23.2.2009

Nuorten seksuaalioikeudet


"Pillerisota!" julistaa Iltalehti
jutussaan, joka kertoo 14-vuotiaan tytön e-pillereistä. Terveydenhoitajan antamista pillereistä on puhistu ministeritasolla saakka. Iltalehti osaa tapansa mukaan etsiä parhaat mahdolliset kommentaattorit: "Vastuutonta", jyrisee Päivi Räsänen.

Nyt jo pölyn laskeuduttua on hyvä aika pohtia tarkemmin ikuisuusongelmaa nuorten oikeudesta omaan seksielämäänsä. Lööppitasolla kysymys on yleensä aina siitä, minkä ikäinen on liian nuori aloittelemaan seksipuuhia. Ja siitä, että asiaa pitää suurennella ja kauhistella, vaikka siinä ei varsinaisesti olisi mitään ihmeellistä.

Ensimmäiset seksikokeilut osuvat monilla yläasteikään eli karkeasti ikävälille 13-16. Suunnilleen samoihin aikoihin alkava murrosikä iskee pöhinää koneeseen hormonien muodossa. Yleensä nuorten seksipuuhat ahdistavat vanhempia ehkäisyn puutteen vuoksi. Tässä tapauksessa ahdistus kuitenkin syntyi ehkäisyn käytöstä.

Toivottavasti ahdistuksen taustalla oli todella tytön terveys, eli kysymys siitä, että ehkäisypillerien antamisen yhteydessä olisi pitänyt käydä lääkärin pakeilla. Ainakin aiheesta kertovat lööpit ja lehtijutut heijastelivat ihan muunlaista närkästystä.

Lääkärileikit sikseen. Pohtikaamme hiukan sitä, millaisia riskejä nuorten seksipuuhasteluihin todella sisältyy - ja miten niitä voisi ehkäistä. Lista voisi olla tällainen:
  1. Sukupuolitautien vaara
  2. Heteroseksissä ei-toivotun raskauden mahdollisuus
  3. Henkiset kolhut
Ensimmäisten kahden ongelman välttämiseksi peruskeinot ovat ilman muuta ehkäisyvälineiden käyttö ja varsinaisen (hetero)yhdynnän välttäminen. Kaikenlainen hiplaaminen, sormileikit ja suuseksi ovatkin hyviä tapoja hälventää epävarmuutta aiheen ympäriltä. Pienellä järjenkäytöllä sukupuolitautien riskikin putoaa mitättömän alhaiseksi.

Henkisten kolhujen pehmentämisessä auttaa läheisten tuki ja seksuaalikasvatus, jossa painotetaan hyväntahtoisuuden ja toisen huomioon ottamisen merkitystä. Kolhuja pehmentää myös seksin nostaminen jalustalta. Aiheen mystifioiminen ja piilottelu lasten ja nuorten silmiltä tekee siitä suuremman ja raskaamman jutun, kuin olisi tarvis.

Nuorten seksitietojen ja -taitojen pitäisi olla hyvässä terässä jo yläasteen alussa. Tämä tarkoittaa asian käsittelyä riittävässä määrin jo ala-asteen viimeisillä luokilla. Jos nuoren perustiedot ovat hyvässä kunnossa, pitäisi hänelle antaa tilaa tutustua omaan seksuaalisuuteensa ilman aikuisten haraamista vastaan. Aikuisen tehtävä on luoda vastavuoroinen ja kunnioittava keskusteluyhteys ilman ehdottomia kieltoja tai perustelematonta närkästystä.

Paljon seksuaalikasvatuksessa toisteltu mantra, "nuorella pitää olla oikeus edetä omaa tahtiaan", tarkoittaa myös sitä, ettei häntä tarpeettomasta estetä etenemästä. Joskus vanhempien kontrollinhimo saa naurettaviakin muotoja, kun nuorelta kielletään yksityisyys hänen omassa huoneessaan. Mikä olisi helpompi ja turvallisempi paikka ensimmäisille seksikokeiluille? Kieltämällä ja kyttäämällä kokeilut tapahtuvat lopulta paljon huonommissa olosuhteissa - esimerkiksi umpikännissä talvipakkasella naapurin roskakatoksessa...

Lopuksi vielä ajatuskoe, jonka tarkoituksena on avartaa ennakkoluuloja nuorten seksipuuhia kohtaan.
Kuvitellaan, että tulevaisuuden ihmekonsti poistaa kokonaan sukupuolitautien ja ei-toivotun raskauden riskit. Mikä tällöin olisi perusteena kieltää tai rajoittaa varhaisteinien tai jopa nuorempienkin kakaroiden seksikokeiluja ja -leikittelyjä?

Terveisin nimimerkki: Kokeilin sitä 15-vuotiaana ja heti jäin koukkuun...

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kohussa on vielä yksi synkkä puoli, josta ei ole niin kauheasti huudeltu:

Hormonien syöminen ja niillä elimistönsä rukkaaminen ei ole terveellistä. E-pillereillä on pirullisia sivuvaikutuksia, joita kaikki lääkärit koittavat vähätellä.

Jos syöt koko hedelmällisen ikäsi ajan raskautta imitoivia e-pillereitä, kroppasi "on siinä luulossa" että olet ollut koko tämän ajan raskaana. Ja miettiä sopii myös millaiset määrät hormoneja poistuu virtsan mukana vesistöihin, josta osa tulee takaisin juomavedessämme.

Pilleri ei todellakaan ole mikään ongelmaton ehkäisykeino, eikä sitä pitäisi jaella huolettomasti kakaroille. Pidättäytyminen ei myöskään ole uskottava vaihtoehto nuorille, joten siitä huolellisesta kondominkäytöstä olisi vain jollain tavalla saatava seksikäämpää.

oceansoul kirjoitti...

"Ja miettiä sopii myös millaiset määrät hormoneja poistuu virtsan mukana vesistöihin, josta osa tulee takaisin juomavedessämme."

Eikös sieltä Vatikaanin suunnasta juuri tällaista huudeltu, kuinka miesten hedelmättömyys johtuu naisten käyttämistä pillereistä..
Ja kyseinen juttu oli melko naurettava.

E-pillereillä on toki sivuvaikutuksia (ja niistä kylläkin on huudeltu vähän liiaksikin), mutta kaikki niistä eivät kärsi. Esimerkiksi minulla ei ole ollut mitään ensimmäisten kk:n jälkeen.
Yleisiä luuloja on, että pillerit aiheuttaisivat hedelmättömyyttä ja rintasyöpää, mutta nämä eivät pidä paikkaansa.

Kondomi on toki hyvä vaihtoehto tautienkin suhteen, mutta on selvää, ettei se ole yhtä luotettava kuin hormonaalinen ehkäisy. Haluatko aborttien määrän kasvavan? (Toki on olemassa jälkiehkäisypillerit, mutta niitä nyt ei kovin usein saisi vedellä.)
Ja näin vakituisen kumppanin kanssa minulla ei vain ole mitään innostusta sähläillä joka kerta kondomien kanssa.

Seksualisti kirjoitti...

Kuten Oceansoul kirjoitti, e-pillerit sopivat joillekin hyvin, mutta tuottavat joillekin sivuvaikutuksia. Näin on kaikkien lääkkeiden ja vastaavien laita.

E-pilleritkin ovat kehittyneet vuosi vuodelta ja toivon, että tutkimus tuo yhä parempia ja turvallisempia valmisteita käyttöömme. Toivottavasti myös miesten ehkäisypillerien tutkimus etenee.

E-pillerien käytössä kysymys on viime kädessä vaihtokaupasta, jossa seksielämän sujuvuus ja riskittömyys vaihdetaan pillerien mahdollisiin sivuvaikutuksiin. Hyvin monet ovat valinneet pillerit.

Seksiasian "vakavuuden" vähentäminen voisi auttaa myös ehkäisykysymyksessä. Mikäli seksiin liittyvät pelot ja häpeän tunteet olisivat vähäisempiä ja aikuisten reaktiot lämpimiä ja ymmärtäviä, olisi ehkäisykeskustelu ja vahinkojenkin paikkaaminen helpompaa.

Sen sijaan, että nuoria pelotellaan seurausten vakavuudella, voisi pikemminkin kertoa, että vahinkoraskauden estämisessä on vielä monta mahdollisuutta esim. kondomin rikkouduttua.

Jälkiehkäisy ja abortti ovat ratkaisuja, joiden käyttöön tulisi voida turvautua ilman huolta ja ahdistusta silloin, kun tilanne niin vaatii.

Usein tuntuu siltä, että seksuaalikasvatuksessa tärkein kasvatuksen kohde ovatkin aikuiset, jotka nuorten elämään sotkeutuvat.

Seksualisti kirjoitti...

Sarjakuvallinen huomautus seksuaalikasvatuksen tilasta.

Alleviivaa aika hyvin perusasennetta, jonka mukaan odottaminen on aina parempi vaihtoehto. Seksuaalikasvatuksesta ehdottomasti puuttuva osa on vastaus pojan kysymykseen.

Panu kirjoitti...

Tähän kohtaan pieni kevennys eli seksuaalivalistusta Niilo Paasivirran Niilopediasta:

Peenis eli siitin eli siitosuloke on miehen uloke, joka sukupuolisen kanssakäymisen aikana työnnetään vaimon tai konkubiinin emättimeen (ei koskaan peräsuoleen!) ja sitä liikutetaan edestakaisin kunnes siitä purkautuu siemennestettä eli spermaa, joka hedelmöittää naisen ja matkaansaattaa sikiönkehityksen naisen emässä.

Peenistä ei tule sukupuolisten tekojen aikana koskaan peittää asiattomilla kumihupuilla eli ponttooneilla, jotka ärsyttävät peenistä ja aiheuttavat monia sairauksia! Peeniksen peittäminen ponttoonilla voi johtaa niin vakaviin komplikatsiooneihin, että peeniksen amputatsiooni tulee välttämättömäksi!

Panu kirjoitti...

Seksuaalikasvatuksesta ehdottomasti puuttuva osa on vastaus pojan kysymykseen.

Tästä olen kyllä aivan samaa mieltä. Uma Aaltosen seksivalistus, joka kuului osana minun nuoruuteni tuhonneisiin myrkkyihin, korosti aina sitä, kuinka tytön koskeminen on lääppimistä. Siis kaikki tyttöön koskeminen, vaikka se olisi johtunut kuinka vilpittömästä tykkäämisestä, on lääppimistä. Koskaan ei vaivauduttu kertomaan, mikä ei ole lääppimistä ja millainen tykkäämisen ilmaiseminen on sopivaa. Pussaaminen on tunkeilua, halaaminen on tunkeilua, hyväileminen on tunkeilua. Rahat saa ehkä kirjeessä lähettää.

kettu kirjoitti...

Itse suhtauduin myös aluksi huvittuneesti tuohon juttuun ja kohuun siitä, että kauhistellaan nuorten seksielämää. Tarkemmin ajatellen kuitenkin mielestäni hormonaalisen ehkäisyn tuputtaminen ei ole mikään hyvä vaihtoehto - itse olen kokenut aika paljon sivuvaikutuksia, enkä tunne ketään jolle ensimmäinen pillerimerkki olisi sopinut. Lisäksi lääkäreillä ei ole tapana hirveästi kertoa sivuvaikutuksista, ja hormonaalista ehkäisyä tarjotaan lääkkeeksi ongelmaan kuin ongelmaan, oli kyseessä sitten akne tai epäsäännölliset kuukautiset.

Luin tuosta jutusta jostain iltapäivälehdestä, jossa kyseisen tytön äiti kertoi tytön koulun ilmoittaneen, että e-pillereitä jaetaan koska kondomit tulisivat liian kalliiksi. Toki voidaan sanoa, että muunlaisen seksin kuin yhdynnän harrastaminen vähentää sukupuolitautien riskiä, mutta niin kauan kuin suuri osa kuitenkin harrastaa nimenomaan yhdyntää, olisi mielestäni perustellumpaa tarjota ensimmäiseksi ehkäisyvälineeksi kondomeja.

Seksualisti kirjoitti...

Kettu, olen samaa mieltä siitä, että kondomit ovat varmasti viisain valinta ensimmäiseksi ehkäisyvälineeksi.

Suurempi ongelma piilee kuitenkin siinä, että samanaikaisesti kauhistellaan suureen ääneen sekä nuorten ehkäisyn käyttämättömyyttä että käyttämistä. Mikään ei ole hyvä.

Joillekin e-pillerit voivat olla erittäin hyvä ratkaisu, etenkin jos vahinkoja on jo meinannut sattua.

Mielestäni olisi parasta, jos nuoret voisivat saada e-pillerit koulun terveydenhoitajan lähetteellä lääkärille ilman että vanhempia välttämättä tarvitaan välissä.

Tietysti olisi hienoa, jos vanhemmat olisivat asiassa itse aktiivisia ja hyväntahtoisia, mutta näin ei aina ole. Etenkin vahvasti uskonnollisssa perheissä on kokonaisvaltaisen kriisin paikka, jos tytär päätyy raskaaksi, tekee abortin tai edes harrastaa turvaseksiä.