Maailma nurinniskoin

En olisi vielä pari viikkoa sitten uskonut kirjoittavani tekstiä, jossa puolustan persukansanedustajan elämäntapaa, mutta joskus maailma on ovelampi kuin me jyrkkiä raja-aitoja vetävät hyypiöt kuvittelemme.

Kyse on tietysti inhasti kellertävän lehdistön rakastamasta "kohujulkkiskansanedustaja" Kike Elomaasta, jolla on "kohusuhde" johonkin rumpistiin, vaikka hän on naimisissa "kohuliikemies" Kimmo Elomaan kanssa. Erään sanan sinnikäs toistuminen otsikoissa ja jutuissa tosin vihjaa, että tälläkin kertaa "kohu" elänee lähinnä kellastuneen lehdistön toimituspalavereissa.

Tällä kertaa saimme eduskunnan, joka todella on läpileikkaus kansasta. Kike edustaa kaikin puolin mallikkaasti kansan syyyyviä rivejä kaikessa yleissivistyksen ja poliittisen osaamisen puutteessaan. Mikä parasta, tämä teräsvartaloinen ja heleä-ääninen sankaritar päätyy edustamaan mitä ihaninta ristiriitaa julkisella olemuksellaan.

Persut on kristillishäröjen jälkeen arvokonservatiivisin puolue koko maassa. Kuitenkin juuri sen riveistä nousee tuo julkea nainen, joka kehtaa pitää rakastajaa avioliitostaan huolimatta! Kike on kävelevä paradoksi: perverssillä tavalla liberaali konservatiivi.

Suurin (ja lattein) ristiriita lienee kuitenkin se, että Kike ja Kimmo tekevät julkisesti sen, mitä lukuisat muut tekevät salaa ja ottavat omakseen yhden perinteen lisäksi toisen yhtä vanhan sellaisen. Nimittäin rinnakkaissuhteita on ollut maailmassa yhtä kauan kuin uskollisuudenlupauksiakin.

Hienoa on se, että Elomaat ottavat asian lungisti, eivätkä panikoi kohisevien toimittajien edessä. He tuntuvat tietävän, mitä ihmissuhteiltaan haluavat. Kimmo kuittaa asian oivallisesti: "Elämää tämä vain on, ei sen kummempaa."

Lapsen kidutus on sallittua Suomessa!

Hovioikeuden mielestä ilman kivunlievitystä tehty pojan pippelin silpominen ei riitä tuomioon, vaikka silpomisesta aiheutuneet komplikaatiot ja verenvuoto veivät pojan sairaalahoitoon. "Joo," sanoo hovioikeus, "lapsen kidutus on meistä ihan okei."

Minkään muun lapsen kehoon kohdistuvan rikoksen kohdalla ei siimaa anneta. Koko päiväkodin henkilökunta hallintovirkamiehiä myöten voi joutua pölkylle, jos päiväkodin laiminlyönnit vaarantavat lapsen terveyden. Sen sijaan vanhemmat voivat katsella tyynesti vierestä, kun silpojan veitsi viuhuu.

Älyttömintä kyseisessä tapauksessa on hovioikeuden vetoaminen lainsäädännön puutteeseen. Pahoinpitely ja kidutus ovat kyllä edelleen rikoksia. Jos jonkun mielestä "kidutus" kuulostaa turhan kovalta sanalta tähän yhteyteen, niin kannattaa pohtia, miksi itse kutsuisi tilannetta, jossa on puolustuskyvyttömänä ja joku alkaa leikata sukuelinten ihoa veitsellä.

Suomessa lääkärikunta arkkiatria myöten vastustaa poikien sukuelinten silpomista, mutta Sosiaali- ja terveysministeriössä ja useimmissa lastensuojelujärjestöissä kiemurrellaan ja vähätellään asiaa. Erityisesti lastensuojelujärjestöjen kohdalla pitää kysyä, missä on selkäranka?

Kun lasten seksuaaliseen hyväksikäyttöön suhtaudutaan yhteiskunnassamme äärimmäisen jyrkästi, jopa hysteerisesti, voi esittää kaikille silpomisen puolustelijoille ja vähättelijöille kiusallisen kysymyksen: Kumpi on pahempi juttu, pikkupojan pippelin imeminen vai veitsellä silpominen?

Missä ovat muslimihomot?

Viime kuun aikana on käyty tiuhaa monikulttuurisuuskeskustelua Hesarin mielipidepalstalla. Keskustelussa on erityisesti noussut esiin kunniaväkivalta ja islamin sopivuus länsimaiseen yhteiskuntaan. Keskustelu jatkui kiinnostavalla tavalla Sexpon & kumppanien Seksuaalisuus 2011 -tapahtumassa, jonka yhtenä teemana oli uskonto, kulttuuri ja seksuaalioikeudet.

Mielipidepalstan keskustelussa on oudolla tavalla vähätelty kysymyksiä seksuaalisuuden ja sukupuolen ymmärtämisestä islamissa ja maahanmuuttajien kulttuureissa. Kunniaväkivallastakin monet puhuvat ikään kuin kyse olisi vaan perheen sisäisten erimielisyyksien kärjistymisestä. Seksuaalisuuteen ja sukupuoleen liittyvät kulttuuriset ja uskonnolliset valtarakenteet jätetään jostakin syystä käsittelemättä.

Kun kunniaväkivaltaa käsitellään vaan väkivaltana, jää toteamatta, että juuri naisten seksuaalinen vapaus on asiassa tulilinjalla. Vaikka kunniaväkivalta on alkuperältään kulttuurista, sitä pönkitetään islamilaisilla sukupuolikäsityksillä.

Jotkut kirjoittajat, kuten Teppo Valtanen (HS 2.2.) jopa paheksuvat muslimien seksuaaliasenteiden kritisoimista vedoten siihen, kuinka heterogeeninen ryhmä muslimit ovat. On aivan totta, että muslimeja tulee hyvin erilaisista kulttuureista ja lähtökohdista. Liberaali akateeminen maallistunut muslimi on aivan eri luokkaa kuin konservatiivinen tai fundamentalistinen uskova.

On kuitenkin olennaista, että jopa liberaalit muslimit, kuten Husein Muhammed, pitävät itsestään selvänä, että tiettyjen islamin sukupuoli- ja seksuaaliasenteiden kritisoiminen tai haastaminen on miltei mahdotonta ja jopa vaarallista. Esimerkiksi julkisesti homoseksuaalille somali- tai kurdimiehelle ei kukaan povaa kovin hyviä elinmahdollisuuksia omassa yhteisössään. Ja kun lisäksi moni pitää islamista luopumista tappamisen oikeuttavana tekona, ovat homomiehen vaihtoehdot aika vähissä.

Suomessa on liberaaleja muslimeja, jotka elävät omaa elämäänsä soveltaen islamin oppeja itse parhaaksi katsomallaan tavalla. He ovat kuitenkin varsin hiljaisia julkisessa keskustelussa. Edustusoikeus valuu aina imaameille, änkyröille käännynnäisille ja konservatiivisille yhteisön perusjäsenille.

Islam-kritiikki samaistetaan monesti rasismiin tai "islamofobiaan" eli perusteettomaan vihaan tai pelkoon muslimeja kohtaan. Seksuaalisuuden ja sukupuolen alueilla kritisoitavaa kuitenkin on. Esitän alla muutamia kysymyksiä, jotka kartoittavat näitä aihepiirejä. Jos joku on sitä mieltä, että kysymysten esittäminen on rasistista tai islamofobista, niin toivon hänen vastaavan itse niihin ensiksi.

• Milloin näemme julkisuudessa ensimmäisen naispuolisen imaamin?
• Missä on muslimihomojen yhdistys tai pride-kulkue?
• Miten on naisten yhteiskunnallisen ja seksuaalisen vapauden laita?
• Millä tavoin musliminaisten oikeuksia ajetaan yhteisöjen sisällä?
• Keskustellaanko yhteisöjen sisällä kriittisesti sukupuolikäsityksistä?
• Löytyykö yhteisöistä poikien ympärileikkausten vastustajia?

Kuulen mielelläni vastauksia näihin kysymyksiin sekä yhteisöjen jäseniltä itseltään että asiaa muuten tuntevilta. Osa kysymyksistä on ilman muuta tarkoituksella kriittisiä, mutta osa sellaisia, joista on vain vaikea saada tietoa yhteisöjen ulkopuolelta.

Teppo Valtanen oli mielipidekirjoituksessaan närkästynyt siitä, että islamia arvostellaan, mutta yhtä takapajuisia katolilaisia tai ortodokseja ei. Minun puolestani yllä olevat kysymykset voi osoittaa myös heille soveltuvin muutoksin!

Melkein raiskaus

Saska Saarikoski nosti kolumnissaan "Kaksi halukasta aikuista" (HS 15.2.2011) esille kiinnostavia kysymyksiä seksuaalikäyttäytymisen juridisoitumisesta. Hän käsitteli tekstissään Julian Assangen saamia raiskaussyytteitä sekä piirrettyjen seksifantasioiden kriminalisoimista. Otan tässä käsittelyyn vain ensimmäisen tapauksen ja palaan myöhemmin seksifantasioiden pariin.

Ruotsin rikoslaki mahdollistaa rikossyytteen nostamisen seksistä ilman kondomia, mikäli kumppani on vaatinut kondomia käytettävän. Lakipykälässä ei sinänsä ole mitään kovin omituista, sillä kondomin käytöstä luistamisella altistaa toisen, erityisesti naisen, tietyille riskeille. Omituista sen sijaan on teosta keskusteleminen raiskauksena.

Assangen tapauksessa omituisuus nousee askeleen korkeammalle, sillä Assangen kumppaneista kumpikaan ei ole kieltäytynyt seksistä hänen kanssaan - ei edes siinä vaiheessa kun kondomin puuttuminen on todettu. Tämä seikka vie koko tapauksen pois rikoksen alueelta ihmisten välisten vuorovaikusongelmien harmaalle alueelle.

Saarikosken tärkein huomio on se, että harmaan alueen juridisoiminen johtaa pahimmillaan yhteiskunnalliseen paranoiaan siitä, mikä on sallittua ja mikä kiellettyä. Kun sosiaalisia kömmähdyksiä, väärinymmärryksiä ja morkkiksia aletaan puimaan oikeusistuimissa, voi käydä niin kuin Saarikoski toteaa: "melkein mikään ei ole sallittua".

Feministisiä kommentaattoreita on ärsyttänyt huomattavasti Saarikosken retoriikka, jossa hän nostaa esille seksisuhteissa esiintyviä varsin tuttuja asetelmia. Puhe luolamiehistä ja kondomitta naimisen autuudesta ärsyttää sekä Tulvan Moilasta ja Veera Hidas-Elinaa. Moilanen ottaa esille olennaisen kysymyksen "ein" sanomisen vaikeudesta, mutta Hidas-Elina vierii sivuraiteelle ja ryhtyy paasaamaan raiskauksien kauheudesta ja juristien kirkasotsaisuudesta.

Kyse ei ole lainkaan siitä, etteikö raiskauksen kauheutta tunnustettaisi tai etteikö niitä haluttaisi vähentää, vaan siitä, että raiskaus pitää määritellä selkeästi eettisin perustein. Silloin ydinkäsitteenä on suostumuksen antaminen. Suostumusta ei kuitenkaan tarvitse vääntää rautalangasta, vaan mukana puuhaaminen riittää ilmaisemaan sen.

Saarikosken kolumnissaan esittämä ajatus "seksuaalisen pelin normaaleista siirroista" tarkoittaa käsittääkseni sitä, että tyypillisissä seksijutuissa saatetaan himon vallassa tehdä kaikenlaista, mikä ei ole jälkeenpäin ajatellen järkevää tai huomaavaista. Tilanteen viedessä mukanaan on myös helppo suostua sellaisiin toimintatapoihin, joita ei valitsisi, jos saisi harkita asiaa kaikessa rauhassa. Tämä on juuri sitä harmaata aluetta, josta koko asiassa on kyse.

Huono seksi, morkkis, katumus tai jälkiviisaus eivät kuitenkaan riitä rikoksen tai vääryyden tunnusmerkeiksi, mikäli henkilö on alun perin suostunut touhuun. Erilaiset harmaan alueen sosiaaliset hiertotilanteet pitäisikin ensisijaisesti pyrkiä ratkaisemaan välittömin vuorovaikutuskeinoin, ei viemällä asiaa syyttäjän selvitettäväksi.

Eli jos toinen pyrkii lipevästi luistamaan kondomin käytöstä, hänen kumppaninsa pitäisi antaa tälle vakavat nuhteet ja tehdä selväksi, ettei hyväksy sellaista käytöstä. Jos taas antaa asian mennä olankohautuksella ja tulee myöhemmin katumapäälle, voi silloinkin ilmoittaa kumppanilleen omista tunteistaan ja nostaa asian keskusteluun. Ainakin itse kannattaa ottaa opiksi ja toimia seuraavalla kerralla toisin.

Seksisuhteiden juridisoimisen sijaan olisi tärkeää painottaa välitöntä vuorovaikutusta, oman tahdon ilmaisemista ja vastuun ottamista omista valinnoista. Juridiikka astuu peliin vasta silloin, kun toisen kieltäytyminen sivuutetaan kylmästi. Muissa tapauksissa juristin ottaminen vuoteeseen Hidas-Elinan mukaan "kaikkien oikeuksia valvomaan" on kuolinisku spontaaniudelle ja intohimolle.

Porno vs. taide

Alla julkaisematta jäänyt mielipidekirjoitukseni. Kyseessä on vastine kristillisen kasvatusjärjestö Mantelipuu ry:n aktiivien kirjoitukselle.

***

Anne Waalan ja Lotta Hällströmin mukaan (24.1) taiteeksi naamioitunut porno uhkaa turmella seksuaalikulttuurimme. Taiteen ja pornon välillä ei kuitenkaan voida tehdä heidän olettamaansa jyrkkää erottelua.

Teoksen pornogafisuus, eli tarkoitus kiihottaa seksuaalisesti, ei vie teokselta pois sen taiteellisia tai kulttuurihistoriallisia arvoja. Aika voi antaa näitä arvoja jopa sellaisille teoksille, joita niiden omana aikana on pidetty roskana.

Esimerkiksi Playboyn varhaiset alastonkuvat ovat muovanneet voimakkaasti aikansa eroottista kuvastoa ja vaikuttavat vielä nykyäänkin. Niillä on kulttuurihistoriallinen ja valokuvataiteellinen merkityksensä riippumatta siitä miten katsoja niihin päättää suhtautua.

Eroottisen taiteen ja ilmaisun takana ei ole mitään häijyä tavoitetta, vaan ihmisen seksuaalisuus kaikessa monimuotoisuudessaan. Ihmiskeho ja seksuaalisuus voidaan nähdä kauniina ja arvokkaana niin homoseksuaalin kuin nuorenkin itseilmaisussa. Kellään ei ole etuoikeutta määritellä vain itse hyvänä pitämiään seksuaalisuuden ilmaisun muotoja yleisesti arvokkaiksi tai toivottaviksi.

Kirjoittajien mielenilmaus Touko Laaksosen kuvia vastaan on hätkähdyttävän suora hyökkäys homoseksuaalien ilmaisunvapautta kohtaan. Kirjoituksen lopussa vaaditaan nuorille rauhaa kasvaa ”terveeseen seksuaalisuuteen ilman haitallisia vaikutteita”. Vihjaavatko kirjoittajat, että homoseksuaalisuus on epätervettä ja haitallista?

Tommi Paalanen
Puheenjohtaja, Sexpo-säätiö