24.10.2010

Rakkauden ammattilaiset?


Kirkko, tuo mammuttimainen möhkäle, selkärangaton muinaisjäänne ja kristinopin kaatopaikka. Sen alennustilaa uskonnollisena järjestönä kuvaa ehkä parhaiten alituinen yritys olla koko ajan jotakin muuta kuin uskonnollinen järjestö.

Itseäni etiikan tutkijana on jo pitkään risonut kirkon pr-yritelmät, joissa kirkkoa mainostetaan eettisenä toimijana ja etiikan asiantuntijana. Tosiasiassa kirkon eettinen asiantuntemus on täysin olematonta. Konservatiivisista uskonnollisista arvoista kiinni pitäminen ei ole millään nykyaikaisella kriteerillä etiikkaa.

Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa on toki sosiaalietiikan laitos, mutta sen tutkijat eivät työssään sitoudu kirkon arvoihin, vaan joutuvat tekemään tutkimustaan filosofisen etiikan lähtökohdista, kuten tieteen tekijän pitääkin. Ja kaikki tuntemani sosiaalietiikan tutkimuksen parissa puuhaavat henkilöt ovat varsin kriittisiä kirkon "eettistä" toimintaa kohtaan. Uskallan epäillä tätä laajemmaksikin trendiksi, sillä etiikan tutkimuksen ja kirkon mainostaman "etiikan" välillä on melkoinen juopa.

Normatiivisen etiikan tutkimukseen, ja erityisesti seksuaalietiikkaan liittyy monia ehtoja, joita kirkon muka-eettinen toiminta ei täytä lainkaan. Etiikassa pitää ottaa huomioon esitettyjen normien yleistettävyys, johdonmukaisuus, sovellettavuus, katsomusneutraalius ja tasapuolisuus sekä kriittinen suhtautuminen vallitseviin normeihin ja valtasuhteisiin. Kirkon esittämät kannanotot esimerkiksi piispojen seksuaalieettisissä puheenvuoroissa eivät täytä kunnolla mitään näistä ehdoista.

Kristilliseksi etiikaksi kutsuttu viritelmä on tavallisesti epämääräinen yhdistelmä mielivaltaisesti valittuja perinteitä, vanhentuneita uskonnollisia ennakkoluuloja, harhakäsityksiä tai omavaltaisia tulkintoja Raamatun opeista ja erilaisiin auktoriteetteihin vetoamista. Filosofisessa tarkastelussa kaikkia näitä kutsutaan ajattelun ja argumentaation virheiksi.

Kirkon yritys olla (seksuaali)etiikan asiantuntija huipentuu viimeaikaiseen farssiin, jota homokeskusteluksi kutsutaan. Kirkko on etikkansa kanssa muutaman vuosikymmenen myöhässä tässäkin hankkeessa. Ja sen kitkerät vaikutukset näkyvät parhaiten niissä tunteettomissa, julmissa ja epäoikeudenmukaisissa lausunnoissa, joita kirkon ylin johtokin latelee.

On melkoinen mysteeri, miksi kirkko sitkeästi haluaa esiintyä etiikan, ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden asiantuntijana ja sen työntekijät kutsuvat itseään nolostuttavasti "rakkauden ammattilaisiksi" verkossa. Mikä kristittyjä toisten ihmissuhde- ja seksuaalielämässä niin kiehtoo?

Onko kyseessä harhautus, jolla työnnetään sivuun nykyisin varsin epäkiinnostavat uskonopilliset asiat? Vai onko tavoitteena valloittaa valtapositio, josta päästään käsiksi tavallisen ihmisen elämään? Vai olisiko asia sittenkin niin, että uskikset kuvittelevat ylimielisesti tietävänsä mikä on hyvää, oikein ja arvokasta kaikille ihmisille?

Kirkon syvimmän asiantuntijuuden alan paljastanee lopulta sen ikioma web-osoite: evil.fi

34 kommenttia:

ike60 kirjoitti...

Olen samaa mieltä, että kirkon kellokkaiden eettiset avautumiset jättävät toisinaan toivomisen varaa argumentaation tason suhteen (on kyllä sanottava että en itse ole sen parempi filosofisen etiikan asiantuntija kuin nuo papit). Kiinnittäisin kuitenkin huomiota siihen että sanalla etiikka on filosofisen etiikantutkimuksen lisäksi muitakin merkityksiä. Seuraavassa vapaasti suomennettu ote Websteristä:
Etiikka
1. oppi siitä mikä on hyvää ja pahaa ja moreaalisista velvollisuuksista ja sitoumuksista
2. a) joukko moraalisia periaatteita tai arvoja; b) moraalisten arvojen teoria tai järjestelmä; c) ihmisen tai ryhmän menettelytapoja ohjaavat eriaatteet (esim. ammatillinen etiikka)

Ainakaan tuon perusteella filosofisella etiikalla ei ole monopoliasemaa vaan esim. kirkon edustajat ovat ainakin yhden moraalisten arvojen järjestelmän asiantuntijoita.

Toki minunkin mielestäni rationaalisen ajattelun keinoin - tärkeimpänä looginen päättely - päästään parempaan lopputulokseen kuin ottamalla pohjaksi 2000 vuotta vanha kirja.

Eräs seikka ainakin erottaa kirkon edukseen muusta yhteiskunnassa etiikan pohtimisessa: siellä sitä harrastetaan selvästi enemmän kuin keskimäärin muualla (etiikantutkimuksen ammattilaiset ovat tietenkin asia erikseen). Tällaisen vaikutelman ainakin saa selaamalla evlut kirkon jäsenlehteä. Luonnollisesti pelkkä ajattelun yrittäminen ei riitä: pitäisi vielä olla uskallusta mennä sinne mihin looginen päättely johtaa. Tämähän on ollut vuosisatoja kirkon ja tieteen hankauskohtien ytimessä: koetulokset ja niistä tehdyt päätelmät eivät ole olleet linjassa Raamatun (senhetkisen tulkinnan) kanssa.

Eeettistä keskustelua käydään toki muuallakin yhteiskunnassa eettisten kannanottojen ja muunkin muodossa poliitikoista saippuasarjojen käsikirjoittajiin. Rohkenen kuitenkin kirkon piirissä käytävää eettistä keskustelua mitenkään tarkkaan tuntematta väittää että sieltä löytää keskimäärin järjestelmällisempää ja rationaalisempaa ajattelua sekä perustellumpia puheenvuoroja kuin vaikkapa saippuasarjoista. Kirkon piirissä työskentelevät ovat siis keskimäärin parempia asiantuntijoita etiikassa kuin keskivertokansalainen. Toki ammattifilosofien argumenttien hienostuneisuuteen kirkonihmisillä on matkaa.

vonVuf kirjoitti...

Tommin kysymys "Mikä kristittyjä toisten ihmissuhde- ja seksuaalielämässä niin kiehtoo?" on uskoakseni (sic) retorinen.

Purkaudun silti.

Pitää muistaa, että uskonto on ensisijaisesti vallankäytön väline. Mitä vahvempaa asiaa voidaan kontrolloida, sitä parempi. Toimintamalli kannattaa siis valita Maslowin kulmiosta.

Seksuaalisuutta vahvempi tarve on vain elossa säilyminen, ja siihenhän uskonnot yleensä kuolemanjälkeisine fantasioineen keskittyvät.

Vielä - kun vanhat, katkerat miehet päästetään tekemään uskontoa, saadaan yleensä naisvihaa ja seksikomplekseja. Augustinus ja Muhammad ovat samaa mieltä.

Yhteenveto: (mitään) kirkkoa ei etiikka kiinnosta, koska kontrollijärjestelmälle moinen on vain haitta.

Saara kirjoitti...

Voihan kirkonrotta, onnistuit kirjoittamaan tämän vasta sitten kun olin jo päästänyt pahimmat höyryt pihalle omassa Puutarhassa. No, onneksi edit-toiminto on keksitty. Linkkaan.

On kieltämättä ihmeellistä, miksi kirkko haluaa julistautua auktoriteetiksi täsmälleen niissä asioissa joista se näyttää olevan kaikkein eniten pihalla. Jonkinlaista masokismia? Ehkä se lasketaan rakkaudeksi niissä piireissä?

Seksualisti kirjoitti...

Kiitos Ike arvioinnistasi. Siinä oli oivallisia huomioita. Esitän kuitenkin muutaman vastahuomautuksen.

Etiikan tekemisen laatu riippuu siitä, millaisin menetelmin ja perustein sitä harjoitetaan. Sanakirjamääritelmän mukaan mikä tahansa joukko moraalisia periaatteita olisi etiikkaa. Esimerkiksi siis uskonnollisen terroristin käsitys oikeasta ja väärästä ja siihen liitetyistä toimintaohjeista (kuten vääräuskoisten räjäytteleminen kappaleiksi) olisi tuon mukaan etiikkaa.

Juuri tällaista mielivaltaista käsitystä etiikasta filosofisessa tutkimuksessa on vastustettu etsimällä johdomukaisia ja perusteltuja tapoja tutkia ja rakentaa eettisiä järjestelmiä. Uskonnollisen etiikan voi tästä näkökulmasta sanoa edustavan vanhanaikaista tapaa toimia ja on ainoastaan uskonnon vaikutus- ja arvovallasta kiinni, että se on elänyt näinkin pitkään.

Koska arvokysymyksissä vallitsee nykyisin suuri suvaitsevaisuusnormi, ei pölhöjä arvojärjestelmiä olla lähdetty tieten kumoamaan - ja sitä tekevät tahot, kuten julkisuudessa olleet äänekkäät ateistiaktivistit on leimattu monelta suunnalta riidanhaastajiksi, rasisteiksi tai muiksi epäilyttäviksi henkilöiksi.

Toki kirkossa käsitellään eettisiä kysymyksiä ja siinä olet aivan oikeassa, että kirkko myös nostaa kysymyksiä esille. Vallankäytön kannalta pidän kuitenkin kirkon etiikan harjoittamisen tapoja hyvin epäilyttävinä. Kuinka valtavan määrän pahaa on saanut aikaan kirkon (ja kristillisyyden ylipäätään) ylläpitämä kuva siitä, että sen edustamat keskeiset normit ovat hyviä ja puhtaita.

Erityisesti seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden alueilla kirkon historian aatteellinen hegemonia tekee pahaa työtään vieläkin esimerkiksi leimaamalla seksuaalisen nautinnon arveluttavaksi ilman seurustelukontekstia tms.

Seksualisti kirjoitti...

Saara, kyseessä onkin taistelu sieluista! On helppo olla auktoriteetti, jos on Ikiaikainen Totuus (tm) takataskussa...

Uskova kirjoitti...

Mitä muuta ateisteilla on tarjottavana kuin vihaa uskovia kohtaan? Miten ihminen jolla ei ole mitään kosketusta tai kokemusta uskosta voi arvostella sen perusteita? Eikö se ole vähän sama asia, kuin analysoisi paikkaa jossa itse ei ole koskaan käynnyt?

Kyseessä ei loppujen lopuksi lienee taistelu sieluista, vaan pohjinmiltaan taistelu on toivosta. Mitä ateisteilla on tarjota tilalle niille joilla toivoa ei ole? Korkeamman voiman edessä antautuminen silloin kun elämä on enemmän kun mitä pystyy ottamaan vastaan, voi olla äärimmäisen eheyttävä, koskettava ja kaunis kokemus.

Olisi joskus mukavaa nähdä realistinen ja oikeudenmukainen ateisti, joka suostuisi tarkastelemaan mitä uskonnot oikeastaan ihmisille antavat. Jostain syystä, hyvin älykkäät ja innovatiivisetkin ihmiset ovat uskovia.

Seksualisti kirjoitti...

En edusta kaikkia ateisteja, ainoastaan itseäni.

Enkä vihaa uskovia yleensä, vaan niitä uskovia ja uskonnollisia järjestöjä, jotka toimivat ja ovat toimineet epäeettisesti, epäoikeudenmukaisesti tai muita halventavasti perusteenaan vain usko hypoteettisen kaikkivaltiaan antamaan oikeutukseen.

Vihaan kirkon ja uskonnon kietoutumista poliittisen päätöksenteon käytäntöihin oikeutuksenaan vain historia ja perinne.

Vihaan kirkon tekemiä ja uskonnon nimissä tehtyjä raakuuksia.

Vihaan julmaa ja epäkunnioittavaa asennetta, jota monet uskovat huokuvat eriuskoisten, uskonnottomien tai heidän syntisenä pitämiensä ihmisten päälle. Vihaan myös näiden uskovien pyrkimyksiä hyökätä mainittujen ihmisten arvokkuutta ja oikeuksia vastaan.

Vihaan omahyväistä ja ylimielistä imperialismia, jota uskovat ja heidän järjestönsä toteuttavat ja ovat toteuttaneet kautta historiansa.

Vihaan uskonnollis-konservatiivista pyrkimystä pakottaa kaikki ihmiset mielivaltaiseen ja perustelemattomaan uskonnollisperäiseen pakkopaitaan. Dogmaattinen käskyetiikka on surkeaa etiikkaa.

Vihaan uskonnollisten käsitysten tuputtamista totuutena tai tietona, kun kyse on pikemminkin perinteestä, tarinoista tai mielikuvituksesta.

Vihaan epäjohdonmukaisten, perustelemattomien, todellisuden kanssa ristiriitaisten ja/tai mielivaltaisten todellisuutta, hyvyyttä, hyveellisyyttä tai sopivuutta koskevien käsitysten esittämistä totuutena näistä asioista. Vihaan myös lasten aivopesua tällaisella roskalla.

Sen sijaan liberaalit ja sivistyneet uskovat ovat mielestäni ihan ok - edellyttäen, että he ymmärtävät irtisanoutua joidenkin aatetoveriensa ja järjestöjensä kyseenalaisista linjauksista.

Samoin sellaiset uskovat ovat mielestäni ok, jotka pitävät uskomistaan tiukasti henkilökohtaisena asianaan - oli uskon sisältö sitten mitä tahansa. Valitettavasti monet kuitenkin haluavat korruptoida lapsensa ja läheisensä käsityksillään, eivätkä ymmärrä antaa heille mahdollisuutta päättää itse valistuneesti omasta katsomuksestaan.

Ateismin ei tarvitse tarjota kenellekään yhtään mitään minkään tilalle. Ateismi on kriittinen aate ja parhaimmillaan täydellisenä välinpitämättömyytenä uskonnollisuutta kohtaan.

Valitettavasti monien uskovien poliittiset pyrkimykset eivät anna ateisteille mahdollisuutta nauttia välinpitämättömyydestään, vaan oikeustaju pakottaa vastustamaan räikeitä yrityksiä ajaa uskonnon oppeja poliittisiksi ja eettisiksi normeiksi.

Saara kirjoitti...

Ai niin, ne kuolemattomat sielut. Totta. Juuri ne sielut joista kirkonmiehetkin muistivat olla huolissaan sitten kun oli julkisuudessa ensin laskettu, paljonko verotulot vähenevät ja pitääkö nyt leikata lapsityöstä vai mistä...Kai nekin ovat ihan tärkeitä...

Samaan aikaan homokeskustelu se vain lämpenee, mätä pursuaa ja kirkon ahdinko syvenee. Elämme mielenkiintoisia aikoja.

Se ehkä vähän huolettaa että logiikkasi mukaan filosofeilla ei ole toivoa auktoriteettiaseman saavuttamisesta. Filosofeilla kun ei tunnetusti ole hajuakaan Ikiaikaisesta Totuudesta(tm) ja olen huomannut että usein sen jälkeen kun filosofi on argumenttinsa esittänyt, ei ole kuulijoillakaan. >:)

Mistä muuten Uskova päättelee että kirkon kritisoiminen on sama asia kuin jumalan kritisoiminen? Käsittääkseni Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole kristinuskon tunnustama jumaluus.

Näyttää siltä että kun fundamentalistin uskomuksia kritisoidaan, kyse on vainosta (jos ei peräti profeetallisesta merkistä lopunaikojen lähestymisestä). Mutta kun fundamentalisti haukkuu vaikkapa kokonaisen kansanryhmän alimpaan helvettiin, kyse on vain rakkauden sanoman levittämisestä sieluparkojen pelastukseksi...

Seksualisti kirjoitti...

Uskovat ovat usein aika kovia ottamaan itseensä sen, että heidän toimintaansa arvostellaan. Ilmeisesti monet kokevat, että eivät voi olla mitenkään väärässä joidenkin uskomustensa osalta, vaikka vankat perustelut osoittaisivat heidän toimensa tai lausumansa epäeettisiksi tai ainakin halpamaisiksi.

Selvennykseksi vielä nimimerkille "Uskova", että vihaamissani uskontoihin liittyvissä piirteissä ei ole kyse uskontovihasta, vaikka sellaiseksi se usein halutaan tulkita. Vastakkainasettelu on uskovien itsensä silmissä.

Vihaan epäoikeudenmukaista vallankäyttöä, sortoa, sumuttamista ja kehnoa ajattelua ihan lähteestä riippumatta. On siis minulle aika lailla sama harjoitetaanko sortoa uskonnon, aatteen tai sadismin nimissä. Sorto on ihan yhtä tuomitavaa sen perusteluyrityksistä riippumatta.

Uskova kirjoitti...

Paalanen

Käsittääkseni mielestäsi kaikki uskonnot ovat enemmän tai vähemmän toimineet epäeettisesti ja epäoikeudenmukaisesti? Ateistinen aate perustuu siis uskontojen vastustamiseen, se ei itsessään tarjoa mitään vaihtoehtoja eikä sisältöä? Ajatteletko siis, että usko ei tarjoa ihmisille yhtään mitään? Kaikki mitä olemme saaneet aikaan pohjautuu enemmän tai vähemmän meidän kykyymme kuvitella uskomattomia asioita, itsepäisesti tavoitella kuvitelmiamme ja sitten toteuttaa ne.

Tiede on käsitykseni mukaan työväline tähän, ei olemassa olon tarkoitus? Jos se muuttuisi olemassa olon tarkoitukseksi, niin miten se sisällöllisesti eroaisi niistä sortojärjestelmistä joita sydämmesi kyllydestä vihaat? Jo nyt tieteellisen mailman rakenne on elitistinen ja tiettyjä yksilöitä suosiva ja toisia sortava?

Saara

En kuulu kirkkoon. Näen erilaisia sortojärjestelmiä ympärilläni jatkuvasti. Ihmisten luomilla järjestelmillä on pääsääntöisesti tendensi olla epäoikeudenmukaisia, koska niihin vaikuttaa aina keskeisesti inhimilliset tekijät. Laumassamme on tietty nokkimisjärjestys ja ne jotka ovat ruokaketjun yläpäässä haluavat pääsääntöisesti siellä pysyä, vaikka se tarkottaisi julmuutta, epäoikeudenmukaisuutta ja toisten sortamista.

Aktiivinen toisten sortaminen ja vihaaminen tuntuu olevan myös ateistejen tapa lähestyä heitä kurnuttavaa ongelmaa? Tästä ilmiöstä olen kiinnostunut. En tunnusta sen enempää kirkollisia kuin aatteelisia ateistisiakaan auktoriteettejä, tässä mielessä itselleni on asia on täysin yks ja sama, tällä hetkellä.

Sen sijaan olen kiinnostunut psykologisesta ilmiöstä joka liittyy enemmän tähän putkinäköiseen viha tematiikkaan. Vuosia sitten oletin, että ateistit jotenkin pystyvät näkemään sen läpi, sittemmin olen joutunut toteamaan, että olen pahasti väärässä.

Aija kirjoitti...

Muutama hajanainen ajatus...

Itse en koe olevani mikään eettisen pohdinnan ammattilainen, vaikka semmoinen rakkauden ammattilainen olenkin ;) En yritä olla epätoivoinen asiantuntija, en yritä käyttää valtaa, en yritä käännyttää. Yritän vain olla paikalla ja käytettävissä, kun joku tarvitsee. Kai sen, mitä kirkon työntekijät tekevät, voisi joskus nähdä myös ihan vaan hyvänä asiana, ei jonain kierona tai epätoivoisena yrityksenä. Mutta on tässä välillä semmoinen ihansama-fiilis. Että ihan sama, mitä meuhkataan, pienissä arjen hetkissä ihmisten rinnalla koen, että on ihan hyvä, että on olemassa kirkko ja sen työntekijät.

Ja asiat, joita Tommi listasi vihaavansa, ovat tekoja, joihin kyetään muutenkin kuin uskonnon varjolla. En minäkään noista asioista pidä, enkä pidä monista sellaisista asioista, joihin kristikunta on historiansa aikana syyllistynyt. Silti tässä homman ytimessä on jotain sellaista, johon olen edelleenkin valmis sitoutumaan ja toimimaan myös sen puolesta, ettei väärinkäytöksiä enää tapahtuisi. Kirkosta, uskosta, kristityistä kirjoitetaan paljon sellaista, mistä en alkuunkaan tunnista itseäni ja työyhteisöäni. Esim. ei mua kiinnosta ihmisten seksuaalisuus, elleivät he itse halua siitä puhua. Mulle riittää ihan tää omani - enkä suuseksistäkään aio luopua ;)

Omat lapseni ovat saaneet kristillistä kasvatusta. Aika kevytversiota varmaankin mutta kuitenkin. Jokainen heistä ajattelee nyt aikuisina näistä asioista omalla tavallaan, ei siellä kaikki edes kuulu enää kirkkoon. En koe, että olisin vahingoittanut herkkiä lapsensieluja tai tuputtanut tms. Mutta ajattelen, että on ollut tärkeää, että heille on kerrottu niistä asioista, joiden varaan heidän vanhempansa rakentavat elämänkatsomustaan. Olen ylpeä siitä, että jokainen heistä on valinnut oman tiensä. Ei kristillinen kasvatus siis lukitse tai ahdista, ei se ole sellaista, joka pakottaa lasta johonkin. Tai ainakaan minä en koe välittäneeni mitään sellaista.

Anonyymi kirjoitti...

"Mitä muuta ateisteilla on tarjottavana kuin vihaa uskovia kohtaan?"

Heti kun ensimmäinen uskovainen kertoo minulle, mikä on se erityisen oikeudenmukainen mekanismi, jolla juuri hän kokee tulleensa valituksi pelastumaan kaikkien miljardien menneiden ja tulevien kadotettujen joukosta, lakkaan "vihaamasta" uskovaisia.

Vastaukseksi kelpaa jopa rehellinen itsetutkiskelu ja tunnustautuminen patologiseksi narsistiksi.

Seksualisti kirjoitti...

Aija, kiitos puheenvuorostasi.

Kirkon työntekijät voivat mielestäni hyvinkin toimia kirkon jäsenten tukena eri tilanteissa. Ongelma ei olekaan kuvailemasi arki, vaan kirkon kytkeytyminen valtioon ja politiikkaan. Tämän kytkennän katkaiseminen ja uskontoon perustuvien yhteiskunnan rakenteiden purkaminen pitäisi kuitenkin saada vahvasti käyntiin ennen kuin kirkko pääsee pois kriitikoidensa polttopisteestä.

Turhan moni kirkossa on kiintynyt hegemonian perintöön, resursseihin ja valta-asemaan. Asennemuutosta kaivataan eniten kirkon sisällä. Muutosvoimat ovat kuitenkin aika puristuksissa byrokratian ja dogmatismin välissä.

Uskova,
olen aiemmissa kommenteissani antanut jo vastaukset kysymyksiisi. Minua ei kiinnosta lainkaan, mitä usko jollekulle antaa. Se on täysin yksilön oma asia. Ongelma on uskovien puuttuminen poliittiseen toimintaan ja toisten asioihin uskonnollisin perustein.

Uskova kirjoitti...

"Heti kun ensimmäinen uskovainen kertoo minulle, mikä on se erityisen oikeudenmukainen mekanismi, jolla juuri hän kokee tulleensa valituksi pelastumaan kaikkien miljardien menneiden ja tulevien kadotettujen joukosta, lakkaan "vihaamasta" uskovaisia."

Sen sijaan, että olet päätynyt tällaiseen ajatukseen ja ratkaisuun, niin voisit ihan reippaasti tutustua vihasi kohteeseen. Saatat huomata, että kovinkaan moni uskova ei uppoa siihen stereotypiaan mihin heidät olet lokeroinnut. Moni varmasti toivoo pelastuvansa, toisille taas uskonto on paljon arkisempi asia.

Eikö ihmisten vihaaminen joita ei edes tunne tai pohjimiltaan edes tiedä mitä he ajattelevat, ole aika irrationaalista? Onko se todella yksilönä, yksittäisen uskovaisen syy, että hänelle rakasta aatetta on käytetty poliittisena aseena? Voisiko olla mahdollista, että kyse on enemmänkin ihmiselle luonteen omaisesta piirteestä hakeutua hyvään sosiaaliseen ja fyysiseen asemaan yhteisössään?

Uskova kirjoitti...

"olen aiemmissa kommenteissani antanut jo vastaukset kysymyksiisi. Minua ei kiinnosta lainkaan, mitä usko jollekulle antaa. Se on täysin yksilön oma asia. Ongelma on uskovien puuttuminen poliittiseen toimintaan ja toisten asioihin uskonnollisin perustein."

Korjaa jos olen väärässä. Ajattelet siis, että ihminen joka on uskova tai uskossa ei pitäisi osallistua mihinkään poliittiseen toimintaan tai puuttua toisten asioihin jos hänen moraalinen ja eettinen arvoperustansa on uskonnollinen päätöksiä tehdessä?

Seksualisti kirjoitti...

Henkilön vakaumus sinänsä on yhdentekevä asia, hänen toimintansa sen perusteella on sen sijaan olennaisempaa. Toiminnassa ongelmana on uskonnollisten argumenttien, permissien tai dogmien käyttäminen poliittisessa päätöksenteossa. Uskontoon vetoaminen ei ole yleistettävissä oleva ohje siitä, miten päätöksenteon yhteiskunnassa pitäisi toimia.

Sen sijaan sitoutuminen demokratiaan, tasapuolisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, johdonmukaisuuteen, liberalismiin jne. ovat keskeisiä päätöksenteon periaatteita. Jos henkilö vakaumuksestaan huolimatta sitoutuu yhteisen päätöksenteon periaatteisiin, niin asiassa ei ole ongelmaa.

Anonyymi kirjoitti...

"Sen sijaan, että olet päätynyt tällaiseen ajatukseen ja ratkaisuun, niin voisit ihan reippaasti tutustua vihasi kohteeseen."

Olen aidosti yrittänyt, mutta lopulta päädytään kuitenkin kiertämään samaa kehää.

Olisi muuten aika reilua, että edes leipänsä uskonnollisena asiantuntijana tienaavat pohtisivat asemansa moraalista oikeutusta. Mutta ei, turha toivo. Narsismi jyrää kaiken rationaalisuuden alleen.

Uskova kirjoitti...

Paalanen

Erilaisilla uskonnoilla on erilaisia tavoitteita, mutta yksikään niistä ei sisällöllisesti taida olla poliittinen? Tai en ole ainakaan tietoinen sellaisesta uskonnosta. Varhaiset kulttuurilliset ja eettiset normistot heijastavat sen ajan ajattelua, eivätkä mielestäni sellaisinaan sovellukaan tämän päivän eetiseksi pohjaksi.

Monissa uskonnoissa on tosin myös itse oppiin liittyviä perustavaa laatua olevia ohjenuoria, jotka ovat yleisen hyvän mukaisia. Caritas kristinuskossa ei ole sidottu mitenkään vanhan testamentin naisten kivittämiseen. Ne ovat kaksi eri asiaa. Yritän perustella lyhyesti: Ensimmäinen on oman aikansa kulttuurin sidottu laki, sen pohja ei oikeastaan ole hengellinen vaan maalinen. Caritas taas on syvästi hengellinen ohjenuora, joka on sidottu kaikkien yhteiseen hyvään.

Kristinuskon yksi suurimmista uhista ja ongelmista on sen maalistuminen, joka on tapahtunut jo noin 1700 vuotta sitten.

"Sen sijaan sitoutuminen demokratiaan, tasapuolisuuteen, oikeudenmukaisuuteen, johdonmukaisuuteen, liberalismiin jne. ovat keskeisiä päätöksenteon periaatteita. Jos henkilö vakaumuksestaan huolimatta sitoutuu yhteisen päätöksenteon periaatteisiin, niin asiassa ei ole ongelmaa."

Oikeudenmukaisuus, johodonmukaisuus ja tasapuolisuus ovat subjektiivisia elementtejä? Olen toki yhtä mieltä siitä, että niitä voi tutkia ja voidaan päätyä tietynlaiseen lopputulokseen siitä mikä todella on oikeudenmukaista, johdonmukaista ja tasapuolista, mutta silloin johtaminen ei ole enää demokraattista. Demokratia sisältää sinällään ristiriitaisen ja epäjohdonmukaisen oikeuden toteuttaa enemmistön päätöstä, oli se kuinka typerää tahansa?

Syvästi hengellistä elämää elävät ihmiset eivät yleensä halua olla politiikan kanssa tekemisissä. Uskontojen maallinen haara taas harjoittaa sitä mitä etuoikeutettujen maallikoiden joukko on usein harjoittanut, oman etunsa ja hyvinvointinsa ajamista. Tosin jos ei ole edes alkeellisessa mielessä tästä erotuksesta tai uskontojen sisällöstä kiinnostunut, niin tätä erotus diagnostiikkaa on vaikeaa tehdä?

Uskova kirjoitti...

"Olisi muuten aika reilua, että edes leipänsä uskonnollisena asiantuntijana tienaavat pohtisivat asemansa moraalista oikeutusta. Mutta ei, turha toivo. Narsismi jyrää kaiken rationaalisuuden alleen."

Narsismi on inhimillinen piirre ja narsistin hakeutuminen johtavaan sekä tärkeään asemaan on täysin loogista. Sitä vastaan ei ole kehitetty mitään suojaa sen enempää politiikassa, yritysmaailmassa, yliopistoissa kuin monissa uskonnoissakaan.

Kaikista hankalinta onkin kun oman eduntavoittelijat ja narsistit rupeavat muuttamaan omaa aatettaan siihen suuntaan, että se palvelee heidän omia agendojaan. Näin on tapahtunut ja tulee tapahtumaan vielä monia monia kertoja. Ateisimin vahva poliittinen ja tieteellinen asema ei ole mielestäni tässä asiassa mikään poikkeus. Tai jos on, niin kuulisin mielelläni millä tavalla?

Anonyymi kirjoitti...

Nyt ollaan taas menossa sille kehälle... Mutta... muilla kuin uskonnon elämänalueilla narsisti hakee tukea egolleen saavutuksista. Uskonnollisen omnipotentin narsistin ei tarvitse saavuttaa mitään, kaikki ylemmyys on saavutettu jollakin epämääräisellä, mutta uskovaisen mielestä äärimmäisen oikeudenmukaisella ylhäältä annetulle menetelmällä.

Uskovaisen ei tarvitse todistaa itselleen yhtään mitään. Hän on omassa elinpiirissään ylivertainen koska hänet on valinnut absoluuttisen oikeudenmukainen ja kaikkitietävä Jumala. Uskovaisen ei tarvitse alentua analysoimaan omaa olevaisuuttaan osana ympäröivää yhteisöä -hän nyt vain super on ja on hyper after on. Uskonto antaa poliittisesti korrektin teflon-pinnoitteen.

Mutta tiedän; tämä on turhaa, Jumala on suuri ja teflon liukasta.

Seksualisti kirjoitti...

Myös demokratia on liukasta. Demokratia ei koskaan riitä sellaisenaan oikeudenmukaisen valtion kriteeriksi. Tarvitaan perustuslaillista demokratiaa, jossa perustuslaki takaa tietyt yhteiskunnan peruslähtökohdat, joita demokraattisella päätöksenteolla ei voida horjuttaa. Näitä löhtökohtia ovat juurikin tasa-arvo ja liberalismi.

Vaikka esim. oikeudenmukaisuudesta on erilaisia käsityksiä ja tulkintoja, niin keskusteluun voivat periaatteessa osallistua kaikki, jotka kykenevät sivistynyttä keskustelua käymään. Sen sijaan jos keskustelu olisi tasoa "koska Raamatussa sanotaan", niin sen mielekkyys romahtaa välittömästi muiden kuin samanmielisten uskovien osalta.

Nykykeskustelussa uskonnollisten argumenttien käyttö on paljon hienovaraisempaa ja käytössä ovatkin ennemmin termit "perinne", "arvoperusta" tai "uskonnonvapaus" kuin suora dogmin siteeraaminen. Sumutus ei kuitenkaan tee uskonnollisesta argumentaatiosta yhtään sen parempaa tai hyväksyttävämpää.

Uskova kirjoitti...

"Uskovaisen ei tarvitse todistaa itselleen yhtään mitään. Hän on omassa elinpiirissään ylivertainen koska hänet on valinnut absoluuttisen oikeudenmukainen ja kaikkitietävä Jumala. Uskovaisen ei tarvitse alentua analysoimaan omaa olevaisuuttaan osana ympäröivää yhteisöä -hän nyt vain super on ja on hyper after on. Uskonto antaa poliittisesti korrektin teflon-pinnoitteen.

Mutta tiedän; tämä on turhaa, Jumala on suuri ja teflon liukasta."

Eroaako se, että uskova pitää itseään jotenkin ylivertaisena siitä, että jonkin toisen aatteen omaava ihminen pitää itseään ylivertaisena? Pääsääntöisesti, olen sitä mieltä, että nimenomaan uskovat usein analysoivat enemmän itseään suhteessa ympäröivään maailman kun toisinpäin, poikkeuksia tietysti on. Suurin osa ihmisistä on kuitenkin pääsääntöisesti itsekkäästi enemmän kiinnostuneita siitä mitä heillä on, kun mitä muilla on. En usko, että tällä on varsinaisesti taaskaan mitään tekemistä uskomisen tai uskonnon kanssa?

Suurin osa ihmisistä taitaa muutenkin egoistisesti pitää enemmän kiinni omista mielipiteistään siitä mikä on hyvin ja mikä huonosti. Eikö meistä suurin osa ole kohtuullisen huonoja ottamaan toisten ajatuksia, neuvoja ja ohjeita vastaan?

Uskova kirjoitti...

"Vaikka esim. oikeudenmukaisuudesta on erilaisia käsityksiä ja tulkintoja, niin keskusteluun voivat periaatteessa osallistua kaikki, jotka kykenevät sivistynyttä keskustelua käymään."

Mitä tämä sisälöllisesti mielestäsi tarkoittaa? Mistä ihmiset ovat oikeutettuja perusteitaan ottamaan ja mistä eivät?

Anonyymi kirjoitti...

"Eroaako se, että uskova pitää itseään jotenkin ylivertaisena siitä, että jonkin toisen aatteen omaava ihminen pitää itseään ylivertaisena?"

Jos uskontoa ajatellaan vain kulttuurisena ilmiönä, aatteilla ja uskonnoilla ei ole eroa. Uskovainen henkilö ei kuitenkaan ole pelkästään uskonnollisen aatteensa kannattaja, vaan vaan uskoo tulleensa jotenkin maagisesti valituksi erityisasemaansa.

Jos uskonnossa olisi kyse vain ajattelijoiden yksisilmäisestä seuraamisesta, pitäisin uskovaisia vain putkinäköisinä hölmöinä, kuten ketä tahansa ideologiaan haksahtanutta. Uskonnollinen kokemus on kuitenkin jonkinlainen patologinen ylemmyyden tunne ja tästä syystä pyrin suhtautumaan uskovaisiin lähinnä kylmän analyyttisesti.

Jos yhteiskunta suhtautuisi uskovaiseen kuten kehen tahansa massasta poikkeavaan yksilöön, minulla ei olisi mitään uskovaisia vastaan.

Yhteiskunta kuitenkin katsoo läpi sormiensa kaiken häiriköinnin, mitä uskovaiset tekevät uskovaisenkiilto silmissään.

Seksualisti kirjoitti...

Uskova, sanoisin, että yhteiskuntatieteellinen tutkimus, erityisesti politiikan tutkimus, yhteiskuntafilosofia ja etiikka määrittelevät vastauksia esittämääsi kysymykseen hyvän poliittisen päätöksenteon puitteista.

Yleisiä oikeudenmukaisuusperiaatteita ovat esimerkiksi eri ihmisryhmien edun tasapuolinen huomioiminen ja mahdollisimman yleistettävien perusteiden käyttäminen päätöksenteossa.

Esimerkiksi Raamatun kirjaimeen vetoaminen ei ole yleispätevää argumentointia vaan edellyttää yleisöltä tiettyjen kristinuskon taustaolettamusten hyväksymistä ja samaa uskon ja Raamatun tulkintaa kuin argumentoijalla. Tällaiset argumentit pätevät siis vain hyvin ehdollisissa olosuhteissa.

Uskova kirjoitti...

Paalanen

Tarkoitatko, että ainoastaan nämä tieteenalan tuntevat voivat sitoutua poliittiseen päätöksen tekoon? Pystyisimme varmasti välittömästi nimeämään useamman poliitikon joka toimii vastoin näitä periaatteita, joilla ei ole erityisesti uskonnollista pohjaa poliittisen toimintansa taustalla. Missä menee yksiöllisen ilmaisuoikeuden ja uskonnollisen argumentin raja?

Anonyymi

"Jos uskontoa ajatellaan vain kulttuurisena ilmiönä, aatteilla ja uskonnoilla ei ole eroa. Uskovainen henkilö ei kuitenkaan ole pelkästään uskonnollisen aatteensa kannattaja, vaan vaan uskoo tulleensa jotenkin maagisesti valituksi erityisasemaansa."

Tarkastelet asiaa hyvin maalisesta eksoteerisesta näkökulmasta ja usko pois, se on juuri sitä mitä kirkko sinulta toivookin. Miksi jonkun toisen ihmisen maaginen ajattelu saa sinut ajattelemaan, että hän on asettanut itsensä korkeampaan asemaan tai, että hän on korkeamassa asemassa?

Esoteerisesta näkökulmasta tarkasteltuna kaikki ihmiset ovat erityisiä kristinuskon opin mukaan. Vielä syvemmästä hengellisestä kristillisestä esoteerisesta näkökulmasta, kaikki on jumala tai jumalasta. Tällainen oppi ei ole tietenkään maallisessa uskossa kovinkaan suosittua, koska se heikentää suoraan maallisen instituutin arvoa ja merkitystä. Toisin sanoen on olemassa paljon uskovia jotka pitävät sinua täysin samanarvoisena oman uskonsa pohajlta.

Mitä enemmän maallinen instituutti saa fanaattisia kannattajia, sitä vahvemmaksi se tulee, vaikka sen jäsenmäärä suhteelisesti pienenisi. Se johtuu pääosin siitä, että sen jäsenistä tulee aktiivisempia. Samalla tavalla kun astronomin kanssa on täysin turhaa lähteä argumentoimaan maailmankaikkeuden syntyä kreationistisesta näkökulmasta, on täysin turhaa lähteä argumentoimaan kreationistin kanssa astronomisesta näkökulmasta. Kummankin pitäisi ylitää kynnys ja tustua toisen oppiin?

Seksualisti kirjoitti...

Jotta poliittinen päätöksenteko olisi laadukasta, pitää sen olla yhdenmukaista yhteiskuntatieteiden ja filosofian esittämien hyvän päätöksenteon kriteerien kanssa. Hyvä päätöksenteko voidaan toki myös oppia toimimalla poliittisessa järjestelmässä. Itse tieteiden tuntemus ei tietenkään ole pakollista.

Huonoilla tavoilla toimivia poliitikkoja löytyy ilman muuta muualtakin kuin kristillisdemokraateista. Esimerkiksi populistiset, yksinkertaistavat tai dogmaattiset näkemykset ovat aina kehnoa politiikkaa.

Ilmaisunvapauden ja politikoinnin raja on kieltämättä joskus aika hankala määrittää. Politikointia on varmasti se, jos esittää Raamattuun vetoavan puheen eduskunnassa tai poliittisessa tilaisuudessa.

Asiasta tulee hankalampi, jos tunnettu poliitikko esittää näkemyksensä vaikkapa epäpoliittisessa henkilöhaastattelussa tai yksityisessä blogissaan. Tällöin voidaan tietysti selvittää, onko poliitikko toiminut kyseisen näkemyksensä mukaisesti myös politiikassa, vai osaako hän erottaa yksityisajattelunsa päätöksenteostaan asianmukaisesti.

Mitään nyrkkisääntöä ilmaisun ja politikoinnin erottamiseksi ei ole. Harmaalla alueella pitää aina tehdä arviot tapauskohtaisesti. Monet populistipoliitikot käyttävätkin tätä seikkaa tehokkaasti hyödykseen ja pyrkivät pysyttelemään alueella, jolla heidän sanomisensa voidaan tulkita monella eri tavalla. Persujen Soini on oikea mestari tällaisessa nuorallakävelyssä.

Seksualisti kirjoitti...

Mitä tulee kreationismiin ja astronomiaan, niin konteksti on kaikki kaikessa.

Jos puhumme ihmisten välisestä kohtaamisesta, niin on varmasti hyvä, jos osapuolet tutustuvat toistensa ajatteluun.

Kreationismia voidaan käsitellä myös uskonnonfilosofiassa tai uskontotieteessä tutkimuskohteena.
Sen sijaan luonnontieteissä tai luonnontieteiden opetuksessa sille ei ole mitään sijaa.

Uskova kirjoitti...

"Asiasta tulee hankalampi, jos tunnettu poliitikko esittää näkemyksensä vaikkapa epäpoliittisessa henkilöhaastattelussa tai yksityisessä blogissaan. Tällöin voidaan tietysti selvittää, onko poliitikko toiminut kyseisen näkemyksensä mukaisesti myös politiikassa, vai osaako hän erottaa yksityisajattelunsa päätöksenteostaan asianmukaisesti."

Ihminen joka on vahvasti uskossa ja seuraa uskontonsa eettistä koodistoa tekee todenäköisesti päätöksiä myös tiedostamattaan tämän ajattelun pohjalta, ainakin osittain? Jään miettimään, että onko mielestäsi parempi, että hän sanoo ääneen mitä ajattelee ja mistä hänen ajatuksensa kumpuavat, vai pitääkö hänen maskeerata ajattelunsa yhteisesti hyväksyttyyn normiin?

Jään edelleen myös miettimään, että toteutuuko ilmiaisun vapaus mikäli poliitikko ei saa esittää uskonnollista argumenttia poliittisesti? Oletko sitä mieltä, että poliitikon tarvitsee salata uskonollinen vakaamuksensa?

"Kreationismia voidaan käsitellä myös uskonnonfilosofiassa tai uskontotieteessä tutkimuskohteena.
Sen sijaan luonnontieteissä tai luonnontieteiden opetuksessa sille ei ole mitään sijaa."

Olet kuitenkin sitä mieltä, että uskontofilosofia ja uskontiede ovat tärkeitä tutkimuksen kohteita? Kreationismi ei tosiaan kuulu luonnontieteisiin eikä sen opetukseen.

Anonyymi kirjoitti...

Uskovainen

"Miksi jonkun toisen ihmisen maaginen ajattelu saa sinut ajattelemaan, että hän on asettanut itsensä korkeampaan asemaan tai, että hän on korkeamassa asemassa?"

Tämä on jokseenkin turhaa, mutta:

Koko lähetysuskonnon idea perustuu siihen, että on hyviä uskovia ja pahoja ei-uskovia ja että pahoista ei-uskovista pyritään tekemään hyviä ei-uskovia vaikka väkivaltaa käyttämällä. Uskontoa ei ole ilman klassista sisäryhmä-ulkoryhmä ajattelua: se on kaikkien uskontojen perusta.

Uskovaisen pitäisi nyt unohtaa kaikki tekotieteellinen teologinen tyhjänpuhuminen ja mennä perusasioiden ääreen. Perusasioilla tarkoitan mekanismeja, joilla uskonnollisuudelle herkkiä ihmisiä kerätään tiettyyn tarinaan milloin mitenkin vedoten liittymään milloin miksikin uskonnoksi tai uskonlahkoksi kutsutun auktoritaarisen organisaation osasiksi.

Uskonnollinen asiantuntijuus on uskoa siihen, että omaa ei-asiantuntijaa enemmän uskonnollista osaamista. Uskonnollinen osaaminen ei ole mitään muuta kuin milloin minkäkin tarinakokoelma siteeraamista jonkinlaisen uskonnollisen psykoosin vaikutuksen alaisena. Uskonnollinen asiantuntija on leikkii asiantuntijaa asiassa, jossa oikeaa asiantuntijuutta ei ole.

Taipumus maagiseen ajatteluun on yleisinhimillinen piirre, jolle jotkut yksilöt ovat hyvin herkkiä ja jotkut lähes resistantteja. Maagiset/uskonnolliset kokemukset ovat henkilökohtaisia tuntemuksia, joita uskonnot pyrkivät hyväksi käyttämään ja ohjailemaan. Uskonnolliset asiantuntijat taas leikkivät näiden henkilökohtaisten aivokemiallisten metkujen ymmärtäjää ja tulkitsijaa ja rakentavat tämän viheliäisen valheen ympärille vastakkainasettelujen verkoston, joka ylläpitää sotaa, terroria ja eriarvoisuutta.

Uskova kirjoitti...

"Koko lähetysuskonnon idea perustuu siihen, että on hyviä uskovia ja pahoja ei-uskovia ja että pahoista ei-uskovista pyritään tekemään hyviä ei-uskovia vaikka väkivaltaa käyttämällä. Uskontoa ei ole ilman klassista sisäryhmä-ulkoryhmä ajattelua: se on kaikkien uskontojen perusta."

On olemassa paljon ihmisiä jotka ulkoistavat sisäisen katkeruutensa, ahdistuksensa, pelkonsa ja vihansa toisiin ihmisiin. Heitä palvelee hyvin oikeastaan mikä hyvänsä aate. On surullista, että tämä on se aspekti minkä valitse nähdä uskovissa. Kuvailemiasi asioita on todellisuudessa olemassa, se minkä perustoja ne ovat, on ehkä toinen asia.

"Uskonnollinen asiantuntija on leikkii asiantuntijaa asiassa, jossa oikeaa asiantuntijuutta ei ole."

Usko on todellinen ilmiö tieteen näkökulmasta, eikä sitä ole luokiteltu psykoosiksi. Suurin osa tunnetuista maailmanlaajuisista uskonnoista joita seuraa miljardit ihmiset, sisältävät hyvin erilaisia suuntauksia ja oppeja myös sisällöllisesti. Esimerkiksi kristinuskolla on noin 35 000 erilaista koulukuntaa/lahkoa. Tämän mittakaavan tiedon käsittelyyn tarvitaan asiantuntijoita, kyse ei ole pelkästään opin sisäisistä asioista vaan myös huomattavasti käytännön läheisemmistä asioista.

"Perusasioilla tarkoitan mekanismeja, joilla uskonnollisuudelle herkkiä ihmisiä kerätään tiettyyn tarinaan milloin mitenkin vedoten liittymään milloin miksikin uskonnoksi tai uskonlahkoksi kutsutun auktoritaarisen organisaation osasiksi."

Puhut edelleen mielestäni maallisesta eksoteerisesta instituutista, mutta tämä on tietysti hyvästä syystä kiinnostuksesi kohteena. Olemme kaikki taipuvaisia hakeutumaan jonkin ryhmän/ryhmittymän joukkoon ja etsimään ulkoisia vihollisia, se on hyvin länsimaalainen maallinen kristitty tapa tarkastella maailmaa.

"Uskonnolliset asiantuntijat taas leikkivät näiden henkilökohtaisten aivokemiallisten metkujen ymmärtäjää ja tulkitsijaa ja rakentavat tämän viheliäisen valheen ympärille vastakkainasettelujen verkoston, joka ylläpitää sotaa, terroria ja eriarvoisuutta."

Tarkoitatko siis, että suomessa asuu neljä miljoona valheelliseen verkostoon kiedottua ihmistä jotka ovat valmiita lisäämään terroria, sotaa sekä eriarvoisuutta? Kuulostaa aika hurjalta.

Sanoin aiemmin, että olisi mukavaa jos löytyisi realistisia ja oikeudenmukaisia ateisteja jotka pystyisivät tarkastelemaan vihansa kohdetta useammasta eri näkökulmasta, mahdollisesti jopa näkemään mitä hyvää uskonnot ihmisille tarjoavat. Tosin jos aate perustuu vihan innoittamaan kritiikkiin, ehkä se ei vain yksinkertaisesti ole mahdollista. Tosin siinä tapauksessa se ei juurikaan eroa uskonnollisesta fundamentalismista, joka yhtälailla on kykenemätön tarkastelemaan asioita muusta kuin omasta näkökulmastaan?

Anonyymi kirjoitti...

Uskovaiselle

Uskontojen kulttuurisia asiantuntijoita tarvitaan. Uskossa oleva ei kuitenkaan uskonsa vuoksi pysty suhtatumaan omaan uskontoonsa ja oman uskontonsa suhteessa muihin uskontoihin objektiivisesti.

Iso osa maailman- ja kotimaanpolitiikasta linkittyy suoraan tai välillisesti uskonnoista kumpuaviin aatteisiin ja mielipiteisiin. Uskontojen kulttuurisia asiantuntijoita todellakin tarvitaan ja on erittäin sääli ja jopa vaarallista, jos koulujen katsomusaineiden opetusta vähennetään.

Uskonnollisen asiantuntijan on kuitenkin tutkittava uskontoa kulttuurina ja/tai biologina ja uskonnon asiantuntija ei voi olla itse uskossa.

Olen samaa mieltä, että äänekkäimmät ateistit muistuttavat uskonnollisia fundamentalisteja ja omaavatkin ehkä samantyyppisen hermorakenteen kuin uskovaiset.

Itse suhtaudun uskontoon maltillisesti (kuulun jopa kirkkoon) niin pitkään kunnes puheeksi tulee uskon fundamentaalisimmat kysymykset ja uskovaisten ja uskossa olevien uskon asiantuntijoiden täydellinen välinpitämättömyys näistä kysymyksistä.

Tapakristillisyys ja kirkolliset toimitukset ovat osa suomalaista kulttuuria ja minulla ei ole mitään kirkkoa vastaan niin pitkään kun se pysyy tällä tontilla eikä sen edustajat yritä antaa vastauksia kysymyksiin joihin heillä ei ole sen parempia rahkeita vastata kuin kenellä tahansa muulla ihmisellä.

Suomalainen kulttuuri valtion ja kirkon liittoineen ja tapakristillisyyksineen ei ole täydellinen, mutta varmasti paras tai yksi parhaista maailmassa.

Uskova kirjoitti...

Mikä on tieteen harjoittajien vastuu joukkotuhoaseiden valmistamisessa, lajien sukupuuttoon kuolemisessa, ilmaston tärvelemisessä, ekosysteemien tuhoamisessa, sota teollisuudessa, absoluuttisen köyhyyden luomisessa, sisällisotien synnyttämisesä jne.?

Viime sodan aikana Staalin tappoi yli 30 miljoonaa ihmistä. HItler 17 miljoonaa. Kiinan vallankumouksen aikana joukkomurhattiin myös aivan käsittämättömiä määriä ihmisiä. Mikään näistä tuhoista ei olisi ollut mahdollista ilman teknologian tarjoamia etuja.

Suomikin valmistaa jatkuvasti sotateollisuudelle tarvikkeita. Viimeeksi puitiin Nokian kauppaaman viestintä systeemin eettisyyttä joka myytiin Iranin hallitukselle.

Anonyymi kirjoitti...

"Mikä on tieteen harjoittajien vastuu joukkotuhoaseiden valmistamisessa, lajien sukupuuttoon kuolemisessa, ilmaston tärvelemisessä, ekosysteemien tuhoamisessa, sota teollisuudessa, absoluuttisen köyhyyden luomisessa, sisällisotien synnyttämisesä jne.?"

Niin ilman kulttuurievoluutiota olisimme edelleen onnellisina savannilla. Ja jos tälle tielle lähdetään, niin kannattaa muistaa, että kristinuskon maailma ei ole tehty kestämään, vaan koko loru perustuu maailmanlopun odottamiseen.

Ikävä kyllä kestävä kehitys ei johda viimeiselle tuomiolle, vaan ikuiseen kitumiseen välitilassa. Mutta kuten sanoin, on äärimmäisen tärkeää, että kulttuureita opetetaan, jotta ihmiskunnan tuhon kierre saadaan pysäytettyä.

Terveisin,

Maailman nälkä ja energiaongelman ratkaisemiseksi työskentelevä tiedemies.