24.7.2014

Aseksuaalinen väärinkäsitys


Seksologian ammattilaisten ja aseksuaalien edunvalvojien välillä on ollut paljon jännitteitä siitä asti, kun aseksuaalit tulivat järjestäytyneesti esiin blogistanissa ja sosiaalisissa medioissa. Merkittävä osa ongelmasta johtuu käsitteen "aseksuaali" määrittelemisestä ja ymmärtämisestä, mutta myös seksologiassa vallitsevasta seksuaalimyönteisestä eetoksesta.

Aseksuaaliliike on politisoituessaan esittänyt paljon kritiikkiä seksologeja kohtaan ja samalla arvostellut yhteiskunnan "yliseksualisoitumsta" tai "seksin tulvaa". Näistä ajatuksista voi saada hieman osviittaa vaikkapa Walter de Campin City-lehden jutusta. Osa kritiikistä saa käyttövoimansa nuorehkon liikkeen poliittisesta palosta, osa vaikuttaa olevan ihan silkkaa ymmärtämättömyyttä (aseksuaalien taholta), mutta osassa on totuuden siemen.

Seksologit ovat koko ammattikunnan historian ajan taistelleet seksuaalikielteisyyttä ja rajoittuneita konservatiivisia seksuaalikäsityksiä vastaan. Taistelun tukena on ollut eetos, jossa seksuaalisuus on nähty perustavalla tavalla hyvänä asiana ja sen valtava potentiaali tuottaa ihmimillistä hyvää on nostettu keskiöön.

Kuitenkin, kuten kaikissa ideologioissa, jotkut ihmiset ovat ottaneet seksuaalimyönteisyyden annettuna ja unohtaneet, että maailmassa on ihmisiä, joille seksuaalisuus on tarkoittanut vain huonoja asioita. Esimerkiksi seksuaalisesta väkivallasta vakavasti traumatisoituneet tai muista vakavista seksuuaaliongelmistä kärsivät henkilöt eivät välttämättä koe seksuaalisuutta lainkaan hyvänä asiana.

Aseksuaalinen liike on huomauttanut ihan perustellusti, että aseksuaaleille seksuaalisuus ei ole potentiaalinen voimavara, vaan pikemminkin joko neutraali, merkityksetön tai ei-toivottava asia. Seksologien silmissä asiaa ovat kuitenkin mutkistaneet sellaiset vaikutusvaltaiset aseksuaalisuuden määritelmät, joihin voi sisältyä sooloseksiä, romanttisia ihmissuhteita tai romanttista läheisyyttä. Seksologiassa vallitsevan seksuaalisuuskäsityksen mukaan kaikki nämä kuuluvat olennaisesti seksuaalisuuden piiriin. Seksologeille termi "a-seksuaalisuus" eli "ei seksuaalisuutta", tarkoittaa kirjaimellisesti sitä, että henkilöllä ei pitäisi olla mitään kaipuuta yllä mainittujen, seksuaalisiksi luettavien toimien pariin.


Vaikka aseksuaalisuus onkin terminä huono, olisi perusteltua, että sen vakiinnuttua seksologitkin nielisivät terminologisen ylpeytensä ja hyväksyisivät sen nykyiset merkitykset. Voimme hyvin todeta, että laajasta näkökulmasta katsoen aseksuaaleillakin on seksuaalisuus, mutta heille seksuaalisuus on huomattavasti rajatumpaa kuin suurimmalle osalle ihmisistä.
 

Aseksuaaliliike voisi saada seksologeista hyviä liittolaisia, sillä seksologit ovat lähtökohtaisesti varsin ymmärtäväisiä erilaisille seksuaalikokemuksille ja identiteeteille. Ongelmaksi saattaa kuitenkin muodostua liikkeen sisällä kupliva seksuaalikielteisyys, joka äityy paikoin katkeraksi ja yliampuvaksi. Aseksuaalisuuden eri muodot kaipaavat tunnustamista ja ymmärrystä, mutta sitä tuskin löytyy hyökkäämällä niitä vastaan, joille seksuaalisuus on keskeinen ja tärkeä osa oma elämää ja identiteettiä. Puolin ja toisin esiintyvästä ymmärtämättömyydestä olisi hyvä siirtyä rakentamaan siltoja vallihautojen sijaan.

***

Jälkeenjääneitä huomioita:
Edellisen blogitekstini lukeneet saattavat nyt kysyä, miksi samaa ajattelutapaa ei voisi soveltaa esimerkiksi feministiseen "etuoikeuden" käsitteeseen. Miksi sen nykymerkitystä ei voisi hyväksyä, vaikka termi ei olekaan sananmukaisesti hyvä?

Olennainen ero on siinä, että käsitettä "aseksuaali" käytetään ensisijaisesti ilmiön kuvaamiseen, jolloin siitä ei johdu suoraan mitään poliittista kantaa ilmiöön. Sen sijaan "etuoikeus" on jo usein määritelty poliittisesti. Joko se on määritelmältään kapea, vain tiettyyn ihmisryhmään viittaava (esim. miehet)
tai sitten se kytketään suoraan poliittiseen toimintaan väittämällä, että kaikki etuoikeudet ovat epäreiluja, jopa sortoa, ja ne pitää purkaa tai poistaa jopa väkivalloin. Tällaisessa kontekstissa mikä tahansa, mitä nimitetään etuoikeudeksi kantaa heti sisällään sekä moraalisen arvostelman että toimintamaksiimin.


1 kommentti:

Henri Heinonen kirjoitti...

Arvoisa, Tommi Paalanen.

Olen seurannut nyt "seksuaalisuuskeskustelua" vuosikausia aseksuaalien näkökulmasta. Se on yksilöllistä, miten ihmiset suhtautuvat seksiin, ja mitä siitä julkisesti kommentoivat. Ylilyöntejä toki välillä tapahtuu kaikilta osapuolilta; esimerkiksi eräs amerikkalainen seksiterapeutti on sanonut
To me, to say that someone is ‘asexual’ is tantamount to saying that they’re not a human being. I would be profoundly critical of the idea that ‘asexuality’ is an ‘orientation’ or that it’s somehow the inevitable way that some people are born. The basic building blocks of sexual patterning are there in everyone. The real question about what you’re describing as ‘asexual’ is: What sort of history could make someone wind up being that closed down?

Kuten viestisi tulkitsin, aseksuaalisuus voidaan nähdä eräänlaisena seksuaalisuuden muotona. On hyvä ajatus, että seksologit tulisivat sen verran vastaan, että hyväksyisivät aseksuaalien käyttämän terminologian.

En kuitenkaan usko, että aseksuaalien seksuaalisuus olisi rajatumpaa kuin muiden. Paremminkin sanoisin, että se on erilaista. Aseksuaalille voi halaus, suukko, kädestä kiinni pitäminen tai vaikkapa vain videopelien pelaaminen kivan ihmisen seurassa olla yhtä merkittävä kokemus kuin penetraatioseksi on monille muille. Kuitenkin seksuaalisuuskeskustelu on jumittunut hyvin yhdyntäkeskeiseksi. Eräs suomalainen seksuaalisuuden asiantuntija on julkisuudessa oikein ollut huolissaan suomalaisten pariskuntien yhdyntäkertojen harvennuttua (muistaakseni) kahdesta kerrasta per viikko yhteen kertaan per viikko! Miltä tällainen uutisointi tuntuu ihmisestä, joka ei välttämättä ole ikinä kokenut ainuttakaan yhdyntää? (Vastaus: Se voi tuntua hyvin ahdistavalta.) Asiaa auttaisi suuresti, jos vaikkapa seksiartikkelien loppukaneettina muistettaisiin mainita, että seksin harrastaminen ei ole pakollista eivätkä kaikki ihmiset sitä harrastakaan.

Uutisoinnin perusteella ei myöskään ole ollut aihetta epäillä, että suomalaiset pariskunnat olisivat aiempaa onnettomampia parisuhteissaan. Miksi siis pitäisi olettaa, että yhdyntäkertojen väheneminen olisi automaattisesti negatiivinen asia? Jospa se on joillekin pareille jopa varsin positiivinen asia.

Seksuaalisen ja romanttisen vetovoiman erottaminen toisistaan, on auttanut monia ihmisiä ymmärtämään omia tunteitaan paremmin. Esimerkiksi heteroromanttisella aseksuaalilla voi hyvinkin olla voimakas tarve muodostaa parisuhde, mutta eräs seksuaaliseen kanssakäymiseen motivoiva tekijä (seksuaalinen vetovoima) voi olla liki olematonta. Tästä herääkin kysymys, että kuinka moni ns. "haluton" tai "halun puutteesta kärsivä" ihminen onkin todellisuudessa romanttinen aseksuaali. Itse uskaltaisin arvata, että ainakin jotkut ovat.

Jotkut harrastavat seksiä, koska "yhteiskunta olettaa kaikkien tekevän niin". Kyseessä ei ole aseksuaalien pahantahtoinen yritys huijata ihmisiä seksittömään suhteeseen, vaikka sitäkin usein kuulee väitettävän. (Ylilyöntejä tapahtuu puolin ja toisin.) Kyseessä voi yksinkertaisesti olla ihminen, joka ei itsekään tiedä olevansa aseksuaali. Miten tietäisikään, kun aseksuaalisuudesta ei juuri koskaan puhuta missään?

Lienee myös syytä muistuttaa, että maailmassa on myös aseksuaaleja, jotka ihan mielellään harrastavat seksiä parisuhteissaan. (Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki aseksuaalit tekisivät niin.)

Mielestäni yhteiskunta ei ole hyväksynyt seksuaalisuuden monimuotoisuutta kunnolla, jos ihmiset edelleen naureskelevat ivallisesti seksuaalisesti kokemattomille ihmisille ja seksiä haluamattomille ihmisille.

Jotain kertoo sekin, että en tiedä montaakaan "julkiässää" (eli julkisesti aseksuaalien kaapista ulos tullutta ihmistä), vaikka aseksuaaleja ja homoseksuaaleja lienee suunnilleen yhtä paljon (~5%?). Maailma ei liene vielä valmis sille, että ihmiset uskaltaisivat tulla kaapista ulos aseksuaaleina. Valitettavasti.