24.10.2010

Rakkauden ammattilaiset?


Kirkko, tuo mammuttimainen möhkäle, selkärangaton muinaisjäänne ja kristinopin kaatopaikka. Sen alennustilaa uskonnollisena järjestönä kuvaa ehkä parhaiten alituinen yritys olla koko ajan jotakin muuta kuin uskonnollinen järjestö.

Itseäni etiikan tutkijana on jo pitkään risonut kirkon pr-yritelmät, joissa kirkkoa mainostetaan eettisenä toimijana ja etiikan asiantuntijana. Tosiasiassa kirkon eettinen asiantuntemus on täysin olematonta. Konservatiivisista uskonnollisista arvoista kiinni pitäminen ei ole millään nykyaikaisella kriteerillä etiikkaa.

Helsingin yliopiston Teologisessa tiedekunnassa on toki sosiaalietiikan laitos, mutta sen tutkijat eivät työssään sitoudu kirkon arvoihin, vaan joutuvat tekemään tutkimustaan filosofisen etiikan lähtökohdista, kuten tieteen tekijän pitääkin. Ja kaikki tuntemani sosiaalietiikan tutkimuksen parissa puuhaavat henkilöt ovat varsin kriittisiä kirkon "eettistä" toimintaa kohtaan. Uskallan epäillä tätä laajemmaksikin trendiksi, sillä etiikan tutkimuksen ja kirkon mainostaman "etiikan" välillä on melkoinen juopa.

Normatiivisen etiikan tutkimukseen, ja erityisesti seksuaalietiikkaan liittyy monia ehtoja, joita kirkon muka-eettinen toiminta ei täytä lainkaan. Etiikassa pitää ottaa huomioon esitettyjen normien yleistettävyys, johdonmukaisuus, sovellettavuus, katsomusneutraalius ja tasapuolisuus sekä kriittinen suhtautuminen vallitseviin normeihin ja valtasuhteisiin. Kirkon esittämät kannanotot esimerkiksi piispojen seksuaalieettisissä puheenvuoroissa eivät täytä kunnolla mitään näistä ehdoista.

Kristilliseksi etiikaksi kutsuttu viritelmä on tavallisesti epämääräinen yhdistelmä mielivaltaisesti valittuja perinteitä, vanhentuneita uskonnollisia ennakkoluuloja, harhakäsityksiä tai omavaltaisia tulkintoja Raamatun opeista ja erilaisiin auktoriteetteihin vetoamista. Filosofisessa tarkastelussa kaikkia näitä kutsutaan ajattelun ja argumentaation virheiksi.

Kirkon yritys olla (seksuaali)etiikan asiantuntija huipentuu viimeaikaiseen farssiin, jota homokeskusteluksi kutsutaan. Kirkko on etikkansa kanssa muutaman vuosikymmenen myöhässä tässäkin hankkeessa. Ja sen kitkerät vaikutukset näkyvät parhaiten niissä tunteettomissa, julmissa ja epäoikeudenmukaisissa lausunnoissa, joita kirkon ylin johtokin latelee.

On melkoinen mysteeri, miksi kirkko sitkeästi haluaa esiintyä etiikan, ihmissuhteiden ja seksuaalisuuden asiantuntijana ja sen työntekijät kutsuvat itseään nolostuttavasti "rakkauden ammattilaisiksi" verkossa. Mikä kristittyjä toisten ihmissuhde- ja seksuaalielämässä niin kiehtoo?

Onko kyseessä harhautus, jolla työnnetään sivuun nykyisin varsin epäkiinnostavat uskonopilliset asiat? Vai onko tavoitteena valloittaa valtapositio, josta päästään käsiksi tavallisen ihmisen elämään? Vai olisiko asia sittenkin niin, että uskikset kuvittelevat ylimielisesti tietävänsä mikä on hyvää, oikein ja arvokasta kaikille ihmisille?

Kirkon syvimmän asiantuntijuuden alan paljastanee lopulta sen ikioma web-osoite: evil.fi