9.9.2009

Poliisi tarjoaa patukkaa


...ainakin
Ruotsissa, jossa poliisi haluaisi rankaista seksiä ostaneita miehiä kovempaa.
Lisää! Kovempaa! Uudestaan! Uuh!

Ruotsin poliisi on omaksunut kurinpitoerotiikassaan näemmä täysin ruotsalaisen tasa-arvopolitiikan radikaalifeministisen ajattelutavan ja omalaatuiset tulkinnat seksityöstä. On outoa, että poliisi puolustaa näin hanakasti kehnoa ja tavoitteissaan epäonnistunutta lainsäädäntöä.

Seksologian maailmankonferenssissa Göteborgissa (2009) esiintynyt ruotsalainen sosiaalihistorioitsija Susanne Dodillet esitti tietoja, joiden mukaan Ruotsin tiukka seksityötä koskeva lainsäädäntö ei ole vähentänyt itse ilmiötä eikä parantanut alalla työskentelevien asemaa.

Samassa symposiumissa esiintyneet uusiseelantilaiset tutkijat raportoivat tekemästään tutkimuksesta, joka osoitti seksityön dekriminalisoimisen parantaneen selkeästi seksityötä tekevien terveystilannetta, asemaa ja turvallisuutta. Dekriminalisoinnista on ollut hyötyä myös asiakkaille, kun toiminnan laittomuuden synnyttämät riskit ovat poistuneet.

Jos siis ruotsalaiset tasa-arvonikkarit olisivat aidosti kiinnostuneita ihmisten hyvinvoinnista, niin seksityön dekriminalisoiminen olisi paras vaihtoehto. Ihmisläheisen humanismin sijaan pidemmän korren näyttää edelleen vetävän sokea ja vääristynyt tasa-arvopolitiikan valepuvussa kulkeva moralismi.

4 kommenttia:

hannes kirjoitti...

Mitenhän olen ollut ymmärtävinäni, että siinnä tasa-arvon valekaavussa tallustaa vain itse henkisesti nyrjähtänyt femisti - ja heitä kumartava lipomisto...


Allekirjoittaneen mitenkän maksullista seksiä kannustamatta, mutta sitä tuomitsemattkaan - kukin tavallaan.

Anonyymi kirjoitti...

No tämä ei tosiaan ole ainoa todella kummallinen juttu ruotsissa.

Tsekkaa mun outoakin oudompi kuntosalikokemus:

http://swedish-notions.blogspot.com/2009/09/there-is-some-weird-skit-going-on-in.html

Ja tietysti eri asia on porno veronmaksajien rahoilla

http://swedish-notions.blogspot.com/2009/09/continuation-to-previous-post-mia.html

Seksualisti kirjoitti...

Ruotsilla tuntuu olevan melko vakavia ongelmia poliittisen korrektiuden kanssa. He luovat kaikenlaisia fasistisia kontrollimekanismeja vain voidakseen täyttää erilaisia kunnollisuuden kriteereitä feminismin ja huumeiden (ja dopingin) vastaisen taistelun näkökulmista. Sääli vain, että heidän kriteerinsä ovat melko lailla ideologisesti vinksahtaneita...

Koko valtio on siis ylipingottunut täyttämään kieroutuneita hyveellisyyden vaatimuksia ja siinä samalla polkee kansalaistensa vapauksia. Hieno juttu tämä Ruotsin malli! Siitä vaan oppia meillekin... :o/

文章 kirjoitti...

AV,無碼,a片免費看,自拍貼圖,伊莉,微風論壇,成人聊天室,成人電影,成人文學,成人貼圖區,成人網站,一葉情貼圖片區,色情漫畫,言情小說,情色論壇,臺灣情色網,色情影片,色情,成人影城,080視訊聊天室,a片,A漫,h漫,麗的色遊戲,同志色教館,AV女優,SEX,咆哮小老鼠,85cc免費影片,正妹牆,ut聊天室,豆豆聊天室,聊天室,情色小說,aio,成人,微風成人,做愛,成人貼圖,18成人,嘟嘟成人網,aio交友愛情館,情色文學,色情小說,色情網站,情色,A片下載,嘟嘟情人色網,成人影片,成人圖片,成人文章,成人小說,成人漫畫,視訊聊天室,性愛,自拍,情色論壇,性感影片,正妹