28.4.2010

Kaiken se kestää


Harvemmin tulee Hymyn juttuja luettua, mutta tällä kertaa silmiin osui varsin kiinnostava tapaus Sinistä ja Teemusta, jotka ovat suunnittelemassa yhteistä tulevaisuutta parin traagisesta taustasta huolimatta. Tarina kertoo Teemun saaneen HIV:n matkallaan miestenvälisestä lemmestä ja tartuttaneen sen kumppaniinsa Siniin kotomaassa. Seurauksena on tietysti ollut suuri ahdistus sekä syytösten ja itsesyytösten suo.

Kuitenkin tärkeintä tässä tarinassa on anteeksianto ja keskinäisen rakkauden merkitys tälle parille. Usein käsitykset romantiikasta kytketään uskollisuuteen tai muuten ahdasmielisiin normeihin, mutta tässä tapauksessa kristallisoituu romantiikan ydin (merkityksellä "rakkauden arvostus") . Tapahtuneesta huolimatta pari jatkaa yhdessäeloaan, sillä he pitävät rakkauttaan tärkeämpänä kuin tragedian aiheuttamia tunteita ja vaikeuksia.

(Käytän ilmausta "tragedia" sen vuoksi, että juttu ei kerro, onko HIVin saamisen taustalla vastuuttomuus vai vahinko. Toki sekä sosiaalisella että tunnetasolla kyseessä on tragedia joka tapauksessa riippumatta siitä, lankeaako Teemulle eettinen vastuu HIVin tuottamasta vahingosta.)

Sinin anteeksianto ja järkähtämätön järjen käyttö ovat ylistettäviä valintoja tilanteessa, jossa myös viha ja itsesääli olisivat täysin ymmärrettäviä. Valitsemalla nämä vaihtoehdot Sini ilmaisee voivansa toimia stereotyyppisten olettamusten vastaisesti katsomalla myös kumppaninsa tilannetta empaattisesti ja kirkkain silmin.

Kulttuuristen perusolettamusten mukaanhan Teemu pitäisi tuomita sekä pettämisestään, biseksuaalisuudestaan että HIVistään alimpaan kuilun sopukkaan. Näin tapahtuu myös Hymyn jutun kommenttipalstalla, vaikka Sinin valinnat ja perustelut ovat olleet kaikkien luettavissa. Kiinnostavaa on, että kulttuurissamme juuri ahdasmielisimpiä parisuhdekäsityksiä toistavat ja toisintavat henkilöt myös vannovat rakkauden nimeen. Pelkäänpä kuitenkin, että heidän rakkauden arvostuksensa tarkoittaa kovan paikan tullen jotakin aivan muuta.

9 kommenttia:

myytinmurtaja kirjoitti...

Jos Teemu tosiaan petti Siniä eikä älynnyt edes pettäessään käyttää kortsua (tai jos kortsu puhkesi), miksi helvetissä hän sitten ei heti kotimaassa mennyt testeihin? Ja ollut naimatta Sinin kanssa testitulosten varmistumisen ajan?

Käsittämätöntä, tyhmää itsekkyyttä.
Nyt hän on vaarantanut Sinin hengen ja terveyden samaan tapaan kuin rattijuoppo.

Rakkauden arvostamista on se, että suojelee puolisoaan. Tarvittaessa vaikka sitten itseltään.

Seksualisti kirjoitti...

Juttu ei kerro yksityiskohtia tapahtuneesta. Spekulointi niillä on siis melko turhaa.

Tuomitseminen on tässä tapauksessa helppoa, mutta kiinnostavaksi tapauksen tekeekin juuri se, että tilanteesta pahiten kärsinyt osapuoli nousi tuomitsemisen ja vihan yläpuolelle ja päätti kaikesta huolimatta katsoa tilannettaan kirkkain silmin. Kun Sini totesi rakastavansa Teemua tapahtuneesta huolimatta, ei hän antanut asian tulla heidän rakkautensa tielle. Tämä on poikkeuksellinen valinta.

Juuri rakkauden voitosta tässä on kyse - vieläpä sellaisissa olosuhteissa, joissa tavallisesti rakkaus ei kestä.

samurai kirjoitti...

Kumminta (ja kuumottavinta) tuossa on ehkä se, että itselläkin väistämättä tulee mielleyhtymäksi ensin että mimmi on jotenkin heikko ja avuton kun jää tuommoiseen suhteeseen, vaikka asia onkin juuri päinvastoin. Tosin en tiedä miten kirkkaat silmät hänellä on. Veikkaan että tässäkin asiassa on hänen päässään pyörinyt yhtä jos toista, jota ei Hymyn jutussa päästä lukemaan.

Ja Sinin parhaus asiassa ei tosiaan poista sitä tosiasiaa että Teemulta voisi tekonsa seuraamuksena vaikka poistaa vasemman kiveksen. Tai jotain. Ihan opettavaisena kokemuksena, vaikka viranomaisten toimesta. Ettei pääse totuus unohtumaan.

Seksualisti kirjoitti...

Viranomaiset voivat puuttua vain tahalliseen tartuttamiseen, joka vastaa pahoinpitelyrikosta.

Toki Teemun laiminlyönnit ovat eettisesti tuomittavia, mutta itse koen kovan ulkopuolisen tuomitsemisen jotenkin jälkiviisaana tai vahingolla mässäilevänä, sillä tämän jutun mukaan Teemu on kyllä käynyt läpi ihan ikioman helvettinsä.

Itselläni käynnistyy tuomitsemisen sijaan ensin empaattinen koneisto, kun mietin millaista olisi olla Teemun tilanteessa - kun saa kuulla saaneensa itse vakavan sairauden ja myös tartuttaneensa sen rakastamaansa henkilöön. Henkisellä tasolla Teemun kärsimä rangaistus lienee lähellä kovinta luokkaa, mitä ylipäätään voi olla.

samurai kirjoitti...

Joo totta, olisi pitänyt lukea tuo juttu ennenkuin lähdin kasailemaan roviota ja etsimään bensaa. Kiveksen menetys tuossa tilanteessa voisi tuntua ehkä jopa helpottavalta, henkisesti (tai noh, ehkä se ei ole mahdollista).

Eniwei, veikkaan kans että fiilis ei ole ollut ihan paras kuvaamasi tilanteen valjettua.

Carcass kirjoitti...

Teemun kohdalla tuskin voidaan puhua vahingosta, ellei sitten kompastunut ja kaatuessaan vahingossa tökkäissyt itseään toiseen mieheen.

Itse en enää usko anteeksiantamiseen.

Syy:
Aiemmin antaessani kumppanilleni X anteeksi pettämisen, tämä anteeksianto toimi X:lle viestinä, että saakin pettää ihan vapaasti, kun en tehnyt asialle mitään. Näin ollen anteeksianto johti toisiin pettämisiin.

Tästä seurannutta kyynisyyttäni olen päätynyt pitämään anteeksiantoa heikkouden osoituksena, ja kostoa oikeudenmukaisuuden toteutuksena.

Jokainen saakoot ansionsa mukaan.

Tyly Kotiäiti kirjoitti...

Pisti miettimään, pystyisikö itse nousemaan tuollaisen tilanteen "yli", siis antamaan HIVin anteeksi (Teemuhan ei välttämättä pettänyt, jos kävi ns. luvalla miehissä). Oikeastaan mahdoton sanoa.

Mieleen tuli kuitenkin, että hyviä puolisoita on vaikea löytää muutenkin ja well, HIV-positiivisena se on taatusti vielä vaikeampaa. Taannoin Annassa (tms) ihan tavalliset HIV+ naiset kertoivat kokemuksistaan eikä HIV+ sinkku ole juuri sitä kuuminta hottia markkinoilla. Ja sitäkin, jota lykästää, no aktit ovat mahdollisia vain kortonkien kanssa. En tiedä, mutta ehkä yhteisen positiivisen taipaleen jatkaminen on myös sellainen järkiratkaisu. Ei tartte altistaa itsään uusien deittien vääjäämättä aika karuille kommenteille.

Ella Kay kirjoitti...

Minä näen Sinin lähinnä marttyyrinä - mutta minusta me emme nykyaikana tarvitse marttyyrejä. Anteeksiantaminen ei ole aina jaloa, ei myöskään syyttäminen. En siis ihaile Siniä, enkä ihailisi vaikka tämä olisi päättynyt toisin. On myös paha sanoa, onko anteeksianto tapahtunut rakkaudesta, se on mielestäni turhaa idealismia ja liioittelua.

Seksualisti kirjoitti...

Tarina ei kerro taustalla piilevistä syvistä tuntemuksista, joten tässä punnitaankin lähinnä lukijan asenteita.

Siksi pidän Sinin valintaa rohkeana ja arvostettavana, koska hän uskaltaa tehdä päätöksen omista lähtökohdistaan riippumatta siitä, että suuri osa ihmisistä pitää häntä monin tavoin typeryksenä, marttyyrina, suhderiippuvaisena tai manipuloituna.

Juuri samanlainen asetelma on siinä, kun jätkäporukka on menossa kutsuntoihin ja yksi ilmoittakin ryhtyvänsä sivariksi. Sivaria pidetään pelkurina ja nössönä tms., mutta todellinen rohkeus piilee juuri siinä, että uskaltaa tehdä omin päin toisin yhteisön odotuksien vastaisesti. Armeijaan menevillä pojilla on lähes kaikkien ja toistensa tuki. Porukasta irtautuvalla ei välttämättä ole muuta kuin oma päätöksensä. Pohjanmaalla saattaa jopa lentää ulos kotoaan...

Pari itse puhuu rakkaudesta. Miksi se pitää kyseenalaistaa? Onko sinulla jotakin sellaista taustatietoa, jota lehtijuttu ei kerro?