18.10.2010

Homokysymyksen lopullinen ratkaisu


Kirkon vastustajien esitaistelija Päivi Räsänen on tehnyt suuren työn aloittaessaan joukkopaon kirkon helmoista. Mitä tahansa kirkko sanoo tai tekee tässä tilanteessa tuntuu vain kiihdyttävän eroaaltoa. Kirkosta eroamisesta on tullut keino ilmaista mielipiteensä ja
Eroa kirkosta -sivusto tarjoaa siihen helpon kanavan.

Mutta mitä kirkko lopulta on oikeastaan sanonut tästä tilanteesta? Suuri osa avautumisista on ollut parkaisuja, joilla on yritetty estää eroamisia. Osa on jopa lähtenyt syyllistämislinjalle: "Kirkon menettämät rahat ovat poissa lasten ja nuorten hyväksi tehdystä työstä." Harva on sanonut mitään itse asiasta eli homoseksuaalien asemasta ja kirkon asenteesta heitä kohtaan sekä kirkon sisällä että yhteiskunnassa yleensä.

Keskustelu "homokysymyksestä" kuulostaa varsin iljettävältä. Onko kyseessä muka joku tuholaisongelma tai ulkopuolelta tehtävä päätös ei-toivotun väestönosan kohtalosta. Natsikortti pilkistää hihasta.

Jopa liberaalihkot kirkon virkamiehet käsittelevät asiaa ulkokohtaisesti ja tuntuvat olevan enemmän huolissaan kirkon jäsenmäärästä ja maineesta kuin siitä, että kirkon edustajien ja uskonsoturien lausumissa homoja kohdellaan kuin kiusallisesti komeroon pesiytyneitä torakoita. Missä ovat lausunnot oikeudenmukaisuudesta, tasa-arvosta, ihmisyydestä, huomioon ottamisesta tai homoseksuaalien tunteista?

Kirkkoon kuuluvien ja etenkin sen viroissa työskentelevien pitäisi tehdä selväksi, että he eivät hyväksy tällaista epäinhimillistä suhtautumista kanssaihmisiin. Jos he eivät avaa suutaan, he ovat samassa asemassa kuin natsipuolueen vaitonaiset jäsenet, jotka katsoivat sormiensa lävitse sortamista ja murhaamista.

Kirkolla on tosin pitkä historia tällaisessa toiminnassa. Vuosisatoja jatkunutta sortopolitiikkaa ei ole koskaan tunnustettu tai pyydetty anteeksi. Kirkon auktoriteetti on ollut käytössä homojen vainoamisessa 1900-luvun alkupuolella ja kirkko on vastustanut johdonmukaisesti kaikkia pyrkimyksiä parantaa homojen asemaa lainsäädännöllä.

Jos kirkon kanta olisi mennyt läpi 1971, niin kaikki tuntemamme julkihomot olisivat posessa lusimassa tuomiota siveettömästä homoseksualismista ja luultavasti heitä "hoidettaisiin" lobotomialla, sähköshokeilla ja hormoneilla homokäännyttäjä Ari Puonnin heiluessa vankilan poppamiehenä.

Eivätkä homot ole ainoita kärsijöitä. Erilaisten seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen lisäksi saamelaisia on kyykytetty armottomasti kristillisen hegemonian vallitessa. Vasta kirkon otteen herpaantuessa on muiden kulttuuriryhmien oikeuksia alettu tarkastella tasaveroisella tavalla. Tosin valtaosa vahingosta on jo tapahtunut: saamelainen kulttuuri- ja uskontoperinne on murskattu miltei kokonaan. Kirkon edustajilta voi esimerkiksi kysyä, miksi Suomen Lapista on säilynyt vain pari noitarumpua, vaikka niitä on ollut joka kylässä...

Vähänkään oikeustajuisen ihmisen kannattaa erota kirkosta mahdollisimman pian, ellei hän halua osallistua kirkon syntien kantamiseen. Jos on tarpeeksi kovapäinen, voi tietysti yrittää jäädä kirkon sisälle asioita muuttamaan. Silloin kannattaa kuitenkin kertoa selkeästi, että ei hyväksy kirkon nykyistä ja mennyttä epäinhimillistä sortopolitiikkaa. Liian moni pitää suunsa kiinni joko tietämättömyyttään tai sydämettömyyttään.

Lisäys: Myös pääministeri on huolissaan poliittisesta pelistä ja kirkon jäsenmäärän säilyttämisestä. Häntä ei kiinnosta haastattelun perusteella pätkääkään esimerkiksi törkeä asenne homoja kohtaan tai ongelmat perustuslaillisen tasa-arvoisuuden toteutumisessa. Politiikka on menossa kovaa alamäkeä, jos perustavat ihmisoikeuskysymykset eivät enää hetkauta ministeritason poliitikkoja.