Jouduin entisen kumppanini valheellisen seksuaalirikosväitteen kohteeksi vähän yli neljä vuotta sitten. Kun lähdin vaikeaksi muuttuneesta ihmissuhteesta hänen myrkyllisen käytöksensä vuoksi, hän kosti lähtöni tekemällä minusta perättömän rikosilmoituksen. Asiaa käsiteltiin ensin käräjäoikeudessa, joka näki asian oikean laidan ja hylkäsi syytteen. Hovioikeus sen sijaan antoi minulle tuomion seksuaalirikoksesta.
Hovioikeuden ratkaisu perustuu hataralle ymmärrykselle BDSM-seksistä. Siitä paistaa läpi ylimalkaisuus ja heikko osaaminen seksuaalisuuden kysymyksissä. Keskeisin, ja ratkaisevin, hovioikeuden virhe oli se, että tuomarit eivät ymmärtäneet, mitä tarkoittaa BDSM-yhteisölle hyvin tuttu suostumuskäytäntö: ennalta sovittu suostumus. Hovioikeus edellytti ratkaisussaan, että jokaiseen seksiaktiin olisi pitänyt hankkia erikseen suostumus välittömästi ennen seksitilannetta, mikä on perusteeton ja kestämätön vaatimus.
Julkinen tiedote antoi asiasta täysin harhaanjohtavan kuvan, jota pyrin parhaani mukaan paikkaamaan tässä tekstissä. Kuvaan jää valitettavasti yhä aukkoja, sillä en saa paljastaa tässä entisen kumppanini henkilöön, terveydentilaan ja väitteisiin liittyviä asioita, vaikka ne olisivat olennaisia tapauksen ymmärtämisen kannalta. Pyrin kuitenkin valottamaan asiaa parhaani mukaan rikkomatta salassapitomääräyksiä.
Haluan myös kritisoida oikeuslaitoksen käytäntöä pitää kaikki seksuaalisuuteen liittyvät tapaukset salattuina. Niihin kohdistuu tutkimuksissa koko ajan enemmän kritiikkiä, joka ei pääse päivänvaloon salaamisen vuoksi. Esim. tutkija Antti Korpi (2024) pitää seksuaalirikosten näyttökynnystä turhan matalana ja syyttömyysolettamaa rikkovana. Salaaminen johtaa myös siihen, että tuomioistuinten tunarointi ei joudu julkisen arvostelun kohteeksi.
Teen hovioikeuden ratkaisusta valituksen korkeimpaan oikeuteen, koska asia on luonnollisesti minulle henkilökohtaisesti tärkeä, mutta se on tärkeä myös seksuaalieettisenä periaatekysymyksenä. Olen tehnyt pari vuosikymmentä työtä aktivistina seksipositiivisen ja suostumusperustaisen seksuaalikulttuurin rakentamiseksi, ja pidän erittäin tärkeänä sitä, että BDSM-yhteisöä ja seksuaalivähemmistöjä kriittisesti koskeva kysymys suostumuskäytäntöjen hyväksyttävyydestä ei jäisi hovioikeuden hataran ratkaisun varaan.
Ryhdyin uutenavuotena 2021 entisen kumppanini kanssa BDSM-sessioon, jossa tehtiin uniseksiä. Uniseksi on BDSM-termein vallansiirtosessio, jossa ryhdyn seksiin nukkuvan kumppanini kanssa siten, että hän on antanut minulle vallan toimia seksitilanteessa haluamallani tavalla ennalta sovituissa rajoissa.
Koska olen hyvin huolellinen suostumusasioissa, olimme keskustelleet BDSM-sessioiden käytännöistä yksityiskohtaisesti etukäteen ja muodostaneet suostumuskehyksen eli yhteisymmärryksen rajoista ja toiveista, joiden mukaisesti BDSM-sessioissa toimitaan. Sovimme uniseksistä samana iltana ennen sen toteuttamista. Yksityiskohdista ei ollut tarpeen sopia, koska kumpikin meistä tiesi hyvin, missä toistemme rajat menivät ja millainen seksi oli toivottua.
Entinen kumppanini alkoi väittää vasta kuukausia myöhemmin, eron jälkeen, että uniseksisessiossa toteutettuun anaaliseksiin ei ollutkaan suostumusta. Tosiasiassa anaaliseksiin ja moniin muihin asioihin oli jatkuva suostumus, koska niistä oli sovittu ennalta suostumuskehyksellä, joka oli myös dokumentoitu Kinx List -verkkopalvelun avulla. Uniseksitilanteessa oli monenlaista seksiä, joista kaikista oli sovittu samalla tavalla. Ei ole hyväksyttävää vetää suostumusta pois vasta kuukausien päästä tapahtuneesta, ja väittää tapahtunutta rikokseksi.
Hovioikeuden mielestä kyseessä oli seksuaalirikos, koska en ollut pyytänyt erikseen lupaa kaikkiin toteutettuihin seksiakteihin välittömästi ennen seksitilannetta. Huolellisesti toteutettu ja dokumentoitu ennalta sopiminen ei siis riittänyt hovioikeudelle, vaikka kaikki tilanteessa tehty seksi oli ennalta sovitun suostumuskehyksen mukaista. Suhde oli kestänyt tapahtumahetkeen mennessä jo noin puolitoista vuotta, joten mistään uudesta ja yllättävästä tilanteesta ei ollut kyse.
BDSM-seksi oli keskeisessä roolissa suhteessamme aivan sen alusta asti. Ensimmäisellä tapaamisellamme kerroimme toisillemme ajatuksistamme, joihin liittyi valtaleikkejä ja rajujakin seksifantasioita. Toteutimme suhteen aikana useita BDSM-sessioita, jotka olivat samanlaisia uudenvuodenyön tapahtumien kanssa.
Ennalta sopimamme suostumuskehys toimi perustana kaikelle BDSM-seksille. Erikoisista tai uusista asioista neuvoteltiin aina erikseen, mutta tuttujen asioiden kohdalla suostumusta ei tarvinnut kysyä aina uudelleen ja uudelleen. Minulla ei ollut mitään syytä ajatella, että juuri tässä yhdessä sessiossa olisi pitänyt toimia toisin, eikä kumppaninikaan asettanut mitään erityisiä rajoja juuri tälle sessiolle, kun keskustelimme siitä ennen sen toteuttamista.
Uutenavuotena toteuttamamme uniseksisessio oli suostumuksellinen kahdella eri tavalla:
- Uniseksi on vallansiirtosessio, jossa alistuva osapuoli antaa tietoisesti toiselle luvan toimia haluamallaan tavalla suostumuskehyksen rajoissa. Ryhtyessään siihen kumppanini hyväksyi, että minä teen seksiä koskevat päätökset session aikana yksin. Jo pelkästään tämän nojalla kaikki uniseksin aikana tekemäni oli suostumuksellista. Vallansiirtoon kuuluu eksplisiittisesti hyväksyntä sille, että valta annetaan hetkellisesti pois itseltä ennalta sovituissa rajoissa. Uniseksi oli meille hyvin tuttua, joten jos kumppanini olisi halunnut juuri tällä kerralla muuttaa aiemmin sovittua jollakin tavalla, hänellä olisi ollut velvollisuus kertoa siitä minulle, mutta hän ei tehnyt niin.
- Olimme sopineet BDSM-sessioiden rajoista ja toiveista ennalta suostumuskehyksellä, joka oli dokumentoitu. Pysyin seksitilanteessa sovituissa rajoissa ja tein vain sellaisia asioita, joita kumppanini toivoi BDSM-sessioissa tapahtuvan.
Toimin siis tässä BDSM-sessiossa, kuten kaikissa muissakin seksitilanteissa, täysin sovitulla tavalla ja kumppanini rajojen ja toiveiden mukaisesti. En kykene ymmärtämään, miten hovioikeus saattoi tulkita toimintani seksuaalirikokseksi.
Seksuaalietiikan ja oikeusfilosofian näkökulmista ennalta sovittu suostumuskehys, eli yhteisymmärrys rajoista ja toiveista, on pätevä suostumus seksiin, ellei sitä erikseen pureta tai rajoiteta. Tällainen suostumuskehys on tosiasiassa olemassa kaikissa ihmissuhteissa koskettamisen ja seksin kohdalla ainakin konkludenttisesti eli toiminnassa muodostuneeseen jatkuvaan käytäntöön perustuen. Esimerkiksi suutelu, halaaminen, eroottinen koskettelu, seksiasennon vaihtaminen tai tuttujen seksitapojen käyttäminen on monissa ihmissuhteissa ennalta hyväksyttyä ilman, että joka hetkessä tarvitsee erikseen kysyä suostumusta.
BDSM-seksiä sisältävissä suhteissa suostumuskehys on usein eksplisiittinen ja yksityiskohtainen. Tavallisesti siitä sovitaan puhumalla suoraan rajoista ja toiveista sekä käymällä läpi erilaisia seksi- ja sessiotilanteita etukäteen. Monet myös kirjaavat suostumuskehyksen ylös joko vapaamuotoisesti tai käyttämällä valmiita listoja.
Hovioikeuden vaatimus siitä, että suostumusta pitäisi kysyä yksityiskohtaisesti aina välittömästi ennen seksitilannetta, tarkoittaa laajemmin sovellettuna sitä, että BDSM-yhteisössä ja muuallakin tavanomainen käytäntö neuvotella suostumus ennalta ei olisikaan oikeudellisesti hyväksyttävä. Tällainen näkemys vie kohti vaarallista johtopäätöstä: lukuisat aiemmin hyväksyttävinä pidetyt BDSM-sessiot muuttuisivatkin yhtäkkiä raiskauksiksi ja pahoinpitelyiksi.
Myös tuhannet muut tavalliset seksitilanteet muuttuisivat raiskauksiksi. Yllättävä eroottinen halaus, herättäminen suuseksillä tai spontaani seksitilanteen aloittaminen olisivatkin nyt hovioikeuden mukaan seksuaalirikoksia, jos joka kerta ei ole kysytty erikseen lupaa, vaikka niistä olisi kumppanien kesken muodostettu yhteisymmärrys ihmissuhteen aikana.
Tällainen käsitys suostumuksesta on kestämätön. Se puuttuu yksilön seksuaaliseen autonomiaan tavalla, joka kääntyy itseään vastaan. Lainsäädännön ja lainkäytön tarkoitus on suojella seksuaalista autonomiaa, eikä rajoittaa sitä tarpeettomasti. Hovioikeuden tekemä linjaus ottaa yksilöltä pois oikeuden sopia omasta seksuaalisesta toiminnastaan hänen itse valitsemallaan tavalla. Yksilöllä pitää olla autonomiansa puitteissa tällainen vapaus, kunhan hän ei ole joutunut painostuksen tai manipulaation kohteeksi suostumuksesta sopiessaan.
Aiemmassa blogitekstissäni avasin tarkemmin niitä käytäntöjä, joilla sovin suostumuksesta ja huolehdin kumppanini hyvinvoinnista rajuissakin BDSM-sessioissa. Pyrin aina toimimaan selkeästi, läpinäkyvästi ja hyväntahtoisesti, ja tein niin tässäkin ihmissuhteessa. Ryhdyin jopa suostumuskehyksen kirjalliseen dokumentoimiseen, koska pidin sitä tarpeellisena kumppanini sen hetkisen tilanteen vuoksi.
En valitettavasti voi kertoa, mistä syistä entinen kumppanini päätyi perättömän rikosilmoituksen tekemiseen, koska oikeus on julistanut hänen henkilöönsä, terveydentilaansa ja väitteihinsä liittyvät yksityiskohdat salaisiksi. Sen voin kuitenkin kertoa, että hän jäi prosessin aikana kiinni useista ristiriitaisuuksista ja kertomuksen muuttumisesta jälkikäteen. Hovioikeus ei antanut sille painoarvoa, vaikka seksuaalirikostapauksissa tyypillisesti arvioidaan kertomusten uskottavuutta ja koherenssia.
Korkeimmalla oikeudella on vielä mahdollisuus selvittää asia. Minun oikeudentajuuni ei mahdu se, että valheella voi voittaa, tai että tuomioistuin tekee työnsä huolimattomasti. Pidän edelleen kiinni siitä - varmaankin naiivisti - että vääryys pitää oikaista, ja että tuhansien BDSM-harrastajien oikeusturva ei saa romuttua siksi, että viranomaiset ovat kujalla seksuaalisuudesta ja suostumuksesta.
