25.11.2021

Kuuluuko seksi aina seurusteluun?

Eräässä seminaarissa käsiteltiin nuorten käsityksiä seksuaalisesta suostumuksesta, ja sen yhteydessä nousi esiin yleinen uskomus, että "seksi kuuluu aina seurusteluun". Tämän uskomuksen nähtiin olevan isossa roolissa siinä, että moni nuori suostui seksiin seurustelusuhteessaan, vaikka ei olisi oikeastaan halunnut seksiä.

Vastentahtoinen seksi on aina kurja juttu. Joskus se on myös väärin ja rikos. Kulttuurisesti asia on paljon monimutkaisempi, koska vastentahtoisuuden merkitykset ovat moninaisia: joskus on kyse siitä, että henkilöä painostetaan tai manipuloidaan seksiin, ja joskus taas siitä että henkilö kokee joutuvansa suostumaan esimerkiksi kiitollisuudenvelan, seurustelusuhteen tai jonkin seksielämää koskevan uskomuksensa vuoksi. Painostaminen ja manipulaatio ovat eettisesti kyseenalaisia asioita, mutta yksilön sisäiseen kokemukseen liittyvät tekijät eivät sinällään ole sellaisia.

Ideaalitilanteessa ihmiset ryhtyisivät ihmissuhteissaan seksiin vain omasta vakaasta tahdostaan suostumusneuvottelun kontekstissa. Tämä ei tarkoita sitä, että päätöksen taustalla pitäisi aina olla seksuaalisen halun, sillä on ihan ok tarjota kumppaneilleen seksuaalisia kokemuksia vaikkapa palveluksena tai ihan vaan siksi että tietää toisen tykkäävän siitä. Seksuaalisen toiminnan ja tyydytyksen vastavuoroisuuden odotus voi myös toteutua vuoronperään sen sijaan, että kaikkien osapuolten pitäisi olla jokaisessa tilanteessa yhtäläisesti halukas.

Käsitystä, että "seksi kuuluu aina seurusteluun" esitellään yleensä huonona ajatuksena, joka voi johtaa vastentahtoisiin seksitilanteisiin. Kritiikin perustana on seksuaalinen itsemääräämisoikeus ja seksuaalioikeudet ylipäätään. Kritiikki on ilman muuta perusteltua; seksuaalinen itsemääräämisoikeus on luovuttamaton, perustavanlaatuinen ihmisoikeus.

Hankaluuksia syntyy kuitenkin silloin, kun jotakin vallalla olevaa ihmissuhdenormia tarkastellaan vain yksittäisenä asiana ja muistutetaan napakasti yksilön oikeuksista. Nimittäin perinteiset ihmissuhdenormit ovat kokonainen himmeli, jonka sisällä yksilön oikeus päättää omasta seksuaalisuudestaan on enempi häiritsevä poikkeama kuin ajattelun johtotähti. Puran seuraavaksi tätä ajatusta hieman osiin.

Kuuluuko seksi todella aina seurusteluun?

On olemassa paljon asetelmia, joissa seksi ei kuulu lähtökohtaisesti seurusteluun tai ihmissuhteeseen. Yksilöt voivat päättää solmia seksittömän suhteen monista eri syistä. Suhde voi myös olla vaikkapa kulissiavioliitto tai solmittu pelkästään taloudellisista syistä. Myös monisuhdeasetelmissa jokin yksittäisistä suhteista voi olla seksitön kumppanuussuhde. Tällainen asetelma voi syntyä, kun kukin suhde rakentuu yksilöllisesti, tai silloin, kun halutaan olla yhdessä vaikka seksuaaliset tarpeet eivät kohtaisikaan. Muut suhteet voivat tarjota riittävät mahdollisuudet omien seksuaalisten halujen toteuttamiseen, jolloin niitä ei tarvitse tuoda sellaisiin suhteisiin, joihin ne eivät sopisi. 

Useimmissa seurustelusuhteissa oletetaan, että suhde sisältää seksuaalista toimintaa ainakin jollakin tavalla, ja monissa oletus sisältää panemisen tai jonkinlaisen genitaalisen touhuamisen. Tällaisista olettamuksista olisi aina hyvä keskustella tutustuessa uuteen ihmiseen, mutta valitettavan usein mennään pelkästään olettamusten ja mielikuvien varassa. 

Vaikka seksistä keskusteltaisiinkin tutustuessa ja ihmissuhteen kehkeytyessä, pelkästään se ei aina riitä, sillä ihmissuhdenormit koskettavat seksiä ja sen merkitystä suhteessa myös kierteellä. Oletus seksin kuulumisesta seurusteluun asuu tiukasti uskollisuuden vaatimuksessa, josta keskustellaan perinteisissä ihmissuhteissa vähintään yhtä nihkeästi kuin seksistä ylipäätään. Kun oletusta seksin kuulumisesta seurusteluun kritisoidaan tiukasti, unohdetaan kritisoida samalla uskollisuuden vaatimusta, joka pakottaa suhteeseen kiertotietä seksuaalisen yksinoikeuden ajatuksen. 

Yksinoikeus toisen seksuaalisuuteen ja seksuaalinen itsemääräämisoikeus ovat ristiriidassa keskenään. Ristiriidasta voi tulla myrkyllinen, jos seksi päätyy suhteessa kontrollin, kiristämisen tai rankaisemisen välineeksi. Uskollisuuden vaatimus on seksuaalisen vallankäytön perustyökalu, jota tuetaan voimakkaasti kulttuurissamme. Kieroimmillaan vallankäyttäjä esittelee omat seksuaalioikeutensa perusteluna sille, miten hän rajoittaa ja alistaa kumppaniaan. 

Olettaako vaiko ei?

Ylevä puhe seksuaalisesta itsemääräämisoikeudesta ei valitettavasti johda kovin pitkälle, jos siihen ei liity kokonaisvaltaista ihmissuhdenormien kritiikkiä. Yksilön vapaus päättää seksistä on ohutta puhetta, jos samanaikaisesti suhteissa vallitsee kritiikittä ja keskustelematta jätetty seksuaalisen yksinoikeuden oletus ja siihen kytkeytyvät, usein varsin jyrkät olettamukset uskollisuudesta. 

On selvää, että "seksi kuuluu aina seurusteluun" on virheellinen ja usein myös haitallinen olettamus.  Ilman yksinoikeus- ja uskollisuusolettamusten kritiikkiä sen kyseenalaistaminen johtaa kuitenkin erikoiseen asetelmaan, joissa samanaikaisesti seksin asemasta ihmissuhteessa ei saa tehdä olettamuksia (= älä oleta, että seksi kuuluu aina seurusteluun), mutta tehdään kuitenkin valtavia olettamuksia (= seksi on niin tärkeässä roolissa seurustelussa, että sille esitetään tiukkoja sääntöjä ja rajoja).

Leukailin joskus aikoinaan lemmenlukoista, että on synkkää ja hirtehistä, miten teräksestä tehdyt estämisen ja vangitsemisen välineet päätyvät rakkauden symboliksi. Jatkoin samaa ajatuskelaa siihen suuntaan, että olisiko vankileiri hyvä perinteisen seurustelun vertauskuva, kun siellä lukkoja, aitoja ja piikkilankaa on tarjolla yllin kyllin. Nämä seksiolettamuksiin liittyvät ristiriitaiset säännöt palauttivat vertauksen taas mieleen. Vankileirin monimutkaiset aidat, portit ja vartijoiden karjumat ristiriitaiset käskyt osuvat tähän ajatussykeröön oikein hyvin.

Tarjoan ensiavuksi rehellisiä ja syvällisiä keskusteluja ihmissuhteista, seksistä ja uskollisuuden vaatimuksista, ja ratkaisuiksi yksilön vapautta vaalivaa ihmissuhdeanarkiaa! 💪