6.6.2010
Pornotempauksen mediahärdelli
Vaihda Raamattusi pornoon -tempaus onnistui yli kaikkien odotusten. Kun sitä suunniteltiin, uumoiltiin että Suomessa on sen verran maltillinen ilmapiiri, että reaktiot olisivat laimeita. Olimme täysin väärässä. Tempaus on poikinut valtavasti keskustelua verkossa, kymmenittäin uutisia ja haastatteluja (itse annoin noin 15 haastattelua), KD:n masinoiman tutkintapyynnön poliisille, sekä tappouhkauksia Vapaa-ajattelija -aktiiveille.
Niin, ja vaihdoimmehan me reilusti yli 200 teostakin. Mukana on Raamattuja, virsikirjoja, traktaatteja, Vartiotorneja, Katekismuksia ja Uusia testamentteja. Erikoisuuksina saimme jokusen Mormonin kirjan, pari krishnalaista opusta, Jehovan todistajien kirjoja sekä pari Koraania. Vaihdoimme myös räyhäateisti Hitchensin teoksen Jalluun.
Kokoan alle omaksi ja muiden kiinnostuneiden iloksi suuren joukon linkkejä tempauksen uutisoinnista ja muista reaktioista:
Tempauksen Facebook-sivu ja Helsingin Vapaa-ajattelijoiden sivu.
Videointeja: Ilta-Sanomat, Hesari, Nelonen, A-Tuubi, Ruutu.fi sekä Youtubesta Queenin säestämä kooste päivän kulusta ja parhaista repliikeistä... Jälleensyntynyt Moon-TV kuvasi myös tempausta, mutta juttu ei ole vielä tullut ulos tätä kirjoittaessani.
Radiohaastatteluja annoin päivän aikana YleX:lle, Bassoradiolle ja Radio Voimalle.
Verkkolehtien uutisia tempausta ennen: Ilta-Sanomat, Uusi Suomi, Aamulehti, MTV3, Hesari
... ja sen jälkeen: Ilta-Sanomat, Iltalehti, MTV3, Uusi Suomi, Hämeen Sanomat, ESS
Kristillisdemokraattien tutkintapyynnöstä: KD, Verkkouutiset, YLE, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Hesari, Vartti (huomaa Vartin kuvassa mahtava rinnakkaistempaus: Vaihda Raamattusi käsityölehtiin!)
Kristillisen kirjakaupan vastaiskusta: YLE, Keskisuomalainen
Muutamia bloggaajien kommentteja: Verbaalinen velodromi, Kylväjä, Koiranmutkia, Kolinaa Panuhuoneesta, Päivi Räsänen ja Takkiraudalla kävi ahjo pöhisemään oikein kahdesti
Ja koko liuta keskustelupalstoja: Hesari, Ilta-Sanomat [2], Iltalehti, Tiede, Basso, Suomi24, Muro, Demi, Keskisuomalainen, Pakkotoisto, Vauva-lehti ja riipaiseva avunpyyntö Kauppalehden palstalla.
Lopuksi muutama sivusto in english: Momento24, AtheistNexus, Newsvine, Vlad Tepes -blog,
ja pari juttua tempauksen texasilaisesta esikuvasta: MySA news ja AllVoices.
Jos vastaasi tulee joitakin täältä puuttuvia mehukkaita uutisointeja tai keskusteluja aiheesta, niin jaa ihmeessä tietosi!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)

19 kommenttia:
Ote linkkaamastasi Päivi Räsäsen blogista, johon nimimerkki 'jorma' on vastannut seuraavasti
"4.6.2010 13:00:58
siinähän on kyse jumalan pilkasta ja uskonnon tietoisesta pilkasta, josta kirjailia hannu salama joutui aikoinaan oikeuteen, mutta presidentti kekkonen sitten vapautti ja armahti kirjailia hannu salaman jumalan pilkka oikeudessa antamasta tuomiosta"
Saisipa pornolehden jokaisesta kommentissa esiintyneestä kirjoitusvirheestä...
Reaktiot kertovat, että edelleen ihmiset (uskova ja osa uskonnottomista) pitävät uskoa sellaisena, jota ei saa pilkata.
Samaan aikaan uskovaiset itse pilkkaavat tuhansia uskontoja (esim. afrikkalaisia kansan uskomuksia ja muinaissuomalaista uskoa).
Tästä syystä meidän ateistien olisi tuotava selvemmin esille uskontojen käsittämätön typeryys, eikä nöyristellä uskon edessä.
Hieman ketuttaa, kun ei päässy osallistumaan tähän tempaukseen - ihan hauska asia meielestäni, ketään loukkaa.
Huvittaa tuo tutkintapyyntö :D
Tehkää joku pvä uusiksi, niin kiikuttelen kismuksen sinne ;p
Erityisen kiehtovaa tässä on se, että tutkintapyynnön tulisi pikemminkin koskea tilaisuutta kuvanneita medioita, joiden materiaali (nyt kun sitä linkeistänne katselee) suorastaan hekumoi lehtien kansilla - kuka vastaa siitä ettei illan uutislähetystä katsomaan päädy lapsia? Teillä sentään vallitsi tilanteessa kuri ja järjestys asian hoitamisessa, hymyistä huolimatta.
Ellien kysely "Raamattu vai porno". Tätä kirjoittaessani porno johtaa 40 prosenttiyksiköllä!
Bjarne Kallis avautuu
Verkkouutisissa.
En usko pornon oleen suuri asia tässä hermostumisessa.
Samanlainen kimpaantuminen luultavasti syntyisi, jos vaihdettaisiin raamattuja tiedelehtiin.
Syytettäisiin tiedeuskosta.
På svenska: HBL
Hei!
Ei teiltä sattumalta jäänyt ylitse noita pornolehtiä tästä tempauksesta. Jos organisoitaisiin tuolloin keskiviikkona jatkotempaus kristillisellä kirjakaupalla. Ne kun haluavat niin kovasti pornoa niin voitaisiin muodostaa sinne sellaisett 200 henkeä pitkä jono. Saataisiin haettua ne kaikki 200 raamattua talteen ja voitaisiin laittaa ne saman tien kierrätykseen. Win-Win tilanne...
Uutisointeja tappouhkauksista:
Hesari,
Ilta-Sanomat
MOONTV JULKAISI RAPORTIN TUOLTA! :D
Moon-TV! Mahtava ja railakas raportti tempauksen tapahtumista. Kunniamaininnan ansaitsee toimittajan suorittama mällin heitto Raamatun päälle. Nämä journalistit eivät pelkää jumalan vihaa!
Anu Silfverbergin kolumni HS:n Nyt-liitteessä 11.6. viimeisellä sivulla ja keskustelua sen jatkoksi HS:n nettisivuilla.
Neela
Kristillisen kirjakaupan vastatempaus sai liikkeelle neljä ihmistä, joista osa oli Moon-TV:n väkeä ja Vaihda Raamattusi pornoon -tempauksen agentteja. Oliko siellä yhtään oikeaa vaihtajaa?
Vastatempaus oli kyllä homon perseestä. Noniin, ei tempaus toiminut ainakaan Vapaa-ajattelijoiden PR-muuvina. Nelosen tekemän kyselyn perusteella kahdeksan yhdestätoista hengestä paheksui kampanjaa. Toivottavasti Skepsis tajuaa tehdä pesäeron Vapaa-ajattelijoista. Ateistien ynnä muiden häpeätahrasta.
Anonyymi, voisitko perustella, miksi Vapaa-ajattelijat ovat ateistien häpeätahra?
Riittääkö yksi tempaus, josta et pidä, muuttamaan Vapaa-ajattelijoiden vuosien mittaisen työn katsomusvapauden parissa häpeätahraksi? Vai pidätkö Vapaa-ajattelijoita kokonaisuudessaan häpeätahrana?
En tiedä, olenko ihan oikea ihminen kommentoimaan, kun en ole sen paremmin ateisti kuin kristittykään, mutta mielestäni tempaus kääntyi itseään vastaan. Enemmistö ihmisistä ei ikävä kyllä ymmärtänyt sitä pornoa puolustavana ensinnäkään vaan ainoastaan itsetarkoituksellisena uskonnonpilkkana. Sääli. Ehkä vamiiksi aggressiivisesta maineesta kärsivä Vapaa-ajattelijat ei ollut oikea taho toteuttamaan tällaista.
Kiintoisaa analyysia Jatulintarhassa.
Siellä missä ennen poltettiin kirjoja, ne viedään nykyään paperinkeräykseen. Se vähentää hiilidioksidipäästöjä.
Uskonnollisen kirjallisuuden hävittämiseen pätee vähän sama kuin hirvenmetsästykseen: kantaa pitää harventaa, jos se saavuttaa liian suuren määrän.
Tosin uskonnollisen kirjallisuuden osalta toimet olisi voinut aloittaa jo vuosikymmeniä sitten ja paljon raskaammalla kädellä. Raamattuja, Uusia testamentteja ja Virsikirjoja on floodattu markkinoille tuhansia kertoja yli tarpeen.
Lähetä kommentti