yliopisto):
Seksuaalisuuden kulttuurinen rakentuminen

Tutkimusprofessori Osmo Kontula (Väestöliitto):
Miten suomalainen seksi sijoittuu maailmankartalle?

Sessiot videoidaan yliopiston sivuille. Jos et pääse paikalle, voit kiihottaa itseäsi virtuaalisesti videoarkistossa!

Rasistin horinoita

Kirjoitin taannoin pornoa käsittelevässä tekstissäni kappaleen seksuaalikulttuurin ja seksuaalirikosten välisestä suhteesta. Mainitsin siinä, että tietyt maahanmuuttajaryhmät ovat yliedustettuna raiskaustilastoissa. Tästä johtuen minua on nimitelty rasistiksi useampaan otteeseen. Aika herkässä on leimakirves nykyään.

Vuoden 2010 viimeisimmässä Tiede-lehdessä huomioni saa hieman taustatukea. Tiedetoimittaja Marko Hamilo kirjoittaa:

Poliisin selvittä­mien raiskausten tekijöistä ulkomaalaisia oli viime vuonna 27,5 prosenttia, ja tämä on niin iso osuus, etteivät ikä- ja sukupuolivakioinnit laske sitä lähellekään kantasuomalaisten lukuja. Vuoden 2003 rikoksia on katsottu myös ikäryhmittäin, ja 15–20-vuotiaita ulkomaalaisia epäiltiin väkivaltarikoksista kolme kertaa useam­min kuin muita samanikäisiä.

Osan ulkomaalaisten yliedustuksesta voi kuitenkin [Rikoksentorjuntaneuvoston pääsihteeri] Takalan mukaan selittää se, että juuri heidän tekemänsä seksuaalirikokset päätyvät tilastoihin herkimmin. Vain pieni osuus raiskauksista tulee poliisin tietoon, ja ilmitulon todennäköisyyttä lisää tekijän ja uhrin iso sosiaalinen etäisyys.

Aiemmassa tekstissäni esitin, että avoin seksuaalikulttuuri ja naisten tasa-arvoinen asema ovat seksuaalirikoksia ehkäiseviä tekijöitä. Käänteisesti siis tiukat normit ja naisten heikko asema lisäävät seksuaalirikollisuutta.

Tiukat normit vähentävät legitiimejä tapoja toteuttaa omaa seksuaalisuutta ja tämä lisää turhautumista erityisesti nuorissa miehissä, jotka muutenkin ovat seksuaalirikosten päätekijäryhmä. Naisten heikko asema puolestaan vähentää riskiä joutua rikoksista vastuuseen ja saattaa jopa luoda toimintakulttuuria, jossa raiskaukset ja niiden peittely hyväksytään.

Lainauksessa todetaan, että vain osa poikkeuksellisen suurista raiskausluvuista selittyy uhrin ja tekijän sosiaalisella etäisyydellä. Voisiko olla niin, että loppuosa todella selittyisi eroilla seksuaalikulttuureissa ja asenteissa, kuten aiemmassa kirjoituksessa vihjasin?

Suomessa ei ole saatavilla tutkimustietoa seksuaalikulttuurin yhteydestä seksuaalirikollisuuteen, joten mitään kovin pitävää asiasta ei kannata väittää. Toisaalta niiden välinen yhteys vaikuttaa sen verran johdonmukaiselta, että asiaa ei pidä sivuuttaa "rasismina" tai "epäkorrektina ajatteluna".

Eikä tällä asialla ole oikeastaan mitään tekemistä rasismin kanssa, sikäli kun rasismi katsotaan yksilön syrjimiseksi hänen etnisen taustansa vuoksi. Tässä on kyse suuremman mittaluokan ilmiöstä ja sen syiden tutkimisesta. Yksittäisen rikoksen merkitystä tai tekijän syyllisyyttä ei muuta miksikään hänen etninen taustansa.

Se mihin tutkimustiedolla voitaisiin vaikuttaa, on valistuksen kohdentaminen ja rikosten ennaltaehkäisy. Tällainen voisi hyödyttää sekä potentiaalisia rikoksen tekijöitä että uhreja. Mutta nykyäänhän valistus ja ennaltaehkäisy onkin leimaavaa - se leimaa naiset vastuuttomiksi ja maahanmuuttajat raiskaajiksi. Äh, unohtakaa koko juttu...