16.7.2014

Erioikeus ja poliittinen käsitteenmuodostus


Erioikeutta tai etuoikeutta tarkoittava sana "privilege" nousee nykyisin helposti esiin sukupuolten välistä tasa-arvoa käsittelevissä keskusteluissa. Sanaa käytetään monesti jonkinlaisena keskustelun astalona, jolla osoitetaan, että joku keskustelijoista ei voi edes periaatteessa ymmärtää ongelmaa, koska hän nauttii etuoikeutetusta asemasta sukupuolensa ja/tai ihonvärinsä vuoksi. Tavallisimmin etuoikeutettu hahmo on valkoihoinen mies.


Etuoikeusargumentoinnissa on ollut aina jotakin, joka on hämmentänyt minua. Olen suhtautunut siihen jo pitkään epäluuloisesti, mutta vasta viime aikoina olen ryhtynyt tutkimaan, mikä aiheessa on vinksallaan. Ongelma on pitkälti sama, jota pidän yhtenä nykyfeminismin helmasynneistä: poliittinen käsitteenmuodostus, jolloin käsitteen rakentamisen tarkoituksena ei ole ensisijaisesti selkeys, tarkkuus, kuvaavuus tai yleinen käyttökelpoiusuus, vaan poliittinen iskuvoima.

"Etuoikeuden" ongelmallisuus alkaa nousta esiin, kun tarkastelee käsitteen alkuperäistä merkitystä ja sen nykykäyttöä. Privilegium (lat.) tarkoittaa jollekin yksilölle tai ryhmälle myönnettyä erioikeutta, jota kaikilla ei ole. Myös suomen kielen "erioikeus" tai "etuoikeus" viittaa johonkin oikeuteen, josta henkilö nauttii muiden ylitse. 

Kuitenkin feministisessä keskustelussa etuoikeudella viitataan ensisijaisesti ubiikkiin, rakenteelliseen asetelmaan, jossa mies on paremmassa asemassa kuin nainen, tai nauttii jotakin hyötyä, jota naisella ei ole. Tällaiselle tilanteelle oikeampi kuvaus olisi kuitenkin joko se, että miehellä on sukupuoleensa perustuva etu, tai että naisella on sukupuoleensa perustava haitta. Kyse ei siis ole oikeudesta, josta joku nauttii.

Nykyisessä suomalaisessa yhteiskunnassa varsinaisia sukupuoleen perustuvia etuoikeuksia on erittäin vähän. Sellaisia saattavat olla esimerkiksi joidenkin epävirallisten herrakerhojen jäsenyydet tai miesten roolit vanhakantaisissa uskonnollisissa yhteisöissä, mutta nekin alkavat hiljalleen olla väistymässä. Sen sijaan naisten vapaus asevelvollisuudesta on sukupuoleen perustuva etuoikeus sanan varsinaisessa merkityksessä.

Miksi sitten sanaa "etuoikeus" käytetään pelkkien "etu" tai "haitta" asemasta? Yhtenä syynä vaikuttaisi olevan poliittinen tarve kääntää huomio pois huonommassa asemassa olevan ryhmän kokemista haitoista ja tukea tällä tavoin ryhmän voimautumista. Toisaalta taas etuoikeuksista puhumalla pyritään esittämään eduista nauttiva ryhmä kyseenalaisessa valossa. Etuoikeudethan ovat tasa-arvoon pyrkivässä yhteiskunnassa jotakin, jota ei saisi olla, ja joista nauttiminen haiskahtaa vahvasti kähminnältä ja riistolta.


Ongelmana tällaisessa poliittisessa käänteessä on se, että käsitteen uusiokäytölle ei ole kunnollisia perusteita, sillä useimmissa tapauksissa voidaan hyvin perustellusti sanoa, että juuri väitetty etuoikeus kuvaa normaalia ja toivottavaa asiaintilaa. Silloin miesten leimaaminen epäoikeudenmukaisista hyödyistä nauttiviksi hyypiöiksi on aika erikoista, sillä kaikki muutkin pyritään saamaan juuri samojen etujen piirin.

Miesten etuoikeuden arvostelemisen sijaan olisi kuvaavampaa sanoa, että naiset kärsivät perusteetta haitasta sukupuolensa vuoksi. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun naisen näkemykset eivät saa ansaitsemaansa tilaa miesvaltaisessa keskustelussa. Toivottava tilanne olisi tietysti se, että kaikkien näkemykset arvioitaisiin niiden sisällön perusteella, ei esittäjän sukupuolen.

Etuoikeusväittämissä on ongelmallista myös se, että etuoikeus esitetään usein yleispätevänä ja hallitsevana, sukupuolesta johtuvana piirteenä, ja samalla oletetaan sen tekevän etuoikeuttu henkilö kykenemättömäksi ymmärtämään muiden kokemia haittoja, esteitä ja hankaluuksia. Joissakin tapauksissa on toki niin, että kultalusikka kitusissa estää ymmärtämästä muiden vaikeuksia ja tuottaa kusipäistä käytöstä, mutta turhan usein etuoikeuden kusipäistävä voima ulotetaan kepeästi kaikkiin miehiin - tai ainakin niihin miehiin, jotka ovat olleet eri mieltä joistakin feministien esittämistä näkemyksistä.

Yleistämisen suurimpia ongelmia ovat se, että edut ja haitat rakentuvat tosiasiassa varsin monimutkaisesti, ja se että edullinen asema ei mitenkään välttämättä aiheuta sokeutta muiden ongelmille. Jos henkilön nauttimana etuna on esimerkiksi hyvä koulutus, niin hän saattaa hyvinkin olla avoimempi yhteiskunnallisille ongelmille kuin kouluttamattomuuden haitasta kärsivä henkilö.

Etujen ja haittojen monimutkaisuus johtuu ensinnäkin siitä, että jokainen yksilö nauttii ja kärsii samanaikaisesti useista risteävistä eduista ja haitoista, joita synnyttävät sukupuolen ja ihonvärin lisäksi oma perhetausta, sosiaaliset resurssit, henkilökohtaiset kyvyt (kuten älykkyyys tai lahjakkuus), varallisuus, kansalaisuus, kulttuuritausta jne. Joissakin tilanteissa tietyt edut aktivoituvat ja toiset jäävät sivuun. Edut tai haitat eivät siis koskaan ole jotakin essentiaalista ja hallitsevaa. On tilanteita, joissa on edullista olla nainen, ja tilanteita, joissa on edullista olla mies. Useissa tilanteissa muut edut tai haitat ajavat kokonaan sukupuoliasioiden ohitse, ja joissakin tilanteissa sukupuoli on täysin merkityksetön seikka.

On ehdottomasti tärkeää korjata yhteiskuntamme toimintaa sellaisissa tilanteissa, joissa sukupuoli muodostuu perusteetta eduksi tai haitaksi yksilölle. Sukupuolineutraalin tasa-arvopolitiikan tulisi tähdätä juuri tähän. Etuoikeus ensisijaisesti poliittisena käsitteenä saattaa olla jopa haitaksi tälle tavoitteelle, sillä etuoikeusväitteillä tähdätään usein etuoikeutetuksi väitetyn ryhmän näkökulman sivuuttamiseen tai ryhmän leimaamiseen sortajiksi tai riistäjiksi.


Pelkkä väitetty etuoikeus ei tietenkään riitä evidenssiksi sorrosta ja riistosta, tai siitä, että miehet kategoriana olisivat jostakin epäkohdasta suoraan vastuussa. Yhteiskunnallisten ongelmien tunnistaminen, täsmällinen hahmottaminen ja ratkaisujen kartoittaminen vaativat ihan toisen tasoista yhteiskuntatieteellistä ja poliittista työskentelyä kuin mitä pelkkä etuoikeuspuheen viljely on.

Tosiasia on, että miesten etuoikeuksia on purettu systemaattisesti jo vuosikymmeniä, ja niin pitääkin olla. Jäljelle jäävien perusteettomien etujen purkamiseen tarvitaan huolellista arviointia ja neutraalia tasa-arvotyötä. Sukupuolipoliittinen slogan-argumentaatio, josta tyypillinen esimerkki on etuoikeudella päähän lyöminen, johtaa valitettavasti ennemmin keskustelun polarisoitumiseen ja poteroista huutelemiseen kuin konsensuksen ja ratkaisujen etsimiseen.

Tämä on suurin syy siihen, miksi hätyyttelen toistuvasti sekä feministien että miesliikkeen käyttämää taisteluretoriikkaa ja arvostelen niitä liioittelusta tai pahansuopuudesta. Valitettavasti etuoikeus-käsite kärsii juuri näistä ongelmista. Käsitettä on kuitenkin pyöritetty aika paljon yhteiskuntatieteissä, joten jos jollakin minua lukeneemmalla henkilöllä on tarjota vahvaa argumentaatiota käsitteen suopeamman tulkinnan tai käyttökelpoisuuden tueksi, luen sellaista mielelläni. Ideologiset änkyrät älkööt vaivautuko.

Ei kommentteja: