21.5.2013

Terapeuttinen kaikkivoipaisuus ja avoimet suhteet


Avoimet suhteet ja monisuhteet tuntuvat olevan vaikea pala pariterapeuteille - ainakin Välitalolle ja Juutilaiselle. Ehkä ammattikunnasta kuitenkin löytyy myös paremmilla tiedoilla ja asenteilla varustettuja terapeutteja. Ainakin toivon niin. Muussa tapauksessa ammattikuntaa voi pitää ideologiseksi taantuneena samaan tapaan kuin valitettavan monet psykoanalyytikot tuppaavat olemaan: taustaideologioista pidetään tiukasti kiinni, vaikka todellisuus ja tiede menevät kovaa vauhtia ohitse.

Studio 55 -sivuston jutussa paripsykoterapeutty Välitalon keskeisin perustelu sille, että avoimet suhteet tuskin toimivat, on se, että hän ei ole tavannut pariskuntaa, jolla se toimii. Tällainen ajattelu edustaa tyypillistä terapeuttien ammattisairautta: kaikkivoipaisuuden tunnetta eli omnipotentiaa. Sen vallassa oleva ajattelee hallitsevansa seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden koko kentän omien asiakkaidensa kanssa tehdyn työn varjolla. 


Ongelmana terapeutin kaikkivoipaisuudessa on kuitenkin se, että kenenkään asiakkaat eivät edusta kattavasti koko kenttää. Terapeutin pakeille saapuvat vain ne, joilla on jonkinlaisia ongelmia. Ja heistäkin vastaanotolle saapuvat vain ne, joilla on varaa ja halua aloittaa terapiasuhde. Asiakaskuntaa rajaa vielä sekin, että jotkut asiakkaat yrittävät etsiä terapeutin, jolla olisi kokemusta ja hyvä maine juuri sellaisten ongelmien hoidossa, joita hänellä parhaillaan on.

Eli rautalangasta: Välitalo ei ole kohdannut asiakkaita, joilla avoin suhde toimisi, koska a) hän tapaa vain ihmisiä, joilla on ongelmia ja/tai b) avoimessa suhteessa olevat eivät valitse häntä terapeutikseen hänen asenteidensa takia.

Mikä osaamisperusta tällainen muka on laukoa mielipiteitä avoimista suhteista? Rehellistä olisi todeta haastattelijalle, että "en ymmärrä enkä hallitse tätä aihepiiriä" sen sijaan, että mielipiteitä esitetään ennakkoluulojen pohjalta.


Samanlaista omnipotentiaa potee myös pariterapeutti Juutilainen. Hänen mielestään ihminen on biologialtaan yksiavioinen ja avoimiin suhteisiin päätyneet ovat jollakin tavoilla traumatisoituneet. Valitetettavasti biologia ei ole mielipideasia, vaan tiede, joka pohjautuu tutkimukseen. Vertailevassa sosiobiologiassa ja antropologiassa tehdyt tutkimukset osoittavat selkeästi ihmislajille tyypillisten seksuaali- ja pariutumistapojen perustuvan useiden kumppaneiden hankkimiselle joko peräkkäin tai samaan aikaan. (esim. Ryan et al. 2011; Barash et al. 2001; Reynolds et al. 1991.)

Ihmisen biologiset valmiudet mahdollistavat siis hyvin erilaiset monisuhteet. Tämä ei kuitenkaan ole argumentti monisuhteiden puolesta tai uskollisuutta vastaan. Jokainen saa itse valita, miten haluaa suhteensa järjestää. Tämä on kuitenkin vasta-argumentti kristillisperäisille harhaluuloille ihmisen luontaisesta yksiavioisuudesta.


Juutilaisen esittämä trauma-arvelu on hänen tietämättömyyttään pahempi erhe. Traumaväitteiden viljeleminen käyttäytymisen selittäjänä on sekä arveluttava keskustelustrategia, mutta myös terapiatyön etiikan väheksymistä. Heppoisten traumaolettamusten heittely johtaa helposti asiakkaan tilanteen virhearviointeihin, vääriin hoitoratkaisuihin sekä asiakkaan arvojen ja valintojen vähättelyyn. Terapeutin ei pitäisi koskaan syyllistyä tällaiseen ylimielisyyteen ja välinpitämättömyyteen kohtaamisensa ilmiöiden ja ihmisten kanssa.

Lähetän kaikille ihmissuhdeongelmia käsitteleville ammattilaisille terveisiä: Nouskaa rohkeasti poteroistanne ja tarkastelkaa ihmissuhteiden moninaisuutta avoimin silmin. Ihmissuhdeneuvonta tai -terapia ei ole mitään yksiavioisuuden esitaistelua, vaan ihmisten auttamista niissä ongelmissa, joita heidän valitsemissaan ihmissuhteissa vastaan tulee. Tässä tarvitaan avointa dialogia, ei ennakkoluuloista kyräilyä.


Lisää tietoa aiheesta:


10 kommenttia:

Tommi Paalanen kirjoitti...

Erään tuttuni kommentti aiheeseen:

"Oi voi kyllä. Aikoinaan saimme kuulla terapiassa mm. sen, että jos meillä on lapsi ja aiomme olla avoimessa suhteessa, on se sama asia kuin jos olisimme kolmestaan veneessä. Mutta sitten äiti ja isä hyppäisivät veneestä pois ja lähtisivät uimaan eri suuntiin niin, että vauva jäisi yksin veneeseen.

Oli sitten ensimmäinen ja viimeinen kerta sen terapeutin pakeilla, kiitos."

Anne kirjoitti...

Mun eka terapeuttini nimitteli polyamorista avomiestäni beduiiniksi, nimi jonka hellästi lanseerasimme perheen sisällä satunnaiskäyttöön. Toinen terapeuttini ei ollut moksiskaan -- utelias kyllä, muttei epäilevä tai tuomitseva. Käyn kyseisellä terapeutilla edelleen.

Saara kirjoitti...

Minusta näyttää siltä, että myös aiheeseen liittyvä moraaliterminologia on uskonnollisperäisen moralisoinnin alimääräämää.

Esimerkiksi, ylläolevassa tekstissä itsekin käytät yksiavioisuudesta positiivisesti värittynyttä sanaa "uskollisuus". Jos näin on, monisuhde siis kuitenkin olisi jotenkin rinnastettavissa uskottomuuteen?

Itse yritän puhua (silloin harvoin kun tarvitsee) seksuaalisesta eksklusiivisuudesta, lojaaliudesta, lupausten pitämisestä tai rikkomisesta. Vierastan myös sanan "parisuhde" käyttöä rakkaussuhteista ja perheistä yleisellä tasolla puhuttaessa samasta syystä. Ei ihme, jos "parisuhdeterapeutit" ovat pihalla monisuhteista- julistaahan jo titteli heidän ymmärtävän lähinnä suhteita joissa on kaksi ihmistä. ;)

Tommi Paalanen kirjoitti...

Saara, olen samaa mieltä. Pyrin tässä heijastelemaan joltakin osin myös sitä kielenkäyttöä, jota kentällä harjoitetaan.

Moni ajattelee uskollisuuden olevan oma valinta ja perustelee toimintaa sillä. Siksi halusin sanoa, että biologinen lähestymistapa ei ole uskollisuuden vaalimista vastaan. Se vain kumoaa huruargumentit luonnollisesta yksiavioisuudesta.

Olen peruslähtökohdista oikeastaan täsmälleen samaa mieltä kanssasi. Puhe parisuhteista, avioliitosta, uskollisuudesta jne. on jo uskonnollis-kulttuurisen termistön sanelemaa. Pyrin yleensä puhumaan ihmissuhteista, moninaisuudesta, suhdemalleista ja dynamiikasta ja välttelemään valmiiksi arvottavia tai ladattuja käsitteitä. Ihan aina se ei kuitenkaan onnistu joko lipsahdusten tai ymmärrysvaikeuksien vuoksi...

Seppo, Polyamoria ry:n varapj kirjoitti...

Itse käytän myös monisuhteiden kohdalla parisuhde-sanaa. Kokolailla sen takia, että se asettaa monisuhteet samanarvoisiksi monosuhteiden kanssa, eli panostaminen suhteeseen ja siitä saatu ilo on ihan samaa tavaraa kuin monosuhteessakin. (Tämä tietty yksilövarauksella -- voihan niin monisuhde kuin monosuhdekin olla löperö ja huonosti hoidettu..) Lisäksi katson, että monisuhteessakin se olennaisin suhde on suhde toiseen ihmiseen (eli parisuhdehan se on) eikä siinä sinänsä olla "suhteessa pariin" kuin sekundäärisesti -- ei "suhde pariin" ole mikään ihmissuhde tässä mielessä, se on vaan no, sanotaan vaikka ajatuskonstruktio.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Totta, monisuhteen voi purkaa useiksi kahdenvälisiksi suhteiksi, joissa parisuhdedynamiikka voi hyvinkin olla samankaltainen perinteisten monoparisuhteiden kanssa (nyt alkavat jo hiihtofetisistitkin kiinnostua... ;o)

Itse välttelen parisuhde-sanaa yleensä siitä syystä, että kuulija lataa siihen helposti perinteisen monoparisuhteen kulttuuriset olettamat, eikä silloin pääse kärryille tai väärintulkitsee keskustelun sisältöjä.

SFWoman kirjoitti...

Hyvä kirjoitus, asiaa. Luin myös nuo k.o. terapeuttien linkatut kirjoitukset. Ensimmäinen kirjoittaja heittää kirjoituksessaan sellaisenkin väitteen, että monisuhteisen ihmisen ihmissuhteet eivät olisi syvällisiä, ja sen takia useampi suhde olisi mahdollinen.

Oma kokemukseni on täysin päinvastainen. Juuri pyrkimykseni syvällisiin ja rehellisiin ihmissuhteisiin on johtanut ainakin minut monisuhteisuuteen. Tosin primaarisuhteeni on aina ollut jossain määrin avoin, juuri rehellisyydestä johtuen. Ts. jos ensimmäinen 30v kestänyt suhteeni ei olisi syvällinen, olisin monta kertaa jo voinut kokonaan hypätä uuteen monogamiseen suhteeseen. Nyt juuri syvällisyys on ylläpitänyt tätä suhdetta. Ja toivottavasti ylläpitää myös toista suhdettani :)


hihaton kirjoitti...

Avointen ja monisuhteiden koukeroista kirjoittelin jo muutama vuosi sitten. Kannattaa vilkaista kommentitkin, niissä on aika paljon valaisevaa tekstiä.

(maksettu mainos päättyy)

Onneksi kentällä on myös terapeutteja, jotka ymmärtävät muunkin kuin tiukan monogamian päälle. Voin omakohtaisesta kokemuksesta suositella Oulussa sijaitsevaa Mentores-nimistä putiikkia, jonka henkilökunta suhtautui juuri niin kuin pitikin: kyseli, ymmärsi, ei tuominnut ja otti asiallisesti huomioon ongelmia käsiteltäessä.

Netistä löytyy myös listoja poly-ystävällisistä terapeuteista, mutta Suomeen asti tuo ei vielä yllä.

Ja Tommin tuttu tuossa ensimmäisessä kommentissa teki juuri niin kuin pitääkin, eli vaihtoi terapeuttia. Kaikkien kanssa ei vain onnistu, ja se pitää tunnistaa.

Karoliina Vuohtoniemi kirjoitti...

Terapeuttina koen äärimmäisen surullisena tuon joidenkin kollegoideni kaikkivoipaisuusajattelun ja sen, että henkilökohtaiset asenteet ja mielipiteet vaikuttavat siihen, miten työtä tehdään. Ja tämä tietenkin valitettavasti vaikuttaa suoraan asiakkaan elämään. Vaikka terapeutilla ei olisi kokemusta monisuhteissa elävistä asiakkaista, pitäisi jokaisen terapeutin suhtautua asiakkaaseen uteliaasti ja kunnioittavasti. Traumatisoitumisesta puhuminen tässä kohtaa on vastoin terapeutin etiikkaa, kuten terapiassa kaikki jonkin asian julistaminen täysin varmana tosiasiana. Ikävää ja vahingollista sillä asiakkaalle terapiaan tuleminen on iso askel ja ainutlaatuinen tilanne. Ja terapeutin tulee kohdata myös asiakas ainutlaatuisena eikä siten, että asiakkaan tilanne olisi jotenkin väärin tai vääränlainen. Loppujen lopuksi me terapeutit emme tiedä mikä on oikein ja mikä väärin, me tiedämme vain sen, että rakkaus ja onnellisuus ei ole koskaan väärin.

Unknown kirjoitti...

Kiitos, tosi kiinnostavaa lukea mikä Suomen tilanne polyamorian suhteen on. Tai, no, oikeastaan ihan sama mistä maasta puhutaan, aihe ja sitä ympäröivät asenteet vain kiinnostavat.