Seksuaalikulttuuri muuttuu, moralismi on ikuista

Professori Erkki Sevänen kirjoitti Helsingin sanomien Vieraskynä-palstalla 7.3.2008 otsikolla "Kaupallisuus vie seksuaalisuudelta syvän inhimillisen merkityksen". Hän käsittelee jutussaan pornoa, seksuaalisuutta ja etiikkaa. Valitettavasti Erkki ei kuitenkaan vaikuta olevan asiantuntija yhdessäkään näistä aiheista. Kirjoitin hänelle Hesariin vastineen. Koska sitä ei julkaistu siellä, julkaistakoon se nyt täällä!

***

Erkki Sevänen kirjoitti Vieraskynässä seksuaalisuuden kaupallistumisesta. Hän esitti monia sangen jyrkkiä väitteitä, joihin on syytä puuttua. Seväsen mukaan ”porno lapsipornoistuu” ja kulttuurin ”tavaroituminen” tekee tyttöjen seksuaalisuudesta kauppatavaraa.

Ensimmäinen väite osoittaa melkoista tietämättömyyttä pornosta ja internetistä. Porno ei suinkaan lapsipornoistu. Lapsiporno on erillinen osa-alueensa, josta vuotoa muun pornon maailmaan ei ole juuri lainkaan. Pornon tekijät pikemminkin pyrkivät välttämään tällaisia yhteyksiä.

Internet-pornon kasvaessa yhä suuremmaksi ilmiöksi lapsipornon levittäjät ovat ratsastaneet mukana ja käyttäneet häikäilemättä hyväkseen esimerkiksi amatööripornon harrastajien web-foorumeita. Tavallisen pornon levityskanavien hyväksikäyttö ei tarkoita, että pornomaailma hyväksyisi lapsipornon, vaan lapsipornon levittäjien röyhkeys on suuri ongelma erityisesti palvelinten omistajille ja sivustojen ylläpitäjille.

Toisen väitteen mukaan teini-ikäisten seksin myynnin taustalla vaikuttaisi talouden uusliberalismi, joka tekee kaikesta kauppatavaraa. Väite kuulostaa pitkältä kiertotieltä. Osuvampi selitys voisi olla se, että perinteiset seksuaalinormit eivät paina enää kovin raskaasti nykynuoria, jotka kokeilevat vapaammin seksuaalisuutensa mahdollisuuksia.

Feministinen liike on pitkään kamppaillut tyttöjen seksuaalisen vapauden puolesta. Aatteessa tyttöjä on pyritty rohkaisemaan itsetietoisiksi toimijoiksi entisaikojen alistuvien roolimallien sijaan. Seväsen maailmassa tytöt seksualisoidaan kuin tahdottomina zombeina. Juuri tyttöjen vahvistunut seksuaalinen toimijuus on yksi seksuaalikulttuurin muutoksen selitys.

Nuorten seksin myyminen on lieveilmiö näistä muutoksista. Nuoret kokeilevat siipiään yhä suoremmin ja avoimemmin. Tätä paheksutaan milloin irc-gallerian paljastavien kuvien takia, milloin sukupuolitautien lisääntymisen vuoksi.

Seksuaalisen itsemääräämisoikeuden tavoittelu alkaa jo varhain ensimmäisten seksikokeilujen myötä. Useimmilla nuorilla tämä tapahtuu 13-18 ikävuoden välissä. Aito eettinen pulma syntyy siitä, milloin ja millä perusteella nuorten seksuaalista itsemääräämisoikeutta saadaan rajoittaa. Jokainen tapaus on yksilöllinen, eikä vastausta löydy yksiselitteisesti lakikirjasta.

Myös Väestöliiton seksuaaliterapeutti Kirsi Porras sivuuttaa eettisen pohdiskelun sokeasti ja puhuu alentavasti ”syliä kaipaavista lapsista” käsitellessään seksiä myyviä nuoria (HS 3.3.2008). Lain ikäraja seksin myymiselle on 18 vuotta, joten Porras tulee kutsuneeksi 17-vuotiaitakin lapsiksi. Porras tuntuu tavoittelevan sanomisillaan shokkivaikutusta, jolla hän voisi oikeuttaa holhoavan moralisminsa.

Seksin myyminen on yksi tapa kokeilla ja käyttää seksuaalisuuttaan. Siinä on toki riskinsä, mutta moraalinen paniikki sen ympärillä on liioiteltua. Mikä nuoria vaaniva pahuus muka kätkeytyy seksiin? Nautinnon synnillisyyskö? Yhteisön sokea reaktio on usein satuttavampi kuin itse ilmiö.

Nuoriin kohdistuva kyttääminen on perinteisten normien ylläpitämistä. Tärkeää olisi sen sijaan kysyä, koituuko joistakin ilmiöistä todella vahinkoa, vai onko kyse vain erilaisten arvomaailmojen yhteentörmäyksestä. Konservatiivisten seksuaalinormien pitäminen itsestään selvinä on perusteetonta moralismia.

Naistenpäivä - mikä se on?

Naistenpäivän jälkeisessä todellisuudessa liikkuu outoja myhäileviä olentoja, jotka jatkavat jaaritteluaan verkon ihmeellisillä värähtelytaajuuksilla. Mutta naiset, nuo vaikeasti määriteltävät feminiinisen olemisen tyylittelijät; nuo ihanat, kiinnostavat, kauhistuttavat, pelottavat, alistetut ja alistajat - mitä ne ovat? Tietääkö Butler? Tietääkö Laasanen? Tietääkö kukaan?

Ovatko he biologisen luokitteluperusteen vankeja, kulttuurisen merkinannon ilmavia ailahduksia, universaalikiistan ympäripyöreitä yleiskäsitteitä? Miksi meitä kiinnostaa, ketkä ovat miehiä ja ketkä naisia? Miksi haluamme luokitella ihmisiä niin tiukasti, että vanne meinaa kuristaa hengiltä ne, jotka eivät luokitteluun halua tai voi alistua?

Ihminen luokittelee, lajittelee, asettelee ja säätelee. Onko kuitenkin käynyt niin, että aika on ajanut sukupuolten luokittelujen ohitse? Miesten ja naisten erilaiset roolit olivat ymmärrettäviä vielä vanhaan aikaan. Nyt kone kyntää ja nostaa, tutteli ruokkii lapset ja keskoskaappi tekee kohdun virkaa. Kulttuurimme edellytykset ovat vieneet sukupuolten perinteisiltä roolijaoilta pohjan. Se tekee kipeää hidasliikkeiselle mentaliteetille.

Kuitenkin kiinnostus toisenlaisiin ruumiisiin on säilynyt. Jos ruumiin ominaisuudet eivät meitä kiihottaisi, olisimme kaikki omniseksuaaleja, joille tärkeintä olisi persoonallisuus. Koska ruumiilla on kuitenkin suuri rooli kiihkomme herättäjänä, kiinnostaa meitä myös se, millainen tuo ruumis on. Seksuaaliset identiteetit voivat olla kulttuurimme rakennelmia, mutta voiko himo olla kulttuurin tuotetta?

Biologeille on päivänselvää, että himo on lisääntymisvietistä syntynyttä. Se, mihin ihminen viettejänsä ohjastaa, on hänen oma asiansa. Kummallista on se, että kautta aikojen meidän kulttuurimme ovat sekoittaneet piinkovia moraalisia uskomuksiaan erilaisiin himon toteutumiin. Suvut ovat hallinneet maita, ja näitä sukuja on hallittu säätelemällä jälkeläisten saantia. Moraaliset uskomukset ovat kiinnittyneet taloudellisiin kysymyksiin ja valtaan.

Ydinkysymys kuuluukin, miksi yhteiskunta, jossa suku ei enää ole tärkein vallankäytön taho, edelleen pitää vallalla entisaikojen seksuaalimoraalia ja uskomuksia sukupuolten välisistä välttämättömistä roolieroista? Mistä johtuu nykykulttuurimme seksuaalimoralismi? Pelkäävätkö ihmiset niin paljon perinteestä irrottautumista, että mieluummin sulkevat silmänsä vapaudeltaan ja tukeutuvat Sääntöön, Tapaan ja Tavalliseen?

Pohdiskellen naistenpäivän jälkeisessä todellisuudessa...

Henry "unelmana 3 kertaa viikossa" Laasanen

Ylen Radio ykkösessä keskusteltiin juuri Henry Laasasen näkemyksistä naisten seksuaalisesta vallasta. Ohjelma Kaapin paikka uusitaan ensi sunnuntaina (24.2. 17:15).

Laasasen julkinen esiinmarssi herättää yhden kysymyksen: Miksi hänen näkemyksensä kiinnostavat mediaa? Laasasen tutkimus on heikkotasoista, vanhanaikaista ja näennäistieteellistä. Ilmeisesti miesnäkökulmasta on huutava pula tasa-arvokeskustelussa, kun tällaisetkin näkemykset nostetaan esiin. On totta, että yhteiskunnallisesta tasa-arvosta pitäisi keskustella aiempaa laajemmin, mutta junttimainen "miesliike" tekee yhtä paljon hallaa järkevälle keskustelulle kuin radikaali feminismikin. Vain asiantunteva ja hyvin argumentoitu keskustelu vie asioita rakentavalla tavalla eteenpäin.

Mikä sitten Laasasen näkemyksissä on pielessä? Useita asioita. Hänen seksihalukkuutta selvittelevä "markkinateoriansa" on lainaa sosiobiologian lisääntymisen kustannusteorialta. Ongelmana on vain se, että lisääntymisen kustannusteoria toimii vain, kun puhutaan lisääntymisestä. Siinä lisääntymisen kustannuksia lasketaan kehon aineenvaihdunnan tasolla kaloreissa. Sosiobiologiassa voidaan vertailla nisäkkäitä, esim. kädellisiä, ihmiseen, mutta kaikki asiansa tuntevat sosiobiologit tietävät, että vertailu tuottaa vihjeitä siitä, miten ihmiskehon toiminnot voisivat vaikuttaa käyttäytymiseen. Kyseessä ei ole kokonaisvaltainen selittävä teoria, kuten Laasasen markkinateoriassa, sillä ikävä kyllä ihmisen tuottamat kulttuuriset seksuualisuuden säätelemisen keinot vaikuttavat seksuaalisuuteen ja sen ilmenemismuotoihin huomattavasti voimallisemmin kuin sen fysiologiset reunaehdot.

Moitin Laasasta myös vanhanaikaisuudesta. Syynä on se, että hän pitää selviönä ilman kunnollisia perusteita sitä, että seksuaalista vetovoimaa ilmaisee aina naisilla kauneus, ja miehillä asema. Tällaisessa järjestelmässä miehet joutuvat panostamaan, mutta naiset eivät. Laasasen mukaan parin valinta tapahtuu naisilla aina, jos mahdollista, sosiaalisesta asemasta ylöspäin. Tällöin tapahtuu välttämättä maallisen hyvän siirtymä miehiltä naisille, ja alhaisessa sosiaalisessa asemassa olevat miehet jäävät ilman seksiä ja varallisuutta. Laasasen käsitys yhteiskunnasta, seksuaalisesta valtapelistä ja seksin monimuotoisuudesta on ohut kuin euron seteli sivuttain. Hänen olettamuksensa miesten ja naisten motiiveista, haluista ja seksikumppaneista ovat yksioikoisia yleistyksiä, ja sortuvat lisäksi outoon kulttuuriseen jähmettymiseen. Laasaselle maailma taitaa olla luonnostaan heteroseksuaalinen ja yksiavioinen, ja siellä elävät Miehet ja Naiset - joista toiset ovat Marsista ja toiset Venuksesta. Ihmeellinen jähmettynyt, kulttuurinen ja sukupuolinen essentialismi jyllää, ja Laasanen yrittää perustella sen huterasti sosiobiologisilla väärintulkinnoillaan.

Laasasen sumuisista käsityksistä hyvä esimerkki on hänen radio-ohjelmassa esittämänsä näkemys parisuhteen ansasta. Se menee jotakuinkin näin. Ajatellaan, että mies haluaa seksiä 3 kertaa viikossa. Jos hänellä ei ole hyvin korkeaa maskuliinista asemaa, esim politiikassa, urheilussa, musiikkielämässä tms., niin hänen mahdollisuutensa saada seksiä haluamansa määrä on hyvin vähäinen. Hänen täytyy siis turvautua parisuhteeseen, jossa hänen mahdollisuutensa saada seksiä on parempi kuin sinkkuna. Parisuhteessa kuitenkin vallitsevat Laasasen mielestä sellaiset käytännöt, että miehestä tulee mitä erilaisimmin tavoin aina maksava osapuoli. Seksi maksaa siis aina miehelle - joko aseman tavoittelun kustannuksien kautta, tai parisuhteen normien kautta. (Jos tämä kuulostaa ufolta, kuunnelkaa radio-ohjelman uusinta...)

Henry "unelmana 3 kertaa viikossa" Laasanen ei ole ilmeisesti koskaan kuullut naisista, jotka haluavat seksiä miesten kanssa muustakin syystä kuin resurssien distribuution takia. Mikä voisi olla muu syy... öö... olisiko nautinto mitään? Alistuminen parisuhteeseen seksin takia on myös outo käsitys. Ihmiset voivat ryhtyä hyvin erilaisiin suhteisiin tai harrastaa vaikka ryhmäseksiä. Miten Laasanen selittää kimppakivan resurssien jaon näkökulmasta? Käsitys miesten ja naisten seksihaluista ja motiiveista on vanhanaikainen, eikä se ota huomioon kulttuuristen muutosten mahdollisuutta. Taloudellisesti riippumattomien yksilöiden välinen parisuhde on täysin mahdollinen, ja nykyisin arvostettukin toimintatapa. Laasaselle lankeaa muserteva todistustaakka, jos hän yrittää väittää, että hänen markkinateoriansa todella kuvaa oikein kaikkia ihmisten seksuaalista kanssakäymistä kulttuureista ja alakulttuureista riippumatta. Laasasen kapea seksuaalisen vallan teoria ei ole mikään välttämätön selitysmalli. Päinvastoin, valta-analyysinä se on jopa tökerö ja karkea. On tainnut jäädä sosiologilta Foucault lukematta.

Laasasen aatteellisesti vääristynyt ja pseudotieteellinen kehitelmä muistuttaa inhottavalla tavalla ruotsalaisten hurufeministien vastaavaa rakennelmaa, "sukupuolivaltateoriaa", jossa kaikki perheväkivalta selitetään miesten luontaisella vallanhalulla ja väkivaltaisuudella. "Teoria" on radikaalin naisjärjestö ROKS:n ajamana saanut kannatusta jopa naapurimme viranomaiskoneistoissa. Sosiologien ja yhteiskuntatieteilijöiden on syytä tarkastella hyvin kriittisesti tieteenalojaan, jos tällainen aatteellinen puuhastelu pääsee läpi tieteellisen tutkimuksen nimissä.

Meillä on kaksi G-pistettä!

Nelosella vain yksi...

Kun uutta ohjelmaa on tullut jo kaksi osaa, on aika hieman arvioida sen meininkejä. Idea "tyttöjen illasta" jäsentää ohjelman sisältöjä ja kulkua mukavasti. "Tyttöjen iltaan" liittyy kuitenkin kaikenlaisia sivumerkityksiä, joita en pidä kovinkaan toivottavina seksuaalisuudesta keskusteltaessa. Ensimmäinen niistä on ikivanha ja silppuriin joutava ajatus siitä, että tytöillä ja pojilla pitäisi olla oma yksityinen piirinsä, jossa he keskenänsä puivat seksijuttuja. Näin toki monesti on, mutta sukupuoli-apartheid on kulttuuriimme piintynyt tapa, josta viisaammat pyrkivät eroon. Erilaisia kehoja omaavilla ihmisillä on varmasti erilaisia kokemuksia seksuaalisuudesta ja sukupuolisuudesta, mutta jakoviivan piirtäminen kategorisesti miehen ja naisen välille on vanhanaikaista ja sameakatseista. Toinen arveluttavuus, joka tyttöjen iltaan liittyy, on ällöttävä markkinointistrateginen ilmeisyys. Sukupuolen mukaan laaditulla markkinoinnilla luodaan omituisia ja keinotekoisia malleja siitä, mitä naiseuteen ja mieheyteen kuuluu - luodaan tarkoituksella erotteluja tyttöjen ja poikien jutuille.

Ohjelman pirteä yleisilme on lavastukseltaan ja grafiikoiltaan nättiä. Pirteys alkaa kuitenkin juontajien yliampuvassa tyylissä mennä vähän urpoilun puolelle. Toisaalta on hyvä, että naiset ottavat itselleen tavallisesti miehille varattuja rooleja urpoina hauskuuttajina. Rohkean överityylin kääntöpuolena on sitten syvällisyyden menettäminen. Juontajien kommentteja ja näkemyksiä ei voi pitää erityisessä arvossa, jos halutaan puhua seksuaalisuudesta vakavasti. Se asema on nähtävästi varattu seksologi Tarja Sandbergille. Tarjalla onkin sitten miellyttävä ja avarakatseinen ote kommenteissaan. Olen aistinut välillä vähän toppuuttelun makua joissakin kannanotoissa, mikä saattaa johtua siitä, että seksiasioissa on edelleen tapana aina muistuttaa vaaroista, jos se vaan on mahdollista.

Ohjelman ehdottomasti heikoin osa on ns. katsojakirjeet, joihin "julkkis"vieraat yrittävät sanoa jotakin. On toivotonta yrittää arvioida tapauksia lyhyiden kirjeiden perusteella voimatta esittää tarkentavia kysymyksiä. Sen tähden vieraiden kommentit ovat ohuita ja ympäripyöreitä, eikä niistä oikein saa mitään irti. Erikoisuutena valikoiduissa tapauksissa ja julkkisvieraiden arvioissa on ollut kummassakin ohjelmassa se, että vieraat ovat halunneet tehdä tarinan miehestä jonkinasteisen roiston, vaikka kummassakaan tarinassa mies ei ollut tehnyt mitään väärää. On nuivaa vihjata, että mies olisi parisuhteen seksiongelmien lähde. Toivottavasti tulevien ohjelmien tapausesimerkit ovat monipuolisempia.

On ilman muuta hyvä, että seksistä keskustellaan avoimesti teeveen valtakanavalla kelpo katseluaikaan. Lisää näkökulmia ja tasoja asioihin, niin paranee kummasti.

Terveisin
Tommi G. Seksualisti

Mikä ketäkin häiritsee?

Aiemman häirintäjutun kommenteissa esitetty haaste seksuaalisen häirinnän määrittelystä jäi mietityttämään sen verran, että palaan asiaan täsmällisemmällä tutkiskelulla. Rakennuspuita häirinnän määrittelylle löytyy esimerkiksi tasa-arvovaltuutetun sivuilta: http://www.tasa-arvo.fi/. Siellä häirinnän ilmenemismuodoiksi ilmoitetaan seuraava luettelo:

• sukupuolisesti vihjailevat eleet tai ilmeet
• härskit puheet, kaksimieliset vitsit sekä vartaloa, pukeutumista tai
  yksityiselämää koskevat huomautukset tai kysymykset
• pornoaineistot, seksuaalisesti värittyneet kirjeet tai puhelinsoitot
• fyysinen koskettelu
• sukupuoliyhteyttä tai muuta sukupuolista kanssakäymistä koskevat
  ehdotukset tai vaatimukset
• raiskaus tai sen yritys

Tästä luettelosta on heti alkuun karsittava viimeinen kohta. Raiskaus (ja myös yritys) on rikoslaissa erillisellä lainsäädännöllä sanktioitu. En käsitä, miksi se otetaan esiin seksuaalisen häirinnän otsikolla. Kun nyt takaperoisesti lähdettiin liikkeelle, otan seuraavaksi käsittelyyn ehdotukset ja vaatimukset. Lienee ilmiselvää, että kenelläkään ei työpaikalla ole oikeutta vaatia toiselta seksiä. Vaatimukset loukkaavat ilman muuta toisen itsemääräämisoikeutta. Ehdotukset ovatkin vaikeampi tapaus.

On perusteltua todeta, että suorat seksiehdotukset työpaikalla osoittavat ainakin tahditonta käytöstä. Henkilö on työpaikalla työnsä vuoksi, ja hänelle on annettava rauha keskittyä työhönsä. Lisäksi työssä oleva ei voi halutessaan vapaasti poistua paikalta, jos hän kokee tilanteen kiusalliseksi. Viisaampaa olisikin osoittaa halunsa työtoveria kohtaan työajan jälkeen ja vaikkapa kutsua toveri kahville keskustelemaan asiasta. On kuitenkin joskus mahdollista, että kuuma työpaikkaromanssi on kaikkien osapuolten mieleen. Tällaisessa tilanteessa ehdottelu ei tietenkään ole häirintää, mutta pelisilmän on oltava varsin tarkka, jos aikoo osua ehdotuksillaan halukkaaseen kohteeseen. Harvoin kuitenkaan kopiokoneen äärellä puolitutulle työtoverille suoraan töksäytetty ”Olisi suonikasta kyrpää tarjolla vaikka heti!” -lausahdus osuu maaliinsa. Kaikessa vuorovaikutuksessa on kohteliaisuussääntönsä – ja etenkin virallisissa yhteyksissä, kuten työpaikoilla, kohteliaisuussääntöjä tulkitaan tiukemmin kuin yksityiselämän tilanteissa.

Toisen henkilön koskettamiseen liittyvät säännöt perustuvat tapakulttuuriin. Jokaisen normaaliälyisen suomalaisen pitäisi tietää, mitkä kehon osat ovat tavallisesti sallittuja kosketukselle. Tavallisesti käsi, olkapää, ja joskus selkä ovat alueita, joiden koskettaminen erilaisissa tilanteissa on hyväksyttyä. Yleensä muiden alueiden koskettaminen työpaikan vuorovaikutuksessa vaatii jonkin varsin erityisen tilanteen. Halaaminen on mahdollinen poikkeustapaus. Jos jollakulla on tapana halata tuttaviaan ja työtovereitaan tervehdyksenä, on tiukkapipoista syyttää häntä lääppijäksi. Kosketuksessa on kuitenkin erityisen tärkeää kiinnittää huomiota koskettamisen tapaan. Viatonkin selästä ohjaaminen muuttuu epäilyttäväksi, kun se tehdään liian intensiivisesti.

”Pornoaineistot” on mielenkiintoinen kohta. Ne kaksimieliset vitsit ja kuvat, joita ennen läheteltiin faksilla, kulkevat nyt internetissä. Joskus saattaa olla mahdollista, että vastaanottajien joukossa on joitakin, joita kyseinen huumori ei miellytä. Kannattaakin olla tarkkana kenelle sähköpostit kulkeutuvat. Toinen kiintoisa pornoaihe on perinteiset työpajojen tissikalenterit. Ovatko ne häirintää? En pitäisi kalentereita häirintänä sanan varsinaisessa mielessä, mutta ilmapiiriongelman ne voivat työpaikalla aiheuttaa. Äijävetoisessa ja testosteronin pöllyisessä työpaikassa ei ole välttämättä naisena kovin mukava työskennellä. Jos taas työpaikan ilmapiiri on muuten hyvä ja vastaanottava, en tiedä, miksi tissikalenteri olisi kiistakysymys – etenkin, jos äijät suvaitsevat toiselle seinälle Scandinavian Hunks -kalenterin…

Paikoitellen tyylini äityy kevyeksi, vaikka aihe on vakava. Suurin syy on se, että seksuaalisesta häirinnästä puhuttaessa usein heittäydytään piinallisen tiukkapipoisiksi. Monilla työpaikoilla meininki ja sanailu on rentoa, ja huumori kukkii sukupuolista riippumatta. Huumoriin puuttuminen voi olla joskus ilmapiirin kannalta tuhoisampaa kuin sen silloin tällöin herättämä närkästys. Huumori voi kuitenkin olla halventamisen keino, jos sen tyyli on toistuvasti ikävää. Jotta työpaikan ilmapiiri saataisiin kaikille miellyttävämmäksi, asioista on keskusteltava rehellisesti ja hyvässä hengessä. Jos asian osapuolet ajautuvat syyttely- ja kyräilykilpaan, ei työpaikan ilmapiiri siitä luultavasti parane.

Suurin sudenkuoppa seksuaalisen häirinnän täsmällisessä määrittelyssä on sanomisten, eleiden ja kosketusten tulkinnanvaraisuus. Joskus hyvällä tahdolla esitetty kohteliaisuus vääntyy vastaanottajan mielessä limaiseksi nuoleskeluksi. Toisinaan taas yritteliäs ääliö ei saa kohdettaan kiusaantumaan, vaikka mikä olisi. Häirinnän määrittelyssä avaintekijänä on saada selville, onko mahdollinen häirintä mitenkään järkevästi selitettävissä väärinkäsitykseksi. Jos ei ole, asiaan lienee syytä jollakin tavalla puuttua. Ensimmäinen puuttumisen keino on ilmoittaa häiritsijälle, että toiminta on ei-toivottua. ”Kieli korvassa kahdesti” ei voi olla enää viaton sattumus. Väärinkäsitysten välttämiseksi kohteen on ilmaistava mielipiteensä mahdollisesta häiritsevästä käytöksestä.

Häirintää ei saa sekoittaa työpaikan ilmapiiri- tai tasa-arvo-ongelmiin. Häirintä kohdistuu aina suoraan kohteeseensa ja sen on oltava toistuvaa, vaikka tekijälle on ilmoitettu sen olevan ei toivottua. Häirintää vastaan käydään yksilöimällä tapaukset ja sen osapuolina olevat henkilöt. Havaittaviin tai piileviin ilmapiiriongelmiin, kuten ”äijäkulttuuriin”, jotka tekevät joillekin työpaikalla olon ikäväksi, voi puuttua ainoastaan perusteellisella ja rakentavalla arvokeskustelulla.

Koska aihe on sumearajainen ja aina yksilöiden tulkinnoista kiinni, tämä pohdiskelu ei voi päätyä mihinkään kiistattomaan lopputulemaan. Ottakaa siis osaa keskusteluun ja purkautukaa osaksi Suurta Työtä!