27.3.2012

Saako vieraissa käydä, jos kotona ei saa seksiä?


Hyvä kysymys! Kähvelsin otsikon Ilta-Sanomien jutusta, joka kertoo Osmo Kontulan ja Tarja Sandbergin uudesta kirjasta Halut jäissä? Kirjassa käsitellään naisten kokemaa seksuaalista haluttomuutta.

Alkuperäisessä otsikossa lupaillaan, että tutkija vastaa kysymykseen, mutta jutusta vastauksia ei löydy. Syy lienee siinä, että kysymys on eettinen, mutta sekä kirjan että sen kirjoittajien näkökulma on puolestaan seksologinen. Kun haluttomuutta käsitellään seksologisena ongelmana, kiinnostus on sen syissä, mekanismeissa ja mahdollisessa hoidossa. Eettinen näkökulma sen sijaan penkoo kysymystä, saako vieraissa käydä vai ei?

Kysymykseen ei tietenkään ole yksiselitteistä vastausta. Ensiksi pitää selvittää, millaiset ovat kulloisenkin tapauksen olosuhteet. Erilaisia olosuhteita vertailemalla on ehkä mahdollista hahmotella jonkinlaiset karkeat säännöt, joiden avulla ongelmaa voidaan lähestyä johdonmukaisesti tapaus tapaukselta.

Kysymyksen asetelma on sopimuseettinen. Se, onko vieraissa käyminen - siis seksi jonkin suhteen ulkopuolisen henkilön kanssa - oikein, väärin tai neutraalia, riippuu täysin siitä, mitä suhteen osapuolet ovat sopineet. Jos kyseessä on avoin suhde tai selkeää sopimusta ei ole, koko kysymys on merkityksetön. Silloin seksi kolmannen osapuolen kanssa on eettisesti neutraali asia, eikä ole oikein mieltä käyttää "vieraissa käymisen" kaltaista latautunutta termistöä.

Perinteisissä parisuhteissa on tavallisesti voimassa jonkinlainen uskollisuuden vaatimus, joka rajoittaa kumppanin seksuaalisuuden toteuttamista vain suhteen sisälle. Jos suhteen toinen osapuoli on pidemmän aikaa haluton seksiin, rakentuu häijy pakkotilanne, jossa haluton osapuoli kieltäytyy seksistä, mutta kieltää samalla seksin etsimisen muualta. 

Seksi on useimmille meistä tärkeä osa intiimiä ihmissuhdetta. Se on arvokasta myös pelkkänä seksinä kumppanista riippumatta. Kumppanin haluttomuuden ja uskollisuuden vaatimuksen muodostama loukku on hyvin perustein monelle kohtuuton tilanne.

Jos tilanne vaikuttaisi olevan väliaikainen, lienee parempi yrittää ratkaista asia keskustelemalla tai neuvottelemalla. Esimerkiksi synnytyksen jälkeen tai pientä lasta hoitaessa seksi ei välttämättä ole päälimmäisenä vanhempien mielessä. Myös sairastuminen voi johtaa väliaikaiseen haluttomuuteen.

Tällaisessa tapauksessa olisi väärin rikkoa parisuhteen sopimusta oikopäätä. Jos sen sijaan tilanne jatkuu pitkään eikä neuvotteluratkaisua ole näkyvissä, voi uskollisuuden vaatimuksenkin katsoa rauenneeksi. Uskollisuuden vaatimus on perustaltaan vaatimus yksinoikeuteen toisen seksuaalisuutta kohtaan. Jos toisen seksuaalisuuteen ei kohdistu mitään mielenkiintoa, menettää uskollisuuden vaatimus perustelunsa. Pelkkää mielivaltaista vaatimusta ei kenenkään tarvitse kunnioittaa.

Suoraselkäisintä on tietysti puhua asiasta suoraan kumppanin kanssa. Jos muu ei auta, voi sanoa suoraan, että "en hyväksy tätä tilannetta enää". Eettisesti tarkasteltuna vieraissa käyminen ei ole enää sopimuksen rikkomista tai pettämistä, jos siitä kerrotaan avoimesti ja sopimus hylätään. Kumppani voi toki tehdä tällaisesta omat johtopäätöksensä ja lopettaa suhteen, jos hän niin haluaa.

Joskus on kuitenkin tarpeellista nähdä oman pikkumaisuuden ylitse ja pohtia sitä, onko suhteella jokin arvo, vaikka siinä ei olisi seksiä. Suhdetta voi hyvin pitää yllä kumppanuutena tai lasten kasvattamisen vuoksi ja seksin voi etsiä muualta. Tämä pätee yhtälailla sekä haluttomaan että halukkaaseen osapuoleen.

Kaikenlaiset valinnat omien ihmissuhteiden järjestämiseksi ovat mahdollisia ja hyväksyttäviä. Usein vain pidämme niitä mahdottomina sosiaalisten normien vuoksi.

Henkilökohtainen kantani uskollisuuden vaatimukseen on lähtökohtaisesti jyrkempi kuin yllä esitetyt ajatukset. Minusta uskollisuuden vaatimus on perusteetonta vallankäyttöä kumppania kohtaan ja sellaisena aina kohtuutonta. Jos toista rakastaa, ei pitäisi olla mitään tarvetta runnoa häntä - hänen seksuaalisuuttaan ja tunne-elämäänsä - omasta epävarmuudesta kumpuaviin raameihin. Tunteilla ja haluilla on kyky kohdistua useampiin ihmisiin kerrallaan.
 
Kuten aiemmin totesin, muunkinlaiset valinnat ovat täysin sallittuja ja useimmat suomalaiset päätyvät tekemään uskollisuuden vaatimuksia ja lupauksia ihmissuhteissaan. Joskus ne kuitenkin aiheuttavat enemmän päänsärkyä ja surua kuin niillä kuvitellaan ehkäistävän.

Korjaus: Silottelin tekstiä sukupuolineutraaliksi.

18 kommenttia:

Hihaton kirjoitti...

Vieraissa saa käydä, jos puolisolla ei ole haluja eikä yritystä vastata tarpeisiin. Seksuaalinen tyydytys on perustarve, ja jos ihmiselle antaa yksinoikeuden omaan seksuaalisuuteen, on kohtuullista odottaa sen tyydytyksen saamistakin. Tietenkin väliaikaisissa tilanteissa (raskauden jälkeen jne) on kohtuullista odottaa jokin aika, mutta pidempään jatkuneessa seksittömyydessä tulee olla mahdollisuus hakea tyydytystä suhteen ulkopuolelta, joko kumppanin suostumuksella tai ilman.

Kirjoitin näemmä pari vuotta sitten aiheesta näin: Seksuaaliset tarpeet ja niiden tyydyttäminen

Tommi Paalanen kirjoitti...

Muistelinkin, että olet kirjoittanut aiheesta.

Tuo "yritys vastata tarpeisiin" on keskeinen tekijä suhteen toimimisessa. Kurja tilanne syntyy tietysti silloin, jos yhteistä säveltä ei löydy yrityksestä huolimatta. Silloin vaihtoehdot lienevät suhteen jonkin asteinen avaaminen tai ero.

Anonyymi kirjoitti...

Jos kumpikin saa mielipahaa siitä, jos kumppani on toisen kanssa, enemmän kuin mielihyvää jonkun muun kanssa olemisesta, niin eikö uskollisuussopimus ole ihan oikeutettu?

Ei tietenkään sen oikeutetumpi kuin sopimus siitä, että toinen ei saa puhua muiden ihmisten kanssa tai tavata muita.

Marko Hamilo taitaa väittää, että tämä monen kokema mielipaha on suurelta osin luonnollista ja yritys kitkeä se kokonaan pois on kuin yritys luoda neuvostoihminen.

Minusta sopimus seurustelusta tai uskollisuudesta sisältää yleensä sanattoman sopimuksen jonkinasteisesta seksin antamisesta. Pihtaaja on jo rikkonut sopimuksen ensimmäisenä, jos kuvaamaasi tilanteeseen tullaan. Silloin olisi silti reilua keskustella ensin sopimuksen korjaamisesta ja vasta sitten todeta se irtisanoutuneeksi uskollisuuden osalta.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Anon, ihmiset saavat toki sopia ihmissuhteidensa säännöistä ihan vapaasti ilman, että mitään erityistä oikeutusta edes tarvitaan.

Ihmissuhteiden rakenteiden kritiikki perustuu erilaisten totuuksina tai välttämättömyyksinä pidettyjen olettamusten purkamiseen. Esim. monet ovat sitä mieltä, että "kahta ei voi rakastaa yhtaikaa" ja käyttävät väitettä perusteluna jyrkille ihmissuhdekäsityksilleen.

Tällaiseen voi todeta, että väite on virheellinen yleisellä tasolla, mutta jonkin henkilön kohdalla asia voi olla näin - hän ei kykene rakastamaan kuin yhtä kerrallaan. Kuitenkin yleisenä totuutena ko. väite ei ole pätevä argumentti polysuhteiden toimivuutta tai mielekkyyttä vastaan.

En tiedä, miten Hamilo on argumentoinut, mutta ihmisillä on huikea kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin ja olosuhteisiin. Monista opituista normeista voi oppia pois ja tunteitaan voi ohjata.

Kai kuvittelemme esim. että rasismista (ja muista vastaavista ajattelutavoista) voi oppia pois kasvatuksella ja valistuksella, vaikka erilaisuuden karsastaminen on hyvin luonnollista?

En kuitenkaan penää mitään uutta polyamorista ihmisyyttä, vaan ainoastaan luontevaa elintilaa yksilöllisille tavoille elää ihmissuhteissa.

Jenti kirjoitti...

On syytä myös huomioida, että seksuaaliselle yksiavioisuudelle antavat erityisen paljon painoarvoa erityisesti sellaiset ihmiset joilla on matala libido. Seksin merkitys korostuu silloin kuin sitä ei ole, myös haluttomalle osapuolelle. Lisäksi haluttomuutta kokeva ei välttämättä näe itsessään vikaa, vain toisen (tosiasiassa normaalissa) halussa. Päin vastoin, oma haluttomuus voi saada vahtimaan toisen libidoa entistä vahvemmin. Näistä syistä poikkeuksellisen harvat onnistuvat sopimaan vaihtoehtoisista käytännöistä tilanteissa joita se voisi auttaa.

Poikkeuksiakin toki on - erityisesti jos kyseessä on fyysinen este eikä oma haluttomuus. Jo Auguste Forel, teoksessaan Sukupuolikysymys (orig. 1905) kuvaa pariskuntaa jossa kipuja kokeva vaimo sallii miehelleen rakastajattaren, ja raivostuu silmittömästi naapurille joka haukkuu ratkaisua moraalittomaksi.

Ratkaisevaksi kysymykseksi ei minusta nouse vallitseva normisto, vaan luottamuksen puute ja pelko siitä että vaihtoehtoisissa järjestelyissä joko a) kumppani oikeasti hakee jotakin nykyistä parempaa, tekosyyllä, ja vaihtaa heti kun sen saa, tai b) itse häviää syntyvässä kilpailutilanteessa, vaikka kumppanilla onkin vakaa tarkoitus kunnioittaa nykyistä suhdetta ensisijaisena.

Saara kirjoitti...

Ja kas vain, minunkin blogiarkistostani löytyy aihetta sivuava kirjoitus.
http://filosofianpuutarha.blogspot.com/2009/05/ihmissuhdedraamojen-filosofiaa.html

Samoilla linjoilla menemme taas, ehkä vähän eri perspektiiveistä. Hamilolle sanoisin sen, että kaikki mikä on luonnollista, ei välttämättä ole oikein. Paheita ei pidä paapoa sillä perusteella että ne ovat luontevia ja alkuvoimaisia tunteita, vaan moraalinen ihminen joka tiedostaa paheensa, pyrkii niistä eroon.

Jenti kirjoitti...

Saara, moraalinen ihminen joka tiedostaa paheensa ei aina pyri niistä eroon, vaan voi myös sen sijaan pyrkiä löytämään ritualisoidun, muita vahingoittamattoman tavan toteuttaa niitä kohtuudella. Kieltäymys ei ole ainoa toimiva ratkaisu.

Elän vain kerran kirjoitti...

Oikea ongelma on löytää tasapaino sen välillä mikä on itselle oikein ja mikä on muille oikein.

Tommin näkökulma laajemmasta seksuaalisesta vapaudesta on kulttuurinen ratkaisu ongelmaan, mutta ei todennäköisesti ratkaise kenenkään henkilökohtaista ongelmaa.

Valitettavasti monesti joutuu ratkaisemaan oman (positivisenkin) hedonismin ja muiden arvojen kunnioituksen välissä. Ei mikään helppo pala.

Anonyymi kirjoitti...

Itse ajattelen, että "vieraissa käymisen" teemaan liittyy monesti myös vanhemmuus, joka monille tekee tilanteesta huomattavasti haastavamman. Esimerkiksi jos haluton osapuoli ei ole valmis avaamaan suhdetta tai hyväksymään että toisella on suhteen ulkopuolisia suhteita, joutuu haluavampi osapuoli tilanteeseen, jossa hän joutuu aktiivisena toimijana aiheuttamaan perheen hajoamisen. Tai siis lopultahan se haluton osapuoli sen perheen hajoittaa sillä ettei hyväksy sitä, että haluavampi osapuoli hänen kiellosta riippumatta jakaa seksuaalisuutensa muiden kanssa. Mutta hyvin usein tuo loppuosa kuviosta hämärtyy ja aktiivinen toimija nähdään eron aiheuttajana ja siihen syypäänä.

Itse ajattelen, että vanhemmuus tuo tilanteeseen eettisiä lisähaasteita. Laajat pitkittäistutkimukset osoittavat, että vanhempien eron vaikutukset on monilla eri tavoilla havaittavissa lasten elämässä, ja tämän moni vanhempi ymmärtää jo ihan intuitiivisestikin. Jos perheen säilymisen edellytyksenä on joko tukahduttaa oma seksuaalisuutensa tai toteuttaa sitä salassa kumppanilta, kumman valitset, ja kumpi on eettisesti valintana kestävämpi?

Ponde kirjoitti...

On tässä varmaan biologiset ja luodut tarpeet pahasti ristiriidassa keskenään. Mikä ihmeen tarve on luoda luottamuksellinen suhde toiseen ihmiseen, rakentaa yhteinen koti ja hankkia perhe. Sitten mennä ja pettää puolisonsa luottamus? Eikö se nyt ole kusipäisyyttä ja kyvyttömyyttä pitää huolta itsestäänkin puhtaimmillaan?

Lapsi maksaa elatusvelvolliselle n 150 euroa kk. Jos elää ihmisiksi saa tavat jonkun veteenpiirretyn standardin mukaisesti lainsinetöimänä joka toinen viikonloppu. Sen kun elää viettiensä perässä ja panee menemään minkä kerkeää ja tekee lapsia sen mukaan mihin on varaa, mutta jättäkää nyt ihmeessä sellaiset ihmiset rauhaan jotka haluavat jotain ihan muuta.

Täysin lapsellista yrittää sievistellä omia viettejään sekä kyvyttömyyttään sitoutua jollain ylevillä periaatteilla. Parempi kaikille kun on itselleen rehellinen. Jos haluaa olla selvinpäin ja juoda kossua niin siinä on tietylainen ratkaisematon ristiriita.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Ponde, sitoutumiskyvyttömyydestä puhuminen on vanha psykologisoiva taktiikka, jolla yritetään osoittaa kristillisen monogamisen parisuhdeihanteen olevan "luonnollinen" ja sitä kautta "oikea".

Ihmissuhteiden järjestäminen yksilöllisesti ja lapsista huolehtiminen ovat kaksi eri asiaa. Niitä on turha yrittää niputtaa jonkinlaiseksi vastuuttomuuden esimerkiksi. Suurin osa lehtolasten tehtailijoista on perinteisen sarjamonogamian harjoittajia. He eivät näe muuta mahdollisuutta kuin lähteä lätkimään, kun mielenkiinto vanhaan kumppaniin on mennyt tai uusi houkuttaa enemmän.

Ponde kirjoitti...

Niin no, mitäpä niistä muiden tunteista ja mielipiteistä kun tietää itse olevansa erehtymättömästi oikeassa. Totta, elämä on sillä tavoin huomattavasti vapaampaa ja ongelmia kehkeytyy lähinnä toisten kyvyttömyydestä ymmärtää omaa parastaan.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Ponde, en kirjoittanut mitään tunteista edellisessä kommentissani. Kenen tunteet milloinkin pitäisi ottaa huomioon?

Parhaassa tapauksessa tietysti kaikki osapuolet keskustelevat keskenään ja huomiovat toistensa tunteet. Tässä on kuitenkin keskusteltu myös kriisiytyneistä suhteista, jolloin keskusteluyhteys ei toimi.

Ponde kirjoitti...

Mun mielestä siinä ei ole mitään epäselvää mistä tunteista puhutaan kun joku ihminen kokee tuleensa petetyksi? Aika selkeetä kauraa?

Tommi Paalanen kirjoitti...

Entäs sen henkilön tunteet, joka kärsii seksittömässä parisuhteessa? Kenen tunteet laitetaan etusijalle ja millä perusteella?

Ponde kirjoitti...

"Entäs sen henkilön tunteet, joka kärsii seksittömässä parisuhteessa? Kenen tunteet laitetaan etusijalle ja millä perusteella?"

Mitä tekemistä sillä on kenen tunteet siinä on etusijalla? Jos pettää toisen ihmisen luottamuksen niin toinen kokee itsensä petetyksi. Jos panettaa eikä saa ja kokee itsensä ahdistuneeksi niin kokee itsensä ahdistuneeksi. Oikeuttaako ahdistuneisuuden kokemus pettämään toisen ihmisen luottamuksen? En tiedä, näkökulmia on varmaan monia. Jos asiasta ei päästä yhteisymmärrykseen, niin onko viisaampaa lopettaa koko suhde ja mennä panemaan jotkuta toista pettämättä entistä kumppaniaan? Mielestäni on. Tietysti voi perustella itselleen miksi toisen ihmisen luottamuksen pettäminen on perusteltua, ei sitä laki kiellä.

Petetyksi tulemisen kokemus on tosiasia, samoin ahdistuneisuus siitä ettei saa. Toisen tunteita voi selitellä itselleen ja muille pois, poistaako sellainen selittely toisen tunteet tai kokemuksen? Oikeuttaako sellainen selittely johonkin tekoihin?

Anonyymi kirjoitti...

Tommi.
Uskollisuus ei ole lupaus vaan se on systeemi.
Heikosti erillistyneillä pareilla se luo haluttomuutta. Vahvasti erillistyneillä pareilla se luo intohimoa.
Uskollisuuslupauksesta kirjoitat hieman " yksinoikeus toisen seksuaalisuuteen". Tämähän tarkoittaisi sitä, että olisi yhteiset genitaalit - roskaa.
Kannattaa miettiä onko uskollisuus / yksiavioisuus 1. Sosiaalisesti määritettyä vai 2. Yksilöllisesti päätettyä. Niillä on huima ero. Jälkimmäinen kumpuaa mieluummin jalomielisyydestä ja kunnoituksesta ja luo vapautta ennemmin kuin tyranniaa. Se on lähtöisin yksilöstä itsestään. Ei ulkopuolelta tai lupaukseta toiselle. Pikemminkin lupauksesta itselle, siitä millainen ihminen minä haluan olla.

T: Pekka Mustonen

Tommi Paalanen kirjoitti...

Pekka,

"yksinoikeus toisen seksuaalisuuteen" on vanha antropologiassa esitetty luonnehdinta yksiavioisesta ihmissuhteesta. Se ei tarkoita yhteisi genitaaleja vaan ainostaan sitä, millä ehdoilla omaa seksuaalisuuttaan saa toteuttaa mainitussa sosiaalisessa järjestelmässä.

Vaikka nykyään käsityksemme seksuaalisuudesta onkin mainittua luonnehdintaa laajempi, pätee se yhä parisuhteissa, joissa uskollisuus on keskeisessä roolissa: oman seksuaalisuuden toteuttamiselle jää rajattu tila, jossa ainoa sallittu kontakti on oma kumppani.

Joissakin ihmissuhteissa liikkumatilaa on enemmän ja eroottista värinää (esim, flirttiä) sallitaan muidenkin kuin oman kumppanin kanssa. Toisissa suhteissa jopa runkkaamista tai pornon katselua pidetään pettämisenä.

Vaikka ideaalitapauksessa voimme erotella uskollisuuden vaatimuksen sosiaalisiin normeihin ja yksilön päätökseen, on käytännössä erottelu paljon hankalampaa. Sosiaalinen paine tietynlaisten suhteiden solmimiseen on suuri ja irrottautuminen oletusarvoisista normeista vaatii rohkeutta.

Uskollisuus valintana ja puhtaasti lupauksena itselle on toki mahdollinen valinta, mutta tosiasiallisissa parisuhteissa rakenteena hyvin harvinainen. Aika harvassa suhteessa uskollisuuden vaaliminen ja tarkkaileminen jää pelkästään yksilön omalle kontolle ilman että kummpani ottaisi asiaan kantaa tai edellyttäisi mitään.

Minusta jalomielisyyden ja kunnioituksen arvojen nostaminen esiin uskollisuuden kohdalla vaatii jonkinlaista taustasitoumusta yksiavioisuuden ihanteisiin. Niistä luopumalla kunnioituksen ja jalomielisyyden saattaa löytää jostakin aivan muualta - esimerkiksi vapaasta rakastamisesta ilman itselle tai kumppanille esitettyjä vaatimuksia.