Pastoraalista onaniaa

Miksi kirkko velloo seksuaaliasioissa kuin teinipoika uskonnontunnilla tuijottaessaan edessä istuvan tytön persettä? Juuri julkaistu piispallinen yhteispuheenvuoro paneutuu taas perheeseen, rakkauteen ja avioliittoon.

Kirkko ottaa kantaa ihmissuhde- ja seksuaaliasioihin kaikista arvovaltaisimmilla vaikutuskeinoilla, mitä sillä on. Piispat itsekin toteavat, että yhteispuheenvuorot ovat poikkeuksellisia. Miksi kirkolla on tarve vaikuttaa näin hanakasti asioihin, jotka kuuluvat yksilönvapauden piiriin. Lisäksi yksilöiden tekemillä ihmissuhdevalinnoilla ei ole sellaisenaan eettistä merkitystä, jonka perusteella niitä pitäisi arvottaa. Piispojen peräänkuuluttamat arvot, kuten rakkaus ja toisen kunnioittaminen eivät ole mitenkään sidottuja heidän kannattamaansa avioliiton ihanteeseen.

Kyyninen mielikuvitukseni on kehitellyt ainakin yhden selityksen kirkon pinttyneelle sekaantumiselle ihmissuhdeasioihin: se on helppoa. Kun ihmisparkojen elämä on solmussa, on helpompi lyödä avioliitolla päähän, kuin ryhtyä tosiasiassa selvittelemään niitä yhteiskunnallisia ja sosiaalisia olosuhteita, jotka tekevät elämästä vaikeaa. Kirkko on ollut varsin niukkasanainen ja vielä niukempi toimissaan, kun puhutaan vaikkapa yhteiskunnan eriarvoistumisesta ja talouselämän kovenemisesta. Puuttuminen niihin rakenteisiin, jotka tekevät velkaantuneen perhettä elättävän pätkätyöläis-isin elämästä helvettiä, on paljon vaikeampaa kuin ainainen mussuttaminen avioliitosta ja sitoutumisesta.

Tällä kertaa piispojen rivit kuitenkin rakoilivat. Kaksi kapinallista jätti pamfletin allekirjoittamatta. Heidän mielestään puheenvuoro oli väärin ajoitettu ja sivuutti todellisen kirkon ongelmakysymyksen: homoseksuaalisuuden. Saa nähdä, tuoko ensi kevään parisuhdelakityöryhmän mietintö mitään uutta kirkon kantaan - vai jatkaako jatkaako kirkko, tuo "rakkauden ja välittämisen tyyssija", ihmissuhde- ja seksuaaliasioissa samaa kylmäkiskoista, ymmärtämätöntä ja painostavaa linjaansa, jota kristinuskon julma historia viivoittaa.