Apua, tyttärelläni on seksuaalisuus!

Seksikuvia, herutusta, sextingiä! Mihin tämä maailma on menossa! Miltä tuntuu löytää omasta tyttärestä provosoivia kuvia? Aaaaa...

Länsi-Uusimaan juttu käsittelee äidin huolta siitä, että hänen tyttärensä poseeraa seksikkäästi verkossa julkaistuissa kuvissa. Jutussa kerrataan perushuolet: kuvia voi katsoa kuka tahansa, kuvia ei saa välttämättä enää pois verkosta, kuvia voidaan käyttää väärin... Sosiaalisten medioiden turvallisen käytön osaaminen on ilman muuta tärkeää ja itsensä suojeleminen arvokasta. Nyt kun pakollinen hyväkivamantra on sanottu, voidaan katsastaa jutussa ilmaistuja asenteita vähän tarkemmin. 

Jutun lähtöolettamuksena vaikuttaa olevan se, että nuoren seksuaalinen tai eroottinen itseilmaisu olisi jotenkin itsessään ei toivottavaa tai vaarallista. Onko kyse äidin kipuilusta pikku mussukan kasvaessa, vai onko kyse seksuaalikulttuuriimme sitkeästi pesiytyneestä epäluulosta avointa seksuaalisuuden ilmaisemista kohtaan? Arvelen, että kummastakin. Kun vanhemman kontrolli teinin elämästä alkaa vähentyä, huoli lapsen pärjäämisestä on ymmärrettävä. Miksi huoli kuitenkin niin usein kohdistuu juuri seksuaalisuuteen ja sen ilmaisemiseen, lienee kulttuurimme painolastia.

Seksuaalisuus on useimmille ihmisille elämän keskeisimpiä voimia, joka määrittelee ihmissuhteita ja omaa identiteettiä. Olisi yllätys, jos se ei ilmenisi kaikessa sosiaalisessa toiminnassa oli kyse niin tanssilavoista kuin verkkomediastakin. 50-luvulla paheksuttiin salaa tansseihin karkaavia nuoria, nyt ahdistutaan verkon seksikuvista ja viestintävälineiden käytöstä. Jokaiseen aikaan ja välineeseen liittyvät omat myönteiset ja kielteiset puolensa. Sosiaalisen medioiden ja kuvien jakamisen taivastelu sinänsä ei vie ajattelua eteenpäin.

Vaikka vanhempien huoli on monella tavalla ymmärrettävä, voisiko toisenlaisiakin suhtautumismahdollisuuksia nostaa esille? Miksi lähes ainoa viesti tällaisissa artikkeleissa on "muistakaa, että kuvia voidaan väärinkäyttää". Kun tämä on sanottu, voitaisiin jatkaa, että "jos haluat kuvia julkaista, opettele kohtaamaan myös ikävä palaute". Jos asenne on "minä olen hyvä ja kaunis", voi mahdolliselle ikävälle palautteelle sanoa pyh.

Vallalla oleva huolipuhe ei auta nuoria kohtaamaan mahdollisesti eteen tulevia tilanteita eikä vahvista heidän toimijuuttaan verkkomedioiden käyttäjänä. Sen sijaan varoittelu ja toppuuttelu tuottavat todennäköisesti vastareaktioita ja "mutsi ei vaa tajuu" -asenteita, jotka eivät auta vanhempien ja nuorten välisessä keskustelussa, eivätkä auta nuorta toimimaan järkevästi internetissä.

Huomautan, että järkevä toiminta ei missään tapauksessa tarkoita siveää ilmaisua ja pidättymistä kuten moni tuntuu ajattelevan. Sen sijaan järkevää on ymmärtää ja hallita toimintaansa ja toimintaympäristöään oli se mikä tahansa. Esimerkiksi järkevä sextingin harjoittaja tietää mitä tekee, ymmärtää riskien päälle ja asennoituu ongelmiin rakentavasti. Päivittelyn sijaan vanhempi voi esimerkiksi keskustella nuoren kanssa asiallisesti siitä, miten nuori aikoo suhtautua, jos ex-rakas päättääkin laittaa tissikuvat nettiin. Keskustelun tarkoituksena ei pidä olla kiellon perusteleminen, vaan nuoren oman päätöksen kirkastaminen - oli päätös mikä tahansa.

Huolipuhe olettaa, että seksuaalisessa ilmaisussa on jotakin arveluttavaa tai vaarallista. Mitä jos ei olekaan? Jos internetissä sukkuloivaa nuorta vahvistettaisiin olemaan oman seksuaalisuutensa suvereeni subjekti, ehkä ongelmiakin syntyisi vähemmän. On täysin takapajuista keskittyä varoitteluun ja toppuutteluun sen sijaan että vahvistettaisiin määrätietoisesti nuorten itsetuntoa ja toimijuutta.

Avoin kirje Väestöliiton hallitukselle ja johdolle

TV 1 lähetti 24.9.2012 MOT-ohjelman, jonka mukaan Väestöliiton ylilääkäri Dan Apter oli ympärileikannut pienen pojan äidin tietämättä ja vastoin tämän tahtoa. Tapaus on parhaillaan hovioikeudessa. Väestöliitto otti kantaa asiaan 25.9.2012, heti tv-ohjelman jälkeisenä päivänä. Kannanoton mukaan ”Väestöliitto ei vastusta poikien ympärileikkausta, kun se liittyy uskonnollisiin ja kulttuurisiin traditioihin.”

Ympärileikkaus altistaa lapsen tarpeettomille riskeille ja haitoille, kun se tehdään ilman lääketieteellisiä perusteita vanhempien uskonnollisten tai kulttuuristen käsitysten vuoksi. Viime aikoina on uutisoitu ympärileikkausten komplikaatioiden aiheuttamista kuolemantapauksista mm. Yhdysvalloissa ja Norjassa. Miehet ovat myös kertoneet kärsivänsä leikkauksen aiheuttamista haitoista kuten peniksen arpeutumisesta, tunnon menetyksestä ja jopa koko peniksen amputaatiosta.

Väestöliitto sallii pojan ympärileikkaamisen, kun sen tehdään ”asianmukaisen lääketieteellisen koulutuksen saaneen terveydenhuoltohenkilöstön suorittamana”. Leikkauksen tekijän osaaminen ei poista ympärileikkausten eettisiä ongelmia eikä riskejä. Väestöliitto tuskin sallisi tyttöjen ympärileikkauksien tekemistä vastaavilla ehdoilla. Miksi pojat eivät saa samaa suojelua kuin tytöt?

Väestöliitto esiintyy verkkosivuillaan seksuaaliterveyden edistäjänä, joka pyrkii ehkäisemään lasten kaltoinkohtelua ja kannattaa lasten ja nuorten seksuaalioikeuksia. Miten lapsen terveen peniksen silpomisen salliminen sopii näihin arvoihin? Miten Väestöliitto vastaa niille pojille ja miehille, jotka kärsivät silpomisen haitoista koko ikänsä?

Tommi Paalanen
Sexpo-säätiön hallituksen puheenjohtaja

Näistä tiedät, että olet seksuaalisesti morjens!

Ilta-sanomien verkkosivujen luetuimmaksi jutuksi nousi tänään rouheasti otsikoitu pläjäys: Näistä tiedät, että olet seksuaalisesti terve. Jo pelkkä otsikko sai epätoivon väreet kulkemaan pitkin karvaisia käsivarsiani, mutta olihan se pakko klikata.

Mitä saadaan, kun sekoitetaan aimo annos naiivia positiivisuutta, tätimäistä viisastelua ja valtaisaa osaamattomuutta monimutkaisten käsitteiden (kuten terveys ja seksuaalisuus) hallinnassa? Jep.

Toimittaja Niina Heikkinen ja jutussa haastateltu seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta ajattelivat varmasti olevansa hyvällä asialla. Seksuaaliterveys on tärkeää ja ihmiset tarvitsevat neuvoja elämänsä parantamiseksi. Valitettavasti nämä ainekset eivät vielä riitä maaliin asti pääsemiseen.

Kirjoitelmaa leimaa kaksi dinosauriaanista virhettä: 

1. Olemassaolomme ydin. Jutussa oletetaan, että seksuaalisuus on jonkinlainen sielun peili, joka heijastelee minuuttamme ja eksistenssiämme. Ei ole. Seksuaalisuuden merkitys vaihtelee hyvin suuresti yksilöiden välillä. Ne tosiasiat, että jokaisella ihmisellä on seksuaalisuus ja että se on useille tärkeää, eivät mitenkään edellytä sitä, että henkilön seksuaalisuus olisi jotenkin merkittävin osa hänen minuuttaan tai persoonallisuuttaan.

Ihmisen olemisen ydinteemat kietoutuvat kykyyn antaa merkityksiä, mikä pätee myös seksuaalisuuteen. Vaikka allekirjoittaneelle seksuaalisuus näyttäytyy elämän ydinteemana, on paljon ihmisiä, joille se on korkeintaan kehno välinäytös tai kertakaikkinen riesa. Älkää hyvät kirjoittajat ja terapeutit pakottako seksuaalisuutta toisten kurkuista alas, vaan antakaa heidän luoda sille itse haluamansa merkitys ja rooli elämässä.

2. Terve seksuaalisuus. Tuttavallisemmin morjens. Terveyden käsite on monimutkainen rakennelma, joka sisältää enemmän normatiivista höttöä ja määrittelyvallan käyttöä kuin mikään direktiivi sallii. Käsite on niin kyllästetty kulttuurisilla diskursseilla, että siitä on tullut lähes myrkyllinen. 

Terveyden käsitettä voidaan käyttää arjessa melko huoletta sen perusmerkityksessä: toimintakyvyn kuvauksena ja sairauksien tai häiriöiden poissaolona. Kun sitä aletaan soveltamaan niin yleislaatuiseen ja monimutkaiseen ilmiöön kuin seksuaalisuus, on syytä olla hyvin varuillaan. 

Seksuaaliterveyskin on ihan kelpo käsite, kun se pidetään aisoissa, mutta terve seksuaalisuus, se on menneisyyden kaksipäinen saatana, joka syöksee kidastaan uskonnollisia hyveitä, porvarillista kainoutta, perversioita ja keskiluokkaista hymistelyä.

Jutussa toppuutellaan seksin välineellistämistä ja markkinoidaan kunnioitusta, naiseksi ja mieheksi kasvamista sekä syviä emootioita. Valitettavasti näillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Ne ovat kaikki mielivaltaisia arvovalintoja, joihin voi ottaa monenlaisia kantoja olematta yhtään vähemmän terve. Vaikka monille nuo asiat ovat tärkeitä ja läheisiä, on myös paljon niitä, joiden seksielämä on tervettä, tyydyttävää ja tasapainoista ihan ilmankin.

Kun terveys yritetään ujuttaa jonkinlaiseksi hyvän tai hyväksyttävän seksuaalisuuden kriteeriksi - vaikkakin ehkä vain osaamattomuuden takia - vajoaa keskustelun taso vuosisatoja taaksepäin. Terve-sairas -dikotomiaa ei pidä käyttää uutena moralismin kassarana, vaikka konservatiivit sitä odottaisivatkin huulet törröllään. Amerikassa tähän suuntaan ollaan jo liuttu, sillä siellä uskikset ilkamoivat surutta HIV:llä ja -addiktioilla pyrkiessään osoittamaan vapaan seksuaalikulttuurin olevan mätä ja synnillinen.

Jo valistusaikana ymmärrettiin, että keskustelu moraalista ja hyvästä pitää erottaa omaksi alueekseen uskonnollisesta hapatuksesta ja aikansa valtapeleistä. Nykyajan suurimmat määrittelyvallan käyttäjät seksuaalisuuden alueella ovat lainoppineet ja lääketieteilijät - tai heidän käsitteistöään viljelevät puoskarit.

Kun medikalisaation nahkea kumihansikas pyrkii kajoamaan seksuaalietiikkaan, on parempi lyödä ovi kiinni ja jättää sen näpit oven väliin.

Seksualisoitu lapsuus

Talouselämän verkkosivuilla oli juttu Annamari Vänskän tuoreesta tutkimuksesta Muodikas lapsuus - Lapset mainoskuvissa. Jutusta ponnahti nenään virke: "Muoti seksualisoi lapsuutta" ja esimerkkinä sille lasten poseeraaminen seksikkäissä asennoissa.

Asia ei ole näin yksinkertainen. Sanapari "lapsen seksualisoiminen" antaa ymmärtää, että lapsi ei ole alun perin lainkaan seksuaalinen olento. Seksuaalinen kehitys on kuitenkin normaali osa lapsen kasvua. Lapset ovat ihmisiä (vaikka aina ei uskoisi), joten he ovat myös seksuaalisia jo syntymästään asti.

Lapsen seksuaalisuus on erilaista kuin teini-ikäisen tai aikuisen. Se ilmenee mm. läheisyytenä, oman kehon tuottamana mielihyvänä, leikkeinä ja kokeiluina sekä aikuisten matkimisena. Lasten maailmassa seksuaaliset tuntemukset eivät kuitenkaan kytkeydy romanttiseen viitekehykseen, eivätkä lapset ymmärrä kultturisten normien luomia malleja tai rajoja - kehollisuus, alastomuus ja niistä nauttiminen on yksioikoista ja välitöntä.

Tutkija Vänskä tuskin tarkoittaa, että lapsella ei ole seksuaalisuutta ennen "seksualisoimista". Väite on siis epätarkka. Kyse on siitä, että lapsiin liitetään sellaisia seksuaalisuuden piirteitä, jotka kuuluvat aikuisuuteen - sekä kulttuurisesti että kehityspsykologisesti.

Lasten aikuismaiset elkeet eivät kuitenkaan ole aina helposti tulkittavissa tai niiden alkuperä selvitettävissä. Lapset matkivat koko ajan toisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Osa heidän matkimastaan käyttäytymisestä on seksuaalista. Lapsi voi matkia televisiosta näkemäänsä, ison veljen urheilupullistelua, mainosposeerausta tai äidin bileasua. Osa tästä voi olla seksuaalisten roolien kokeilemista, osa vain kummastelua. Millä perusteella tulkitsemme lapsen käyttäytymisen miksikin? Onko fallos katsojan silmässä - vanhaa sanontaa lainatakseni?

Mainosten maailma on toki astetta ongelmaattisempi, sillä mainoksen tekijä on behavioristi, joka pyrkii hyödyntämään luonnollisten ja kulttuuristen ärsykkeiden voimaa saadakseen kohteensa toimimaan halutulla tavalla. Mitä tarkoitusta bikineissä poseeraavat pikkutytöt ajavat mainoksissa?

Vänskä vastaa, että viattomuutta käytetään herkistämään mainoksen kohde. Samaan pyritään kissanpennuilla, kauniilla musiikilla ja sydämellisillä vanhuksilla. Lasten kohdalla pyritään myös viestittämään vanhemmille hyvän ja iloisen lapsuuden reseptiä. Jotta tytöstä kasvaisi pärjäävä ja naisellisuutensa hallitseva nainen, pitäähän sillä bikinit olla jo 6-vuotiaana.

Mainostajat hyväksikäyttävät sukupuolirooleja myymällä vahvasti sukupuolittuneita tuotteita. Mitä aikaisemmin prinsessatehdas käynnistyy, sitä helpompi asiakassegmenttiä on hallita. On kuitenkin liikaa sanottu, että mainostajat tai muodin säätelijät tuottaisivat taustalla olevan ilmiön. Mainosten laatijat ovat kulttuuristen ilmiöiden hyväksikäyttäjiä ja vahvistajia, mutta harvoin täysin uuden luojia.

Kun äiti ostaa pikkutytölle bikinit, onko kyse sukupuolikasvatuksesta, nukkeleikistä vai jostakin muusta? Seksualisoiko hän lapsensa, vai voisiko kyse olla siitä, että hän paikkailee omaa kyvyttömyyttään käsitellä lapsen alastomuutta? Se on ilmiselvää, että nykyisin yksinkertaisetkin asiat - kuten uimarannalle meneminen - problematisoituvat helposti seksuaali- ja sukupuolipoliittisiksi kysymyksiksi.

Asteittain tapahtuva sukupuoliroolien avartuminen on johtanut vastaliikkeeseen, jossa polarisoituneet sukupuolikäsitykset ovat myös voimistuneet osaltaan. Sama on tapahtunut esimerkiksi suhteessa seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Vaikka kulttuurissa on tapahtunut valtavasti vapautumista, seksuaali- ja sukupuolipoliittinen keskustelu vilisee äärikantoja ja kovia vaatimuksia suuntaan ja toiseen.

Kun vahvat poliittiset vaatimukset yhdistyvät voimakkaisiin muoti-ilmiöihin ja sosiaaliseen paineeseen, voi asetelma saada varsin jakomieliset ulottuvuudet. Pikku bikinit olisi pakko olla tai muuten et kuulu joukkoon, mutta jos bikinit hankitaan, syyllistytään seksuaalipoliittisiin rikkomuksiin ihmisyyttä vastaan. Aitoa valinnanvaraa pitäisi vahvistaa rutkasti. Siinäpä uusi pulma Niinistön työryhmälle lopullista ratkaisua odottamaan!

Kyllä kansa tietää

Äskettäin tapahtunut karmea lapsenmurha on saanut median ja kansalaiset hullaantumaan. Lynkkausmielialan kohteeksi on nostettu viranomaiset, kun oma turvallisuudentunne ei kestä tarkastella rikoksen tekijöitä tarkemmin. Heistä paljastuukin aimo joukko karmaisevia ominaisuuksia:

• Arveluttava etninen tausta: Valkoihoiset suomalaiset ovat tehneet lähes kaikki joukko- ja perhesurmat Suomessa. Karmeiden surmatekojen tekeminen saattaa olla jopa tämän ryhmän kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen, erityispiirre.
• Ikä: Keski-ikäiset ovat erityisen alttiita henkirikosten tekemiselle. Tämän selittää leipääntyminen ankeaan elämään sekä hukkuminen keski-ikäisten harmaaseen massaan. Keski-ikään liittyy myös naurettava aikuismaisen käytöksen normi sekä vaatimus kunnollisuuden kulissien ylläpitämisestä. Mikä otollinen asetelma väkivaltaisen mielenvikaisuuden kehittämiselle.
• Parisuhde: Perheessä tehtyjen murhien taustalta löytyy miltei aina yksi yhdistävä tekijä: parisuhde. Tekijä(t) ovat joko olleet tai ovat parhaillaan parisuhteessa. Parisuhde on asia, joka oikeuttaa kaikenlaiset sairaat vaatimukset kumppania kohtaan ja hyväksyy minkä tahansa kohtelun, koska parisuhde on niin tärkeä osa ihmisen elämän mielekkyyttä.
• Perhe: Perhe on hermeettinen yksikkö, jossa muhivat rautakautiset käsitykset kunniasta, vallasta ja oikeudesta. Perhe, aivan kuten parisuhdekin, oikeuttaa perheenjäsenten mielivaltaisen ja väkivaltaisen kohtelun. Perheessä myös tiedetään aina parhaiten, miten asiat tulee hoitaa. Jos joku ojentaa perheyksikköön kuuluvaa lasta hänen toiminnastaan, tulee siihen vastata "Kyllä minä perkele osaan lapseni kasvattaa!" - vaikka sitten hakkaamalla ja kuristamalla.
• Tavallisuus: Lähiöiden, ydinperheen hymyilevien kasvojen, lastenrattaiden ja Pirkka-tuotteiden takaa paljastuu pikkusieluisten ja ahdistuneiden ihmishirviöiden massa. Älä koskaan luota henkilöön, jolla ei ole yksilöllisyyttä.

Jos tämä irvailu vaikuttaa sydämettömältä tai ymmärtämättömältä, kannattaa miettiä uudemman kerran, ketkä yhteiskunnassamme leimataan vaarallisiksi, arvaamattomiksi ja epäkelvoiksi kansalaisiksi. Te kaikki, jotka pelkäätte nuoria, punkkareita, mustapukuisia hevareita, otakuja, maahanmuuttajia tai muuten vaan omituisia tyyppejä, muistakaa, että pahuus asuu oikeasti keskiluokkaisen tavallisuuden takana. Aina.

Vaikka tämän jutun taustalla olleen tragedian todelliset syylliset ovat julmat ja sekopäiset isä ja äitipuoli, ei kannata unohtaa, että yllä mainitut tekijät luovat asetelman, jossa tavallisen ja kunnollisuuden kaapuun kääriytyneet perheelliset ihmiset eivät voi olla väärässä tai pahoja - kunnes kulissi sortuu ja todellisuus lyö vasten kasvoja kuin Mike Tyson.