11.2.2009

Pakkoseksi pakolliseksi!


Seksualisti on salakavalasti kasvanut taaperoikään: 1v-syntymäpäivä vilahti ohi tammikuussa. Sen kunniaksi jakelen iskuja puolelta toiselle. Olen jo parin kirjoituksen verran mätkinyt Moilasen feminististä muka-humoristista noloilua. Nyt on vuorossa Hännikäisen miesaktiivinen ulostulo.

Timo Hännikäisen juoni on neroudessaan lähes häkellyttävä: Pillua naisvihalla! Tämähän on perinteinen macho-miesten taktiikka, mutta nyt tie on avattu myös hintelille runoilijoille. Voi silti olla, että Hännikäisen versio taktiikasta on hieman väärin kohdennettu...

Mies tekee moilaset asialleen. Vaikka seksuaalinen syrjäytyminen on tärkeä puheenaihe, hänen valitsemansa retoriikka vie huomion toisaalle. Hesarin jutun mukaan hän ei kirjoita pilke silmäkulmassa, mutta ehdottaa kuitenkin naisille pakollista seksipalvelusta miesten asepalveluksen rinnalle. Vitsi tai ei, pakkoja lisäämällä tuskin luodaan parempaa maailmaa.

Sukupuolikeskustelun tilaa kuvaa hyvin myös Hännikäisen käsitys auvoisesta menneisyydestä. Hänen mielestään asiat olivat paremmin silloin, kun "
perheinstituutio, rakastajattaret ja bordellit pitivät huolen siitä, että seksi oli kaikkien ulottuvilla."

Onko esimerkiksi puritanismin ajan mukainen pikkuporvarillinen perhemalli muka jotekin ihanteellinen seksistä nauttimisen kannalta? Entisajan luokkayhteiskunnissa moinen auvo oli ainoastaan todella rikkaiden ja yläluokkaisten saatavilla. Silloinkin skandaalinkäry oli ilmassa aivan toisissa mittasuhteissa kuin nykyään.

Ja miksi kurotella menneisyyteen? Perheen perustaminen on varsin suosittua nykyäänkin. Rakastajattaren hankkiminen on varmasti helpompaa kuin männävuosina ja seksiä saa edelleen rahalla. Miksi siis nostalgia? Luultavasti kyse on vain heikosta kultturihistorian tuntemuksesta ja parempien entisaikojen naiivista romantisoimisesta.

Ilman kaikkea tätä roskaa olisin ihan hyvin voinut olla Hänniksen kanssa samaa mieltä parinvalinnan kovuudesta ja huonoista käytöstavoista. Nyt kuitenkin typeryyksien laukominen on ohittanut periaattessa tärkeän viestin. Ihan kuin tulisi mieleen eräs toinenkin mieskirjailija...

12 kommenttia:

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Viestin sävy: provosoitunut huudahtelu.

"Pillua naisvihalla! Tämähän on perinteinen macho-miesten taktiikka, mutta nyt tie on avattu myös hintelille runoilijoille."

Heh. Muuten kyllä, mutta segmentointia kannattaa tosiaan hieman tarkistaa.

Hännikäisen esiintymiset ja niiden pyhä aura ovat saaneet ainakin itseni kiemurtelemaan säälinsekaisesta tuskasta. Tipin runsain kourin jakelemat, ilmeisesti omaan elämäntarinaan ja lähes radikaalifeministiseen kulttuurikuvastouskoon perustuvat pesää vaille jääneen miehen tyypittelyt hujahtavat vankalla perstuntumalla ohitse kohteestaan. Kuka oikeasti uskoo, että silmälasit, hintelyys tai runosieluisuus (koskeeko tämä Hännikäistä?) ovat itsessään este seksuaaliselle menestykselle? Kuka oikeasti uskoo, että alusvaatemainosten hoikat mallit vastaavat lähes kaikkien lihaa ja verta olevien ihmisten seksuaalisia fantasiakuvia? Oikeastaan Hännikäisen koko tyypittelyn voisi kääntää aivan toisin päin. Runoilijalla käy aina flaksi, oli hän kuinka änkyrä tahansa.

En kyllä sitten yhtään jaksa retoriikkaa, joka pyrkii insinuoimaan jonkinlaista särjettyä biokosmismoraalista tasapainoa, joka keskittyy pillun saamisen ja antamisen tavoitteiden ja velvoitteiden ympärille - miten on mentykin Jumalan antama järjestys tällä tavoin särkemään? Miksi ihmeessä pillulla varustetun ihmisen tulisi viehtyä pilluttoman ihmisen lempikuvastoihin (kuulemma esimerkiksi lyhyistä housunlahkeista itsensä viimeisen päälle tosissaan ottamiseen ja haluttomuuteen pitää huolta yleiskunnostaan) sen sijaan, että pillutta jäänyt myötäilisi pillullisen viehtymyksiä (esimerkiksi lihaksia, lihaksettomuutta, pitkiä tai lyhyitä housuja, itseironiaa tai pyhää missiota, miten milloinkin)? Että osaa olla köyhää...

Miksi sille, että yhdet haluavat asioita, joita melko harva toinen ihminen haluaa pitäisi tehdä jotakin? Siis jotakin muuta kuin vapauttaa ihmisten halu kaikessa monimuotoisuudessaan? Onko pervoudessa jotakin vikaa? Onko vika muissa kuin pervossa? Onko vika siinä, että jokin olemuksellisesti normaalin pelätään lähestyvän puhdasoppisessa esiintyvyydessään perverssiyden rajaa? Pitäisikö kaikki halut jakaa satunnaisotannalla tasan ihmisten kesken, jotta kaikki voisivat tuntea olonsa onnistuneesti norminmukaisiksi? Mitä Timolla on queerin jännitettä ja henkilökohtaista riskinottoa vastaan?

Ja nähtäisiinpä se päivä, jona -gaaminen heteroseksuaalisuus muuttuu perversioksi. Mitä liioittelua! Timon pelot eivät ikimaailmassa ehdi toteutumaan hänen omana elinikänään.

Kommentista piti tulla lyhyt tokaisu, mutta päädyin kuitenkin purkamaan turhaumustani.

***

Tuli mieleeni, että olet sillä tapaa provokatiivinen kirjoittaja, että tykkäät polemisoida melko villisti kahta puolen, mutta vastaliioittelun tapauksessa käytät 'defensive moderation' -erikoisliikettä. Aivan kuin rintamalinjojen keskelle hyökkääminen tekisi sijaintinsa siunauksella keskustelijasta maltillisen keskitien kulkijan.

Panu kirjoitti...

Hännikäisen jutut ovat minulta, Henryltä ja Haapojan Hiskiltä plagioituja - meidän vanhoista provokaatioista viiden-kuuden vuoden takaa. Minä olen sanonut tuon kaiken jo aikoja sitten, ja paremmin.

Mitä sitten naisvihaan tulee, se on sana, joka pitäisi kieltää. En pidä Hännikäistä minään ruudinkeksijänä, mutta puutteessa elävän miehen katkeruuden tunteet koko vastakkaista sukupuolta kohtaan ovat tosiasia, joka hänen kannattaa myöntää ääneen mieluummin kuin haudata sisälleen. Asia on nimittäin niin, että jos niitä tunteita ei avoimesti myönnä ja käsittele, ne kuitenkin ovat olemassa ja heikentävät entisestään mahdollisuuksia saada naista. "Naisvihasta" puhuminen on asiatonta, femakkotyyppistä leimaamista.

Seksualisti kirjoitti...

Panu, lienee niin, että "naisviha" ja "miesviha" ovat niin ideologisesti tahriintuneita, että ne eivät sovellu sellaisenaan lainkaan järjevään keskusteluun.

Oma heittoni oli kuitenkin samankaltainen ylilyönti kuin Hännikäisen omat kirjoitukset. Tämän varjolla uskaltauduin sitä käyttämään.

Vakavasti kysyen: Mitä sanaa pitäisi oikeasti käyttää sentyyppisistä asenteista, joissa toista sukupuolta solvataan tai panetellaan perustelematta ja erittelemättä?

Seksualisti kirjoitti...

Tulta syöksevä lintu, loppukommenttisi kiinnitti huomioni ja koen sen kaipaavan itseltäni jonkinlaista selitystä.

Olen pyrkinyt tekemään retorisia hyökkäyksiä lähinnä reaktioina sellaisiin keskustelunavauksiin tai möläytyksiin, jotka ylittävät älyttömyyden rajat selkeästi. Erityisesti mielivaltaisuudet, huonot perustelut, väärät faktat tai tarkoitukselliset provot ansaitsevat mielestäni vastasivalluksia.

Kyse ei ole pelkästä defensiivisestä manööveristä, jolla pyrin pelastamaan oman perseeni, vaan siitä, että tähtään seksuaaliasioissa viime kädessä hyvinvoinnin ja suvaitsevaisuuden edistämiseen.

En kuitenkaan kannata keskustelukulttuuria, jossa ikävät ja hankalat asiat yritetään hyssytellä pois, tai jossa kaikenlaista typeryyttä tarvitsisi vastalauseetta sietää.

Yritän naljailuni ohessa esittää pehmennyksiä ja vaihtoehtoisia suhtautumistapoja itse käsittelyssä oleviin asioihin, jotka usein ovat merkittäviä monille. Tämä siksi, että olen lälly humanisti ja toivon vilpittömästi, että mahdollisimman monella ihmisellä olisi mahdollisimman hyvä olla.

Panu kirjoitti...

Mitä sanaa pitäisi oikeasti käyttää sentyyppisistä asenteista, joissa toista sukupuolta solvataan tai panetellaan perustelematta ja erittelemättä?

Meillä päin sitä kutsutaan pettymykseksi ja katkeruudeksi. Miesten kohdalla se johtuu usein siitä, että hegemonisen katuojafeminismin (katuojafeminismi = se naisellisen itserakkausdiskurssin ja mieshalveksunnan muoto, joka syntyy feministisen itsekehun ja ritarillisen ämmäinmielistelyn sekoittuessa vulgääritasolla yleiseksi naisten hymistelyksi ja paapomiseksi) hallitsemassa joukkotiedotuksessa sallitaan vain ihanteellisen ja jalustallenostavan naiskuvan esilletuominen (jalustalle nostamista on tavallaan sekin, että spurguuntunut nainen on sääliä ja myötätuntoa herättävä hahmo, spurguuntunut mies ällöttävä ja pelottava roisto ja luuseri). Toisin sanoen, mies omaksuu joukkotiedotuksesta ihanteellistavan, epärealistisen myönteisen naiskuvan, ja kun tosielämän naiset eivät tietenkään ole enkeleitä, hän suuttuu koko sukupuolelle. Suuttumus, vihastus, on eri asia kuin viha. Suuttumus voi myös mennä ohi. Suuttumus on tunnetila, viha on asenne.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

"Tämä siksi, että olen lälly humanisti ja toivon vilpittömästi, että mahdollisimman monella ihmisellä olisi mahdollisimman hyvä olla."

Onko tämä liberalismia vai utilitarismia? Jälkimmäiselle muotoilu kelpaisi teoriassa sellaisenaan (mikä tarkoittaa, ettei edes Mill ollut utilitaristi), edellinen taas ei edellytä sellaisten ihmisten, joilla on tai ei ole hyvä olo laskemista.

Seksualisti kirjoitti...

Millhän hylkäsi laskennallisen utilitarismin, koska piti yksilönvapautta johdonmukaisempana perustana hyvälle yhteiskunnalle.

Kuitenkin Millin liberalismi on hengeltään hyvin utilitaristista. Ja miksei olisi, utilitarismin johtoajatus on varsin kannatettava. Mill kirjoittaa On Libertyssä, että jokainen yksilö tietää parhaiten, mikä on hänelle hyväksi. Tästä johtuen yksilölle on annettava mahdollisuus tavoitella onneaan omaehtoisesti sillä rajauksella, että hänen toimensa eivät saa vahingoittaa muita tai estää heitä tavoittelemasta onneaan.

Minusta siis Millin eettinen liberalismi on eräänlainen ennakkoehto utilitarismin hengen toteutumiselle, johon myös ns. hyvinvointiyhteiskunta pyrkii.

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Lisäyksenä tietenkin se, että kaikkien tulee haluta asioita tavalla, joka tekee mahdolliseksi sen, että kaikki muutkin voivat haluta ja tavoitella samoja asioita.

Tämän peräänkuuluttaminen on poliittinen projekti, jonka tulee tulla toimeen oman epätäydellisyytensä kanssa, tai kenties jopa sulkea silmänsä siltä. Paitsi, jos se riittää, että vain tavoittelee, tai että joitakin ryhmiä hieman subsidioidaan, blaadiblaa, ja muut poliittisfilosofiset klisheet ja ongelmat, joista huolimatta uskomme, että liberalismi ja/tai marxismi tai mikä hyvänsä on todella tuolla jossakin, ja että ihminen vain yrittää täydellistyä tähän henkilökohtaiseen kansahenkeensä.

Jos joku sattuu olemaan projektista eri mieltä, kummastelen, mikäli siihen voi lopulta todeta muuta kuin: ahaa, olet eri mieltä.

Seksualisti kirjoitti...

Tulta syöksevä lintu, en nyt oikein ymmärrä ivallisuuttasi. On toki selvää, ettei milliläinen eettinen liberalismi ole ongelmatonta. En kuitenkaan osaa nähdä mitään muuta filosofiaa oikeudenmukaisen yhteiskuntajärjestelmän perustana. Olen kyllä yrittänyt kovasti ja pohtinut asiaa paljon. Onko sinulla
ehdotuksia?

Se, että eettisen liberalismin projekti ei ole täydellinen tai ongelmaton, ei minusta tee siitä arvotonta. Käytät sikäli halventavaa tyyliä kritiikissäsi, että jään ihmettelemään yhteiskuntafilosofista positiotasi.

Lopusta olen hyvin eri mieltä (heh). Erimielisyyksien ratkaisussa tarvitaan johdonmukaisuutta, hyviä perusteluja ja mahdollisimman objektiivista tarkastelua. Tietoteoreettinen aporia ei saa johtaa typeryyden hyväksymiseen yhtenä tietoteoreettisena positiona.

Minusta vaikuttaa jotenkin siltä, että tietoteoreettinen kritiikkisi johtaa jonkinlaiseen tiedonkäsitysten tasa-arvoon, mitä itse pidän kantana, joka oikeuttaa lopulta mm. typeryyden ja dogmaattisuuden.

Luulenpa, että tämä keskustelu on väärinkäsityksiä pullollaan...

Ja pahoittelen filosofisen sanaston tiheyttä niille lukijoille, jotka eivät ole salatieteisiin vihkiytyneitä. On jonkin sortin filosofien ammattitauti ajautua syviin vesiin ihan huomaamatta...

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

Se, että voin hyvällä syyllä pitää itseäni jonkin sortin liberaalina individualistina ei tarkoita, ettäkö olisin optimistinen sen mahdollisuuden suhteen. Teen omalta osaltani voitavani, mutta en pane loputtomiin painoa sellaiselle yhteiskuntafilosofiselle ajattelulle, jonka tahtoessaan kaikille yhteiseksi utopiaksi kaikille yhteisen utopian paikalle kuvittelee itsensä jo sille paikalle. Pitäisin oman liberalistisen brändini ja oman oikeudentajuni hehkuttamista ainoana vaihtoehtona tai edes ainoana johdonmukaisena oikeudenmukaisuuden teoriana hieman naïvina, vaikka mieluusti taivuttaisinkin kaikki muut sitä noudattamaan.

On syvästi epäilyttävää, mikäli poliittinen filosofi on täysin sujut politiikan ja filosofian paradoksin kanssa.

Mikäli eettinen liberalismi olisi mielestäni arvotonta, en tietenkään edes ivaisi sitä. Ivallisuus on muutenkin aika voimakas ilmaus. Pikemminkin on niin, että liberalismin tragedia nostaa haikean sarkasmin pintaan.

Seksualisti kirjoitti...

Tulta syöksevä lintu, ilman muuta liberaalin ajattelun puolesta politikointi vaatii aatteen karkeistusta.

Yhteiskunnallinen keskustelu on usein tasolla "saako puistossa imettää", joten liberalismin filosofiset ongelmat eivät päädy ihan keskiöön... ;o)

Selitän vielä vähän käsitystäni eettisen liberalismin johdonmukaisuudesta. Liberalismin ja tasa-arvoisuuden perinteille pohjautuvat yhteiskuntafilosofiat ovat ainoita, jotka pyrkivät kunnioittamaan yksilön vapautta valita oma elämäntapansa.

Useimmat liberalismin hylkäävät ideologiat edellyttävät ihmisten valtaosan sopeutumista ideologisen eliitin tahtoon. Tässä mielessä ne mahdollistavat erilaisten sortojärjestelmien käytön riippuen eliitin fanaattisuuden asteesta. Kritiikin vaientaminen erilaisilla keinoilla, joko pakolla tai julistamalla "syntiseksi" tms. on aina ensimmäinen sorron askel.

Pidän eettisen liberalismin periaatteita ainoana johdonmukaisena perustana yhteiskuntafilosofialle MIKÄLI pyritään erilaisten sortovallan muotojen välttämiseen ja vastustamiseen.

Nähdäkseni avointa ja vapaata yhteiskuntaa vastustavat tosiasiassa ainostaan ne, jotka joko hyötyisivät toisten kontrolloimisesta, tai sitten ne jotka pitävät jotakin uskonnollista tai ideologista elämäntapaa ainoana oikeana vaihtoehdoksi KAIKILLE ihmisille.

Tällainen ajattelu ei ole muulla tavalla oikeutettavissa kuin hyväksymällä jonkun oikeus alistaa toiset tahtoonsa - mitä taas useat alistetuiksi päätyvät tuskin hyväksyvät.

Tämä on aika rautalangasta väännetty kanta, mutta kuvaa hyvin syitäni meuhkata vapaan yhteiskunnan puolesta - pois tieltä risut ja männynkävyt!

Tulta syöksevä lintu kirjoitti...

”Selitän vielä vähän käsitystäni eettisen liberalismin johdonmukaisuudesta. Liberalismin ja tasa-arvoisuuden perinteille pohjautuvat yhteiskuntafilosofiat ovat ainoita, jotka pyrkivät kunnioittamaan yksilön vapautta valita oma elämäntapansa.”

Voidaan silti kysyä, eikö tämä muotoilu sisällä sellaista kehäpäätelmää, että liberalismin ontologia on yksilökeskeinen, joten ei liene ihme, että huomio keskittyy yksilön oikeuksiin? Täten liberalismi, totta kai, valitsee itsensä ihanteelliseksi yksilöksi ymmärretyn ihmisen puolustajaksi. Ei kai ole ihme, mikäli liberalismi täyttää parhaiten oman määritelmänsä ehdot? Ei ole myöskään epäilystäkään siitä, etteikö se kysyisi omalta kannaltaan oikeita kysymyksiä.

”Useimmat liberalismin hylkäävät ideologiat edellyttävät ihmisten valtaosan sopeutumista ideologisen eliitin tahtoon. Tässä mielessä ne mahdollistavat erilaisten sortojärjestelmien käytön riippuen eliitin fanaattisuuden asteesta. Kritiikin vaientaminen erilaisilla keinoilla, joko pakolla tai julistamalla "syntiseksi" tms. on aina ensimmäinen sorron askel.”

En ole laskenut. Käytännössä olen osittain samaa mieltä, mutta samalla, yhtä lailla käytännössä, olen huomaavinani, että myös liberalistinen ohjelma toimii missään merkittävässä mittasuhteessa aina ideologisen eliitin alaisuudessa. Mieleeni tulevat jälleen Rortyn Contingency, irony, and solidarity -teoksessaan esittämät perustelut ei-metafyysisen liberaalin poliittisen järjestyksen puolesta. Lupaavat perustelut asemoitumisen kontingenttiin liberalismiin puolesta tyrehtyvät sadan sivun aikana ontuviin käytännön poliittisiin muotoiluihin, jotka eivät tunnu eroavan kovinkaan merkittävästi habermaslaisesta kommunikaatioautoritarismista, ja hajoavat loppupuolella Rortyn kirjallisuustieteelliseen eskapadiin selvästi henkilökohtaista liikutusta aiheuttaneen, mutta muuten irrelevantin kaunokirjallisuuden parissa. Liberalismin tarve tulla vapaasti ja järkiperustein kaikkien valitsemaksi on sen tragedia. Ehkä liberalismi on parhaimmillaan ja mahdollisimmillaan yksittäisinä protestiääninä.

”Pidän eettisen liberalismin periaatteita ainoana johdonmukaisena perustana yhteiskuntafilosofialle MIKÄLI pyritään erilaisten sortovallan muotojen välttämiseen ja vastustamiseen.”

Esimerkiksi marxismi ja sen erilaiset seuraajat ovat muotoilleet aika pitkälle vietyjä hankkeita sorron vastustamiseksi. Sama pätee, jälleen, myös kommunitarismiin. Se, mikä käsitetään sorroksi tai sen syyksi vaihtelee. Osasta näkökulmia liberalismia pahempaa sortajaa on edes vaikea kuvitella, se kun repii ihmisiä orgaanisilta juuriltaan, särkee perheet ja tekee ihmisistä yksinäisiä vastoin luontoaan.

”Nähdäkseni avointa ja vapaata yhteiskuntaa vastustavat tosiasiassa ainostaan ne, jotka joko hyötyisivät toisten kontrolloimisesta, tai sitten ne jotka pitävät jotakin uskonnollista tai ideologista elämäntapaa ainoana oikeana vaihtoehdoksi KAIKILLE ihmisille.”

Liberalismi vaatii itsekin melkoisesti elintilaa. Oikeastaan se varaa jossakin passiivisessa mielessä itselleen kaiken elintilan. Se ei saata toimia, elleivät kaikki muut elämäntavat ja muotoilut tyydy siltä ylitse jääneeseen tai pikemminkin sen itsensä kehystämään biotooppiin. Liberalismi ottaa johdonmukaisesti kantaa kaiken inhimillisen elämän järjestämiseen ja rajoihin. Liberaalin mielestä tämä on tarpeellista; vapautta varten täytyy varata oma tilansa. Tavallaan liberaalin voi ajatella myyvän pois oman vapauden utopiansa saadakseen edes imitoida yksilönvapauden olosuhteita rajallisella maa- tai instituutiokaistaleella.

”Tällainen ajattelu ei ole muulla tavalla oikeutettavissa kuin hyväksymällä jonkun oikeus alistaa toiset tahtoonsa - mitä taas useat alistetuiksi päätyvät tuskin hyväksyvät.”

Vain, mikäli ihmisyyden ajatellaan määräytyvän jollakin muotoa yksilöllisesti; kuinka individuaali tai dividuaali asia ihminen on? Ajatteleeko ihminen omilla aivoillaan vai monilla sellaisilla? On tietenkin eri kätevää, että tämän voi ratkaista poliittisesti, sillä tiedettä ja filosofiaa odotellessa ei kannata pidätellä hengitystään.

”Tämä on aika rautalangasta väännetty kanta, mutta kuvaa hyvin syitäni meuhkata vapaan yhteiskunnan puolesta - pois tieltä risut ja männynkävyt!”

Juu, samat sanat.