5.3.2009

Runkkumurot


Eräillä terveellisinä pidetyillä elintarvikkeilla on vähemmän terve historia. Maissimurojen tarinaan liittyy kristillisen puritanismin ajalta mehukkaita yksityiskohtia, joita ei voi vakavalla naamalla pohtia.
Ikävämpi puoli tarinassa on se, että runkkamisen kitkemisessä eivät hihhuleille pelkät murot riittäneet: seurauksena oli vuosikymmenten ajan suunnaton määrä väkivaltaa, sortoa, aivopesua ja painostamista. Nykyajan seksuaaliahdistuksessa on paljon kumuja näistä ajoista ja ajatuksista. Kiihkouskovaisuus ja lääketieteen väärinkäyttö ovat karmea yhdistelmä.

1800-luvun loppupuolella elänyt John Harvey Kellog oli kiihkeä adventisti ja runkkaamisen vastustaja. Hänen mielestään nuorten seksuaalinen kiihko oli matkalippu suoraan helvettiin. Sitä parantamaan tarvittiin järeitä aseita.

Kellogg oli kehitellyt teorian, joka kertoi kaiken oleellisen nuorten seksuaalisuudesta: Väärän ruokavalion tuloksena on kovaa kakkaa ja ummetusta. Peräsuolta painava kakka tuottaa nuorten syntisille ruumiinalueille painetta. Tämä paine puolestaan ilmenee seksuaalisina tuntemuksina, erektioina ja muina paholaisen viettelyksinä.

Pahimmassa tapauksessa nuori lankeaa viettelykseen ja alkaa liikutella lantiopohjan lihaksiaan, jolloin kakkapaakku liikkuu suolessa vain lisäten synnillisiä viboja. Tämä on tietysti nuorille pojille erityisen turmiollista, koska se voi johtaa itse Sodoman syntiin. Se on aina pikalippu Hell's Expressiin.

Nerokas tohtori Kellogg kuitenkin pelasti meidät tältä kauheudelta. Hän kehitti veljensä Willin kanssa maissimurot, jotka pehmentävät kakkaa. Kenenkään ei enää tarvitse kärsiä ummetuksesta ja sen mukanaan tuomista saatanallisista tuntemuksista. Muita Kelloggien suosittelemia keinoja runkkaamisen vähentämiseksi olivat erilaiset piikikkäät penisraudat ja poikien ympärileikkaaminen ilman puudutusta. Aika velikultia!

Tuska jalostaa - ja pitää ajatukset jumalassa. Tätä oppia noudatettiin myös sähkötoimisten siveysinnovaatioiden rakentelussa. Mutkikkaimmissa laitteissa olivat anturit, jotka tarkkailivat nukkuvan pojan heppiä. Mikäli vehje unen aikana paisui, seurauksena oli tuntuva sähköisku kiveksille. Laaki lamaannutti liikehtivän pedon sillä sekunnilla ja herätti pojan lukemaan tarvittavat rukoukset.

Maissilla ja teräksellä jumalan valtakuntaa rakentavien Kelloggien esikuvana oli presbyteeripastori Sylvester Graham. Hänen nimessään me yhä leivomme terveelliset sämpylämme. Grahamin mielestä terveellinen ruokavalio pitää ajatuksetkin puhtaina. Hänkin oli tiettävästi suuri kakkapaakkujen asiantuntija...

Grahamin sielukkaiden ohjeiden mukaan seksiä tarvitaan vain kerran kuussa lisääntymistarkoitukseen. Myös seksin oikea aloittamisikä tulee säätää kohdalleen. Sekä miehillä että naisilla se on pyöreä 30.

***

Tämän kirjoituksen otsikosta ja maukkaista yksityiskohdista on kiittäminen seksologi Jukka Virtasta. Lisää runkkaamisesta ja sen estämisestä voi lukea Erkki A. Kauhasen mainiosta artikkelista, joka tosin valitettavasti pidättäytyy mehukkaimmista kakkajutuista...

Terveisin nimimerkki
"Paakku suolessa jo vuodesta 1977"