Häirintä, moralismi ja seksuaalikielteisyys

Edellisessä tekstissä kärjekkäästi kommentoimani tekstiviestikohu tuntuu kaipaavan analyyttisempää otetta, sillä sosiaalisessa mediassa liikkuu valtavasti mielipiteitä, joiden mukaan tapauksessa on ollut kyse "ahdistelusta" tai "seksuaalisesta häirinnästä". Jälkimmäinen näistä olisi jo rikos.

Väitteen "seksuaalisesta häirinnästä" on esittänyt myös häirintää Helsingin yliopistossa tutkinut Kaisa Kauppinen. Lienee syytä analysoida hieman kohun sisältöä ja esitettyjä väitteitä, sillä juuri näin seksiskandaalit toimivat: faktat unohtuvat kun iskulauseet alkavat jyllätä ja yhtäkkiä asia muuttuu toiseksi.

Keskisuomalaisen alkuperäinen juttu kertoo yksityiskohtia kahdesta tapauksesta, joista kumpikin tapahtui Facebook-keskustelussa. Ensimmäisessä oli kyse poliittisesta keskustelusta, jonka lomassa Kankaanniemi heitti, että "rakastelu olisi ihanaa" vastaanottajan kanssa. Toisessa tapauksessa viestien vastaanottaja kertoo, että "Kankaanniemi saattoi kesken muun keskustelun kysyä seksiin liittyviä asioita".

Iltalehti julkaisi myös viestiketjun, jossa on kuuluisaksi noussut vitsailu "nussittuna nukkuisit sikeästi". Jutusta ei käy ilmi, onko viestiketju osa kahta yllämainittua tapahtumasarjaa, vai erillinen niistä. Lehdissä kuitenkin väitetään, että naisia on ollut useampia ja tapahtumat ovat levittäytyneet noin vuoden ajalle viime syksystä lähtien.

Keskisuomalainen raportoi myös viestejä julkaisseiden naisten näkökulmaa asiaan. He halusivat paljastaa Kankaanniemen toiminnan, koska tämä kommentoi arvostelleen muiden perussuomalaisten aiheuttamia kohuja. Kaksinaismoralismin paljastaminen yksityisviestejä julkaisemalla on ollut perusteltu teko sikäli, että Kankaanniemi on esiintynyt julkisuudessa kristillisen avioliittokäsityksen edustajana ja puolustajana.

Olen aiemmin esittänyt kannan, että Kankaanniemen toiminta on ollut yksityistä, eikä siihen ole muilla mitään sanomista. Syytökset ahdistelusta tai häirinnästä tietysti haastavat tämän tulkinnan. Arvioidaan hieman kohun elementtejä tästä näkökulmasta.

Onko Kankaanniemi syyllistynyt seksuaaliseen häirintään?

Seksuaalisen häirinnän määritelmässä on tavallisesti kaksi elementtiä, joista toinen perustuu fyysiseen kajoamiseen ja toinen muuhun häiritsevään käytökseen. Tässä tapauksessa on kyse seksiehdotuksista Facebook-keskustelussa, joten kyse ei ole ainakaan fyysisestä kajoamisesta.

Häirintä on aina enemmän tai vähemmän tulkinnanvarainen asia. Yllättävä kullin heiluttelu työtoverin naaman edessä keskellä työpäivää täyttää aika varmasti häirinnän kriteerit, mutta vihjailu toisen viehättävyydestä tai haluttavuudesta voi olla tulkittavissa monin tavoin. Sitä voidaan tilanteesta ja henkilöstä riippuen pitää esimerkiksi kehumisena, flirttinä tai tahdittomuutena.

Pelkkä vihjailu tai ehdottelu ei kuitenkaan sellaisenaan ylitä seksuaalisen häirinnän rajaa, sillä jokaisella on oikeus ilmaista itseään ja seksuaalisuuttaan sanallisesti. Sen vuoksi häirinnän pitäisi olla jotakin sellaista, jota pidetään itsestään selvästi yleisesti häirintänä, tai jonka kohde itse ilmoittaa häiritseväksi tekijälle.

Tämä on juridista ja eettistä määrittelyä, jota tarvitaan oikeusturvan ja kohtuuden ylläpitämiseksi. On nimittäin niin, että yksilölliset tulkinnat siitä, mikä on häiritsevää ja mikä ei, vaihtelevat suuresti, eikä ihmisten yksittäisiä arviointivirheitä tai luonteiden eroja voi pitää laittomuuden tai moraalittomuuden perusteena. Lisäksi laillisuusperiaate edellyttää, että lain pitää määritellä rikoksen tunnusmerkit täsmällisesti. Teon laittomuus ei saa riippua mielivaltaisesti teon kohteen mielipiteestä, vaan tekijän on voitava tietää missä lain raja menee.

Häirinnän kohdalla nyrkkisääntönä on ajatus, että selkeästi esitetyn kiellon jälkeen kiellettyä toimintaa ei saa jatkaa tai syyllistyy häirintään. Totesimme tämän myös Kaisa Kauppisen kanssa haastattelussamme YLE:n Aamu-tv:ssä pari vuotta sitten. Tästä huolimatta Kauppinen esittää käsillä olevaan tapaukseen kommentin, jonka mukaan hän pitää Kankaanniemen toimintaa häirintänä. Hän ei perustele kantaansa mitenkään eikä esitä lisäaineistoa väitteensä tueksi.

Juuri tällaisista aineksista skandaali rakentuu. Jopa häirinnän tutkija tulee imaistuksi mukaan ilmiöön ja siinä samassa hän unohtaa keskeiset häirinnän arviointiperusteet sekä oman asemansa tutkijana. Jos hänellä ei ole lisäaineistoa esitettäväksi, hän ei voi mutulla väittää, että tapauksessa olisi kyse häirinnästä, jos saatavilla olevat tiedot eivät sitä tue.

Häirintäväitettä tai sen sukulaisia pönkitetään myös näppärillä sanavalinnoilla uutisoinnissa ja haastatteluissa. Kauppinen puhuu letkeästi vauhtisokeudesta ja vallan väärinkäytöstä. Iltalehti kirjoittaa "vieraille naisille" viestittelystä ikään kuin kaikki eivät olisi toisilleen vieraita ennen lähempää tutustumista. Soini laukoo "täydellisestä harkintakyvyn menetyksestä" ikään kuin kyseessä olisi valtava valtiollinen munaus. Näin muutamista yksityisistä viesteistä tulee valtakunnan tason skandaali, jossa moraalinen asetelma on vyörytetty kohteensa päälle riippumatta siitä, mitä faktat itse asiassa kertovat.

Onko kyse vallan väärinkäytöstä?

Jos tapauksessa olisi kyse vallan väärinkäytöstä tai täydellisestä harkintakyvyn menetyksestä, puhuisimme aivan toisenlaisista moraalisista ulottuvuuksista. Nyt viestien saajat ovat olleet itsenäiseen päätöksentekoon kykeneviä naisia, joita ei ole saatavissa olevan tiedon mukaan pakotettu, painostettu, lahjottu tai manipuloitu yhtään mihinkään. Viestit ovat olleet suoria ja selkeitä. Rakasteluviestiä voi pitää ihan hyvin herttaisena ja kauniina.

Kankaanniemi ei ole myöskään antanut ymmärtää, että naisten poliittinen ura tai maine tms. olisi kiinni heidän vastauksistaan. Ennemmin hän on itse ollut tietoinen siitä, että riski on hänen puolellaan. Siksi hän pyysi naisia pitämään viestit yksityisinä. Tilanteessa ei ole nähtävillä minkäänlaista vallankäyttöä ja vielä vähemmän vallan väärinkäyttöä, sillä Kankaanniemi ei ole käyttänyt mitään painostuskeinoja naisia kohtaan. Pikemminkin hän on antanut naisille valtaa itseään kohtaan viesteillään, ja tämä valta on tapauksessa myös realisoitunut hallituspaikan menetyksenä.

Vallan väärinkäyttö tai painostus edellyttää aina uhkaamista kielteisillä seurauksilla. Tilanteessa ei ole saatavilla olleiden tietojen mukaan ollut lainkaan tällaisia elementtejä. Väitteet seksuaalisesta häirinnästä tai vallan väärinkäytöstä pitäisi siis todentaa jollakin lisäevidenssillä, jos niitä haluaa yhä levittää.

Yllä olevan summaten Kankaaniemi ei ole syyllistynyt rikokseen tai eettisesti tuomittavaan toimintaan. Hän on toiminut lähinnä itse edustamiaan arvoja vastaan ja syyllistynyt politiikassa vallitsevan seksuaalisen puhtoisuuden ihanteen rikkomiseen. Puhtoisuuden ideaali on hetero-, cis- ja vaniljanormatiivinen ja edellyttää lisäksi toimijoilta jonkinlaista seksittömyyden ihannetta ilmaisussaan. Tämän kohtuuttoman, seksikielteisen ja umpikonservatiivisen ihannekuvan rikkomisesta en oikein osaa olla kovin pahoillani.

Kaiutan Rakel Liekin näkemystä siitä, että politiikan seksittömyysihanne vaatii kohtuuttomia uhrauksia ja epäinhimillistä toimintaa poliitikoilta. Kankaanniemen viestit ovat olleet kesyjä ja ne on lähetetty ennestään tutuille henkilöille keskusteluiden kuluessa. Kyse ei ole mistään täysin tuntemattomille lähetetyistä kyrpäkuvista, vaikka tällaista rinnastustakin on keskustelupalstoilla yritetty esittää. Rakel Liekki kysyy:

Toimi oli lähettänyt naiselle, johon oli tutustutunut poliitiikan kautta viestin, jossa kertoi, että rakastelu hänen kanssaan olisi ihanaa. Ihanko todella olemme valmiita tuomitsemaan tämän?

Vai olisiko sittenkin kyse ihan perinteisestä moralismista seksin ympärillä?

Kansalaiset tuntuvat olevan sitä mieltä, että varsin kesyt seksiehdotukset ennestään tutuille ihmisille ovat "suuri moka", "mautonta ja härskiä" tai "täysi uskottavuuden menetys". Minua kiinnostaa, miten ihmiset ovat päätyneet elämässään koskaan seksisuhteisiin, jos seksin ehdottaminen on näin vakava ja kaamea asia. Onko siis niin, että yhdenkin seksiviestin lähettäminen on niin vakava teko, että kaikki luottamusta vaativat tehtävät ovat mahdottomia?

Onko ministeripaikan menetys kohtuullinen rangaistus teosta, joka ei ole rikos eikä eettisesti tuomittava? Teosta, jonka tärkein julkisuudessa esitetty kielteinen ominaisuus on "seksuaalinen"? Pitäisikö isolle osalle suomalaisista antaa kenkää samoin perustein?

Kansainvälisten tutkimusten mukaan noin 30-40 % länsimaisista nuorista on lähettänyt joskus seksuaalissävytteisen viestin jollekulle. Ovatko he tulevaisuudessa kelpaamattomia politiikkaan tai luottamustehtäviin? Ovatko he härskejä, mauttomia, arvostelukyvyttömiä ja täydellisen epäuskottavia?

Miksi seksuaalisuus on monille yhä niin vaikea ja ahdistava aihe, että mitättömästä ja yksityisestä asiasta voidaan nostaa skandaali, joka pudottaa ministereitä tuoleiltaan? Tällaisen naurettavuuden, pikkusieluisuuden ja seksikammoisuuden keskellä en löydä enää muuta sanottavaa kuin Max Cannonia mukaillen "Minä vihaan teitä, suomalaiset."

Tekstiviestikohu ja moraalihurmos

Harvoin pääsee puolustamaan kristillis-persua seksiasioissa, mutta kun tilaisuus tulee vastaan, on se käytettävä! On toki kutkuttavaa, että kristillisillä arvoillaan politiikassa touhuava Kankaanniemi päätyy seksiskandaaliin, mutta tärkeämpää kuin hänen mollaamisensa, on kiinnittää huomiota moralistiseen lynkkausjoukkoon. Kun sellaisen antaa touhuta vapaasti, voi koittaa päivä, jolloin poliitikot ja kansalaiset ovat vaahto suussa talikoineen kenen tahansa ovella.

Lynkkausmeininkiin liittyvää moraalihurmosta sävyttää aina kaksi asiaa: vahingonilo sekä oikean toiminnan standardien nostaminen tasolle, jota juuri kukaan ei täytä. Pikkuasioista tehdään Valtakunnan Moraalin kysymyksiä tavalla, joka muistuttaa iljettävästi Ugandan mallin homovihaa. Kanssaihmisten seksuaalikäyttäytymisen vartioimisesta ja tuomitsemista tehdään puolueviskaalien asia ja median auttavalla kädellä yleinen kansanhuvi. Jos tällainen mentaliteetti pääsisi toden teolla valloilleen, niin kaiketi jalkapuut ja julkiset raipparangaistukset saisivat nähdä taas uuden kultakauden.

Kaksi huomautusta moraalihurmoksessa piehtaroiville:

1. Kankaanniemen seksiviestit ovat vain ja ainoastaan hänen itsensä sekä viestin saajien välinen asia riippumatta siitä, mikä on Kankaanniemen poliittinen asema tai siviilisääty. Jos toiminta ei ylitä esimerkiksi seksuaalisen häirinnän kynnystä, mitä ei tapahdu ainakaan julkisuudessa olleiden esimerkkien perusteella, kenelläkään ulkopuolisella ei ole minkäänlaista oikeutta puuttua viestittelyyn mitenkään.
 

2. Kankaanniemen ja hänen puolisonsa väliset sopimukset, riidat tai luottamusasiat ovat vain ja ainoastaan heidän yksityinen asiansa. Kenelläkään muulla ei ole minkäänlaista oikeutta mennä sanelemaan, miten Kankaanniemen ja hänen puolisonsa tulisi ihmissuhteessaan toimia.

Jos jollekin on jäänyt epäselväksi, totean vielä, että myös poliitikot ovat ihmisiä ja valtaosalla ihmisistä on seksuaalisuus, joka ei aina asetu täydellisesti moraalinvartijoiksi itsensä korottaneiden hyypiöiden mielivaltaisiin standardeihin. Todettakoon myös, että koko kohu on mitä todennäköisimmin poliittista ketmuilua ja sellaisena sen aihe on lopulta aivan yhdentekevä. Kuitenkin seksielämän käyttö kohun lähteenä tällä tavoin kertoo siitä, että yhteiskunnassamme elää yhä vahvasti seksuaalikielteinen kunnollisuuden utopia, jota käytetään onnistuneesti seksikohujen masinoimiseen.

Enää jää kysyttäväksi, miksi taktiikka edelleen toimii? Ovatko poliitikot ja kansalaiset niin verenhimoisia, pikkusieluisia tai tyhmiä, että seksikohulla jallitus pelaa vuodesta toiseen? Menkää kaikki kohua ruokkivat ihmiset itseenne, mieluiten isolla dildolla.