28.10.2010

Syöpä!


Muutamat uutissivustot ovat julkaisseet vastikään tiedeuutisen, jonka mukaan suuseksi lisää suun syöpäriskiä. Vaikka uutisointi on ollut kohtuullisen asiallista, piilee aiheessa tyypilliset tiedeuutisoinnin vaarat. Monet haluavat hypätä tutkimuksen tuloksista nopeasti kaikenlaisiin johtopäätöksiin ja esimerkiksi seksuaalisen pidättyvyyden markkinoijille tällaiset uutiset ovat oivallisia propaganda-aseita. Onhan suuseksi liian kivaa, jotta sitä voisi pitää synnittömänä...

Valtavirran uutisissa unohdetaan tavallisesti tutkimustulosten tulkinnan vaikeus sekä eri tutkimuksista saadut ristiriitaiset tulokset, joiden selvittelyyn voi mennä tiedeyhteisöltä useampi vuosi. Media sen sijaan ehtii unohtamaan aiheen seuraamisen jo parissa päivässä. Jos uutisoinnilla ei muuta merkitystä ole, niin ainakin taas kerran luodaan karmivien seurausten varjoa seksin ylle.

Tosiasiassa tämän uutisen merkitys ja sisältö ovat aika vaatimattomia. Seksologissa ja tiedejulkaisuissa tutkimustulos on ollut tiedossa jo jonkin aikaa, eikä se ole herättänyt kovinkaan kummoista keskustelua. Tärkein keskustelunaihe on ollut lähinnä se, että syöpäriskiä lisäävän papilloomaviruksen nujertamiseen kehitetään uusia ja parempia rokotteita. Esimerkiksi Ilta-Sanomien uutisesta tämä pikkuseikka jäi pois kokonaan.

Papilloomavirukset ovat erittäin yleisiä ja niitä löytyy valtavalta joukolta ihmisiä. Kauhean sukupuolitaudin leima on aikamoista paisuttelua, jonka takaa kurkkii 50-luvun sukupuolisiveellisyyden kelmeä pää. Papilloomien aiheuttamaa syöpäriskiä arvioidessa on myös aika vaikea selvittää, onko suusta löydetty virus päätynyt sinne suuseksin johdosta vai jollakin muulla tavalla. Lisäksi tutkimusten ja rokotteiden myymisen välistä yhteyttä voi kysellä, jos kriittiselle päälle sattuu.

Jos nyt jotakuta alkoi suuseksi kauhiasti ahdistamaan, niin voin kertoa lohduttavasti, että Suomessa kuolee suun alueen syöpiin noin 150 henkeä vuosittain. Sen sijaan hengityselinten sairauksiin, kuten influenssaan tai keuhkokuumeeseen nujertuu 2000-4000 henkeä. Eipä ole tätä vaaraa paljoa uutisissa heiluteltu. Suosittelen pelokkaimmille hengittämisen välttämistä.

Täsmällisille ihmisille sama tilastotietona: suun syöpiin kuoli vuonna 2008 tasan 166 henkilöä ja hengityselinten sairauksiin 1979. Vuonna 2000 luvut olivat 149 ja 4293 (Tilastokeskus).

Ihmisiä kuolee ja sairastuu vuosittain valtavia määriä erilaisiin tauteihin. Kaikilla taudeilla on erilaisia altistavia tekijöitä, mutta suuretkaan kuolleisuusluvut eivät mediaa hetkauta, ellei aihe ole jotenkin vetävä. Seksi vetää aina, vaikka uutinen olisi sisällöltään muodottomaksi paisutettu ankka.

6 kommenttia:

Tomi kirjoitti...

Toimittajien luonnontieteellinen osaaminen on yleensä niin heikkoa, että uutisointi on lähes aina puutteellista ja usein jopa virheellistä.

Anonyymi kirjoitti...

Kannattaa erottaa toisistaan yleis- ja erikoistoimittajat osaamisesta puhuttaessa. Iltapäivälehden ja lääketiedettä popularisoivan uutismedian juttujen aloitus on jo aika erilainen, toinen taisi hiukan vetää mutkia suoraksi:

"Perinteisesti suun ja pään alueen syöpää ovat sairastaneet tupakoivat ja viinaa juovat miehet. Nyt sairastuneet ovat yhä useammin elämäntavoitaan terveitä nuorempia miehiä ja naisia, jotka ovat saaneet HPV-viruksen suuseksin kautta."

VS.

"Kurkkusyövän suurin aiheuttaja ei ole enää tupakka tai alkoholi, vaan seksi. Tutkijat pelkäävät kurkkusyöpien määrän kasvavan räjähdysmäisesti muuttuneiden seksitapojen takia."

- Suvi

Pekka Mustonen kirjoitti...

Kurkun syöpä ja suuseksi: New England Journal of Medicine kirjoittaa ko. tutkimuksesta. Artikkelista käy selville kohtalisen hyvin, että rokotuksen Papilloomavirusta vastaan on kehittänyt lääkeyhtiä Merck ja ko. artikkelissa tuomionpäivän enkelinä vaahtoaa herra Mark Stoler, joka on ollut kehittämässä rokotetta. Ei liene mitään syytä olettaa, etteikö tämä tutkimus ole tehty samoin kuin muutkin lääkeyhtiöiden rahoittamat tutkimukset eli lääkkeiden käytön lisäämistä ajatellen. Saattaapa olla, että suihin otosta tehdään pian blow job - syndrome ja ennen kuin sitä voi harjoittaa pitää esittää rokotustodistus Gardasil - rokotteeesta.
Osa on varmaan totta tässäkin tutkimuksessa, mutta kannatteenko ruveta helvetin portteja availemaan ja Maglitella kurkkuaan tähystelemään päivittäin. Kannattaneen kuitenkin katsoa ja miettiä ketä ja mitä imeskelee ihan nyt noin itsensäkin vuoksi.
Suuseksi on ihan hauskaa ja kummasti parisuhdetta (mikäli tätä termiä enää uskaltaa Jaana Maksikaisen väitöskirjan jälkeen käyttää enää käyttää)ja / tai avioliittoa tehostaa.

Char kirjoitti...

Keuhkokuume on se "lopullinen" tauti joka kaataa vahvimmatkin, ehkä muiden tautien jo kallistamat "järkäleet".

Esim. isoäitini, joka kahden halvauksen jälkeen, täysin puhe- ja liikuntakyvyttömänä, kuoli keuhkokuumeeseen, 90-vuotiaana.

Istuin sängynlaidalla ja pidin kädestä kiinni ne viimeiset 3 vrk.

Oli se surullista, mutta muutakaan ei enää voinut vanhalle rouvalle toivoa. Yrittää olla paikalla.

Sukupuolitautien liioittelusta ollaan sitten taas samaa mieltä - mutta ehkä ei pitäisi sotkea niitä syitä, jotka tappavat jo valmiiksi vanhat ja heikot, ja niitä, jotka "uhkaavat" terveitä ja nuoria.

Ehkäisyä suositan kaikille nuorille/ihmisille, kaikessa seksissä. - Ehkä siinä hommassa järjestösi(Sexpo) voisi toimia aktiivisemmin?

HK kirjoitti...

Jätkä on julkkis.
http://areena.yle.fi/video/1408926

Seksualisti kirjoitti...

Ei muutama esiintyminen mediassa vielä julkkista tee - toivottavasti ;o)