Näistä tiedät, että olet seksuaalisesti morjens!

Ilta-sanomien verkkosivujen luetuimmaksi jutuksi nousi tänään rouheasti otsikoitu pläjäys: Näistä tiedät, että olet seksuaalisesti terve. Jo pelkkä otsikko sai epätoivon väreet kulkemaan pitkin karvaisia käsivarsiani, mutta olihan se pakko klikata.

Mitä saadaan, kun sekoitetaan aimo annos naiivia positiivisuutta, tätimäistä viisastelua ja valtaisaa osaamattomuutta monimutkaisten käsitteiden (kuten terveys ja seksuaalisuus) hallinnassa? Jep.

Toimittaja Niina Heikkinen ja jutussa haastateltu seksuaaliterapeutti Teija-Liisa Ranta ajattelivat varmasti olevansa hyvällä asialla. Seksuaaliterveys on tärkeää ja ihmiset tarvitsevat neuvoja elämänsä parantamiseksi. Valitettavasti nämä ainekset eivät vielä riitä maaliin asti pääsemiseen.

Kirjoitelmaa leimaa kaksi dinosauriaanista virhettä: 

1. Olemassaolomme ydin. Jutussa oletetaan, että seksuaalisuus on jonkinlainen sielun peili, joka heijastelee minuuttamme ja eksistenssiämme. Ei ole. Seksuaalisuuden merkitys vaihtelee hyvin suuresti yksilöiden välillä. Ne tosiasiat, että jokaisella ihmisellä on seksuaalisuus ja että se on useille tärkeää, eivät mitenkään edellytä sitä, että henkilön seksuaalisuus olisi jotenkin merkittävin osa hänen minuuttaan tai persoonallisuuttaan.

Ihmisen olemisen ydinteemat kietoutuvat kykyyn antaa merkityksiä, mikä pätee myös seksuaalisuuteen. Vaikka allekirjoittaneelle seksuaalisuus näyttäytyy elämän ydinteemana, on paljon ihmisiä, joille se on korkeintaan kehno välinäytös tai kertakaikkinen riesa. Älkää hyvät kirjoittajat ja terapeutit pakottako seksuaalisuutta toisten kurkuista alas, vaan antakaa heidän luoda sille itse haluamansa merkitys ja rooli elämässä.

2. Terve seksuaalisuus. Tuttavallisemmin morjens. Terveyden käsite on monimutkainen rakennelma, joka sisältää enemmän normatiivista höttöä ja määrittelyvallan käyttöä kuin mikään direktiivi sallii. Käsite on niin kyllästetty kulttuurisilla diskursseilla, että siitä on tullut lähes myrkyllinen. 

Terveyden käsitettä voidaan käyttää arjessa melko huoletta sen perusmerkityksessä: toimintakyvyn kuvauksena ja sairauksien tai häiriöiden poissaolona. Kun sitä aletaan soveltamaan niin yleislaatuiseen ja monimutkaiseen ilmiöön kuin seksuaalisuus, on syytä olla hyvin varuillaan. 

Seksuaaliterveyskin on ihan kelpo käsite, kun se pidetään aisoissa, mutta terve seksuaalisuus, se on menneisyyden kaksipäinen saatana, joka syöksee kidastaan uskonnollisia hyveitä, porvarillista kainoutta, perversioita ja keskiluokkaista hymistelyä.

Jutussa toppuutellaan seksin välineellistämistä ja markkinoidaan kunnioitusta, naiseksi ja mieheksi kasvamista sekä syviä emootioita. Valitettavasti näillä ei ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Ne ovat kaikki mielivaltaisia arvovalintoja, joihin voi ottaa monenlaisia kantoja olematta yhtään vähemmän terve. Vaikka monille nuo asiat ovat tärkeitä ja läheisiä, on myös paljon niitä, joiden seksielämä on tervettä, tyydyttävää ja tasapainoista ihan ilmankin.

Kun terveys yritetään ujuttaa jonkinlaiseksi hyvän tai hyväksyttävän seksuaalisuuden kriteeriksi - vaikkakin ehkä vain osaamattomuuden takia - vajoaa keskustelun taso vuosisatoja taaksepäin. Terve-sairas -dikotomiaa ei pidä käyttää uutena moralismin kassarana, vaikka konservatiivit sitä odottaisivatkin huulet törröllään. Amerikassa tähän suuntaan ollaan jo liuttu, sillä siellä uskikset ilkamoivat surutta HIV:llä ja -addiktioilla pyrkiessään osoittamaan vapaan seksuaalikulttuurin olevan mätä ja synnillinen.

Jo valistusaikana ymmärrettiin, että keskustelu moraalista ja hyvästä pitää erottaa omaksi alueekseen uskonnollisesta hapatuksesta ja aikansa valtapeleistä. Nykyajan suurimmat määrittelyvallan käyttäjät seksuaalisuuden alueella ovat lainoppineet ja lääketieteilijät - tai heidän käsitteistöään viljelevät puoskarit.

Kun medikalisaation nahkea kumihansikas pyrkii kajoamaan seksuaalietiikkaan, on parempi lyödä ovi kiinni ja jättää sen näpit oven väliin.

Seksualisoitu lapsuus

Talouselämän verkkosivuilla oli juttu Annamari Vänskän tuoreesta tutkimuksesta Muodikas lapsuus - Lapset mainoskuvissa. Jutusta ponnahti nenään virke: "Muoti seksualisoi lapsuutta" ja esimerkkinä sille lasten poseeraaminen seksikkäissä asennoissa.

Asia ei ole näin yksinkertainen. Sanapari "lapsen seksualisoiminen" antaa ymmärtää, että lapsi ei ole alun perin lainkaan seksuaalinen olento. Seksuaalinen kehitys on kuitenkin normaali osa lapsen kasvua. Lapset ovat ihmisiä (vaikka aina ei uskoisi), joten he ovat myös seksuaalisia jo syntymästään asti.

Lapsen seksuaalisuus on erilaista kuin teini-ikäisen tai aikuisen. Se ilmenee mm. läheisyytenä, oman kehon tuottamana mielihyvänä, leikkeinä ja kokeiluina sekä aikuisten matkimisena. Lasten maailmassa seksuaaliset tuntemukset eivät kuitenkaan kytkeydy romanttiseen viitekehykseen, eivätkä lapset ymmärrä kultturisten normien luomia malleja tai rajoja - kehollisuus, alastomuus ja niistä nauttiminen on yksioikoista ja välitöntä.

Tutkija Vänskä tuskin tarkoittaa, että lapsella ei ole seksuaalisuutta ennen "seksualisoimista". Väite on siis epätarkka. Kyse on siitä, että lapsiin liitetään sellaisia seksuaalisuuden piirteitä, jotka kuuluvat aikuisuuteen - sekä kulttuurisesti että kehityspsykologisesti.

Lasten aikuismaiset elkeet eivät kuitenkaan ole aina helposti tulkittavissa tai niiden alkuperä selvitettävissä. Lapset matkivat koko ajan toisia lapsia, nuoria ja aikuisia. Osa heidän matkimastaan käyttäytymisestä on seksuaalista. Lapsi voi matkia televisiosta näkemäänsä, ison veljen urheilupullistelua, mainosposeerausta tai äidin bileasua. Osa tästä voi olla seksuaalisten roolien kokeilemista, osa vain kummastelua. Millä perusteella tulkitsemme lapsen käyttäytymisen miksikin? Onko fallos katsojan silmässä - vanhaa sanontaa lainatakseni?

Mainosten maailma on toki astetta ongelmaattisempi, sillä mainoksen tekijä on behavioristi, joka pyrkii hyödyntämään luonnollisten ja kulttuuristen ärsykkeiden voimaa saadakseen kohteensa toimimaan halutulla tavalla. Mitä tarkoitusta bikineissä poseeraavat pikkutytöt ajavat mainoksissa?

Vänskä vastaa, että viattomuutta käytetään herkistämään mainoksen kohde. Samaan pyritään kissanpennuilla, kauniilla musiikilla ja sydämellisillä vanhuksilla. Lasten kohdalla pyritään myös viestittämään vanhemmille hyvän ja iloisen lapsuuden reseptiä. Jotta tytöstä kasvaisi pärjäävä ja naisellisuutensa hallitseva nainen, pitäähän sillä bikinit olla jo 6-vuotiaana.

Mainostajat hyväksikäyttävät sukupuolirooleja myymällä vahvasti sukupuolittuneita tuotteita. Mitä aikaisemmin prinsessatehdas käynnistyy, sitä helpompi asiakassegmenttiä on hallita. On kuitenkin liikaa sanottu, että mainostajat tai muodin säätelijät tuottaisivat taustalla olevan ilmiön. Mainosten laatijat ovat kulttuuristen ilmiöiden hyväksikäyttäjiä ja vahvistajia, mutta harvoin täysin uuden luojia.

Kun äiti ostaa pikkutytölle bikinit, onko kyse sukupuolikasvatuksesta, nukkeleikistä vai jostakin muusta? Seksualisoiko hän lapsensa, vai voisiko kyse olla siitä, että hän paikkailee omaa kyvyttömyyttään käsitellä lapsen alastomuutta? Se on ilmiselvää, että nykyisin yksinkertaisetkin asiat - kuten uimarannalle meneminen - problematisoituvat helposti seksuaali- ja sukupuolipoliittisiksi kysymyksiksi.

Asteittain tapahtuva sukupuoliroolien avartuminen on johtanut vastaliikkeeseen, jossa polarisoituneet sukupuolikäsitykset ovat myös voimistuneet osaltaan. Sama on tapahtunut esimerkiksi suhteessa seksuaalivähemmistöihin ja uskontoon. Vaikka kulttuurissa on tapahtunut valtavasti vapautumista, seksuaali- ja sukupuolipoliittinen keskustelu vilisee äärikantoja ja kovia vaatimuksia suuntaan ja toiseen.

Kun vahvat poliittiset vaatimukset yhdistyvät voimakkaisiin muoti-ilmiöihin ja sosiaaliseen paineeseen, voi asetelma saada varsin jakomieliset ulottuvuudet. Pikku bikinit olisi pakko olla tai muuten et kuulu joukkoon, mutta jos bikinit hankitaan, syyllistytään seksuaalipoliittisiin rikkomuksiin ihmisyyttä vastaan. Aitoa valinnanvaraa pitäisi vahvistaa rutkasti. Siinäpä uusi pulma Niinistön työryhmälle lopullista ratkaisua odottamaan!

Kyllä kansa tietää

Äskettäin tapahtunut karmea lapsenmurha on saanut median ja kansalaiset hullaantumaan. Lynkkausmielialan kohteeksi on nostettu viranomaiset, kun oma turvallisuudentunne ei kestä tarkastella rikoksen tekijöitä tarkemmin. Heistä paljastuukin aimo joukko karmaisevia ominaisuuksia:

• Arveluttava etninen tausta: Valkoihoiset suomalaiset ovat tehneet lähes kaikki joukko- ja perhesurmat Suomessa. Karmeiden surmatekojen tekeminen saattaa olla jopa tämän ryhmän kansallinen, ehkä suorastaan geneettinen, erityispiirre.
• Ikä: Keski-ikäiset ovat erityisen alttiita henkirikosten tekemiselle. Tämän selittää leipääntyminen ankeaan elämään sekä hukkuminen keski-ikäisten harmaaseen massaan. Keski-ikään liittyy myös naurettava aikuismaisen käytöksen normi sekä vaatimus kunnollisuuden kulissien ylläpitämisestä. Mikä otollinen asetelma väkivaltaisen mielenvikaisuuden kehittämiselle.
• Parisuhde: Perheessä tehtyjen murhien taustalta löytyy miltei aina yksi yhdistävä tekijä: parisuhde. Tekijä(t) ovat joko olleet tai ovat parhaillaan parisuhteessa. Parisuhde on asia, joka oikeuttaa kaikenlaiset sairaat vaatimukset kumppania kohtaan ja hyväksyy minkä tahansa kohtelun, koska parisuhde on niin tärkeä osa ihmisen elämän mielekkyyttä.
• Perhe: Perhe on hermeettinen yksikkö, jossa muhivat rautakautiset käsitykset kunniasta, vallasta ja oikeudesta. Perhe, aivan kuten parisuhdekin, oikeuttaa perheenjäsenten mielivaltaisen ja väkivaltaisen kohtelun. Perheessä myös tiedetään aina parhaiten, miten asiat tulee hoitaa. Jos joku ojentaa perheyksikköön kuuluvaa lasta hänen toiminnastaan, tulee siihen vastata "Kyllä minä perkele osaan lapseni kasvattaa!" - vaikka sitten hakkaamalla ja kuristamalla.
• Tavallisuus: Lähiöiden, ydinperheen hymyilevien kasvojen, lastenrattaiden ja Pirkka-tuotteiden takaa paljastuu pikkusieluisten ja ahdistuneiden ihmishirviöiden massa. Älä koskaan luota henkilöön, jolla ei ole yksilöllisyyttä.

Jos tämä irvailu vaikuttaa sydämettömältä tai ymmärtämättömältä, kannattaa miettiä uudemman kerran, ketkä yhteiskunnassamme leimataan vaarallisiksi, arvaamattomiksi ja epäkelvoiksi kansalaisiksi. Te kaikki, jotka pelkäätte nuoria, punkkareita, mustapukuisia hevareita, otakuja, maahanmuuttajia tai muuten vaan omituisia tyyppejä, muistakaa, että pahuus asuu oikeasti keskiluokkaisen tavallisuuden takana. Aina.

Vaikka tämän jutun taustalla olleen tragedian todelliset syylliset ovat julmat ja sekopäiset isä ja äitipuoli, ei kannata unohtaa, että yllä mainitut tekijät luovat asetelman, jossa tavallisen ja kunnollisuuden kaapuun kääriytyneet perheelliset ihmiset eivät voi olla väärässä tai pahoja - kunnes kulissi sortuu ja todellisuus lyö vasten kasvoja kuin Mike Tyson.

Pillumellakka

Hesarin kolumnisti Virpi Salmen mielestä Pussy Riot -ryhmän jäsenten vangitsemisen protestoiminen on tekopyhää ja pikkusievää puuhastelua. On totta, että maailmassa on varmasti isompiakin ihmisoikeusongelmia kuin feministipunkkarien vaikeudet venäläisen sortokoneiston hampaissa, mutta pitäisikö kaikki Pussy Riotin esille nostama keskustelu kuitata Salmen tapaan ylenkatsovalla vittuilulla?

Pillumellakan tapaus on karu esimerkki siitä, miten Venäjällä suhtaudutaan sananvapauteen ja poliittiseen kritiikkiin. Tapaukseen kietoutuvat myös sukupuoleen ja seksuaalisuuteen liittyvät normit, sillä ortodoksien kauhuksi kirkkoa häpäisemässä olivat nuoret naiset. Takaisin hellan ääreen siitä!

Feminismille, seksuaaliselle vapaudelle ja ilmaisunvapaudelle on huutava tilaus itänaapurissamme. Pussy Riot ja sen kohtelu on vain yksi esimerkki maan ihmisoikeusongelmista ja kuristavan kontrollivaltion vastaisesta taistelusta. Seksuaalivähemmistöjen asema on yhtä karu - ehkä karumpikin, sillä homot ja lesbot eivät välttämättä selviä saamastaan huomiosta pelkillä sakoilla tai vankilatuomioilla. Äärioikeisto keskeytti Moskovan Pride-marssin väkivaltaisesti viime vuonna (2011) ja väkivalta seksuaalivähemmistöihin kuuluvia kohtaan on yleistä.

Vaikka jotkut ratsastavatkin omahyväisesti Pussy Riot -kuohunnalla, tuskin naapurimme ihmisoikeusongelmien nouseminen keskusteluun on niin huono asia, että sitä voi pitää tyhjänpäiväisenä hipsterien pätemisenä. Venäjän viranomaiset ovat heittämässä Pussy Riot -ryhmän edustajia jopa seitsemäksi vuodeksi vankilaan teosta, josta pitäisi selvitä huomautuksella.

Seksuaalipolitiikka hämmentää

"Vihreän nuoren seksikirjoitus hämmentää" raportoi Ilta-Sanomat verkkojutussaan. Kyse on Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton eli ViNO:n puheenjohtajan Hanna Hakon blogikirjoituksesta, jossa käsitellään seksuaalilainsäädännön nykytilaa. 

Varmasti hämmentääkin. Monien käsitykset seksistä ja ihmissuhteista ovat keskiverto 13-vuotiaan tasolla, joten vakava yhteiskunnallinen ja eettinen keskustelu voivat mennä yli hilseen. Kun lisäksi koloistaan kaivautuvat esiin kaikenlaiset turjakkeet, joiden käsitykset ovat peräisin toissa vuosisadan taitteesta, sekoittuuhan siinä pienen ihmisen pää.

Seksuaalisuutta koskevassa keskustelussa unohtuu helposti, että asiantuntemukseksi eivät riitä omat kokemukset vaakamambosta tai seksittömästä rangaistusavioliitosta. Eivätkä myöskään omaan umpimieliseen vanhemmuuteen perustuvat käsitykset lasten tai nuorten seksuaalisesta kehityksestä. Vaikka jokaisella on oikeus ilmaista mielipiteensä asioista, ei se tee kaikista mielipiteistä ilmaisemisen arvoisia. Koska seksuaalisuuskeskustelu on usein herkkää ja tunteikasta, pitää väitteiden perustelemiseen ja hyvään argumentaatioon panostaa tavallista enemmän - ei vähemmän, vaikka monilla onkin erheellisesti niin tapana.

Seksistä hämmentyneiden olentojen nillitys ei kuitenkaan saa estää hyvää ja rationaalista keskustelua seksuaalipolitiikasta. Kiitos Hanna Hakolle keskustelunavauksesta ja kiitos myös jatkokeskustelijoille, mutta vain niille, jotka vaivautuvat ottamaan asian vakavasti - vaikka olisivatkin eri mieltä kanssani.

Hakko pohti kirjoituksessaan seksuaalilainsäädännön uudistamisen tarvetta seksityön dekriminalisoimisen pohjalta. Pohdinnan aiheina olivat insestikiellon purkaminen, suojaikärajojen uudelleenarvioiminen ja sivumaininnalla myös "lajienvälinen seksi" eli suoremmin sanottuna seksi eläinten kanssa. Kirjoitus lähti liikkeelle yksinkertaisesta liberaalista periaatteesta: vapaaehtoisten seksuaalitekojen dekriminalisoinnista. Hakko huomioi vapaaehtoisuuden olevan joissakin tapauksissa hankala määriteltävä, mutta kun käsite korvataan täsmällisellä suostumuksen käsitteellä, merkittävä osa ongelmista voidaan ratkaista.

Osapuolten välinen suostumus on minkä tahansa yhteistoiminnan oikeuttaja. Suostumukseksi ei riitä pelkkä vapaaehtoisuus, vaan sen kriteereinä ovat myös riittävä tieto toiminnan merkityksestä ja seurauksista sekä vapaus pakottavista valtasuhteista. Riittävän tiedon ehto ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seksin harrastamiseen tarvittaisiin seksologian maisterin paperit, vaan kriteerien tiukkuus on suhteutettava aktin mahdollisiin haittoihin: Esimerkiksi kahden seksuaalisesti kokemattoman henkilön homoseksuaaliset kokeilut ovat minimaalisen riskialttiita, jolloin niiden rajoittamista on hyvin hankala perustella. Sen sijaan jos ryhdytään tekemään viiltoja, amputaatioita tai muuta kehonmuokkausta, on suostumuksen oltava kirkas ja selkeä.

Hakon mainitsema "varovaisuusperiaate" eli ajatus siitä, että jotakin kannattaa kieltää siksi, että sallimisesta voi olla vakavia haittoja, toimii vain hyvin harvoissa tapauksissa, joissa haitat ovat hyvin todennäköisiä ja vakavia. Muissa tapauksissa haitat ovat minimoitavissa täsmällisillä interventioilla. Varovaisuusperiaatetta huomattavasti parempi lähtökohta on "vähäisimmän puuttumisen periaate", jolloin pyritään puuttumaan pelkästään suoraan ongelmiin kunnioittaen mahdollisimman paljon kohteena olevan henkilön itsemääräämisoikeutta.

Esimerkiksi nuorten seksin kohdalla parhaisiin tuloksiin päästään tehostamalla seksuaalikasvatusta ja keskittämällä lainsäädäntöä vain vahingollisten tekojen kriminalisointiin sekä höllentämällä sitä muilta osin. Hollantilainen liberaali lähestymistapa on tilastojen valossa ollut ylivertainen Euroopan maiden keskuudessa. 

Hakko nosti esille suojaikärajan alentamisen tai poistamisen ja joutui sen vuoksi odotetusti kovan hyökkäyksen kohteeksi. Suojaikärajaan kohdistuva kiihkoilu on kuitenkin täysin perusteetonta sen valossa, että naapurimaissamme suojaikärajat ovat alempia kuin Suomessa: Virossa 14 ja Ruotsissa 15. Näistä ikärajoista ei ole seurannut mitään merkittäviä ongelmia kummassakaan maassa, joten ei kotoinen 16 vuoden ikäraja ole sellainen rajapyykki, johon keskustelussa kannattaisi hirttäytyä. 

Keskustelua seksuaalipolitiikasta on pyritty vaimentamaan väitteellä, että ei ole mitään mieltä ajaa piskuisten vähemmistöjen asioita. Tästä olen täysin päinvastaista mieltä. Ihmisoikeuksien ja seksuaalioikeuksien toteutumista pitää tarkkailla kokonaisvaltaisella tasolla ja huomioda juuri ne pienetkin ryhmät ja marginaaliset tapaukset, joiden kohdalla oikeudet toteutuvat heikoiten. Pienet ryhmät paljastavat järjestelmässä olevia heikkouksia ja vääryyksiä, jotka voivat tuottaa pahaa jälkeä sekä yksilöille ja heidän läheisilleen.

Keskustelun vaimentajat ovat ilmeisesti sitä mieltä, että kaikki on ihan hyvin niin kauan kuin suuri laiskanpulskea keskiluokka ei valita? Yhteiskunnallisena ajatteluna tämä on todella laiskaa. Pienryhmien kohtaamat ongelmat nostavat esille olennaisia eettisiä ja yhteiskuntafilosofisia ongelmia, joiden käsittely tuottaa parhaimmillaan merkittäviä hyötyjä koko yhteiskunnalle. Kansalaisvapauksien kehittyminen nykyisen kaltaiseksi järjestelmäksi on vaatinut historian kuluessa monta vastaavaa keskustelua "marginaalisiksi" koetuista ongelmista kuten rotusorrosta tai naisten oikeuksista.

Myös Anna Kontula totesi lainsäädännössä olevan ristiriitoja ja kummallisuuksia, jotka olisi hyvä suoristaa. Tällaisia ovat esimerkiksi se, että seksiä eläimen kanssa ei ole kielletty, mutta eläinpornon levittäminen on. Myös seksi lähisukulaisen kanssa on erikseen kielletty. Kumpikin mainituista kielloista pohjautuu dogmaattiseen käsitykseen siitä, keiden välille seksi kuuluu. Historialliset ja uskonnolliset käsitykset seksuaalisuudesta eivät riitä mitenkään oikeusvaltion lainsäädännön perusteiksi. Jos jonkin teon vahingollisuutta tai merkittäviä haittoja ei pystytä osoittamaan, on laki syytä purkaa.

Yllätyksettömästi Väestöliiton Dan Apter torppasi koko keskustelunavauksen. Hänen mielestään seksuaalipolitiikasta ei ilmeisesti tarvitse keskustella. Tällaisella asenteella Väestöliiton rooli seksuaaliasioiden asiantuntijana rapistuu ja järjestö nahistuu entistä selkeämmin seksuaalikonservatismin linnakkeeksi.

Otto Lehto toteaa blogissaan, että erilaisen seksuaalisuuden arvostelu pohjautuu usein pelkkään ällötykseen vahvan argumentaation sijaan. Ällötys pyritään keskustelussa verhoamaan epämääräiseen haitoista puhumiseen, yleiseen moraaliin tai perinteisiin seksuaalikäsityksiin. Seksuaalipolitiikan pitää kuitenkin perustua tutkittuun tietoon ja vahvoihin eettisiin ja yhteiskunnallisiin argumentteihin, ei henkilökohtaisiin tuntemuksiin tai käsityksiin hyvästä seksuaalisuudesta.

Ihmisoikeuksien ja seksuaalioikeuksien ottaminen vakavasti tarkoittaa turhien seksuaalisuutta rajoittavien lakien purkamista. Tämä ei kuitenkaan tarkoita mitään "kaikki on sallittua" -ajattelua, vaikka konservatiivit sen niin haluaisivat kuulla. Seksuaalisuuden toteuttamista pitää rajoittaa silloin, kun kyse on toisen vahingoittamisesta, pakottamisesta, painostamisesta tai vallan väärinkäytöstä.

Seksuaalisen vapauden puolustaminen ei ole turhaa, vaikka se joskus turhauttaakin. Keskustelu tuntuu pään hakkaamiselta seinään siksi, että konservatiivien ja uskovaisten argumentit eivät ole muuttuneet pariin sataan vuoteen miksikään. Moraalin rappio, perhearvojen puolustaminen ja lasten suojelu ovat olleet aina keskustelun keskeisimmät keppihevoset. Kuitenkin historia on osoittanut eettisen liberalismin olevan voitokas kerta toisensa jälkeen, sillä sen filosofinen perusta on vahva ja jokainen voi ymmärtää vapauden vaatimuksen. Pitäkäämme huoli, että voittokulku jatkuu!