29.7.2014

Talikot, soihdut ja keskustelun voittaminen


Feminismiä ja sukupuolta koskevissa eetterikeskusteluissa nostaa vahvasti päätään trendikäs osakulttuuri, jonka modus operandia voisi luonnehtia etulyöntiaseman tavoitteluksi loukkaantumisella. Osakulttuurin toiminnassa keskeisinä tekijöinä ovat uhriposition hyödyntäminen (victim entitlement), loukkaantumisen käyttäminen oikeutuksena (culture of umbrage) sekä joukkovoiman hyödyntäminen (angry lynching mob).

Kiinnostavaa on, että keskustelun polaariset vastapuolet, feministiaktivistit sekä miesasiamiehet, hyödyntävät täsmälleen samaa keinovalikoimaa retoriikassaan. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kaikki feministit tai miesaktivistit sortuisivat näihin huteriin keskustelutaktiikoihin, mutta suosituimmilla eetteripalstoilla niin vaikuttaa käyvän. Todettakoon, että valitettavan useat hyvät keskustelunavaukset puolesta riippumatta jäävät möyhäämisen jalkoihin.

Otan pari esimerkkiä, joita olen itse kohdannut. Niitä löytyy paljon enemmänkin, joten en pyri osoittamaan ilmiötä todeksi juuri näillä esimerkeillä, vaan hahmottelen ainoastaan loukkaantumiskulttuurin rakenteita (alla pari jatkolinkkiä kiinnostuneille):

1. Henry Laasasen pitämän Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogin keskusteluissa on toistunut usein ilmiö, jossa jokin kriitinen huomio alkuperäiseen kirjoitukseen tai keskustelun valtavirtaa edustavaan kommenttiin luetaan suoralta kädeltä "femakkoroskaksi". Tyypillistä keskustelulle on se, että itse asia jää pitkälti keskustelutta, mutta iso joukko palstan vakiokeskustelijoita dissaa, vittuilee tai trollaa toisinajattelijan kumoon.

Laasasen blogissa ei ole tykkäystoimintoa, mutta monella ulukomaan palastalla efektiä vahvistetaan tykkäämällä joukoittain jostakin samanmielisestä  vastaväitteestä riippumatta sen tasosta. Tykkäily aivottomista samanmielisyyksistä tai retorisista henkilöön käyvistä hyökkäyksistä ei ole mitään viatonta oman mielen ilmaisemista, vaan klassista soihdut ja talikot -taktiikkaa, jossa toisinajattelu pyritään nujertamaan joukon voimalla.

2. Feministisellä Jezebel-sivustolla olen kohdannut täsmälleen saman ilmiön kuin yllä esittelin. Kaikista surullisin kohtaamani tapaus liittyi Isla Vistan murhien jälkipyykkiin, jossa Jezebelin juttu ja yleinen mielipide rummutti käsitystä, jonka mukaan poliisi ei ottanut Rodgerilta (murhaaja) aseita pois, koska poliisi on naisvihamielinen. Keskustelussa esiintyi hyvin sitkeä ja asiallinen poliisitoimintaa ja lakia tunteva henkilö, joka argumentoi pätevästi sen puolesta, että poliisi ei olisi saanut lain ja virkakäytäntöjensä nojalla ottaa Rodgerilta aseita pois niiden tietojen peruteella, joita poliisilla silloin oli. Tämä selitys oli selkeästi vahvempi kuin perustelematon spekulaatio poliisin naisvihamielisyydestä.

Keskustelussa tätä asiallisesti käyttäytynyttä ja hyvin argumentoinutta henkilöä vastaan nousi valtava paskamyrsky: häntä nimiteltiin, hänen taustojaan ja motiivejaan kyseenalaistettiin ja hänen sanomisiaan vääristeltiin. Tätä kaikkea tehtiin isolla joukolla, joka lietsoi toisiaan mitä älyttömimpiin hyökkäyksiin aina pilkkakuvien ja inhottavan persoonallisuusarvioinnin muodoissa.
Yllä mainitut esimerkit eivät ole yksittäistapauksia. Vastaavaa tapahtuu eri tavoin ja eritasoisena useilla foorumeilla, jotka osallistuvat sukupuolikeskusteluun ja tiettyihin muihin rinnakkaisiin diskursseihin. Trendi on levittäytynyt mm. feministiseen keskusteluun, queer-aktivismiin, trans-aktivismiin, miesliikkeeseen, rasismikeskusteluun, "maahanmuuttokritiikkiin" ja  evoluutiopsykologiseen jauhantaan.

Tympeä erityispiirre tässä keskusteluosakulttuurissa on se, että sivistyneistä yhteiskunnista pitkälti kitkeytynyt "vihaisen lynkkausjoukon" idea on palannut takaisin eteerisessä muodossa. Ennen lynkkausjoukko saattoi todella tappaa tai karkoittaa epäsuosiossa olleen henkilön tai ryhmän, mutta nykyisessä muodossaan lynkkausjoukko pyrkii käyttämään häpäisyretoriikkaa hiljentääkseen tai karkoittaakseen epäsuosittuja mielipiteitä esittävän keskustelijan. Inhottavuudessaan uusi lynkkaustaktiikka ei paljoa häviä vanhalle soihdut ja talikot -meiningille.

Keskustelutaktiikkana lynkkausjoukko on tietenkin surkea. Se hyödyntää nykyisessä muodossaan väkevästi kahta virheellisen argumentaation keinoa: ad populumia ja ad misericordiamia. Edellinen on ajattelutapa, jonka mukaan jokin suosittu käsitys on automaattisesti oikea käsitys. On surullista, että omissa liemissä muhiminen tuottaa samanlaista pöljyyttä niin miesliikkeen foorumeilla kuin feministienkin keskuudessa. Keskustelussa keskialueelle jättäytyvät kriittinen arvioitsija saa niskaansa täyslaidallisen kummaltakin suunnalta. Toisaalta on aika tyylikästä olla samanaikaisesti änkyräfemakko ja seksistinen etuoikeutettu miespaska...

Jälkimmäinen ajattelutapa (ad misericordiam) rakentuu uhrin etulyöntiasemalle, jota pyritään vahvistamaan keskustelussa tutuiksi tulleilla ad hominem -argumenteilla kuten keskustelijan leimaamisella naisvihaajaksi, seksistiksi tai etuoikeutetuksi, ja siksi sokeaksi Totuudelle (tm). On kiinnostavaa, että kurjuudella argumentointi sisältää toistuvasti väitteen siitä, että feministit, trans-aktivistit, miesaktivistit tai muut pyritään hiljentämään vasta-argumentaatiolla, vaikka kyseiset ryhmät ovat nykyisin äänekkäämpiä ja näkyvämpiä kuin koskaan - ja he itse harjoittavat ensiluokkaisen tehokkaasti joukkovoimalla hiljentämistä.

Uhriasemalla rakennettavaan etulyöntiasemaan kuuluu kaikissa mainituissa liikkeissä yksi omituinen piirre. Monissa ryhmissä toimitaan ikään kuin keskustelun käyminen uhripositiosta oikeuttaisi keskustelun sääntöjen sivuuttamisen. Uhripositio voidaan rakentaa joko itse koetuilla kovilla kokemuksilla, syrjinnällä tai viittaamalla siihen, että ei itse kuulu "etuoikeutettujen" ryhmään. Nämä ovat tietysti kurjia juttuja yksilön kannalta, mutta eivät oikeuta ohituskaistan käyttämiseen pätevän argumentaation ohittamiseksi, asiantuntijuuden sivuuttamiseksi mutu:lla, saatika kanssakeskustelijoiden nimittelyyn, leimaamiseen tai mustamaalaamiseen.

Olen toistuvasti kutsunut yllä mainittuja ilmiöitä "taisteluretoriikan" käyttämiseksi, koska sillä pyritään nujertamaan tai häpäisemään vastustaja sen sijaan, että pyrittäisiin käymään keskustelua ymmärryksen lisäämiseksi. Käsittelemässäni osakulttuurissa valistuksen eetos on työnnetty sivuun ja keskusteluun lähdetään amerikkalaishenkisellä "Coca-Cola, sometimes war" -asenteella, mikä muuten osuu Jezebelin viihteellis-feministiseen, mutta aggressiiviseen yleislinjaan helvetin hyvin.
Tämä niljakas keskustelutrendi ei tietenkään katoa mihinkään hetkessä, joten joudumme sietämään sitä luultavasti pitkäänkin, etenkin sen sisäänrakennetun lynkkausjoukkomentaliteetin vuoksi. Harhakäsitys joukkovoiman vanhurskauttavasta luonteesta voi pitää yllä samanmielisten yhteisöjen koheesiota vaikka kuinka kauan, minkä voi todeta esimerkiksi marginaalisten, täyspimeiden uskonnollisten pienyhteisöjen sitkeydestä.

Vaikka kalistelen verbaalisapeleita joskus itsekin, kannatan silti viime kädessä akateemista keskustelutapaa, jossa kiivaankin väittelyn taustalla on kunnioitus vastapositiota kohtaan, ja jossa pyritään viime kädessä löytämään yhteistä maaperää ja syvällisempää ymmärrystä toisen positiota ja itse asiaa kohtaan. Tällainen keskustelu voi päättyä perustavan erimielisyyden toteamiseen johtamatta kuitenkaan vihaan tai katkeruuteen toista kohtaan. Markus Neuvonen kuvailee hyvää keskustelukulttuuria oivasti blogitekstissään Voittaminen, luusereiden hommaa?

Lausuttakoon vielä vastuuvapauslauseke (disclaimer): en ole antifeministi tai miesliikevastainen. Olen maltillinen liberaalifeministi, maltillinen miesaktivisti ja ensisijaisesti yhteiskuntafilosofinen egalitaristi. Alla pari linkkiä, jos esittelemäni kriittisen position syventäminen kiinnostaa. Näiden avulla pääsee syventymään aiheesta käytävän keskustelun ytimeen niin hyvässä kuin pahassakin...
Päätän puheenvuoroni John Stuart Millin sitaattiin teoksesta On Liberty (1859):
"Vaikka koko ihmiskunta yhtä henkilö lukuunottamatta olisi yhtä mieltä, ja tämä yksi henkilö vastakkaista mieltä, ei ihmiskunta olisi sen oikeutetumpi hiljentämään tätä yhtä henkilö, kuin hän olisi oikeutettu hiljentämään koko ihmiskunnan, mikäli hänellä olisi keinot siihen." 

16 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Uhriutuminen on demokratiassa politiikan keskiössä. Ihan totta, se on. Politiikka on resurssien ohjaamista ja niitähän ohjataan keskeiseltä osin huono-osaisille tai sellaisten rakenteien korjaamiseen, jotka aiheuttavat huono-osaisuutta.

Mies-nais-keskustelussa suuri ongelma on, että kulttuuri sallii uhriutumisen pitkälti vain naisille. Siksi feministien on kannattanut hyödyntää uhriutumista hyvin laajasti ja usein kyseenalaisin keinoin. Esimerkiksi väkivallan suupuolijakaumasta feministi ja muutkin ovat valehdelleet hyvin laajasti vuosikymmenet, mutta koira ei ole perään haukkunut paitsi viime vuosina (en laita lähteitä, koska tämä on nykyään yleistä tietoa vähänkin asiaa tuntevien keskuudessa). Tällainen väärän tiedon levittäminen ei kai selity muulla kuin "ei maassa makaavaa saa potkia vaikka se ei osaisikaan käyttäytyä" -mentaliteetilla.

Miehet taas leimataan helposti ruikuttajiksi, tyhjästä valittajiksi, jos yrittävät uhriutua. "Kaikkihan nyt tietävät, että miehillä on valta, joten korjatkoon asiansa itse, jos joku on pielessä", voisi kuvata tätä kulttuuria ja mentaliteettia.

Tämä epätasapaino pitää tiedostaa, kun puhuu miesten ja naisten uhriutumisesta. Muuten ei ola analyysissä päässyt alkua pidemmälle jos sinnekään.

Anonyymi kirjoitti...

Taustalla on jonkinlainen "apinastereotypia", jonka mukaan jokainen mies on dominoiva alfauros ja jokainen nainen alfauroksen valtaan väistämättömyyden edessä taipuva pikkutyttö.

Tässä ei tieteenkään ole järjen häivää, mutta silti miljoonia ja miljoonia ohjataan politiikan kautta naisasiaan näiden alitajuisten asenteiden takia.

Miesasian tehtävä on purkaa tällaisia stereotypioita. Miten se onnistuu?

Miesasialiike on toistasataa vuotta vanha. Kuulemma vähän kaikkea on kokeiltu mutta yleensä on yritetty argumentoida sivistyneesti. Miesasia ei vain noussut politiikan agendalle.

Netin mahdollistaman kansalaisosallistumisen kautta nyt ollaan selvästi uudessa vaiheessa. Jotain on tapahtumassa.

Se jokin tuntuu olevan jatkuva vahva haastaminen. Kun feministi väittää, että lähinnä vain miehet sortuvat perheväkivaltaan, haastetaan viittaamalla meta-anayyseihin. Kun feministi demonisoi miehiä, sanotaan selvästi että kyseessä on aggressiivinen seksismi.

Netti on "täynnä" tätä keskustelua eikä suinkaan vain miesasiamiesten sivustoilla. Ja kuin ihmeen kaupalla, jotkut poliitikot ovat alkaneet puhua miesten ongelmista ja niistä rakenteista, joista ne johtuvat.

Nämä äänet ovat vielä heiveröisiä verrattuna vallan keskiössä usein huseeraaviin feministeihin. Mutta vihdoin on jotain tapahtumassa.

Anonyymi kirjoitti...

"Taustalla on jonkinlainen "apinastereotypia", jonka mukaan jokainen mies on dominoiva alfauros ja jokainen nainen alfauroksen valtaan väistämättömyyden edessä taipuva pikkutyttö."

"Miesasian tehtävä on purkaa tällaisia stereotypioita. Miten se onnistuu?"

Esimerkiksi niin ettei käyttäydytä stereotyypin mukaan?

Lihaasyövän valkoisen cisheteromiehen uhriutuminen on epäuskottavaa koska se sattuu olemaan yhteiskunnassa oletusarvo, ja epätasa-arvoa on vaikea huomata jos sitä ei ajattele.

severihamari kirjoitti...

Kiitos kirjoituksesta, se on erittäin valaiseva.

En ole itse aktiivisesti seurannut sukupuoli- ja tasa-arvokeskustelua verkossa muutamaan vuoteen. Surullista, että nurkkakuntaisuus ja yksisilmäisten näkökulmien sekä trollien aika ei ole ohi. Netissä tosin muutaman äänekkään huutajan on helppo dominoida keskusteluja, ja se aiheuttaa varsin vinoutuneen kuvan koko keskustelukulttuurista. Pitäisi ehkä puhua jopa vaikenemisen kulttuurista, jossa järjen ja kohtuuden äänet pysyvät hiljaa.

Erityisesti esimerkki ad misercordiamin käyttämisestä lyömäaseena on kiehtova ja huolestuttava.

--- Severi Hämäri

Anonyymi kirjoitti...

"epätasa-arvoa on vaikea huomata jos sitä ei ajattele"

Tämä on erityisesti feministeillä todella suuri ongelma. Tiedetään, että miehethän ne ovat syrjäytyneitä pääasiassa ja vankeja, tiedetään, että poikien koulumenestys on surkea, että miesten on vaikea saada vuokra-asuntoa, että miehet kuolevat seitsemisen vuotta aikaisemmin ja tekevät valtaosan itsemurhista jne. Tiedetään mutta ei huomata, koska ei osata ajatella sukupuolten tasa-arvoa, vain naisten uhriutta

Tommi Paalanen kirjoitti...

Tulipa uutisvirassa vastaan parhaillaan Jezebelissä käynnissä oleva keskustelu Dawkinsin mm. raiskausaiheisista twiiteistä. Oi tätä sisäsiittoisen kolmisilmäisen aatteellisuuden juhlaa!

Jezebel: http://jezebel.com/thank-goodness-richard-dawkins-has-finally-mansplained-1612746602

Luettuni tuon ja alla linkkaamani Dawkinsin laajemman tekstin asiasta, niin täytyy sanoa jezebeliittojen vetäneen todella lyhyen korren. Ennen naljailevan jutun kirjoittamista ja kommenttien paskamyrskyä kannattaisi selvittää, mistä asiassa on todella kyse.

Dawkinsin teksti on täyttä asiaa tärkeästä aiheesta:
https://richarddawkins.net/2014/07/are-there-emotional-no-go-areas-where-logic-dare-not-show-its-face/

Kommentoin yllä käytyä keskustelua myöhemmin.

Kuntsa kirjoitti...

Laasasen blogissa on tosi harvoin mitään keskustelua, ellei sitten Aurtovan ja sen sivupersoonien monologeja lasketa. Laitas nyt pari jatkolinkkiä ilmiöön?

Anonyymi kirjoitti...

Laasasen Uuden Suomen blogissa on jonkin verran keskustelua. Ennen oli yli sadankin viestin ketjuja, kunnes US päätti vähän puhdistaa ilmapiiriä mainostajien takia. Nyt siellä pitää kirjautua "omalla nimellä" ja valokuvalla. Se jo lannistaa rehellistä ihmistä, joka ei halua valehdella nimestään mutta ei toisaalta esim. työn takia uskalla kritisoida jotain vallanpitäjien ideologioita kuten feminismiä. Bannin saa myös satunnaisista syistä ja uudelleenrekistöröityminen pitää tehdä toisesta IP:stä, mitä monet ei tajua. Nyt Laasasen blogin kommentit taitaa jäädä yleensä alle kymmeneen.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Aikanaan myös Ihmissuhteet ja tasa-arvo -blogissa on keskusteltu runsaastikin. Mutta siitä taitaa olla jo vuosia, kun vielä jaksoin osallistua aktiivisesti sukupuolikeskusteluihin siellä. Aika rientää...

Anonyymi kirjoitti...

Ei mitenkään harvinaista, että eri aatteiden äärilaidoilla toimivat yksilöt tai ryhmät sortuvat samoihin argumentteihin/tekoihin joista he toisia syyttävät. Ehkä se on inhmillistä, epäinhimillistää ja vihata. Vastuun ottaminen tai maltillinen kärsiminen kunnes asiat muuttuvat ei oikein sovi nykypäivän nopean tempon aatteisiin.

Toisaalta on myös niin paljon huomioon otettavaa, että on vaikeaa olla pyllistämättä jonkin aatteen suuntaan kumarrellessa toisille. Outoa kyllä monella on järjetön tarve tulvia ulos omaa sisäistä sekamelskaansa ja olettaa, että toiset sopeutuvat siihen mukisematta. Mitä hienompaa ja viekkaampaa sanan käännettä niin sitä vakuuttavampaa se on yhteiskunnallisesti.

Kaikki kukat ei tosiaankaan saa kukkia.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Ano, itseäni rassaa kumartamisen ja pyllistämisen kuviossa erityisesti se, että sukupuolikeskustelussa on omaksuttu nyt vahvasti nk. vähättelyväite. Jos yrität olla neutraali ja tasapainotella eri näkemysten kanssa, niin sinua syytetään nopeasti jonkun osapuolen kokemien ongelmien vähättelystä. Ja jos taas otat suoremmin kantaa, niin silloin syytetään johonkin leiriin kuulumisesta.

Tietysti parempi olisi pysyä vaan kaukana näistä keskusteluista, mutta työnikin vuosi niistä on hyvä olla kärryillä, ja joskus ammattieettinen velvollisuus painostaa korjaamaan keskusteluissa vallitsevia virhekäsityksiä.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Ihan noihin ensimmäisiin kommentteihin nostaisin esiin yhden toisen aallon feminismin tekemän virheellisen määrityksen, joka vaikuttaa vieläkin tasa-arvokeskustelun taustalla asioita sekoittavasti, nimittäin "patriarkaatin" idean.

"Patriarkaatti" ei ole täysin perätön näkökulma sukupuolten välisiin suhteisiin, etenkin käsitteen kulta-aikana 60-70 -lukujen feminismissä. Kuitenkin pieni antropologinen tarkastelukulma asettaa käsitteen ihan eri kontekstiin, jossa sitä on käytetty ja käytetään yhä. Tosiasiassa vallan jakolinja ei mene miesten ja naisten välillä, vaan valtaa pitävien vanhojen miesten sekä miesten ja naisten välillä.

Vain hippunen huipulla olevia miehiä on todellisia patriarkkoja, jotka nauttivat vallasta, loput miehet raatavat (karkeasti ilmaisten).

Ei ole mikään ihme, että niska limassa varastolla paahtava perheenelättäjäisukki repii verkkarinsa, kun joku kolmannen polven akateeminen nuorikko tulee ilmoittelemaan hänelle "miesetuoikeudesta" ja "patriarkaatista".

Yllä oleva on toki kärjistys, mutta kuvailee sitä asetelmaa, josta feminististä keskustelua välillä käydään. Näkökulmat ja elämänkokemukset eivät todellakaan kohtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Eliittikään ei ole sitä mitä se oli patriarkkojen aikoina. Demokratiassa ja vapaassa markkinataloudessa eliittikin on kannattajiensa ja asiakkaidensa armoilla. Näin on, vaikka yliopiston sosiologian opinnoissa väitettäisiin mitä tahansa muuta. Eliitti voi hienosäätää mutta massayhteiskunta marssii vakaasti omalla tiellään.

Naisten valta on suurempi kuin miesten tästä näkökulmasta. Naiset ovat äänestäjinä hiukan suurempi ryhmä ja kuluttajina merkittävästi suurempi.

Nyky-yhteiskunnan valta-analyysissä ei olekaan oleellista, kuka ohjaa massoja, koska kukaan ei ohjaa. Oleellista on, paljonko voi vaikuttaa omaan elämäänsä. Jos voit määrätä elämäsi kulusta, sinulla on valtaa.

Keskimäärin naisilla on enemmän tällaista "postmodernia" valtaa. Miksi melkein kukaan ei ymmärrä sitä, on mysteeri.

Tommi Paalanen kirjoitti...

Ano, hyvä näkökulma, kiitos!

Nyky-yhteiskunnan "patriarkoista" jo aika merkittävä osa on naisia, joten siltäkin osin jakolinja menee toisaalla kuin sukupuolessa. Ei ole mitenkään perusteltua väittää, että naiset olisivat aina parempia, tasa-arvoisempia tai humaanimpia päätöksentekijöitä, joten naisten nousu hallitseviin positioihin ei ole mikään erityinen autuus - muuta kuin sukupuolten tasa-arvon näkökulmasta.

Juuri tähän aiheeseen pyrin puuttumaan aiemmalla "etuoikeuden" käsitettä purkavalla tekstilläni.

Sukupuolten välillä on valta- ja liikkumatilaeroja, mutta ne vaihtelevat aika paljon yksilöidyissä konteksteissa ja yksittäisten ihmisten kohdalla, joten yleistyksen tekeminen miesten tai naisten yleisestä asemasta on erittäin hankalaa.

Itse en ole varma, että tällainen yleistys tai siihen pyrkiminen olisi edes kovin tarpeellista. Erilaisia tasa-arvo-ongelmia pitää purkaa sitä mukaa kun niitä esiin nostetaan riippumatta sukupuolesta.

Anonyymi kirjoitti...

"Ano, itseäni rassaa kumartamisen ja pyllistämisen kuviossa erityisesti se, että sukupuolikeskustelussa on omaksuttu nyt vahvasti nk. vähättelyväite. Jos yrität olla neutraali ja tasapainotella eri näkemysten kanssa, niin sinua syytetään nopeasti jonkun osapuolen kokemien ongelmien vähättelystä. Ja jos taas otat suoremmin kantaa, niin silloin syytetään johonkin leiriin kuulumisesta."

Kai sitä tulisi seistä omien ajatuksiensa/pohdintojensa takana riippumatta siitä kivetetäänkö vai ei. Osasta tapaamiani "feministejä" käyttäisin termiä naissovinisti feministin sijaan. On täysin eri asia ajaa tasa-arvoa kun vihata, kostaa ja ajaa omaa asiaansa yli muiden etujen.

Meillähän on tietysti kristillinen kasvatusperimä ja metsää on todella, vaikeaa nähdä puilta. Lienee ihan inhimillinen piirre. Vihollinen on jostain kumman syystä aina oltava. Jostain syystä ei riitä, että asiaansa saa ajatteua ilman tätä herkullista vastakkain asettelua. Kaippa sellainen pakonomainen vääntämisen tarve, elikkä omien sisäisten ristiriitojen ulkoistaminen on sekin inhimillinen piirre.

Hyvä tuo keskustelun avaus jokatapuksessa. Talikot, soihdut ja lynkkaus joukot ovat tosiaan taas liikenteessä. Mitäs tehdään?


Anonyymi kirjoitti...

Eräs feministien usein harjoittama vähemmän rakentava keskustelutaktiikka on epämääräinen suhtautuminen feminismin historialliseen menestykseen. 1900-luvun alun näkökulmastahan kaikki ovat nykyään feministejä joten ainakin konkretian tasolla feminismin täytyy nykyään tarkoittaa jotain muuta. Tämä merkityksen muuttuminen ajan kuluessa antaa sitten mahdollisuudeen kaikenlaisille maalitolppien siirtelyille ja olkiukkoargumenteille jos kanssakeskustelija ei ole varovainen.